Jouluaattoni alkoi käynnillä aamuhämärässä kotiseurakuntani vanhan pappilan pihamaalla. Sieltä kuuluu iloinen tervehdys, kaksi lammasta – Lumi ja Stella – määkivät ja tulevat aitauksessa minua vastaan. Hoidan lammaspaimenen vuoroani. Vien aitaukseen juomavettä ja heiniä, juttelen hetken lampaiden kanssa.
Siinä aattoaamun hiljaisuudessa olen osa paimenten kertomusta ensimmäisenä jouluaamuna: ”Sillä seudulla oli paimenia yöllä vartioimassa laumaansa.”
Paimenet kuulivat ensimmäisenä suuren uutisen, Jumala on tullut ihmiseksi, syntynyt pieneksi lapseksi. Enkelit ilmoittivat suuren ilon tulevan nyt kaikille maan asukkaille. Paimenet lähtivät kiireesti kohden Betlehemiä. Siellä selvisi, että kaikki oli juuri niin kuin heille oli kerrottu. Uutinen piti paikkansa.
Ainakin pari asiaa tapahtui toisin kuin olisi olettanut. Jumala ei syntynyt loiston keskelle kuninkaaksi, vaan pieneksi lapseksi. Eikä uutista kerrottu ensin kaupungin torilla vaan paimenille syrjäisellä niityllä.
”Tämä on se yö, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa”, sanoo pappi jouluyön messussa. Vähäisen majatalon eläinsuojassa syntynyt Jeesus-lapsi on joulun keskipiste.
Meidän aikanamme uutiset leviävät ajantasaisesti ympäri maailman. Mutta tunnistammeko me suuren uutisen? Se ei ehkä tulekaan sieltä, mistä kuuluu kovin huuto tai missä mainokset ovat kirkkaimmat.
Löydämmekö seimen äärelle? Etsimmekö Jeesus-lasta oikeasta paikasta? Hän saattaa olla lähempänä kuin aavistammekaan: perheen keskellä, ystävän kohtaamisessa tai apua tarvitsevassa lähimmäisessä. Jumala lähestyy meitä toisissa ihmisissä.
Emeritus piispa Eero Huovinen totesi joulukirjoituksessaan 2013, että Jumalaa pitää etsiä alhaalta, ei ylhäältä.
Adventtiaikaan sijoittui eteläafrikkalaisen vapaustaistelijan ja presidentin Nelson Mandelan kuolema. Kokemastaan vääryydestä ja kovasta kohtelusta huolimatta hän ei jäänyt vihan valtaan, vaan antoi anteeksi. Aidossa anteeksiannossa on suuri voima.
Mandela toteutti Jeesuksen vuorisaarnassa esittämää kehotusta: ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta”.
Jouluna jaamme sitä, mitä olemme saaneet. Autamme ja rakastamme lähimmäisiämme. Emme vain odota armoa vaan osoitamme sitä. Olisiko siinä elämän tarkoitus.
Jouluaattoaamuna
