Arvoisat arkkipiispa ja piispat,
esitän teille kunnioittavasti kannanottoni käynnissä olevaan keskusteluun avioliitosta ja avioliittoon vihkimisestä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
1. Kysymys homoseksuaalisuudesta nousi kristinuskon alkuvaiheissa konkreettisesti esiin, kun kirkko alkoi levitä juutalaisen taustansa ulkopuolelle kreikkalais-roomalaiseen maailmaan. Juutalaisen uskonnon kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen oli torjuva, ja asenne jatkui myös kristillisen kirkon julistuksessa ja opetuksessa, olihan molempien taustana sama ilmoitus siitä, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja säätänyt avioliiton vain kahta eri sukupuolta olevien ihmisen pysyväksi instituutioksi.
Kreikkalais-roomalaisessa eroottisen rakkauden kulttuurissa ja uskonnollisuudessa tilanne oli toinen. Lapset tosin syntyivät luonnollisista syistä vain miehen ja naisen yhtymisestä, mutta sen rinnalla esiintyi homoseksuaalisia suhteita, jotka olivat sekä yhteiskunnallisesti että uskonnollisesti sallittuja. Kristillinen kirkko torjui tämän ratkaisun ja lopulta tultuaan hallitsevaksi uskonnoksi myös syrjäytti sen. Ollaanko nyt sekularisoituneissa länsimaissa palaamassa antiikin pakanalliseen ideaaliin?
Apostoli Paavalin torjuva kanta homoseksuaaliseen käyttäytymiseen ei siis ole mikään irrallinen poikkeus, joka voitaisiin turhentaa vetoamalla siihen, että Jeesuksen tallennetuissa sanoissa ei ole mainintaa homoseksuaalisuudesta. Jeesuksen kanta avioliitosta miehen ja naisen välisenä suhteena on joka tapauksessa kiistaton, eikä sen unohtaminen, sivuuttaminen, kiertäminen tai poisselittäminen ole puolustettavissa kristillisen tulkinnan nimissä.
2. Kristillisen avioliittokäsityksen tulkitsemisen ”patriarkaalisena” instituutiona ja sen takia sopimattomana homoseksuaalisen ”avioliiton” torjumiseen on vähintäänkin liioiteltu. Avioliiton ulkonaisissa rakenteissa ja sisäisessä dynamiikassa on tapahtunut aikojen kuluessa monia muutoksia, mutta sen perustaa miehen ja naisen välisenä liittona ei siltä pohjalta voi kiistää. Sitä paitsi homosuhteekaan eivät ole ihanteellisen tasa-arvoisia, vaan niissä esiintyy myös ”patriarkaalista” tai ”matriarkaalista” vallankäyttöä. Kaiken lisäksi ”patriarkaalisuuden” täydellisen tuomitsemisen piiriin sisällytetään asioita, jotka eivät lainkaan siihen kuulu. Miehen ja naisen muodostama avioliitto tarvitsee ja kestää alistavaan vallankäyttöön liittyneen ”patriarkaalisuuden” mutta myös ”matriarkaalisuuden” (ja feminismin) kritiikin.
3. Kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteen sisällyttämisestä yhteen ja samaan avioliittokäsitykseen alkoi parikymmentä vuotta sitten vaatimuksena homoparien kirkollisesta siunaamisesta. Sellaisena asia näytti vain pieneltä askeleelta kristillisen avioliittokäsityksen laajentamiseksi, joka ei muuttaisi sitä eikä ”veisi keneltäkään mitään pois”. Tilanne on sen jälkeen radikaalisti muuttunut.
Sekularisoituneiden länsimaiden maallisessa lainsäädännössä on kovaa vauhtia saamassa jalansijaa ihmisen seksuaalisuuden määrittelyä koskeva muutos, jolloin sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Siihen sisältyy myös se peruslähtökohta, että jokainen ihminen saa määritellä sukupuolensa itse, eikä sitä rajoita mikään biologinen fakta. Tästä seuraa vääjäämättä, että myös avioliittokäsitys laajenee huomattavasti samaa sukupuolta olevien liiton solmimisesta.
Myös ne ideologiset tahot, jotka ovat äänekkäimmin vaatineet kaikkia seksuaaalisuusidentiteettejä tunnustavien pariutumisoikeuksia, tuskin tulevat tyytymään vähempään. Silloin tulee johdonmukaisesti yhdeksi seksuaalikäyttäytymiseksi sallia myös ns. polyamoria ja lailliseksi avioliiton muodoksi polygamia. Useimmissa yhteiskunnissa ei siihen ehkä olla valmiita, mutta johdonmukaista sen kieltäminen ei mainitun lähtökohdan pohjalta ole.
4. Kristillisen avioliittokäsityksen muuttamisessa toiseksi on entistä enemmän tullut välttämättömäksi joko Raamattuun sisältyvän käsityksen sivuuttaminen tai sen tulkitseminen kyseenalaisella hermeneutiikalla. Raamatun avioliittokäsitys leimautuu katekismuksen huoneentaulujen pohjalta ”patriarkaaliseksi”, mutta Jeesuksen yksiselitteinen kanta sivuutetaan argumentoinnissa. Samoin Paavalin opetus avioliitosta sivuutetaan.
Luterilaisesta tulkintaperinteestä avioliittokäsityksen muuttamiseksi on otettu avuksi itse Martti Luther, jonka mukaan avioliitto ei ole sakramentti, koska se ei ole armonväline pelastukseen, vaan maallinen instituutio. Tästä on tehty se johtopäätös, että maailman muuttuessa myös avioliittokäsitys on vapaa muuttumaan. Siispä kun Suomen tasavallan eduskunta on hyväksynyt ns. tasa-arvoisen avioliiton, Suomen ev.-lut. kirkon on se hyväksyttävä, koska avioliitto on maallinen instituutio. Tämä perustelu on esimerkki ”teologiasta”, jota voidaan hyvin perustein kutsua ”uusvaltiokirkollisuudeksi”.
Tulkinnassa avioliitosta vain maallisena instituutiona sivuutetaan se tosiasia, että Lutherille itselleen avioliitto on mitä suurimmassa määrin myös kristillinen perusyhteisö. Lutherille ei olisi tullut mieleenkään, että avioliitto voisi olla muuta kuin miehen ja naisen välinen. Jopa vaikeampaa olisi Lutherin avulla perustella moniavioisuuden totaalista tuomitsemista (Philip von Hessenin tapaus).
John Vikströmin kannanotossa omalaatuisin piirre on Ranskan vallankumouksen (1789) iskusanojen ”vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” avainmerkitys avioliiton ”laajentamisen” perusteena. Sen ongelmallisuus voimistuu siksi, että siitä näyttää tulevan myös Jeesuksen julistuksen tulkinta-avain.
Merkittävä havainto avautuu yhä useampien pappien saarnoista heidän tulkitessaan Jeesuksen ensimmäisen synagogasaarnan tekstiä Lk 4:16:21, jossa Jeesus julistaa, että profeetta Jesajan ennustus Herran riemuvuodesta on käynyt hänessä toteen. Tästä tehdään entistä useammin johtopäätös, että kirkon ensisijainen julistustehtävä on annettu juuri tässä tekstissä. Sen varsinainen tähtäyspiste on kuitenkin todistus Jeesuksen messiaanisuudesta profeettojen ennustusten täyttymyksenä. Jeesuksen seuraajien julistustehtävä avautuu ennen muuta hänen kehotuksestaan parannukseen ja uskoon (Mk 1:15; Mt 4:17) sekä ylösnousseen Herran lähetyskäskystä (Mk 16:15-16; Mt 28: 18-20; Apt 1:4-8).
Ranskan vallankumouksen iskusanat eivät voi olla Jeesuksen sanojen hermeneuttinen avain, vaan Jeesuksen sanat antavat sisällön sille, mitä sekä sorrettujen että syntisten vapauttaminen tarkoittaa.
Vielä yksi – ja ehkä tärkein – esimerkki Raamatun sanojen uudesta tulkinnasta uuden avioliittokäsityksen tueksi, on tiheään saarnoissa toistettu raamatunkohta 1 Jh 4:8b: ”Jumala on rakkaus”. Sitä toistetaan useimmiten täysin irrallaan 1 Jh:n kokonaisuudesta, ja siitä tulee kaiken syliinsä sulkevan universaalisen rakkauden iskusana. Julistajat, jotka ovat vähäsen lukeneet kirkkoisiä, saattavat vielä vahvistaa sitä Augustinuksen lauseella: ”Rakasta, ja tee mitä tahdot”. Avioliiton laajentamisen perustaksi 1 Jh 4:8 sopii silloin mainiosti, sillä kuinka kukaan voisi torjua mitään rakkauden muotoa (johon ei sisälly pakottamista)?
Tällöin 1 Jh:n ilmaus kääntyy nurinpäin, subjekti ja predikaatti vaihtavat paikkaa: ”Rakkaus on jumala”. Kristus saa seurakseen Afroditen ja Venuksen, ja maailma palaa kreikkalais-roomalaisen erotiikan rajattomaan syleilyyn. Tässä on vastaukseni kohdan 1 sisältämään retoriseen kysymykseen.
5. Päätösteesini kuuluu seuraavasti. Jos Suomen ev.-lut. kirkon kirkolliskokous jossakin vaiheessa päätyy muuttamaan kirkkomme avioliittokäsitystä, sitä ei saa tehdä pelkällä avioliittoon vihkimisen kaavan muutamien vaihtoehtoisten sanamuotojen lisäämisellä. Muutos edellyttää uuden avioliittokäsityksen yksityiskohtaista raamatullista, dogmaattista ja eettistä perustelua.
Juhani Forsberg
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Kirkon ulkoasiain osaston teologisten asioiden sihteeri (1994–2002) ja Helsingin yliopiston ekumeniikan assistentti (1966–1990).
Juhani Forsberg, olet nyt kirjoittanut kirjeen piispoille. Voinko pyytää Sinua kirjoittamaan kirjeen myös niille lähimmäisillesi, joita asia koskee?
Muistathan opettajamme ja kollegasi Tuomo Mannermaan sanat hänen jäähyväisluennoltaan:
”Asetu lähimmäisesi sijaan, identifioidu hänen kanssaan, jotta voisit järkesi ja affektisi avulla saada selville, mitä hän tarvitsee sinulta! Tämä rakkauden sääntö muodostaa luonnollisen moraalilain olemuksen, lain, jonka Jumala on ’istuttanut’ jokaisen ihmisen sydämeen. Se on normatiivinen perusta sekä maallis-yhteiskunnalliselle yhteisölle että kristilliselle yhteisölle kirkossa.”
Vesa.
Tuo Tuomo Mannermaan mainitsema lähimmäisen asemaan asettuminen on vaikea ja monitahoinen asia kuten hyvin tiedämme. Jokainen psykoterapiaa harjoittava terapeutti ja terapia-asiakas ovat kerta kerran jälkeen tilanteessa jossa kumpikaan ei tiedä mitä pitää tehdä tai mikä on oikein.
Usein ihmiset ajattelevat , että seksuaalinen rakkaus tai halu, on itsetulkintainen asia. Että se kertoo mitä aidosti haluat tai mikä on oikein. Näin ei valitettavasti ole. Se mikä voi orientoida meidän rakkautemme oikeaan suuntaan ei ole rakkaus tai intohimo itse. Usein kun seuraamme intohimoamme niin päädymme toteamaan ettei saavuttamamme ollutkaan se mitä halusimme. Halumme kohde oli illuusio.
Perinteisesti avioliitto ei ole suuntautunut vain seksuaaliseen rakkauteen mielihyvään tai haluun. Se on rakennettu maailman luonnollisen järjestyksen ja Jumalan luomisjärjestyksen varaan, jota kohti rakkaus on suunnattu. On nähtävä rakkauden ja luonnollisen järjestyksen yhteys, vaikka se on mennytkin rikki meissä.Rakkaus on kuin väline astua Jumalan luonnollisen järjestyksen yhteyteen. Rakkaus vetää meidät kiinni ulkoiseen luomistodellisuuteen.
Homoseksuaalisuudessakin näkyy tämä ulkoinen järjestys. Homomiehen ja lesbonaisen ruumis suuntautuu monin tavoin vastakkaista sukupuolta kohti. He eivät voi irroittautua maskuliinisuutensa ja feminiinisyytensä ilmaisemisesta itselleen ristiriitaisella tavalla. (Sama koskee tietenkin heteroseksuaaleja.) Tälle tulee myös antaa oikeutus. On paljon homoseksuaaleja miehiä ja lesboja jotka tuntevat viehtymystä toiseen sukupuoleen. Tästä kertoo jo se, että Lgbt teinien raskauksien määrä on suurempi kuin vastaavien heteroseksuaalien.
Monet kamppailevat näiden asioiden kanssa läpi elämänsä. Kirkon on oltava läsnä heidän elämässään. Kirkon tulisi olla paikka jossa voimme jakaa rikkinäisyyttämme, ettemme joutuisi kantamaan niitä yksin. Mutta tämän jakamisen ei pidä olla identiteetin tai avioliiton ideologista muokkaamista ja puhetta vaan aitoa läsnäoloa ihmisten elämässä.
Nyt oli kyllä Kurjenmäeltä melkoista soopaa. Voisi olla parempi jättää lääketiede ja terapiat ammattilaisille.
Ilkka, Jumala on katsonut luomistyön kannalta hyväksi luoda osan ihmisistä homoiksi ja lesboiksi. Toivon, että jatkat pyrkimystäsi asettua näiden lähimmäistesi asemaan. Jotenkin minusta tuntuu, että Sinulla on sydäntä siihen.
Tämä kirjoitus on kaikessa ymmärtämättömyydessään aika loukkaava.
Antiikin Kreikan ja Rooman pakanakulttuurit eivät patriarkaalisuudessaan sallineet tai suvainneet miesten välisiä suhteita vaan Raamatussakin kuvattujen aktien kohteena olivat orjat, vangit tai nuoret pojat.
Oma kysymyksensä on se, onko eettisesti oikein käyttää vuosituhansien takaista patriarkaalista arvomaailmaa syrjimään ja tölvimään keskuudessamme eläviä lähimmäisiä. Mielestäni ei.
Mikä tässä oli loukkaavaa? Oliko kenties se, mihin Korkalainen ja Mäntylä et alii viittaavat omassa kirjoituksessaan: ”Äänessä ovat enimmäkseen eläkeikäiset heteromiehet, joilla on ollut paljon valtaa ajaa tai torpata muutoksia jo oman uran aikana.”?
Mikko Nieminen. Selvyyden vuoksi sanottakoon että ei ihan noin. Spartan armijassa jokaisella soturilla oli toinen soturi parina. Samoin Theban eliittiosasto, se joka voitti spartalaiset , koostui aikuisista homoseksuaalisista miehistä. Ateenassa Platon kertoo teoksessaan Pidot miten asia siellä toimi. Sokrateksella oli ollut suhde Alkibiadekseen .
> Mikä tässä oli loukkaavaa?
Tulkitsen kommenttisi sävyn siten, ettet ole vilpittömästi kiinnostunut kuulemaan, joten perusteleminen lienee turha vaiva ja jätän täten tekemättä.
> Spartan armijassa jokaisella soturilla oli toinen soturi parina.
Thaban eliittiosasto, Sacred Band of Thebes, koostui 150 parista ”miesrakastavaisia”. Ymmärtääkseni tällä järjestelyllä haettiin suojelua Eros-jumalalta. Jokaisessa parissa oli vanhempi osapuoli (ἐραστής, ”lover”) ja nuorempi osapuoli (ἐρώμενος, ”beloved”). Mielestäni tämä osuu hyvin patriarkaaliseen yhdyntäkeskeiseen mieskuvaan, jossa ylempiarvoinen (vapaa mies) yhtyy vain alempiarvoiseen (nainen, orja, vanki, nuorukainen).
Oman ymmärrykseni mukaan tuon ajan ihmiset eivät osanneet tehdä erottelua heteroihin ja homoihin eikä noihin sotajoukkoihin rekrytoitu homoja tai homopareja.
Mikko Nieminen09.02.2021 09:27
”Antiikin Kreikan ja Rooman pakanakulttuurit eivät patriarkaalisuudessaan sallineet tai suvainneet miesten välisiä suhteita vaan Raamatussakin kuvattujen aktien kohteena olivat orjat, vangit tai nuoret pojat.”
Mikko onko tässä joku +homoseksuaalinen lisä, miksi levität tälläisiä valheita. Tulee mieleen homoseksuaalit Jusu Vihervaara. Joka täällä paljastui valehtelijaksi.
Paajanen voi kirjoittaa historian haluamallaan tavalla. Pitäydyn niissä historiallisissa seikoissa, joista edellä kirjoitan.
Juhani Forsbergin kirjoitus on paitsi selkeä, Jeesuksen sanaan pitäytyvä, jossa (1.πορνεῖαι ) ja (2.μοιχεῖαι ) on erotettu toisistaan juutalaisessa traditiossa, Lutherin hengen mukainen ja kuva antiikin pakanamaailmasta, josta laineet yltävät nyt sekularisoituneeseen länteen.
(Mar7:21-22 )”ἔσωθεν γὰρ ἐκ τῆς καρδίας τῶν ἀνθρώπων οἱ διαλογισμοὶ οἱ κακοὶ ἐκπορεύονται, πορνεῖαι , κλοπαί, φόνοι, μοιχεῖαι, πλεονεξίαι, πονηρίαι, δόλος, ἀσέλγεια, ὀφθαλμὸς πονηρός, βλασφημία, ὑπερηφανία, ἀφροσύνη.
Juhani Forsbergin kirjoitus alleviivaa kaikkia niitä vaikeuksia mitä vaatimus homoseksuaalisten avioliitosta kirkolle merkitsee. Olen samaa mieltä siitä, että se mitä UTsta löytyy, on kunnioitettava eikä sitä saa kepeästi sivuttaa.
Mutta ongelmaa ei todellakaan ole ratkaistu. Ei kirkolle eikä asianomaisille. Siis , mitä sanotaan sellaisille kirkkouskoville homoseksuaaleille joita asia koskee?
Jos pidetään kiinni Juhanin tapaan Paavalista ja Jeesuksesta, niin sanoma homoseksuaaleille on se että : Ok , emme voi vihkiä teitä ja koska homoseksuaalisuus tai ainakin sellainen käyttäytyminen on syntiä, niin teidän tulee elää selibaatissa?
Viattomuudessani kuvittelen ,että tiede toimii jatkuvan ilmoituksen välikappaleena. Siitä seuraa mm se , että tänä päivänä tiedämme sen että homoseksuaalisuus on joko synnynnäistä tai niin aikaista leimautumista että kyseessä ei ole asianomaisten henkilökohtainen valinta. Tutkimuksen antama ymmärrys homoseksuaalisuuden olemuksesta haastaa sekä Paavalin että Jeesuksen kannanotot. Tässä on siis vastakkain ideologinen contra tieteellinen maailmankuva. Silmien ummistaminen sille mitä tiede ja tutkimus kertoo on todellisuuden kieltämistä , siis eräänlainen itsepetos tai jopa valhe.
Tiedämme myöskin sen, että todennäköisyys siitä, että homoseksuaaleista tulisi heteroseksuaalisia on häviävän pieni , joten ei ole tarkoituksenmukaista tai edes oikein yrittää ”parantaa” heitä. Osa homoseksuaalisista on yrittänyt itseparannusta olemalla heteroseksuaalisessa avioliitossa, mutta se ei ole muuttanut heidän perusolemustaan.
Juhani , mitä mielestäsi kirkon pitäisi kertoa kirkkouskoville homoseksuaaleille silloin kun he haluavat aviollista vihkimystä? Miten heidän pitäisi elää rakkautensa kanssa? Onko parisuhde ylimalkaan sallittua heille , puhumattakaan aviosuhteesta?
Hirn. ”Juhani , mitä mielestäsi kirkon pitäisi kertoa kirkkouskoville homoseksuaaleille silloin kun he haluavat aviollista vihkimystä? Miten heidän pitäisi elää rakkautensa kanssa? Onko parisuhde ylimalkaan sallittua heille , puhumattakaan aviosuhteesta?”
En oikein ymmärrä tätä kysymystä. Kun homoseksuaali pari vihitään maistraatissa ja he kuuluvat kirkkoon, heidän avioliittonsa kuulutetaan Jumalanpalveluksessa. Mikä tässä on ongelmallista, tai vielä vastausta vaille?
Ongelma ei ole maallinen , viranomaisten toimittama vihkiminen ,vaan se että kirkko ei ole ottanut virallisesti kantaa siihen että voidaanko heitä vihkiä kirkossa. Muuten, ei kai maistraatissa vihittyjä kuuluteta kirkossa?
Markku Hirn, Erinomainen kommentti sinulta. Tuollaisena näen itsekint tilanteen. Raamatun tietyt kohdat antavat tietyn ymmärryksen, joka on kuitenkin ristiriitaista sen kanssa, mitä tiede noista asioista sanoo…
”Viattomuudessani kuvittelen ,että tiede toimii jatkuvan ilmoituksen välikappaleena.” Suaphan sitä kuvitella. Lisseettekö seuraavaksi kansankirkon dogmiksi tuon, että tiede toimii nykyisin kirkossa jatkuvan ilmoituksen välikappaleena :)))))))
”Ongelma ei ole maallinen , viranomaisten toimittama vihkiminen ,vaan se että kirkko ei ole ottanut virallisesti kantaa siihen että voidaanko heitä vihkiä kirkossa. ”
Rehellisuuden nimissä Kirkko on kyllä ottanut aivan virallisesti että ei voida vihkiä.
Tarkemmin ilmaistuna: Kirkko on kirkolliskokouksen enemmistöpäätöksellä ottanut kannan, ettei kirkon voimassaolevaa kantaa muuteta.
Ongelma on siinä, ettei tämä voimassa oleva kanta tyydytä monia kirkon jäseniä.
Hirn. ” Muuten, ei kai maistraatissa vihittyjä kuuluteta kirkossa?”
Kyllä ne minun käsittääkseni kuulutetaan, jos he ovat kirkon jäseniä.
Minut vihittiin 1980-luvulla vaimoni kanssa Maistraatissa, enkä ole koskaan ajtallut että avioliittoni sen takia olisi jotenkin huono. Vapaakristillinen saarnaaja jolla ei siihen aikaan edes ollut vihkioikeutta rukoili puolestamme eräässä ravintolassa. Minusta tästä homojen vihkimisestä on tullut aivan turha ongelma. Senjälkeen kun homot on alettu vihkiä Maistraatissa ei kenelläkään pitäisi olla valittamista. Kaikki pääsevät naimisiin eikä tässä ole kynnyskysymystä kirkkoon kuuumiselle. Maistraatissa vihitty hompari voi olla kirkon jäsen ja varmasti löytyy pappi joka tahtoo heitä myös siunata tai rukoilla heidän puolestaan. Itse kristillinen aviloliitto kuitenkin on ykiselitteisesti miehen ja naisen välinen liitto niin kauan kun pitäydytään Raamatun ohjeistukseen.
Erinomainen kirjoitus. Jos kirkko jossain vaiheessa muuttaa avioliittokäsitystään, silloin muuttuu, ja pitäisi muuttaa, paljon muutakin.
Minusta aika hupaisaa tämä uuskieli ( toiseuttaa, rodullistaa jne.). Siinähän samalla tehdään sitä, mistä toisia syytetään. Tykkään erityisesti kirjan ”Yhteyden rakentajat” tavasta rakentaa yhteyttä: yhteys syntyy, jos olette samaa mieltä kanssamme.
Eikö juuri eläkeikäisillä arvokonservatiivisilla, sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavilla heteromiehillä intersektionaalisen ajattelun oman logiikan mukaisesti pitäisi nykyisessä mielipideilmastossa olla melko määrä uhripisteitä?
Kari-Matti, oletko lukenut ”Yhteyden rakentajat” vai lonkaltako heität?
Jorma. Rehellinen vastaus: sekä että. Heitän sekä lonkalta, että pintapuolisesti ”lukenut.”Muutama seikka:
Olin niitä 1960-luvulla syntyneitä, jotka ”jo” 1980-luvun alussa pitivät homokseksuaalisuutta luonnollisena ja normaalina asiana, ei Tampereen yliopiston alakuppilassa (silloinkaan) muunlaisia juuri istunut.
Minusta samaa sukupuolta olevien siviiliavioliitto on hyvä asia ja oikein. Kirkolliseen vihkimiseen suhtaudun pidättyvästi ennen muuta teologisista (ja kirkkopoliittisista) syistä.
Vierastan syvästi kaikkea hölinää ”sukupuolettomuudesta”/”kymmenistä sukupuolista”/”turvallisista tiloista”, ylipäänsä kaikesta siitä, mitä Ranskan 1960-luvun vasemmistoälymystö Lyotard, Derrida jne. saivat aikaan. Foucaultmainen kielenkäyttö suomalaisversioineen on järjetöntä.. Ehkä tämä on sukupolvikysymys.
Olen viimeaikoina lukenut Matti Virtasen ja Seppo Toiviaisen kirjeenvaihtoa. Siitä sukupolvi. Miten helppo on ymmärtää vuoden 1970-luentolakkoa, mutta mahdoton nykyisiä nuoria vihaisia naisia ja miehiä..?
Minä olen ajatellut sitä, että nyt hämärtyvät monet asiat juuri seksuaalisuuden alalla. Onko oikein hämärryttää asioita, jos on joku osa toisenlaisia, eikö olisi viisasta antaa perusasian olla paikallaan. On mies ja nainen, pienin poikkeuksin.
Ajattelen aikaa, jolloin ihminen herää seksuaalisuuteensa onko selvää , että ihminen on perusolemukseltaan hetero tai jotain muuta. Eikö ole mahdollista, että joku yllyke muuttaa tai avaa suuntaukselle tien.
Kristillisen uskon näkökulmasta voidaan laittaa fokus siihen milloin ihminen havaitsee kiinnostuvansa samasta sukupuolesta. Miten siihen suhtaudutaan. Lähdetäänkö kysymään rukouksessa Jumalan tahtoa ja asian selkiyttämistä. Jos nuorella ei ole luotettavaa aikuissuhdetta ei ole mahdollista peilata tuntemuksiaan eikä voi saada apua kipuiluunsa.
Kai yleinen asia on, että nuori kipuilee asian kanssa eikä varmaan ensin ole edes kovin helppoa löytää kaltaistaan kumppaniksi, näin oletan, jos olen väärässä niin varmaan saan opetusta. Jos nuori tuntee syyllisyyttä tai häpeää ajatuksistaan, niin siihen ainakin armo on parasta terapiaa, että saa olla Herran edessä sellaisena kuin on, mutta uskovana olisi hyvä olla myös altis muuttumaan, jos Herra haluaa senkin tehdä. Kun uskon, että vietti on Jumalan lahjaa niin Hän pystyy sitä myös hallitsemaan. Olen surullinen kovuudesta, joka näyttäisi kukkivan puolella ja toisella eli äärilaidat tuottavat hajalleheittäjän hedelmää.
Lahtinen, pienen pieni osa ihmistä omaa sekä sinisen että ruskean silmän. (Heterokomia) Mikään oma tai ympäristön ’yllyke’ ei ole saanut tuota ilmiötä aikaan eikä sitä muuta. Tietysti päälle voisi asetuttaa sinisiksi värjätyt piilolinssit ja jos ko. erisilmäisyys olisi synti, (vihreäsilmäisä pidettiin aikanaan noitina) niin kaiketi noita piilolinssejä vaadittaisiin, olisihan väärin silmin näkeminen kadotuksen viepää…
(Mika Waltarin romaanissa Mikael Hakim päähenkilö Mikaelin vaimon Julian silmät ovat eriväriset, ja häntä pidetään noitana.)
Itsellänikin meni aikaa huomata mikä on todellinen juuri esilläolevassa asiassa.
Samansukupuoliset aviot menevät kirkolle kun niitä ei tuoda sen tiloihin vahvistettaviksi.
Mutta varsinainen kärki asiassa on perhemalli jolloin kirkolle mahdottomuus on katsoa samansukupuolista parisuhdetta lapsineen, ja kaiken lisäksi kristittynä perheenä. Tässä on asian juuri.
Lainsäätäjäkin saa katsomista adoptioasiassa, tai kun aiempien liittojen lasten asuinpaikkaa tulisi arvioida lasten kasvun asiassa eteenpäin.
Samansukupuoliset liitot on asia mistä ei päästä mihinkään. Kirkon tulisi olla avoin, ja nimenomaan avoin kysymyksille haasteena tässä ajassa.
Ongelma on ratkaistu jo kauan sitten: ”Mies luopukoon äidistään ja isästään ja liittyköön vaimoonsa…”
Entä jos äiti on kadonnnut eikä isästä ole tietoa eli ei ole keistä luopua, pitääkö jäädä naimatttomaksi?
Kevyillä heitoilla puhutaan vakavasta asiasta.
Kevyisiin argumentteihin ei tarvita kuin kevyet heittimet …
Seppo, ettei nyt olisi ”argumenteissa aivan kevyet heittimet”, ehkäpä sitten juutalaisuutta tuntevana selität myös hebreaa ja kreikkaa taitavana sanan πορνεία, ας, ἡ ja sanan μοιχεία, ας, ἡ eron, miten se ymmärrettiin juutalaisten keskuudessa. Vai miten selität seuraavan tekstin?
”In accordance with a form of speech common in the Old Testament and among the Jews which represents the close relationship existing between Jehovah and his people under the figure of a marriage (cf. Gesenius, Thesaurus, i., p. 422{a} following), πορνεία is used metaphorically of the worship of idols: Revelation 14:8; Revelation 17:2, 4; Revelation 18:3; Revelation 19:2.”
Kommentoin arvoisan opettajani Juhani Forsbergin kirjoitusta antiikin sukupuolielämää koskevan kuvauksen osalta seuraavasti. Juuso on oikeassa. Paavalin kielteisiä lausumia ei voida oikoa väittämällä, että ne olisivat rajoittuneita vain johonkin homoseksuaalisuuden erityismuotoon. Kuten Heikki Räisänen totesi: Raamatussa ei ole mitään homoseksuaalisuudelle myönteistä.
Tästä ei tietenkään tarvitse seurata asian torjumista tai ”toiseuttamista”, mitä tällainen sitten merkitseekin on oma kysymyksensä, mutta yksinkertainen fakta on se, että juutalais-kristillinen perinne suhtautui homoseksuaalisuuteen kielteisesti ja ympäröivä kulttuuri myönteisesti.
Aristoteles ajatteli, että miehen ja naisen välillä vallitsee poliittinen valtasuhde, jossa miehen tulee olla hallitseva osapuoli – kuitenkin siten, että nainen on vapaa ja miehen tekemät ratkaisut perustuvat naisen kanssa aristokraattisessa hengessä käytyyn keskusteluun. Naisen alisteinen asema johtuu Aristoteleen mukaan siitä, että naisen harkintakykyyn ei liity arvovaltaa ja päättäväisyyttä, joista puutteista johtuen nainen on vajavainen ihminen. Naisen puutteellisuus ei kuitenkaan sijaitse sielun intellektuaalisessa osassa vaan sen alemmissa osissa. Kognitiivisilta kyvyiltään nainen on miehen tasolla. Lisäksi hän on vapaa, toisin kuin orjat, joiden orjuuden Aristoteles ajatteli luonnolliseksi. Orjan ja hallitsijan suhteen Aristoteles määrittelee ystävyydeksi. Miehen ja naisen suhde perustuu vapauteen, mutta sitä rajoittaa nämä naisen alemmissa sielunosissa olevat tekijät. Miehen ja naisen parisuhteen lisäksi Aristoteles piti miesten välisiä ystävyyssuhteita luonnollisina ja ihmisen päämäärää palvelevina. Hänen perustamansa Lykeion on antiikin filosofikouluista luultavasti ainoa, jonka piiriin ei otettu naisia opiskelijoiksi. Opiskelijoiden tuli olla miehiä ja oli ilmeisesti hyvä, mikäli opiskelijaksi hakeutuvalla miehellä oli rakkaussuhde vanhempaan mieheen. Aristoteleen mukaan miehillä on erityisiä ystävyysliittoja.
Tämä on tutkimuksen standarditulkinta eikä sitä nyt oikein voi politisoida. Vaikuttaa sitä, että tällaisten pyrkimysten taustalla on se, mitä von Wright kutsui ”edistyksen myytiksi”: kuviteltiin, että uudet keksinnöt ja asenteet olisivat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun saavutuksia.
Tutkimuksessa annettu kuva miesten välisestä rakkaussuhteesta antiikin Kreikassa on jonkin verran hämärä. Keveästikin silmäillen on kuitenkin ilmeistä, että esimerkiksi Platonin dialogeissa homoerotiikka kukoistaa avoimesti. Dialogissa Pidot esitettyjen kuvausten perusteella kyseessä ei ole vain ’platonilainen rakkaus’ termin nykymerkityksessä vaan nimenomaisesti fyysinen vuorovaikutus. On kuitenkin niin, että siinä on keskeistä sielun ylempien osien eli järjen yhteinen täydellistäminen miesten välisessä suhteessa. Tämä on yhtä luonnollista kuin naisen ja miehen lasten saamiseen tarkoitettu seksuaalisuus. Ilmeisesti se on myös korkeampaa ja täydellisempää kuin miehen ja naisen välinen rakkauselämä. Ihmisen identiteetti ei määrity sukupuolisuhteista vaan sen sijaan sukupuolisuhteet määrittyvät ihmisen identiteetistä, jonka kannalta intellektuaalinen täydellistyminen on keskeisintä. Järkeviä sukupuolisuhteita ovat niin miehen ja naisen lisääntymiseen liittyvä suhde kuin miesten väliset rakkaussuhteetkin. Miestenkään välisissä rakkaussuhteissa seksuaaliset himot eivät ole kuitenkaan Platoninkaan mukaan keskeisiä. Dialogissa Pidot Sokratesta ylistetään siitä, ettei hän antaudu homoseksuaaliseen kohtaukseen. Kehujen ydin ei kuitenkaan liity siihen, että kyseessä on homoseksuaalinen suhde vaan siihen, ettei Sokrates seuraa sielunsa alemmissa osissa olevia himoja. Sen sijaan hän seuraa sielun ylemmässä osassa olevaa järkeään, joka mahdollistaa tavallisesta poikkeavan taivaallisen rakkauden.
Ehkäpä Sokrateen järkisielun ylempään osaan syntiinlankeemus ei ole aivan ulottunut, niin se on sitten mahdollistanut tuon ”taivaallisen rakkauden”, joka on tavallisen kuolevaisen järkisielun ulottumattomissa.
Petri, en tiedä, mitä homoseksuaalisuuden muotoja Paavali tunsi ja miten hyvin, mutta ainakaan hän ei voinut tuntea modernia ajatusta pysyvään homoseksuaaliseen identiteettiin pohjautuvista uskollisista ja tasa-arvoisista parisuhteista. Tämä on minusta olennaista, kun arvioidaan, voiko Paavalin kirjoituksia käyttää vastustettaessa samaa sukupuolta olevien avioliittoa.
Hirvonen. ”Petri, en tiedä, mitä homoseksuaalisuuden muotoja Paavali tunsi ja miten hyvin, mutta ainakaan hän ei voinut tuntea modernia ajatusta pysyvään homoseksuaaliseen identiteettiin pohjautuvista uskollisista ja tasa-arvoisista parisuhteista”.
Nyt koko tämä vuosia jatkunut ja turhauttava keskustelu olisi ollut tarpeeton joa alun alkaen oltaisiin tyydytty siihen, että homopareille oltaisiin luotu oma parisuhdeinstituutio. Presidentti Niinistö ehdotti pariliitto-käsitteen työstämistä tähän käyttöön. Näin kirkon miehen ja naisen välinen avioliitto olisi säilynyt ennallaan mutta sen rinnalle oltaisiin kehitetty paremmin kahden samaa sukupuolta olevan henkilön liittoa kuvaamaan pariliitto. Tätähän edelsi parisuhde, ja parisuhdelaki.
Nyt koko kysymyksestä on tehty jonkunlainen tasa-arvo-ihmisoikeuskysymys sensijaan että oltaisiin lähdetty siitä, mitä silmä näkee ja kunnioitettu erilaisuutta. Ihmisarvommehan on itse ihmisyydessämme, ja tältä pohjalta olemme jo nyt lähtökohtaisesti tasa-arvoisia.