Luin ammulla taas yhtä hengellistä kirjaa ja siinä sanottiin näin:
”Varmaa on siis se, ettei kukaan sellainen saa Jumalan armoa, joka ei janoa ja kaipaa sitä…”
Aika järisyttävä ajatus, mutta näin hän se on. Presidenttikään ei voi armahtaa kuin sen, joka armahdusta pyytää. Mitään muuta lakiin perustuvaa vaatimusta ei aseteta. Näin käsitän asian. Korjatkoon lakimiehet asian, jos olen väärässä.
Sama periaate koskee Jumalan armoa. Se ei kuulu kenellekään sellaiselle, jolta Jumalan laki voi vielä jotain vaatia. Jos laki voi vaatia jotain, niin armo on tarpeeton. Silloinhan lain vaatimukset täyttämällä selviäisi kuiville.
Jos joku voi täyttää Jumalan lain vaatimukset, niin mihin hän sen lisäksi vielä armoa tarvitsee. Siinä tilanteessa ei armoa kukaan edes anoisi, eikä sitä silloin myöskään voisi saada. Jollei mitään hätää ole, niin armoon on turha vedota.
Nyt kun koko maailman synti on laitettu Vapahtajamme päälle niin sovitus kaikesta pahasta on jo toimitettu. Jeesus tuli synniksi, niin hän otti koko syntikuorman kannettavakseen. Kenenkään ei tarvitsisi jäädä tulevan tuomion alle. Jokaisen tarvitsisi ainoastaan anoa armahdusta vedoten tähän lupaukseen. Armo kuuluu jokaiselle, joka sitä anoo, mutta ei yhdellekään niistä, jotka ei sitä halua.
Sytinen anteeksisaamisen mahdollisuus on kuin lottovoitto.
Rahoja ei voi saada, jollei niitä lunasta itselleen. ( Taitaa siihenkin olla jo mahdollisuus.) Jumalan armon saamiseen taas ei. Se ei tule, niin kuin Manulle illallinen.
Jumalan armoa ei voi tietenkään saada, jollei sitä halua. Armo on tarjolla kaikille, mutta vain ne, jotka sen itselleen tahtovat, vain he sen voivat saada. Jotenkin luulisi, että asia olisi aivan selvä, että muilla ei voi olla mitään osuutta tähän armoon.
Paavali ei liioittele kuvatessaan ihmisten pohjatonta pahuutta. Tuo Raamatun kohtahan on lainaus VT:sta Psalmit 14 ja 53. Eikö Paavali tiennyt mistä puhuu? Hänet oli kasvatettu kunnon fariseukseksi. Hän sanoi itse että hän oli lain noudattmiseen nähden nuhteeton. Mutta entä hänen elämänsä ennen Jeesuksen kohtaamista Damaskon tiellä? Hän tiesi prikulleen mistä puhuu, kun puhuu ihmisen pahuudesta ja hänen kasvattamisestaan ja koulimisestaan hyväksi!
Luterilainen ihmiskäsitys on pessimistinen, mutta se on ainoa käsitys, joka vie Jeesuksen ristin juureen anomaan armoa.
Alussa kaikki uskonelämässä näyttää selkeältä, kun on saanut syntinsä anteeksi ja kuormat on pois. Siitä vapautuu paljon voimavaroja ja tulee intoa rukoilla ja lukea sanaa. Sitten vain kummasti tahti alkaa hiipua, eikä jaksa lukea, eikä keskittyä rukoukseen. Alun suuri innostus on kadonnut täysin. Silloin tulee väkisin mieleen, että minun kristillisyydessäni on jotain vikaa. Minunhan pitäisi rakastaa Jumalaa ja hänen tahtoaan kaikessa, mutta minulla ei ole sitä rakkautta.
Näin ovelasti vaatimukset on livahtaneet huomaamatta sinne omantunnon puolelle. Omatunto alkaa silloin syyttää ja vaatia asioita, joihin ei kykene. Nyt kun vielä on se väärä käsitys, että ihminen itse uskovana kykenee johonkin hyvään, niin vaatimus on oikeutettu.
Sen sijaan heti kun oivallamme sen, ettei se lukemisen innostus ja helppo rukous lähteneetkään meistä itsestämme vaan sen vaikutti yksin Jumalan Pyhä Henki. Nyt kun uskossa menemme taas siihen alkupisteeseen takaisin ja tunnustamme syntisyytemme siinä, ettei meillä ole sitä halua ja saamme vastaanottaa armon taas kerran uudelleen, niin syytökset katoaa ja hengelliset voimavaikutukset palaa. Unohdamme niin herkästi sen miten riippuvaisia olemme Jumalan anteeksiantamuksesta ja armosta. Syvä kuvittelumme omasta hyvyydestämme pettää meitä jatkuvasti.
Tämän asian unohteluun ja siitä seuraavaan sekaannukseen ja voimattomuuteen on lääke siinä lauseessa: ” samalla kertaa syntinen ja vanhurskas”.
Lankeemuksemme kertoo meille vain sen millaisia oikeasti olemme. Tämän kokonaisvaltaisen syntisyytemme voimme rehellisesti viedä Herralle ja saada sen tilalle Hänen pyhyytensä ja puhtautensa. Niinpä nyt saavutamme sen pyhyyden helposti uskon kautta. Sen saman jota omantunnon vaatimuksia kuunnellessamme emme voineet koskaan saavuttaa.
Ne uskovat jotka eivät tätä yksinkertaista lain ja evankeliumin välistä eroa ole ollenkaan päässeet käsittämään ovat oikein innokkaita vaatimaan muilta paljon enemmän, eivätkä voi tyytyä mihinkään. Samikin tarjosi minulle monia kirjoja, jotta voisin tajuta jotain. Kyse siinäkin oli vain niistä vaatimuksista , joita hän uskolleni yritti asettaa.
Pekka Veli, monesti kirjat auttavat, mutta eivät ne välttämättömiä ole. Kristinuskon alussa ei ollut Raamattua, kaikki eivät osanneet lukea jne… Kirkon historiassa on pyhiä ihmisiä vailla lukutaitoa, usko ei ole kiinni lukutaitosta, kysymys on suhteesta.
Pekka Veli, juuri näin ajattelen itsekin. Ja näin olen asian ihan omakohtaisesti kokenut. Siitä olen Kolmiyhteiselle Jumalalle äärettömän kiitollinen. Kun pääsin vihdoin armon alle, avautuivat paratiisin portit!
Tuon kokemuksen jälkeen luin lakihenkistä kirjaa, muistaakseni roomalaiskatolisen tai reformoidun kirkon edustajan, ja heti ahdistuin vaatimuksista, joita alkoi sadella kirjan alkupuolen hyvän sanoman jälkeen. Onneksi sain vahvistusta epäilyilleni vanhalta rovastilta, ja ahdistui poistui. Näin toimii lain ja evankeliumin erottaminen ihan omakohtaisella tasolla. Kaikista tärkeintä on tuntea Raamattu, lukea sitä ja antaa sen puhutella itseä. Rukous on tietysti tärkeää myös. Raamatun ja itsensä tutkiminen sen valossa, on myös rukousta ja yhteydenpitoa Taivaan Isään.
Hyvä kotikasvatus on hyvä asia. Ai luterilaisetko kasvattavat lapsensa pimeyteen?
Lapsi tai nuori ymmärtää jossain vaiheessa pahuuden, joka maailmassa on. Hänen olisi myös ymmärrettävä pahuus itsessään. Toivon mukaan näin käy, muuten hän jää omahyväiseksi ja pahuus on aina vain toisisissa ihmisissä ja hänen ulkopuolellaan. Kaikki paha on muiden syytä. Tämänhän näemme kyllä maailmassa. Olisiko lapselle siis selitettävä, että nuo pahat ovat saaneet huonon kotikasvatuksen, he eivät ole niin kuin me, pyhiä ja hyviä? Me olemme oikeassa, he väärässä. Ehkä heistä olisi hyvä päästä eroon jollain keinoilla.
Ennen kaikkea hyvä kotikasvatus ei riitä Jumalan lain edessä. Lasta on ohjattava tietysti hyvään ja oikeaan. Kaikki opetus ikätason mukaisesti.
Riitta, kaikki varmasti kasvattavat lapsiaan oman ymmärryksensä mukaan. Ne, jotka eivät Kristusta omakohtaisesti tunne, eivät tietysti voi kasvattaa lapsiaan Hänen tuntemiseensa.
Ne, jotka tuntevat, yrittävät varmasti parhaansa, mutta uskoa ei vain voi siirtää, voi ainoastaan yrittää opettaa heitä ja toivoa, että se oppi veisi heidät Kristuksen ristin juurelle.
Ei voi myöskään väheksyä esimerkin vaikutusta kun lapset meidän vaellustamme katsovat. Se on usein tärkeämpi kuin sanat.
Kyllä lapsi tarvitsee läheisyyttä ja lämpöä ja hyväksymistä, puheet pahuudesta ja pyhyydestä voidaan unohtaa. Ne eivät uppoa ennenkuin niiden aika on.
Kyllä Jumala sen jossain vaiheessa heille osoittaa kun Hän on saanut antaa uskon sydämeen. Niinkuin on osoittanut meillekin.
On olemassa kunnian teologiaa ja ristin teologiaa. Kunnian teologia vie ihmisten palvontaan. Pyhimykset, pyhiinvaellukset, ulkoinen hurskaus jne. Tällaiseen Raamattu ei meitä kehota, vaan päin vastoin.
Ihmisen oikean aseman tajuaminen Jumalan edessä liittyy vapaan tahdon käsittäminen oikein. Tässä olen ymmärtänyt asian niin kuin Luther opettaa.
Turhaa puhua mistään yhtenäiskirkosta ja että Luther ilmestyi kirkon historiaan niin myöhään. Kyllähän kirkko jo hyvin varhain jakaantui. Paavali kirjoitti, että hänen jälkeensä tulee ”julmia susia, jotka eivät laumaa säästä”. Näin juuri kävi. Aina evankeliumia vainotaan. Onneksi kirkon historiassa on ollut myös valonpilkahduksia kuten Martin Luther.
Olen samaa mieltä Lutherin merkityksestä kirkon historiassa. Paavalin jälkeen ei toista vastaavaa henkilöä ole ollut eikä tule, joka kirkkaammin olisi kirjoittanut ja pitänyt esillä sitä Jumalan vanhurskautta, joka omistetaan yksin uskomalla Kristukseen ilman edeltäviä ja jäljessä tulevia hyveitä. Tätä tuo langennut ”kerubi” ei siedä mistään hinnasta yrittäen langettaa meidät tässä asiassa tekoihin.
Riitta Sistonen kirjoittaa;
”Turhaa puhua mistään yhtenäiskirkosta ja että Luther ilmestyi kirkon historiaan niin myöhään. Kyllähän kirkko jo hyvin varhain jakaantui.”
Tämä ei vastaa yleistä historian tuntemusta. Riitta Sistosen olisi hyvä kertoa mihin kirkkohistoriaa hän perustaa väitteensä. Luulen, että tämä on Riitan omassa ajattelussa oleva kuva.
Pointtini oli, että vaikka ajattelisimme, ettei ihmisessä ole mitään hyvää, saatamme käytännössä toimia erilaisen ihmiskäsityksen pohjalta. Otin esimerkiksi suhtautumisen lapsiimme. Kyse oli johdonmukaisuudesta, teorian ja käytännön kohtaamisesta. Hitlerin kasvatus tai maailman pahuus ei liity tähän.
Helka Ahava, mielestäni näkemyksesi on oikea. Kun lapsi syntyy, ei hän ole tehnyt mitään pahaa, hän on himoton. Ihminen voi vapaasti valita tahdollansa hyvän ja pahan. Ja näin myös tapahtuu jatkuvasti käytännön elämässä.
Jorma Rämö, näinhän minä kirjoitinkin että, ikätason mukaan. En todellakaan ole kieltämässä hyvää kristllistä kotikasvatusta. Itsellänikin on kaksi lasta. Tämä alkaa mennä jo naurettavaksi.
Jos ei näe pahuutta itsessään, ei ole Jumalan armon tarpeessa, joka annetaan meille Kristuksessa. Luterilaisessa synnintunnustuksessa puhutaan myös rikkomuksista laiminlyönnein. Kuka kestää Jumalan edessä. Vain se, joka on Kristuksessa.
Sami Paajanen, kärjistikö Jeesuskin vain ihmiskuvaa kun puhui kyykäärmeen sikiöistä ja kalkituista haudoista, jotka ovat täynnä kuolleiden luita. Oliko Jeesuksen ihmiskuva se, että ihminen on hyvä. Tarvitaan vain vähän kasvatusta.
Täytyy olla sokea, ettei näe ristiriitaa. Tai sitten ei usko siihen, mitä Raamatussa sanotaan.
Riitta, kuka täällä on väittänyt, että ihminen on hyvä, kerropa tamä nyt ensin.
Joku on ainakin väittänyt, ettei perisynti koske lapsia. Mikäli se ei koske lapsia, hehän ovat siten loogisesti ajateltuna hyviä. Sami, kun et lapsena perinyt syntiä, koska perisynti sai otteen sinusta, että tahtosi tuli täysin sidotuksi?
Kosti, perisynnin käsite kuten se luterilaisuudessa ymmärretään, PERISYNTI ON TURMELLUT IHMISEN PERINPOHJIN JA RIISTÄNYT HÄNELTÄ VAPAUDEN, jokainen ihminen on perinyt synnin eli taipumuksen pahaan, jota hän ei pysty voittamaan. Tämä perisynti näkemys syntyi 1500 luvulla, muualla kristikunnassa tätä ei hyväksytä.
> loogisesti ajateltuna hyviä? Väärin, heissä Jumala kuva on turmeltunut ei kuitenkaan niin kuten edellä.
Perisynti käsityksiä on olemassa erilaisia, joten sinun kysymyspatteristo on kokonaan lähtökohtaisesti ongelmallinen, koska ajatuskuvion takana vaikuttaa luterilainen perisyntiopetus.
Nyt on käynyt jo täysin selväksi se että Samin teologia on ihan hänen omintakeista kehitelmää. Joten väittely oikeasta tiestä on Samin kanssa täysin hyödytöntä. Se ei johda mihinkään yksimielisyyteen, vaan turhaan väittelyyn, joita pitää välttää.
Pekka Veli, en ole itse kehittänyt mitään omintakeista teologiaa. Tälläinen älytön heitto kertoo enemmänkin sinun puutteellisista tiedoista. En ole tullut hakemaan mitään yksimielisyyttä, enemmänkin tässä yritetään keskustella. Mutta jos haluat blogiisi sellaisia keskustelijoita jotka ovat yksimielisiä kaikesta siitä mitä sanot, blogisi ei ole minua varten. Mainitse seuraavaksi, että haet yksimielisiä keskustelijoita.