Saksan Hampurissa sijaitsevassa Jehovan todistajien valtakunnansalissa on tapahtunut joukkoampuminen eilen noin klo 21. Välikohtauksessa on kuollut ainakin seitsemän henkilöä. Haavoittuneita on tämän hetken tietojen mukaan kahdeksan.
Vaikka motiiveista ei ole vielä mitään tietoa, ne luonnollisesti aina kiinnostavat. Miksi kukaan menisi Jehovan todistajien valtakunnansalille tarkoituksenaan joukkoampuminen? Jehovan todistajathan ovat rauhaa rakastavia, poliittisesti puolueettomia ja esimerkillisiä kansalaisia.
Jehovan todistajat täyttävät miltei kaikki uskonnollisen kultin määritelmät. Uskonnollisille kulteille ominaisia käytänteitä ovat mm. yhteisöstä eronneiden ja erotettujen karttaminen. Karttaminen tarkoittaa Jehovan todistajissa sitä, että kartettu menettää kaikki tärkeät ihmiset elämästään. [1] Niin vanhemmat, sisarukset, sukulaiset, ystävät kuin tuttavatkin. Kartettua ei saa yhteisön sääntöjen mukaan edes tervehtiä. [2]
Karttamista on puolusteltu toisinaan sillä, että ihminen kyllä tietää Jehovan todistajiin liittyessään, mitä seuraa, jos yhteisöstä erotetaan tai eroaa. Teknisesti tämä on aivan totta. Mutta kun otamme huomioon, että Jehovan todistajiin liittyvät uudet jäsenet ovat voittopuolisesti lapsia ja nuoria, eikä liittymispäätöstä voi perua enää koskaan, jäsenyyden sitovuudelle ei ole ihmisoikeudellisesti kestäviä perusteita. Lapsilla ja nuorilla ei ole edellytyksiä tehdä loppuelämää koskevaa päätöstä uskonnolliseen yhteisöön liittymisestä, varsinkaan jos päätös on mallia lopullinen ja peruuttamaton.
Kun ihminen hylätään totaalisesti ja hän menettää kaikki tärkeimmät ihmiset, se ei voi olla vaikuttamatta yksilön mielenterveyteen. Osa selviää vähemmillä henkisillä osumilla, toisille tilanne voi olla huomattavasti vaikeampi. Kun henkilö lähtee uskonnollisesta kultista, johon on perustanut koko elämänsä, henkilö tippuu monella tavalla tyhjän päälle. Jehovan todistajissa ulkopuolisten seuraa ja ystävyyttä pidetään ei-toivottuna, jolloin ulkopuolella ei välttämättä ole sosiaalisia turvaverkkoja, jonne voisi laskeutua.
Nykyaikaisen tietoyhteiskunnan hyvinä puolina voidaan pitää mm. sitä, että entisille kultin jäsenille on tarjolla vertaistukea. Vertaistuki voi olla äärimmäisen tärkeää ihmisen matkalla kohti omaa elämää. Kun voit keskustella asioista vertaisiesi kanssa, jotka tietävät mistä puhut, sillä voi olla äärimmäisen terapeuttinen vaikutus. Tiedät, ettet ole yksin.
Kaikki eivät kuitenkaan päädy kultista erottuaan tai erotetuksi tullessaan tuen piiriin, eikä tuki välttämättä anna kaikille yhtä paljon. On paljon erilaisia yksilöllisiä tilanteita, mielenterveydellisiä haasteita ja elämäntilanteita, jotka tekevät selviytymisen kultin jälkeisessä elämässä vaikeaksi.
Jos ihminen on riittävän epätoivoinen ja kaiken menettänyt, seuraukset voivat olla ihan arpapeliä. Läheisten menettäminen voi esimerkiksi aiheuttaa itsetuhoisuutta. Monet entiset todistajat tunnistavat toivottomuuden tunteet jotka liittyvät elämään hylättynä, kartettuna. Jokainen kartettu myös tiedostaa, mistä toivottomuuden tunteet johtuvat – uskonnollisen kultin epäinhimillisistä ja uskonnonvapauden vastaisista säännöistä. Epätoivo saattaa ajaa järjettömiinkin tekoihin.
Ilmiö on äärimmäisen ikävä. Samalla on kuitenkin selvää, että jos viet ihmisiltä pohjan heidän elämältään, jollain napsahtaa väistämättä jossain vaiheessa ja seuraukset voivat olla mitä tahansa.
Riippumatta Hampurin tapauksen taustoista ja motiiveista, siinä kuolleet ovat viattomia uhreja. Jehovan todistajien ihmisoikeudelliset ongelmat koskevat heidän uskonnollista järjestöään, joka vaatii jäseniään hylkäämään entiset jäsenensä, jopa perheenjäsenet. Jehovan todistajatkaan eivät hylkäisi toisiaan, jos siihen ei määrättäisi.
”Saksalaislehti Der Spiegel kertoo omiin lähteisiinsä viitaten, että epäilty ampuja olisi entinen Jehovan todistajien yhteisön jäsen.” – Yle
Viitteet
- Jehovan todistajien kirja Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa (2008): Onko todella tarpeen välttää kaikkea yhteydenpitoa? Kyllä on, monestakin syystä. (sivu 207) Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona. (sivu 209)
- Valtakunnan Palveluksemme 8/2002: Pelkästään jonkun tervehtiminen voi olla ensi askel keskustelun tai ehkä jopa ystävyyden alkuunpääsyyn. Haluaisimmeko me ottaa tätä ensimmäistä askelta erotetun henkilön suhteen?
Saksalaisten lehtien (Der Tagesspiegel, Frankfurter Allgemeine, Der Spiegel) mukaan mies (35 v) on kotoisin Baijerista, kasvanut ahtaan uskonnollisessa evankelisessa perheessä, muuttanut Hampuriin 2015, liittynyt Jehovan todistajien seurakuntaan, josta hänet on erotettu. Nettisivullaaan hän mainostaa itseään neuvonantajana, jonka on mahdollista ”kiitos laajan teologisen perustan” antaa ”ratkaisevia strategiaa ja päämäärää koskevia impulsseja”. Päivätaksa on 250 000 euroa. Hänellä oli aseenkantolupa. Poliisi sai tammikuussa nimettömän vihjeen, että hänellä on mielenterveysongelmia, mutta poliisi ei vienyt asiaa eteenpäin.
Aseena hänellä oli pistooli, jolla ensin ampui kadulla autoa, jonka kuski loukkaantui, sitten ikkunan läpi kokoustilaan, ryntäsi sisään ja jatkoi ampumista. Poliisi oli paikalla muutamassa minuutissa, jolloin ampuja pakeni ja löytyi rakennuksesta kuolleena. Mies ehti ampua kuolettavasti seitsemää henkilöä, joista yksi lapsi. Kymmenkunta haavoittui, osa vakavasti. Jos poliisi ei olisi ollut nopeasti paikalla, kuolleita olisi voinut olla enemmän.
Iltapäivän infossa viranomaiset eivät juurikaan esittäneet arviota teon motiiveista.
Antero S. kirjoittaa: ”Jos ihminen on riittävän epätoivoinen, kaiken menettänyt, seuraukset voivat olla ihan arpapeliä.” Näin taitaa olla tässäkin tapauksessa?
Ainakaan henkilöllä ei näyttäisi noiden tietojen mukaan olevan perhesiteitä todistajiin, joten ampuminen ei nähtävästi liittyisi siihen, että henkilö on menettänyt Jehovan todistajien järjestölle tärkeimpiä ihmisiä elämässään.
Sen sijaan näiden tietojen mukaan kyse on puhtaasti mielenterveysongelmista, joilla ei välttämättä ole suoraa yhteyttä juuri Jehovan todistajien karttamiskäytäntöön.
Lisätietoja odotellessa.