Keskustelu kirkollisen vihkimisoikeuden mahdollisen laajentamisen perusteista on tänä vuonna käynnistynyt vauhdikkaasti emeritusarkkipiispa John Vikströmin avauspuheenvuorolla Suomen Kuvalehdessä ja Kanavassa [sekä Kotimaassa]. Keskustelua ovat jatkaneet emeritusprofessori Miikka Ruokanen ja emerituspiispa Eero Huovinen. Iloitsen viisaiden emeritusten puheenvuoroista. Heillä on näkemyseroja. Heitä yhdistää rakentavan vuoropuhelun taito. He innostavat keskustelemaan.
Suomessa samaa sukupuolta olevien avioliiton solmiminen on ollut juridisesti mahdollista vuodesta 2017 alkaen. Evankelisluterilaisella kirkolla on valtiovallan myöntämä avioliittoon vihkimisoikeus. Valtiovalta ei ole asettanut kirkon vihkimisoikeudelle reunaehtoa, joka vaatii vihkimään avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.
Painetta muutokseen kuitenkin on. Sitä aiheuttaa näkemys, jonka mukaan seksuaalisen tasa-arvon toteutuminen kirkossa edellyttää samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen hyväksymistä. Tämä on nopeiden asennemuutosten vuosituhat. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jonka evankelisluterilainen kirkko ei ole antanut papeille oikeutta samaa sukupuolta olevien kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Myös Suomessa samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen mahdollistava kirkkolain muutos lienee edessä. Vuodesta toiseen jatkuva viivytystaistelu sitoo kirkollisten toimijoiden voimavaroja ja hidastaa kirkon tarttumista muihin haasteisiin.
Kirkko on uskonnollinen katsomusyhteisö. Uskottava katsomusyhteisö perustelee opilliset linjauksensa. Jos kristillinen kirkko ei perustele linjauksiaan teologisesti, se ei ole uskollinen tehtävälleen. Yhteiskunnallinen tasa-arvovaatimus ei ole riittävä peruste samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle. Tasa-arvon toteutumisen lisäksi tarvitaan myös teologisia perusteluja. Näistä syistä keskustelu vihkimisoikeuden laajentamisen taustalla olevista avioliittokäsityksistä ei ole teologista saivartelua eikä hiusten halkomista. Vihittäviä kiinnostanee tietää, millä perusteilla pappi vihkii heidät avioliittoon. Vihkimistä edeltävä toimituskeskustelu jäänee sangen ohueksi, jos ainoa perustelu samaa sukupuolta olevan parin kirkolliselle vihkimiselle on yhteiskunnallisen tasa-arvon toteuttaminen kirkossa.
Vaatiiko samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen hyväksyminen eri sukupuolta olevien kirkollisen avioliittoon vihkimisen taustalla olevan avioliittokäsityksen kumoamista ja korvaamista sukupuolineutraalilla avioliittokäsityksellä? Tämä on keskeinen kysymys. Mielestäni sukupuolineutraali on tässä asiayhteydessä epäonnistunut käsite. Sukupuolineutraalin käsite tuo mieleen sukupuoleen liittyviä kysymyksiä väheksyvän asenteen. Se assosioi ajattelemaan, että sukupuolella ei ole merkitystä. Vielä rajummat askeleet sukupuolen merkityksen väheksymisen tiellä ovat asenteellinen sukupuolisokeus, joka kieltää näkemästä sukupuolten väliset erot sekä sukupuolikuurous tai -mykkyys, joka kieltäytyy kuulemasta ja puhumasta sukupuolesta ja sen merkityksestä.
Tasa-arvoisen avioliiton käsite ei synnytä tällaisia mielleyhtymiä. Syntymälahjana saatu ja elämänkaaren eri vaiheissa muotoutuva seksuaalinen identiteetti on ihmisen kokonaisidentiteetin merkityksellinen osa-alue. Sukupuoliset suuntautuneisuudet ilmentävät luomakunnassa vallitsevaa diversiteettiä, monimuotoisuuden rikkautta. Vierastan ajatusta kirkollisen avioliittokäsityksen laajentamisesta sukupuolineutraaliksi. Raamattu ja kirkon traditio tuntevat vain heteroavioliiton. Homoavioliitto on uusi tulokas. Kirkollisen avioliittokäsityksen laajentaminen sukupuolineutraaliksi ei tee oikeutta heteroavioliitolle eikä homoavioliitolle. Niiden pakottaminen yhteen ja samaan avioliittokäsitykseen jyrää alleen kummankin avioliiton erityislaadun.
Samaa ja eri sukupuolta olevien parien kirkollisen avioliittoon vihkimisen teologiset perustelut ovat erilaisia. Samasukupuolisten kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle tulkinnan horisontissa löytyvät raamatulliset perustelut ovat eettisiä. Ne kumpuavat rakkauden sanomasta. Perustavanlaatuisella tavalla erilaisten Raamatusta ja kirkon traditiosta nousevien sekä muiden yksilö- ja sosiaalieettisten argumenttien pohjalta päädytään kahteen teologisilta perusteiltaan erilaiseen avioliittokäsitykseen. Toinen on perusta eri sukupuolta olevien ja toinen on perusta samaa sukupuolta olevien kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle. Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallilla Suomen evankelisluterilainen kirkko välttää teologiset karikot ja säilyttää uskottavuutensa.
Juhani Lavanko, kirkkoherra
Kirjoitus julkaistu myös 27.2. Kalevassa
Järkyttävän näköalaton ja masentava puhe. Lopussa esitetty vetoomus lohduttaa ja rohkaista toisiamme kuulosti enää pelkästään epätoivoiselta. Mitään konkreettista tai rakentavaa hyvää ei ole näkyvissä. EU:n niittaaminen ainoaksi tieksemme sisälsi epäsuorasti karmean viestin: Suomi-neito on saattohoitoa vaille valmis hautaan.
Presidentti Niinistön puheesta. ” Palkitsevinta on kuulla ja kuunnella tarkoilla korvilla ”.
Puhe nuoruusvuosiltani, koulunpäättäjäisissä. ( opettajan puhe.
Olosuhteet maassamme vuosikymmenien aikana ovat muuttuneet, enemmän kuin koskaan vuosisatojen aikana .
Lapset ja nuoret , teidän tulevaisuutenne riippuu kokonaan siitä kuinka teidät kasvatetaan tähän maailmaan. Ei omilla jaloillaan kulkeva pikkupoika tyydy leikkimään puuhevosella . Hän on nähnyt uden tekniikan ihmeet , hänen ajatusmaailmansa liikkuu niissä. Tytöt kiinnostavatko teitä teknilliset asiat.
Ideologisesti se merkitsee , että ajatustavat tulisi muuttaa , aikaa vastaavaksi jo lapsesta asti.
Olivatkohan nuorison kasvatuksesta vastuussa olevat henkilöt useinkaan tulleet ajatelleeksi , mitä uudet olosuhteet toivat tullessaan , monet olivat jääneet orvoiksi tai puoliorvoiksi , tai sodassa vammautuneiden lapsia. Elämän eväät eivät kaikilla olleet samanarvoisia.
Talkoohengellä autettiin niin , ettei kukaan jäisi syrjään yhteiskunnasta.
—————————————————————————
Sotien jälkeen jouduttiin luovuttamaan siirtoväelle maata , jolloin maatilat pirstaloitui pienemmiksi , eikä näinollen ole suurille lapsijoukoille enää kotitilalla elämisen mahdollisuuksia.
Entistä suuremman nuorten joukon on hankkiuduttava työhön , kodin ulkopuolelle. Maaseudun nuorten oli lähdettävä etsimään ansiomahdollisuuksia sieltä , missä niitä oli tarjolla.
Oliko tutkittu nuorten ihmisten hengen suuntautumista ja löytää hänelle tie yhteiskunnassa , sopiva paikka , joka parhaiten sopisi hänen fyysisille ja henkisille kyvyille. ( Hapuilemista ja etsimistä se nuorten paikalleen asettuminen oli , jopa turvatonta. )
Suomen piispat olivat vallitsevien aiain johdosta antaneet papistolle kehoituksen sananjulistustyössä ja sielunhoitotyössä rukoilemaan ahdingossa olevien nuorten puolesta sekä myös yleisessä kirkkorukouksen yhteydessä muistamaan myös , sairaita , vanhuksia ja osattomia.
” Nöyrtykäämme Jumalan väkevän käden alle ”. AMEN:
Taloustaito-lehden toimituspäällikkö Ulla Simola kirjoittaa tämän aamun (2.1.) blogissaan: ”Suomessa vienti ei vedä, teollisuuden investoinnit ovat jähmettyneet nollille, rakentaminen on vähentynyt ja kulutuksen kasvu nuupahtanut.” Presidentillä ei eilisen puheensa perusteella liene tähän mitään lisättävää. Yhtäkään konkreettista neuvoa tai aktiivista avausta ei kuultu. Vertaus pelkästä tuulessa taipuvasta oksasta on pelottavan osuva.
Presidentti puhuu niinkuin presidentti puhuu. Olemme Suomessa saaneet maistella useamman presodentin reseptejä. Meillä oli ylipursuavilla valtaoikeuksilla varustettu presidentti. Kun hän käski, kansa totteli. Hän kutsui määrätyn porukan koolle ja antoi toimeksiannon: Te muodostatte nyt hallituksen ja hallitus muodostettiin oitis.
Nyt olemme siis riisuneet päämiehen valtaoikeuksista ja odotamme häneltä jotain yliluonnollista. Olisiko ihanteemme maa, jossa kuningatar lukee määrättynä päivänä pääministerin kirjoittaman puheen?
Mielipiteissä vilahtelee myös ajatus, että päämies on tarpeeton. Tässä tullaan kohta siihen, että tunnustamme yhtä uskontunnustusta kaikki: Kansa on kaikkivaltias, mitä nyt säät vähän reistailee???
Totta on, että presidentin valtaoikeuksia on kavennettu. Mutta ymmärtääkseni tämä nyt istuva tomi kyllä ihan viime vuosiin saakka hyvin aktiivisesti politiikassa niin ministerinä, puhemiehenä kuin aikanaan puoluejohtajanakin. Ja nyt kun sen toiminnan satoa korjataan, pitäisi ehkä tehdä muutakin kuin vain levitellä käsiä ja ”kuunnella”. Niinistöllä itsellään on tapahtuneesta vastuu.
Jos taas vastuusta puhutaan, niin kaikilla puolueilla on vastuu. Kaikki suuntaukset ovat olleet hallituksissa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Asioita on rakennettu ja purettu. Välillä läänejä lisättiin sitten vähennettiin ja lopulta poistettiin kokonaan. Joskus budjettipuheissa kuultiin, että on niin helppoa saada lainaa, kun suomella on hyvän maksajan maine. Kyllä se tuppaa olemaan niin, että eilisen vastuunkantajat ovat hyvissä asemissa ja ehkä ihmettelevät nykymenoa.
Jep. Poliitikon tehtävähän on puhua. Eli jos silloin joskus tulikin tehtyä tai sanottua sitä tai tätä, niin olihan siellä toki muitakin. Joten ei se mitään. Pääasia, että ilmoittaa joka käänteessä kantavansa vastuun, kuten pääministeri Katainen aina. Tai ilmoittaa kansalle olevansa rehellinen, kuten presidentti Niinistö televisiossa eilen.
Minä en osaa moittia presidentin puhetta. Ei se ollut yhtään huonompi kuin edellisten vuosien 12 presidentin uuden vuoden puhetta.
Koko kansalle suunnatun puheen tuleekin olla jollain lailla ”ympäri pyöreä” jokseenkin se voi ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. EU jos mikä on aina ajankohtainen asia, kun olemme sinne hankkiutuneet.
Prsidentti on koko kansan presidentti (kuten vaalin äänimäärä osoittaa), hän ei ole vasemmiston tai oikeiston, vihreiden ja demareiden vaan kaikkien presidentti, halusimmepa tai hyväkymmepä sen tai emme.
Salme, olen kanssasi samaa mieltä.
Itse pidän nykyistä presidenttiämme, todellakin, rehellisenä ihmisenä joka yrittää parhaansa sen mukaan mikä ihmiselle ja hänen virassaan on mahdollista.
Vaikea se on koskaan Huom!, kenenkään, kaikkia miellyttää. Presidentti Niinistö on tehnyt maamme sisällä jo monta hyvää tekoa mm. nuorison hyväksi. Itsenäisyyspäivän juhla oli vuosikymmeniin laadukkain ja tasapuolisesti ohjelmaltaan kokoonpantu arvokas juhla, jossa oli enemmän kuin koskaan myös lotat huomioitu jne. Kaikkein kauneinta ja rohkeinta, tänä aikana, oli Jumalan siunauksen toivotus puheen lopussa! Jo sitä on kaivattukin! Kiitos presidentille ja siunausta myös hänelle.
Eu:ta vastaan äänestin aikoinaan, mutta minkäs sille enää pienen pohjoisenmaan presidenttikään tekee?! – Jumalalle ei mikään ole mahdotonta!
Näinhän se menee. Jokainen näkee puheessa, mitä haluaa. Tuolla iltapäivälehtien pääkirjoituksissa ja meppien kolumneissa puhetta jo kilvan ylistetäänkin. Ja pakkohan se on. Sillä turha tätä laivaa enää on edes yrittää kääntää. Se on jo myöhäistä. Mutta kansa kärsii, jo nyt, ja tulevina vuosina entistä enemmän. EU oli karmea moka. Mutta eihän Niinistö sitä voi myöntää. Ei hänkään voinut tietää.
-Jos kahdella paatilla koetetaan soutaa samaan aikaan, kyllä tosiasiassa toinen on silloin jätettävä.
Rakkaus Jumalan nimessä, siunauksessa? Silloin jos näin aioitaan edetä, avioliittoa ei voi muuksi muuttaa, minkä Hän on hyväksi nähnyt ja ihmiskunta niin pystyssä pysynyt. Se ei tunnu olevan enää monellekaan merkityksellinen jatkumo. Siis sanoiko Jumala todella?
Rinnastus ontuu raskaasti, sillä noissa kahdessa paatissa on eri soutajat ja kirkko on se järvi’ jolla soudetaan. Kyse on siitä sallitaanko järvelle kahta paattia, jos toista soutaa joku ’epäihminen’ vaikka tilaa kyllä olisi…