Viime talven presidentinvaalien yksityiskohdista jäi pohdittavaa tuleville poliittisen historian ja politiikkatieteen tutkijoille, myös uskonnon ja politiikan suhteen näkökulmasta. Vaalien toisen kierroksen (11.2. 2024) ”aluepoliittinen” yksityiskohta liittyi ruotsinkielisen Pohjanmaan (norra svenska Österbotten) tulokseen. Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb kahmaisi Luodon (Larsmo) äänistä 81 %. Erityisesti poikkeuksellisen vahvalla lestadiolaisalueella, Bosundin äänestysalueella tulos lähestyi vanhoja neuvostomaan lukuja, eli yli 93 %. Äänestysalueen 700 äänioikeutetusta kävi vaaliuurnilla 90 %. Pedersören kunnassa Stubbin kannatus oli 72 %. Ylipäänsä Pohjanmaan maakunnissa Stubb oli vahvoilla.
Erityisesti jotkut ruotsinkieliset mediat näkivät kyseisten pääosin ruotsinkielisten kuntien lestadiolaisten äänestäjien asettuneen tietoisen voimakkaasti Stubbin puolelle juuri seksuaalivähemmistöön lukeutuvan Pekka Haaviston torjumiseksi. Tämä käsitys on pinnallinen, vaikka ei toki savua olekaan ilman tulta.
On selvä, että alueen lestadiolaiset ovat kristikunnan perinteisen avioliittokäsityksen kannalla, joka toki liittyy koko ihmiskunnan yhteiseen kulttuuri- ja uskontoperinteeseen. Lestadiolaisäänestäjien moraalikonservatismi ei tietenkään ollut vailla merkitystä, mutta asetelma Stubb-Haavisto on syytä sijoittaa laajempaan kontekstiin.
Lestadiolaiset ovat yleensä edustaneet niin sanottua luterilaista kahden regimentin oppia. Presidentin henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on toki merkitystä, mutta äänestäjät tiesivät vallan hyvin, että nyt valitaan tasavallan ykköspaikalle maallisen esivallan edustajaa, ei Porvoon piispaa tai jonkun rukoushuoneen pyhäkoulun opettajaa. Vaikka Stubb edustaa liberaalia arvomaailmaa Haaviston tavoin, ei tämä muodostunut ”maalliseen tehtävään” valittaessa useimmille esteeksi äänestää häntä.
Stubbin vahvan kannatuksen taustalla on selkeästi alueen poliittinen perinne. Lestadiolaiset äänestivät perinteisesti Ruotsalaista kansanpuoluetta (Svenska folkpartiet) 1990-luvulle saakka melko uskollisesti. Osa heistä, lähinnä työväestöön kuuluneet uskovat tukivat sosiaalidemokraatteja, joiden kansanedustajat Vaasan vaalipiirissä olivat yleensä tolkun ihmisiä, eivät kulttuurimarxilaisia kiihkoilijoita. Kokkolalaisen Bjarne Kalliksen tultua kristillisen liiton (myöh. Kristillisdemokraatit) puheenjohtajaksi 1995, alkoi lestadiolaisia siirtyä tämän puolueen kannattajiksi. Niinpä RKP on menettänyt asemaansa herätysliikkeeseen kuuluvien äänestäjien parissa voimakkaasti, mutta ei toki kokonaan.
Kuten tiedämme Luodon kunnanvaltuustossa on kristillisdemokraateilla enemmistö. Vuodesta 2011 kansanedustajana vaikuttanut Peter Östman kuuluu KD:n johtoon ja nauttii laajalti alueella luottamusta. Myös Luodon seurakunnan kirkkovaltuustossa on lestadiolaisilla enemmistö, äänin 13–6. Kunnan asukkaista noin puolet kuuluu herätysliikkeeseen. Pedersören kunnan asukkaista lestadiolaisia on vajaa neljäsosa. Lestadiolaisuuden vaikutus on tuntuvaa myös Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungeissa.
Tällä ”raamattuvyöhykkeellä” on vihreiden kannatus selkeästi valtakunnan keskimääräistä kannatusta vähäisempää, kuten ylipäänsä Vaasan vaalipiirissä. Vihreillä ei ole tiettävästi juurikaan alueen lestadiolaisväestön tukea. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa saivat vihreät Luodossa noin 60 ääntä. Kunnan väkiluku vuoden 2022 lopussa oli 5732. Vaikka siis Haaviston tilalla olisi ollut joku toinen punavihreä ehdokas, ei se olisi juuri vaikuttanut lestadiolaisväestön äänestyskäyttäytymiseen. Oli siis täysin luontevaa alueen poliittisen perinteen näkökulmasta, että Stubb voitti äänestyksen.
Lisäksi juuri Stubbiin liittyi muutamia erityistekijöitä, jotka mielestäni selittävät hänen suosiotaan alueella. Hän on täysin kaksikielinen, joka toki miellyttää kielivähemmistöä ylipäänsä.
Ähtävän alueella matkailija törmää tienviittaan Stubb, joka kertoo presidentin esi-isän juurista.
Stubb reflektoi vahvasti myös perheen ylisukupolvista yhteyttä ja merkitystä, vaikka ei toki jaa kaikkia lestadiolaisväestön arvoja. Hän edusti työn, yrittämisen ja ahkeruuden ideologiaa. Vailla merkitystä ei liene ollut sekään, että Puolustusvoimien ylipäälliköksi valittu oli itse käynyt armeijan. Näillä asioilla oli selkeät leikkauspisteet alueen lestadiolaisten ”yhteiskuntafilosofiaan”.
Jouko Talonen
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kirkkohistorian emeritusprofessori, joka on paneutunut uskonnollisten herätysliikkeiden poliittis-yhteiskunnalliseen profiiliin.
Nyt Jouko Talonen ei tee lainkaan eroa, mistä lestadiolaisuuden haarasta puhuu. Talonen itse kuuluu Rauhan Sanaan. Ilmeisesti, jos oikein muistan, Luodossa on hallitseva liike juuri Rauhan Sana.
Tai tietääkö joku tarkemmin?
Tarkistin asia Jouko Taloselta ja hän vastasi: ”Kyllä, LFF-lest. Ei siellä ole tietääkseni SRK-laisia. En tiedä, onko joku yksittäinen henkilö.”
Tarkistin asian, piti kirjoittaa.
Professori Taloselta ansiokas analyysi. Kiitos! Ja mielenkiintoinen. Kirkon ja sen herätysliikkeiden sekä politiikan suhteissa ja leikkauspisteissä (samoin kuin lestadiolaisuuden tuntijana) Talonen on Suomessa edelleen ylivertainen asiantuntija ja tämän tyyppisiä analyysejä toivoisi lisää.
Muutama reunahuomio. Larsmossa SDP:n kannatus on muistaakseni joskus ollut sitä luokkaa, liki 50%, että alueen lestadiolaisista todennäköisesti osa on äänestänyt vasemmistopuoluetta, minkä Talonenkin toteaa. Kommunisteilla ei koskaan ollut suomenruotsalaisten parissa merkittävää kannatusta. Poikkeuksena Jakobstad, silloin, kun se vielä kielisuhteiltaan todella oli reippaasti ruotsinkielinen. Pietarsaaressa SKDL/SKP:llä oli ajoittain kova kannatus, 25% tuntumassa ja ylikin. Tupakkatehtaan työläiset ehkä? Vaasan piiri oli SKP:ssä osapuolijaon suhteen tasapainopiiri, keskinäisiltä väännöiltä ei aikaa juuri poliittiseen kamppailuun muiden puolueiden kanssa jäänyt, mutta rahoitus oli kunnossa, kiitos pääkonttorin poikien. Pietarsaari on niin täynnä jos jonkinlaista uskonnollista yhteisöä, että on todennäköistä, että myös SKDL:n kannattajista pieni osa lukeutui joihinkin niistä.
Poliittisella nelikentällä Haavisto ja Stubb sijaitsevat miltei samassa pisteessä. Mielestäni Stubbin NKP-tyyppisiä kannatuslukuja puheena olevilla alueilla selittää ennen muuta kolme seikkaa. Taustapuolue, ruotsinkielisyys ja seksuaalinen suuntautuminen. Vaikka Stubbin ja Haaviston ero talouspolitiikassa tai arvoulottuvuudella on miltei olematon, Vihreät puolueena on selkeästi punavihreään blokkiin lukeutuva.
Kulttuurimarxilaisuus käsitteenä on etenkin laitaoikeiston käyttämä leimasin. Analyyttisenä terminä se on mahdollisimman epätarkka. Sillä on tarkoitettu lähes kaikkea ilmastonmuutoksen vastustamisesta, koronarokotemyönteisyydestä seksuaali- ja sukupuoli-identiteeteistä käytävään kamppailuun. Yhdysvalloissa Trumpin kannattajat pitävät Trumpin vastustajia kulttuurimarxilaisina, demokraatteja, ja pientä osaa republikaaneista. Jos termi olisi ollut 1950-luvulla käytössä, olisi Tiililä varmasti pitänyt lundilaisuutta ”kulttuurimarxilaisena.”