Laulaja ja lauluntekijä Juice Leskinen kirjoitti eräässä runossaan: Olen tullut siihen tulokseen, että jumala on. Ei siitä sen enempää. Juice sanoi jumalan olevan, vaikkei uskoisi.
Uskon, että monet – ehkäpä sittenkin useimmat – kuuluvat kirkkoon, koska uskovat Jumalaan. Uskon määrä vaihtelee, eikä sitä mitata tai kysytä. Se on meissä jossain syvällä, ei sitä silloin voi, eikä tarvitse, perustella. Monet lopulta uskovat, vaikka välillä sen kieltäisivätkin. Kirkkoon meidät liittävät myös elämänkaareemme liittyvät tapahtumat kuten ristiäiset, häät ja hautajaiset, joista kirkossa käytetään nimitystä ”kirkolliset toimitukset”.
Henkilökohtaisesti en ole koskaan pohtinut kirkkoon kuulumista tai etsinyt sille perusteluja, vaikka muun muassa työn ja luottamustehtävien puitteissa sen tehtävän edessä olen usein ollut: Miksi kuulua kirkkoon? Olen vain ollut ollut kirkossa, osa kirkkoa.
Miksi kuulua kirkkoon? Tuo kysymys nousee nykyään usein esille, kun monet ovat eronneet kirkosta, ja sitä mediassa innokkaasti uutisoidaan. Vapaa-ajattelijat yrittävät saada ihmiset eroamaan kirkosta. Kirkosta eroamaan kehottaminen ja houkutteleminen on heidän mielestään todellista vapaa-ajattelua. He yrittävät saada uskontoon vivahtavankin pois näkyvistä, esim. joulukuvaelmat, suvivirret, vaikka eivät usko uskonnollisen olevan totta. Juice Leskinen ihmetteli, että miksi vastustaa sellaista, mitä ei ole?
Juicen ajatuksiin uskosta tutustuin syyskuun alussa Kirkon viestintäpäivien yhteydessä täpötäydessä Tampereen tuomiokirkossa järjestetyssä Juicekirkossa. Juicekirkossa laulettiin Juice Leskisen lauluja, joiden välissä kuultiin raamatuntekstejä ja Juicen runoja. Monet iskelmätekstit koskettavat myös ihmisten uskonnollisia tuntoja, jopa siinä kuin perinteisemmät hengelliset puheet. Juicekirkko oli minusta vahvasti hengellinen tilaisuus.
Kirkkoon kuulumiselle löytyy perusteluja myös järkeilemällä. Yli puolet kirkollisveron tulosta käytetään lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävään työhön, kun lisätään tähän diakonia, on kyse ¾ menoista. Kirkko tekee hyvää ja rakentaa tämän yhteiskunnan perustaa.
Kirkko tekee hyvää? Sitä tekevät tietysti työntekijät ja siihen käytetään siis budjettivaroja, mutta ennen kaikkea se tarkoittaa, sen pitäisi tarkoittaa jokaista kirkon jäsentä, jokaista meistä, jokaiselle löytyy jokin tehtävä, vaikkapa kolehtilahjoitus tai vapaaehtoistehtävät tai vaikkapa toiminta luottamushenkilönä seurakunnan hallinnossa.
Syksyn seurakuntavaalien valtakunnallisen julkisuuskampanjan tunnuksena on USKO HYVÄN TEKEMISEEN. Monet sanovat kuuluvansa kirkkoon juuri siksi, koska se tekee hyvää. Harjoittaa diakoniaa ja tekee sosiaalista työtä.
Kirkko puolustaa hyvää. Uskonnolla on yhä suuri, ehkä jopa entistä suurempi merkitys arjessamme. Mediakeskustelut käsittelevät tai pohjautuvat uskontoon, uskonto on osa politiikkaa, erityisesti maailmalla. Maailmantapahtumia on vaikea seurata, saati ymmärtää, ilman uskontoja. On tunnettava uskonnolliset peruskäsitteet ja ilmiöt. Maailman uskontoja voi syvemmin ymmärtää vain oman uskonnon pohjalta.
Minusta sellainen maailman ymmärtäminen on loppujen lopuksi jopa tärkeämpää kuin lyhytnäköisesti pelkkien taitojen opetteleminen. Kyse on sodasta ja rauhasta, ihmisten elämästä….
Siksi ei tunnu kovin viisaalta, että uskonnon opetusta vaaditaan pois kouluista ja sen tuntimäärää ollaan vähentämässä. Maailman ja elämänmenon ymmärtäminen edellyttää uskonnon ja historian tuntemusta. Monen kriisin syyksi sanotaan uskontoa, uskovia vainotaan, uskon puolesta taistellaan…
Olin mukana Kirkon ulkomaanavun ”Nopean toiminnan joukoissa” keräämässä apua Syyrian pakolaisten hyväksi. Kriisialueilla, muun muassa Syyriassa, erityisesti joutuvat lapset ja heidän perheensä kärsimään. On pelättävissä, että pakolaisten määrä tulee yhä vain kasvamaan.
Ihmisiä pitää auttaa, kun he ovat hädässä. On hullua olla tekemättä mitään, vaikka emme voisi auttaa kaikkia ja ratkaista koko ongelmaa
Markku.
Kiitos että olet ollut keräämässä apua Syyrian hädässä oleville.
Valitettavasti Syyrian tilanteen informointi on ollut maassamme aika yksipuolista.
Liimaan tähän otteen viime itsenäisyyspäivän saarnastani.
”Raamatun Sedad on nykyinen Sadad, arabiaksi صدد Șadad, kaupunki Syyriassa. Se sijaitsee 101 kilometriä Damaskosta koilliseen ja 60 kilometriä Homsista, arabiaksi حمص Himş, etelään.
Sadadin seutu on aavikon läheistä aluetta. Kaupungissa on asunut ikivanha Syyrian ortodoksinen kristitty väestö. Asukkaat ovat ollut köyhiä. Koska seutu on ollut syrjäinen, niin kristityt ovat vanhastaan tunteneet olonsa turvatuksi siellä.
Otetaanpa tapauksia jotka sattuivat tässä ikivanhassa kaupungissa.
Syyrian sisällissodan aikana sinne oli paennut noin 600 kristittyä perhettä Syyrian kapinallisia pakoon.
Syyrian kapinalliset olivat seuranneet kaupunkiin. He ovat riehuneet siellä. Tämän vuoden lokakuussa he ottivat haltuunsa Sadadin yhdeksi viikoksi. Naisia ja lapsia on pahoinpidelty. Kapinalliset tappoivat 45 kristittyä kaupungin asukasta Syntyi joukkohautoja. Yhdestäkin perheestä oli kuusi sen jäsentä heitetty kaivon pohjalle. Vanhin heistä 90 vuotias ja nuorin 16. Kaivoon heittäminen on ollut ikivanha tapa kristittyjen hävittämiseksi sikäläisissä oloissa.
Kaupungin 14 kirkkoa häväistiin ja tuhottiin. Muutamat niistä olivat erittäin vanhoja, historiallisestikin arvokkaita.
Voidakseen saada kauhua poliittisissa vastustajissaan ja saadakseen kunniaa omissa joukoissaan kapinalliset ovat videoineet surmaamiaan ja huutaneet ”Allah Akhbar”.
Noin viikko kesti tuota kauhun aikaa. Sitten hallituksen joukot vapauttivat kaupungin.
Vapauttamisen jälkeen on paljastunut miten valtaisat nuo viikon kestävän miehityksen tuhot olivat Sadadin kansalle.
Raymond Ibrahim Philadelphiasta PA sanoo tapauksesta:
”One of the worst Christian massacres”
”Yksi pahimpia joukkotuhoja.”
Arkkipiispa Selwanos Boutros Alnemeh, Syyrian Ortodoksinen Homsin ja Haman metropoliitta kertoo:
Se mitä Sadadissa tapahtui oli yksi Syyrian pahimpia joukkosurmia viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. 45 syytöntä ihmistä tapettiin ilman mitään syytä, heidän joukossaan useita naisia ja lapsia. Monia heitettiin joukkohautoihin.
Toisia siviilejä uhattiin ja pahoinpideltiin. 30 haavoitettiin. 10 yhä puuttui kertomisen hetkellä. Viikon ajan 1500 ihmistä pidettiin panttivankeina ja ihmiskilpinä. Niiden joukossa lapsia, vanhuksia, nuoria, miehiä ja naisia. Kaikki talot ja omaisuus ryöstettiin. Kirkot tuhottiin ja häpäistiin. Vanhat kirjat ja arvokkaat huonekalut riistettiin.
Arkkipiispan mukaan se mitä Sadadissa tapahtui oli suurin kristittyjen joukkkotuho Syyriassa ja toiseksi suurin Lähi-Idässä sitten vuonna 2010 Irakissa tapahtuneen Pyhän Äidin pelastuksen kirkon hävityksen, jolloin 60 kristittyä tapettiin yhden ainoan jumalanpalvelukseen tehdyn aseellisen hyökkäyksen aikana.
Tuo arkkipiispan tarkoittama suurin joukkotuho tapahtui Ma’loulassa, arameaksi ܡܥܠܘܠܐ, Maʿlūlā ja arabiaksi معلولا Maʿlūlā. Se sijaitsee 56 km Damaskosta koilliseen.
Kaupungissa on säilynyt ikivanha arameankielinen väestö. Olen joskus lukaissit tekstiä Maʿlūlā n arameaksi. Mainittakooon että Vapahtajamme arkipäivän kieli oli aramean kielen toinen murre.
Koska olen puhunut tästä Maʿlūlā n tapahtumasta jo aikaisemmin toisessa yhteydessä niin en palaa tähän tällä kertaa.
Mainittakoon että Homsissa, arabiaksi حمص Himş, jonka metropoliitta Selwanos Boutros Alnemeh on, kapinalliset ajoivat kotoaan pois noin 80.000 kristittyä. Vuosi sitten 2.11.2012 Kim Sengupta kirjoittaa Syyrian kristittyjen sanoneen tästä: ”Me jätimme Homsin koska he yrittivät tappaa meidät.” (The Independent)”
”Yli puolet kirkollisveron tulosta käytetään lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävään työhön, kun lisätään tähän diakonia, on kyse ¾ menoista.”
En ihan helposti tuota usko, ennen kuin linkkaat johonkin tilastoon.
Kotiseurakunta viime vuoden tasekirja: http://www.nurmijarvenseurakunta.fi/65-esityslistat-ja-poytakirjat
Mikä on uskon määrä ?
Omasta kasteesta kukaan ei muista mitään, hautajaisista vielä vähemmän, kirkossa solmitut avioliitotkin kariutuvat. Rituaalit (”kirkolliset toimitukset”) eivät kanna. Ihmiset ovat luopumassa näistä tyhjiksi koetuista rituaaleista.
Kirkollisveron ”tulo” menee suurimmaksi osaksi työntekijöiden palkkoihin ja rakennusten ylläpitoon. Vain hyvin pieni osa jää varsinaiseen toimintaan.
Kirkolla pitäisi olla muu tarkoitus kuin olla sosiaalitoimistona.
Vapaa-ajattelijat eivät ”yritä saamaan ihmisiä eroamaan kirkosta”. Jokainen tekee oman ratkaisunsa itse. Ihmisten vähättelyä ! Kukaan ei ole vaatimassa, että kirkossa ei saisi harjoittaa kristillistä kulttuuria.
”Mediakeskustelut käsittelevät tai pohjautuvat uskontoon…” Ei nyt sentään kaikki !
Uskonto ei saisi olla osa politiikkaa, täälläkään. Uskontojen pitäisi olla irti valtiosta. Suurin osa ongelmista aiheutuu uskontojen sekoittamisesta valtioiden toimintaan. Niissä maissa, joissa näin on, on myös sotia. Ihmisiä vainotaan ”väärien” uskontojen harjoittamisesta.
Koulujen uskonnonopetus pitäisi olla kaikille yhteistä uskontojen opetusta. Kirkon tehtävä on opettaa uskon aakkoset.
Valitettavasti uskontojen sisällä tapahtuu paljon pahaa, täälläkin.
Asioiden kaunistelu ja peittely johtaa kirkosta eroamisiin, sillä ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan.
Jalava: ”Uskon, että monet – ehkäpä sittenkin useimmat – kuuluvat kirkkoon, koska uskovat Jumalaan.”
Mikäs siinä, eihän kukaan kiellä sinua uskomasta, mutta usko ei ole tiedon väärti. Kirkon oman tutkimuksen (2011) mukaan 27% suomalaisista uskoi kristinuskon Jumalaan.
Jalava: ”On järjen köyhyyttä mennä kieltämään sellaista mitä ei ole.”
Niin on, mutta yhtä lailla järjen köyhyyttä on väittää olevaksi sellaista, mitä ei ole. Lisäksi se, että väittää uskovansa jonkin sellaisen olemassaoloon, mitä ei ole, on pahimmanlaatuista älyllistä epärehellisyyttä itseä kohtaan.
Jalava: ”Kirkkoon kuulumiselle löytyy perusteluja myös järkeilemällä. Yli puolet kirkollisveron tulosta käytetään lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävään työhön, kun lisätään tähän diakonia, on kyse ¾ menoista. Kirkko tekee hyvää ja rakentaa tämän yhteiskunnan perustaa.”
Osalleni lankeavasta 800 €/v jäsenmaksusta (jos olisin vielä jäsen) maksaisin 480 eurolla (60%) kirkon henkilöstökuluja, kiinteistökuluja 75 eurolla (7%) ja yllätys, yllätys, diakoniaan osallistuisin kokonaisella KUUDELLA eurolla (0,76%) vuodessa!!!
Huomasin itse erota vasta keski-iällä, kun tajusin, etten saanut veroeuroilleni vastineeksi edes hyvää mieltä siitä, että olisin auttanut ihmisiä, jotka ovat avun tarpeessa. Nykyään ohjaan koko kirkollisvero-osuuteni SPR:lle ja voin luottaa, että apuni menee sinne mihin pitääkin, eikä pappien palkkoihin ja kirkon seinien pystyssä pitämiseen.
Jos nyt ihan välttämättä haluaa uskoa sellaiseen, mitä ei ole, eikö sitä voi tehdä ilman kirkkoon kuulumista, ihan ilmaiseksi???
Ei kai se Jumala kirkon jäsenmaksun maksamista taivaspaikasta edellytä?
kimmo wallentin:
”Jos nyt ihan välttämättä haluaa uskoa sellaiseen, mitä ei ole, eikö sitä voi tehdä ilman kirkkoon kuulumista, ihan ilmaiseksi???”
Kyllä voi. Tietenkin.
”Ei kai se Jumala kirkon jäsenmaksun maksamista taivaspaikasta edellytä?”
Kaikki tuntemani uskovaiset, joiden kanssa on ollut asiasta jotain puhetta, ovat olleet ehdottomasti sitä mieltä että ei edellytä.
Sen sijaan katsotaan että uskovalla ihmisellä olisi ehdottomasti oltava jokin seurakuntayhteys. Usko ei tahdo pysyä ihmisessä jos sitä ei millään tavoin jaa muiden uskovien kanssa.
Kotiaho: ”Usko ei tahdo pysyä ihmisessä jos sitä ei millään tavoin jaa muiden uskovien kanssa.”
Eihän se sitten mitään uskoa voi olla. Sitä joko uskoo tai sitten ei usko.
Katsoin kotiseurakunta viime vuoden tasekirjaa (http://www.nurmijarvenseurakunta.fi/65-esityslistat-ja-poytakirjat), josta ilmeni, että noin 8 miljoonan euron menoista yli 4 milj. euroa käytettiin lapsi-, perhe- ja nuorisotyöhön.
Kirkko tekee työtä ihmisten kautta, joten menoista yli 60 prosenttia on työntekijöiden palkkoja. Toimintamenoista suurin menee siis ihmisten työhön, jota he tekevät seurakuntalaisten parissa. Se tarkoittaa kerhonohjaajia, nuorisotyönohjaajia, diakoniatyöntekijöitä, perheneuvojia … + pappien ja kanttorien työtä. Kotiseurakunnassani 112:sta vakinaisesta työntekijästä 82 teki varsinaistra seurakuntatyötä eli toimintaa. Loput 40 loivat puitteita toiminnalle: keittiöt, kiinteistöt = toimipaikat, hallinto ja viestintä. Lisäksi on paljon kausityöntekijöitä ja vapaaehtoisia seurakuntalaisia.
Kovaan sosaalieettisen työhön menee noin 6 prossaa. Pääosa muusta työstä on kirkon omaa julistustyötä, jota tietenkin tehdään ihmisten parissa.
Suomen ev.lut kirkon menot v 2013. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/1822CDF7E88AECE2C22572E5003AFD03?OpenDocument&lang=FI
Kirkon tekemä työ on sananjulistusta eri muodoissa. Rippikoululeirit, muu kerho- ja leiritoiminta, pyhäkoulut ja kaikki muu lapsi-, nuoriso- ja perhetyö ovat uskonnon tuputtamista muodossa tai toisessa, mikä tietysti on luonnollista, koska kysymys on kirkosta.
Varsinaiseen hyväntekeväisyyteen, diakoniatyöhön kirkon 1046 miljoonan menoista liikeni viime vuonna kokonaista 8 miljoonaa euroa, eli 0,76% menoista.
Ymmärrän sen, ettei kirkko ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö, mutta turha sitä diakoniatyötä on nostaa perusteeksi kirkkoon kuulumisen järkevyydelle.
Monin kerroin järkevämmin voi jokainen kirkon jäsen vero-osuutensa sijoittaa apua tarvitsevien auttamiseen jos halua vain on, eroamalla kirkosta.
Kiitos mielenkiintoisesta viestistäsi jonka täytyy olla irrationaalinen, eisofistikoitunut ja kristinuskoa vääristelevä. Sillä jos katsotaan moderneja ateisteja kohdistuvaa kritiikkiä, useimmiten moitituksi tulee nimenomaan se että Dawkins ja kumppanit lähestyvät asiaa siltä kannalta että onko Jumala olemassa vai ei ole. Ja tämä kysymys on heistä se relevantti. On kuulemma pinnallista ja virheellistä lähestyä asiaa ”Jumala on tai ei ole” -kysymyksen kautta. Jos tämä kritiikki on minkään arvoista se soveltuu tähänkin.
Toisaalta ajatus siitä että jos ei usko johonkin niin ei olisi syytä nojata siihen on erikoinen. Jos ei usko että rokotteet toimivat, tämä on kenties virheellinen uskomus mutta syy vastustaa sitä. Vaihtoehtohoitoja, kuten homeopatiaa, on syytä kritisoida jos uskoo että se ei toimi.
Sartrelta löytyy ateistinen näkemys jossa olemassaolon puute on aivan yhtä tärkeä kuin olemassaolokin. Sillä jos on mielikuva jostain (vaikka näkisi että se on opetettu fantasia) kontrastoituu todellisuus tähän mielikuvaan nähden. Siksi kahvilaan mennessä paikallaoleva Simone Beauvoir on yhtä merkityksellinen kuin se että Simone ei olekaan paikalle saapunut vaikka on luvattu.
Toisaalta ihmettelen miten ateisteja mielletään ”militanteiksi”. Se, että uskonnoissa vastustetaan osallistuttamista nähdään uskonnon täyssensuurin hakemiseksi. Tämä ei ole uskottavaa tai pätevää. Dawkinsia syytetään militantiksi ja militanttuis määritellään haluksi pyyhkiä uskonto julkisuudesta. Mutta ei tuota pyyhkimisen ajatusta ainakaan mistään Jumalharhasta löydy. Suurin osa haluaa vain ns. negatiivisen uskonnonvapauden toteutumisen.
Sen joka kristitylle on relevantti jos joku käskee palvomaan Näkymätöntä Spagettihirviötä tai islamilaisia rukouksia. Se, että ei usko Allahiin ei muka ole pätevä syy halutessaan kieltäytyä mekkaan kumartelusta? Taitaa päteä vain ateistejen kohdalla.
Mistä voidaan vetää ajatus siihen että jos joku on militantti ideologioita poispyyhkivä on se joka väittää aivan pokkana että jos ei usko Jumalaan niin ei saa teologissa kysymyksissä avata suutaan tai on idiootti. Tuolla asenteella kun lähtee niin ei pidä ihmetellä jos ateistit suuttuvat ja loukkaantuvat. Kun heitä kutsutaan idiootiksi niin siitä pahoittaa helposti mielen. (sivistyssanoilla retorisesti poismaalaten tämä rehellinen viesti sen oikealla nimellä. Jonka jokainen näkee sivistyssanakiemurtelun takaa.)
Jumala on, vaikka ei uskoisi! Tuo Juicen aforismi on vieläkin moniulotteisempi kuin mitä Markku Jalava asiasta esiin tuo. Miettikääpä!
Joo, Jumalaa ei ole, vaikka uskoisi!
Ainakin Juicella oli nämä kielijutut. Musta aurinko nousee, Pyromaani palaa rikospaikalle…
Pahoittelen, että yhteen Juicen säkeeseen jäi ajatus, joka voi loukata ihmisiä. Sitä en tarkoittanut ja poistin säkeen. Kaikenkaikkiaan, kun uskonnoista puhutaan, paljon jää uskon varaan.