Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Kari ajatus siitä, että ihminen ei ole mitään lähtee luterilaisesta tunnustuksesta käsin;
” ”Uudestisyntymätön ihminen ei pysty, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, myötävaikuttamaan(5,7, ihminen on synnin orja, perkeellen vanki. Hänen vaikutuksestaan toimiva, Joh 8:34, Ef 2;2, 2 Tim 2:26). Lisäksi Raamattu nimittää luonnollista ihmistä pimeydeksi, tarkoittaen hänen suhdettaan hengellisiin, jumalallisiin asioihin: Ef 5:8, Apt 26:18), 11,12. He vaeltavat mielensä turhuudessa ( Ef 4:17). ” ( FC-SD 2, > luterilaisuuden yksimielisyyden ohje ja täydellinen selitys).
Uudestisyntynyt ihminen pystyy juuri niihin asioihin , joita Sami luettelet. Uudestisyntymätön ei osaa erottaa lakia ja evankeliumia toistaan. Uudestisyntymätön kun ei ole evankeliumia ottanut vastaan, niin ei hän kykene lain ja evankeliumia keskenään vertaamaan, eikä siten näe niiden erilaista tehtävää.
Luterilaisuudessa ajatellaan niin, että kun Jumala on kääntänyt ihmisen tahdon, ihminen ei kykene täydellisesti, vaan heikosti kääntyneen tahtonsa puolesta toimimaan yhteistyössä ( synergistisesti) Jumalan kanssa.
Kurjana matosena olemisessa olennaista ei ole oman kurjuuden ihannointi. Kyse on vain siitä keneen omaa kurjuutta verrataan. Vertailukohteena kun on Herramme ja Vapahtajamme, niin oman kurjuuden näkee siinä valossa hyvin selvästi. Jolloin voi aivan hyvin lausua:” että en ole mitään”. Matosena oleminen on oikeasti hieno asema ja kyllä siitä voi hyvällä omalla tunnolla kerskailla. Tarkoittaahan se sitä että juuri olemalla ”ei mitään”, voi omistaa sen tilalle koko Kristuksen täyteyden.
Pekka Veli, itse en allekirjoita missään tapauksessa tätä luterilaisen tunnustuksen kuvausta ihmisen antropologiasta. Yhtenäinen kirkko ei ole ikinä nähnyt ihmistä Jumalan kuvana, kuten luterilaisen tunnustus sen kuvaa. Luterilainen käsitys on hyvin pessimistinen joidenkin mielestä ihana ja realistinen. Minusta se on lähinnä Jumalan pilkkaa.
Niin, teologi(a) erityisesti kykenee kääntämään asiat ihan mihin suuntaan haluaa riippuen siitä, onko luterilainen vai jonkun muun lainen. Siis aivan samoin kuin poliitikkokin puolueesta riippuen.
Siksi olen tässä vuosien mittaan tullut melko skeptiseksi teologian kiemuroita kohtaan. Yksinkertainen, selittelemätön usko lienee parasta mitä ihminen voi saada, siis Jumalalta lahjaksi.
Mikä teologinen suuntaus on se, johon sitoudut, kun kerran Luterilaisuutta et tunne omaksesi.
Käsitin niin että puolustat Luterilaista oppia, mutta sinähän vastustat sitä. Näinkö oikeasti on? Käsitinkö nyt oikein?
Samille laitoin tuon kysymykseni.
Pekka Veli, luterilaisuudessa on oikeita jälkiä, mutta moni asia ongelmallinen. Raamatun tulkinnalliset ongelmat, suhde ekumeenisiin konsiileihin, kirkon tradition uudelleen määrittely, oman kirkkokunnan perustaminen, jne. Uskonpuhdistajilla mopo vain yksinkertaisesti karkasi käsistä.
Toinen asia on se, että ne manuaalit joita uskonpuhdistus tuotti ja se reaalinen elämä, mitä hurskas luterilainen elää eivät onneksi kohtaa. Luterilainen kristitty voi olla paljon parempi kuin se, mitä luterilaiset tunnustuksen opettavat. Tällöin luterilainen on kauempana luterilaisuudesta ja lähellä alkuperäistä kristinuskoa.
Sami,
Et vastannut Pekan kysymykseen. Arvostelet luterilaisuutta, mutta mistä suunnasta eli mihin itse kuulut?
Ehkä meidän kannattaisi kääntää katseemme Idän kirkon suuntaan ja etsiä vastausta Samin ajatteluun sieltä.
”Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua.”(Pekka Veli)
Jumala haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan, on selkeä raamatullinen näkemys, mutta yhtä selkeä on viesti , että kaikki eivät silti pelastu.
Kun Jumalan puolelta kaikki on selvää, mistä sitten kiikastaa? Eihän siinä toisaalta ole kuin kaksi osapuolta; Jumala ja ihminen. Jos kerran Jumala tahtoisi, niin sitten jää vain yksi vaihtoehto: ihminen ei tahdo.
Ei voida ajatella, että Jumala pelastaisi ketään väkisin. Miten Hän voisi siinä tapauksessa tuomita ketään kadotukseen? Jumala haluaa meidän antautuvan Hänelle vapaaehtoisesti, niin että tahtomme on siinä mukana.
Ihminen ei kuitenkaan tiedä vielä suostuessaan, mihin on lähtenyt mukaan. Se valkenee hänelle vähitellen, päivä päivältä, mutta yksi asia toteutuu, kun Jumala on muuttanut ihmisen mielen ja antanut Henkensä hänen sydämeensä: Jumala antaa pelastusvarmuuden.
Minulle tämä tapahtui linja-autopysäkillä, johon olin pysähtynyt lukemaan antikvariaatista ostamaani hengellistä kirjaa v.1980. En vieläkään unohda sitä hetkeä kun se tapahtui.
En suinkaan mennyt sitä varten kauppaan, vaan ostamaan jotakin kevyttä kesäloma lukemista, mutta kun juuri se kirja näytti jotenkin niin houkuttelevalta, niin ostin sen ja elämäni muuttui.
Muutama kuukausi aiemmin olin kääntynyt Jumalan puoleen ja vaikka en tuntenut Häntä, koin vahvasti, että olisi hyvä jos Hänen tahtonsa tapahtuisi minun elämässäni. Sanoin sen myös Hänelle ja Hän vastasi niinkuin sitten tapahtui.
Tämä on tietysti vain yksi esimerkki. Toisilla on toisenlaisia kokemuksia samasta asiasta, mutta halusin tuoda tämän esiin sen vuoksi, että nämä ovat kuitenkin käytännöllisiä asioita, eikä niitä tarvitse eikä pidäkään liikaa teologisoida.
Kaikissa tapauksissa Jumala vetää ihmistä puoleensa, muutoin kukaan ei Häntä löydä, mutta ihmisen osuus on suostua siihen kutsuun ja vastata myöntävästi, miten se sitten tapahtuukin, mutta varmaa on se, että jos Jumala näkee pienenkin mahdollisuuden ihmisen sydämessä, että hän voi ottaa uskon vastaan, niin Hän tekee sen.
Sami Paajanen, mitä väliä sillä on minkä ihmiskäsityksen sinä allekirjoitat tai et. Et siis hyväksy luterilaista ihmiskäsitystä kun se on sinusta aivan liian pessimistinen että suorastaan pilkkaa Jumalaa.
Mutta oletko lukenut Raamattua?
Se on kuitenkin nimittäin Raamatun ja Paavalin ihmiskäsitys. ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan. Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.
Mutta me tiedämme, että kaiken minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.” Room. 3:10-19
”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että Hän kaikkia armahtaisi.” Room. 11:32
En voi ymmärtää ihmisiä, jotka väittävät ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä. He eivät nähtävästi katso lainkaan ympärilleen ja itseensä. Sodat, raakuus, kansanmurhat, keskitysleirit jne. jne. He kai kulkevat laput silmillään ja elävät omassa kuplassaan. Onkin sanottu, että tällaisessa positiivisessa ihmiskuvassa juuri tulee esiin ihmisen täydellinen sokeus ja turmeltuneisuus.
Kannattaa myös pohtia sitä, että jos ihminen kerran pystyisi hyvään ja täyttämään Jumalan käskyjä, on Kristus turhaan kuollut. Paavali puhuukin niistä, jotka kulkevat Kristuksen ristin vihollisina. Ja nämä ihmiset kyllä käsittääkseni kuuluivat seurakuntaan.
Se että emme täällä maailmassa ole vielä täysin hävittäneet luontoa ja toisiamme, on vain ja yksin Jumalan armoa.
On paljon ihmisiä, ei-kristittyjäkin, jotka eivät sodi eivätkä murhaa eivätkä tee juuri muutakaan pahaa vaan ovat erittäinkin hyväntahtoisia. Täydellistä ihmistä ei toki liene olemassa. Hyvyys ja pahuus ovat aika suhteellisia. Jos kaikki, jotka eivät ole täydellisiä, ovat läpeensä pahoja ja kelvottomia, niin siinä tuo suhteellisuuden taju kyllä katoaa. Tiedän kyllä hyvin nämä Raamatun kohdat, mutta Paavalikin osasi retorisen liioittelun aika hyvin. Hän kärjisti asioita, jotta ihmiset ymmärtäisivät hänen sanomansa. Me tarvitsemme Jumalan (ja ihmistenkin) armoa, koska emme ole täydellisiä. Voimme silti olla Jumalan armosta hyviäkin vaikka emme hyvyydellämme mitään ansaitsekaan.
Riitta Sistonen, juuri noin, ihmiskäsitys on hereettinen (harhaoppinen) ja kun vetoat mm. Paavaliin katsot asioita luterilaisesta näkökulmasta joka syntyi 1500 luvulla, eli aika nuori näkökulma. Täytyy muistaa myös se, että on myös toisenlaisia näkökulmia.
Minäkään, en ymmärrä ihmisiä jotka väittävät ihmisen olevan pohjimmiltään hyviä. En ymmärrä myöskään niitä jotka väittävät ihmisen olevan pohjiltaan pahoja.
Jlan. Käskyjen täyttäminen ja Kristuksen kuolema eivät ole vastakohtia, – Usko ilman tekoja on kuollut usko.
Riitta, olen samaa mieltä. Joka lukee Paavalin kirjettä Roomalaisille avoimin mielin, ei voi päätyä kuin yhteen johtopäätökseen; että ihminen on pohjimmiltaan paha.
Jos joku muuta väittää, ei vielä tunne itseään ja sitä mitä kaikkea omassa sydämessä asuu ja mitä se voi aikaansaada.
Mutta en olisi tästä huolissani senvuoksi, että jos ihminen tahtoo seurata Kristusta, Pyhä Henki tulee paljastamaan tuon asian ennemmin tai myöhemmin.
Pahuus kuin pahuus. Ei kaikki pahuus tule esiin väkivallan ja vihan tekoina.
Se voidaan yrittää pukea vaikka millaiseen hurskauden kaapuun, mutta se tulee silti vääjäämättä esiin vaikkapa toisten halveksuntana ja aliarvioimisena, itsensä korottamisena tavalla tai toisella. Nämä kaikki ovat ylpeyden syntejä.
Kaikki mikä ei ole uskosta, on Raamatun mukaan syntiä. Kyllä Paavali tiesi mistä puhui, ei tässä ole kysymys luterilaisuudesta eikä mistään muustakaan ”-suudesta” tai suunnasta.
Ihmisellä on kyllä suunnattomasti mahdollisuuksia todeta oman sydämensä himot ja halut jos on saanut oikean näkökyvyn.
Mutta meidän ei tarvitse pysähtyä tähän. Me emme mahda mitään sydämessämme asuvalle synnille. Jeesus on sen hoitanut. Hän on kantanut sen ruumiissaan ristinpuulle. Meidän tehtävämme on kuitenkin pitää itsemme synnille kuolleena.
Vaikka joudummekin jatkuvasti tappiolle, me voitamme jos pysymme Kristuksessa ja turvaamme Hänen täytettyyn työhönsä.
Sen verran ihmisen tahdosta vielä totean käyttäen esimerkkinä apostoli Paavalia, että – hän tahtoi – ja koko sydämestään
vainota kristillistä seurakuntaa, kunnes matkalla Damaskokseen Jeesus ilmestyi hänelle ja kysyi miksi Paavali vainoat minua? Mitä siitä seurasi? Syyllisyys ja lain katumus. Anteeksiantamus ja usko. Toisin sanoen Jumalan armo yksin kohtasi Paavalia, vaikka hän tahtoi vainota Kristusta.
Amen, Jumalan armo on ihmeellinen.
Onhan se, nimittäin Jumalan armo on ihmeellinen, kuten totesit, kun Paavali tuli vanhurskaaksi uskosta, ilman tekoja – armosta.
Haluamme kasvattaa lapsemme rakkauden ympäröiminä, että heistä tulisi hyviä ja rakkauteen kykeneviä ihmisiä. Psalmin 139 hengessä kerromme heille, että he ovat ihmeellisiä juuri sellaisina kuin ovat. Toivomme, että he saisivat sellaiset eväät elämään, että heistä voisi tulla tasapainoisia ihmisiä, jotka voisivat tulla sellaisiksi, jollaisiksi Jumala on heidät tarkoittanut. Emme kerro lapselle, että hän on läpikotaisin paha ja vain Jumalan armosta hyvään kykenevä. Käytännössä erotamme lapsen olemuksellisen hyvyyden, jota kasvatuksessa tuemme, hänen teoistaan, jotka eivät aina ole hyviä. Eikö näin?
Helka Ahava,
jos oikein ymmärrämme Jumalan osuuden ja meidän osuutemme, niin Jumala ainoastaan kykenee osoittamaan ihmisessä olevan pahuuden, me emme siihen kykene. Meidän tehtävämme näinollen on vain ohjata lapsi oikeaan suuntaan, kertomalla hänelle Jeesuksesta ja minkä vuoksi Hän tuli maailmaan.
Tämähän on kristillistä kasvatusta, mutta meidän on silti jätettävä lapsemme rukouksin Jumalan armon haltuun ja toivottava, että he tulisivat tuntemaan jossain vaiheessa totuuden ja kuitenkin meidän on hyväksyttävä heidät sellaisena kuin ovat koska meidän sanojemme ja tekojemme välillä ei saisi olla ”ristiriitaa.”
Siitähän se soppa syntyy kun itsetunto ja omatunto laitetaan samaan kattilaan.
Vanhurskauttamisopin yksi hienous on juuri näiden kahden eri asian pitämisessä erillään.
Omaantuntoon ei saa päästä tunkemaan mitään vaatimuksia siitä, millainen sinun pitäisi kristittynä olla, etkä sitä ole. Jos ne pääsee sinne livahtamaan, niin itsetunto alkaa heti kärsiä.
Joten lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan on vaikea taito ja mitä paremmin sen osaa, niin sitä paremmat olosuhteet oman itsetuntonsa kasvulle voi saada. Joten kypsään ja aikuisen kristillisyyteen kuuluu paneutuminen tähän keskustelun aiheeseen.
Aamen sanon tähän. Hieno ajatus verrata lakia ja evankeliumia omaantuntoon ja itsetuntoon. Juuri noin käy mitä kuvasit.
Helka Ahava: ”Haluamme kasvattaa lapsemme rakkauden ympäröiminä, että heistä tulisi hyviä ja rakkauteen kykeneviä ihmisiä. ”
Selvä, sittenhän Jeesuksen ei olisi tarvinnut kuolla ristillä syntiemme ja pahuutemme takia. Kasvatus on siis kaiken a ja o- Mielestäni tuolla tavalla saadaan vain pintasilaus hyvyydestä ja ihmiset pystyvät elämään täällä säällisesti toisten kanssa. Se on Jumalan armoa. Pohjalla ihmisellä kuitenkin pysyy pahan juuri, syntiin lankeemuksessa saatu turmeltunut luonto, joka tietyissä olosuhteissa putkahtaa esiin.
Kasvatettiinko esim. Hitlerin Saksassa ihmiset pahuuteen? Entä Neuvostoliitossa? Kiinassa? Keskiajalla Euroopassa tai missä vain? Ym. ym. Juutalaisia on vainottu kautta aikojen. Ja vieläpä kirkon toimesta.On ollut inkvisitio. Luther haluttiin myös polttaa roviolla. Olivatko nämä kirkon ihmiset pahuuteen kasvatettuja? Heillä oli oppina, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Ja mihin se veikään? Kauheuksiin. He luulivat olevansa muita parempia ja oikeassa.
Entä Hitlerin Natsi-Saksassa? Kirikot menivät mukaan. Samoin kommunistisessa Neuvostoliitossa ortodoksinen kirkko myötäili valtiota. Kaikkea emme varmaan saa edes ehkä koskaan tietää. Häpeällistä toimintaa kirkoilta ja kristityiltä! Oliko heidät kasvatettu pahoiksi vai ehkä sittenkin hyviksi? Saksassa oli Tunnustuskirkko. Se oli luterilainen kas kummaa! Oli vain muutamia ihmisiä, jotka auttoivat vainottuja ja vastustivat pahuutta. Eivätkä he edes olleet kaikki kristittyjä. Eikö tämä saa vähän miettimään minkälaisia me pohjimmiltaa olemme?