Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Sami Paajanen. Pelikanin dogmihistorian läpi lukeneena olen hyvin tietoinen kristillisen tradition monipuolisuudesta. Minulle Martti Luther on ennen kaikkea hengellinen opastaja. Kaikkia Kirkon opettajia saa periaatteessa arvostella. Se, mitä kutsut hänen teologiseksi aparaatikseen, on mielestäni hyvinkin toimiva ja käyttökelpoinen. Kaikki kristillinen teologia on jollakin tavoin aikakauteensa ja sen käsitteisiin sidottua. Minusta Lutheria kuitenkin kritisoidaan nykyään niin paljon, että hänen kestävät hengelliset löytönsä unohdetaan.
Modernin tutkimuksen mukaan iskulause udkonpuhdistuksen muoto- ja sisältöperiastteesta on 1700-luvun lopulla ja muistaakseni 1800-luvun ns. liberaaliteologisessa koulukunnassa kehitelty jäsennystapa, joka ei ole Lutherilta peräisin, vaikka yleisesti niin luullaan. Käytin sitä tässä tunnettuutensa vuoksi. Itse asiaan tunnustaudun: Raamattu yksin on kristillisen uskon ja kristillisen elämän ylin ohje ja normi. Ja koska Raamattu ei opasta pyhien rukoilemiseen, pitäydyn eri käsityksessä kuin Sinä. Myös monet harhat ovat hyvin vanhaa ja vakiintunutta perua. Luther ei ollut virheetön, mutta nykymainettaan parempi.
Vielä kaksi asiaa. Kristillisessä kirkossa on aina vallinnut tilanne, jossa raamatun- ja opinkohtia on voitu ymmärtää eri tavoin, mutta ilman että erilainen ymmärrys on johtanut Kirkon hajaannukseen.
Itse en voi sille mitään, että sieluni lepää monissa Lutherin ja luterilaisuuden raamatunselityksissä ja opin muotoiluissa ha hahmotan ne myös kokemuksellisesti Raamatun mukaisiksi. Kokosin joskus itselleni listan minua erityisesti puhutelleista kristillisistä kirjoista. Se oli itse asiassa hyvinkin ekumeeninen Idän kirkkoa myöten. Toisista olen (onneksi) kasvanut ulos ja myös ahdistavien ja lakihenkisten/kyseenalaisten kirjojen musta lista löytyy.
Ytimeltään kaikki kristilliset kirkot perustuvat täysin samaan evankeliumin sanomaan. Vain sen ilmeneminen voi olla olla hyvinkin erilaista. Josta syntyy se mielikuva, että kirkot ovat erimielisiä opin perustasta.
Marko Sjöblom, Uskonpuhdistuksen keskeisin sisältö tiivistyy kahteen pääperiaatteeseen, jotka ovat Raamattuperiaate ja uskonperiaate. Raamattuperiaatteen eli uskonpuhdistuksen muotoperiaatteen mukaan ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje” (lat. sola scriptura). Uskonperiaatteen eli uskonpuhdistuksen sisältöperiaatteen mukaan ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden” (lat. sola fide, sola gratia). Minulle oli uutta, että nämä muodot olisivat vasta syntyneet 1700 luvulla?
En itse pysty ostamaan Lutherin kehittämää valintaoppia, en myöskään hänen omaksumaa käsitystä ihmisen antropologiasta. Näillä on juuri merkittävä vaikutus koko lutherin teologiaan, järisyttävässä määrin. Heikompi vaikutus niillä on käytännön luterilaiseen hurskaus elämään. Ne myös vaikuttavat salaisesti kuten rotanmyrkky joka saadaa pieninä annoksina. Ne myös poikkeavat yhtenäisen kirkon opetuksista hyvin radikaalisti. Ajattelen kuten suurin osa kristikunnasta. Tässä meidän ajatukset eivät kohtaa vaan kulkevat erilleen.
Kirkkojen ekumeenisissa konsiileissa yleensä käsiteltiin monia harhaoppeja, monet dogmaattiset muotoilut syntyivät harhaoppien paineessa. Kirkolla oli tässä taistelunsa, mutta selkeä linja. Pyhien rukoilemista ei nähty harhana, eikä ole ikinä nähty. Mutta en mene nyt tähän. Kuitenkin on ollut mukava lukea sinun kirjoituksia vaikka kaikesta emme ajattele samalla tavalla. Jatka vaan hyvän jakamista.
”Raamattuperiaatteen eli uskonpuhdistuksen muotoperiaatteen mukaan ’Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje (lat. sola scriptura)’.” Tarkkaan ottaen ’sola Scriptura’ tarkottaa vielä jyrkemmin, että Raamattu on ainoa ohje. Sola kääntyy näet: ’ainoastaan’, ’yksin’, ’pelkästään’…
Sami, minä sain oppini sisältö- ja muotoperiaatteesta jo kirkkohistorian peruskurssilla 1988-1989. Sitä näkee edelleenkin. Päivitetty tieto on alaviitteineen ja perusteluineen Handbuch der Theologie- und Dogmengeschichte -teoksesta, jota luetetaan mm. dogmatiikan jatko-opiskelijoilla. Alun perin oli kysymys periaatteesta, jolla haluttiin eritellä pysyvä ja aikasidonnainen aines reformaation tuloksista, mutta se omaksuttiin yksinkertaisuutensa vuoksi 1800-luvulla teologisista suuntauksista riippumatta. Sitä esiteltiin mm. SLEY:n Sanansaattajan artikkelisarjoissa.
Nuoremmista luterilaisista teologeista esim Olli-Pekka Vainio on avannut varovasti tietä idän kirkon perisyntikäsityksen suuntaan. Muistakaamme myös, että Luther otti kantaa myöhäiskeskiajan roomalaiskatolisen teologian ja sielunhoidon vääristymiin. Monilla asioilla on oikea ja väärä käyttö. Waltherilainen polemiikka ja Pieperin dogmatiikan hehkuttaminen tunnustuskirjojen rinnalla ei minua innosta.
Teologiaa osaamattomana on ollut ilo seurata tätä keskustelua. Kiitos blogistille ja keskustelijoille. Lisää tällaista tänne.
Tämän kaltaisten keskustelujen tähden tänne aikanaan tulikin, kun arvelin että täällä näitä olisi. En arvannut että niitä pitää itse olla synnyttämässä.
On vaadittu Lutherin opillisen pohjan hyvää tuntemusta. Lutherin koko teologia perustuu vain siihen, että Jumala vanhurskautta syntisen. Tämän tosiasian ympärillä koko hänen teologiansa rakentuu. Sen kiteyttämiseen ja puolustamiseen.. Joka tuon keskuksen tuntee, niin kyllä hän käsittää olennaisen Lutherin teologista .
Yksikään teologi ei kuitenkaan ole päässyt niin pitkälle, että kykenisi täysin käsittämään tuon yhden lauseen:” Jumala vanhurskauttaa syntisen.” Niin täydellisesti ja sen pohjaan saakka. Niin että se olisi edes osapuilleenkaan riittävää. Helppo se on lukea, mutta eläppä se itse todeksi ja pysy siinä.
Muuten syntyy väkisin se mielikuva, että Martti on itse keksinyt koko opin. Jos kerran vain Hänen ajattelunsa hyvin tunteva voi käsittää mistä opissamme on kyse.
Juuri tuota lausetta ei tarvitse millään lailla ”elää todeksi”. Sellaisen yrittäminen on juuri sitä omilla ponnistuksilla pelastumista. On sitten toinen asia se että jos on ymmärtänyt sen, että kun vanhurskaus tulee Jumalalta , niin voi kiitollisena alkaa parantamaan tapojaan suhteessa lähimmäisiin ,luomakuntaan ja itseensä.
Ei ole teologien teologian kautta elettäväksi tarkoitettu mitään. Ihminen voi kutsua itseään teologiksi, psykologiksi, filosofiksi jne, mutta ne ovat vain tähän aikaan kuuluvia ”syvyyksiä” eli ei mitään ikuisuuteen tuottavia.
Jumala tekee itselleen kelvolliseksi, vanhurskauttaa vain syntisiä. Synnittömät eli terveet ei tarvi parannusta, eikä Parantajaa..
Kuten Pekka Veli toteaa, syntisen vanhurskauttaminen armosta yksin uskon kautta on se perusta, jolle Lutherin teologia rakentuu. Kaikki me olemme poikenneet pois ja kelvottomiksi käyneet. Se on Lutherin realistinen antropologia ihmisestä. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi, kuten myös Paavali toteaa (Rom11). Siksi me saamme lahjana vanhurskauden armosta, kun me emme voi tarjota Hänelle muuta kuin raadollisuutemme ilman mitään hyveitä. Luther joutui osaltaan kamppailemaan tämän käsityksen löytämiseksi vuosikausia. Olisikohan niin, että tämä Lutherin löytämä luja uskon kilvoitus pelkästään Jumalan sanassa, jolle myös löytyy vastustaja olisi jotenkin hukkunut meidän modernista maailmastamme.
Kosti, et voi luterilaisena sanoa näin, se ei nyt yksin kertaisesti käy lutherin vanhuskauttamisoppiin;
”kun me emme voi tarjota Hänelle muuta kuin raadollisuutemme ilman mitään hyveitä. ” Lutherin antropologiaan ei liity mitään ” emme voi tarjota kuin raadollisuutta” – ei ihminen voi tarjota edes tätä, ei yksinkertaisesti mitään. Ihmiset tahto on täysin sidottu.
Uudestisyntymätön ihminen ei pysty, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, myötävaikuttamaan(ihminen on synnin orja, perkeellen vanki. Hänen vaikutuksestaan toimiva, Joh 8:34, Ef 2;2, 2 Tim 2:26). Lisäksi Raamattu nimittää luonnollista ihmistä pimeydeksi, tarkoittaen hänen suhdettaan hengellisiin, jumalallisiin asioihin: Ef 5:8, Apt 26:18), 11,12. He vaeltavat mielensä turhuudessa ( Ef 4:17). Kaiken kaikkiaan Raamattu ei myönnä, että luonnollisella ihmisellä olisi kykyä vaikuttaa jotakin hengellistä hyvää tai oikeaa. ( Siis sekin minkä ihminen tekee luonnonlain mukaan on syntiä). ” Ja vielä luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan Hengen on” ( 1 kor 2:14). Kaikki ihmisen tuntemat, vähäisetkin hengen kipinät ovat Jumalasta lähtöisin. Tuossa lyhyesti mitä luterilaisuudessa ihmisen antropologiasta ajatellaan.
Jos on tyytyväinen omaan kykyynsä parantaa itseään ja tulla Jumalalle kelvolliseksi, niin ei silloin ole tietenkään mitään tarvetta ottaa vastaa armoa syntisenä, kun ei sellaisena itseään edes pidä. Tämä armo on tarkoitettu vain niille, jotka tätä armoa välttämättä tarvitsevat.
Se joka elää tuon lauseen uskossaan todeksi on päässyt siihen sabatin lepoon teoistaan, jonka sana lupaa.
Hänen ei enää tarvitse kantaa huolta omista askareistaan. Samaan tapaan kuin Israelin kansa sbattina ei saa tehdä yhtään askaretta, niin nyt syntisenä vanhurskautettu uskova on omassatunnossaan yhtä vapaa kaikesta suorittamisesta.
Onko Sami lukinnut itsensä uskon ulkopuolelle, kun hän vetoaa Lutheriin siinä, ettei meillä ole Jumalalle mitään tarjottavaa. Uskolla me tartumme kiinni Jumalan lupaukseen, ja tuomme hänelle oman raadollisuutemme päivittäin. Jollemme sitä tuo, niin mihin tarvitsemme sitä vanhurskautta, josta on puhe?
Pekka Veli, Jumalalle meillä ei ole mitään tarjottavaa, ei ennen uskoon tuloa, eikä uskossa. Luterilaisuuden mukaan ihmisen pelastuminen on yksinomaan kiinni Jumalasta, uskoon tulomme, uskossa pysymisemme, ja perille pääsy. Ihmisen osuus on puhdas nolla ( 0). Armosta me olemme pelastetut, Jumala yksin pelastaa ihmisen. Kristityn teot eivät vaikuta mitään pelastukseen, eikä niillä ole mitään merkitystä. Ainoastaan pahat teot karkoittavat Pyhän Hengen ja kääntäen hyvät teot eivät merkitse pelastuksen osalta mitään, pahat teot kylläkin. Hyviä tekoja on tosin pakko luterilaisuudessa tehdä, se ei ole ehdonvallan asia ( jos siis huvittaa)
Usko on Jlan. lahja, jolla on välineellinen arvo, kuten kuvaat se, tarttuu kiinni lupauksiin. Uskon määrä, laatu, tai heikkous ei vaikuta pelastukseen, myöskään katumuksen määrä. Näin siis lyhyesti luterilainen ajatus.
Sami:” ei ihminen voi tarjota edes tätä, ei yksinkertaisesti mitään. Ihmiset tahto on täysin sidottu.” Teorian tasolla tällä on merkitys ja asia on teologisesti näin, mutta käytännön tasolla tällä voi aivan hyvin perustella myös sitä harhaa, että Jumala on ennalta määrännyt toiset pelatukseen ja toiset kadotukseen, eikä kukaan voi tähän mitään vaikuttaa.
Sami, aivan, Lutherin antropologia ihmisestä lapsesta lähtien tarkoittaa juuri tuota, että ihmisen tahto on syntiin sidottu, ollen täten synnin orja. Raadollisuus taitaa kuulua samaan sarjaan – synti.