Sukuumme on viikko sitten syntynyt uusi jäsen.
Siunaavat ajatukseni kohdistuvat näinä päivinä pojan perheen ympärille.
Muistot kurkottuvat tänään myös kauas oman lapsuuteni jouluihin. Niihin perinteisiin, joita isäni vaali ja jotka ovat säilyneet tähän päivään.
Muisti nostaa myös esiin jouluisia kuvia, kun omat lapseni olivat pieniä.
Parasta tuolloin olivat lasten kirkkaat silmät ja riemu. Lasten puhdas usko. Koskettavimman jouluelämyksen koin, kun vanhimman poikani perheeseen syntyi vauva juuri joulun kynnyksellä. Menimme tervehdyskäynnille ja koko perhe esitti joulukuvaelman :
Vielä nimetön vauva uinui seimikehdossaan ja vanhemmat onnellisina ympärillä. Isommat lapset paimenina ja pikkuisimmat enkeleinä ja vanhin lapsista luki jouluevankeliumin.
Kaikki lauloimme lopuksi Enkeli taivaan.
Siinä hetkessä taivas totisesti kosketti maata.
Tänäänkin, tulevana jouluyönä, saamme kaikki kokea syntymän ihmeen. Jeesus lapsi syntyi jouluyönä maailman Vapahtajaksi.
Meidän kaikkien syntien sovitukseksi. Sinun ja minun. Hän haluaa tulla meidän jokaisen sydämeen.
Tämä oli Jumalan suurinta rakkautta meitä kohtaan.
Joulun sanoman ydin kiteytyy parhaiten edesmenneen Pirkko – Liisa Linjaman Jouluvauva-runossa. Runo on hänen teoksestaan Tänään ei vielä tuule.
Jouluvauva
Tuli jouluaatto, ja vauvoineen
pääsi äitikin kotiin jouluiseen.
Siinä isä mukana kuusi lastaan
oli tullut vauvaa ja äitiä vastaan.
Oli kuuseen he laittaneet kynttilät,
oli pöydässä syömiset lämpimät.
Siinä vauvaa yhdessä ihaltiin,
sitä hoidettiin, sitä hyväiltiin
ja kun Jeesus – lapsesta puhuttiin,
tuli joulun sanoma lähelle niin.
” Näinkö Maria – äitikin vaipat vaihtoi,
pesi ja potkuhousut laittoi
pienelle Jeesus – pojalleen ? ”
näin juttelee tyttönen itsekseen.
Sanoo äiti : ” Vain heinät ja oljet alla
oli Jeesus – lapsella, Vapahtajalla.”
Siitä yhdessä sitten laulettiin
ja vielä sitäkin muisteltiin,
miten Herodes – kuningas kateellinen
tahtoi surmata pienen Jeesuksen.
Iso sisko pieniä silittäin
nyt kysyen kääntyy äitiin päin :
” Voi äiti, jos siellä me asuttu ois,
ne ois meiltäkin ottaneet pienet pois.
Voi äiti, eihän me annettu ois
tätä vauvaa ja Mattia, Pekkaa pois? ”
Ja äiti muistaa, kun vaikeaa
oli Mattia, Pekkaa odottaa.
Nyt Jumalan rakkaus kirkastuu
ja lahjojen rikkaus avautuu.
Niin äiti kesken kiireitten
nyt silittää päätä pienoisten.
On tallella lapsi jokainen,
on omana Jeesus – lapsonen.
