Hyvän hallintomenettelyn näkökulmasta lähetysmäärärahojen jakamisen ympärille syntyneet lieveilmiöt ovat huolestuttavia. Asiaa tarkemmin tarkasteltaessa syntyy selkeä vaikutelma, etteivät seurakunnat (valtuustot ja neuvostot) ole lähetysmäärärahoja jakaessaan ottaneet huomioon hallinto-oikeuden tarkoitussidonnaisuuden periaatetta.
Hallinto-oikeuden perusteoksissa (esim. Uotila-Laakso-Pohjolainen-Vuorinen, Yleishallinto-oikeuden oppikirjassa) viitataan KHO:n ratkaisuihin, joissa on puututtu harkintavallan väärinkäyttöön päätöksenteossa, mikäli päätöksenteossa on rikottu hallinto-oikeudellista tarkoitussidonnaisuuden periaateetta tai objektiviteetin periaatetta. Hallintolain käytössä tarkoitussidonnaisuuden periaatetta on pidetty vahvana hallinto-oikeuden harkintavallan rajoitusperiaatteena, jonka rikkominen voi hallintotuomioistuimessa johtaa päätöksen kumoamiseen. On myös huomioitava, että perustuslain 6 § velvoittaa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen.
Tarkoitussidonnaisuuden periaatetta rikotaan, jos hallintoelin käyttää harkintavaltaa muuhun, kuin sille annettuun päätöksentekoon: “hallintoviranomainen harkintavaltaa käyttäessään ei saa ryhtyä edistämään muita tarkoitusperiä kuin niitä, jotka kuuluvat viranomaisen tehtäväpiiriin.” Niinpä, kun päätetään kirkon lähetystyön tukemiseksi myönnettävien avustusten kohtalosta, ei sitä ole lakien ja asetuksien mukaan tarkoitettu kirkkopolitiikan välineeksi. Kirkkovaltuuston on toiminnassaan noudatettava hyvää hallinto-oikeudellista tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja kohdeltava hallinnossa asioivia (järjestöjä, henkilöitä) tasapuolisesti sekä käytettävä oikein toimivaltaansa ja sitä harkintavaltaa, joka sille tässä asiassa on annettu. Harkintavalta on sidottu nimenomaan lähetystyöhön, sen saavutuksiin ja toimivuuteen – virkakysymyksen johtopäätökset tai erimielisyys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä kuuluvat kirkolliskokoukselle. Jos poliittiset ryhmittymät ajavat määrärahoista päätettäessä omia agendojaan, ei kyseessä ole enää asiallinen ja tarkoituksenmukainen toiminta, jota hallinto-oikeuden objektiviteettiperiaate edellyttää.
Demokraattisesti valittu kirkolliskokous on selvästi ohjeistanut, että lähetysjärjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä ohjaa keskitetysti kirkkohallitus. Yhteistyön periaatteet on määritetty viiden vuoden välein tarkistettavassa Perussopimuksessa sekä Yhteinen todistus -asiakirjassa.Siitä huolimatta eri seurakunnat ja poliittiset ryhmittymät ovat lähettäneet lähetysjärjestöille kyselyjä, arvioidakseen lähetysjärjestöjen kelpoisuutta. Näin toimiessa on aiheutettu lähetysjärjestöille kohtuutonta haittaa. Avoimuuden nimissä tehdyt kyselyt ovat päinvastoin luoneet pelon ilmapiiriä, kun on uhkailtu määrärahojen menetyksellä ja negatiivisella julkisuudella. Järjestöjen opetuksesta ja julkaisuista poimittuja yksittäisiä sitaatteja on pätkitty ja irrotettu asiayhteydestään, sanoja ja virkkeitä on liitetty mielivaltaisesti yhteen tai jotain lisätty ja näin on saatu lopputulokseksi kaivattua todistusaineistoa, jonka on voinut tulkita oman poliittisen agendan mukaisesti syrjinnäksi tai epätasa-arvoksi. Voisiko tällaista painostusta pitää jopa hengellisenä väkivaltana? Käsittelyn kohteeksi joutuneella lähetysjärjestöllä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua, koska se on jo etukäteen tuomittu syylliseksi. Näin ei voi toimia kirkossa.
Mikäli seurakuntien virkamiehet tai luottamushenkilöt jatkavat omien kyselyidensä tekemistä, he voivat syyllistyä tietoiseen hallinto-oikeudelliseen virheeseen. Kyselyissä on pyydetty selvityksiä seikoista, jotka eivät liity mitenkään lähetystyön tekemiseen. Seurakuntien ja ryhmien lähettämiin kyselyihin vastaamiseen kuluu myös aikaa ja resursseja, jotka ovat suoraan pois lähetyskentältä ja omalta osaltaan paisuttamassa järjestöjen hallinnollisia kuluja. Emme voi hyväksyä tällaista menettelyä, vaan vaadimme lopettamaan sen. Jatkossa käytössä tulisi olla kirkkohallituksessa vuosittain laadittavat järjestöjen kanssa käytävien ohjauskeskustelujen raportit.
Lähetysmäärärahoja on jaettava tasapuolisesti lähetysjärjestöille, joilla on näky levittää armon ja anteeksiantamuksen sanomaa: Jeesuksen loppumatonta rakkautta meitä syntisiä kohtaan. Vaikka emme ole vaikuttaneet tällaisen kyselytoiminnan syntymiseen, haluamme pyytää tässä anteeksi sekä kaikilta äänestäjiltämme että hyvää työtä tekeviltä lähetysjärjestöiltä, että emme ole puuttuneet tähän asiattomaan toimintaan aiemmin riittävän napakasti.
Vantaan seurakuntien luottamushenkilöt,
Päivi Pitkäranta
Jari Araneva
Loviisa Kaartokallio
Annukka Pietarinen
Tiina Tuomela
Soili Haverinen
Leila Nuotio
Liisa Virta
Raimo Huvila
Pekka Mäkipää
Pia Heikkinen
Helena Teerioja
Jarno Tepora
Markku Nieminen
Laila Jouhkia
Anna-Kaarina Palmu
Ottamatta kantaa taustalla olevaan asiaan, eli lähetysmäärärahojen jakamiseen, näen tämän julkilausuman ongelmallisena sen lainopillisten virheiden takia. On aina typerää vedota jonkin asian puolesta esittämällä virheellisiä väittämiä.
Seurakunnissa tehdyt päätökset eivät riko tarkoitussidonnaisuuden tai objektiivisuuden periaatetta. Vetoaminen harkintavallan väärinkäyttöön on ihan roskaa.
Objektiviteettiperiaate ei estä poliittista päätöksentekoa. Jos estäisi, kaikki kunnanvaltuustot ja eduskunnan voisi lakkauttaa samantien. Objektiviteettiperiaate edellyttää, että päätöksentekijä ei osallistu tekemään päätöstä jossa on itse esteellinen henkilökohtaisen intressin johdosta.
Tarkoitussidonnaisuuden periaate tarkoittaa puolestaan sitä, että viranomainen voi käyttää toimivaltaa vain tarkoitukseen, johon se on lain mukaan tarkoitettu käytettäväksi. Kirkkolain 4. luvun 1. pykälän mukaan lähetystyöstä huolehtiminen on jätetty seurakuntien tehtäväksi. Kirkkojärjestyksen 4. luvun 4. pykälän mukaan (lähetys)toiminnasta määrätään tarkemmin kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston hyväksymässä lähetystyön johtosäännössä. Lisäksi kirkon lähetystyön toimikunta toteaa, että ”talousarviomäärärahojen osoittaminen kirkon lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle on seurakuntien oman päätösvallan asia.”
Lähestysmäärärahojen jakoperusteista voidaan olla montaa mieltä ja asiaan saa ilman muuta ottaa kantaa. Asiaa ei kuitenkaan mitenkään edistä, että aletaan keksimään olemattomia ja vääriä argumentteja mielipiteiden tueksi. Valheella on lyhyet jäljet.
”Pääkaupunkiseudun seurakuntien lähetysmäärärahoista on valitettu hallinto-oikeuteen noin 5 vuotta sitten. Hallinto-oikeus on katsonut seurakuntien päätökset lainmukaisiksi. Päätöksen perusteluissa todetaan, että seurakunnissa on asetettu kriteerit tuen antamiselle (naispappeuden hyväksyminen ja homosuhteessa elävän palkkaaminen) ja jokaista lähetysjärjestöä on arvioitu tasapuolisesti näitä kriteereitä vasten tukipäätöstä tehdessä.”
Voisko olla ihan niinkin, ettei objektiviteettiin ja tarkoitussidonnaisuuteen ihan kuulu asiaan kuulumattomista kriteereistä päättäminenkään? Mahtaako olla kovin ”kristillisenkään periaatteen” mukaista? Taisi KHO todeta joskus kaupungihallituksenkin käyttäneen väärin harkintavaltaansa valitessaan sosiaalitarkkailijan, kun ainakin osa kaupunginhallituksen jäsenistä oli sosiaalitarkkailijan vaalin yhteydessä asettanut erään hakijan muita huonompaan asemaan hakijan otaksutun puoluepoliittisen kannan perusteella ja kun em. seikalla äänestystulos huomioon ottaen oli saattanut olla vaikutusta vaalintulokseen. Kaipa kirkkopolittiikka voi puoluepolitiikankin väärtti olla kiihkeässä kirkollisessa vaikuttamisessa. Sitä paitsi kirkossa eikä niin olen varmaan kirkollisissa yhdistyksissäkään vanhempi näkemys kirkon pappisvirasta ole kirkon opin vastainen. Eli eipä syrjitä silläkään perusteella vaikka joskus jossakin on varmaan toimittu niinkin.
> Voisko olla ihan niinkin, ettei objektiviteettiin ja tarkoitussidonnaisuuteen ihan kuulu asiaan kuulumattomista kriteereistä päättäminenkään?
Se ei ole mitenkään itsestäänselvää, että päätöksessä käytetyt kriteerit ovat asiaan kuulumattomia. Hallinto-oikeus ei päätöksessään pitänyt seurakunnan asettamia kriteereitä epäasiallisina. Jos väite kriteereiden asiaankuulumattomuudesta on vain sinun henkilökohtainen mielipide, aiheesta lienee turha jauhaa enempää.
> Mahtaako olla kovin “kristillisenkään periaatteen” mukaista?
Edelleenkä ei ole erityisen yksikäsitteistä määritellä, mikä on kristillisen periaatteen mukaista ja mikä ei ole. Jos me puhumme siitä, että julkilausuman allekirjoittajat väittävät päätöksessä olevan menettelyvirheen, silloin tarvitsisi olla jokin konkreettinen ongelma. Ei mikään tuomioistuin ota käsittelyyn ”kristillisiä periaatteita”, joka voi tarkoittaa aivan mitä tahansa.
> Taisi KHO todeta joskus kaupungihallituksenkin käyttäneen väärin harkintavaltaansa valitessaan sosiaalitarkkailijan, kun ainakin osa kaupunginhallituksen jäsenistä oli sosiaalitarkkailijan vaalin yhteydessä asettanut erään hakijan muita huonompaan asemaan hakijan otaksutun puoluepoliittisen kannan perusteella
Työlainsäädäntö hyvin selkeästi sanoo, että työntekijöitä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan näiden poliittisen aktiivisuuden perusteella. Tässä KHO on täysin oikeassa. Silloin kun työnantajana on poliittinen puolue, sillä on oikeus edellyttää puolueen jäsenyyttä rekrytoidessaan työntekijöitä poliittisiin tehtäviin.
> Kaipa kirkkopolittiikka voi puoluepolitiikankin väärtti olla kiihkeässä kirkollisessa vaikuttamisessa.
Se, että edistää omia tavoitteitaan puoluepolitiikassa tai kirkon luottamustehtävissä ei ole rinnastettavissa siihen, että palkkaa sosiaalitarkkailijan työlainsäädännön vastaisilla kriteereillä. Käyttämäsi esimerkit eivät ole yhteismitallisia. Edellämainittu on normaalia päätöksentekoa ja jälkimmäinen vallan väärinkäyttöä.
Joilta on leikattu määrärahoja, mikähän heidän lähetystyössä on niin huonoa?
Vai löytyykö näille leikautuille lähetysjärjestöille joku muu yhteinen tekijä?
Jos muistan muutaman vuoden takaisen keskustelun oikein, lähetysjärjestöiltä on kysytty kahta asiaa:
1) Hyväksyvätkö he naisten pappeuden.
2) Hyväksyvätkö he samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteessa elävän henkilön palkkaamisen lähetystyöhön.
Naispappeuden vastustaminen on katsottu kirkon linjan vastaiseksi ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen rekrytoinnissa on puolestaan voimassa olevan työlainsäädännön vastaista ja täyttää rikoslain työsyrjintäpykälän tunnusmerkit. Näiden kahden kysymyksen perusteella osa seurakunnista on päättänyt vetää tukensa pois osalta lähetysjärjestöjä.
”Naispappeuden vastustaminen on katsottu kirkon linjan vastaiseksi ”
Näin saattoi olla, että katsottiin, mutta silloin katsottiin virheellisesti. Toki seurakuntayhtymä ylittää toimivaltansa, jos se yrittää itse määritellä kokonaiskirkollisen linjan jossakin asiassa.
Tosiallisesti naispappeuden vastustaminen on kirkon linjan mukaisesti täysin hyväksyttävää, mutta järjestön edellytetään tästä kannastaan huolimatta toimiessaan seurakuntien ja lähetysjärjestöjen kanssa yhteistyössä toimivan kirkon päätöksen (1986 pappisviran avaaminen naisille) ja seurakuntien käytäntöjen mukaisesti.
Toisaalta järjestöt ovat sitoutuneet myös siihen, etteivät yritä lähettää naispuolisia pappeja niille lähetyskentille, joilla yhteistyökirot eivät ole avannee pappisvirkaa naisille.
Tervetullut ja hyvä julkilausuma!
Arvoisan etunimikaiman Mikko Niemisen kannattaa lukea seuraava julkilausuman kohta uudelleen:
”Niinpä, kun päätetään kirkon lähetystyön tukemiseksi myönnettävien avustusten kohtalosta, ei sitä ole lakien ja asetuksien mukaan tarkoitettu kirkkopolitiikan välineeksi. Kirkkovaltuuston on toiminnassaan noudatettava hyvää hallinto-oikeudellista tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja kohdeltava hallinnossa asioivia (järjestöjä, henkilöitä) tasapuolisesti sekä käytettävä oikein toimivaltaansa ja sitä harkintavaltaa, joka sille tässä asiassa on annettu. Harkintavalta on sidottu nimenomaan lähetystyöhön, sen saavutuksiin ja toimivuuteen – virkakysymyksen johtopäätökset tai erimielisyys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä kuuluvat kirkolliskokoukselle. Jos poliittiset ryhmittymät ajavat määrärahoista päätettäessä omia agendojaan, ei kyseessä ole enää asiallinen ja tarkoituksenmukainen toiminta, jota hallinto-oikeuden objektiviteettiperiaate edellyttää.”
Kyseessä ei nyt ole valtion tai kunnan päätöksenteko, vaan kirkon ja sen seurakuntien päätöksenteko.
Objektiviteettipariaate ei muutu vaikka siirryttäisiin kunnallisesta hallinnosta seurakuntien hallintoon.
Kirkolliskokouksen perustevaliokunta on linjannut, että seurakunnilla on oikeus päättää itsenäisesti rahankäytöstään. Toki tämä on säädetty myös kirkkolaissa.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien lähetysmäärärahoista on valitettu hallinto-oikeuteen noin 5 vuotta sitten. Hallinto-oikeus on katsonut seurakuntien päätökset lainmukaisiksi. Päätöksen perusteluissa todetaan, että seurakunnissa on asetettu kriteerit tuen antamiselle (naispappeuden hyväksyminen ja homosuhteessa elävän palkkaaminen) ja jokaista lähetysjärjestöä on arvioitu tasapuolisesti näitä kriteereitä vasten tukipäätöstä tehdessä.
Kuten alunperin sanoin, siitä saa olla montaa mieltä, ovatko nämä nämä kriteerit oikeat ja olisiko tuki pitänyt jakaa toisella tavalla. Sen sijaan julkilausuman amatöörimäinen näpertely lakitermeillä ja hallinto-oikeuden tulkinnalla on typerää ja virheellistä. Jos argumentoi jonkin asian puolesta, sitä ei kannata tehdä valheellisilla väittämillä.
Mikko Nieminen
Ongelmalliseksi tuon näkökulman tekee se, että perinteistä virkaratkaisua ei ole kirkossa kielletty ja avioliitosta kirkko opettaa miehen ja naisen välisenä. Nyt kuitenkin lähetysjärjestöjä on omatoimisesti ja -valtaisesti kiristetty edellämainituista asioista.
Tässä vaikuttaa taustalla ideologinen ja poliittinen tarkoitushakuisuus, joka sotii vastoin kirkon identiteettiä Jumalan sanan ja tähän sidotun omantunnon yhteisönä.
Kuten sanoin, päätöstä saa kritisoida vapaasti. Puutuin vaan siihen, että julkilausumassa esitetyt juridiset perustelut ovat täyttä roskaa.
Hyvä esimerkki objektiviteettiperiaatteesta on se, että julkilausuman on allekirjoittanut Soili Haverinen. Soili ja hänen puolisonsa Martti Haverinen toimivat Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) piirivastaavana ja Luther-kirkon vastaavana pastorina. Henkilökohtaisen intressin takia Soili Haverinen on objektiviteettiperiaatteen vuoksi esteellinen käsittelemään SLEY:lle myönnettävää tukea, mikä lienee yksi kiistakapula myös tämän julkilausuman takana.
* Sellainen korjaus vielä edelliseen viestiin, että minä en tietenkään päätä, kuka on esteellinen ja kuka ei. Sanotaan mieluummin siten, että ilmeisen henkilökohtaisen intressin takia olisi syytä jäävätä itsensä seurakunnan tehdessä päätöstä SLEY:lle annettavasta tuesta.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on satojen vuosien ajan vaikuttaneet herätysliikkeet, joiden jäsenet ovat useimmissa tapauksissa olleet myös paikallisseurakuntien jäseniä. Jos sinä tai joku lähtee nyt maalittamaan yksittäisiä edustajia näiden kristillisen uskon vuoksi, niin lista olisi pitkä.
Edelleen poliittisen tai ideologisen agendan ajaminen ei kuulu kirkkoon, ja sitä on menneinä vuosina tehty, ja siihen tämä julkilausumakin otti selkeästi kantaa.
Mikko Nieminen
Tällaisen mainitsemasi argumentaation looginen johtopäätös on varmaan sitten sellainen, että kaikkien kristittyjen pitää jäävätä itsensä kristillisen lähetystyön tukemisen päätöksistä seurakunnissa ja kirkossa.
Tämähän on täysin absurdi ajatus!
Kukin hallintoelimen jäsen, oli hallintoelin kirkollinen tai maallinen, joutuu itse arvioimaan jääviytensä osallistua päätöksentekoon asiassa, jossa hän on jollakin tapaa osallinen. Niinpä Helsingin kaupunginvaltuustossa oli ennen iso joukko Osuusliike Elannon ja nykyään on HOK-Elannon jäseniä. Jäsenyys ei kuitenkaan tee jääviksi osallistua esimerkiksi ko. osuusliikettä koskevasta asemakaavasta päättämiseen.
Sen sijaan osaltani jääväsin itseni 2o vuoden valtuustokauteni aikana em. asioissa muutaman kerran sen vuoksi, että olin Elannon ja sittemmin HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen.
Ymmärtäisin, että kirkko/seurakuntaneuvoton tai yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen, joka on johtavassa tehtävässä lähetysjärjestössä, on syytä jäävätä itsensä päätettäessä ko. järjestölle myönnettävästä avustuksesta. Jäsenen on mahdollista hankkia varaedustaja tilalleen ko. asioiden käsittelyä varten. Näin välttää sen, ettei synny valitusperustetta.
Jorma Hentilä avasi asian hyvin seikkaperäisesti. Oikeastaan voisin lisätä ainoastaan sen, että minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Soili Haverinen tai kuka hyvänsä vastaavassa asemassa oleva henkilö olisi kirkon luottomustehtävää hoitaessaan jäävännyt itseään kun tehdään päätöstä, jossa on henkilökohtainen intressi.
Tarkoitukseni oli vain kertoa, mitä objektiviteettiperiaate tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että päättäjä ei osallistu päätöksentekoon, jos hänellä on henkilökohtainen intressi tai muu jääviyden aiheuttama seikka päätettävän asian suhteen.
Mikko Nieminen
palaanpa vielä tuohon objektiviteetti periaatteeseen, jonka myös sinä toit esiin.
Onko mielestäsi siis nyt ajateltavana niin, että kun jotkut seurakuntien päättäjät ovat vastoin kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen päätöksiä halunneet asettaa lähetysjärjestöille ei- kirkollisen ideologian mukaisia ehtoja, niin tässä on toteutunut objektiviteettiperiaate?
Voisiko jopa olla niin, että joillakin toimijoilla voi olla lähetystyön ja perinteisen avioliittokäsityksen vastainen henkilökohtainen intressi seurakunnallisessa päätöksenteossa?
Sinulla on nyt hieman hakusessa tuo, mitä objektiviteettiperiaate tarkoittaa.
Kaikki päätöksenteko on asioihin vaikuttamista. Kansanedustajat päättävät maan asioista, kunnanvaltuutetut oman asuinkuntansa asioista ja seurakuntien luottamuselimissä vaikutetaan oman seurakunnan asioihin. Se, että ihmisillä on intressejä vaikuttaa asioihin haluamaansa suuntaan, konservatiiviseen tai liberaaliin, ei riko objektiviteettiperiaatetta. Se on ihan normaalia päätöksentekoa.
Objektiviteettiperiaatetta rikkoo se, jos päätöksentekijällä on henkilökohtainen intressi, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan ei tule ajaa kanttoriksi parasta ystäväänsä ohitse pätevämpien hakijoiden. Yrityksen toimitusjohtaja ei voi kaupunginvaltuutettuna osallistua päätöksentekoon, jossa kaupunki myy tonttimaata hänen yritykselleen. Kansanedustaja ei voi osallistua eduskunnassa äänestykseen, jossa äänestetään siitä, voiko valtakunnansyyttäjä nostaa syytteen kyseistä kansanedustajaa vastaan asiassa, jossa syyte vaatii eduskunnan hyväksynnän.
Ja jos sitten puhutaan luottamushenkilöiden sijasta virkamiehestä, virkamies on esteellinen tekemään päätöksen esimerkiksi koskien omaa sukulaistaan tai lahjusta vastaan.
Päätöksenteon katsotaan olevan puolueetonta eli objektiivista silloin kun päätöksentekoon ei liity edellä mainittua henkilökohtaista intressiä. Mielipide tai toive siitä miten asioiden tulisi olla maassa, kunnassa tai seurakunnassa ei ole henkilökohtainen intressi siinä mielessä, mitä sillä objektiviteettiperiaatteen näkökulmasta tarkoitetaan.
Ei ole hukassa.
Joiltakin tuntuu olleen sitävastoin hukassa kirkon ja seurakunnan perustehtävä ja seurakuntalaisen osuus vaikkapa Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lähetyskäskystä.
siis
Ei ole hakusessa.
Niin no nyt sä jälleen vaihdat aihetta.
Minun kritiikkini koski julkilausuman juridista puolta ja sitä, että siinä mainitut menettelytapavirheet ovat ihan roskaa. Julkilausuman allekirjoitajat perustelevat kantaansa valheellisilla argumenteilla.
Nyt sinä hyppäsit taas puhumaan päätöksen sisällöstä. Olen kaiken aikaa sanonut, että päätöksen sisältöä saa aivan vapaasti arvostella.
Niinkuin sanoit, sinä et tee päätöstä siitä mikä on juridisesti oikein.
Kirkon itseymmärryksen, toiminnan ja identiteetin kannalta selvät menettelytapavirheet tulee korjata.
> Niinkuin sanoit, sinä et tee päätöstä siitä mikä on juridisesti oikein.
En niin, mutta näistä seurakuntien päätöksistä on jo hallinto-oikeuden ratkaisu…
> Kirkon itseymmärryksen, toiminnan ja identiteetin kannalta selvät menettelytapavirheet tulee korjata.
…jossa todetaan, ettei seurakuntien päätöksissä ole menettelytapavirhettä.
Mikko Nieminen
Niin, entäpä, jos hallinto-oikeus ei osaa päätöksessään ottaa huomioon kirkon itseymmärrystä, toimintaa ja identiteettiä itsenäisenä hengellisenä toimijana?
Kristinuskon vastaisen ideologian lisääntyvä vaikutus pyrkii vaikeuttamaan kirkon suorittamaa lähetys- ja todistustehtävää maassamme ja maailmassa.
Ikävää on ollut huomata, miten jotkut kirkon päättäjät ovat purematta nielleet agressiivisen agendan.
Siitä kai kristityt ovat samaa mieltä, että ”lähetys on Jumalan silmäterä”. Siksikin on pöyristyttävää, miten ihmiset, jotka eivät ole oleet millään lailla muuten seurakuntaorientoituneita, ovat suureen ääneen olleet vaatimassa lähetysjärjestöjen rahoituksen alasajoa.
Mikko Nieminen
olet puhunut tästä julkilausumasta ja sen perusteluista valheellisina.
Muutenkin olet käyttänyt vahvaa tuomitsevaa kieltä koko julkilausumasta.
Olen kanssasi täysin eri mieltä myös asian juridisesta puolesta.
Jos seurakuntien päättäjät ovat alkaneet käyttää harkintavaltaa asettaakseen omia kirkon tunnustetusta linjasta poikkeavia ehtoja lähetysjärjestöille ja kiristäneet näitä esimerkiksi sateenkaari-ideologian mukaiseen toimintaan niin kyllähän tässä on selvä virhe tapahtunut.
Tarkoitussidonnaisuuden periaatetta on rikottu.
Ihmettelen, että et asiaa kirkon jäsenenä näe.
> Niin, entäpä, jos hallinto-oikeus ei osaa päätöksessään ottaa huomioon kirkon itseymmärrystä, toimintaa ja identiteettiä itsenäisenä hengellisenä toimijana?
Länsimaiseen oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu vallan kolmijako ja itsenäinen tuomioistuinlaitos. Tässä keskustelussa ei ole mitään mieltä, jos kyseenalaistamme tuomioistuinlaitoksen roolin lain tulkitsijana ja alamme itse päättämään, miten asiat ovat.
> ihmiset, jotka eivät ole oleet millään lailla muuten seurakuntaorientoituneita, ovat suureen ääneen olleet vaatimassa lähetysjärjestöjen rahoituksen alasajoa.
Ymmärtääkseni pääkaupunkiseudun seurakunnissa lähetysjärjestöjen rahoituksen määrää ei ole vähennetty. Lähetysmäärärahoja on vain kohdistettu järjestöille eri tavalla kuitenkin siten, että lähetystyöhön käytettävä rahamäärä ei ole pienentynyt.
> Olen kanssasi täysin eri mieltä myös asian juridisesta puolesta.
Huomaan kyllä. Esittämäni ajatukset vastaavat kuitenkin hallinto-oikeuden voimassa olevaa päätöstä, joten faktisesti tilanne on tällä hetkellä se, ettei päätöksissä ole juridista ongelmaa.
Sinä et nyt välttämättä ymmärrä sitä, että tässä puhutaan kahdesta eri asiasta: (1) Ovatko päätökset juridisesti oikein tehtyjä ja (2) ovatko päätökset sen sisältöisiä kuin sinä toivoisit niiden olevan. Se että päätöksen sisältö ei miellytä jotakuta ei tarkoita sitä, että päätös olisi juridisesti väärä.
> Tarkoitussidonnaisuuden periaatetta on rikottu.
Tarkoitussidonnaisuuden periaatteella tarkoitetaan sitä, että valtaa tulee käyttää siihen tarkoitukseen, mihin se on lain mukaan tarkoitettu. Vaikka kirkon keskusjohdolta tulee suositus lähetysmäärärahojen jakamiseen, kirkkolain mukaan päätösvalta seurakuntien taloudesta kuuluu seurakunnille.
Totean edelleen, että julkilausumassa on typerää vedota tehtyjen päätösten juridisiin ongelmiin kun ottaa huomioon, että näistä nimenomaisista päätöksista on tehty valitus hallinto-oikeudelle ja oikeuden antaman ratkaisun mukaan seurakuntien päätöksissä ei ole juridisia ongelmia. Julkilausuman allekirjoittajat eivät varmaan ajatelleet tätä ihan loppun asti.
Ensinnäkin, kirkko on itsenäinen toimija, jolla on oma lainsäädäntönsä. Tämä sinun pitäisi varsin hyvin tietää.
Ja toiseksi, tiedän kyllä perinteisen vallan kolmijako-opin.
Sinun ei tarvitse siitä minulle luennoida.
Ja kyllä, ymmärrän hyvin kahden eri regimentin, eli hallitusvallan, maallisen ja hengellisen eron.
Historia kyllä kertoo pelottavia esimerkkejä, mitä on tapahtunut, kun maallinen regimentti ottaa tai yrittää ottaa hengellisen paikan, esimerkkinä ideologioista vaikkapa kommunismi ja natsismi.
Mikähän ideologia nyt yrittää ottaa kirkon haltuunsa?
Lähetysjärjestöjen tukien leikkauksien perusteet eivät nouse kirkkolaista ja Raamatusta. Piste.
Minusta tuntuu, että et pysty näkemään perustelujani kirkosta itsenäisenä, maallisesta regimentistä irrallisena, oman lainsäädäntönsä ja identiteettinsä omaavana toimijana.
Saat mielipiteesi pitää, mutta toivottavaa on, että seurakuntien päättäjät puuttuvat kirkon sisällä tähän väkivaltaiseen toimintaan lähetysjärjestöjä kohtaan, ja ne päättäjät, jotka ovat olleet osallisina näihin huonoihin päätöksiin tekevät parannuksen tästä vääryydestä (käyttääkseni kristillistä termistöä).
Omalta osaltani lopetan tässä keskustelun kanssasi, ja haluan toivottaa sinulle hyvää ja Jumalan siunaamaa joulun aikaa.
> Ensinnäkin, kirkko on itsenäinen toimija, jolla on oma lainsäädäntönsä.
Kirkko on itsenäinen toimija. Minä olen itsenäinen toimija. Sinä olet itsenäinen toimija. Kaikki yritykset ovat itsenäisiä toimijoita. Silti meihin kaikkiin sovelletaan Suomen lakia. Kirkkolakikin on osa Suomen säädöskokoelmaa.
Mikään itsenäinen toimija ei voi perustaa omia tuomioistuimia tai muuten alkaa soveltaman lakia haluamallaan tavalla. Kaikki me olemme alisteisia samalle valtiosäännölle ja tuomioistuimien tuomiovallalle.
> Minusta tuntuu, että et pysty näkemään perustelujani kirkosta itsenäisenä, maallisesta regimentistä irrallisena, oman lainsäädäntönsä ja identiteettinsä omaavana toimijana.
Olen kaiken aikaa kritisoinut julkilausuman väitteitä, jossa puhutaan seurakunnissa tehtyjen päätösten juridista ongelmia nimenomaan hallinto-oikeuden periaatteita vasten. Kirkko on alisteinen maalliselle tuomioistuimelle eikä sitäpaitsi hengellisen regimentin tuomioistuinta ole edes olemassa.
Oma kommentointini on koskenut kaiken aikaa maallisen vallankäytön aiheita, joita julkilausuman allekirjoittajat ovat mielestäni sangen virheellisesti tulkinneet. He puhuvat päätöksenteon hallinto-oikeudellisista virheistä vaikka oikeus on juuri näistä nimenomaisista päätöksistä antanut ratkaisun, jonka mukaan päätöksissä ei ole hallinto-oikeudellista virhettä.
> toivottavaa on, että seurakuntien päättäjät puuttuvat kirkon sisällä tähän väkivaltaiseen toimintaan lähetysjärjestöjä kohtaan
On täysin eri asia pitää päätöksiä huonoina ja toivoa, että tulevat päättäjät tekevät parempia päätöksiä. Olen kaiken aikaa yrittänyt tehdä selväksi, että minä en ole kirjoituksissani ottanut kantaa päätösten sisältöön tai siihen, olisiko jokin toisenlainen päätös ollut minulle mieluisampi.
—
Toivotan sinulle siunattua joulunodotusta!
Politisoituneen kirkon kutistuessa. On oikein, että jotka haluavat lähettää homoja perustavat oman lähetysjärjestön joka lähettää homoja. Ja hankkivat järjestölle virallisen lähetysjärjestön aseman. ( jos semmoinen on mahdollista.)
Jotka haluavat lähettää naispappijärjestön kautta voivat tehdä niin. Ja apostolisella virkakannalla olevat voivat tehdä vapaasti työtä.
Sitten tuki jaetaan sinne missä työ tehdään.
Lähetystyölle voisi keksiä ihan uuden nimen. Kansan syvissä riveissä sanalla on väärä kaiku. Ei käsitetä sitä, että työtä tehdään yhdessä paikallisten kanssa ja heidän ehdoillaan.
”Tukitehtävissä Ambomaalla ” vaikkapa
Tai opetustehtävissä Saaremaalla.
Miksiköhän kukaan allekirjoittajista ei tule keskusteluun mukaan?
Jospa heillä ei ole tunnuksia. Kukaan heistä ei kai ole aikaisemminkaan kommentoinut Kotimaassa. On kai vaan annettu julkaistavaksi.