Satu rumasta ankanpoikasesta tuli mieleeni, kun istuin koneen ääreen. Istuin pilvistä iltapäivää kerrostalomme pihapenkillä. Siinä oli lämmin olla ja ulkoiset olosuhteet ihanteelliset. Sisälläni oli kuitenkin joku liikehdintä, joka alkoi laittaa asioita uuteen järjestykseen. Raamattu puhuu järistyksestä, joka liikuttelee taivaankin voimia. Mikähän niitä taivaan voimia liikuttelee? Ettei vain olisi markkinajumala tässäkin mukana. Yhtenään tulee asioita, jotka panee miettimään Suomen henkistä ja hengellistä tilaa. Onko Jumalan pyhyys todella niin pieni juttu nykyihmiselle, ettei voida seurakuntien pääkirkkoja pyhittää vain Hänen kohtaamispaikoiksi? Olihan sekin ihme nähty, että kirkko muutettiin yökerhoksi ja sitten palautettiin taasen kirkoksi.
Näitä miettiessäni kelailin mielessäni unta, jota näin viimeyönä. Monet uskovat vähättelevät unien sanomaa. Saahan sitä vähätellä, mutta minun Raamatussani lukee, että Jumala puhuu unienkin kautta ihmisille erittäin vanhuksille. Siihen uneen liittyi entiseen ammattiini kuuluvia asioita. Siinä oli myös huoneen numero, joka oli 215. Koitin kysellä Herralta, että onko sillä numerolla joku merkitys. Kun sitten heräsin aamupäiväuniltani, niin heräämisvaiheessa sain sanat: Virren numero! Etsin virsikirjan ja luin sen virren. Se on kasteosastossa. Jouduin perusteellisesti käsittelemään asian: Mihin kirkkoon tai seurakuntaan minut on kastettu? Jos minut kastettiin luterilaiseen kirkkoon, niin erotessani siitä jätän Jumalan valtakunnan samalla. Mutta onko Jumala luterilainen? Tulin siihen tulokseen, että ei ole. Olen Jumalan valtakunnassa olisinpa fyysisesti missä tahansa samaa Raamattua lukevien ystävien parissa.
Sitten tuli puhuttelun vaikea ja vakava vaihe. Sain käsitetäväkseni kysymyksen: Voisitko lakata esilläolemisesta ja vetäytyä julkisuudesta ja vositko luopua kaikista toimistasi ja jäädä nollaksi. Lupasin ja vielä niin, että jään nollaksi, jos Hän ei anna mitään uutta. Jos pystyn käymään läpi tämän asian niinkuin Herra haluaa, todennäköisesti en ole enää vankilalähetti tai mitään muutakaan mainittavaa. Tässä nyt punnitaan onko palveluni ollut lihallista vai hengellistä? Jos se on ollut lihallista, siinä ei ole mitään säilyttämisen arvoista. Vaikka olisi ollut jotain hengellistäkin, niin Hänellä on mahdollisuus lähettää toisia, jotka ovat pätevämpiä niihin tehtäviin. Jos kykenen käymään tämän läpi, uusia blokeja syntyy ainoastaan, jos Hän käskee ja antaa aiheen.
Aamen, tämä puhutteli minua. Niin harvoin kuulee nykyään ihmisen rehellisesti puntaroivan siitä, kuinka Jumala puhuttelee…
”Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin.” Job.33:14-18
(Koko luku on vahva ja koko Jobin kirja on Raamatun parhaita)
Tie on ollut pitkä, mutta se on osoittautunut todeksi: Sinun vitsasi ja sauvasi minua tukevat… Monessa vaiheessa on kuorittu ylpeyttä pois. Kun Herra on kysellyt, niin olen aina luvannut, mutta emme aina tiedä mitä lupaus merkitsee. Jos antaa elämänsä Jeesukselle, niin se merkitsee kaikkea ja Hän alkaa kysymään, ettei kai jäänyt itselle mitään?
Lauri
Olen hyvin usein ollut hyvin tyytyväinen kirjoitteluusi. Puhut elämänläheisesti ja ihmistä ymmärtäen. Teksteissäsi on elämän maku.
Kiitos sinulle siitä.
Samaa mieltä. Matiaksen kanssa.
Kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet ja ertyiskiitos kaikille, jotka kommentoivat. Juttuani kommentoidaan, olen siis olemassa ainakin muutamalle. Odotan uutta aaltoa, en tiedä milloin se tullee tai tuleeko ollenkaan. Hyvää kesää kaikille nautitaan luonnosta, se on Jumalan lahjaa meille!
Hyvää kesää. (Hebr.4 KR 1938 )