Rakkauden kaksoiskäsky, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, tarkoittaa sitä, että Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen täytyy pitää yhdessä. Niitä ei saa erottaa. Elämä, armo ja rakkaus löytyvät vain horisontaalisen ja vertikaalisen leikkauspisteestä, ristissä, jossa yhdistyy taivas ja maa, Jumala ja ihminen, aika ja ikuisuus, aine ja henki. Ja huom!, meidän pitää laajentaa lähimmäisen käsite koskemaan koko luomakuntaa.
Jos rakastan Jumalaa ohi luomakunnan, kadotan maan jalkojeni alta, kosketuksen todellisuuteen. Seurauksena on hurmahenkisyys, tekopyhyys. Silloin palvelen Jumalaa vain huulillani, en sydämelläni. Jos puolestaan rakastan vain ihmistä, kadotan elämän syvyyden ja korkeuden, hengen, merkityksen, horjumattoman perustan.
Jumalan rakastaminen ohi luomakunnan johtaa pyhitettyyn väkivaltaan. Kun pyhyys ja pahuus kietoutuvat toisiinsa, ihminen voi Jumalan nimissä osallistua mitä törkeimpiin tekoihin. Silloin taistelemme kirkossa vallasta rakkauden kaapuun naamioituneina, puukotamme toisiamme selkään ystävällisesti, hurskaita lauseita ja Raamatun sitaatteja viljellen. Jumalaa ohi ihmisen ja luomakunnan rakasti myös USA:n sodan aikainen presidentti Harry S Truman. Pudotettuaan ydinpommin Hiroshimaan, Truman totesi: ”Pyydämme Jumalaa, että hän ohjaisi meitä käyttämään tätä pommia oikein.” Sen jälkeen Truman, nähtävästi Jumalan oikein ohjaamana, pudotti ydinpommin Nagasakiin.
Kun olemme rakastaneet Jumalaa ohi ihmisen, olemme kirkossa onnistuneet kertomaan Jumalasta, jonka edessä kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja yhtä arvokkaita. Samalla olemme kieltäneet mustaihoisilta pääsyn kirkkoon, naisilta ja homoilta pääsyn papeiksi tai demonisoineet ja tappaneet sisällissodassa punaisia veljiämme. Me olemme onnistuneet kirkossa välittämään evankeliumia Jumalasta, joka rakastaa erityisesti kaikkein pienimpiä, heikkoja ja avuttomia. Samaan aikaan olemme onnistuneet käyttämään seksuaalisesti hyväksi näitä pieniä, heikkoja ja avuttomia.
Kun joku paljastaa uskonnollisten johtajien tekopyhyyden, sen kuinka he rakastavat Jumalaa ohi ihmisen, hänet demonisoidaan, syytetään harhaopista, jopa jumalanpilkasta. Näin kävi Jeesukselle, jonka toiminta oli aikansa uskonnollisen eliitin mielestä alusta loppuun pyhän häpäisemistä ja Jumalan herjaamista. Kun hän paransi sapattina, riehui temppelissä tai julisti, että huoratkin pääsevät ennemmin taivasten valtakuntaan kuin ylipapit, oli tämä kaikki pelkkää pyhän häpäisemistä, kunnon kansalaisten noudattamien tapojen ja normien vastustamista.
Jeesus pilkkasi Jumalaa veljeilemällä kaiken maailman hylkiöiden ja rupusakin, syntisten kanssa. Hän rienasi Jumalaa hyökkäämällä uskonnollispoliittisen eliitin hallitsemaa sortoa vastaan paljastamalla, ettei keisarilla ole vaatteita, ettei uskonto toiminut ihmisten parhaaksi vaan heidän alistamiseksi, jotta pienen eliitin asema ja taloudelliset edut olisivat turvattuja. Hän uhkasi yhteiskunnan eliitin bisneksiä, horjutti heidän valta-asemaansa astumalla heidän liikavarpailleen ja kaikkien niiden, jotka hyötyivät voimassa olevasta riistävästä yhteiskuntajärjestyksestä.
Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen on poliittista, koska se koskettaa todellisuutta jossa elämme. Poliittisuus läpäisi Jeesuksen toiminnan kuin valo ilman. Hänen jokainen sanansa ja tekonsa olivat läpeensä yhteiskunnallisia; ne eivät leijuneet taivaassa, vaan niillä oli syvä kosketuspinta yhteisöön, jossa ne syntyivät. Jeesus puhui kieltä, jota ihmiset ymmärsivät.
Jeesuksen poliittisuudessa ei ole kyse suttuisesta puoluepoliittisesta kähminnästä tai latteasta konsensuksesta, vaan niiden valtojen ja voimien haastamisesta, jotka syrjäyttävät ihmisiä, tuottavat uhreja. Jeesus toi jatkuvasti näyttämölle jonkin hyljeksityn ja halveksitun ihmisen, jonka kautta hän asetti kyseenalaiseksi syrjäyttävän vallan ja voiman. Hän toi esiin ikiaikaisen uhrikäytännön, jossa aina jotkut yksilöt ja ryhmät työnnetään syntipukkeina ulos yhteisöstä. Hän paljasti ihmisyhteisöjen luonteen, sen, kuinka me olemme valmiit uhraamaan jonkun, jotta yhteisö pelastuisi ja pysyisi kasassa, jotta me itse pelastuisimme. Risti on kuva siitä millaisia ihmisyhteisöt ovat. Ne perustuvat aina uhrille.
Todellinen Jumalan rakastaminen toteutuu siinä kun näemme Jumalan kuvan sielläkin missä emme haluaisi, kaikkein halveksituimmissa, vähäisimmissä, myös vihollisissamme, puhumattakaan luomakunnasta, eäinsisaristamme ja -veljistämme, puusisaristamme ja -veljistämme. Se toteutuu siinä, kun suljemme sisään erityisesti ne joiden ihmisarvo on uhattuna, ne jotka on työnnetty marginaaliin, joita halveksitaan.
Taivas pitää tuoda maan päälle. Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen täytyy pitää yhdessä. Jumalaa ei voi rakastaa ohi ihmisen, ei ohi luomakunnan.
Kai Sadinmaa oli kirjoittanu hyvän blogin. Se olisi jopa hyvä saarna kirkossa pidettäväksi. Yksi kohta tekstistä hypähti häiritsevästi esille;
” … demonisoineet ja tappaneet sisällissodassa punaisia veljiämme.” Miksi mainitaan vain ”punaiset veljet”? Minun mielestä on väärin tappaa myös valkoisia veljiä tai ketä tahansa.
Nostin tuon esiin, koska kirkko oli valkoisten kirkko ja omalta osaltaan vastuussa tapahtuneista julmuuksista. Toki myös valkoiset olivat veljiä, joiden tappaminen oli väärin.
Jos Jeesuksen esimerkki ja sanat olisi otettu totuutena, joka velvoittaa kaikkia, maailmassa ei olisi sotia, nälänhätää (usein sotien seurausta), eikä täällä syrjittäisi ketään.
Sen sijaan rakennettiin kirkko, jossa käytetään valtaa ihmistä vastaan, taistellaan oikeassa olemisesta ja syrjitään ”jumalanluomia”. Sen lisäksi kirkko on kerännyt mittavan omaisuuden myymällä taivaspaikkoja (”kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”).
Charlotta, tuo ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” on oikeastaan se kuva minkä Jeesus itse ilmoitti. Jos Jeesus on Messias, jota Jumala käski Israelin seurata, silloin juutalaiset, kuten kaikki muutkin, joutuvat tilille siitä, etteivät ota häntä vastaan.
Ei ole mitään muuta Jumalan tahtoa, kuin että otamme vastaan Hänet.
Sadinmaan palosaarana saa minut uskomaan re-inkarnatioon. Hänen hahmossaan on Savonarola ja hänen vastineensa heränneet uudelleen henkiin ja ottaneet Sadinmaan asunnokseen. Oikein viihdyttävää tekstiä.
Ainoa vika on siinä ,että tätä sanomaa on jokainen vähänkin varttuneempi kuullut aina kyllästymiseen asti. Mutta toisaalta on hyvä ,että vapauden tai oliko se vapautuksenteologia elää ja voi joidenkin saarnamiesten aivoituksissa hyvin.
Yksi vika tämänhenkisissä saarnoissa on se, että rakkaus-käsite muuttuu laiksi jonka oletettu puute on tarkoitus herättää syyllisyydentuntoja niissä jotka eivät ole yhteiskunnan vanhoja rakenteita purkamassa.. Sillä siitä tässä on kyse. Tässä vaaditaan rakkautta ja rakkaudentekoja , niinkuin sitä voisi poimia kaupanhyllyltä.
Maailma pitäisi mullistaa , jotta kävisi ilmi miten paljon rakastamme. Itse motivoisin maailman muuttamisen tarpeen vetoamalla kuivaan mutta tehokkaaseen velvollisuudentunteesen. Meidän pyhä velvollisuutemme on hoitaa toinen toistamme , tuntui miltä tuntui. rakkaudella tai ilman rakkautta. Oikeudenmukaisuutta etsijä on vankemmalla pohjalla kun rakkaudesta saarnaajat, vaikka molemmilla on sama tavoite: Jotakin Taivasten Valtakunnasta maanpäälle , jotta meillä kaikilla olisi helpompi elää toinen toisemme kanssa.
Erinomainen teksti sisältäen pysyvää ja kestävää filosofista ajatusta.
Oikeastaan Jumalaa ei voi rakastaa ohi Kristuksen. Rakastaessani itseänikin, rakastan oikeastaan Jumalan hyviä tekoja minussa. Suurin niistä teoista on Kristuksen sikiäminen, syntymä, elämä, kuolema ja ylösnousemus, joiden ansiosta minäkin voin elää ja kuolla ja ylösnousta.
Kristus ei käynnistänyt vallankumousta. Ei marssinut Jerusalemin porteille kuninkaana. Kristus tuli jotta meillä olisi lupa elää kuten Hän: auttaa lähimmäistä. Ei marssia minkään aatteen perässä, vaan auttaa niitä jotka marssivat ja niitä jotka eivät marssi. EI vallankumousta tehdäkseen, vaan auttaakseen niitä jotka vallankumousta suunnittelevat ja niitä joita vastaan vallankumousta suunnitellaan. Kristus tuli että me huomaisimme lähimmäisemme läpi jäykänkin byrokratian ja siitä huolimatta. Kristus johtaa joukkojaan taivaaseen, ei vallankumoukseen.
Jumalan valtakunta on jo täällä, kun kukaan ei jää kenenkään jalkoihin. Ei valtaapitävien eikä vallankumouslaisten jalkoihin.
Kiitos Markku Virta hyvästä kommentista.
Tähän voisi lisätä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sanat: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta”.
”Tähän voisi lisätä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sanat: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta”.”
Niinpä, mutta mitä Jeesus mahtoi käsitteellä ’maailma’ Pilatus-kontekstissaan tarkoittaa?
Markku, en ymmärrä juuri mitään mitä kirjoitat. Ensimmäinen kappale on kyllä ihmeellinen luuppi, josta en löydä mitään rakoa ihmiselle. Toisen kappaleen puhe vallankumouksesta menee pahasti ohi, jos tarkoitat minun puhuvan siitä.
Tarkoitin tätä: Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: “Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.” En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.
Ja tätå:
Vie pois minun luotani virsiesi pauhu!
En halua kuulla sinun harppujesi helinää.
Mutta oikeus virratkoon kuin vesi
ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
Jumalan tunteminen ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, köyhien oikeuksista huolehtiminen, kulkevat käsi kädessä. En todellakaan ajattele, että kristityn tulisi tehdä yhteiskunnallista vallankumousta, vaan olla suolana ja merkkinä Jumalan valtakunnasta. Ei mitään järjestelmää voi absolutisoida. Jeesuksen julistaman Jumalan valtakunnan tuleminen ei riipu hallitusten vaihtamisesta. Meidän on kuoltava itsellemme, itsepintaiselle vallan ja omistamisen halullemme, kyltymättömälle ahneudellemme, vihalle ja katkeruudelle.
Rakkaus Korkeimpaan, Jumalaan, on lähimmäisen rakkautta, jossa ei tarvita muita ihmisiä eikä mitään järjestöjä. Näin voidaan myös realistisesti ymmärtää Jeesuksen sanoma.
Blogista kumpuaa ikivabha kysymys, kumpi oli ensin muna vai kana?
Siis nyt kun ajatellaan kumpaa tulee ensin rakastaa, Jumalaa vai luomakuntaa?
Voiko siis luomakuntaa rakastaa ilman Jumalaa, kyllä voi.
Entäpä voiko Jumalaa rakastaa ilman että rakastaa luomakuntaa, ei voi.
Ensin mainitussa rakkaus on inhimillistä, ei Jumalan rakkautta.
Toisessa Jumala vuodattaa rakkautensa ihmiseen ja näin on edes mahdollista rakastaa Jumalaa ja sen seurauksena luomakuntaa.