Pian vietämme taas Vapahtajamme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen armorikasta syntymäjuhlaa. On syytä toivoa, rukoilla ja pyrkiä siihen, ettemme viettäisi joulua “ylönsyömisessä, eikä juopumisessa, ei kammioissa, eikä haureudessa, ei riidassa ja kateudessa”. (Room. 13:13) Meidän tulee siis mieluummin “vaeltaa soveliaasti” myös jouluna.
Meille on syntynyt syntisten ystävä. Israelin kansan fariseukset eivät oikeastaan tietäneetkään kuinka osuvan nimen he Jeesukselle antoivat. Jeesus suorastaan aina viihtyi syntisten keskuudessa!
Kun hän näki jonkun joutuneen eroon Jumalasta, hän kiiruhtaen riensi etsimään ja löytämään tätä “kadonnutta lammasta”. (Ks. Luuk. 15:4-6) Löydettyään lampaan harhailemasta hän suuresti iloitsi ja iloitsee tästä.
Jeesus on koko maailman Vapahtaja. (Joh. 4:42, 1 Joh. 4:14) Sinäkin, rakas lukija, olet saanut hänet lahjaksi. “Lahjaksi te saitte”. (Matt. 10:8)
Käänny siis Jeesuksen puoleen, jonka syntymä jouluyönä on yksi maailmanhistorian ihmeellisin asia ja totuus, ellei ihmeellisin ja hämmästyttävin. Saat joka hetki elämän loppuun asti huutaa avuksi, turvata ja luottaa Jeesukseen. Hän on luvannut pitää meistä kiinni ja huolta. (Joh. 10:28, 29) Taivaassa sitten usko vaihtuu näkemiseen ja näemme Vapahtajamme kasvoista kasvoihin.
Jeesus sanoo ystävällisesti ja lempeästi: “Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa.” (Matt. 11:28) Kun usko sinussa on Pyhän Hengen ja Raamatun Sanan kautta syntynyt, olet samalla hetkellä tullut Jeesuksen luokse. Saat pitää itseäsi Jumalan lapsena kasteen ja uskon kautta ja perusteella. Voimme ja saamme pitää myös Jeesusta ystävänämme ja veljenämme.
Jeesuksen seimeltä alkanut elämänvaellus huipentui Golgatan ristille ja ylösnousemukseen. Näin hän osoitti rakastavansa meitä kaikkia. Muista aina, että koko maailman syntivelka on maksettu, sovitettu ja pois otettu Jeesuksen kalliissa nimessä ja sovintoveressä. (Daniel 9:24, Sakarja 3:9, Joh. 1:29, Room. 5:6, 8-10, 1. Kor. 6:20, 7:24, 2. Kor. 5:19 ja 1. Joh. 2:2) Käärmeenkin pää on nyt rikki poljettu. (1. Moos. 3:15)
Uskokaamme kaikki tänäkin jouluna ja jatkuvasti, että kaikki syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen sovitustyön tähden. Eläkäämme jokapäiväisessä parannuksessa. Kiitos, ylistys, voima, valta, viisaus, väkevyys, kunnia ja kirkkaus sinulle Jeesus syntymästäsi ja voitostasi! Aamen. Halleluja.
Tämä kirjoitukseni on julkaistu myös Länsi-Suomen Herännäislehdessä (tuttavallisemmin Länkkäri) vuoden 2015 joulukuun numerossa.
Hyvä Paimen, uhrilammas, Tallin seimess’ uinahtaa. Poika Isän ainokainen Ihmiskunnan vapahtaa.
Siionin Kannel, 18:3, edellinen laitos.
Niin käy siis, että se joka uskoo Kristukseen, saa köyhyydessä tuntea rikkautta, häpeässä kunniaa, murheissa iloa ja kuolemassa elämää, ja hän säilyttää kaiken tämän sellaisessa uskossa, joka pitäytyy Jumalan sanoihin ja kaikkea tätä Jumalalta odottaa.
Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 30-31, 1941, SLEY.
Yleinen ja uskosta vanhurskauttaminen
Yleisen vanhurskauttamisen ja uskosta vanhurskauttamisen suhdetta toisiinsa on usein kuvattu kahdella vertauksella, joista saattaa kuulla monenlaisia muunnoksia. Toinen on vertaus valosta ja sen näkemisestä, toinen vertaus velkakirjan rikki repimisestä.
Usko näkee valmiin pelastuksen. Uskoa voidaan verrata silmään (Ef. 1:8, ks. myös Matt. 13:16,17, tämä toinen jae on allekirjoittaneen lisäys.) ja uskominen on hengellistä näkemistä (Joh. 6:40). Siksi Jeesus sanoi tulleensa ”avaamaan sokeain silmiä” (Luuk. 4:18) ja Paavali lähetettiin pakanain luo avaamaan heidän silmiään (Apt. 26:18). Parempaa kuvaa uskosta tuskin voidaankaan käyttää. Kristus on vanhurskauden aurinko, joka ristinsä veren tähden loistaa koko ihmiskunnan yllä: on siis kaikkien vanhurskaus (Jes. 60:1-3, Joh. 1:9). Mutta ihmiskunta jakaantuu tähän aurinkoon katsoen kahtia: uskottomat ovat sokeita, uskovat näkeviä. Mutta Kristus-aurinko ei vasta sitten ala loistaa ihmisten yllä, kun joku yksityinen uskoo; jo ristiltä tämä valo loistaa Jumalan edessä koko maailman yllä. Ihmisen omaantuntoon kyllä uskossa tulee valo, mutta se valo on hänen yllään ollut jo ennen uskoa (2 Kor. 4:6). Valossa oleminen ja valon näkeminen ovat kaksi eri asiaa.
Ja toinen vertaus:
Ristillä poistettiin synti Jumalan kasvojen edestä (3 Moos. 16:30), uskoessa ihmisen omaltatunnolta (Apt. 3:19). Rikas maanviljelijä repi rikki velkakirjan, jonka hän oli tehnyt eräälle ylioppilaalle. Mutta ylioppilas oli Saksassa lukujaan täydentämässä eikä tiennyt kuukausiin tapahtumasta mitään. Vasta kun hän tuli kotiin, sai hän tietää tämän hänen kohdallaan suuren hyvän teon ja hänen tuli hyvä olla. Hänen velkansa pyyhittiin pois kahdella tavalla. Perustapahtuma oli kuitenkin velkakirjan rikkirepiminen; ilman sitä ei olisi jälkimmäisestäkään ollut kysymystä. (Uudemmalla suomen kielellä ilmaisten: ilman sitä ei olisi jälkimmäinenkään voinut tapahtua, tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.)
Esa Santakari: Armosta autuaat, jälkikorjuuta evankelisen liikkeen ”autuuden ajasta”, s. 23, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Helsinki 1968. Kommentin otsikko ei löydy tästä kirjasta.