Seksi on ollut lähtökohtaisesti syntiä, ja hyväksyttävää ainoastaan avioliittoon vihittyjen kesken lisääntymistarkoituksessa. Tämän kyseenalaistumisen historiaa olemme eläneet ja elämme – ja se on hyvä.
Kotikylälläni eräällä miehellä oli vain yksi lapsi. Kun ystävät kysyivät häneltä, ettei teillä useampaa ajateltu, mies vastasi: ”En viitsinyt ruveta naatiskelemaan”. Hänen vastauksensa oli hyvin ”augustinolainen”.
**
Kirkkoisä Augustinuksen (354–n.430) vaikutus läntiseen kirkon seksuaalieettiseen opetukseen on ollut suuri. Näkemyksillään hän vahvisti niin selibaattiin sidottua elämänmuotoa kuin kirkon avioliitto-opetusta. Vaikka selibaatti reformaation myötä kumoutui, avioliittoa koskevat periaatteet ovat ulottuneet protestanttisten kirkkojen perusoletuksiin saakka. Ne vaikuttavat ihanteina kristikansan syvissä riveissä yhä tänään. Opetuksen syvin olemus on, että seksi kuuluu vain avioliittoon. Seksi on syntiä tai syntiin johdattavaa pahaa himoa. (Ainut) lieventävä asianhaara on se, kun seksiä harjoitetaan vain lisääntymistarkoituksessa.
Augustinus painotti opetuksessaan aviopuolisoiden seksinhallintanäkökulmaa, ei niinkään lasta tai perhettä lapsen kasvuympäristönä. Myöskään hän ei pohtinut avioliittoon liittyvää huolenpidon velvoitetta, joka juutalaisuudessa on ollut tärkeää. Augustinukselle polttavin kysymys oli ratkaista kristillisesti (pahan) seksin ongelma.
***
Oikeastaan kaikki viime ja tämän vuosisadan seksuaalieettiset vaikeudet kirkossa liittyvät tähän Augustinuksen perintöön: naisten aseman vapautuminen (subjektius), ehkäisyvälineet, itsetyydytys, esiaviollinen seksi, avoliitot, homoseksuaalisuus, samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti ja nyt viimeisimpänä samaa sukupuolta olevien avioliitto. Näihin kaikkiin liittyy seksi, joka ei rajaudu vain lisääntymistarkoituksen piiriin. Lisäksi samaa sukupuolta olevilla pareilla ongelma on kaksinkertainen: seksi on seksiä seksin vuoksi eikä siitä voi edes seurata lisääntymistä.
Samaa sukupuolta olevien seksiin näyttää tiivistyvän paljon yhteisen perimämme ongelmaa. Koska kirkko pitää ihanteena sitä, että seksi kuuluu vain avioliittoon, aikaisemmin avioliiton sisään pyrittiin sulkemaan mahdollisuuksien mukaan kaikki.
Homoseksuaalien kohdalla ongelma on kaksinkertainen: seksin harjoittaminen avioliiton ulkopuolella on lähtökohtaisesti paha ja kartettava asia. Silti samaa sukupuolta oleville ei tarjota mahdollisuutta harjoittaa seksuaalisuuttaan ”luvallisesti” avioliitossa, koska seksillä pitää olla lisääntymistarkoitus, mikä ei heidän kohdallaan toteudu. Juuri tähän piirteeseen oletan Miikka Ruokasen, Eero Huovisen ja Juhani Forsbergin omissa pohdinnoissaan liittyvän.
Toki läntinen Eurooppa on etenkin toisen maailmansodan jälkeen heräillyt tilanteeseen, missä seksuaalisuus ei enää pääsääntöisesti tapahdu vain avioliitoissa. Myöskään seksin harjoittamisen päällimmäisenä tavoitteena ole yksilöiden näkökulmasta lisääntyminen. Tämä kulttuurinen ja sosiaalinen todellisuus on varsin hitaasti läpäissyt kirkollisen torjunnan. Monet kirkkomme herätysliikkeistä ovat vaikuttaneet vahvasti avioliittoa ja seksuaalisuutta koskeviin näkemyksiin ollen pääsääntöisesti kirkon yleisiä kantoja konservatiivisempia. Muutosta on kuitenkin tapahtunut vuosien varrella esimerkiksi piispojen seksuaali- ja perhe-etiikkaan liittyvissä puheenvuoroissa (ks. tästä esim. Tuomas Hynysen blogi). Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut kirkkokansassa itsessään.
Vaikka olisimme selkäydinreaktioissamme hyvinkin ”augustinolaisia”, jotakin on pysyvästi muuttunut. Uskon, että useimmat (kristillisenä itseään pitävät) suomalaiset hyväksyvät ajatuksen, että (vaikkapa vain avioliitossa) seksin ei tarvitse olla (enää) sidoksissa vain lisääntymiseen. Seksi ja seksuaalisuus itsessään koetaan lahjana, joka vahvistaa puolisoiden keskinäistä kiintymystä. Seksuaalisuudessa voidaan kasvaa ja kehittyä ja sillä on arvo itsessään.
Tämä muutos ei ole ollut vain vääjäämätön. Se on ollut monella tavalla tervehdyttävä. Ihmiset eivät kaipaa tänä päivänä kirkkoa määrittelemään ylhäältä päin jotakin heidän seksuaalisuudestaan. Sen sijaan he saattavat kaivata toiveisiinsa ja pettymyksiinsä turvallista ja luotettavaa kuuntelijaa, keskustelijaa ja tukijaa.
Jukka Hautala
P.S.
Augustinuksen oman kuvauksen mukaan hänessä eli hyvin voimakas seksuaalinen vietti. Voi olla, että se on osaltaan värittänyt hänen syvempiä teologisia ajatuksiaan esimerkiksi perisynnistä ja armosta. Ennen kristityksi kääntymistään Augustinus eli 15 vuotta yhdessä jalkavaimonsa kanssa. Hän jätti tämän siinä vaiheessa, kun äitinsä pyrki järjestelemään pojalle kunnon avioliittoa. Tuolloin noin 32-vuotiaalle Augustinukselle katsottiin nuorikoksi 10-vuotias tyttölapsi, jonka varttumista aviokelpoiseksi piti odottaa vielä puolitoista vuotta (tyttö oli naimakelpoinen 12 vuoden iässä). Käännyttyään kristityksi Augustinus purki avioliittoaikeen ja valitsi sopivamman elämänmuodon eli selibaatin. Näin hän tuli välttäneeksi laillisen avioliiton. Nykyään me kutsuisimme Augustinukselle suunniteltua avioliittoa melko selkeästi pedofiliaksi, lapsiavioliitoksi tai ihmiskaupaksi – You name it. Olemmeko menneet harhaan, kun olemme vähitellen astuneet ulos Augustinuksen määrittelemästä ahtaasta kehikosta?
[Lähteenä Augustinuksen ajatteluun on käytetty kirjaa St. Augustine on Marriage and Sexuality. Ed. Elizabeth A. Clark, 1996]
Monesko sadas blogi parinvuoden sisään tästä aiheesta?
Minun ymmärtääkseni kirkon pitäisi olla kiinnostunut enämpi yläpään kuin alapään asioista.
Seppo, olen tästä samaa mieltä. Taisi jo Mika Waltari sanoa, että kirkko on kovin huolissaan siitä, mitä tapahtuu ihmisessä navan alapuolella, mutta paljon enemmän nuolissaan pitäisi olla siitä, mitä tapahtuu hartioiden välissä ja yläpuolella.
Toisaalta, tämä avioliitto-case asia on käytännössä nyt se muutosindikaattori, jossa kirkon muutakin ymmärrettävyyttä ja ajanmukaisuutta tarkastellaan. Luulen, että hyvin samanlaisessa paineessa – oman aikansa edellytyksillä – Augustinus teologiaa tehdessään joutui painimaan nimenomaan seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kanssa (selibaatti, seksi, avioliitto).
Itsekin huomaan, että olen ajautunut kirjoittamaan/pohtimaan nimenomaan tätä avioliittomaisemaa – en niinkään siksi, että olisin jotenkin erityisen kiinnostunut puhumaan avioliitosta ja seksistä – vaan siksi, että se näyttää nyt olevan yksi käytännön alue, jossa kirkon teologista perinnettä ja tämän ajan työskentelyä nyt mitataan. Asia on siis teologisesti erittäin mielenkiintoinen, vaikka ensinäkemältä sillä ei teologian kanssa ole niin kovin paljon tekemistä. Samoin taisi käydä Augustinukselle (vaikken itsestäni voi teologina puhua samana päivänä).
Jalkavaimo kuulostaa pahemmalta, kuin on tarve – kyseessä oli Augustinuksen avopuoliso, jonka kanssa hänellä oli monogaminen suhde ja heidän perheessään oli myös yksi lapsi.
On totta, että Augustinus oli varsin tiukka seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, mutta myös hän hyväksyi avioliitossa muutenkin kuin ensisijaisesti lisääntymiseen tähtäävän seksin. Avioliitto toimi sellaisessa ikään kuin lieventävänä asianhaarana.
Elikkä blogi oli tarkoituksen hakuinen ja jopa aikaan ennen A:n kristityksi kääntymistä.
Lisäksi unohtui taasen kerran, että nämä asiat ei ole A:n keksintöä, kuten miehen ja naisen liitto, vaan pyhän Jumalan hyvää suunnitelmaa meille ihmisille.
Eipä siis mitään uutta rintamalta.
Ei uutta, samoissa poteroissa maataan. Mutta aika hoitaa.
Kiitos kommentistasi Johanna. Myönnän, että mietin tuota sanavalintaa kirjoittaessani pitkään, että oionko mutkia ja laitan ”avoliitto”. Jalkavaimo on tässä yhteydessä turhan negatiivinen sana, mutta toisaalta se asetelmana tekee eron roomalaisen ajan patriarkaalisen perhekäsityksen ja nykyaikaisen omamme (kahden vapaan ja itseään toteuttavan avopuolison) välille. Tuolloin sen voi mieltää olleen eräänlainen avoliitto, mutta niine rajoitteineen, jotka kuuluivat roomalaiseen kulttuuriin. Miehen legitiimejä perillisiä olivat vain aviossa syntyneet – joskin konkubinaattiliitossa syntyneet lapset olivat myös miehen luonnollisia perillisiä, jotka seurasivat (perimis)järjestyksessä legitiimejä perillisiä. Eli ilmaisu ”aikansa avoliitto” olisi ehkä optimaalisin termi.
Veikkasinkin, että tuosta oli kysymys. ”Jalkavaimo” kalskahtaa siltä, että vaimoja on useampi kuin se yksi 🙂
Blogisti kertoo Augustinuksen vaikutuksesta: ”Seksi on ollut lähtökohtaisesti syntiä, ja hyväksyttävää ainoastaan avioliittoon vihittyjen kesken lisääntymistarkoituksessa.”
Vaikutus olisi aivan erilainen, jos se olisi poimittu Raamatun sivuilta. Siellä nimittäin kerrotan, kuinka ihmisen Luoja on kanavoinut meihin istutetun seksuaalisuuden käyttötarkoituksen. Ja tietenkin meidän hyvinvointiamme ajatellen.
Alussa korostuu tuo lisääntymispuoli: ”lisääntykää ja täyttäkää maa” sopivalla tavalla. Ilmeinen tarkoitus Jumalalla oli, että joskus tuo tehtävä olisi suoritettu loppuun. Ja siinä vaiheessa sitten seksuaalinen kanssakäyminen miehen ja naisen välillä oli tarkoitus lopettaa?
Ei niin. Raamattu kertoo useassa kohdassa, että sukupuolielämän on tarkoitus tuottaa myös nautintoa, siihen on biologiset edellytykset tavallisesti olemassa.
Laulujen Laulu lienee erinomaisin esimerkki kertoessaan romanttisista odotuksista miehen ja naisen välillä. Mutta myös rajoista: ”Muuri minä olenkin, ja rintani ovat kuin tornit! Mutta kun rakastettuni tulee, olen antautumaan valmis.”Laul8:10) Kuninkaan houkutukset eivät tuon tyttären päätä saaneet pyörryksiin.
Sananlaskujen kirjassa on erinomainen luku, jossa samassa asiayhteydessä puhutaan sekä puolisoiden uskollisuudesta että nautinnosta. Tässä ote tuosta kuvakielestä ”Juo vettä omasta ruukustasi, käytä oman kaivosi raikasta juomaa. Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle, purojesi kaupungin toreille? Ne pulppuavat yksin sinua varten, vain sinun hyväksesi, eivät muiden. Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait, rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio.”(San5:15-19)
Uudemmalla puolella Raamattua puhutaan sellaisista kristilliseen avioliittoon liittyvistä velvollisuuksista, jotka heijastavat tällä sektorilla epäitsekkyyttä. Näin Korinttilaiskirje ohjeistaa aviopuolisoita: ”Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne.”(1.Ko7:3-5)
Seksuaalikielteisyys selibaatteineen ja muine lieveilmiöineen on siis generoitu Raamatun ulkopuolelta. Kertokaa te, jotka asiasta tiedätte: Ei kai Augustinus ole ainoa syyllinen?
Rauli, tuossa kaikessa olet aivan oikeassa . Ajat ovat olleet ennenkin muutoksessa ja tietyt trendit pyyhkineet ihmisten keskuudessa. Augustinus sattui toimimaan siinä vaiheessa kristikunnan historiaa, kun askeesi ja selibaatti olivat nousevassa suhdanteessa. Katoliseen kirkkoon tämä erottelu kahden elämäntavan (selibaatti-avioliitto) välillä on jäänyt näihin päiviin saakka.
Ei Augustinus ole ainoa syyllinen eikä asian ensimmäinen keksijä. Askeesia on ollut aina uskontojen piirissä, myös juutalaisuuden, joka muuten on elämänmyönteistä. Jeesus oli naimaton, samoin Paavali. Varhaiskirkossa oli opettajia ja kirkkoisiä, joiden ajattelu loi pohjaa selibaatille/askeettiselle elämäntavalle. Augustinus ei ole siis ainut syyllinen, mutta hänen ajattelunsa ja kirjoituksensa ovat jälkivaikutuksiltaan olleet merkittäviä läntisessä kristikunnassa.
Kerrankin samaa mieltä Rauli Toivosen kanssa.
Augustinukseen liittyen vielä se näkökohta, että Rooman laki taisi monella muullakin tavalla ohjata ja rajoittaa kansalaisten (siis tuolloin kaikkien vapaiden miesten) avioitumista. Vai muistanko väärin?
Marko, et muista väärin. Avioliitolle on tyypillistä, että jokin taho asettaa sille kehikon. Ja tuo kehikko on ollut muuttuvainen.
Mielestäni Jukka Hautalan kirjoituksessa asioita yksinkertaistetaan. Augustinuksen perintö ja vaikutus seksuaalieettisiin kysymyksiin tuskin vaikuttaa läntisessä – luterilaisessa kontekstissa blogin kuvaamalla tavalla. Tämä on liian kapea näkökulma ratkaista ihmisen seksuaalisuutta ja homoseksuaalisuuden oikeutusta.
Monet patristiset isät suhtautuivat myönteisesti ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen. Vuoden 553 kirkolliskokous joutui tuomitsemaan varhaiskirkon, ehkä kaksi lahjakkainta opettajaa Orinegenee ja Euagrioksen koska he olivat menneet aineettomuuden ihailussa liian pitkälle. Hajontaa siis oli, mutta väärä käyttö ei poista oikeaa käyttöä. Theofilos Aleksandrialainen on hyvä kirkon ääni: avioyhteys on annettu siunaukseksi. Ruumiita ei ole luotu sielujen lankeemuksen takia, vaan elämän jatkumon turvaamiseksi. Aadam ja Eeva, mies ja nainen siunattiin ruumissa ollessaan.
Kirkko, joka eli monenkirjavan seksuaalisuuden ympäröimänä, osasi nähdä oikein ja painottaa miehen ja naisen välistä, rakkauden sitein solmittua liittoa. Ympäröivän pakanuuden seksuaalisuuden himon eri muodot haluttiin torjua. Homoseksuaalisuus oli yksi tämän pakanuuden himon muoto. Jo Ut:n kirjoituksissa paljon ennen Aurelius Augustinus. Nykyajan kristityille Augustinuksen ajatukset ovat vieraita, monet eivät ole edes tutustuneet niihin. Raamatun kirjoituksia sen sijaan kristityt lukevat.
En ostaisi Jukka Hautalan näkemystä sellaisenaan ratkaisumallina, mielestäni se on liian kapea.
Sami, myönnän auliisti, että pieni kirjoitus ei voi kattaa pitkää historiaa. Tarkoitus ei sinällään ollut ratkaista mitään ongelmaa, vaan esittää yksi näkökulma tilanteeseen, jossa kirkkona historiamme kanssa olemme. Kaiken kaikkiaan, (”kristillinen”) avioliitto on ollut niin itsestään selvä instituutio kulttuurissamme, että joskus pitää hakea vähän vauhtia etäämmältä, jotta voi tehdä havaintoja, miten tähän on tultu ja minkälaiset asiat ovat vaikuttaneet matkalla. Nyt olisi kirkkohistorian ja keskiajan tutkijoiden vuoro tutkistella, miten nämä aatteet ovat piirtyneet historian lähteisiin.
On oikeastaan hassua, että samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa vastustetaan sillä perusteella, että kuitenkin sitten harrastavat vääränlaista seksiä. Odottaakohan monikin pariskunta häitä sillä mielellä, että sitten pääsee hommiin? Sateenkaariperheisiin syntyvistä muksuistakaan harvemmin on evidenssiksi sille, mitä pariskunta on keskenään puuhannut.
Eli kylläpä juuri ne makuuhuoneaktiviteetit on avioliiton vastustamisen taustalla, vaikka mitä muuta väitettäisiin.
Sieltä Raamatusta siihenkin asiaan löydät perustelut, mitä Jumala sanoo tästäkin asiasta, olipa ne kenellä meistä mitä tahansa sitten ja siihen voit verrata.
”Eli kylläpä juuri ne makuuhuoneaktiviteetit on avioliiton vastustamisen taustalla, vaikka mitä muuta väitettäisiin.”
-Olisikohan mahdollista ilmaista vain se oma kantansa perusteluineen, ja jättää esittämättä, että tietää ne toisen puolen ”oikeat” motiivit. Ihan näin kainona pyyntönä. Ja kuka on oikeastaan väittänyt mitä, tarkkaan ottaen?
Nykyisin kun avioliitto on irrotettu luonnollisesta lisääntymisestä, niin olen tullut pohtineeksi, että mitä syytä oikeastaan on enää (uuden avioliittonäkemyksen mukaisesti) liittää avioliittoon minkäänlaista seksuaalisuusolettamaa.
Perinteisesti on ajateltu, että ”seksi kuuluu avioliittoon”, mutta millä perusteella avioliitolla on oikeastaan (enää ) tekemistä seksin ja seksuaalisuuden toteuttamisen kanssa?
Siis kysyn niiltä jotka pitävät avioliittoa edelleen tärkeänä instituutiona, ja olettavat että avioliitossa olevat ovat keskenään seksuaalisessa suhteessa. Ja ehkä myös perinteisen konservatiivisesti että ”seksi kuuluu vain avioliittoon” 🙂 )
Osaatko Tenka sanoa? Tai mitä mieltä ylipäätään olet?
”Olisikohan mahdollista ilmaista vain se oma kantansa perusteluineen”
Sehän olisi tylsää. Kaikki vain pitäisi omaa monologiaan.
”millä perusteella avioliitolla on oikeastaan (enää ) tekemistä seksin ja seksuaalisuuden toteuttamisen kanssa?”
Eipä (enää, täälläpäin) kauheasti mitään tekemistä olekaan. Siitä on jo aikaa kun on esitelty veritahraisia lakanoita hääyön jälkeen.
”Sehän olisi tylsää. Kaikki vain pitäisi omaa monologiaan.”
-Ei minusta. Jokainen kertoisi oman kantansa ja näkemyksensä ja perustelisi sen. Ja sitten vastapuoli kertoo näkemyksensä ja perustelee sen, ja lisäksi kumpikin voi esittää toisilleen kysymyksiä. Minusta tämä kysymysten esittäminen olisi hyvin suotavaa.’
’
Haluatko kysyä minulta jotain?
“millä perusteella avioliitolla on oikeastaan (enää ) tekemistä seksin ja seksuaalisuuden toteuttamisen kanssa?”
”Eipä (enää, täälläpäin) kauheasti mitään tekemistä olekaan. Siitä on jo aikaa kun on esitelty veritahraisia lakanoita hääyön jälkeen.”
-No, niinpä. Siksi juuri minusta oli kiinnostava spekulaatio avioliiton yhteiskunnallisessa kehityksessä se, että ”Se, kenen kanssa aikuiset keskenään ja vapaasta tahdostaan harrastavat seksiä, ei enää kuuluisi valtiolle”
Muistat varmaan missä artikkelissa tämä oli esitetty?
Tällöin voi mielestäni oikeutetusti kysyä: mitä avioliitosta, instituutiona, on enää jäljellä? Mitkä ovat tarkkaan ottaen ne syyt miksi se halutaan edelleen säilyttää. Pelkkien perinteiden ja mielikuviin perustuvan mielihyvän vuoksiko?
Tämä siis avioliitosta yhteiskunnallisena instituutiona.
Minusta näissä keskustelussa on syytä erottaa avioliitto instituutiona ja avioliitto teologisena, Jumalan asettamana suhdemuotona.
”Mitkä ovat tarkkaan ottaen ne syyt miksi se halutaan edelleen säilyttää.”
Tässä kysymyksenasettelussa on vinksahtanut näkökulma. Eihän avioliittoa ”haluta säilyttää” mitenkään aktiivisesti kuten jotain purku-uhan alaista hienoa rakennusta. Avioliitto nyt vain on olemassa yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme — tai kaikissa yhteiskunnissa, tiemmä — eikä mikään merkittävä taho halua sitä hävittää.
”Avioliitto nyt vain on olemassa yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme — tai kaikissa yhteiskunnissa, tiemmä — eikä mikään merkittävä taho halua sitä hävittää.”
-Mutta miksi se on? Ei avioliittoinstituutio ole mikään luonnonvoima, joka vain on. Sille on ollut jokin merkittävänä pidetty tarkoitus. Ja jos sitä ei ole enää, mitä syytä on ylläpitää avioliittoinstituutiota?
Ei se oikeasti pysy pystyssä ihan itsekseen, vaan siihen liittyviä lakeja säädetään, lähinnä siihen suuntaan että velvoitteet vähenevät ja vapaudet lisääntyvät.
Ja on tahoja, jotka tahtoisivat avioliiton lakkauttaa. Eri asia on sitten mitä pidetään ”merkittävänä tahona”. Mutta onko niin, että sinä et henkilökohtaisesti tiedä,tai et ole kiinnostunut ajattelemaan, mihin avioliittoinsituutiota (enää) tarvitaan.
Yhä edelleen sen kautta valtio puuttuu ihmisten keskinäisiin suhteisiin ja yksityiselämään. Kuten erotilanteessa ”pakollisen harkinta-ajan” osalta.
Pidätkö epätodennäköisenä tai epärealistisena, että avioliiton tarpeellisuus instituutiona alettaisiin yleisesti kyseenalaistaa?
”Ei avioliittoinstituutio ole mikään luonnonvoima, joka vain on.”
Miksi sitä on niin vaikea uskoa? Ei sillä ole mitään merkittävää tarkoitusta, että miesten ja naisten paidoissa on napit eri puolilla, tai että Suomessa on juuri oikeanpuoleinen liikenne, tai että Rovaniemellä sanotaan mie. Valtavan monet asiat yhteiskunnassa on olemassa ilman mitään merkittävää tarkoitusta, tai niiden tarkoitus on muuttunut.
”Valtavan monet asiat yhteiskunnassa on olemassa ilman mitään merkittävää tarkoitusta, tai niiden tarkoitus on muuttunut.”
-Ok. Jos nyt oikein ymmärsin, niin avioliittoinstituutiolla ei mielestäsi ole (ainakaan enää) mitään merkittävää tarkoitusta. Eikä varsinaisesti mitään uuttakaan (muuttunutta) tarkoitusta?
Mutta silti pidät itsestäänselvyytenä, että sen tarpeellisuutta ei aleta missään vaiheessa kyseenalaistaa? Tai väität/ajattelet/oletat, ettei kukaan tällä hetkellä kyseenalaista avioliiton tarpeellisuutta, merkitystä ja tarkoitusta?( Vaikkei sitä oikeastaan edes ole, sitä tarkoitusta.)
Vastasin kaikkeen aiemmissa viesteissä.
No, kiitos vain 🙂
Tenala on kaksi täysin eriä asiaa ”vastustaa samaa sukupuolta olevien välisiä avioliittoja” ja toisaalta vastustaa uskonnon sisällön muokkaamista sellaiseksi, että samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot voidaan siihen mahduttaa.
Edellinen kommentti oli siis kohdistettu Tenkalle. Anteeksi nimeen lipsahtanut kirjoitusvirhe.
Kiitos Jukka mainiosta blogista. Tuli sellainen olo, että tämä saisi olla lopullinen yhteenveto näistä seksiasioista ja voitaisiin kääntyä niihin ”yläpään” asioihin. Seksi ja seksuaalisuus on kaunis Jumalan luoma asia meille ihan kaikille mistään riippumatta, kuten monet muutkin asiat. Iloitkaamme niistä kauniisti ja kohtuullisesti.
Jo rippikoulussa kerrottiin se lopullinen vastaus asiaan, tosiaan tätä nykyä ei enää sielläkään huiman liberalisoitumisen (ts. Sanan hylkäämisen) seurauksena. On meillä se tieto jo, usein nykyajan aatamille ja eevalle ei vain enää kelpaa.
Samuel Kettunen. Tätä nykyä monissa rippikouluissa opetetaan, että lopullisia vastauksia ei ole. Esimerkiksi niin, että käskyt ovat elämän liikennesääntöjä, joita voidaan keskinäisin sopimuksin myös muuttaa.
Samuelille ja Markolle ajatusta jatkaen. VT kuvaa paljon juutalaisen yhteisön lakipohjaa. Siinä on tietty sanallistettu ydin, mutta jo teksteissä itsessään näkyy, että sitä kehitetään, selitetään, tulkitaan. Sehän on lain luonne. Emme tarvitsisi eduskuntaa, juristeja emmekä sellaisia, mikäli kerran kirjoitettu laki olisi ikuinen ja se ei tarvitsi tulkintaa. Jopa kirkkolaki ja järjestys ovat jatkuvasti elävä prosessi.
Toisaalta, laki miellä on aina edessämme niin kauan kuin me nojaamme tradition tarjoamiin lähteisiin tulkintoja tehdessämme. Mutta jo esimerkiksi 10 käskyä luetaan eri tavalla juutalaisuudessa kuin tohtori Martti Lutherin opetuksissa (siis, että mikä käsky on esim 2. käsky).
Juttelin juuri Ruotsin tilanteesta. Siellä ei saa enää edes epäillä ääneen, etteikö homoliitot olisi Jumalan tahdon mukaisia.
Ismo, oletan, että kommenttisi on esitetty tositarkoituksella. Tällaisen väitteen kohdalla tietenkin korva herkistyy ja tekee mieli kysyä, onko kyseessä ”näin nämä asiat koetaan” -tyyppinen yleistys, vai onko tälle olemassa jotakin vankempaa juridista tms. pohjaa? Minkälaisessa yhteydessä on tullut ilmi?
Jukka Hautala antaa mielestäni liikaa painoarvoa Augustinukselle ja hänen pahaa himoa koskevalle teologialleen. Askeettinen liike ennen ja jälkeen Augustinuksen heittää mielestäni olennaisimman teologisen haasteen.
Asia liittyy siihen, että Augustinuksen seksuaalisuuden teologia on luonteeltaan synti- ja moraaliteologiaa, joka tarkastelee seksuaalisuutta jossain määrin negatiivisesti. Luostariteologiassa neitsyys ja pidättyvyys taas on positiivinen ihanne, joka liittyy Jumalalle omistautumiseen – ei moraalisessa, vaan hengellisessä mielessä.
Ilmari, kiitos vastauksestasi. En väitä ihan tavoittani mitä tarkalleen ottaen tarkoitat. Augustinuksen seksuaalikäsityksestä sanoisin mieluummin päinvastoin: ei jossain määrin negatiivista vaan lähtökohtaisesti negatiivista, mutta tietyin liennytyksin (lisääntymistarkoitus, pitkin hampain avioliitossa). Sinällään Augustinus ajatteli, että paha seksi on hyvän lisääntymisen palveluksessa (toisin kuin manikealaiset ajattelivat).
Askeettisuus itsessään sisältää monia hyviä ulottuvuuksia: vähäinen kulutus, hiljainen elämäntapa, keskittyminen, läsnäolo, selkeä elämänrytmi, kohtuullisuus. Kaikki hyviä ominaisuuksia, joita voi harjoittaa kokonaan seksuaalisen kentän ulkopuolella (vaikka olisi naimisissa). Augustinus oli käsittääkseni sitä mieltä, ettei askeettiseen liikkeeseen liittyvä selibaatti ollut kaikkia varten. Se oli elämäntapana todennäköisesti hänen arvioissaankin vain harvoille sopiva.
Luther ja reformaatio hyökkäsi melko raivokkaasti tätä luostariteologista ihannetta vastaan, koska katsoi, että siihen sisältyi niin paljon kelvotonta toteutusta, että homma kääntyy tarkoitustaan vastaan. Lutherkaan ei ymmärtääkseni kieltänyt ketään sinällään elämästä askeettisesti tai selibaatissa. Mutta järjestelmänä se oli kelvoton.
Jos tullaan tähän päivään, katolisen kirkon piirissä esiin tulleet, vaietut ja peitellyt hyväksikäyttötapaukset kertovat osaltaan karusti siitä, mihin selibaatin suojissa ajaudutaan. Ilmiö on niin laaja, ettei voi ajatella, että kyse olisi vain yksittäistapauksista. Lisäksi kirkon seksuaalisuutta peittelevä perinne on huomattavasti vaikeuttanut jo sinällään vaikeiden ja vakavien rikosten asiallista käsittelyä. Ihanne ja todellisuus ovat tältä osin kovasti ristiriidassa.
Onnellinen se, kuka elää askeettista elämänmuotoa selibaatissa. Se on todella suuri lahja. Suurin osa ihmiskuntaa taitaa kuitenkin olla vailla tuota etuoikeutta.
Ajattelen, että Augustinuksen teologia on vain yksi instanssi laajempaa varhaiskristillistä suhtautumista seksuaalisuuteen, jossa hierarkia on selvä: neitsyys ja selibaatti paras, avioliitto myönnytys. Tämä taas liittyy laajemmin ainakin käsityksiin himottomuudesta hengellisen elämän tavoitteena. Kyse ei ole ulkoisesta, vaan sisäisestä toiminnasta.
Jos halutaan luoda positiivista seksuaalisuuden teologiaa, on luotava malleja, jossa osoitetaan, miten seksuaalisuus on hengellistä elämää ruokkivaa. Ei riitä vain haukkua Augustinusta (mihin monet jäävät).