Juhlahumua

Kevät ja kesä ovat juhlien aikaa ja postilaatikkoon voi tupsahtaa Kutsu johonkin juhlaan. Jos omaa suuren suvun tai ystäväpiirin, kutsuja saattaa tulla useampiakin. Vuosi sitten kun meillä oli ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat samanaikaisesti, jotkut vieraista olivat jo käyneet hetkeä aikaisemmin juhlimassa jossain toisessa paikassa ja olivat menossa meiltä vielä muutamaan muuhun paikkaan jatkamaan juhlakierrosta. Vanhoillislestadiolaisissa piireissä ei ole mitenkään harvinaista saada koulujen kevätjuhlapäivälle useaa juhlakutsua, kuten mekin olemme nyt saaneet.

Juhlat ovat ihania ja iloisia tapahtumia ja juhlasankarille on erityisen tärkeää se, että kutsuvieraat kunnioittavat juhlia läsnäolollansa. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole nk. juhlaihmisiä tai joskus juhliin ei ole helppo mennä jostakin syystä. Usein syynä ovat ihmissuhdeongelmat. Joskus taas oma elämäntilanne voi olla niin rankka, että on vaikea orientoitua juhlatuulelle tai nähdä ympärillään iloisia ihmisiä kun oma mieli on täysin maassa.

Minulle kaikenlaiset massatapahtumat ja juhlat ovat olleet aina hirmuisen haasteellisia. Nyt olen löytänyt ilmiölle syynkin; kuulun nk. erityisherkkiin ihmisiin http://erityisherkat.wix.com/erityisherkat .

Monet asiat elämässäni ovat saaneet selityksen tajuttuani kuuluvani ko. ihmistyyppiin. Olen miettinyt sitä, miten haastavaa erityisherkille voi olla kuuluminen tiiviiseen yhteisöön. Esimerkiksi pelkästään seurat suuren väkimääränsä takia saattavat kuormittaa erityisherkkiä ihan hirvittävästi, niin kuin ne ovat kohdallani tehneet. Saa siinä sitten miettiä omaa mahdollista syntisyyttään, kun on vaikea mennä seuroihin! Tietenkin myös se kaikki syyllistäminen, mitä seuroissa tapahtuu kun ei käy tarpeeksi usein seuroissa tai osallistu valtakunnan työhön; erityisherkille ihmisille tällaiset jutut ovat kauhean kuormittavia. Ok, mutta tästä ei pitänyt oikeastaan puhumani.

Nykyisellään saatamme saada kutsun juhliin sellaiseen perheeseen, jonka jäsenet ovat käytännössä muuten hyljänneet meidät kokonaan. Ei tule mieleni viereenkään mennä tällaisiin juhliin, vaikka kyseessä olisi niinkin iloinen asia kuin oman rakkaan kummilapsen juhlatilaisuus. Tällaisessa tapauksessa muistan mieluimmin kutsujaa postitse paketilla tai pienellä rahasummalla. Sydämenhaluni on näin toimia varallisuuteni puitteissa. Arvostan kutsua ja iloitsen Päivänsankarin ja hänen läheistensä puolesta <3

Miksikö sitten en voi ajatellakaan meneväni juhliin, joidenka järjestäjät eivät ole halunneet pitää minuun tai meihin minkäänlaista yhteyttä?

Se tuli jo mainittua, että juhlat ovat väkimääränsä ja usein myös jännittyneen ilmapiirinsä takia minulle erityisherkälle ihmiselle tosi haasteelliset. Koen lähes kaikki asiat valtaväestöä paljon, paljon voimakkaammin, niin kehossani kuin pääkopassanikin. Sille en mahda yhtikäs mitään, se ei ole tahdonalainen asia ollenkaan.

Seuraavaksi ja tietty eniten juhliin menemistä vaikeuttava asia on se, että minua paheksutaan niin paljon julkisen kirjoitteluni takia. Jos ajatukseni pysyisivät pääkopassani, se ei haittaisi, mutta kun ne livahtavat tänne ihmisten luettavaksi, se on huono homma. Nyt sitten tällainen kutsu juhliin voidaan liikkeen ihmisiltä olla taka-ajatus laittaa minut seinää vasten ajatuksistani, joita olen kirjoitellut kaikkien luettavaksi, tästä minulla on myös kokemusta. Porukalla oikein kunnolla puhutellaan, niin eiköhän saada muori sulkemaan suuri suunsa tai fiksummin ilmaistuna takaisin valtakunnan asukiksi.

Muistan omasta kokemuksestasi kun olin vielä vl-valtakunnan rajojen sisäpuolella, että siellä ajateltiin liikkeestä lähteneiden syvällä sydämissään kaipaavan sinne takaisin. Tämä on täyttä harhaoppia. Myös minä kuvittelin useimpien kohdalla näin harhaisesti. Sitä piti vain yrittää saada raivattua lähteneen edestä pois kaikki mahdolliset esteet, jotka olivat vaikeuttamassa palaamisen ”armoa” takaisin valtakuntaan. Tämä ”raivaaminen” on sitä puhuttelua ja käännyttämistä. Lähtijä ei kykene omin voimin raivaamaan tietänsä läpi rytteikön ja häntä on hieman avitettava, jotta hän pääsee taas osalliseksi ihanasta, mannaa ja hunajaa vuotavasta maasta, jota hän sydämestään halajaa. (Moni lähtijä ajattelee asian olevan juuri päinvastaisen.)

Jos puhuteltavan esteenä näyttäisi olevan ehkäisykielto, hänet pitäisi saada vakuutetuksi ehkäisemättömyyden siunauksellisuudesta ja siitä, miten ehkäiseminen on vakava ja kadotukseen johtava synti. Tähän puhutteluun kuuluu myös vakuuttelu siitä, kuinka lapsia ei anneta yhtään enempi kuin on voimiakaan ja että myös kärsimys kuuluu uskovaisen elämään. Palkka on kuitenkin suuri niillä, jotka ”meitä ja Herraa seuraavat”.  Jos tällainen ehkäisykieltoon kompastunut ihminen ei lukuisista puhutteluista huolimatta taivu parannukseen, hänen katsotaan olevan itsekäs ja helppoa elämää ja syntiä rakastava ihminen.

Minun kohdallani puhuttelu olisi siihen perustuvaa, että olen lähtenyt taistelemaan ”Jumalan valtakuntaa” vastaan. Vaikka – niin kuin monet puhuttelijat ovatkin myöntäneet – monet esille ottamani asiat ovat sinällään ihan oikeita ja monet liikkeen opetukset ja käsitykset kaipaisivat oikaisuja, teen sen heidän mielestänsä väärässä paikassa väärien ihmisten läsnä ollessa ja se on se paha juttu.

Olen valmis keskusteluihin. En kuitenkaan altavastaajana. En puhuteltavana, vaan tasavertaisena keskustelijana periaatteella ”asiat asioina”. Mutta koska tällainen keskusteluasetelma on useimpien vl-ihmisten kanssa lähes mahdotonta, minun on karttaminen juhlia oman mielenterveyteni suojelemisen takia. On liian monta alaikäistä lasta vielä kasvatettavana aikuisuuteen, jotta voisin ehdoin tahdoin asettua hoitokokouksen vaaralle alttiiksi. Eli minulla ei ole meneminen useimpiinkaan vl-ihmisten järjestämiin juhliin niin kauan kuin liikkeessä vallitsee 70-luvun hoitomentaliteetti ja milloin minkin puun takaa tai peräkammarissa voi tulla puhuttelu poikineen. Tästä on saanut ystäväni tuta ihan vastikään. Valitettavasti.

Pyydän siis ymmärrystä sille, etten tule ihaniin juhliinne, joihin olen saanut kutsun ja muistan mieluimmin Päivänsankaria postitse <3 Vaikka ette itse järjestäisikään minulle hoitokokousta, sen voisivat tehdä jotkut vieraistanne. Tämä on valitettava totuus niin kauan kuin liikkeen vahingollisista toimintamalleista pidetään kiinni. Liike on vielä historiansa vanki ja me kaikki olemme enempi ja vähempi sen tapahtumien ja käytänteiden uhreja. Toivottavasti tilanne muuttuu ainakin siltä osin, ettei kenenkään tarvitse enää pelätä mitään. Tähän on kuitenkin vielä matkaa. – Toivon vieressä on hyvä elää, sanoi Usko ja Toivon vieressä oleva Rakkaus lämmitti heitä molempia ihanalla lämmöllään.