Keskustelu kirkollisen vihkimisoikeuden mahdollisen laajentamisen perusteista on tänä vuonna käynnistynyt vauhdikkaasti emeritusarkkipiispa John Vikströmin avauspuheenvuorolla Suomen Kuvalehdessä ja Kanavassa [sekä Kotimaassa]. Keskustelua ovat jatkaneet emeritusprofessori Miikka Ruokanen ja emerituspiispa Eero Huovinen. Iloitsen viisaiden emeritusten puheenvuoroista. Heillä on näkemyseroja. Heitä yhdistää rakentavan vuoropuhelun taito. He innostavat keskustelemaan.
Suomessa samaa sukupuolta olevien avioliiton solmiminen on ollut juridisesti mahdollista vuodesta 2017 alkaen. Evankelisluterilaisella kirkolla on valtiovallan myöntämä avioliittoon vihkimisoikeus. Valtiovalta ei ole asettanut kirkon vihkimisoikeudelle reunaehtoa, joka vaatii vihkimään avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.
Painetta muutokseen kuitenkin on. Sitä aiheuttaa näkemys, jonka mukaan seksuaalisen tasa-arvon toteutuminen kirkossa edellyttää samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen hyväksymistä. Tämä on nopeiden asennemuutosten vuosituhat. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jonka evankelisluterilainen kirkko ei ole antanut papeille oikeutta samaa sukupuolta olevien kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Myös Suomessa samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen mahdollistava kirkkolain muutos lienee edessä. Vuodesta toiseen jatkuva viivytystaistelu sitoo kirkollisten toimijoiden voimavaroja ja hidastaa kirkon tarttumista muihin haasteisiin.
Kirkko on uskonnollinen katsomusyhteisö. Uskottava katsomusyhteisö perustelee opilliset linjauksensa. Jos kristillinen kirkko ei perustele linjauksiaan teologisesti, se ei ole uskollinen tehtävälleen. Yhteiskunnallinen tasa-arvovaatimus ei ole riittävä peruste samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle. Tasa-arvon toteutumisen lisäksi tarvitaan myös teologisia perusteluja. Näistä syistä keskustelu vihkimisoikeuden laajentamisen taustalla olevista avioliittokäsityksistä ei ole teologista saivartelua eikä hiusten halkomista. Vihittäviä kiinnostanee tietää, millä perusteilla pappi vihkii heidät avioliittoon. Vihkimistä edeltävä toimituskeskustelu jäänee sangen ohueksi, jos ainoa perustelu samaa sukupuolta olevan parin kirkolliselle vihkimiselle on yhteiskunnallisen tasa-arvon toteuttaminen kirkossa.
Vaatiiko samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen hyväksyminen eri sukupuolta olevien kirkollisen avioliittoon vihkimisen taustalla olevan avioliittokäsityksen kumoamista ja korvaamista sukupuolineutraalilla avioliittokäsityksellä? Tämä on keskeinen kysymys. Mielestäni sukupuolineutraali on tässä asiayhteydessä epäonnistunut käsite. Sukupuolineutraalin käsite tuo mieleen sukupuoleen liittyviä kysymyksiä väheksyvän asenteen. Se assosioi ajattelemaan, että sukupuolella ei ole merkitystä. Vielä rajummat askeleet sukupuolen merkityksen väheksymisen tiellä ovat asenteellinen sukupuolisokeus, joka kieltää näkemästä sukupuolten väliset erot sekä sukupuolikuurous tai -mykkyys, joka kieltäytyy kuulemasta ja puhumasta sukupuolesta ja sen merkityksestä.
Tasa-arvoisen avioliiton käsite ei synnytä tällaisia mielleyhtymiä. Syntymälahjana saatu ja elämänkaaren eri vaiheissa muotoutuva seksuaalinen identiteetti on ihmisen kokonaisidentiteetin merkityksellinen osa-alue. Sukupuoliset suuntautuneisuudet ilmentävät luomakunnassa vallitsevaa diversiteettiä, monimuotoisuuden rikkautta. Vierastan ajatusta kirkollisen avioliittokäsityksen laajentamisesta sukupuolineutraaliksi. Raamattu ja kirkon traditio tuntevat vain heteroavioliiton. Homoavioliitto on uusi tulokas. Kirkollisen avioliittokäsityksen laajentaminen sukupuolineutraaliksi ei tee oikeutta heteroavioliitolle eikä homoavioliitolle. Niiden pakottaminen yhteen ja samaan avioliittokäsitykseen jyrää alleen kummankin avioliiton erityislaadun.
Samaa ja eri sukupuolta olevien parien kirkollisen avioliittoon vihkimisen teologiset perustelut ovat erilaisia. Samasukupuolisten kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle tulkinnan horisontissa löytyvät raamatulliset perustelut ovat eettisiä. Ne kumpuavat rakkauden sanomasta. Perustavanlaatuisella tavalla erilaisten Raamatusta ja kirkon traditiosta nousevien sekä muiden yksilö- ja sosiaalieettisten argumenttien pohjalta päädytään kahteen teologisilta perusteiltaan erilaiseen avioliittokäsitykseen. Toinen on perusta eri sukupuolta olevien ja toinen on perusta samaa sukupuolta olevien kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle. Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallilla Suomen evankelisluterilainen kirkko välttää teologiset karikot ja säilyttää uskottavuutensa.
Juhani Lavanko, kirkkoherra
Kirjoitus julkaistu myös 27.2. Kalevassa
Kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä on mahdottomuus toisen kannattajien pitäessä toista syntinä. Näinkö väitettäisiin karikot ja säilytettäisiin uskottavuus.
Eräs mahdollisuus. Kirkko voi pitää itsellään käsityksensä avioliitosta samoin kuin käsityksensä julistamistaan jumalistaan Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.
Yhteiskunnan taholta lähimmäisen rakkauteen perustuva yhteiselämän suhde voi saada oman nimensä.
Tässä on sinun ’punainen lankasi’. Tarkoitan, että paljastat, että Jeesus ja Pyhä Henki, kirjoitusasusi perusteella, ovat yksilöitä, mutt’eivät Jumala/ Jumalaa.
Kuitenkin ’lähimmäisen rakkaus’ on olemassa vain Jumalalta, joka on Rakkaus. Ihminen omassa olemisessaan on eläimen kaltainen, tekee hyvää, vain oman hyödyn vuoksi.
Kyllä Mänttäri edustit kristillisen omahyväsisyyden yhtä räikeintä muotoa väittäessäsi että lähimmäisen rakkautta voi olla vain Sinun Jumalasi antamana.
Englannin hiilikaivoksissa työskentelevien lapsiorjien asemaa paransi esimerkiksi voimakkaasti ja tuloksia saaden teosofi Annie Besant. ”Ihan väärin rakastettu” kaiketi Sinun mielestäsi?
Satu Saarisen ja Jukka Hautalan vastine (Kaleva, verkkolehti 1.3.2021)
Onko avioliittonäkemys jaettu?
Kirkkoherra Juhani Lavanko ehdotti Kalevan kolumnissaan (27.2.2021), että kirkolle kiusallinen epäselvyys avioliitosta ratkeaisi luomalla kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä. Pidämme Lavangon pohdintaa myönteisenä keskustelun virittäjänä ja ratkaisun hakemisena ongelmaan.
Olemme Lavangon kanssa samaa mieltä siitä, että kirkon opillisilla ratkaisuilla pitää olla ymmärrettävät teologiset perusteet. Kirkolla pitää olla myös selkeät perusteet, miksi se valitsemallaan tavalla vihkii aviopuolisot avioliittoon tai siunaa solmitun avioliiton. Näitä perusteita – teologisia ja muita – vilkkaana käyneessä keskustelussa on tuotu runsain määrin esiin. Niiden pohjalle on mahdollista rakentaa näkemys avioliitosta, joka solmitaan ja siunataan kirkollisesti.
Kirkossa jakava kysymys on se, onko avioliitto (teologisesti perusteltavan) opin asia vai ihmisyhteisöihin monimuotoisesti kuuluva tarkoituksenmukaisuusasia. Jälkimmäiseenkin voidaan liittää teologisia perusteluja, mutta ne eivät ole kirkon opin kannalta polttavan keskeisiä. Piispainkokous antaa lausunnossaan (6.8.2020) viitteitä tästä: ”Kirkko pysyy Kristuksen kirkkona ja elää täysin hänen armonsa varassa riippumatta sen avioliittonäkemyksestä ja -käytännöistä.” (s. 8)
Lavangon mukaan samansukupuolisten avioliiton perusteet nousevat Raamatun eettisestä opetuksesta (rakkauden sanoma). Hän jättää mainitsematta, mitkä ovat heteroavioliiton (siitä poikkeavat) teologiset perusteet. Lavangon johtopäätöksen ongelma on mielestämme teologisten perusteluiden erilaisuus. Kuinka uskottava sellainen lähtökohta on?
Kahden avioliittomallin kestämättömyys tulisi vastaan esimerkiksi tilanteissa, joissa jo solmitulle (hetero- tai samansukupuolisten)avioliitolle pyydetään kirkollista siunaamista. Piispainkokous totesi (6.8.2020) lausunnossaan kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä ja siunaamisesta, että ”teologisesti kyse on pitkälti samasta asiasta – vihkimisen ja siunaamisen välinen ero liittyy lähinnä niiden erilaisiin oikeusvaikutuksiin.” (s. 5) Jos siis kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä siunauksen pyytäminen on keskeistä, miksi samansukupuolisten- ja heteroavioliittojen siunaaminen vaatisi erilaiset teologiset perusteet?
Kirkolla tulisi olla yksi laaja avioliittokäsitys, joka kattaa niin avioliittoon vihkimisen kuin siunaamisen.
”Lavangon mukaan samansukupuolisten avioliiton perusteet nousevat Raamatun eettisestä opetuksesta (rakkauden sanoma). Hän jättää mainitsematta, mitkä ovat heteroavioliiton (siitä poikkeavat) teologiset perusteet. Lavangon johtopäätöksen ongelma on mielestämme teologisten perusteluiden erilaisuus. Kuinka uskottava sellainen lähtökohta on?” – – – Satu ja Jukka, antaako mielestänne viime viiko lehdessä ollut Tuomas Hynysen ”opetuksen kaksinapaisuus” (ilmaus ehkä vähän korni) tähän apua? Siis että perinteisen käsityksen teologinen perustelu nousee Jumalan luomisessa asettamasta järjestyksestä, ja uudemman teologinen perustelu taas rakkaudesta, sitoutumisesta ja sopimuksesta? Jälkimmäien ei suoraan näytä teologiselta perustelulta, mutta voidaan sellaiseksikin ymmärtää jos halutaan, tai jos löydetään sille teologisempi ilmaus.
Avion teologian syvempi näkeminen mahdollisuutena on useaan otteeseen todettu mahdottomuudeksi päästä sopuisaan ratkaisuun.
Edellinen hyvin katsoo asiaa perinteisessä mallissa sen konsensuksen vahvistamisessa, samoin tutkistelu on synnyttänyt parisuhderukouksen ulkopuolelle jääneitä varten.
Seksuaalieettisiin kysymyksiin Ihmisten erilaisessa elämänsä tilanteissa teologian harrastaminen ei kuitenkaan tuo valoa päästä kuin keinotekoisesti eteenpäin puhumalla samaan aikaan Ihmisten samanarvoisuudesta jopa Jumalan edessä, ja Hänen kaiken peittävästä Armostaan tekojamme ja valintojamme kohtaan olivat ne kirkon silmissä miten vääriä tahansa. Kyllähän tässä on keitoksen makua.
Aiemmin esittämäni on hyvä malli ratkaista asia. Näin kirkko luopuu oikeudestaan vihkiä, tai papille annetaan oikeus vahvistaa kahden Ihmisen avion konsensus kun papin uskonnäkemys ja uskontotuus näkemys ovat asialle myöteiset.
Tässä ei myöskään loukkattaisi mitä pappi on tunnustanut, luvannut, ja tahtonut työhönsä päästäkseen.
Varmasti Ihmiset lukevat tarkkaan mitä papit kirjoittavat mutta kyllä raja löytyy jollon hyvää tarkoittavat sanat eivät mene enää läpi.
Vihkimisoikeudesta luopumista katsoisi Lutherin luvanneen osan siunauksesta parin saavan jo kihlautuessaan. Lopun osan voi hyvin rukoilla uskova maallikko maistraatin vahvistaman konsensuksen jälkeen. Aikaa ei mene minuutista kauas aina puoleentoistakaan asti tämän kauniin hengellisen substanssin välittämisessä nyt avioon tulleille Jumalan siunauksen pyytämisessä.
Edellisen perustelu löytyy ripissä ja sen päästössä, mikä Lutherille oli sakramentti kuten se on myös Augsburgin Tunnustuksessa. Näin kasuaaliseurauksia sananvalinnan asiassa ei tarvitsisi saattajien arvuutella mikä oli substanssi, ja missä siunauksen status. Toki kirkollisesti edellisessä voisi vapaan sananmuodostuksen asiassa löytyä mukavasti puheenaihetta hääjuhlaan.
Piispainkokouksen lausuma kirkollisesta vihkimisestä siunauksessa ja avionvahvistamisessa on hyvä katsoa sanassa ”pitkälti” huomaamisessa.
No, kyllä siinä kaavassa selvästi on avion konsensuksen vahvistaminen, ja rukousosa, mitkä on hyvin passattu pitkälti toisiinsa kirkollisen asian luomiseksi.
Lutherhan piti aviota juristeille kuuluvana, samoin Uskonpuhdistajista Zwingli ja Calvin jotka käyttivät enemmän arkityöhön liitettäviä ilmauksia.
Näin järkevintä kirkolta on tällä hetkellä katsoa aviosopimuksen asiaa sen esittämisessä ennenkuin vihkivät yhtään enempää. Se on vastuullisuutta eikä katsoa junaa takaapäin mikä meni jo ohitse.
Kirkollisen skisman taustalla vaikuttaa myös yhteiskunnassa ja erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa vallitseva skisma sukupuolen käsitteestä ja sen määritelmästä. Suomen kielessä biologisen ja sosiaaliseen sukupuoleen viitataan samaa sanaa käyttäen. Mikäli pääsisimme yhteiskunnallisen keskustelun puolella yhteisymmärrykseen siitä, että biologisia sukupuolia on vain kaksi, joiden lisäksi on joukko ihmisiä, joiden sukupuolta ei voida määritellä sekä toisaalta siitä, että sukupuolikokemuksia on juuri niin monta erilaista, kuin on ihmisiäkin, niin meidän olisi myös kirkon puolella helpompi keskustella samaa ja eri sukupuolta olevien ihmisten parisuhteista.
Niin kauan kun hukkamme voimavarojamme esimerkiksi kiistelyyn siitä, voiko miehellä olla kuukautiset, ei meille jää tilaa keskinäiseen rakentavaan vuoropuheluun. Esimerkkitapauksessahan on kyse biologisesta ilmiöstä, joten asiayhteys viittaa biologiseen käsitteeseen, ellei muuta erikseen ilmaista.
Niin kauan, kun me ihmiset olemme tässä ajassa, olemme myös sidotut siihen materiaan, johon olemme syntyneet. Niinpä kahden samaa sukupuolta olevan parisuhde on biologialtaan erilainen kuin biologisen miehen ja biologisen naisen välinen parisuhde täysin riippumatta siitä, miten ko. henkilöt itse kokevat parisuhteensa. Kokemuksellisesti kukin parisuhde on erilainen riippumatta siitä ovatko tai kokevatko osapuolet olevansa miehitä tai naisia.
Toisaalta luonnontieteellisten ja toisaalta käyttäytymistieteellisten tosiasioiden tunnustamisen jälkeen pääsemme rakentavaan vuoropuheluun myös teologian alueella. Luomiskertomukseen kuuluva alkusiunaus jakeissa 1 Moos 1:26 – 28, koskee vain miehen ja naisen välisiä parisuhteita. Muuhun tulkintaan ei tekstiä vääristelemättä voida päätyä. Toisaalta jälkimmäisen luomiskertomuksen jakeella 1 Moos 2:18 voidaan ja onkin perusteltu myös samaa sukupuolta olevien välisiä parisuhteita. Myöhemmin tekstissä tulevat jakeet 1 Moos 2:21-24 soveltuvat kuitenkin huonosti samaa sukupuolta olevien väliseen parisuhteeseen, jos lainkaan.
Kun luemme Raamattua eteenpäin, kohtaamme samaa sukupuolta oleville parisuhteille tukea antaviin jakeisiin vain harvakseltaan, jos lainkaan. Miehen ja naisen välistä liittoa tukevia jakeita sen sijaan löytyy useita ja kaikkialta Raamatusta. Epäsuhta on ilmeinen, eikä voi olla vaikuttamatta opetuksessaan Raamattuun tukeutuvan kirkon avioliittokäsitykseen.
Sikäli kun kirkon avioliittokäsityksen laajentamisen teologiset perusteet jäävät tuohon yhteen jakeeseen 1 Moos 2:18, tarvitaan sen tueksi myös jotain muuta. Se jotain muuta kumpuaa Herramme suunnattomasta armosta niitä kohtaan, jotka hän on sallimuksessaan jättänyt luomiskertomuksen alkusiunauksen ulkopuolelle. Kristuksen ristin juurella on tilaa kaikille.
Jukka Kivimäki kirjoittaa hyvin.
Kirkollisen keskustelun ytimet ovat harvoin keskustelua seuraavalle helppoja tavoittaa, ja näin useasti lukija tulee huomaamiseen mistä jo olisi luultu päästyn eteenpäin.
Näinhän ei ole mihin Emeritus Piispojemme kirjoitukset osaltaan vastasivat.
Jukka Kivimäen kommentin loppu on hyvää asiaa. Sinne sijoitumme kaikki olimmepa tästä tahi muusta asiasta toisella kannalla sen näyssä.
Nyt eletään kuitenkin aikaa, että ei saa sanoa miten totuus on taikka cancel tulee puraisee yksilöä. Silti totuus pysyy esillä, aina jostain kautta. Ristin juurella on tosiaan vaan Kristukseen uskovat.
Oulun seurakunnista noussut halu oallistua keskusteluun on jälkijättöistä.
Esiinnostetut asiat ovat useaan kertaan olleet esillä ja näin ainoaksi syyksi huomaan asian takaisinvedon asiaksi katsoa uudelleen asian teologispainotteisuuteen palaamista mistä uudelleen syntyy asiaa kuten aiemminkin.
Asiasta tällä mentaliteelilla ei synny mitään vaikka mentaliteetti tuleekin väärään viitekehykseen.
Kyllä korkeasti koulutettujen pappien pitää yltää parempaan Ihmisarvosta ja sen samanvertaisuudesta puhuttaessa yhden aviolain voimassa ollessa.
Tässä asiassa evlut.kirkolla taitaa olla edessään skisma, joka lienee jo nyt tosiasia. Ilmeistä myös on, ettei tässä asiassa taida myöskään syntyä yhteyttä erilaisuudessa. Lienee myöskin hieman todellisuudelle vierasta olettaa, että kirkolla olisi ”yksi laaja avioliittokäsitys.” Tai tulisi, vaikka enkeli taivaasta ilmoittaisi sille teologiset perustelut. Asia voidaan toki ajaa väkisin läpi, joka tarkoittaa vain entistä syvempää kirkon jakaantumista.
Juhani Lavenko; ”Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallilla Suomen evankelisluterilainen kirkko välttää teologiset karikot ja säilyttää uskottavuutensa.”
Ei vältä, eikä säilytä!
On ilmiselvää, että tuo luomiskertomuksen siunaus (1Moos1:26-28) koskee vain miehen ja naisen välistä suhdetta, jonka Jeesus vielä vahvistaa sanomalla (Mat19:4) ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi..” Edelleen tuo (1Moos2:18) ei ole perustelu muulle kuin sille, että Aadamille luotiin avuksi Eeva, sillä käyhän tuosta jakeesta selvästi ilmi, että tuo apu oli nainen ilman, että Jumalan olisi se pitänyt erikseen mainita meidän takiamme. Näinollen kaikki teologiset perustelut muulle kuin miehen ja naisen väliselle liitolle, jonka Jumala on siunannut valuvat kuin vesi hanhen selästä. Tässä myös rakkauden kori vuotaa kuin seula.
”Näinollen kaikki teologiset perustelut muulle kuin miehen ja naisen väliselle liitolle, jonka Jumala on siunannut, valuvat kuin vesi hanhen selästä.” Etkö tunnusta päteviksi muita teologisia perusteita kuin luomiskertomukseen perustuvat?
Totean vaan sen, kuten kirkkoherra Juhani Lavanko (pyydän anteeksi edellisen viestini virheellisesti kirjoitettua sukunimeä) mm. kirjoittaa: ”Raamattu ja kirkon traditio tuntevat vain heteroavioliiton.” And that´s it. Siitä näyttää olevan yksimielisyys, että kirkon opillisilla ratkaisuilla täytyy olla teologiset perusteet. Erimielisyys näyttää olevan sensijaan siitä, mihin koriin tässä asiassa pallo heitetään, opin vai rakkauden? Erillinen ”kahden pallon” oppi ei tule ratkaisemaan kirkon teologisia karikoita, eikä myöskään säilytä kirkon uskottavuutta, yhtä vähän kuin se, että yritetään puhaltaa yksi pallo mahdollisimman laajaksi heittämällä se sitten ”monimuotoisesti koriin rakkaudessa”.
*Erillinen ’kahden pallon’ oppi ei tule ratkaisemaan kirkon teologisia karikoita, eikä myöskään säilytä kirkon uskottavuutta, yhtä vähän kuin se, että yritetään puhaltaa yksi pallo mahdollisimman laajaksi heittämällä se sitten ’monimuotoisesti koriin rakkaudessa’.” Teologisista karikoista selviäminen ja kirkon uskottavuuden säilyttäminen eivät onneksi ole niitä elämän tärkeimpiä kysymyksiä. Pallopeliksikin niiden pohtimista voi nimittää.
Niin, ilmaisin kyseisen kirkollisen skismaattisen ongelman Lundin koulukunnan ajatuksella luomisjärjestyksen sivuuttamisesta. Mielestäni ei ole kuitenkaan samantekevää, miten kirkko säilyttää uskottavuutensa. Muuta keinoa en tiedä tässäkään asiassa kuin sen, että kirkko pysyy Jumalan sanassa. Se on myös meidän elämämme tärkein kysymys.
Miksi pitäisi Raamatunmukainen avioliitto korvata jollakin muulla, kuin miehen ja naisen välisellä avioliitolla? Jumala on luvannut pitää huolta miehen ja naisen yhteisestä avioliitosta, johon Jumala on sitoutunut. Jumala on ilmaissut kantansa homo/ lesbo suhteiseen liittoon Room.1:24–32.
Kukaan ei ole korvaamassa kahden heteron avioliittoa yhtään millään eikä mitenkään. Kas kun1+1 = 2 ja (1+1)+(1+1)= 4 eikä esimerkiksi 3. Kyseessä ei siis ole Erkko vähennyslasku vaan yhteenlasku…
Seppo Heinola
Erkko Järvinen ei varmaankaan viitannut kenenkään yksittäisen pariskunnan avioliittoon, vaan kirkon nykyiseen Raamatunmukaisen avioliittokäsitykseen.
Uskommeko sitten Raamatun sanomaan tai emme, Raamatun sisältö on tältä osin melko selkeä. Olisimme itsellemme epärehellisiä väittäessämme jotain muuta. Jos sitä vastoin esimerkiksi oikeudenmukaisuuskäsityksemme nojalla teemme tietoisen poikkeaman Raamatun traditiosta, niin tämä on syytä avoimesti ilmaista. Jää sitten kunkin omassatunnossaan pohdittavaksi, voidaanko tämän kaltainen poikkeama tehdä. Kenen omatunto on asiassa sidottu, älköön häntä muuhun velvoitettako.
Erkko Järvinen, viittaamasi kohta Roomalaiskirjeesta alkaa: ”Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan.” Keitä tarkoitetaan? Se selviää edellisistä jakeista: ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.” Kyseessä ei siis ole Jumalan kanta minkäänlaisiin rakkauteen perustuviin liittoihin vaan jumalattomuuteen ja epäjumalanpalvelukseen. Pidän tärkeänä ilmaisua: ’ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen’. Homoseksuaalille on luonnollista hakeutua yhteyteen saman sukupuolen edustajan kanssa. Vaatimus toimia vastoin synnynnäistä suuntautumista on mielestäni Roomalaiskirjeessä esitetyn ajatuksen vastaista.
Kommenttina siihen, mitä Martti Pentti edellä kirjoittaa:
Homona en ole ”luopunut” mistään enkä ”vaihtanut” mitään, vaan olen 14-vuotiaasta tiennyt ja osannut nimetä sen, millainen olen, ja elänyt elämäni sen mukaisesti – homona.
Raamatun sisältö on tältä osin melko selkeä. Olisimme itsellemme epärehellisiä väittäessämme jotain muuta.
Luomiskertomukseen sekä alkutekstinä että heprealaisten rabbien tulkitsemana tutustuttuani voin perustellusti todeta että ainakaan ko. kertomukset eivät anna ’selkeää’ kuvaa mistään avioliitosta. Siinä kun kuvataan alun perin andorogyynin ihmisen kehittyminen kaksineuvoisesta yksineuvoiseksi ja kuvata se, että ’apuna’ ihmiselle ei voi olla eläin vaan sama laji pariutukoon saman lajin kanssa. Huomattava että ko ’apu’ sanaa (erez) käytetään ko kontekstissa sekä ihmiseen että eläimeen liittyen.
On merkittävää, että avioliitosta käytetään sanaa berith, jonka solmivat myös Daavid ja Joonatan!