Poika ja isä menivät saunaan muiden jälkeen. Aikaa oli enää vähän. Myöhäisen illan kiuas antoi runsaan, lämpimän ja kostean henkäyksen. Se oli mitä poika tarvitsi. Nykivä ja raskas hengitys alkoi rauhoittua.
Isä katsoi poikaansa. Tämä oli kulkenut mukana työmaalla. Hän kantoi kiviä, jos ei muuta. Tosin kivien koko oli pienentynyt. Poika oli saanut elää 14 kesää. Viime kesästä solisluiden ja kylkikaarien kuopat olivat syventyneet. Kuumejaksot olivat nakertaneet voimia. Työn ja petun karaisema elämä oli kuitenkin sitkas.
Isä oli koettanut tehdä kahden edestä, latoa lohkareita ratapenkan perustaksi, lapioida harjun syrjästä soraa. Metri metriltä nälkäiset miehet rakensivat Pietarin rataa. Jos ei tehnyt töitä, ei saanut ruokaa.
”Isä, nyt on hyvä”. Isä auttoi pojan päälle valkoisen paidan ja pojan pitkälleen saunan lämpimään. Peitteeksi hän levitti pellavaliinan. Isä puristi kevyesti pojan laihaa niskaa ja sulki oven.
_ _ _
Aamulla joulusauna oli jäähtynyt. Samoin pojan ruumis. Isä kääri pojan pellavaliinaan ja nosti harteilleen. Askel oli lyhyt ja kulku raskas, vaikka painoa oli alle kolmekymmentä kiloa. Esikoispoika. Nuoremmista lapsista ja puolisosta ei ollut tietoa. He jäivät kotiseudulle kerjuulle.
Hankeen oli poljettu vahva ura. Mäkelän talon kulkutautisairaalasta läheiselle harjulle, radanrakentajien hautausmaalle oli usein asiaa. Rivihaudan pää routaisessa maassa oli auki. Isä lapioi lumet haudan pohjalta ja laski pellavakäärön hautaan. Hän peitti ruumiin lumella ja polki tiiviiksi. Pappi tulisi myöhemmin siunaamaan.
Isä kumarsi päänsä: ”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimes. Lähestyköön sinun valtakuntas. Olkoon sinun tahtos niin maassa kuin taivaassa.
Anna meille tänäpäivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme meidän velvollistemme. Ja älä johdata meitä kiusaukseen. Mutta päästä meitä pahasta. Sillä sinun on valtakunta, ja voima, ja kunnia, ijankaikkisesti. Amen!”
Pakkanen ja harjulla puhaltava tuuli kovettivat miehen kasvot. Hän oli purrut suun ohueksi viivaksi. Silmäripsiin oli jäätynyt vesihelmiä. Joulupäivän jälkeen olisi edessä paluu työmaalle.
Radanrakentajien hautausmaa Lahdessa. Rivihaudat näkyvät maastossa pitkinä painanteina.Kuva Arno Forsius (1978)
_ _ _
Lämmitin tänään joulusaunan ¬¬- viikkoa ennen joulua. Ensin tuuralla avanto järveen ja ämpäreille vettä saunaan. Kuusen alaoksista sytykkeet ja tuli leppähaloista rauniokiukaan alle. Vesi lämpiämään rautapadassa tulisijan eteen.
Olen tehnyt tämän lukemattomia kertoja mökillä Padasjoella. Silti jokainen kerta on ainutlaatuinen. Ympärillä oleva maisema elää. Korpit, närhet ja palokärki elämöivät lumisen hiljaisessa maisemassa. Päivänvalo työntyy oven raosta mustaan saunaan. Savu täyttää vähitellen saunan. Savu alkaa pyöriä villisti vedossa ja työntyä ulos raoista.
Saunassa tapahtuu siirtymisiä tilasta toiseen: puu palaa lämmöksi ja tuhkaksi, kivet kuumenevat ja jauhautuvat hiekaksi, vesi haihtuu höyryksi, ihminen elää, uudistuu, vanhenee ja kuolee, muuttuu maaksi. Oma vaarini ja isäni puhuivat saunassa menneistä. Molemmat saunasyntyisiä.
_ _ _
Siirsin tämän savusaunan yli 20 vuotta sitten Lahdesta, Järvenpään Mäkelän talosta. Talo ja sen ulkorakennukset olivat alkaneet rappeutua ja kaupunki myi rakennukset pois siirrettäviksi. Savusauna oli osunut silmääni. Sen katto oli painunut sisään ja välipohjassa kasvoi horsmaa.
Risto Vuolle-Apialan saunatutkimusten mukaan näytti siltä, että tämä oli itähämäläinen viiden kyynärän sauna. Vein saunan kehikon lisäksi sen kiukaan suuret kiviperustukset, laipion paksut karstaantuneet lankut ja välipohjan hiekkaisesta turpeesta leikatut levyt eristeeksi. Löin päreet saunan katteeksi.
Kehikoita on kierrätetty. Niin tätäkin. Viimeisin pystytysvuosi oli kaiverrettu ylimpään hirteen, 1901. Kehikon ovi oli aiemmin ollut toisessa kohdassa ja matalampana. Tämä kehikko on palvellut saunana Mäkelän talossa 1800-luvulla.
_ _ _
Voin hyvin eläytyä Arno Forsiuksen tutkimukseen, jonka mukaan Järvenpään kylän Mäkelän talossa oli 1868-70 radanrakentajien kulkutautisairaala. Pieni kylpysauna ja suuri mallassauna varmaankin lämmitettiin. Ne toivat helpotusta sairaille, joita oli joka paikka täynnä.
1867 kato ja nälkä ajoivat ihmisiä radanrakennustyömaalle. Maaliskuusta 1868 vaatetäit alkoivat levittää pilkkukuumetta. Vuoden aikana Hollolan kunnan 7000 asukkaasta 1000 kuoli. Menehtyneitä radanrakentajia ei saanut tuoda Hollolan kirkolle haudattaviksi. Radanrakentajien omalle hautausmaalle, lähelle Mäkelän taloa haudattiin noin 300 vainajaa.
_ _ _
Mietin menneitä, kun makaan pellavaliinalla savusaunan lämpimässä. Mäkelän sairaalassa radanrakentajat ovat katselleet samoja mustia seiniä ja saaneet löylystä helpotusta. Heitän vettä kiukaalle. Kuuntelen veden sihinää ja hiljaisuutta. Suuresta 1867 nälkävuodesta on kulunut 150 vuotta. Kunpa säästyisimme suurilta kuolonvuosilta.
Lähde:
Arno Forsius, Katovuosi 1867 ja sen seuraukset Lahden seudulla. Tutkimuksia XVII/1980. Lahden museo- ja taidelautakunta. Lahden Kaupungin painatuskeskus 1980.
Vaikuttava kirjoitus.
Kiitos.
Kiitos. Tässä jouluksi saunakertomusta. Tuli mieleen Antti Tuurin talvinen erämaasauna romaanissa Rata.
Kiitos, hieno ja koskettava tarina.
Kiitos.
Kiitos teille kommentoijille. Välillä tekee mieli kirjoittaa asiatekstin sijasta enemmän kokemuksen ja tunteen kautta kaunokirjallisesti.
Muuten, tämä saunamme on mukana Suomen saunaseuran yli 100-vuotiaiden savusaunojen listalla, joka löytyy seuran nettisivulta.
Kiitos saunakertomuksesta. Saunalla on meillä ”trolleillakin” pitkät perinteet:
”Sofia Mähösellä, Runnin varsinaisella ”tohtorinnalla” on ollut täysi työ ”kylpylaitoksessaan” – eli saunoissaan, kuten niitä nimitetään ja joka nimitys paremmin vastaakin tarkoitukseensa. Toistakymmentä henkeä on hän päivässä rautaliejullaan eli ruosteellaan hieronut, etsinyt ruumiista kipeät kohdat ja ne hyppysillään karkoittanut. On niitten käsien palleroittavana ollut toinenkin ruumis: milloin lihava talon emäntä, milloin hermostunut keski-ikää tavoitteleva nainen, milloin nuori impi, joka kylpee ”vahvistuakseen”, milloin taasen ijän painama vanhus, jykevä ukkomies tai potra nuorukainen.
Rautamiehiksi ja – rautanaisiksi on hän oivalla balsamillaan pukenut kaikki, jotka hyppysiensä väliin on saanut, ja kun hän yhdeltä on ehtinyt jälleen puhdistaa ruostepuvun, niin on kymmeniä ollut odottamassa ”vuoroaan”.
Kaikkein pyhimmän rautasaunan ohella on Sofia Mähösellä ollut valvottavana toinenkin sauna, jossa hänen määräystensä ja ylikatsontansa alaisena apulaisensa ovat antaneet suolakylpyjä sekä kalliista yrteistä valmistettuja terveyskylpyjä. Unohtaa ei saa myöskään niitä kylpyjä, joita on oltu tilaisuudessa ottamaan Kiurujoessa, sillä nuoremmalle sukupolvelle ne kuitenkin tuottivat suuremman hauskuuden. Nais- ja mieshierojat ovat harjoittaneet ”yksityispraktiikkaansa”, jos kohta eivät olekaan olleet Runnin yhtä virallisia toimihenkilöitä kuin Sofia Mähönen.” (Otava-lehti 4.9.1906)
Kiitos Tuula hauskasta, 110 vuoden takaisesta kuvauksesta Runnin kylpylästä ja hieroja Mähösestä, sukulaisestasi (?). Hierojat ovat olleet tärkeä osa saunakulttuuria. Kävin pikkupoikana Yrjönkadun uimahallissa HSS:n treeneissä ja katselin vierestä, kun hierojat hieroivat pesutilassa kivipenkeillä makaavia miehiä.
Pekka Särkiö:”.. sukulaisestasi (?).”
Kyllä. Hän oli aviottomana syntyneen ei-karjalaisen isoisäni äiti.
Vaikuttavaa! Lämmin kiitos!
Ihana kertomus! Tuli vedet silmiin lukiessa.