Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Meidän hyvinvointimme on lisääntynyt kyllä, mutta koen tuskaa niiden Syyrian pakolaisten puolesta, joilta sotivat osapuolet ryöstävät rekkakuormittain hyvinvointimme tuottamia avustustarvikkeita parhaillaan. Miljardeja euroja on luvattu näihin avustuksiin ja niille on myös olemassa ehto: ne ei saa mennä vääriin käsiin. Muutoin avustaminen loppuu.
Hyvinvoinnin rakentaminen on vielä kesken ja sitä vaikeuttavat valtaan takertuvat itsevaltiaat, sellaiset joille vain vallassa pysyminen merkitsee jotkin ja jotka eivät välitä siitä että kansa kärsii. Näin on kautta aikojen ollut mutta maailma on muuttumassa. Globaalinen yhteisö ei enää hyväksy väkivaltaa konfliktien ratkaisemiseksi . Kestää aikansa ennen kun kaikki sotiminen loppuu mutta sitä kohti ponnistellaan tavalla mitä koskaan aikaisemmin on tapahtunut.
Koko maailman synti on sovitettu. Sovitus on kaikille tarjolla. Nyt on vain luterilaisuuden mukaan niin, että tätä sovitusta tarjotaan ihmisille jotka eivät voi ottaa sitä vastaan. Kuten Marko Sjöblom kirjoittaa;
” Tuossa kaksinaisessa julistuksessa Jumala itse vaikuttaa meissä kuulijoissa sen, mitä tarvitaan.”
Nyt herääkin seuraava kysymys, miksi Jumala ei vaikuta tätä kaikissa ihmisissä, koska hän haluaa pelastaa kaikki. Klassiko vastastus ( jota kutsun älyvapaaksi ) on, että ihminen epäuskossa torjuu Jlan. kutsun. Mutta eivätkö kaikki ihmiset luonnostaan torju Jumalaa? Vainko osa torjuisi? Ei kaikki torjuvat. Siis miksi Jumala ei muuta kaikissa ihmisissä olevaa pahaa tahtoa ja käännä tahtoa hänen puoleensa? Tähän luterilainen teologia ei osaa enään vastata. Tai no vastaa retorisesti; se on salaisuus tämä kuuluu Jumalan salattuun tahtoon.
Sama asia Martti Lutherin sanoin;
” Lutherilla liittyy tähän vielä yksi sana;” Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)”
Pääsiäinen on siis pilattu! Kiitos Martti Lutherin!
Mutta ei hätää pelastus on meitä lähempänä;
Perjantaina Aadam ja Eeva lankesivat,
perjantaina heidät sovitettiin.
Perjantaina Aadam ja Eeva kuolivat,
perjantaina he heräsivät eloon.
Perjantaina kuolema hallitsi heitä,
perjantaina he pääsivät vapaiksi.
Perjantaina Aadam ja Eeva astuivat ulos paratiisista,
perjantaina Herramme laskettiin alas hautaan.
Perjantaina Aadam ja Eeva tulivat alastomiksi,
perjantaina Kristus riisui itsensä pukeakseen heidät.
Perjantaina Saatana riisui Aadamin ja Eevan,
perjantaina Kristus riisui Saatanan kaikkine joukkoineen
ja saattoi heidät julkiseen häpeään.
Perjantaina paratiisin ovi suljettiin ja Aadam astui ulos,
perjantaina se avattiin ja ryöväri astui sisään.
Perjantaina kerubi sai kaksiteräisen miekan,
perjantaina Kristus iski peitsellään ja tuhosi kaksiteräisen miekan.
Perjantaina kuninkuus, pappeus ja profetia annettiin Aadamille,
perjantaina ne otettiin pois juutalaisilta.
Aarteiden luolan kirja, 48:21–29
Jokuhan tässä meidän opillisuudessa mättää pahasti. Haluaisin porautua siihen syvemmälle.
Monet viittaavat Lutheriin ja nyt kun sen tein itse, niin Marko väittää, että Martin tekstejä voi hyödyntää mihin tahansa. Eikö edes Lutheriin voi enää luottaa?
Jos meitä odottaa valtava pääsiäisen ilo ja riemu sunnuntaina, niin missä se näkyy meidän muissa jumalanpalveluksissamme. Niissä lausutaan : ”me riemuitsemme …” .
Miksi tämä riemu ei näy eikä kuulu enää pääsiäisen jälkeen?
Puhumme siitä ilosta, mutta missä se ilo on ?
Onko syynä se, että pidämme armoa niin itsestään selvänä ja automaattisena, ettei meidän
tarvitse olla asiasta lainkaan huolissaan omalla kohdallamme.
Jos kerran armo olisi tarjolla kaikille siitä huolimatta uskooko, tai välittääkö Jumalasta mitään, niin ne jotka ei välitä mistään Jumalan sanan kielloista tai käskyistä, olisivat hyvin onnellisessa asemassa. Eihän silloin olisi kenelläkään mitään järkevää syytä vastustaa kiusauksia. Eikä niitä silloin tietkään edes olisi, kun kaikki olisi kaikille luvallista. Vain kiinni jäämisen pelko olisi elämää ohjaamassa. Sekään ei olisi esteenä, kun kiertää lain pykälät. Näinhän me pyrimme muutenkin tekemään. Kunhan toimimme pykälien mukaan. Silloin oikeudenmukaisuudesta ja laupeudesta ei tarvitse välittää mitään.
Omatunto on istutettu joka ikiseen . Se kannustaa ja se rankaisee muodollisesta uskosta huolimatta. On täysin tyhmää luulla että kristittynä olisi jonkin korkeamman ja hienomman eettisyyden läpitunkema kun ei kristityt.
Voimme ottaa esimerkiksi hindulaiset ja budhalaiset . Heidän uskonsa jälleensyntymiseen uutena hahmona riippuen siitä miten on elänyt pitää heitä hyvin kaidalla tiellä.
Pekka Veli, Marko on tuossa mielestäni oikeassa. Lutherin ajattelu on kokonaisuus joka täytyy tuntea, muuten helposti käy niin, että looginen kokonaisuus rikkoontuu.
Mielestäni olet tuossa luterilaisessa opillisuudesta oikeassa, jokin siinä on perustavanlaatuisesti vinossa. On hyvä itse tutkia näitä asioita ja keskustella, tai hakea keskusteluun vertaistukea. Tämä voi olla prosessina pitkä. Itselleni lutherin raamatun tulkinnat predestinaatiosta ovat kyllä yksi ei kiitoksen aihe.
Niin, mikä on Lutherin ajattelun looginen kokonaisuus esim. Weimarer Ausgabessa? Edellä lainasit Lutherin SR:n tekstin yhtä kohtaa, josta Paavali toteaa meille kaikille: ”Niinpä niin, oi ihminen, mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan.” Vai tunnetko Sami Jumalan hänen majesteettisuudessaan?
Kosti Vasumäki02.04.2021 16:44
Kosti, pystyt parempaan kuin tälläisiin ” kuka vetää nopeammin” lännen tyylisiin revolverin vetoihin,
” Vai tunnetko Jumalan hänen majesteettisuudessaan?” – herätys hyvä veli.
Jaa, ajattelitko väistää kysymyksen vastakysymyksellä. Vastaa nyt vain ensin siihen, kun tunnet Lutherin ajattelun, mitä hän loogisesti tarkoittaa julistetulla ja salautuvalla Jumalalla? Toki sen tiedät?
Teologia on kyllä ”mielenkiintoista”. Siinä on jotain samaa kuin politiikassa. Asioita pyöritellään, käännellään ja väännellään lukemattomista näkökulmista hyvin asiantuntevan ja viisaan kuuloisesti, mutta samalla varsin hämärästi ja sekavasti pääsemättä mihinkään tulokseen.
On tietty mukava pohtia ken osaa ja haluaa, mutta epäilen, etteivät nämä kristinuskon asiat ole kuitenkaan läheskään niin monimutkaisia ja ”teologisia”. Jos lapsikin ne ymmärtää niin eipä tehdä niistä liian korkealentoisia.
Jeesus ei kai luonut teologiaa? Paavali tuli sen ehkä huomaamattaan aloittaneeksi, apostoliset isät ja kirkkoisät jatkoivat, paavit välillä sekoilivat ja Luther yritti taas päästä takaisin Paavalin viisauksiin. Siitä sitten on edelleen jatkettu 500 vuotta suuntaan jos toiseenkin. Mitä olemme saaneet selville? Jeesus on Herra.
Hyvä. Kari R. Tuossa on jytyä. Sehän tässä Jumalan armotaloudessa on juuri niin ihmeellistä, että se on yli ymmärryksen käypää yksinkertaisuutta. Se voi helposti omistaa uskolla ihan kuka vain, mutta järkeen se ei mahdu mitenkään. Yrittää sitä , miten kovasti tahansa.
Sami Paajanen ja Veli Pekka Pesonen.
Sami, en ymmärrä intoasi kritisoida Lutheria ja luterilaista teologiaa sekä jo edeltävää traditiota älyvapaaksi. Kysymyshän on paradoksista, jota kristityt ovat pohtineet kautta aikojen. Miksi toiset, mutta eivät toiset? Jo Paavali totesi, että saarna rististä on hullutus niille, jotka joutuvat kadotukseen kun taas pelastuville se on Jumalan viisaus. Kukaan meistä ei väitä, että juuri Lutherin teologia olisi jokin kaikenkattava kristillisen uskon, opin ja elämän Sudenpentujen käsikirja, josta löytyy vastaukset kaikkeen.
Veli Pekka, olen lukenut vaihtelevalla tiheydellä Lutherin tekstejä ja Tunnustuskirjoja yli 30 vuoden ajan, jopa päivittäin, vaikka en ole varsinaisesti Luther-tutkija. Hänen hengelliseen opetukseensa voi luottaa. Kun lukee hänen tekstejään enemmän, huomaa hänen soveltaneen1500-luvulla paljon käytetyn yliopistollista esitystapaa nimeltä dialektiikka. Siinä Luther heittää perusteltuja näkemyksiä toisiaan vasten hioen Raamatun tekstistä esiin hengellistä opetusta kuten timantteja hiotaan, että ne saadaan säihkyväksi. Lopulta väitteet voivat kuulostaa jopa älyttömiltä: jos on valittava Kristuksen ja Raamatun sanan välillä, on valittava Kristus. Tällaisia lausumia on jo vuosikymmeniä käytetty mm. kirkollisessa keskustelussa perusteluina ns. liberaaliteologialle. Sopivasti valikoiden Lutherista saa tehtyä vaikka ratkaisukristillisyyden kannattajan, vaikka Luther työtovereineen korosti vankasti sitä, kuinka usko on Jumalan yksin vaikuttamaa eikä ihmisen teko.
Luther toteaa eräässä saarnassaan, että ei ole mitään tehokkaampaa asetta perkelettä vastaan kuin rukous. Jos lukee pelkästään tuon tekstin, voi saada käsityksen, jonka mukaan juuri rukous olisi kaikkein tehokkain ja jopa ainoa apu. Kuitenkin monesta muusta saarnasta käy ilmi, että Luther korostaa mm. kastetta ja ahkeraa sanan kuulemista. Tällöin käy ilmi, että kristitty tarvitsee sekä rukousta että armonvälineitä selviytyäkseen hengellisissä kamppailuissa.
On aivan totta, että itseensä tyytyväiselle ihmiselle Jumalan pelastusarmo ei kelpaa. Tässä mielessä armon kaipaaminen on armon saamisen edellytys. Mutta samalla Jumalan armo on niin paljon ihmistä suurempi, että se voi yllättää jopa armoa aktiivisesti vastustaneen ihmisen ja voittaa hänet.
Lopuksi vielä yksi asia: sanalla armo on hyvin monia eri merkityksiä kristinuskossa. Tässä kaiketi keskustellaan Jumalan pelastavasta armosta eikä Hänen yleisestä armostaan tätä maailmaa kohtaan. Emme me muuten kyllä sitäkään ansaitse.
No sitähän miekiin, ettei Me Markon kanssa kuitenkaan voida olla ihan eri mieltä uskomme perustassa. Sitä en ihmettele, että tekstistäni voi helposti saada eri kuvan, kuin mihin itse olen pyrkimässä.
Marko kirjoitit: ” On aivan totta, että itseensä tyytyväiselle ihmiselle Jumalan pelastusarmo ei kelpaa. Tässä mielessä armon kaipaaminen on armon saamisen edellytys. ”.
Tähän ei mielestäni tarvitse lisätä mitään muttia. Jos armon hylkää niin sitä ei voi saada. Voihan sen saada silloin jos kuitenkin jossain vaiheessa sydämensä Jeesukselle avaa. Joten eihän Lutherkaan sitä lopullisesti menetetyksi voi tarkoittaa.
Viisikymmentä vuotta olen minäkin uskon perusteisiin pyrkinyt paneutumaan. Nykyisin evankeliumin ihmeellinen salaisuus kiehtoo eniten. Se kai laittaa näitä yhdessä kassanne pohdiskelemaan. Aina näyttää uutta löytyvän ja hengellistä rikkautta karttuu itselle ja toivon mukaa muille myös.
Armon kaipaaminenkin on jo osa armahtamista. Armoa voi tahtoa vain, jos Jumala on sen tahtomisen antanut. Jostakin syystä kaikille ei tätä kaipuuta anneta. Jumala armahtaa, kenet tahtoo, ja paaduttaa, kenet tahtoo. Toisaalta Jumala on salattu emmekä voi tietää, miten asia loppujen lopuksi on. Ehkä Jumala rakastaa tätä kummallista luomustaan niin paljon, että armahtaa kaikki.
Minäkin olen tätä miettinyt yli 50 vuotta ja tullut siihen tulokseen, että jätän asian Jumalan haltuun ja koetan elää elämäni tässä maailmassa edes vähän Jeesuksen opetuksia seuraten.
Siitä olen blogistin kanssa totaalisen eri mieltä, että ajatus kaikille tulevasta armosta saisi ihmiset elämään kuin pellossa. Kasvatus, kulttuuri, ympäristö ja ehkä Jumalan sisimpäämme panema luonnollinen laki saavat aikaan sen, että ihmiset ja heidän yhteisönsä toimivat niin kuin on yhteisön eloon jäämisen ja kehittymisen kannalta hyvä: toisensa huomioon ottaen, jopa oman edun uhraten.
Olet tietysti tuossa mielessä täysin oikeassa. Yhteisö luo meille kulttuurin, joka määrää sen mikä on mielestämme oikein ja mikä väärin. Tätä normia on jokaisen noudatettava, mikäli haluaa olla yhteisön jäsenenä.
Jos kristillisen kirkon jäsen voisi vedota siihen, ettei se miten hän elää merkitse mitään, sillä hänen pahat tekonsa on jo sovitettu, niin silloin hänellä olisi lupa jatkaa täysin entiseen malliin.
Nyt on kyse kuitenkin sellaisesta Jumalan järjestämästä asiasta jossa kaikki pahat teot pyyhitään Jumalan kirjoista pois. Paha ei sieltä kuitenkaan poistu. Joten ei ole lupa enää jatkaa samalla tavalla. Muutoin menettää kaiken. Jos näin ei olisi, niin uskonnollisuus olisi vain oman pahuuden naamiona.
Teologiassa mennään joskus yli sen mitä on kirjoitettu. Sitten siitä syntynyttä opillista sisältöä voidaan alkaa pitämään yhtä pätevänä, kuin Raamatun sanaa. Tästä tulee sitten ongelmia kirkolliseen elämään. Tunnustuskirjat ja Raamattu voidaan osata ulkoa, mutta se ei auta, jollei sydän ole missään vaiheessa avautunut Vapahtajalle. Jollei sitä pelastavaa uskoa ole , niin ei ole oikeasti mitään.
Lukija ja opin taitaja kykenee tekemään omasta oppineisuudestaan itselleen turvapaikan Kristuksen armon sijaa. Aina kaikissa tilanteissa voidaan vedota oppiin, mutta laupeus ja oikeudenmukaisuus tulee seurata siinä mukana. Tällä en väheksy teologeja , enkä Tunnustuskirjoja. Ne on suuri rikkaus. Opillisuus ilman laupeutta voi olla hyvin julmaa ja kovaa.
Siinä meillä kaikilla on itsetutkistelun paikka, kun keskustelemme opista
Marko Sjöblom, onko mielestäsi väärin asettaa kyseenalaiseksi Lutherin tekstejä ja opetusta. Tämänkö haluat kieltää ja tätäkö haluat paheksua? Kirkossa ei olla ikinä toimittu vastaavissa tilanteissa tämän suuntaisesti. Jos sinulla ei ole itse asiaan mitään sanottavaa, ehkä menet tunnepuoli edellä. Apostoli Paavalin kuvaama ristin hullutus ei mielestäni liity mitenkään Lutherin opetuksiin jollet ole pelastamassa sitä teologista aparaattia minkä Luther kehitti, irtautuen kokonaiskirkon traditiolinjasta. Toiseksi luterilainen Raamatun muotoperiaate antaa mahdollisuuden noudattaa sitä periaatetta minkä haluat kieltää ja mitä paheksut. Hedelmällisempi lähtökohta on tarttua itse asiaan eikä kieltää sen olemassa oloa.
Pekka Veli, alkukirkossa ei riittänyt oikean uskon merkiksi, että osasi opin. Tärkeintä oli rakkaus, jollei opiin sisältynyt rakkautta, se oli merkki uskon puuttumisesta. Opillinen fanaattisuus nähtiin tuohoavana voimana. Tämän lisäksi monet kristillisen opinkohdat olivat niin monimutkaisia, että eivät ne avautuneet helposti, kuten ei nykyäänkään. Kristillisen opin kehitys oli monimutkainen, laaja kehitysprosessi. Monet kristilliset opit kehittyivät vuosien saatossa ( esimerkkinä kristologia) lisäksi liturgian kehittyminen oli vasta aluillaan, kuten kaikki muukin. Monista varhaisimmista kristinuskon vuosista meillä on niukasti dokumentoituja tekstejä. 200 luvulta löydämme esim varhaisemman tekstin Marialle osoitetuista rukouksista. Tekstilöydäs kertoo sen, että käytäntö on ollut olemassa kirkossa jo pidempään ja täysin normaali käytäntö. Oppi oli siis kirkossa tärkeä asia johon tuli yhdistyä oikea rakkaus kansa veljiä ja sisaria kohtaan. Rakkaus ei tarkoittanut kylmää totena pitämistä vaan toisen ihmisen kunnioittamista ja henkisen tilan antamista.
Pekka Veli. Teologiaa on monen tasoista ja näköistä. Periaatteessa on kysymys ihan vain siitä, että pyritään aidosti ymmärtämään uskonnollista tekstiä ja usein myös soveltamaan sitä. Yliopistoteologian kysymykset ja sanasto ovat tietysti joskus aika kaukana sekä seurakuntapapin että asioita pohtivan taviksen kysymyksistä.
Esimerkiksi viimeisin kommenttisi sisältää kyllä hengästyttävän monia teologisia ja opillisia väittämiä. Tässä niistä kaksi:
Lähdet siitä, että (1) teologian tulee alistua Raamatun sanan alapuolelle ja jos näin ei tapahdu, sekä kirkko että yksityset teologian tekijät joutuvat jollakin tavoin vaarallisille urille. Painotat tätä jälkimmäistä eli yksilön harhautumista.
(2) Yksilön harhautuminen ilmenee ainakin kahdella tavalla. (a) Yksilön harjoittama teologia – ilmeisesti ajattelu – ei alistu Raamatun alapuolelle vaan nousee sen rinnalle tai yläpuolelle. (b) Opillisuus syrjäyttää laupeuden ja oikeudenmukaisuuden sekä (c) muodostuu Vapahtajan armoon turvautumisen korvikkeeksi. Perimmäisenä syynä tähän on teologian harjoittajan oma epäusko, se, että hän ei ole omassa elämässään avannut sydäntään Kristukselle ja on näin ilman pelastavaa uskoa.
Käsityksesi näyttää edustavan suhteellisen tyypillistä konservatiivisen protestanttisen herätyskristillisyyden näkemystä. Siinä on aineksia luterilais-pietistisestä sekä todennäköisesti anglosaksisesta herätyskristillisyydestä (sydämen avaaminen Jeesukselle). Edellistä edustavat vaatimus teologin henkikökohtaisesta uskosta oikean teologian harjoittamisen ennakkoehtona (franckelaisen pietismin ns. uudestisyntyneiden teologia) sekä yleispietistinen vaatimus siitä, että oikeaa uskoa ja oppia tulee seurata kristillisten hyveiden. Uskonuskonpuhdistuksen ns. muotoperiaatteen erään tulkinnan mukaisesti teologian tulee olla kaikin puolin Raamatun mukaista.
Tässä hiukan spontaania tietoisesti teologista erittelyä. Sitä ei siis ole tarkoitettu kritiikiksi vaan nopeaksi erittelyksi näkemyksiäsi ohjaavista opillisista käsityksistä.
Pekka Veli, tuossa Markon kirjoittamassa tekstissä on tärkeitä näkökulmia joita kannattaa huomioida ja studeerata. Yksilön kokemus/ kirkon yhteisön Raamattu näkemys.
Marko kiitos kun olet pysynyt mukana.
Käsitit asian noin:” Lähdet siitä, että (1) teologian tulee alistua Raamatun sanan alapuolelle ja jos näin ei tapahdu, sekä kirkko että yksityset teologian tekijät joutuvat jollakin tavoin vaarallisille urille. Painotat tätä jälkimmäistä eli yksilön harhautumista.”
On vain muutama olennainen teologinen kysymys, jotka sotkevat turhan paljon uskovien välejä. Kuten esimerkiksi tuo aika olennainen kysymys; milloin ja miten tullaan uskovaksi.
Tuosta kysymyksestä käydään kovia kiistoja, ja monesta muusta vastaavasta. Kaikki ovat perustelemassa näkemystään Raamatulla. Kuitenkin se on asia, josta Raamatusta ei voi saada kovin tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvaa. Vain teologialla voidaan aukottomasti perustella oman näkemyksen aitous. Siinä vain on se hankaluus, ( 1) jonka tähden asiaa avasin.