Professori Miikka Ruokanen esitti kommentteja Kotimaan kolumnipalstalla (27.1.2021) arkkipiispa emeritus John Vikströmin avioliiton laajentamista puoltavaan kirjoitukseen. Kirjoituksen sävy oli kaiken kaikkiaan kunnioittava ja jatkokeskusteluun innostava, mutta Ruokasen argumentaatio herättää kysymyksiä.
Kohti laajempaa näkemystä
Suurin puute on se, ettei Ruokainen mielestäni hahmota kirjoituksessaan avioliiton kontekstisidonnaisuutta. Avioliitto ei synny tyhjiössä. Sitä eivät olisi tarvinneet Aatami ja Eeva, jos olisivat eläneet kahdestaan. Avioliitto on aina inhimilliseen sosiaaliseen todellisuuteen rakentunut monimuotoinen ilmiö. Sen yksi keskeinen ulottuvuus on liittynyt perinteisissä konteksteissa lisääntymiseen ja jälkeläisiin vanhempien sosiaaliturvana. Muita ulottuvuuksia ovat sukujen väliset suhteet, avioliitosta maksettava kauppahinta (sulhasen perheeltä morsiamen perheelle) sekä maiden ja muun omaisuuden säilyminen sukujen hallinnassa. Avioliittojen avulla on kontrolloitu ja säännelty myös ihmisten välisissä suhteissa seksuaalisuuden toteuttamista. Tämän lisäksi avioliittoon on kytkeytynyt muinaisissa kulttuureissa (uskonnollisia) rituaaleja, joista kirkko esittää yhden siunatessaan avioliittoja.
Ruokanen ei omassa analyysissaan näytä tunnistavan tai hyväksyvän niitä piirteitä, joka vaikuttavat omana aikanamme siihen, että avioliitossa sukupuoli ei ole määräävä. Näiden piirteiden taustaa olen avannut aikaisemmassa kirjoituksessani (Kotimaa 7.10.2020).
Pohjoismainen avioliiton konteksti on hyvinvointivaltion konteksti (kutsun sitä jälkipatriarkaaliseksi). Sitä ei ole suuressa osassa muuta maailmaa. Kun Ruokanen toteaa, että ”kaikki suuret uskonnot opettavat avioliittoa miehen ja naisen välisenä…”, tämä on sekä ymmärrettävää että välttämätöntä kontekstissa, jossa sukujen ja yksittäisten ihmisten vanhuudenturva on omissa jälkeläisissään. Näin kristinuskon piirissäkin on pitkään opetettu, koska se on ollut patriarkaalisen elämänmuodon perustava piirre.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on luonut toisenlaisen kontekstin: yksilöt ovat sukupuolesta riippumatta samanarvoisia toimijoita. Kristillinen luomisteologia (ihminen Jumalan kuvana ja työtoverina) ja ihmiskäsitys (kaikki ovat tasa-arvoisia Kristuksessa) on myötävaikuttanut tähän kehitykseen. Tähän myös Vikström viittaa, kun hän mainitsee, että kirkko voisi tunnustaa tätä kehitystä lapsekseen. Pohjoismaisessa kontekstissa periaatteessa jokaiselle ihmiselle lait, oikeudet, velvollisuudet mutta myös mahdollisuudet ovat yhtäläiset. Suomessa avioliittoinstituutio on elänyt mukana tässä kehityksessä ja sitä on viimeksi päivitetty 1.3.2017. Mikäli emme pysty kirkossa ymmärtämään tapahtunutta kehitystä, niin sanottu ”kristillinen avioliitto” jää merkityksettömäksi, lähinnä erityisen uskonnolliseksi, kuriositeetiksi. Vaarana on, ettei kirkko enää hyvällä sanomallaan tavoita suomalaisia edellyttäessään arkaaisemman kulttuuripiirin maailmankuvan omaksumista.
Hyvinvointiyhteiskuntakin tarvitsee uusia kansalaisia. Siksi suvullinen lisääntyminen ja avioliitto sen kehyksenä on edelleen pääsääntö, vaikka avioliitto on laajentunut koskemaan myös samansukupuolisia pareja. Suomessa viime vuosikymmeninä on vähitellen avautunut näkymä avioliitosta, jonka välttämättömänä tekijänä ei ole jälkeläisten hankkiminen. Tällainen näkymä avioliitosta olisi ollut vielä ”pöyristys” Suomessakin 1950-luvun todellisuudessa, mutta avioerojen myötä se yleistyi: avioliitolta ei välttämättä tarvitse odottaa jälkeläisiä.
Luomisen teologia?
Ruokasen mukaan avioliittokäsityksen laajentaminen murtaa luomisen teologian ja vaikuttaa siihen, ettei maapallon uhanalaista elämää voisi enää puolustaa luomisen teologian pohjalta. Minun on hyvin vaikea ymmärtää näiden kahden asian yhteyttä.
Ruokanen vertaa avioliiton olemusta elolliseen luontoon, jolloin sen perusta on ”ontologinen”, ei vain emotionaalinen, sosiaalinen tai sopimuksellinen. Ontologisella perustalla hän tarkoittaa kykyä suvulliseen lisääntymiseen. Ruokasen argumentaation perusteella en ymmärrä, millä tavalla avioliiton laajentaminen myös samansukupuolisten keskeiseksi kumoaa tämän suvulliseen lisääntymiseen liittyvän ”ontologisen” perustan? Suvullinen lisääntyminen tulee olemaan ihmiskunnan perustava tapa lisääntyä niin kauan kuin ihmisiä on. Toisaalta lisääntyminen tapahtuu ilman avioliittoa ja avioliittoja solmitaan ilman aikomusta lisääntyä. Ja tämän lisäksi myös suvuton lisääntyminen luomakunnassa on jatkuvaa.
Voisiko Ruokasen argumentin tapaan oikeuttaa myös luonnossa vallitseva ”ontologinen” vahvemman oikeus? Petoeläin metsästää toisia eläimiä, nuori leijonauros ajaa vanhemman tiehensä ja surmaa tämän jälkeläiset pariutuessaan naaraan kanssa. Ihminen tunnistaa tämän ”ontologisen” vahvimman oikeuden myös omissa ytimissään ja yhteisöissään. Ihmiskunta on kuitenkin kehittänyt tapoja kontrolloida tätä luontaista tai ontologista taipumustaan lainsäädännöllä, etiikalla, käyttäytymiskoodeilla ja sivistyksellä. Onko ihmiskunta näin lakeja ja sanktioita säätäessään luopunut ”vahvemman oikeuden ontologisesta perustasta”?
Ruokanen peräänkuulutti sitä, että kirkko tarvitsee vahvaa luomisen teologiaa ”puolustamaan maapalloa uhanalaiseksi joutunutta elämää”? Kun synnyin (1968), maapallolla oli noin 3,5 miljardia ihmistä. Todennäköisesti ensi vuonna (2022) ihmispopulaatio rikkoo 8 miljardin rajan. Tarvitsemmeko me ihmiskuntana ”kristilliseltä luomisenteologialta” lisää tukea suvulliseen lisääntymiseen rajaamalla kristillinen avioliitto-oikeus vain heteropareille? Vai onko pikemminkin niin, että ylisuureksi kasvanut ihmiskunta, joka kuluttaa yli yhä niukkenevia luonnonvaroja, tarvitsee aivan toisenlaista sisällöllistä tulkintaa luomisen teologialle?
Ruokaselle avioliiton perusta ei ole vain ”ontologinen”, vaan hän kytkee sen uskoon ”Kolmiyhteisestä Jumalasta luojana”. Ruokanen lukee Raamatun luomiskertomusta (1. Moos. 1:27-28) kirjaimellisesti ja johtaa siitä sekä lisääntymiskäskyn että avioliiton. Millä perusteella tätä voi kutsua avioliiton ontologiseksi perustaksi? Itse kutsuisin sitä ”elämän synnyn aitiologiaksi” – ei avioliiton asettamiseksi. Täytyy huomata, että aivan samalla tavalla Jumala käski lintujen, kalojen ja muiden eläinten lisääntyä – ja siunasi heidät. Emme me kuitenkaan puhu kalojen suhteen avioliitosta, johon Jumala on heidät siunannut (1. Moos. 1:21-22). Emme myöskään lintujen avioliiton ontologisesta perustasta. Luontevammin ja käsitettävämmin kyse on elämän synnyn aitiologiasta – luomisen kuvauksesta, joka uskonnon piirissä saa opetuksellisia ja opillisia tulkintoja. Tämä elämän uusintaminen on osa (jatkuvan) luomisen teologiaa, mutta sillä ei mielestäni voi selittää avioliiton olemusta kuin joiltakin osin. Kirkon avioliittoteologiassa tarvitaan ”historiallis-kriittistä herätystä”.
En myöskään ymmärrä miten tasa-arvo tuhoaa luomisen teologian, kuten Ruokanen väittää. Onko luomiseen rakennettu jotenkin epätasa-arvo, jota ei saa ihmisen omalla harkinnalla kumota? Onko mies perheen pää ”ontologisessa” mielessä, koska on sukupuolena fyysisesti vahvempi? Ruokanen vetoaa Raamatun arvovaltaan toimia avioliiton olemuksen ja rakenteen normina. Tähän kommentoin vain, että kirkkomme käyttää säilyttävässä argumentaatiossaan avioliiton puolustukseen pääasiassa sellaisia raamatunkohtia, jotka eivät ensisijaisesti käsittele lainkaan avioliittoa (esimeriksi 1. Moos. 1:26-27). Vastaavasti kirkko ei hyödynnä niitä raamatunkohtia, jotka kuvaavat Raamatussa juutalais-kristillisiä avioliittokäytäntöjä (esim. 1. Moos. 29 ja 38). Käytämme kirkollisessa puheessa Raamattua tältä osin erittäin pinnallisesti ja tämä kertoo – ei siitä, että pyrkisimme teologisilla välineillä selvittämään Raamatun sisältämän avioliittokäsityksen (joita on monia) – vaan siitä, että Raamattua käytetään valikoivasti puolustamaan yhtä tietynlaisesti ymmärrettyä avioliittokäsitystä ja sen ikiaikaista muuttumattomuutta.
Avioliittoon liittyvää luomisen teologiaa puolustaessaan Ruokanen tukeutuu ”kaikkiin suuriin uskontoihin” sekä ”luonnontieteisiin”. Tämä perustelu tuntuu yllättävältä: luonnontiede ja muut uskonnotko tukevat nimenomaan ”kristillistä” avioliittokäsitystä? Tulkitsen Ruokasen perustelut yhdeksi tavaksi ohittaa Vikströmin artikkelin sisältämiä keskeisiä perusteluja, jotka liittyvät juuri omassa kulttuuriympäristössämme tapahtuneisiin perustaviin muutoksiin. ”Uusi viini lasketaan uusiin leileihin.” (Matt. 9:17)
Kirkon ei tarvitse tinkiä tippaakaan luomisen teologiasta. Sen sijaan meidän tulee avata paremmin sitä, mitä luomisen teologialla haluamme viestittää ja miten puolustamme Jumalan luomassa maailmassa olevaa elämän moninaisuutta arvostavasti.
Jukka Hautala
Kyllä, juurikin näin.
Luomisen kuudennen päivän Ihminen oli kovasti yhtä muiden Jumalan luomien kanssa.
Ontologisesti Jumala näin paremminkin käski kuin kehotti tekemään ja huolimaan siitä mitä Jumala katsoi hyväksi eteenpäin.
Vasta kahdeksantena päivänä Jumala kielsi tätä kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa, ja näin sai alkunsa edellisen diskontinuiteetti mennäkseen hiljakselleen historiassaan eteenpäin niin moraalitajussaan kuin noustakseen ajan myötä myös henkisessä tasossaan. Eikö Jeesus juuri tätä tullut kirkastamaan.
Valitettavasti kirkkojen päähänpinttymäksi edellisestä on tullut perisynnin huomaaminen mikä on Ihmisarvon vastainen päätelmä huomaamisessa.
Luomiskertomukseen vetoaminen on asiaa lisääntymistä katsoen.
Historialliskriittisyyttä tarvitsee näin kirkon perinteinen aviokäsitys teologisessä premississään liittäessään jatkuvasti Luomisen kuudennen päivän asiaa vihkipuheisiin asti.
Kyllä tämän ennen pitkää ymmärtävät ja huomaavat seurakuntien lukutaitoiset jäsenetkin.
Kiitos Jukka tästä analyysistä. Luin sitä kriittisesti, pohtien kristinuskon roolia pohjoismaisessa yhteiskunnassa historian eri aikakausina. Siellä on paljon käänteentekeviä merkkipaaluja, kuten esimerkiksi pyhän Birgitan rooli tasa-arvokehityksessä kun hän alkoi opettaa luostarissa naisille lukutaitoa. Koululaitoksen kehittämisessä ja siihen liittyvän kulttuurisen sivistyksen levittämisessä kirkolla on ollut oma roolinsa. Suomalaisessa yhteiskunnassa myös pappilat olivat pitkään ikkunoita mannermaiseen sivistykseen, tuoden ympäri maata mm. puutarhanhoitoon ja ruokakulttuuriin uusia tuulahduksia.
Aikamme yhteiskuntaan kirkko on painanut uudistavat jälkensä. Tietenkin on käynyt myös toisin päin: kirkko on heijastellut aikaansa ja pyrkinyt sopeuttamaan tieteen uudet löydöt sanomaansa, sikäli kuin ne ovat edistäneet hyvinvointia, inhimillisyyttä ja yhteisön heikompien jäsenten ja sorrettujen ihmisarvon toteutumista. Kehityksen soisi jatkuvan. KIrkon ääni ei saa vesittyä, eikä sen tule jäädä vanhan liturgian toistamiseksi. Sillä on oma arvonsa ja paikkansa, mutta tarvitaan myös dynaamisuutta, Kristuksen seuraajiinsa valamaa rohkeutta.
Avioliittokäsityksen laajentaminen on nykykontekstissa luonteva askel kirkon elämässä, koska se on linjassa kaiken ihmisarvo- ja tasa-arvokehityksen kanssa.
Mutta ei ole linjassa Jumalan sanan kanssa.
Täsmennäpä, Samuel Kettunen. Mihin Jumalan sanaan viittaat?
Martti pentti mietippä ihan ite jos kirkko olisi yhteydessä Jeesukseen niin onko mahdollista että se olisi ensin kasvanut toisenlaista hedelmää ja sitten hedelmä olisi muuttunut toiseksi?
Voiko siis orjantappuroista koota viinirypäleitä?
”Voiko siis orjantappuroista koota viinirypäleitä?” Sinä etsit jatkuvsti maallisista karviaismarjapensaista taivaallisia rypäleitä. Et tule niitä koskaan löytämään.
Martti Pentti esitin ihan yksinkertaisen kysymyksen, miksi et vastannut siihen?
Enkä ymmärtänyt tuota minulle esittämääsi juttua, voisitko hiukan selventää, mistä olet ymmärtänyt minun etsivän karviaismarjapensaasta mitään?
Kaikki mitä on löytänyt löytyy evankeliumista, Jeesuksen sanat ovat iakaikkisen elämän sanoja.
”Mistä olet ymmärtänyt minun etsivän karviaismarjapensaasta mitään?” Olen lukenut lukuisia kommenttejasi, joissa edellytät täällä vajavaisuuksien ajassa eläviltä kirkoilta ja kristityiltä täydellisyytä. Kun et sitä tietenkään löydä – kuinka voisitkaan? – pidät kaikkia harhaanjohdettuina ja erehtyneinä.
Martti Pentti nyt ymmärsin, toisaalata en todellakaan etsi maallisesta karviaismarjapensaasta (lue kirkko) mitään vaan todellakin yritän näyttää ettei siitä pensaasta todellakaan löydy iankaikkista elämää ja NYT> sitten sinäkin sen todistat ettei sieltä voi sitä löytää, ei oo menny hukkaan kirjoitteluni, MOT.
Pasanen: ”Enkä ymmärtänyt tuota minulle esittämääsi juttua,”
Ymmärrän hyvin mikset ymmärtänyt.
”Yritän näyttää, ettei siitä pensaasta todellakaan löydy iankaikkista elämää.” Niin yritätkin. Asetat iankaikkisen elämän ilmenemiselle liian korkeat vaatimukset. Näin et pysty tunnistamaan sitä, vaikka se tulisi luoksesi ja syleilisi sinua. Sinulle ei kelpaa ihminen, odotat enkeliä.
Martti Pentti nyt kyllä kirjoitat minusta väärää tietoa, minäkö asetan jotain vaatimuksia, jopa korkeita sellaisia.
Lueppa ihan ite evankeliumia niin kyllä siellä Jeesus asettaa ”vaatimukset” joilla peritään iankaikkinen elämä.
Minä vain näytän ettei luterilaisuus perustu Jeesuksen sanalle vaan lihallisen ihmisen selityksille.
”Avioliittokäsityksen laajentaminen on nykykontekstissa luonteva askel kirkon elämässä, koska se on linjassa kaiken ihmisarvo- ja tasa-arvokehityksen kanssa.”
Tuossa edellä on tiivistettynä ja sekoitettuna ristiriitojen synnyttämiseksi lukijassa se kaikki, mitä ainakaan traditionaalinen käsitys kirkkossa avioliitosta ei ole ajassamme ollut asettamassa kyseenalaiseksi – aivan kuten Ruokanen on todennut.
”Nyt kyllä kirjoitat minusta väärää tietoa, minäkö asetan jotain vaatimuksia, jopa korkeita sellaisia?” Valitsin ehkä väärän sanan. Olsi parempi puhua odotuksista.
Ari parka se vaan jaksaa luterilaisuutta vastaan, ihan hukkaan.
”Avioliitto ei synny tyhjiössä. Sitä eivät olisi tarvinneet Aatami ja Eeva, jos olisivat eläneet kahdestaan. Avioliitto on aina inhimilliseen sosiaaliseen todellisuuteen rakentunut monimuotoinen ilmiö. ”
”Millä perusteella tätä voi kutsua avioliiton ontologiseksi perustaksi? Itse kutsuisin sitä ”elämän synnyn aitiologiaksi” – ei avioliiton asettamiseksi.”
-Aivan ilmeisesti tässä puhutaan paljon ristiin, koska on aivan erilaiset käsitykset siitä _mitä_ ja mikä avioliitto on.
Itse ajattelen, että, jos nyt ajattelemme, että Aatami ja Eeva olivat todellisia tai ainakin edustivat ihmisyyttä luomiskertomuksessa, että ilman muuta he olivat avioliitossa.
Siihen, mitä avioliitto tarkoittaa raamatullisessa, teologisessa ja kristillisessä kontekstissa, ei juuri tällä tavoin, mielestäni, tulisi sekoittaa avioliittoinstituutiota, joka on yhteiskunnallinen järjestelmä. Sellaista Aatami ja Eeva eivät tarvinneet, mutta he olivat naimisissa sen todellisessa luomisperustallisessa merkityksessä.
Kuten Tevje kysyy pohtiessaan voiko tyttären naittaa ilman naimamestaria: ”Oliko Aatamilla ja Eevalla naimamestari?” Ja oivaltaa samalla: ”Olihan heillä! Ja tässä taitaa olla asialla sama naimamestari.”
AvioliittoKÄYTÄNTÖJÄ on erilaisia. On naimamestarilla ja ilman, on sukulaisen tyttärille naittamista ja tyttärien vapaata valintaa. Mutta se ei tarkoita samaa, että avioliittoKÄSITYKSIÄ olisi useita. Käytännöt, traditiot ja tavat järjestellä asioita voivat vaihdella.
”Raamattua käytetään valikoivasti puolustamaan yhtä tietynlaisesti ymmärrettyä avioliittokäsitystä ja sen ikiaikaista muuttumattomuutta.”
-Itse käytän Raamattua tässä asiassa niin valikoivasti, että minulle riittää yksi ainoa kohta. Joka ei ole ristiriidassa minkään toisen kohdan kanssa.
”Hän (Jeesus) vastasi ja sanoi:
Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? (Matt.19:4-5)
Mies ja nainen ovat Jumalan luoman ihmisen, ihmisyyden, kaksi erilaista, toisiaan täydentävää puolta. Jotka tulevat yhdeksi fyysisessä toimituksessa, joka jo itsessään on avioliitto. Seremoniat ja juridiikka eivät ole siinä oleellisinta, vaan avioliiton ydinasia ja tunniste on miehen ja naisen yhdeksi tuleminen. Luomisessa erotettujen ihmisen eri puolien yhdistymistä salatulla tavalla.
Nyt teen sellaisen terveellisen päätöksen, että en yritä selittää tätä enempää. Tavoite on, että en enää ollenkaan (moni varmaan huokaisee helpotuksesta 🙂 Samon minä.)
Toivon vain, että pystytään kunnioittamaan eri näkemyksiä ja niiden takana olevia ihmisiä. Kumpikaan puoli tässä asiassa vastakkaisine ja eroavine näkemyksineen ei ole jotain mieltä siksi että on paha tai pahantahtoinen.
Mielipiteeseen on oikeus. Peace.
”Mies ja nainen ovat Jumalan luoman ihmisen, ihmisyyden, kaksi erilaista, toisiaan täydentävää puolta.” Tuskin kukaan mies tai kukaan nainen on täydellinen miehisyyden tai naisellisuuden edustaja. Meissä jokaisessa on molempia näitä ihmisyyden toisiaan täydentäviä puolia.
Genesis ei aseta mitään avioliittoa, joka on yhteiskunnallinen instituutio, sillä mitään yhteiskuntaa ei tuolloin edes ollut. Juttu aukeaa käsiteen ’avuksi’ kautta sillä samaa sanaa käytetään Adamin ’avuksi’ kokeiluista elämistä kuin Eevasta. Kun elämistä ei tätä ’apua’ siis ollut, niin tarkoitus on sitten selvästi sanoa, että saman lajin tule pariutua keskenään.
Institutionaalisen parisuhteen/avioliiton naaras viestittää sovituin symbolein yhteisön muille naaraille, että tämä uros on varattu ja uros viestittää muille uroksille että tämä naaras on varattu. Ja molemmat viestittävät esim. sormuksin olevansa yleensä varattuja. Koska ihminen ei ole yksiavioinen, niin näin turvataan yhteiskuntarauhaa ja määritellään myös mahdollisten jälkeläisten huoltovastuu.
Genesiksen kertomuksessa näitä ulottuvuuksia ei vielä ole. Genesis pysyy tässä kohta vielä vain biologiassa.
Sari: ” että ilman muuta he olivat avioliitossa.”
Eikös se Eeva ollut Aatamin kylkiluusta luotu? Jos niin oli ja Aatami ja Eeva olivat avioliitossa, niin siinä tapausessahan Aatami oli naimisissa itsensä kanssa. Ilmeisesti itsensä kanssa voi sitten mennä naimisiin, mene ja tiedä.
Vähän saman tyyppinen juttu kuin erään jenkkilän ex-presidentin pohdinta siitä voisiko itsensä armahtaa rikoksista.
Sari Weckrothin kirjoittama on hyvä.
Jeesuksen lausuma miehestä ja naisesta ja näiden myöhempi konstellaatio silloisessa yhteiskunnassa ovat kuitenkin ajallisesti erillään toisistaan.
Näin etymologisesti mies ja nainen olivat sukunsa jatkajia myös anomalian ontologisen struktuurin perusteella mistä Vanha Testamentti kauniisti kertoo.
> Itse ajattelen, että, jos nyt ajattelemme, että Aatami ja Eeva olivat todellisia tai ainakin edustivat ihmisyyttä luomiskertomuksessa, että ilman muuta he olivat avioliitossa.
Tämä on aika rohkea väite ja vaikka ei mentäisi siihen, löytyykö Raamatusta perusteluja tällaiselle oletukselle, voisi kysyä, argumentoisiko Aatamin ja Eevan mahdollinen avioliitto samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa vastaan? Ja jos kyllä niin miksi?
> Itse käytän Raamattua tässä asiassa niin valikoivasti, että minulle riittää yksi ainoa kohta.
Mielestäni irrotat viittaamasi Matteuksen evankeliumin 19. luvun jakeet asiayhteydestään. Kyseisessä kohdassa fariseukset halusivat koetella Jeesusta. Fariseukset eivät kuitenkaan kysyneet Jeesukselta avioliiton määritelmää vaan sitä, saako mies hylätä vaimonsa. Tähän Jeesus vastaa siteeraamallasi tavalla.
Olisi tietysti mielenkiintoista päästä näkemään tilanne, jossa 21. vuosisadan ateisti haastaisi Jeesusta kysymällä, saako mies hylätä aviomiehensä mistä syystä tahansa.
Jukka Hautala: ” Suvullinen lisääntyminen tulee olemaan ihmiskunnan perustava tapa lisääntyä niin kauan kuin ihmisiä on. Toisaalta lisääntyminen tapahtuu ilman avioliittoa ja avioliittoja solmitaan ilman aikomusta lisääntyä. Ja tämän lisäksi myös suvuton lisääntyminen luomakunnassa on jatkuvaa.”
Entäpä jos tämä siirretään aikamme muuttuneeseen kontekstiin?
Onko kenties niin, että tulevaisuuden perhemalli on yksinhuoltaja äiti tai kenties naispari lapsineen ja heistä täysin irrallaan elävä sukusolun luovuttanut biologinen isä, jonka henkilötiedot lapset voivat halutessaan selvittää vasta täysi-ikäiseksitultuaan? Sosiaalisesti nämä lapset jatkavat vain matlineaarisesti sukuaan.
Edellä oleva on siis vain yksi kuva tulevaisuuden perheestä, vaikka arvatenkin jatkossakin isoimmalla osalla lapsilla on tulevaisuudessakin sekä tuntemansa isä, että äiti, tosin enenevässä määrin kumpikin tahollaan.
Biologinen suvunjatkuminen ei siis merkitse, että sukua myös sosiaalisessa merkityksessä jatkettaisiin sekä patlineaarisesti, että matlineaarisesti. Perinteisesti avioliitolla on turvattu nämä molemmat, mutta onko tällainen seikka muuttunut nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassamme merkityksettömäksi?
Ovathan monenlaiset perheet täyttä totta jo tänään ja tätä ennenkin. En usko, että mainitsemasi perinteinen malli on muuttumassa kuitenkaan millään lailla merkityksettömäksi. Kysymys lienee suhtautumisesta niihin monenlaisiin perhemalleihin, joita jo on. En myöskään näe sitä, että valtavirrasta poikkeavien perhemallien tukeminen uhkaisi jollain lailla kahden biologisen vanhemman ns. perusperheitä.
Esimerkiksi Eero Huovinen Suomen Kuvalehden kirjoituksessaan piti tärkeänä perinteisen avioliiton erityisyyden säilyttämistä. Mikä syy tällaiselle eriyttämiselle voisi olla? Miehen ja naisen välinen avioliitto ei ole millään muotoa vaarassa (kadota, tuhoutua, joutua merkityksettömäksi). perinteisellä avioliitolla on kaikki hyvin, jos vain puolisot ovat järjissään ja vastuullisia.
SANA TÄLLE AJALLE
On murheellista , että jotkut kirkkokunnat ovat jo antautuneet paholaisen aseiden edessä. Miten muutoin voisimme selittää sitä, mitä monissa liberaaleissa kirkollisissa organisaatioissa tapahtuu?
Piispat ja papit vihkivät homoseksuaaleja papeiksi. Papit eivät enää usko, että Raamattu on Jumalan elävää sanaa. He väittävät, et tei Kristus ole syntynyt neitseestä, ja ettei ole taivasta eikä helvettiä.
He nimittävät hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi. He puolustavat abortteja. He pilkkaavat suureen ääneen
Kristuksen ihmetekoja. Nyt monet kirkkojen perustamat yliopistot ja seminaarit polkevat maahan kaiken, mikä on yhää. Vaikuttaa siltä kuin niiden professorit yrittäisivät hävittää senkin vähäisen uskon, joka heidän nuorilla opiskelijoillaan on jäljellä. Ellei tämä vastaa kuvaa vihollisen voittamasta kirkosta, en tiedä, mikä sitten vastaisi. Herran silmissä se pysyy inhottavalta. Juuri tämä kirkko siis tarvitsee ravistelemista ja puhdistamista. Nykyään Jumala antaa luopuneelle seurakunnalle samanlaisen varoituksen. Hän sanoo: Joudutte kohta kokemaan ankaria aikoja, joiden veroisia ei ole
koskaan ollut. Minä ravistelen kaikkea, minkä näette- talouselämäänne, säästöjänne, omaisuuksianne.
Kun sitten kaikki maallinen, johon olette luottaneet, on riistetty teiltä pois, ja kaikki lihallinen on vararikossa – kun kaikki teidän omaisuus murenevat, ja teidän on kamppailtava pysyäksenne edes hengissä – ehkä te silloin kadutte ja käännytte minun puoleeni.
Järvinen: ”Piispat ja papit vihkivät homoseksuaaleja papeiksi. Papit eivät enää usko, että Raamattu on Jumalan elävää sanaa. He väittävät, et tei Kristus ole syntynyt neitseestä, ja ettei ole taivasta eikä helvettiä. He nimittävät hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi. He puolustavat abortteja. He pilkkaavat suureen ääneen Kristuksen ihmetekoja. Nyt monet kirkkojen perustamat yliopistot ja seminaarit polkevat maahan kaiken, mikä on yhää. Vaikuttaa siltä kuin niiden professorit yrittäisivät hävittää senkin vähäisen uskon, joka heidän nuorilla opiskelijoillaan on jäljellä.”
”Niin muuttuu maailma Eskoni”, totesi Nummisuutarin Topiaskin jo kauan sitten pojalleen Eskolle.
Kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy kaiken aikaa ja kaikesta huolimatta. Erityisen hyvä juttu on eittämättä se, että helvetti on sammutettu, eikä sitä enää ole. Näin ollen kristinuskokin on käynyt turhaksi, kun ei mistään tarvitse enää pelastua.
”Ottakkaa kristityltä helvetin pelko, ja te otatte häneltä hänen uskonsa” – Denis Diderot (ranskalainen filosofi 1713-1784)
Onneksi on Miikka, muuten kivet huutaisivat.
Eero: ” muuten kivet huutaisivat.”
Tämä väite vaatii faktantarkistusta.
”Hyvinvointiyhteiskuntakin tarvitsee uusia kansalaisia. Siksi suvullinen lisääntyminen ja avioliitto sen kehyksenä on edelleen pääsääntö, vaikka avioliitto on laajentunut koskemaan myös samansukupuolisia pareja. Suomessa viime vuosikymmeninä on vähitellen avautunut näkymä avioliitosta, jonka välttämättömänä tekijänä ei ole jälkeläisten hankkiminen. Tällainen näkymä avioliitosta olisi ollut vielä ”pöyristys” Suomessakin 1950-luvun todellisuudessa, mutta avioerojen myötä se yleistyi: avioliitolta ei välttämättä tarvitse odottaa jälkeläisiä.” blogi
Raamatun mukaan ”avio”liitto on poikkeuksellinen ihmisten välinen liitto, jossa tuo lihallinen yhtymuinen tekee liitosta ”avioliiton” Ei siis ole niin, että ihmiset sopivat avioliitosta, vaan se, että miehestä ja naiseta tulee yksi liha..
Raaatun mukaan tämä nimenomainen yhtyminen tekee liitosta avioliiton ja näin ollen mikään muu liitto, ei voi Raamatullisessa kontekstissa olla avioliitto. Samansukupuoliselle liitolle ei voida antaa tätä määritelmää.
Avioliitto on Pyhä ja Jumalan säätämä ja siksi poikkeus kaikista muista ihmisten välisistä liitoista ja suhteista. Häät ja niiden vietäminen ihmispopulaatioissa ovat siten aivan toinen asia. Juridinen ja yhteiskunnallinen avioliitto ei tee liitosta vielä Raamatun kuvaamaa ”avio”liittoa, jossa mies yhtyy naiseen ja heistä tulee yksi liha.
Raamatun määritelmä on hyvin yksioikoinen, mutta ihmiset etsivät monia mutkia ja eksyvät omiin järkeilyihinsä.
Ismo, kyllä se yhdeksi lihaksi tuleminen onnistuu mainiosti ihan ilman avio- kuin muitakaan liittoja. Luonto kyllä vetää tikanpojan puuhun, olipa liittoja tai ei.
Siksi toiseksi Raamatussa ei taideta mainita koko ”avioliitto” sanaa. Kyllä se niin on jos avioliiton historiaan viitsii tutustua, että avioliitto on paljon Raamatun kirjoittamisen jälkeen keksitty instituutio lähinnä sukujen taloudellisten, omaisuus- ja perintöasioiden hotamista varten suunniteltu liitto. Koko käsitettä ei edes tunnettu vielä raamatun aikoina.
Löysin kahdeksan mainintaa 1992 Raamatusta.
Mutta hän ei saa saattaa itseään epäpuhtaaksi menemällä sellaisen vainajan lähelle, jolle hän on sukua avioliiton kautta.
Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan.
Mutta jos joku ei halua ottaa veljensä leskeä vaimokseen, lesken on mentävä kaupungin portille vanhimpien luo ja sanottava: ’Lankoni kieltäytyy säilyttämästä veljensä nimeä Israelissa eikä halua solmia avioliittoa minun kanssani.’
Rikkoisimmeko kaiken tämän jälkeen uudelleen sinun käskyjäsi vastaan ja sekaantuisimme avioliittojen kautta kansoihin, joiden tavat ovat kauhistuttavia? Etkö sinä silloin vihastuisi meihin niin, että tuhoaisit meidät viimeistä myöten, antamatta yhdenkään pelastua?
Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Opetuslapset sanoivat: ”Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.”
On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.”
Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat.
Mitkä alkutekstin sanat on noiden käännös-avioliittojen alla? Genesiksen berith on vain yksinkertaisesti liitto tullen leikkaamista tarkoittavasta sanasta, (esim. lihanpala leikattiin kahteen yhtäsuureen osaan ystävyyssopimuksen merkiksi) sanalla ei ollut alussa mitään laajempaa yhteiskunnallista ulottuvuutta. Sanan luonne aukeaa myös konsonanttiten b r t ideogrammaattisesta avaamisesta.
OK, Martti. Minä en Raamattua juurikaan tunne, joten oletukseni meni hieman mönkkään. Toki se mikä on 1992 käännökseen käännetty ”avioliitoksi”, ei välttämättä ole tarkoittanut sitä mikä käsitteen merkitys tänä päivänä on, koska ”avioliitto” käsitteenä on syntynyt paljon myöhemmin kuin Raamatun kuvaama aika.
Edellisessä käännöksessä taisi sana olla kerran, vanhemmassa ei kertaakaan. Esimerkiksi tämän jakeen miesnäkökulma varmaan kannattaisi nykyään huomioida: ”Opetuslapset sanoivat: ’Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.’” Miettikö kukaan alkukirkon syntyaikoina sitä, mitä avioliitto merkitsi naiselle? Jeesus saattoi hyvinkin ajatella tuon keskustelun yhteydessä, mutta se ei tainnut mennä perille opetuslasten mieliin.
Suomella on kohta 140 miljardia euroa velkaa. Ja lapsia syntyy suhteellisesti enää noin yksi kolmasosa siitä mitä 1940-luvulla. Suomalaisilla menee hälyyttävän huonosti. Ei pitäisi puhua ”hyvinvointi” valtiosta.
Homoideologian valtaan nousu vain pahentaa asioita. Koulutetut johtajatkin osallistuvat luonnottomuuksiin ja älyttömyyksiin.
ihmettelen vanhana ihmisenä milloin päätettiin että on yhden miehen ja naisen välinen kun jaakopillakin oli kaksi vaimoa ja orjattaret lisäksi ja kysyttiinkö silloin tahdon kun minä käsitin ettei jaakob edes tiennyt menneensä leean kanssa avioon aamua tämä ei nyt ole oikeinkirjoitusta en siihen pysty