Jumala tekee suuria kansalleen – Siispä turvautukaamme häneen

 

Kuva 18.4.2022  tämän kevään tulvista lähistöllämme.

Vesi oli esteenä Israelin kansan vaelluksella Egyptin orjuudesta luvatun maan vapauteen saakka jopa kaksi kertaa.

Ensimmäinen kerta oli Kaislameren luona.  Silloin kansalla oli todella suuri hätä.  Kansan perässä tuli egyptiläisten sotajoukko, jonka tarkoituksena oli tuhota tai vangita ja viedä takaisin orjuuteen vapautta kohti kulkeva kansa. Edessä matkan jatkamista esti Punaisen meren laaja aava.  Siinä sitä olivat kuin puun ja kuoren välissä, edessä upottava vesi ja takana väkivaltainen sotajoukko.

Kansalle jäi mahdollisuudeksi vain rukoilla Jumalan apua.  Apu tulikin.

Mooses sai Jumalalta käskyn ojentaa sauvansa meren yli.  Jumalan valtaisa ihme tapahtui. Valtaisa itätuuli puhalsi meren yli ja vesi väistyi.  Meren pohja avautui, tuli esiin ja sitä pitkin kansa sai kulkea eteenpäin kuin kuivalla maalla.  Näin he saapuivat Kaislameren toiselle puolelle.  Pääsivät pakoon. Pelastuivat.

Perässä saapuneet sotajoukot yrittivät seurata samaa reittiä. Mutta tuskin he olivat ehtineet keskelle merta, kun vedet palasivat. Hyökyaallot iskivät heihin ja he hukkuivat meren syvyyksiin.   Israelin kansan vihollinen oli saanut loppunsa ja kansa oli päässyt vapauteen.

Tämä tapahtuma on koko Pyhän kansan elämän suurin perusihme.  Se oli koko kansallisen elämän ratkaiseva tapahtuma. Tuosta alkaen kansa oli vapautunut sortajansa vallasta ja päässyt vapauteen.  Tämä oli alku koko uuden kansallisen elämän omalle identiteetille.  Jumala oli näyttänyt voimansa. Suuri ihme oli tapahtunut.  Jumala piti huolta kansastaan.

Tuosta ajasta alkaen Israelin kansa on viettänyt pääsiäistä. Sen juhlinta kertoo Jumalan uskollisuudesta ja rajattomasta voimasta.  Herra vapauttaa omansa vainoojain ja sortajain vallasta ja vie heidät uuteen tulevaisuuteen ja vapauteen.

Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi.

Toisen kerran matkan tekoa esti Jordan virta.  Aikaa oli kulunut 40 vuotta. Mooses oli kuollut. Hänen läheinen miehensä Joosua oli tullut uudeksi johtajaksi.   Suuri osa alkuaan matkaan lähteneistä oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.  Uusi sukupolvi oli kasvanut tilalle.  Nyt oli aika lähteä eteenpäin. Oli aika siirtyä luvatun maan puolelle.  Joidenkin yksittäisten olisi ollut helppoa ylittää Jordanin vesi, mutta kokonaisen kansa vieminen oli toinen juttu.

Joosualla oli luottamus Jumalaan. Hän järjesti jokaiselle heimolle omat johtajansa johtamaan kansaa joen yli.  Papiston hän pani marssimaan joukon edellä Liitonarkkua kantaen.  Vaeltavan kansan pyhää esinettä, Jumalan läsnäolon tunnusta he saivat kantaa.

Papit saapuivat joen rannalle. Kun heidän askeleensa koskettivat vettä niin he pysähtyivät hetkeksi. Silloin Jumala toisti Kaislameren ihmeen Jordanin virran luona.  Ylhäältä tuleva vesi pysähtyi ja paikalla ollut vesi virtasi Kuolleeseen mereen.  Kun tie oli auki, niin papit siirtyivät keskelle joen pohjaa ja kansa lähti liikkeelle.  Joen pohja oli kuin vedestä vapautunut tie toiselle rannalle. Näin kansa sai kulkea kuivaa pitkin luvatun maan puolelle.  Jerikon kohdilla tämä tapahtui.   Kun ylitys oli tapahtunut, niin siitä alkaen eteenpäin Liiton arkku kulki jälleen ensimmäisenä kulkueen edellä.   Kansa oli aloittanut uuden vaiheen olemassaololleen. Pyhän maan valtaus pääsi alkuun ja kansa pääsi asettumaan niille sijoilleen, jotka jo patriarkka Abrahamin aikoina oli tälle kansalle luvattu.  Ikiaikojen Jumalan valtaisa voima oli tullut näkyviin Pyhän kansan tulevaisuuden aukenemisessa luvattuun maahan tultaessa.

 Kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.

Uudessa testamentissa tätä tapausta luvattuun maahan tulosta käytetään tulevan maailman elämän lupauksen kuvauksena.  Niin kuin Israel oikoinaan pääsi näiden ihmeiden välityksillä vapaaksi ja sai asettua omaan maahansa, niin Kristuskin vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta ja vie meidät Jumalan tulevan valtakunnan täyttymykseen, kun meidän aikamme tässä maailmassa, oma erämaavaelluksemme, on päättynyt ja tie avautuu iankaikkisen elämän täyttymykseen.

Heprealaiskirje luku 4  puhuu tästä meidän aikamme kehotuksena elää elämämme tulevan maailmanajan lupauksen varassa. Saamme luottaa siihen, että Jumala on voimallinen tänäänkin auttamaan omiaan eteenpäin. Luvattu maa on ikuisen levon esikuva Uuden testamentin sanomassa.

 Sen sijaan me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.—

Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, —

Jumala on asettanut uuden määräpäivän, »tämän päivän» —

Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.  Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, —

Tämän lupauksen takeena on Jeesuksen pelastustyö. Hän itse on Jumalan läsnäolo kansansa keskellä ja hänen me saamme turvautua koko elämämme ajan.

 

SUNNUNTAI 8.5.2022

3. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Jubilate

Jumalan kansan koti-ikävä

Sunnuntain psalmi on Ps. 66:3–9

 

Riemun sunnuntain eli Jubilaten Psalmi:

Sanokaa Jumalalle: Kuinka pelottavia ovatkaan sinun tekosi!
Viholliset nöyrtyvät sinun edessäsi suuren voimasi tähden.
  Koko maa kumartuu eteesi,
  koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi.
Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi,
  kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.
Älköön kukaan nousko kapinaan häntä vastaan.
  Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat,
  antakaa ylistyksen kaikua!
Hän antaa meille elämän,
hän ei salli jalkamme horjua.

Ps. 66:3–9

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Reino

      Jumala vaikuttaa kaikessa koko maailmankaikkeudessa. Ei edes atomiytimen osasen protonin osanen kvarkkikaan liikahda ilman, että Jumala liikuttaa sitä. Yleensä hän toimii niin säännönmukaisesti, että voimme laskea monien osasten säännönmukaisuuden luonnonlakien muodossa, mutta yhtä yksinkertaista hänelle on myös toimia toisin, jos se on kokonaisuuden kannalta mielekkäämpää.

      Eiväthän ”ihmeet” ole luonnonlakien kannalta mitään muuta kuin tilastollisia harvinaisuuksia. Jumalan työtähän on koko maailmankaikkeuden ylläpito kaikissa muodoissaan.

    • Reino

      Sama Jumalan toiminta näkyy myös meidän ihmisten pelastuksessa. Jumala itse toimii meidän mielemme muutoksen. Hän itse ojentaa meille oman armonsa ja hyvyytensä.

      Niinpä meistä tulee Jeesuksen seuraajia eli siis Jeesuksen opetuslapsia Jumalan työnä pyhän kasteen välityksellä. kun hän pyhän kasteen välityksellä ottaa Jumalan kansan yhteyteen:

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni
      k a s t a m a l l a
      heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      Samaten ihmisen mielen muutos Jeesuksen puoleen eli parannukseen on yksistään Jumalan teko kasteen välityksellä, kun hän itse antaa sen kasteen pesun, joka meidät saa aloittamaan elämän uudelleen Jumalan lapsina.

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän ( Jumala ) meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

      Näin siis meidän yhteytemme Jumalaankin perustuu vain Jumalan omaan tekoon pyhän kasteen sakramentin välityksellä.

      Psalmissamme tämä sanotaan

      Hän ( Jumala ) antaa meille elämän,

      hän ei salli jalkamme horjua.

  1. Matias Roto kuinkas sitten vanhemmat päättävät ketä kastetaan ja ketä ei? Estävätkö vanhemmat Jumalan työn vai kuinka jotkut jättävät kastattamatta vauvojaan? Entäpä kaikki muiden uskontojen vauvat, onko Jumala oikeudenmukainen kun ei heitä kasta?

    Eikö jumalan tahto olekkaan että kaikki tulevat parannukseen (sinun opin mukaan kastetuiksi)?

    • Ari

      Kiitos kysymästä.

      1) jumala on pannut maailmaan sellaisen järjestyksen, että vanhemmat huolehtivat lastensa elämästä näiden ollessa pieniä. Tähän samaiseen huolenpitoon kuuluu myös huolehtiminen siitä, että lapsi saa kasteen välityksellä Jumalan lapsen aseman. Jos he jättävät lapsensa pakanuuteen eli siis kasteen ulkopuolelle, niin silloin vanhemmat laiminlyövät kasvatuksen suurimman lahjan vastaanottamisen eli lastensa ikuisuusosasta huolehtimisen. Silloin lapset jäävät pelastuksen ulkopuolelle.

      2) Muiden uskontojen edustajat voivat olla kulttuurisesti hyvinkin korkealla tasolla, mutta koska heiltä puuttuu kasteen välityksellä saatava yhteys Kristukseen, niin heillä ei ole Jumalan kansalle kuuluvaa pelastusta, vaan he jäävät Jumalan pelastuksesta osattomina ikuiseen kadotukseen.

      Tässä pätee se ikivansa sanonta, joka toteaa, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta, extra ecclesiam nulla salus.

      3) Jumalan oikeudenmukaisuus tulee esille siinä, että synti saa rangaistuksensa. Koska kaikki ihmiset ovat pois poikenneita eli siis jo syntiinlankeemuksesta asti synnin vallassa, niin tuomio kohtaa kaikkia niitä, jotka eivät Pyhän kasteen kautta ole päässeet sisälle Jumalan lasten joukkoon. Tässä siis toteutuu se, että vain Kristuksen omat pääsevät taivaaseen.

      4) Evankeliumin olemukseen kuuluu se, että sanoma Kristuksen pelastuksesta julistetaan kaikkialla maailmassa. Tämä tehtävä on uskottu Jumalan kansalle eli siis kirkolle. Siksi onkin teologisesti oikein sanoa, että kirkko on lähetys.

      Mutta siellä. Missä pelastuksen evankeliumia ei vielä ole julistettu, ei myöskään vielä ola päästy pelastuksen sanasta osalliseksi eli siis siellä ollaan vielä ikuisen toivon ulkopuolella.

      Mutta siellä missä evankeliumin julistus saa vaikuttaa, siellä myös ihmiset sanan ja sakramenttien välityksellä otetaan Jumalan toivon osallisuuteen eli siis kasteen lahjana saatavan Jumalan omaksi kääntymyksen osallisuuteen.

  2. Matias Roto kijoitat seuraavaa:””Näin siis meidän yhteytemme Jumalaankin perustuu vain Jumalan omaan tekoon pyhän kasteen sakramentin välityksellä.””

    Etkö juuri todista että vanhemmat päättävät kastetaanko vai ei, siis eihän silloin ole pelkkä Jumalan teko kun ihminen sen päättää?

    Entäpä kuinkas on minun laita kun olen itse ottanut kasteen eli antanut kastaa niinkuin Pietari sanoo: ”tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen…?

    • Ari

      Kiitos kysymyksistä, jotka liittyvät omiin pohdiskeluihisi.

      1) Pakanan kääntymyksen ratkaisee kirkon lähetystyö. Jos evankeliumia ei julisteta vieraita jumalia palvovien keskuuudessa niin he eivät pääse pelastavan evankeliumin julistuksen ja sakramenttien tuoman lahjan osallisuuteen.

      Kuten kolmannessa uskonkappaleessa sanotaan, että Pyhä Henki käyttää kirkkoa työnsä välineenä:

      ”Minä uskon

      ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen kirkon , pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”

      https://tunnustuskirjat.fi/ekumeeni.html

      Tässä siis sanotaan ettei Pyhä Henki toimi ilman työvälineitä, vaan että pyhä kristikansa eli kirkko on hänen työvälineensä, jonka välityksellä hän antaa pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Niinpä tästä myös nähdään että vain kirkon yhteydessä ihminen pääsee Pyhän Hengen toiminnasta osalliseksi.

      Kysymykseesi vanhempien roolista voidaan vastata juuri tästä samasta näkökulmasta käsin. Vanhempien tehtävänä on toimia lastensa kirkkotien opastajana, kirkon eli seurakunnan edustajana oman perheensä johtamisessa kasteen ja tähän liittyvään lasten opettamiseen kristinuskon sanoman ymmärtämiseen.

      Kysymyksessä on yhteisöllinen usko. Jo ennen Jeesuksen aikaa jonkun pakanan kääntyessä juutalaisuuteen rabbi ei saanut antaa lupaa parannuksen kasteen saamiseen ennen kuin koko perhe oli valmis yhteiseen kääntymykseen. Vasta sitten kun koko talon väki vauvasta vaariin oli valmis astumaan yhteiseen pyhään kansaan lupa voitiin antaa ja kaste toimittaa. Ei nimittäin voitu sietää selllaista pahennusta, että jonkun perheen jäsenen pyhityttyä pyhässä kasteessa pyhistä menoista osalliseksi samaisessa perheessä oli niitä, jotka vielä pysyivät epäjumalien ja saatanallisten valtojen osallisuudessa ja tällä tavoin häiritsivät pyhään kansaan liitettyjä elämästä vapautuneesti Jumalan lapsen elämää.

      Tämä koko perheiden kastamisen oppi siirtyi sellaisenaan kristinuskoon. Ainoastaan kasteen kaavaan meidän Vapahtajamme antoi uuden opetuksen. Kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      Niinpä ikivanha juutalainen perhekeskeisyys tulee parhaimmillaan jatkuvasti esille siinä, kun vanhemmat tuovat lapsensa kasteelle kohta, kun se käytännössä on mahdollista järjestää.

    • Ari

      2) Aivan selvästi näkyy, että olet tulkinnut Pietarin helluntaisaarnan täysin väärin. Omaan itsekeskeisyyteen käpertyminen ”incurvatus in se” on synnin syvin olemus. Itsekeskeisyys tuhoaa kaiken yhteisöllisyyden ja ainoastaan eristää ihmisiä toinen toisestaan.

      3) Pietarin puheen tilanne

      Ota huomioon että Pietari piti aamupäivän klo 9 liturgian juhlasaarnan sellaisessa juutalaisten helluntain juhlassa, johon parhaimmillaan saattoi tulla satoja tuhansia jollei jopa yli miljoona ihmistä eri puolilta maailmaa. Pietari oli yksi tuon juhlan lukemattomista puhujista, koko kansan yhteisessä juhlahumussa. Vain kansansa parhaita pyydettiin saarnaamaan tähän juhlaan.

      Ja yhteisöllisyyttä kuvaa myös se, että juhlasaarnan sanomaan liittyneen kehotuksen kasteen kautta Jeesuksen seuraajiksi tulemisesta otti vastaan noin 3000 henkeä. Heistä ei sanota, että he lähtivät kukin omalle taholleen, vaan tasan tarkkaan päin vastoin. He alkoivat tulla yhteen, kokoontua yhteiseen liturgiaan, yhdessä toinen toisensa kanssa yhteistä uskoa tunnustamaan.

      Ap.t. 2:41-44

      Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä ( opetuslasten yhteisö ) lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa ( viittaus ehtoollisen liturgiaan, pyhään ateriaan ja rukousten laulamiseen). —
      Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ( he siis eivät eristäytyneet toisista uskovista omiksi muka superpyhien kuppikunnikseen).

    • Ari

      4) Ainoa todellinen kasteesi on se, jonka sait lapsena. Koska kaste on yksi, niin mikään ihmisen oma teko ei voi tuoda pienintäkään lisää tähän Jumalan itsensä tekemään Jumalan lapseksi ottamiseen. Uudelleen kasteelle menosi on selvä osoitus siitä, ettet alkuunkaan kunnioita Jumalan sanaa.

      Raamattu nimittäin sanoo, että kaste on yksi.

      Efesolaiskirje:

      4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

      Edelleen Raamattu sanoo, että kaste kuuluu myös lapsille: — kastelapsille —.

      Apostolien teot 2:38-39:

      Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä

      k a s t e e n

      Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,

      n i i n

      te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Sillä teille ja teidän

      l a p s i l l e n n e

      tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

  3. Matias Roto edelleenkin tartun lausahdukseesi:

    ””Niinpä meistä tulee Jeesuksen seuraajia eli siis Jeesuksen opetuslapsia Jumalan työnä pyhän kasteen välityksellä. kun hän pyhän kasteen välityksellä ottaa Jumalan kansan yhteyteen:””(Matias Roto)

    Siis kuinka tämä ”näkyy” nyt tuolla ukrainassa, eikö venäjällä ole ortotokseja samoin kuin ukrainan puolella sotimassa?

    Kuka siis ”seuraa” ja ketä?

    Mitä sinulle kertoo Jeesuksen sanat:

    Joh. 13:35
    Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

    • Ari

      Ole hyvä ja huomaa, että

      k o k o

      ihmiskunta on synnin vallassa.

      Vapautuminen synnistä on syntien anteeksiantoa. Sen sijaan ihminen ei pääse eroon syntisestä olemuksestaan ennen, kuin vasta perille päästyään taivaan iloon.

      Kun otat tämän koko ihmiskunnan lankeemuksen todesta, niin ymmärrät myös miten suuri voikaan olla tuon synnin tuoma hätä.

      Luepas sana kaikki näissä jakeissa

      Roomalaiskirje:

      3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
      3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      Jos et ota tätä huomioon, niin kuljet seitsemän rättiä silmilläsi elämän todellisuuden keskellä.

    • Ari

      Älä hyvä ihminen sotke asioita.

      Jos kysytään edustamasi kasteopin keksijän Hubmeierin ”hedelmiä”, niin hänhän oli 1) järjestänyt kansannousun juutalaisia vastaan. 2) Vai onko se hänen suurta hedelmäänsä, että hän pyrki sellaisen kapinan johtoon, jonka vuoksi kuoli noin 100 000 – 200 000 ihmistä vuosina 1524-25. Tällainenko on sitä kaipaamaasi keskinäistä rakkautta.

      Tai otetaanpa USA:n sisällissota. Etelävaltioiden voimakas baptistinen ryhmä vastusti orjuuden poistamista ja siksi syttyi sisällissota, Sota vaati yli miljoona kuolinuhria. Tämäkö on sitä edustamasi kasteopin rakkauden hedelmää?

      Tarkoitukseni näillä kahdella esimerkillä ei ole leimata joitakin tunnustuskuntia toista pahemmaksi tai nostaa toisia paremmiksi kuin toisia. Sen sijaan tarkoitukseni on osoittaa, että jokin kohta sinun opinkäsityksissäsi lyö oikosulkua, kun kuvittelet Aatamin perintönä olevan ihmiskunnan omassa itsessään pystyvän elämään synnittömänä.

      Ota ihmeessä todesta se Raamatun todistus, että koko ihmiskunta lankesi jo Aatamissa. Me olemme osa tätä Aatamin perintöä olevaa syntisten ihmisten joukkoa.

      Niinpä pelastuksemme onkin vain ja ainoastaan Kristuksen armosta. Vain hän voi meitä armahtaa ja uudistaa jokapäiväiseen parannukseen eli joka päivä suuntautumaan eteenpäin uskon tiellä taivasta kohti.

    • Aei

      Kysymykseesi on selkeä vastaus. Pyhä Henki vaikuttaa pyhässä kasteessa antamalla meille Pyhän Hengen lahjan. Ap.t. 2:38-39.

      Tällä on merkitystä koko elämämme perusteissa. Meille on luvassa taivasosuus, mitä kastamattomilla ei ole.

      Tässä uudelleen vänkäämäsi kysymyksessäsi siitä, onko Pyhä Henki voimaton, koko kysymyksen lähtökohta on mieletön. Eihän hän ole. Jo maailman luomisessa

      h ä n

      loi elämän koko maailmaamme ja edelleen hän luo uutta joka päivä pyhän evenkeliumin ja vastaanottamiemme sakramenttien kautta.

      Rakkaus on ja pysyy Jumalan rakkauden heijastumana meissä ihmisissä.

      Toisin kuin mitä näytät kuvittelevan, kyllä usko vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä.

      Vanhat körtit sanoivat aikoinaan, että hevonen ensimmäisenä huomaa, kun isäntä tulee herätykseen. Hevoselle tiuskimisen sijaan kun tulee asiallinen käytös elukkaa kohtaan ja hyvä huolenpito alkaa.

      Aikoinaan 1970 -luvulla Mikkelin keskusvankilan johtaja sanoi, että vain kaksi prosenttia hänen asiakkaistaan on koskaan elämässään käynyt pyhäkoulussa – ja ota huomioon – 1950 -luvulla pyhäkoulua kävi suurin osa tuon ajan lapsista. Joten kyllä Jumalan sanan kylvön tulos oli suorastaan tilastollisesti nähtävissä.

      Tai toinen esimerkki perheiden koossa pysymisestä 1970 -luvulta. Jouko Sihvon väitöskirjassa todettiin, että jo niin karkealla mittarilla kuin miehen kuulumisella kirkon jäsenyyteen oli niin suuri ero, että jos mies oli kirkon jäsen, niin pitkän aikavälin tilastossa avioeroon oli päätynyt 16 % avioliitoista, mutta jos mies ei ollut kirkon jäsen, niin pitkän aikavälin avioerojen määrä oli yli 40 %, joten jo tällä mittarilla eli siis miehen kirkkoon kuulumisella ja kuulumattomuudella oli erojen määrässä kolminkertainen tilastollinen ero.

      Mutta edelleenkin olen huomaavinani tavassasi keskustella jonkinlaista kiukuttelua yrittäessäsi sivuuttaa Raamatun todellisuuden, että Aatamani jälkeläisenä jokainen ihminen on kokonaan synnin vallassa ellei häntä Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä saateta Jumalan armon osallisuuteen.

      Kun sitten evankeliumi saa meissä vaikuttaa niin sen jälkeen olemme samaan aikaan

      sekä syntisiä

      että vanhurskautettuja.

    • Ari

      Otan toisen vastauksen paljon käytännöllisemmällä tasolla.

      Luther puhuu perheenisän vastuusta perheestään. Isän vastuulla on huolehtia perheensä kasvatuksesta kristilliseen elämäntapaan. Tässä on rakkaudella aivan ratkaiseva asema. Puolisoiden on osoitettava rakkautta toinen toistaan kohtaan. Myös lasten on saatava kokea olevansa vanhemmilleen erittäin rakkaita ja tärkeitä. Kun tämä rakkaus toimii, niin kaikki muukin järjestyy aivan luonnollisesti. Päivittäiset aamu- ja iltarukoukset, ruuan siunaaminen ja siitä kiittäminen jne.

      Itse olen yrittänyt sanoa perheeni jäsenille useita kertoja päivässä että rakastan heitä.

      Olen myös saattanut kysyä, tietävätkö meidän toisen sarjan tyttömme, miksi olen onnellinen, ja he ovat hyvinkin selvästi olleet tietoisia, että olen onnellinen, koska Jumala on antanut minulle ihanan vaimon ja kaksi niin ihanaa tyttöä. Olen tuohon vastannut, että juuri siksi.

      Rakkaus oman perheen jäsenten välillä on avain kaikkien muiden ihmissuhteitten onnistumiseen. Tästä on selvää tutkimustulosta. Se jolla on hyvät suhteet omassa perheessään, sillä on hyvät suhteet myös sukuunsa ja naapureihinsa ja yleensäkin toisiin ihmisiin.

      Joten vastauksena kysymykseesi on käytännön ohje. Pidä hyvää huolta omasta perheestäsi, niin kaikki muukin lähimmäisenrakkauden alalla voi toimia, mutta jos laiminlöyt oman perheesi, niin siitä kärsivät myös muut ympärilläsi olevat ihmiset.

      Tässä siis sinulle hyvin käytännölllinen toimintaohje Jumalan antaman rakkauden käskyn toteuttamiseksi elämässäsi.

    • Ari

      1)

      Jos jo pakanatkin osaavat rakastaa omaa perhettään, niin vielä suuremmalla syyllä meidän on aihetta rakastaa, koska rakkaus kuuluu Jumalan olemukseen. ”Jumala on rakkaus”, sanoo Raamattu.

      Muista, että Jumala loi meidät mieheksi ja naiseksi. Niinpä Aatamikin tuli onnelliseksi vasta Eevansa saatuaan. Ja mikä tärkeintä. Juuri miehenä ja naisena Jumala siunasi heidät. Niinpä vaali sitä siunausta, jonka Jumala on avioliittoon asettanut.

      2)

      Tänä iltanakin radion sinfoniaorkesterin konserttia yhdessä kuunnellessamme sanoin rakkaalle prinsessalleni 12 eri kielellä, että rakastan häntä. Siis yli kymmenen kertaa kahden tunnin sisällä. Monestiko sinä tunnustat rakkautesi elämäntoverillesi yhden päivän aikana?

      3)

      Toisen halventaminen ei kuulu rakkauteen. Halventava käytös on aihetta pysäyttää alkuunsa, ennen kuin se pääsee pahentamaan ilmapiiriä.

      Kussakin tilanteessa on etsittävä se ratkaisu, joka lopettaa halveksunnan parhaalla mahdollisella tavalla.

    • Ari

      Ihmettelen ajatustasi minun rakkaus käsitteestä: ”Rakkaus käsitteesi on ohut.”

      Voin kertoa että olin tekemässä kenttätyötä yhdessä tutkimuksessa, jonka lopputulokseksi tuli, että

      se jolla on hyvät suhteet lähimpiinsä kotonaan, sillä on myös parhaat suhteet sukuunsa

      ja edelleen sillä samalla on parhaat suhteet naapuriinsa

      ja edelleen sillä samalla on parhaat suhteet myös muihin ihmisiin.

      Mutta se jolla on on huonot suhteet lähimpiin perheensä jäseniin, sillä on myös kaikkein huonoimmat suhteet kaikkiin muihinkin ihmisiin.

      Jopa sellainen lainalaisuus on totta, että se jolla on parhaat suhteet omaan lähiperheeseensä, se kokee taloudellisen tilanteensa turvallisempana kuin sellainen jolla on ulkonaista krääsää vaikka millä mitalla. Turvallisuuden tunne elämässään on suorassa suhteessa lähimpien ihmissuhteiden myönteisyyden kanssa.

      Joten mielestäni tuon tutkimuksen valossa esittämäsi lauseesi ajatus rakkauden käsitteen ”ohuudesta” on elämän todellisuudelle täysin vieras. Se ei osu maaliinsa, vaan on huitaisu tyhjään ilmaan. .

  4. Matias Roto siis sanon rakkaus käsitettäsi ohueksi ja nyt vielä ohuemmaksi, inhimilliseksi, lihalliseksi.

    Jokaisen ihmisen tulee nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa ettei ole rakkautta rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, siis joko täällä eläessää tai viimeisellä tuomiolla.

    No kuinka sitten voi rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, vasta kun nöyrtyy parannukseen ja ottaa kasteen ja saa näin synnit anteeksi ja Pyhän Hengen jonka kautta JUMALAN RAKKAUS vuodatetaan uskovaan, uudestisyntyneeseesn.

    Joh. 17:26
    Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.”

    • Ari

      Miksi kuvittelet, että olet ”nöyrtymiselläsi” päässyt sisälle ”todelliseen rakkauteen”.

      Etkö ole mitenkään huomannut, että tapasi aliarvioida toisten ihmisten uskon vakaumusta on ollut niin ala-arvoista, että olen joutunut poistamaan sinun kommenttejasi enemmän kuin kaikkien muiden henkilöiden siivottomia puheenvuoroja yhteensä.

      Tämä tällainen toisten uskon rääpiminenkö muka on sitä sinun mainostamaasi ”syvempää rakkautta”. Etkö pidä silmiäsi auki ja huomaa, että toisten mollaaminen on rakkauden täydellinen vastakohta.

      Joten suosittelen, ettet syytä Pyhää Henkeä sinun omien tökeryyksiesi lausumisesta, halventaessasi

      H ä n e n

      ( siis persoonallisen Pyhän Hengen ) työtään kanssakristityissämme, jotka jo pyhän kasteen välityksellä ovat saaneet Pyhän Hengen lahjan, kuten Pietari helluntaisaarnassaan julistaa.

    • Ari

      Olet aikaisemmin kertonut, että olet pasifisti. Tästä herää kysymys: Kuvitteletko, että puolustamasi baptistinen kastekäsitys tekisi ihmisestä pasifistin?

      Oletko tietoinen, että vuonna 2009 Etelän baptistit olivat USA:n armeijassa näkyvä uskontokunta. Heitä oli 16 975.

      Vuonna 2014 heitä oli 12 360.

      Joten mielestäni sinun pitäisi ottaa yhteiskunnan reaaliteetit todesta eikä leijailla pilvilinnoissa.

    • Matias Roto:””Olet aikaisemmin kertonut, että olet pasifisti. Tästä herää kysymys: Kuvitteletko, että puolustamasi baptistinen kastekäsitys tekisi ihmisestä pasifistin?””

      Tuossa on kaksi perustavaa laatua olevaa harhaa.

      Ensinnäkin tuo kastekäsitys ajatus että kaikki jotka tietyllä tavalla on kastettu olisivat saman puun oksia, ettehän tekään kaikki vauvakastetut ole samanlaisia vai olettekö, esim ehtoollis yhteys?

      Toiseksi ei kaste tuo mitään opetusta vaan Jeesuksen seuraaminen ja Hänen sanansa.

      Ajatteleppa nyt Jeesuksen sanoja siitä rakkaudesta joka vuodatetaan uudestisyntyneisiin Pyhän Hengen kautta:
      Joh. 17:26
      Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.”

      Kun uskova saa armon ENNEN tehdyistä synneistään ja tämä Jumalan rakkaus on tullut häneen niin kuvitteletko ettei se vaikuta teoissa?

      Miten Jeesus eli täällä maan päällä, olisiko Hän voinut liittyäarmeijaan ja tappaa lähimmäisiään?

      Siis kun kohtaa armon omista SUURISTA synneistään niin on armollinen myös KAIKILLE lähimmäisilleen, ei ole syntiä josta voisi esim tappaa ketään, antaahan Jumalakin kaikkein suurimmatkin synnit anteeksi niille joita armahtaa.

      Lueppa nyt Jeesuksen sanat seuraavasta vertauksesta:

      23 Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
      24 Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
      25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
      26 Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki’.
      27 Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
      28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, minkä olet velkaa’.
      29 Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle’.
      30 Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
      31 Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
      32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ’Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
      33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?’
      34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
      35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”(Matt.18)

    • Ari

      Sotket käsitteitä lauseessasi: ” sanon rakkaus käsitettäsi ohueksi ja nyt vielä ohuemmaksi, inhimilliseksi, lihalliseksi.

      Miksi et ota todesta sitä, että Jumala on luonut meidät ihmisiksi. Jos meidän rakkautemme ei ole inhimillistä, niin se ei ole Jumalan meille antamaa rakkautta.

      Inhimillisyyden vastakohtana on epäinhimillinen. Jos siis halveksit inhimillistä käytöstä, niin silloin suosittelet epäinhimillistä käyttäytymistä. Tämäkö on sinun tavoitteesi, vai sotketko sinä tahallasi uskon hedelmän rakkauden käsitteet kuin joku ateisti, joka sytkyttää sydämessään saadessaan vääntää vinoon kaikkia uskon ilmaisuja.

      Jumalan rakkaus tuli lihaksi, kun Vapahtajamme otti ihmisyyden omaan olemukseensa. Näin hän julisti kaiken ihmiselämän pyhitetyksi. Ei vain meidän haaveemme, ei vain meidän tunteemme, eivät vain meidän jaloimmat ideaalimme, vaan koko meidän olemuksemme ihmisenä tuli pyhitetyksi sillä, että Jeesus tuli kokonaan ihmiseksi.

      Johanneksen evankeliumi:

      1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      Ota tämä Kristuksen lihaksi tuleminen eli täyden ihmisyyden olemukseensa ottaminen todesta, ettet haihattele jossain mielikuvituksen luomassa haaveiden linnassa, vaan annat ihmisyytesi kypsyä aitoon rakkauteen toisia ihmisiä kohtaan, niin että kohtaat heitä aitoina ihmisinä, kokonaisina ihmisinä, kaikkine ihmisen elämään kuuluvine elämän realiteetteineen.

      Joten suosittelen aivan yksinkertaisesti kypsymistä terveen ihmisyyden ymmärtämisessä. Vain täten voit saada sen rakkauden toimimaan.

    • Ari

      Jälleen kerran kirjoitat ison määrän opillisia vääristelyjä. Kuvittelet olevasi Raamatun mukainen, mutta oman mielikuvituksesi mukaan puhut mitä sattuu. Tämä on seurausta siitä, että olet johdonmukaisesti vältellyt viisaiden opetusta ja sen sijaan omaksunut harhojaan esittelevien oppimattomien väärinkäsityksiä muka Raamatun opetuksina.

      1) Otetaanpa nyt tämä kuvitelmasi Jeesuksen asenteesta sotilaihin.

      Mitä Jeesus sanoi roomalaisen upseerin uskosta. Se oli suurempi kuin kenelläkään hänen lähellään olevan juutalaisen.

      Matteuksen evankeliumi:

      8:5 Ja kun hän saapui Kapernaumiin, tuli hänen tykönsä sadanpäämies ja rukoili häntä

      8:10 Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.

      Ja jotta ymmärtäisit tämän jatkuneen alkukirkon elämässä, niin voin kertoa sinulle, että roomalainen upseeri Kornelius sai

      koko perheineen vauvasta vaariin

      Jumalan lapseuden Pietarin toimittaman kasteen välityksellä.

      Tämä Kornelius toimi sitten tullivuokraaja Sakkeuksen (Muistanet hänet Jerikosta) jälkeen Kesarean toisena piispana. Huomaapa ettei ainoastaan yhtenä seurakuntalaisena, vaan koko hiippakunnan vastaavana hengellisenä johtajana.

      (Mikäli sitten menet väittämään ettei tätä piispuutta ole Raamatussa, niin kysympä sinulta, oletko oppinut sen historian todellisuuden että Mannerheim oli Suomen ensimmäinen valtionhoitaja ennen ensimmäisen presidentin valintaa. Pitikö tämän muka olla Raamattuun kirjoitettu, jotta voisi pitää tätä historian todellisuutta totena. Yhtä lailla myös nuo Sakkeuksen ja Korneliuksen piispuudet Kesareassa ovat aivan todellista kirkon historian todellisuutta. JOTEN: Varo ettet anna tyhmyyden hallita elämääsi! )

    • Ari

      2) Annat väärän todistuksen kasteen ja opetuksen suhteesta lauseessasi: ”ei kaste tuo mitään opetusta vaan Jeesuksen seuraaminen ja Hänen sanansa.”

      Lähtökohtasi on virheellinen. Et ota todesta sitä Vapahtajamme sanaa että meidät otetaan hänen oppilaikseen eli opetuslapsiksi nimenomaan kasteen välityksellä.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Vasta sitten kun joku on otettu Jeesuksen oppilaaksi tälle voidaan opettaa jotakin. Ethän sinäkään saanut koulusi opetusta ennen kouluun sisään kirjoittautumistasi. Vasta kun sinusta tuli oppilas, pääsit kouluun oppimaan sitä, mitä siellä opetettiin.

      Niinpä vasta tämän jälkeen, että meistä on kasteessa tullut Jeesuksen opetuslapsia, mekin voimme ottaa vastaan koko hänen opetuksensa.

      28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.

    • Ari

      Mistä ihmeen humpuukimyllystä olet saanut päähäsi niin älyttömän kuvitelman, että me kristityt muka olisimme ilman Pyhää Henkeä. Tämä on niin kumma väärinkäsitys, että mieleeni tulee kysyä, oletko terve, vai miksi kirjoitat näin päättömiä haihatuksia.

      Muista että Pyhä Henki toimii kirkkoa välikappaleena käyttäen ja jo pyhän kasteen hetkellä hän on minullekin antanut lahjansa.

      H ä n

      persoonallinen Pyhä Henki

      tekee työtään kanssakristityissämme, jotka jo pyhän kasteen välityksellä ovat saaneet Pyhän Hengen lahjan, kuten Pietari helluntaisaarnassaan julistaa.

      Apostolien teot 2:38-39:

      Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä

      k a s t e e n

      Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,

      n i i n

      te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Sillä teille ja teidän

      l a p s i l l e n n e

      tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

    • Matias Roto kysyt minulta:””Mistä ihmeen humpuukimyllystä olet saanut päähäsi niin älyttömän kuvitelman, että me kristityt muka olisimme ilman Pyhää Henkeä. ””

      Niinpä niin, teoista sen näkee ken näkee.

      Kun miettii omaa elämää ns ”kristittynä” eli luterilaisena vauvakastettuna niin kun se kesti 40v, niin eikö silloin jo ole ikää riittävästi todistaa omasta elämästä.

      Tuona aikana jo selkeää muutosta tapahtui ns ”uskovien” kohdalla, avoliitot tulivat hyväksytyiksi, abortit hiljaisena hyväksyttyinä jne… elin siis täysin sen ymmärryksen mukaan jonka sain teiltä ns ”kristityiltä”, siis sen mitä kuvittelin olevan ns ”kristillistä” elämää.

      Miten kuvittelet nykynuorison saavan omat ns ”kritilliset”arvot, enää ei voi pakottaa eikä rangaista synneistä, toisaalta eihän enää mikään olekkaan syntiä, sitten on vielä kaiken kattava ”kasteen armo”?

      Nyt sitten väität ettei lihallisia ns ”kristittyjä” voi erottaa todellisista Jeesuksen opetuslapsista?

    • Ari

      Muista että ainoa kasteesi on lapsena saamasi kaste. Mikäli väität muuta niin halveksit Jumalan sanaa, joka sanoo, että kaste on yksi.

      Miksi koko tekstisi on vain ja ainoastaan toisten ihmisten halveksimista. Tämäkin viimeisin kommenttisi on ainoastaan pahan puhumista toisista. Missä sitten on rakkautesi, josta niin paljon puhut. Etkö näe että juuri juoruäijämäisellä kirjoitustyylilläsi alennat itsesi kaikkien näiden juoruamiesi ilmiöiden tasolle. Eikä sinulla ole mitään muuta sanottavaa lähimmäisistäsi.

      Muista että rakkaus rakentaa yhteyttä, mutta mielettömällä tuomitsevien sanojen paiskominen ympärilleen saa aikaan vain riitelyä ja asioiden sotkeentumista.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25