Joulupukki ja Jeesus – mutta kumpi on joulun Herra?

Mitäpä jos joulunvieton nykyaikaistaisi? Voisi luopua sellaisesta, mikä kuuluu menneisiin aikakausiin ja keskittyisi sellaiseen, mikä valtaosalle suomalaisista alkaa olla todella joulun tuttu. Miltä kuulostaisi?

Otetaan joulupukki koko joulun keskukseksi, herraksi ja kohokohdaksi, jonka saapumista odotetaan innolla. Kun kaikki jouluvalmistelut on tehty ja jouluateria syöty, niin kukas se sieltä jo ovelle kolkuttaa? Silloin saapuu joulun odotettu ja todellinen sankari, puuhkalakki ja punanuttu – Joulupukki.

Valkopartaista vanhaa setää onkin odotettu ja lapsia on varoiteltu tontuista, jotka valvovat, ovatko lapset olleet kilttejä. Kiltit lapset lahjat saavat, tuhmille tuodaan risuja. Ripinää ja rapinaa kuuluu, kun lahjat avataan. Ilohuudahduksia kantautuu, kun toiveet ovat käyneet toteen. Kaikki voivat olla kiitollisia Joulupukille, joka lahjat tuonut on runsahat. Kiitos taas ja ensi vuoteen!

Tulisihan siitä joulusta aikamoinen, jos Joulupukki olisi sen keskushenkilö. Mutta niinhän se taitaa monen mielessä jo mennä, että pukki on se tärkeä henkilö, jonka saapumista odotetaan malttamattomana. Lahjasäkki kiehtoo lapsia, sillä tällä joulun sankarilla on jotain annettavaa. Joulun sankari antaa eikä saavu tyhjin käsin.

Mutta, mietitäänpäs Joulupukin nykyhahmoa vähäsen. Siinä on jotain outoa. Hänellä on maailman tehokkain vakoiluverkosto, minkään maan tiedustelupalvelujakin parempi. Tontut ovat todellisia vakoilun ja tiedustelun ammattilaisia, sillä heitä ei näe eikä kukaan jää kiinni. Pienistäkin rei’istä tirkistely hoituu. Kaikki saadaan selville – hyvät ja pahat temput kirjataan, kuka on itkenyt tai melunnut.

Ja lopulta lahjojen jako, ainakin periaatteessa, on aika armotonta. Kiltit lahjat saavat, tuhmat risuja. Anteeksiantoa ja armoa ei ole luvassa. Jouluun asti lahjansaaja saa elää epävarmuudessa, onko hän ollut tarpeeksi kiltti lahjoja saadakseen, vai tuhma vastaanottaakseen reilun kimpun risuja.

Aikuisena olen ymmärtänyt, että miten Joulupukkia käytetään lastenkasvattamisessa välineenä. Joulupukki ja tontut ovat pelote, kun halutaan lasten olevan kiltisti ja saada heidät tottelemaan. Joulupukki kasvattajana, ulkonaisesta lempeästä ulkomuodostaan huolimatta, on melko alatasoinen kasvattaja – metodina vanha palkkio/rangaistus-menetelmä. Tulee mieleen koiramoraali, mutta edes koiraa ei kasvateta tällä tavoin, vaan palkkiolla ehdollistamalla.

Joulun toinen, vanhempi sankari, on erilainen. Minulle joulun todellinen Herra edustaa päinvastaista mitä Joulupukki. Verrataanpa heitä keskenään. Joulupukki tuo lahjoja, Jeesus-lapsi ei tuo mitään. Hänen kätensä ovat aivan tyhjät. Sen sijaan hän itse tarvitsee kaiken ja vastaanottaa sen, mitä hänelle annetaan. Joulupukki tuo niitä lahjoja, jota häneltä on toivottu. Seimenlapsi ei voi vastata mihinkään ihmisten toiveisiin, sillä hän aikuistuneena toimii vain Jumalan tahdon mukaisesti. Joulupukkia ja tonttuja käytetään pelotteena saada lapsia olemaan kiltisti ja tottelemaan. Jouluna sitten paljastuu, onko ollut tuhma vai kiltti. Tontut kiertävät koko ajan seuraamassa, kuka on itkenyt tai melunnut. Seimenlapsi sen sijaan ei minkään pelote. Seimen äärelle menee ihmisiä, jotka itse tuovat lapselle lahjoinaan omat hyvät ja pahat tekonsa. He tuovat itsensä niin raadollisina ihmisinä katsomaan lasta, joka on Taivaan ja maan Luoja, kuningas.

Kahden joulun sankarin vertailu tuo aikamoisen kuilun näiden kahden välille. Toinen vastaa ihmisten toiveisiin, toiselle annetaan eikä hän toimi ihmisten toiveiden mukaan. Toisella on säkki täynnä tavaroita, toisella tyhjät kädet. Toinen on pelote, toista mennään katsomaan. Toinen palkitsee lahjoilla tai rankaisee antamalla risukimpun, toinen armahtaa ja antaa uuden mahdollisuuden.

Seimenlapsi, Jumalan Poika, Jeesus-lapsi, häntä kuitenkin muistetaan. Monissa kodeissa on seimiasetelma muistuttamassa Jeesuksen syntymästä. Seimen äärellä on ihmisjoukko polvistuneina, vanhemmat, paimenet ja itämaan viisaat. Ihmisjoukko on polvistuneena kuninkaan edessä tuomassa lahjoja lapselle tai antamassa itsensä lapselle, enkelijoukko laulamassa ylistystä Jumalalle.

Kumpi onkaan suurempi? Joulupukkia ei kumarreta, vaan seimenlasta kumarretaan. Jumala saa ihmisten polvet taipumaan edessään. Lapselle annetaan, sillä hän tuli vastaanottajaksi. Jo seimessä Jeesus-lapsi toimi vastaanottajana, ikään kuin hän jo siinä profetoisi omasta pelastajantehtävästään. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Jeesus oli ristillä meidän syntiemme ja rangaistuksemme vastaanottaja. Ja vieläkin, me menemme hänen luokseen, polvistumme synnintunnustukseen, viemme hänelle itsemme ja annamme hänelle oman turmeltuneisuutemme.

Mutta enää hänen kätensä eivät ole tyhjät. Hänellä on lahjoja annettavana, muttei sellaisia lahjoja, joita me mahdollisesti toivoisimme. Hän antaa taivaallisia lahjoja, jotka tulevat syntiemme ja turmeltuneisuutemme tilalle. Hän antaa kuolemaamme ikuisen elämän, synteihimme vapautuksen ja armahduksen, ja turmeltuneisuuteemme puhtauden ja eheyden.

****

Ps. Yksi puhutteleva kuva joululle.

https://themasterstable.files.wordpress.com/2012/11/santa-11.jpg