Mirjam oli köyhä tyttö, joka odotti lasta. Tytön köyhyys minua kiinnostaa. Maailman rikkaimmatkaan eivät ole niin rikkaita, etteivätkö he vielä voisi olla jotain vailla.
Sikäli tämä kulunut vuosi oli erikoinen, että sain itselleni pari uutta sankaria. Yhden nimi on Sixto Rodriguez. 1970 hän onnistui tekemään folkrockalbumin Cold Facts. Sitä seurasi toinen albumi Coming from Reality. Rodriguez ei menestynyt kotimaassaan. Mutta vuosikymmeniä myöhemmin selvisi, että hän oli Etelä-Afrikassa todella suuri rocktähti – jota luultiin kuolleeksi. Tähteyttä hän maistoi kyllä jo 1970-luvun lopulla Australiassa, jossa hän julkaisi konserttialbuminkin. Rokkitähteys ei vain tehnyt hänen laulujaan sen paremmiksi kuin mitä ne olivat friikkien levyhyllyissä täysin unohtuneina.
Rodriguez ei tähän päivään mennessä ole piitannut mammonasta. Ihmisellä on kaikki, jos hänellä on ruokaa ja katto pään päällä, hän sanoo. Mestarilliseksi lyyrikoksi osoittautunut suuri tuntemattomuus on elättänyt itsensä hanttihommilla. Nyt hän on sokeutumassa.
Se rikkaudesta. Kun Rodriguez nyt on saanut maistaa mammonaa, hän on antanut kaikki miljoonansa pois. Hänellä ei ole edes kännykkää.
Ennen kuin meditoin Mirjamia, muutama valittu sana Jumalasta. Joulukuussa luin hieman Mestari Eckhartin oppilasta Johannes Tauleria. Hän opetti vanhaan kristilliseen tapaan, että Jeesus syntyy kolmesti: ensin ikuisuudessa, sitten tallissa, sitten sydämessä. Tärkein näistä on kolmas syntymä. Tauler puhui paljon siitä, miten ihmisestä tulee Jeesuksen äiti. Ensin meidän vain pitää tulla neitsyiksi. Tätä on neitseelliseksi tuleminen: Ensin pitää kaataa kuppi tyhjäksi, jotta se voidaan täyttää.
Kuuluisassa joulusaarnassaan Tauler selittää kupin tyhjentämistä jumalallisissa yhteyksissä seuraavanlaisesti: ”Omassa persoonallisessa ominaisuudessaan Isä kääntyy jumalallisella ymmärryksellään takaisin itseensä, näkee itsensä läpi ja tajuaa kirkkaasti oman iankaikkisen olemisensa olennaisen syvyyden. Juuri tajuamalla oman itsensä hän lausuu itsensä täysin julki; tämä sana on hänen Poikansa, ja tämä hänen itsensä tiedostaminen on hänen Poikansa syntymä iankaikkisuudessa.”
Miellän tämän aina yksinkertaisesti askeleena lähtöruudun ulkopuolelle ja takaisin. Modernissa teologiassa P. Tillich opetti aivan… suorastaan sanasta sanaan samalla tavalla. Asian ydin on niinkin yksinkertainen kuin että matkailu avartaa.
Don’t get me wrong. Mutta ihmisenkin on monella tapaa tajuttava itsensä. Ihmisen on mentävä itseensä, tultava itsestään ulos ja saatava siten etäisyyttä, sitä kautta on tultava tietoiseksi itsestä totena, aitona. Mirjam on esikuva, hän on kaikkien jumalansynnyttäjien äiti.
Tauler sanoo: ”Sellaisella ihmisellä, joka haluaa tulla sielussaan tämän jumalallisen syntymän hengelliseksi äidiksi, pitää olla sama ominaisuus kuin taivaallisella Isällä hänen kääntyessään itseensä ja lähtiessään itsestään: ihmisen on kokonaan käännyttävä itseensä ja siten lähdettävä itsestään.”
Mirjam eli kreikaksi Mariam oli köyhä tyttö nimenomaan siinä, että hän on sielultaan paljas, hän ei omistanut mitään. Hänestä Tauler lausuu:
”Hän oli neitsyt, täysin siveä ja puhdas, ja hän oli täysin vetäytyneenä ja erillään kaikista asioista, ja niin enkeli löysi hänet. Juuri sellainen täytyy olla sen, joka tuo sieluunsa Jumalan. Sen sielun täytyy olla siveä ja puhdas. Jos se on harhautunut puhtaudesta, sen täytyy palata ja tulla jälleen puhtaaksi. Nimittäin neitsyyden merkitys tässä opetuksessa on olla ulkoisesti hedelmätön ja sisäisesti sangen hedelmällinen.”
Pohtiessani tätä ääneen muuan ihminen vastusti koko hommaa ankarasti. Kuulostaahan siltä, että Mirjam eli Mariam eli latinaksi Maria oli henkisesti pitkälle edistynyt uskonsankari, joka omalla meditaatiollaan pystyi kohoamaan aina nextille levelille. Oliko Marian asema hänen oma meriittinsä, saavutus, jonka pystyi laittamaan CV:hen?
Tämä muuan ihminen, jyrkkä Taulerin vastustaja ainakin alkuun, totesi, että ”Jumalan valinnathan ovat aivan randomeita”. Niille ei kirjoituksissa ole koskaan selitystä. Ne ovat mielivaltaisia.
Oma ansio tai mielivalta. Tämä voi herättää tunteita. Ihmisiä harmittaa, jos virkaan otetaan mielivaltaisesti joku täysin epäpätevä kullervo, jota muiden pitää kouluttaa ja paimentaa. Raamatullisissa valinnoissa hommaan kuitenkin tavallisesti otetaan joku aivan mahdoton tapaus.
Tämä maailma on täynnä kilpailua. Niin kuin Bob Marley -vainaa lauloi, ”you got the horse race, you got the dog race, you got the human-race, but this is a rat race ”. Aina pitää olla muita pätevämpi ja parempi. Aina joku pitää lyödä lyttyyn, että oma elämä tuntuisi arvokkaalta. Pitää haalia kunnioitusta ja arvostusta, titteleitä ja meriittejä. Pitää kukkoilla ja jeesustella. Tullaan neuvomaan ja ojentamaan. Ronkitaan epäonnistumisia ja huomautellaan virheistä.
Kuluneena syksynä huomasin internetissä levinneen videon. Siinä joku laulaja oli tekemässä jeesusgospelistaan musiikkivideota. Äkkiarvaamatta amerikkalaisen ylistysrokkarin kuvaukset menivät sekaisin, kun pusikosta pelmahti paikalle koditon jamaikalainen. Hän alkoi laulaa mukana. Kuvausryhmä kyllä taltioi onneksi tilanteen. Jammu vain täysin tyhjästä ilmaantui paikalle haisevana, ja yhtäkkisesti hän, täysin nobody, täysin arvoton luuseri, tuli ja lauloi mukana. Ei sen niin pitänyt mennä, mutta koditon mies puhalsi sielun ja grooven gospelbroilerin ylistyskappaleeseen.
Kodittomalla jamaikalaisella tuossa musiikkivideotilanteessa on jotain yhteistä Marian kanssa. Molemmat rikkovat standardit. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi. Ne, joilla on jotakin merkittävää sanottavaa tässä maailmassa, tulevat aina jostain reunalta.
Se merkitsee, että totunnainen maailmanjärjestys horjahtaa. Mitä, jos raitiovaunussa ainoa viisaita puhuva onkin joku yhteisön silmissä merkityksetön juoppo? Raamatullisessa kuvastossa ei ole ennalta arvattavuutta. Siinä tärkeimmät viestintuojat ovatkin muita kuin ne, jotka nauttivat arvostuksesta, suosiosta ja menestyksestä.
Tauler puhui paljossa niin kuin Eckhart. Molempien saarnoissa on yksi häkellyttävä piirre. Molemmat puhuivat tavalliselle kansalle kauhean monimutkaisia juttuja. Kumpikaan ei ikinä viittaa puheissaan ihmisten kärsimykseen. He eivät aloita saarnojaan niin kuin nykyajan hartaudenpitäjät, jotka aluksi lukevat mentaalisia säätiedotuksia, kuinka syksy masentaa ja kuinka sitten armon aurinko paistaa.
Oletan, että kuulijakunta oli ihan yhtä kurjaa väkeä kuin Maria tai koditon jamaikalainen amerikkalaisen ylistyspopparin videolla. Bluesissa on paljon käsitteitä, yksi on rock bottom. Sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Se on ironiaa. Bluesissa vierivä kivi on ihminen, joka putoaa kaikilta asteikoilta suoraan montun pohjalle niin kuin kivi. Se on rock bottom. Rock bottom on alennustila, josta ei voi enää vajota syvemmälle. Alatien lukija voi hyvin mielin ajatella, että juuri näiden seikkojen takia pitää syntyä alhaiseen paikkaan, seimeen.
Moni aina ihmettelee, miksi karibialainen musiikki on niin iloista. Suomalaiseen surusieluun iskee niin ihanasti Yö-yhtyeen melankolia. Täällä kurjuutta ei ole nähtykään. Sitten kun ihminen on oikeasti kurjassa tilassa, hän ei enää halua kuulla masentavaa uikutusta. Silloin kun ollaan rock bottom, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lisätä rytmikkyyttä ja tehostaa duuria. Bluesissa on juuri se ristiriita, että asteikko on mollissa, mutta soinnut duurissa. Jamaikalla taas liu’utaan duuri- ja mollisointujen välissä. Ilo ja kaihomieli kuuluvat siinä yhteen. Tarkoitus on kohottaa.
Mystikot aina puhuvat siitä, miten sielun ei pidä kiinnittyä mihinkään ajalliseen. Porvarilliset pietistit käsittivät sen niin, että mistään ei saa nauttia. Ei saa nauraa eikä iloita. Mutta ihmisillä, joille Tauler puhui, ei ollut ajallisia nautintoja. Heidän kaikki ajalliset asiansa tarkoittivat ruttoa ja kuolemaa. Älä tuijota niitä, katso ylös, katso valoon. Älä kiinnity murheeseen.
Onko ihan oikeesti silleen, et vaikka monet joutuvat elämään jatkuvassa pelossa, ni se ei merkkaa tässä asiassa mitään ?
Pekka otat todella tärkeän asian esille, mietinkin sitä jo tässä eli välittääkö nämä ”susien loppaajat” todella vähimmistäkin ihmisistä eli kyllä syrjäkylien lapset ovat niitä jotka todella joutuvat pelkäämään ulkona liikuvia susia, ei nämä kaupungeissa olevat puolustajat.
Ari, tässä asiassa on kaksi puolta, ihmisen mahdollisuus elää ja harjoittaa maatalouselinkeinoaan, sekä susien mahdollisuus elää erillään ihmisasutuksesta. Törmäyksiä tulee väistämättä, samalla kun asumattomat metsäalueet vähenevät. Suden kohdalla kyse on elinvoimaisen kannan säilymisestä tai kannan loppumisesta, ihmisen kohdalla taas suden aiheuttamien vahinkojen pelosta.
Ihmisten elämä joka tapauksessa jatkuu. Mutta ei ihminen itsekään ole turvassa luonnon liiallisen käytön seurauksilta. Suden elinmahdomlisuuksien turvaaminen auttaa lopulta myös ihmistä.
Kiitos, Pekka, blogista ja Marko kommenteista.