Muutama kirkon läheisjärjestö on ollut mukana 430-kampanjassa, jossa oikeudenmukaisemman verotuksen nimissä halutaan kiristää yrittäjien ja yritysten verotusta. Eräät kirkon keskeisissä asemissa toimivista henkilöistä on perustellut osallistumista argumenteilla, että kirkon sanoma on aina ollut köyhien auttaminen ja oikeudenmukaisuuden edistäminen.
Kannatatko sinä oikeudenmukaista yhteiskuntaa? Entä kannatatko oikeudenmukaista verotusta? No totta kai kannatat! Mutta uutinen voi olla, että niin kannattavat aivan kaikki muutkin ihmiset – aivan jokainen. Jos kaikki sitä kerran kannattavat, niin miksi sitten ei vain yhdessä muutettaisi yhteiskuntaa, verotus mukaan lukien, oikeudenmukaiseksi?
Ongelmaksi tässä muodostuu vain se, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä, mikä on oikeudenmukaista. Erilaiset käsitykset voivat olla kaikki hyvin perusteltuja näkemyksiä ja ne voi ymmärtää, vaikka niistä itse olisi eri mieltä. Näkemyseroja ja kiistoja siitä, minkälaisen oikeudenmukaisuuskäsityksen varaan yhteiskunnan rakenteet pitäisi rakentaa, kutsutaankin politiikaksi.
Tämä on myös erittäin kiinnostava kysymys kristillisen etiikan ja kirkon kannalta. Jos Jeesus kehottaa meitä pitämään huolta köyhistä ja sairaista, niin minkälaista yhteiskuntaa tämä vaatii? Kysymys on kirkon kannalta siten aina ajankohtainen.
John Rawlsin reilu yhteiskunta
Filosofi John Rawls on kirjoittanut oikeudenmukaisuuden käsitteestä ehkä kattavimman teoksen. Rawls kuvaa loogisesti pääteoksessaan ’Oikeudenmukaisuusteoria’ moraalisesti oikeudenmukaisen, reilun yhteiskunnan mallin. Rawlsin oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan tuloerojen oikea, reilu taso yhteiskunnassa on sellainen, jolla saadaan tulonsiirroilla ja palveluilla luotua paras mahdollinen absoluuttinen hyvinvointi kaikkein köyhimmille ja heikko-osaisimmille.
Rawlsin ajattelussa liian korkeat tuloerot johtuvat liian matalasta verotuksen tasosta. Silloin vähäosaisten auttamiseen ei jäisi tarpeeksi verotuloja, vaikka yhteiskunnan kokonaistuotanto ja -hyvinvointi voisivat olla suurempia. Mutta toisaalta liian matalat tuloerot tarkoittavat korkeaa verotusta ja voimakasta tulontasausta. Se taas johtaa työnteon ja itsensä kehittämisen kannusteiden heikkenemiseen. Miksi uurastaa hiki hatussa ja saman tai lähes saman saa ponnistelemattakin? Tämä johtaisi korkeammista veroprosenteista riippumatta pienempiin verotuloihin ja kaikkien heikompaan absoluuttiseen hyvinvointiin – erityisesti verotuloista riippuvien heikko-osaisten kohdalla.
Ahkeruuden kannustimet saavat ihmiset myös tekemään työtä ja ponnistelemaan yrittäessään parempaan. Rawls mukaan reilussa yhteiskunnassa sopivat tuloerot yhdessä mahdollisuuksien tasa-arvoon antavat myös lupauksen siitä, että jokaisella on mahdollisuus parantaa asemaansa työnteolla ja valinnoillaan.
Muita oikeudenmukaisuuskäsityksiä
Rawls oli vakuuttunut, että hänen näkemyksensä oli ainoa moraalisesti perusteltu. Rawlsin mukaan kaikki valitsisivat sen reilun yhteiskunnan perustaksi ”tietämättömyyden verhon” takaa, tietämättä syntyperäänsä, omia kykyjään tai ominaisuuksiaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Ihmiset ovat Rawlsin kirjan luettuaankin nähneet asian eri tavoin.
Oikeudenmukaisuuskäsityksiä on varmasti yhtä paljon kuin ihmisiäkin, mutta yhteiskuntafilosofian kannalta ne on mielekästä jakaa viiteen ja suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta näistä kolme ”keskimmäistä” ovat merkityksellisiä.
Jos pidetään Rawlsin oikeudenmukaisuuskäsitystä näistä viidestä keskimmäisenä, niin talouspoliittisesti ”oikeimmalla” on individualistinen oikeudenmukaisuus, eli libertaarinen moraalikäsitys. Sen mukaan veroja on oikeutettua kerätä vain yhteiskunnan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden sekä yksilön vapaudet ja sopimusten noudattamisen takaavan oikeusjärjestelmän ylläpitoon. Kaikki muu kaupankäynnin ja työn hedelmät kuuluvat ne hankkineelle ihmiselle. Tämä on libertaarien mukaan oikeudenmukaista riippumatta siitä, että se voisi johtaa heikompaan kokonaishyvinvointiin ja heikoista huolehtiminen jäisi hyväntekeväisyyden varaan.
”Vasen ääripää” on tasajaon oikeudenmukaisuus, eli kommunistinen moraalikäsitys. Sen mukaan kaikki yhteinen aineellinen hyvä on jaettava tasan riippumatta siitä mitä kukin on tehnyt tai saavuttanut. Kommunistien mukaan tämä vapauttaa ihmiset altruismiin ja tekemään pyyteettömästi töitä yhteiseksi hyväksi. Libertaarinen ja kommunistinen moraalikäsitys ovat kuitenkin tämän tarkastelun kannalta hieman epäolennaisia.
Kolme olennaista oikeudenmukaisuuskäsitystä
Kirkon kannalta oleellisia ovat noiden kahden ääripään välissä olevat oikeudenmukaisuuskäsitykset. Rawlsista askel ”oikealle” on utilitaristinen oikeudenmukaisuuskäsitys. Sen tavoitteena on maksimoida yhteiskunnan yhteenlaskettu kokonaishyvinvointi. Verotuloja on oikeutettua tehokkaasti ja neutraalisti kerätä arvokkaaseen huolenpitoon niistä, jotka eivät itsestään huolta pysty pitämään ja aidon mahdollisuuksien tasa-arvon luomiseksi, jotta jokaisella on kykyjensä, mielenkiinnon ja työnteon puitteissa mahdollisuus saavuttaa oma potentiaalinsa. Kaikkein heikko-osaisimpien hyvinvointi ei välttämättä ole Rawlsin yhteiskunnan tasolla, mutta se on keskimäärin parempi. Tulonjako ei ole myöskään pysyvä, vaan mahdollisuuksien tasa-arvo ja ihmisten sosiaalinen liikkuvuus tarkoittaa, että ihmiset ovat eri elämän vaiheissa eri tuloluokissa.
Rawlsista askel ”vasemmalle” on taas moralistinen oikeudenmukaisuuskäsitys. Sen tavoitteena on maksimoida oikeudenmukaisuuden tunne. Moralistisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kannattajan mielestä köyhimmän ja heikko-osaisimman suhteellisesti parempi asema suhteessa parempituloisiin on tärkeämpää kuin parempi absoluuttinen asema. Tämä tarkoittaa mahdollisimman korkeaa progressiivista verotusta, joilla tuloja tasataan, vaikka tämä johtaisikin pienempiin verotuloihin kuin Rawlsin mallissa. Tässä ajattelussa oikea tuloerojen taso on aina ”pienemmät”, riippumatta miten suuri tulontasaus on. Mahdollisimman pienten suhteellisten tuloerojen ajatellaan johtavan onnellisimpaan ja yhteisöllisimpään yhteiskuntaan.
Mitä Jeesus sanoisi?
Jos näiden kolmen ”keskimmäisen” oikeudenmukaisuuskäsityksen erot pitäisi lyhyesti tiivistää, niin utilitaristisen kannattajat pyrkivät maksimoimaan yhteiskunnan kokonais- ja keskimääräisen hyvinvoinnin, rawlsilaiset pyrkivät maksimoimaan verotulot ja köyhimpien absoluuttisen hyvinvoinnin, ja moralistisen kannattajat taas pyrkimään maksimoimaan veroprosentit ja tulonjaon määrän.
Minä pidän kaikkia näitä oikeutettuina ja perusteltuina näkemyksinä yhteiskunnalliselle toiminnalle. Niiden välillä saadaan myös jäsenneltyä ja järkevää keskustelua yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta. Olen itse koulutukseltani moraalifilosofi ja tarkastellut muun muassa vapauden ja oikeudenmukaisuuden käsitteitä. Oma käsitykseni oikeudenmukaisimmasta yhteiskunnasta on jossakin utilitaristisen ja rawlsilaisen ajattelun välimaastossa.
Entäs Jeesus sitten? Kristillisen etiikan keskeisenä ohjenuorana on kultainen sääntö; köyhistä ja heikko-osaisista huolenpito; sekä viesti ihmisen omasta vastuusta valita hyvän ja pahan; vanhurskauden ja synnin; oikean ja väärän välillä.
Jonkinasteiset tuloerot ovat kristillisen, erityisesti protestanttisen etiikan mukaisia. Ihmisen valinnoilla ja työnteolla pitää olla merkitys ja palkintonsa niin maan päällä kuin taivaassa. Lisäksi tämä on siis rawlsin todistuksen mukaan myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien absoluuttinen etu.
Suurempi veroprosentti ei takaa välttämättä suurempia verotuloja, joilla yhteiskunnan tulonsiirtoja ja palveluja rahoitetaan. Aina vain korkeampien verojen vaatiminen tai tuloerojen tasaaminen maassa, jossa on jo valmiiksi yksi maailman korkeimmista veroasteista ja tasaisimmista tulonjaoista ei siis ole Rawlsin esittämän perusteella heikko-osaisimpien etu. Se on joko ymmärtämättömyyttä talouden mekanismeista tai moralistisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kannattamista.
”Oikeudenmukaisuus” ei siten ole mikään peruste vaatia alati korkeampia veroja tai aina tasaisempaa tulonjakoa. Olinkin melko hämmentynyt, kun kirkon piirissä toimivat oppineet ja sivistyneet ihmiset ajattelivat mahdollisimman korkean verotuksen olevan köyhien etu tai oikeudenmukaisuuden mitta.
Jos Jeesuksen viestiä köyhien ja heikko-osaisimpien ehdolla rakennetusta yhteiskunnasta tämän jaottelun perustella yrittää hahmotella, Jeesus oli rawlsilainen.
Juho Romakkaniemi
Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja
**
Lue myös
Mikko Malkavaaran vastaus Juho Romakkaniemi tekee kirkkoon vaikuttamisesta näkyvää
Miika Aholan vastaus Verotus, oikeudenmukaisuus ja kristillinen etiikka
Blogisti: ”viesti ihmisen omasta vastuusta valita hyvän ja pahan; vanhurskauden ja synnin; oikean ja väärän välillä.”
Kun blogisti kirjoittaa laajasti oikeudenmukaisuudesta, niin on syytä kiinnittää huomio siihen, että vanhurskaus on käännös kreikan oikeamielisyyttä, oikeudenmukaisuutta tarkoittavasta sanasta. Siten vanhurskas eli oikeamielinen on luontonsa puolesta oikeudenmukainen.
Jokainen ihminen on omasta mielestään oikeudenmukainen, jopa paatuneimmat natsit. Jeesuksen sanoissa on ikään kuin mittakeppi, johon voi verrata omaa oikeamielisyyttään.
Jos on pakko analysoida poliittisin termein Jeesuksen ja apostolien talousoppia, niin se oli kommunistinen. Ensimmäinen tasajako tapahtui, kun seurakunta muodostui. Kuten Ut:sta voi lukea, niin kokeilu epäonnistui, kuten kävi Neuvostoliitossa. Puhdas apostolinen kristillisyys on yhtä mahdotonta toteuttaa kuin puhdas kommunistinen tasajako. Se ei kerro huonosta ideologiasta, vaan siitä, että ihmiset eivät voi yltää parhaaseen mahdolliseen hyvyyden uusjakoon. Blogisti toi ansiokkaasti esiin syitä, miksi joudutaan etsimään muita vaihtoehtoja.
Kirkkomme on hankalassa välikädessä sen saadessa tulonsa taloudellisesta toimeliaisuudesta samalla pitäen konsensusta valtiovaltaan. Todista siinä uudelleen katsomisen asiasta tulonjaossa vielä kun asiat on sidottu lainoikeuksiin.
Jeesuksen opetus on hyvä Hänen kolmannen opetuksen ollessa vähän käytetty. Mikähän se on?
Kommunismin vaivoja ja seuraantoa ei myöskään pidä sotkea sitä edeltävään teoretisointiin mahdollisuuksissa Ihmisten arvollisesta katsomisesta. Esimerkiksi asiaa voi katsoa Marxin filosofisista kirjoituksista. Siellä on paikkoja mitkä ovat kuin suoraan Uudesta Testamentista.
Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu blogi. Kiitos. SLS:lle osallistuminen poliittiseen 430-kampanjaan käy kalliiksi. Lunta tulee tupaan joka suunnasta. Yhden lauseen tuosta Juhon kirjoituksesta muuttaisin. On ehkä oikeudenmukaista, että omat valinnat ja työnteko jollain tavoin näkyvät palkintoina maan päällä, taivaassa sen sijaan taitaa toimia toisenlainen logiikkaa.
Kun kokoomuksen Juho Romakkaniemi teki 430 miljoonaa -kampanjasta puoluepoliittisen, niin piispa Teemu Laajasalo vetää maton niiden alta, jotka eivät ole nähneet verovälttelyä puoluepoliittisena, vaan yhteiskunnallisena syöpänä.
Laajasalo kohusta: ”Mutta NORMAALITILANTEESSA toimivassa suomalaisessa yhteiskunnassa kirkon tai Lähetysseuran työn ei pidä olla puoluepoliittista.”
Selkosuomeksi käännettynä piispa pitää kampanjaan osallistumista puoluepoliittisena eli asettuu tukemaan Juho Romakkaniemeä. Piispa toimii samalla tavalla kuin kirkon oppi-isä Luther talonpoikaiskapinan aikana. Kun aateliset ärähtivät vihaisesti Lutherin maatyöläissympatioista, niin ääni vaihtui mammonan ja aatelisten nöyristelemiseen. Oman niskan pelastamiseksi Lutherin oli syötävä elättäjiensä käsistä. Piispa Laajasalon viestistä paljastuu sama sovittamaton ristiriita kirkon sanoman ja Jeesuksen opetuksen välillä.
Jeesus varoitti opetuslapsiaan Herodeksen hapatuksesta. Herodes yhdisti politiikan ja uskonnon. Kun kirkot ovat kautta historiansa noudattaneet herodilaista politiikkaa, niin ne ovat ajautuneet palvelemaan kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa. Raamatun mukaan kahta herraa ei voi palvella, koska kumarrus toiselle herralle on pyllistys toiselle.
Olisiko kirkon viimeinkin aika pohtia rooliaan ja valita, mitä herraa se tahtoo seurata? Luther on huono malli, jos tahdotaan pysyä tinkimättömästi Jeesuksen opetuksessa. Oikeamielinen, joka on sitoutunut Jumalan mittatikun mukaiseen oikeudenmukaisuuteen, joutuu kantamaan omaa ristiään. Kuka on valmis ottamaan ristin? Sitä ei anneta ylhäältä, vaan se pitää itse nostaa harteilleen.
Laajasalon sanomaan linkistä
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-laajasalo-kampanjakohusta-normaalitilanteessa-kirkon-ei-pida-vaikuttaa-puoluepoliittisesti/
No, selvisi, miksi Teemu Laajasalo antautui Juho Romakkaniemen edessä.
https://kauppakamari.fi/podcastit/kirkon-rooli-yhteiskunnan-arvokeskustelijana-on-hukassa-vieraana-teemu-laajasalo/
Piispan olisi fiksua reilusti tunnustaa väriä. Silloin ei tarvitsisi pohtia, mistä piispallinen tuuli puhaltaa.
Väistämättä tulee mieleen, että Romakkaniemi on onnistunut piispa Laajasalon kautta vaikuttamaan kirkon tapaan vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin. Piispa kun on kirkon virallinen ääni, linjojen vetäjä.
On surullista kirkon kannalta, että Romakkaniemi kuljettaa Laajasaloa kuin litran mittaa. Eikä piispa selvästi ymmärrä, mitä on tapahtumassa ja mitä hänen lausuntonsa merkitsevät pitkässä juoksussa. Tai ymmärtää, mutta toimii päämäärätietoisesti, värinsä mukaisesti.
Olen ennenkin todennut, että Laajasalo toi poliittiset toimintatavat kirkkoon piispan vaalikampanjassaan. Konservatiivit tunnistivat omansa, mutta liberaalit eivät nähneet, mikä on piispan todellinen agenda. Politiikassa se on normaalia, mutta kirkossa motiivien ja sanoman pitäisi olla kristallinkirkasta.
Laajasalo leikki tulella jo Halla-ahon poliittisia tavoitteita normalisoidessaan.
Kuka ottaisi piispalta tulitikut pois?
Verotus ei niinkään ole se epätasa-arvoa aiheuttava asia, vaan esim. veroedut. Jos on omaisuutta, niin sitä voi pikkuhiljaa lisätä, jollei ole niin kituuttelet lopun ikääsi tyhjän päällä Olet sen aseman perinyt vanhemmiltasi ja annat sen lapsillesi. Näin epätasa-arvo periytyy sukupolvelta toiselle. Rikkaiden kovempi verotus ei muuta tilannetta oikeasti. Rikkaat osaavat käyttää tilanteet edukseen ja vaatia verohelpotuksia. Heillä on lobbarinsa aina eduskunnassa rikkaiden etuja vaalimassa. Tavallinen köyhä tallaaja ei voi saada helpotusta verotukseensa, kun joutuu elämään köyhyysrajaa hipoen. Hänen rikastumisen mahdollisuudet on aika vähäiset ja jos siinä onnistuu, niin alkaa nauttia eduista.
Rikkaiden verotuksen kiristämisellä ei tasa-arvoa edistetä. Kirkon tehtävä ei ole ryhtyä lobbaamaan eduskunnassa rikkaiden verotuksen kiristämisellä. Siinä kumarretaan toiselle kansanosalle ja toiselle käännetään selkää. Kirkko on kuitenkin kaikkia varten.
Kuka sitten oikeasti mieltää olevansa rikas. sekin on suhteellinen käsite. Eräältä superrikkaalta toimittaja kysyi :” mikä on ihmiselle sopiva omaisuuden määrä? ”Vähän enemmän” , oli vastaus.