Viikko sitten juhlittiin Joulua, joka muistetaan kahdesta tapahtumasta Ensinnäkin siitä, kun ”kaikki maailma oli verolle pantava”. Toiseksi Joulu muistetaan tapahtumana, jolloin verotuksen kohteena olevat vanhemmat saivat lapsen. Verottajana toimi yhteisö, valtio. Juhlan keskipiste oli kuitenkin lapsi, ”johon minä olen mieltynyt”. Tapahtuman eräänä ulkoisena piirteenä kuvataan paikalle saapuneita vieraita, jotka ”antoivat hänelle lahjoja”. Tätä ihmiskunnan suurta tapahtumaa muistetaan näyttävimmin juuri lahjoja antamalla.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt ellei kokonaan unohtunut sama, sittemmin lapsesta aikuiseksi varttunut mies, josta sanotaan; ”kuulkaa häntä”? Mitä meidän tulisi kuulla? Se, mitä hän sanoo ja mikä meidän tulisi kuunnella ilmenee kiteytetysti hänen ainoasta yhtenäisestä puheestaan, vuorisaarnasta. Esimerkinomaisesti siinä korostuu ainakin neljä seikkaa. Ensinnäkin hänen kehotuksensa etsiä ensin Jumalan valtakuntaa eli uutta yhteiskuntajärjestelmää. Toiseksi, että tuo valtakunta ei suinkaan ole syömistä eikä juomista vaan ensisijaisesti oikeudenmukaisuutta. Kolmanneksi hänen julistamansa valtakunta tulee ymmärrettäväksi vain ja ainoastaan kun se nähdään Jumalan tahdon toteutumisena maan päällä, jossa jokainen siihen osallistuva voi kokea olevansa eräällä tavalla hänen työtoverinsa. Neljänneksi kaikki se mitä syömme, juomme ja päällemme puemme eli kaikki sosiaalinen hyvä on mainitun oikeudenmukaisuuden vastikkeeton oheistuote, joka annetaan ja jota ei saavuteta taistelemalla.
Hylkäämällä tai unohtamalla vuorisaarna olemme tosiasiallisesti keskellä taistelua elämälle välttämättömien tarpeiden kuten leivän, ravinnon, vaatetuksen, energian jne. saamiseksi. Tuo taistelu käydään aina riiston, työttömyyden, väkivallan, pelon, eriarvoisuuden ilmapiirissä. Arvioitaessa tuosta taistelusta johtuvia kärsimyksiä ja niiden aiheuttamia syitä saamme vastauksen siihen, miksi kehotus ”kuulkaa häntä” olisi sittenkin pitänyt ottaa vakavasti.
Suhdetta mieheen, jota meidän olisi tullut kuulla ja kuulemattomuuden seurauksia voidaan lähestyä kahdella esimerkillä. Ensinnäkin valintamme on synnyttänyt 125 000 suuruisen peliriippuvaisten armeijan. Sen sosiaalinen haitta varjostaa nelinkertaista omaisten joukkoa. Jos pelitoiminnasta saatavilla varoilla – Tolstoin rinnastaessa vastaavan tulonhankinnan ilotalotoimintaan – ylläpidetään vaikka kuinkakin siunauksellisia laitoksia, vanhainkoteja tms., niin niistä saatava hyöty ei riitä korvaamaan peliriippuvaisen kurjuutta tai ilotalossa työskentelevän naisen häpeää. Riiston ja irstauden varaan rakentuva yhteisömme ei suinkaan johdu peliriippuvuuteen koukuttuneista tai prostituutioon langenneista, vaan niistä, jotka rakentavat yhteisöä heidän heikkouksilleen. Pelitoiminnasta yhdistyksille jaettavien avustusten siirto suoraan budjettivaroista tapahtuvaksi kertoo vain vaivoin kätketystä yhteisestä häpeästä.
Toinen esimerkki välinpitämättömyydestämme koskee sotaa ja sen uhkaa. Ukrainan kriisi ja maamme hävittäjähankinta muodostakoon taustan. Kasvatamme armeijoita ikään kuin taistelu hyvyydestä ja pahuudesta olisi niillä ratkaistavissa. On olemassa ero armeijan ja poliisin välillä. Edellistä käytetään usein sekä oman (Kiina, Venäjä, Valko-Venäjä ym.) että toisen maan kansalaisia kohtaan. Jälkimmäinen suuntaa toimintansa vain rikollisiin. Pahuus ei tässäkään ilmene yksittäisissä ihmisissä vaan yhteisöissä, valtioissa. Sen vuoksi koko ns. vapaan maailman kattavan poliisin on voimavaroiltaan oltava, ollakseen uskottava, vähintään pahuutta edustavien valtioiden tasolla.
Heikkouksistaan huolimatta hyvyys on maailmaa koossapitävä voima. Sen vastakohdan, pahuuden kanssa on vain kieltäydyttävä yhteistyöstä. Näin hyvyyteen sitoutuvien valtioiden, eli niiden, jotka ottavat ohjenuorakseen sen ”mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te heille”, tulee jakaa keskenään kaikki talouteen, teknologiaan ja muuhunkin tietotaitoon liittyvät osaamisen alueet vastikkeettomasti toistensa käyttöön. Kilpailu kokonaisten mantereiden, kuten Afrikan sitouttamisesta hyvyyteen, edellyttää siihen pyrkivien valtioiden (demokraattisten valtioiden) keskinäistä avoimuutta.
On hämmentävää, että kristityistä suurimmaksi kutsuttu Gandhi, vaikka olikin hindu, ylisti miestä, josta Raamattu sanoo; ”kuulkaa häntä”. Toisaalta kysyttäessä, kuinka suuren sotajoukon kysyjä tarvitsee voittaakseen sodan Kungfutse (551-479eKr) vastasi kysyjälle: ”Hävitä koko sotajoukkosi ja käytä se, minkä nyt tuhlaat sotajoukkoosi, kansasi valmistamiseen ja maanviljelyksen kohentamiseen, niin tuo etäinen kansa itse karkottaa kuninkaansa ja sodatta alistuu valtaasi”.
Painottamalla yhtä, Joulun lasta, toisen eli tässä tapauksessa vuorisaarnan aikuisen kustannuksella, menetämme molemmat ja perimme epävarmuuden ja pelon, jossa nyt elämme.
Käsitän sen mitä luen Raamatusta niin,että Vuorisaaran puhuttiin ja kohdistettiin vain opetuslapsille. Ei sille suurelle ihmisjoukolle, jonka Matteus mainitsee. Saarna saa silloin aivan toisen taustan. Se on tarkoitettu niille, jotka jo elävät uskoaan todeksi. Ilman uskoa Kristukseen Vapahtajana Vuorisaarnasta tulee keppihevonen, jolla yritetään ratsastaa taivaaseen.
Pekka Veli, juuri näin niin kuin kirjoitat. Kannattaa aina lukea keille puhutaan. Tässä kyseisessä tapauksessa puhuttiin opetuslapsille. Kaikki se mitä Jeesus tässäkin kohdassa puhuu, on yhteneväistä sisällöltään muun Raamatun sanan kanssa. ”Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi:”Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. ” Luukas 6:20.
Blogistin kirjoitus edustaa teologiaa/oppia, jossa Jeesuksesta yritetään tehdä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden messiasta.
”Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. ”
Niin, Jeesus puhui tässä essealaisille, joiden yksi kutsumanimi oli juuri ’köyhät’ (ani, ebion) sillä he olivat luopuneet omaisuudestaan yhteiseksi hyväksi.
Autuaaksi julistuksen sanamuotoja löytyy täsmälleen vastaavina juurikin Qumranin teksteistä.
Jopa kaikkitietävä Timo Eskolakin on tämän tosiasian edessä hieman hämillään.
Oleellista luijalle on se, että vaikka lukija tietää olevansa hengellisesti köyhä, niin juuri siinä on hänen rikkautensa. Hengellisesti rikas ei tarvitse mitään lisää ja siksi jää vaille todellista hengellistä rikkautta.
’Hengessä’ köyhä ei ole sama kuin ’hengellisesti’ köyhä.
Omaisuudestaan luopunut oli autuas eli oli onnellinen hengessään eli psyykeessään kun oli vapautunut omaisuuden taakasta.
”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” 1.Tim.2:1-4
Onhan kaupungin rauha myös Jumalan lasten rauha?
Ei ole väärin rukoilla esivallan ja kuninkaitten puolesta, sillä esivaltaa ei ole ilman Jumalan sallimusta. Missä taas esivaltaa luopuu Jumalan lain kunnioittamisesta, se pian sortuu.
Miksi suljemme oven vahvoin lukion, jollemme tunne miten varas ajattelee?
Miksi varustamme armeijan, jollemme tunne ihmistä ja kuinka helposti ryhdymme riitaan kaltaistemme kanssa?
Emmekö rukoilisi kaiken kansan puolesta ja julistaisi Jumalan Sanat kaikelle kansalle?
”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.” Matt.5:43-48
Monia oikein hyviä näkökulmia blogistilla. Mutta eikös Jumalan valtakunta ole ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä” eikä pelkkää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta? Niin tärkeää ja usein laiminlyötyä kuin tuo viimeksi mainittu onkin.
Yhteiskunnallinen ’vanhurskaus’ eli juurikin oikeudenmukaisuus(zaddiq) oli kuitenkin Jeesuksen vaatimusten ytimessä.
Kiitos, hieno kirjoitus.
Pari huomiota.
Suomen puolustusvoimia on syytä verrata poliisiin, sen ainoa tehtävä on puolustaa maatamme väkivaltaista hyökkäystä, siis rikosta, vastaan.
Käsitykseni mukaan Herra tarkoitti puheillaan muutakin kuin sosiaalista tasa-arvoa, ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä”.
Olen samaa mieltä, mutta yksin olemme täysin voimattomia. Toisaalta vain osana jotakin voimme edes teoreettisesti vaikuttaa maailmaan oli se sitten EU, NATO tai ihmiskunta. Itse asiassa tarkoitan, että lähtökohta on ihmiskunta eli Jumalan valtakunta ja vain sen osanen kykenee tekemään jotakin. Tätä kait työtoveruus merkitsee. Jakamalla kokonaisuus osiksi palvelemme parhaimmillasikin vain osaa; perhet-tämme, sukuamme, suomalaisia, kansallisvaltiota jne. Ehkä voisin sanoa niinkin, että Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kuvaansa pienempää ei kannata tavoitellakaan.
”Kaikki maailma”!?
Ei kait Augustuksen verotusoikeus voinut koko maailmaa koskea?
Seppo H. Kristillinen usko tekee eron yhteiskunnallisen vanhurskauden ja uskonvanhurskauden välillä. Jos jälkimmäinen ”unohdetaan” tai selitetään pois ei ensiksi mainittukaan toteudu niin kuin pitäisi. Eikä kukaan pääse takaisin Jumalan yhteyteen. Menneiden aikojen almujen jako, köyhäinhoito ja orvoista huolehtiminen olivat puutteellista, mutta ilman kristillistä uskoa nekin olisivat jääneet toteutumatta. Kun opilliset kysymykset sivuutetaan on hyvinkin niin, että ilman kristillistä uskoa ja sen motivoimaa lähimmäisenrakkautta maailma voisi olla vieläkin kurjempi paikka miljardeille lajitovereillemme. (Eikä nyt laajenneta tätä keskustelua inkvisitioon, miekkalähetykseen ja muuhun uskonnon nimissä tehtyyn julmuuteen).
”Kristillinen usko tekee eron yhteiskunnallisen vanhurskauden ja uskonvanhurskauden välillä.”
Varmaa, Jeesus ei vaan tuota erottelua tehnyt. Matteus 25 on varisin yksiselitteinen.
”Menneiden aikojen almujen jako, köyhäinhoito ja orvoista huolehtiminen olivat puutteellista, mutta ilman kristillistä uskoa nekin olisivat jääneet toteutumatta.”
Tuotahan et voi varmasti tietää, mutta ilman valistusta tuo toiminta olisi jäänyt lähinnä kosmeettiseksi, sillä vasta valistus loi pohjan niille rakenteellisille uudistuksille, joilla oli koko kansa koskevaa yhteiskunnallista merkitystä. Näitä uudistuksia kirkko vastusti henkeen ja vereen.
Oho ilmiannoin vahingossa oman kommetin ylläpidolle 🙂
Seppo H, mitähän sitten on se vanhurskaus, joka on kirjanoppineiden ja fariseusten vanhurskautta suurempi? Kristillinen usko nojaa muihinkin Uuden testamentin teksteihin kuin Matteuksen evankeliumin 25. lukuun.
Yhteiskuntahistorian korkeakoulutettuna ja entisenä tutkijana väitän ainakin joskus osanneeni jotakin suomalaisen kirkollisesti organisoidun sosiaaliturvan menneisyydestä.
Oikeistoon ja rikkaisiin samaistunut kirkko hankki toki almuja köyhille, mutta ei yrittänyt mitään niille yhteiskuntarakenteille, jotka loivat ja ylläpitivät köyhyyttä. Köyhät kun olivat nöyriä niin kirkko- kuin kartanonherroille.
Jokainen koulutettu teologi tietää, että Luukas tarkoitti kaikella maailmalla Rooman keisarikuntaa ja käytti ns. hyperbolaa. Riittävän negatiivinen asenne kristinuskoa kohtaan johtaa näköjään valikoivaan kriittisen raamatuntutkimuksen näkemysten soveltamiseen ja Ison Kirjan lukemiseen ”kuin piru Raamattua” -menetelmällä.
Niinpä, ei ole siis syytä muissakaan raamatunkohdissa, joissa puhutan ’kaikesta maailmasta’, universalistaa niitä koko maapalloon ja/tai ulottaa nykyaikaan. Tavalliset raamatunlukijat eivät muuten ole koulutettuja teologeja.
Ja kysyttävä kirjoituttiko Jumala Raamatun vain koulutettujen teologien ymmärrettäväksi?
Hyvä huuli Sepolta.