Olen lähemmäs 40-vuotias nainen, joka on kasvanut lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuisuuden jehovantodistajien oppien vaikutuksen alla.
Nyt aikuisena olen purkanut lapsuuteni muistoja ja kokemuksia kirjoittamalla niistä. On ollut pitkä tie ymmärtää, miten paljon lapsena koetut ajatukset ja pelot sekä niistä koetut häpeän tunteet ovat vaikuttaneet aikuisuuteen asti, tänne lähes 40 vuoden matkan päähän. Häpesin ahdistustani ja pohdintoja lapsena sillä Jumalan kansan kuuluu olla iloinen. Näin raamatussa kerrotaan. Totuus vapauttaa…
Istahda kokoukseen kanssani, vuosikymmeniä taaksepäin.
Minulla on ylläni punainen skottiruutumekko päällä. Äitini ompeli sen. Hän huolehti, etteivät polvet näy. Olen 6-vuotias. Tiedän jo miten naisen EI kuulu pukeutua. Minulla on kirja joka herättää tunteita. En tiedä vielä mitä tunteita. Ne olivat iloa, surua, hämmennystä ja ahdistusta. Nyt aikuisena osaisin ne nimetä.
6-vuotias ei osaa kaikkea. Mutta tuo kirja on totta! Se ei ole satua kuten prinsessa Ruusunen… Tämän kirjan tekstit ovat aivan tosia! Nämä eivät ole tarinoita, vaan ennustukset tulevat tapahtumaan. Ne pelottavat.
Nykäisen hametta alemmas istuessani penkillä. Piirustusvihkoni on jo täysi. Olen piirtänyt ja piirtänyt. Olen piirtänyt paratiisia eläimineen. Olen myös piirtänyt enkelin. Revin sivun irti ja laitoin myttyrässä laukkuuni. Tiesin, että sen piirtely ei ehkä ole sallittua. Miksi? Sitä en tiennyt, mutta aavistin jotain, sillä setä lavalta sanoo: kuvien palvonta on kiellettyä. Minä päättelin lapsena enkelin piirtämisen olevan väärin ja surin koska en uskaltanut piirtää kauniita enkeleitä. Keijut olivat kauniita myös.
Niitä keijuja ei sitten ole olemassa kuten enkeleitä on? Tiesitkö? Minä tiesin sen jo 4-vuotiaana. Keijuja ei ole. Ei joulupukkia. Ei taikaa. Ei peikkoja eikä mitään, mitä en pysty näkemään. Kaikki sellainen on Saatanasta… tontutkin. Ja veriruuat. Kerran söin melkein vahingossa veriruokaa. Mitä minulle olisi tapahtunut?
Tiesin jo silloin, että on olemassa silti jotain mitä ei voi nähdä.
Jumala ja Saatana. Jeesuskin on. Ja enkeleitä, ja demonitkin on totta. Demonit ovat pahoja, ja pelkään niitä yksin ollessani.
Jumala voi nähdä minun mieleeni ja seinien läpi. Se näkee kaiken. Jumala näkee minut, jos teen syntiä. Mietin mitä on synti? Kiukuttelu? Äidin mielen pahoittaminen? Väsyminen kokouksissa? Suuttuuko Jumala? Jumalan mielen pahoittaminen? Minua väsyttäisi kokouksessa, mutta en uskalla nukahtaa. Setä sanoo lavalta: uskon ja jumalan rienaaminen on syntiä. Minä en tiedä mitä rienaaminen on mutta pelkään jos nukahdan kokouksessa, rienaan.
Laitan jalat ristiin penkin päälle. Voi, minun jalkojani puuduttaa. Pissattaa. Täti tönäisee minut istumaan suoraan. Laittaa käteeni raamatun. En osaa hakea kaikkia raamatunpaikkoja. Kuuntelen: Ottakaamme esiin ensimmäinen Aikakirja ja luku 13 jae 10: ”Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja hän löi hänet sen tähden, että hän oli ojentanut kätensä arkkiin, ja niin hän kuoli siihen, Jumalan eteen.”
Tiesitkö, että Jumala ei taida enää nykyään heti tappaa jos tekee väärin?
Minä en tiennyt 6-vuotiaana.
Otan keltaisen kirjani. Tämä kirja on hassu, sillä siinä on paljon kauniita kuvia paratiisista, mutta paljon pelottavaa. Joitakin kuvia vilkaisen pikaisesti yksin ollessani.
Luen ja tavaan mielessäni: pienen käteni pieni sormi liikkuu tekstirivin alla…” IH-Mi-set PEL-Kä-si-vät… ei minun olisi tarvinnut jatkaa tavaamista. Tiesin miten ihmiset pelkäsivät. He eivät kuunnelleet Jumalaa eivätkä Nooaa, ja nyt tuo pieni poika hukkuu kuvassa äitinsä kanssa. Niitten isä on myös kuvassa. Virta vie isää ja hätä on suuri. Minä päättelin tämä kaverini kanssa kun katselimme kuvia yhdessä.
Voi miksi isä ei ota puun kappaleesta kiinni, jonka kyydissä on kissaeläin? Tuo kallio tuntuu niin liukkaalta. Kuoleeko kaikki? Käännän sivua.
Pissattaa niin kovasti. Kuiskaan tädille, että on pakko mennä vessaa. Hiippailen hiljaa, mutta hitaasti. Minusta ei saa lähteä häiritsevää ääntä jumalan pyhien keskuudessa. En tiedä miksi.
Laulu alkaa, kiiruhdan takaisin. Kokousajasta on mennyt puolet. Nyt alkaa tauko. Pyörin pitkin käytäviä. En tiedä kelle puhuisin. En tiedä minne menisin. Vedän hameen helmaa alemmas. Vilkaisen peiliin, etteivät polveni vain näy. Näytänkö tarpeeksi säädylliseltä? Mitä se tarkoittaa?
-Mulla irtosi hammas! Aloitan reippaana tyttönä keskustelun tutun tädin kanssa. Irvistän ja näytän koloa suussani. Haluaisin jatkaa, että laitoin sen tyynyn alle, jotta hammaskeiju tuo minulle markan tai kultaisen värisen vitosen. Mutta hammaskeijuja ei ole. Ja on paheksuttavaa puhua niistä sekä kuvitella niitä olevan. Se on taikauskoa… Mitä sen on? Tiedätkö sinä? Minä en. Mutta minä opin koko ajan.
Kokous jatkuu.
Otan keltaisen kirjan esiin. Katson Lootin vaimoa joka on suolapatsas. Yritän rapsuttaa kirjan pintaa. Jos rapsutan suolan irti, niin voisiko Lootin vaimo päästä perheensä luokse? Itkeekö se? Miten minun äiti pärjää? Minulla on ikävä äitiä. Entä jos minun äiti kuolee? Noilla ihmisillä, Lootin perheellä on hätä katseessa, kun ne juoksevat karkuun tulikiviä: punaisen taivaan alla. Punainen taivas on varma merkki tulikivistä ja Harmagedonista. Näin se on. Tiesitkö?
Päätän: ”Minä alan tarkkailla taivasta, jotta olen heti kotona oman perheen tykönä, jos näen Harmagedonin alkavan. Minua pelottaa se.”
Jos se alkaa kun olen koulussa? Entä jos se alkaa kun äiti ja iskä eivät ole kotona? Entä jos olen reissussa tai kylässä kun se alkaa? Minä voisin pysyä koko ajan äidin vieressä, niin emme ole erillään, kun Harmagedon alkaa.
Tavaan lisää keltaisen kirjan sivulta: SE O-SOIT-TAA että Jumala pelastaa vain ne, jotka tottelevat häntä, MUT-TA tottelemattomat menettävät elämänsä… Kuolevat.
Kuolema on tyhjää. Ei ole taivasta. Ei ole tietoisuutta. Ei ole lohtua. Kun kuolee, ei tiedä mitään.
Pappa kuoli, ja se ei ole taivaassa vaan se on aivan kokonaan pois. Sitä ei ole yhtään missään olemassa. Ei ole mitään lohtua johon tarttua. Papan ruumis on vain maassa ja mätänee sinne.
Minun kaverini koulusta kuolee Harmagedonissa. Tai minä luulen niin. Se ei usko Jehovaan. Minun mummoni kuolee myös. Mutta minä tiedän, että Harmagedon tulee ennen kuin mummo kuolee. Kun mummo eli 1914 vuonna, ja sen sukupolven ihmisiä pitää elää, kun Harmagedon tulee. Se tulee pian.
Sitä sinä et varmasti tiennyt niin kuin minä tiesin tämän jo 6-vuotiaana.
Kääntelen sivuja.
Katson äidin itkua kymmenen vitsausta kuvasarjassa. Hänen esikoisensa on kuollut, koska enkeli surmasi pojan. Lapsen pää roikkuu, eikä lasta ole enää olemassa. Minua mietityttää, että voiko enkeli tulla surmaamaan minut, jos Jumala vaatii niin?
Selaan keltaisen kirjan sivuja. Punainen meri tappoi nuo hevosetkin, joiden kyydissä sotilaat ylitti sitä. Äiti sanoi, että ne varmaan ui rantaan turvaan. Ne hevoset.
Mooses surmautti ihmiset, jotka palvoivat kultaista vasikkaa. Ihmiset näyttävät iloisilta mutta se on Saatanan johdattelua. Saatana muuten johdattelee helposti harhaan Jumalan polulta.
Kuuntelen setää lavalta: ”mutta varokaa Saatana Panettelijan ansoja. sillä näin lopun aikoina Panettelija kiertelee kuin karjuva leijona nielaistakseen tosi uskovia”…
Salomon oli viisas kuningas. Hän keksi aikoa halkaista vauvan, että oikea äiti pelastaa sen. Minä mietin: entä jos kumpikaan ei olisi ollut oikea äiti? Olisiko vauva halkaistu? Miltä halkaistu vauva näyttää? Tarvitseeko siihen terävän puukon? Miten joku voi halkaista vauvan? Onneksi äiti pelasti lapsen ja antoi sen mieluummin väärälle äidille. Miksi väärä äiti olisi antanut halkaista lapsen? Tuleeko siitä paljon verta? Sattuuko vauvaan?
Oletko sinä nähnyt kuvaa jossa mies aikoo halkaista itkevän vauvan? Minä olin jo 4-vuotiaana nähnyt. Tai aikaisemminkin sillä sain kirjan lahjaksi 1-vuotiaana.
Stefanusta on aivan varmasti sattunut kun se kivitettiin. Kun vainoja tulee lopun aikoina ja minua kivitetään, en tiedä miten kykenen antamaan kivittäjille anteeksi? Minua pelottavat vainot. Entä jos äiti kärsii? Tai näen kun äiti viedään kaasukammioon? Minä olen sitten yksin. Ihan yksin.
Otan tätiä kädestä kiinni. Jospa täti olisi sitten minusta huolehtimassa?
Mutta minä tiedän miten selviän Harmagedonista ja vainoista! Ja tiedän, että nämä kirjoitukset ovat totta keltaisessa kirjassa ja se ei ole mikään satukirja niin kuin Hannu ja Kerttu. Kun teen Jumalan tahdon mukaan, selviän.
Siis tiesitkö, että Raamatussa olevat tarinat on totta? Minä ainakin tiesin 6-vuotiaana, että ne ovat totta ja niin on tapahtunut. Jumalansota tulee ja hävittää kaikki vääräuskoiset. Linnut syövät vääräuskoisten lihan ja kaikki pahat ihmiset, minun ja seurakuntani ympäriltä tapetaan Jumalan toimesta Harmagedonissa ja minä pääsen paratiisiin.
Paitsi minun mummoni ei varmaan pääse sinne kun ei hän käy kokouksissa. Eikä minun opettajani. Eikä koulutoverit… Eikä moni muukaan.
Linnut syövät niitten lihan myös. Mietin miltä se näyttää. Mietitkö sinä 6-vuotiaana, miten korppikotka syö naapurisi lapsen lihan, kun hän kuolee Harmageddonissa? Minä mietin joskus. Mutta en usein. Se tuntuu niin pahalta.
Suljen kirjan. Puristan sen kassin pohjaan. Minua itkettää. Minun paras kaverikin kuolee. Entä jos minä olen syntinen enkä pelastu? Tai jos joudun yksin paratiisiin, ilman äitiä ja isää? Pitääköhän täti minusta huolen? Saankohan pitää leluni vai tuhoutuvatko ne? Tuhoutuuko minun kotini tulikivistä?
Puristan käteni ristiin. Rystyset valkoisena. Ai niin, ei ristejä. Siirrän kädet siveelliseen ja kunnioittavaan asentoon rukouksen ajaksi, vain sisäkkäin ja painan pääni alas. Setä kiittää kaikesta siitä miten Jumala suojelee tosi uskovaisia tässä lopun ajan ahdingoissa ja auttaa selviämään vaikeuksista parhaaksi katsomalla tavallaan. Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta.
Aamen.
Auto on kylmä. Painan pääni ikkunalasiin ja hengitykseni huurruttaa siihen sumean piirto alustan. Piirrän kuvan, perheestäni. Minä en haluaisi menettää sitä mutta jos niin käy? Jos Jumala ei katso perhettäni tarpeeksi hyväksi paratiisiin?
Tädin auto kääntyy pihallemme. Tuijotan taivasta. Se on tulessa auringonlaskusta. Punainen kuin tulikivien peittämä. Nielaisen ja kiitän kyydistä. Kiirehdin pian kotiin. Ehdin varmasti ennen kuin Harmagedon alkaa. Juoksen portaat viidenteen kerrokseen. Kokouslaukku hakkaa kylkeeni ja painaa paljon. Hengästyttää, mutta en saa pysähtyä. Hissiä en voi käyttää, sillä jos se jää välille, en pääse kotiin turvaan äidin luokse. Rappukäytävän valot sammuvat ja harmaat kiviset kierreportaat katoavat silmistäni. Hapuilen katkaisinta. Jos nyt tuli sähkökatkos, kun tulikivet osuvat voimalaitokseen, niin missä kerroksessa olin? Olinko kolmannessa?
Se alkaa varmaan nyt.
Ei se alkanut sinä iltana. Tiesitkö sen?
Minä en… Rappukäytävän valot syttyivät katkaisimesta painaessa.
Kiiruhdan äkkiä äitini syliin. Puristan ja kysyn, onko isä kotona myös? Toivon, että ensi sunnuntaina olemme koko perhe kokouksessa, että pelastumme. En halua paratiisiin ilman äitiä ja isää. Näkeehän Jumala, että äiti ja isä ovat hyviä ihmisiä? Että jos ei pääse kokoukseen ei tarvitse kuolla?
Illalla käännän huoneessa olevan peilini ja kääriydyn peittoon tiiviisti. Demonit voivat tulla, ja minua pelottaa, jos ne tulevat jostain esineestä minun luokse ja ahdistelevat.
Äiti lukee keltaista kirjaa. Pyydän lukemaan paratiisista. Ja äiti lukee. Lopussa on lause, josta äitini tykkää, ihan viimeinen sivu:
”Pikku Samuel on hyvä esimerkki meille. Muista, että hän oli vain neljän tai viiden vuoden ikäinen ryhtyessään palvelemaan Jehovaa hänen tabernaakkelissaan…. Oletpa kuinka nuori tahansa, sinä et ole liian nuori palvellaksesi Jehovaa.”
Niin, pienestä alkaen.
Nimimerkki ”Uskoin murruin elin”
Puuttuuko jehovantodistajilta kokonaan käsite ”armo”? Ja rakastava Jumala? Onko heillä vain VT kun esimerkit ovat sieltä? Pienen tytön kuvaus oli pelkkää uhkakuvaa, jota kokouksessa kerrottiin.
Kyllä Salme aivan luterialaiset lapset ovat olleet kirkkojen pirunkuvien edessä yhtä kauhuissaan. Lapsia
kasvatettiinj poliisien, koulukotien ja Jumalan/ helvetin pelolla vielä minun nuoruudessani ja taitavat jotkut
fundikset tehdä niin vieläkin.
Kyllä siellä armosta ja rakastavastakin Jehovasta puhutaan, mutta kuten kulttien ja lahkojen teologia muissakin tapauksissa menee, homman pihvi on siinä, että pelastus täytyy ostaa. Ilman lahkon/kultin määrittelemiä tekoja ja toimia pelastusta ei ole.
Oma lapsuuteni ko. lahkossa oli hyvin pitkälti samankaltaista kuin blogin kirjoittajan kuvaamat tuntemukset. Alituinen huono omatunto siitä, oliko mahdollisesti tehnyt jotain väärää, leimasi elämää melkein aina kun mielessä pyörivät nämä uskonnolliset kysymykset ja asiat.
Elin oman elämäni lapsuuteni 80-luvulla ja kuulin usein, että ”loppu” tulee ennenkuin ehdin kouluun. Sittemmin oli selvää että ”loppu” tulee ennenkuin ehdin käymään kouluja loppuun. Olin varma että kuolen pian alkavassa harmagedonissa, koska ajatukseni ja jotkut tekoni eivät aina olleet ihan sellaisia kuin niiden olisi pitänyt olla. Muistan aina toivoneeni, että ”loppu” viipyisi edes sen verran että ehtisin täysi-ikäiseksi, naimisiin ja elämään edes hetken aikuisten elämää ennenkuin kuolisin harmagedonissa. Tällaisia ajatuksia siis 6 tai 7-vuotiaasta lähtien.
Tällaisessa asetelmassa lapset elävät Jt-yhteisössä edelleenkin. Enää ei välttämättä alleviivata, että loppu on tulossa ennenkuin sitä ja tätä ehtii tapahtumaan, mutta ”loppua” pidetään edelleenkin lähiaikana tapahtuvana asiana, joten kun lapset tällaisia asioita kuulevat, se vaikuttaa heidän ajatteluun ja maailmankuvaan väistämättä.
Sen vaikutukset eivät ole KOSKAAN terveet.
Seppo, tuon olet kertonut lukemattomat kerrat, mutta se on vain sinun omakohtainen kokemuksesi (tietysti ikävä sellainen), ei kirkon yleinen käytäntö. Minä en ole koskaan kokenut tuollaista pelottelua kirkon taholta enkä ole hevin kuullut muidenkaan, paitsi sinun, kokeneen.
Tom. Todella karmeaa kuultavaa tuo sinunkin kokemuksesi, kuten blogistinkin.
Opetetaanko jehovantodistajien saleissa juurikaan Uuden Testamentin asioita?
Tämä vastaus on Salmen tekstiin: ”Tom. Todella karmeaa kuultavaa tuo sinunkin kokemuksesi, kuten blogistinkin.”
Jehovan todistajien yhteisössä eivät toki kaikki lapset kärsi. Mutta niissä perheissä, missä orjallisesti ja kirjaimellisesti noudatetaan kaikkia Vartiotorniseuran ohjeita, ongelmia voi tulla, ja tuleekin. Siksi syksyllä 2013 Uskontojen uhrien tuki ry teki selvityksen Jehovan todistaja -perheissä kasvaneiden lasten ongelmista. Se osoitettiin lapsiasiavaltuutetulle.
Selvityksen voit lukea täältä:
http://johanneksenpoika.fi/lapset_nuoret/tiedote_2013_09_web.pdf
Selvitykseen liittyvät omakohtaiset kokemukset on koottu tälle sivulle:
http://johanneksenpoika.fi/lapset_nuoret/index.html
Lapsiasiavaltuutettu on ottanut kantaa selvitykseen ja tavannut jo Jehovan todistajien Suomen johtoporrasta. Hänen tarkoituksensa on ainakin lehtitietojen mukaan tavata myös UUT:n edustajia ennen kuin jättää virkansa huhtikuussa 2014.
Saa sitten nähdä, miten Maria Kaisa Aulan seuraaja suhtautuu selvitykseen. Asia on vakava. Monet lapset saavat elinikäisiä traumoja. Hyvä esimerkki on tämän blogin kirjoittajan oma kokemus JT-lapsuudesta.
Kitos Jari-Pekka Peltoniemi linkeistä ja tiedosta.
Lueskelin linkkien kertomaa. Ihan sydämeen sattuu lasten (nyt aikuisten?) kokemukset. Yksi lainaus sieltä tämän blogin kirjoittajalta ”Missään ei näkynyt rakastavaa Jeesusta. Missään ei näkynyt anteeksiantoa. Olin toimeton, tyhjiö, saamaton.”
Pahaa teki lukea tarinoita linkkien takaa. ; (
Minullahan on ollut siitä iloinen mahdollisuus, että olen käynyt käännytysprosessin läpi. Kastetta vaille JT -myllyssä. Se, minkä prosessissa opin on se, että ei se aikuiselle ole kovin pelottavampaa kuin normaali luterilaisuus. Mutta lapsia kohdellaan tosiaan kuin aikuisia. Itse muistan luterilaisessa pyhäkoulussa oli kaikkea lööperiä ja askarreltiin sammakoita! (Minua kiinnosti sammakot enemmän kuin Jeesus. En ole keksinyt miten sammakoilla voisi olla teologisia yhteyksiä.)
Toinen on tietysti ryhmän jättäneiden kohtelu. Mielenterveysongelmiin suhtautuminen ja kirpputoriesineiden kiroukset olivat jotain sivujuonteita joissa tuntui olevan enemmän kuin haluaa tietää. Sen opin, että varmasti olisi pirunmoista tutkia jonain ulkopuolisena. Kun tuntuu että (a) vanhoilla ihmisillä on omia käytänteitään jotka ovat perua ties miltä ajoilta. Ei opeteta ei ole muutettu (b) oppi oikeasti päivittyy ja päivittyy (c) monet toimintakäytänteet tuntuvat olevan liikkeen vahvassa otteessa mutta medialle ja ulkopuolisille esitetään että mitään ei tapahdu tai jos tapahtuu niin on ”yksittäistapaus” ja ”väärinkäsitys”.
PS. Kyllähän uutta testamenttia opetetaan paljonkin. Etenkin ilmestyskirjaa. Ja tämä ei ole vitsi tai parannus. Päin vastoin.
Puuttuu.
Niin tuttua. Voi miten rukoilin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kaikki maailman ihmiset tekisivät vl-parannuksen, etteivät he joutuisi helvettiin, isoon, kuumaan ja armottomaan tulimereen, josta ei voi ikinä pelastua. Tämän uhkakuvan takia sitä teki mitä teki tai jätti tekemättä mitä jätti, halusi olla kuuliainen kulloisillekin eri aikojen ohjeille.
Tässä on muutama kuva Jehovan todistajien julkaisemasta kirjasta ”Kirjani Raamatun kertomuksista”, mikä liittyy tähän blogikirjoitukseenkin:
http://johanneksenpoika.fi/lapset_nuoret/kirjani_raamatun_kertomuksista.html
Em. kirja on tarkoitettu aivan muutaman vuoden ikäisille lapsille.
Toinen pienille lapsille tarkoitettu Jehovan todistajien kirja on ”Opimme suurelta opettajalta”. Se kirja nitoo yhteen eräässä luvussa kätevästi Saatanan, demonit, pelon ja seksuaalisuuden. Voit lukea tai kuunnella yhden luvun tästä kirjasta täältä:
http://johanneksenpoika.fi/lapset_nuoret/opimme_suurelta_opettajalta.html
Jehovan todistaja -perheen lapsuus ei todellakaan ole ”normaalia” huoletonta lapsuutta. Lapset altistuvat liian nuorina monille pahoille asioille.
Ei se samaa ole, jos rukoilee kädet kyynerpäitä myöten ristissä sitä, että kaikki maailman ihmiset pelastuisivat.
Tuskin kukaan rukoilee, että he saisivat hengellisen kotinsa jossain toisessa yhteisössä…….
Mehän olemme täällä käyneet keskustelua mainitun lahkon opetuksesta.
Heillä ei pelastuta uskosta, vaan uskosta ja omasta suorituksesta.
Erotukseksi kaikista kristillisistä yhteisöstä, kysymyksessä on matemaattisen tarkka,
sieluton ja armoton filosofia.
Miksi näin on?
Itsevanhurskaus on ihmiselle luontainen taipumus ja ajatusmalli.
Jollakin tavalla pitäisi voida miellyttää Jumalaa.
Stahanovilainen suoritusyhteisö tuntuu turvalliselta.
Jumalaa ei kuitenkaan miellytä muunlainen uhri kuin murtunut mieli ja särkynyt sydän.
Sen tajuaa vasta sitten, kun se joutuu todella koetteelle.
Kun niin käy, se on armoa ja johdatusta!
Amen!
Aamen!
Jumalaa ei kuitenkaan miellytä muunlainen uhri kuin murtunut mieli ja särkynyt sydän..
Näköjään,sillä näitä murrettuja ja murtuneita mieliä kyllä löytyy mielisairaaloista ympäri maailmaa.
No Seppo, voihan sen noinkin ivallisesti kuitata. Mutta nyt kyseessä on aivan toisenlainen murtuneisuus ja nöyryys eli omasta itsevanhurskaudesta luopuminen ja vain ja turvautuminen ainoastaa Kristuksen sovitustyön kautta lahjaksi tarjottavaan armoon.
En nyt muita linkkejä katsonut, mutta katsoin tuon (ensimmäisen) yhden kirjalinkin. Ja jos kuvat ovat jo parivuotiaalle, niin silloin menee metsään. Isommalle kuvat itsessään voisivat olla jännitysnäytelmä.
Olennainen asia on se, miten asiat esitetään. Toisaalta minulla on kokemus, kun kerroin Hannua ja Kerttua ja pieni tyttäreni halusi kuulla sen uudestaan ja uudestaan. Minua alkoi hiukan kyllästyttää ja kerroin hiukan julmemman version ajatellen, että pyytäminen loppuu. mutta kuinkas kävikään, tyttö silmät innosta hehkuen huusi lisää, lisää.
Raamattua olen lukenut ja antanut lapsen mielen tehdä tehtävänsä. Ikuisia kertomuksia luin niin, että muutin kaikki hyvyys vaatimukset armollisemmiksi. Muistan kerran kun poikani huomasi kun aivotyötä tehdessäni hidastuin, mutta yleensä hän ei huomannut mitään. Lasten Raamatusta löytyi leikkikirjastokortti, jonka tyttäreni päiväkerhoa esitteli kerholaisilleen. Meillä on ihana muistelu hetki, kun kysein, että ovatko leikkineet sellaistakin.
Kaikesta lukemisestani huolimatta nuoremmat lapseni eivät tietäneet, mikä on helvetti ja saatana, kun sellainen tuli eräässä keskustelussa esiin. Silmät pyöreänä kyselivät. Vaikka olivat pienestä hengellisissä tilaisuuksissa, joissa kuului välillä vaikka mitä. Kyse oli siitä, että he olivat mukana, mutta vapaana. Siellä ne pinkoi leikeissään ja tulivat välillä jos oli asiaa. Samaten nuo kerhot ovat olleet enempi lapsien lapsuutta yhdistäviä kokemuksia.
Ei tässä tarvitse olla kasvatustieteen asiantuntija ymmärtääkseen missä on mennyt pieleen. Meidän vanhempien tehtävä on suojella lapsiamme mieltä, olimme sitten elämän realiteeteista tai ikuisuuskysymyksistä mitä mieltä hyvänsä.
Laitan vielä linkin varmuuden vuoksi kun Jorma viittaa minun (henkilökohtaisesti) lempipsalmia. Se on hoitanut minua paljon ja Seppo alkaa laittaa halvalla asioita, jotka ovat terveen mieleni elinehtoja. 🙂
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps.+51%3A1&rnd=1393320472071
Suurin osa tuntuu löytyvän sairaaloiden ulkopuolelta, mutta ei profeetta heitä tarkoita.
Hyvä nmimerkki Uskoin Murruin Elin
Olet nyt 40-vuotias. Mistä kaikesta vaikeasta oletkaan selviytynyt. Mutta se pieni pelkäävä tyttö on vielä jossain sisälläsi. Ota hänet silloin tällöin syliisi, kun siltä tuntuu, rutista hellästi, sivele hiuksia ja sano: Minä olen tässä sinun turvanasi. Älä pelkää mitään. Kaikki onnistuu. Jumala on hyvä ja hänen poikansa kärsi puolestamme kipua ja häpeää, siis sinunkin kipusi ja häpeäsi.
Olet vahvempi ja kestävämpi kuin koskaan. Ja onnellisempi.
Vaikuttava kirjoitus, joka antaa onneksi toivoa siitä, että tuollaisestakin voi päästä irti ja toipua.
Vaikka kirjoituksessa kerrotaan Jehovan todistajista, sama pätee kotoiseen luterilaisuuteemmekin (toki myös katolilaisuuteen ja ortodoksiseen uskoon jne.). Siinäkin opin ydin on ihmisten jakaminen kahteen joukkoon: toiset osaavat käyttäytyä Jumalan tahdon mukaisesti ja saavat siitä palkinnoksi ikuisen, nautinnollisen elämän. Jumalan mielestä väärin toimivat saavat palkakseen kadotuksen, joka on pahin kohtalo, mitä voi kuvitella.
Kyllä tuo minuakin lapsena valvotti monia öitä. Onnekseni perheeni oli ns. tapauskovainen, joten taakasta oli kohtalaisen helppoa vapautua. Sen verran otin opikseni, että moista piinaa en ole omille lapsilleni välittänyt. Hommaa helpotti tietenkin myös se, että nykyaikaisista kouluista ei onneksi enää löydy kovin monta syntiä ja tuomiopäivää julistavaa opettajaa.
”Ääri-islamiin liittyvän terrorismin uhassa ei muutoksia Suomessa
Väkivaltaiseen ääri-islamiin liittyviä kansainvälisen tason ilmiöitä on nähtävissä Suomessa aiempaa enemmän. ”
Ei muutoksia -mutta: aiempaa enemmän ???
Miten jotakin ilmiötä voi tulla aiempaa enemmän, ellei ole muutoksia? Jokin tässä logiikassa ontuu.