Kuva muutettu 12.2.2022
Ngaunderen uudesta kirkosta 1.2.2022 vietetyssä jumalanpalveluksessa muisteltiin 40 vuotta Kamerunin luterilaista kirkkoa lähettinä palvellutta Ellen Eliassenia. Norjasta oli tullut viesti, että hän 20.1,2022 oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen ylösnousemuksen aamua odottamaan. Kirkon kansallinen piispa, sikäläinen arkkipiispa, Jean Baîguele toimitti kiitosmessun Jumalalle. Haluttiin antaa Herralle kiitos kaikesta siitä uutterasta työstä, mitä hän oli tehnyt kirkkomme hyväksi.
Yksi sukupolvi lähetyksen historiaa sisältyi hänen elämäänsä. Uskollisesti hän oli palvelut evankeliumia Kamerunin kirkon elämässä.
Ne jotka Herraan turvaavat, elävät vaikka olisivat kuolleet. Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta myös meidän kuolemamme on toivoa täynnä. Usko ylösnousemukseen antaa lohdutuksen. Niin kuin Kristus nousi kuolleista, niin meidätkin herätetään kuolleista, kun Kristus saapuu kunniassaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni,
tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut,
näin edessäni kuoleman ansat.
Kuolema tuo meille Kristukseen uskoville yhtä suuren surun kuin toisillekin. Meillä on kuitenkin näköala eteenpäin. Katsomme luottavasti tulevaisuutta kohti. Ylösnousemususko tuo toivoa ja luo lohtua. Elämämme ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu uuteen, tulevaan.
Jumalan armo on käsittämättömän suuri. Kuoleman ahdistusten keskellä Kristus on kanssamme. Hän kulkee kanssamme matkallamme taivaan kotiin.
SUNNUNTAI 13.2.2022
3. sunnuntai ennen paastonaikaa eli Septuagesima
Ansaitsematon armo
Sunnuntain psalmiteksti on Ps. 18:2–7
Tarvitsemme voimia tätä elämää varten. Joka on saanut kokea rakkautta, osaa myös itse rakastaa. Joka on kohdannut ystävällisyyttä, jaksaa jakaa hyväksyntää ja rakkautta ympärilleen. Jumalan rakkaus on elämämme voima ja väkevyys. Niin kuin Jumala on meitä rakastanut, niin mekin saamme osoittaa kunnioituksemme ja rakkautemme häntä kohtaan. Onhan hän meidän Luojamme. Hän pitää meistä huolen.
Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
Psalmi tuo esille sen, että Jumala on meidän turvamme. Jumalan antamaa varjelusta verrataan ylhäällä vuorella olevaan linnaan, korkeaan mäkeen, kallioon, josta käsin on helpompaa puolustautua vihollista vastaan sekä kilpeen, joka turvaa ammuttuja nuolia vastaan. Näillä kielikuvilla halutaan sanoa, että Jumalan suojissa me olemme jopa turvatumpia kuin noissa ihmisten tekemissä varustuksissa. Jumala tuntee hiussuortuvamme, hänen huolenpitonsa riittää jokaiselle, joka häntä avukseen pyytää. Saamme rohkeasti heittäytyä hänen turviinsa.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä,
saan avun vihollisiani vastaan.
Mikäli ahdistus tai pelko voivaavat, silloinkin voi käydä Herran eteen. Saamme kertoa huolemme ja vaivamme hänelle, joka tuntee hätämme ja vaivamme. Saamme toimia kuin lapsi rakkaan isänsä tai äitinsä sylissä: kertoa kaiken, mikä mieltämme vaivaa.
Kristikunnan vanha perinne oli rukoilla Jerusalemiin päin. Perinne oli suora jatkumo ennen Kristuksen aikaa esiintyneestä juutalaisten tavasta. Danielkin avasi ikkunat Jerusalemin suuntaan, kun hän luki päivittäiset rukoushetkensä. Kolmesti päivässä.
Rooma oli Jerusalemista länteen päin. Heille rukoussuunta oli itä. Imperiumin pääkaupungista tapa rukoilla itää päin levisi eri puolille. Idästä nousee aurinko. Auringon nousu määritteli rukoussuunnan. Koko maailmassa useimpien kirkkojen alttari on idässä. Nouseva aurinko kuvaa Kristuksen takaisin tuloa kirkkaudessaan. Myös haudattaessa lasketaan arkku jalat itään päin. Kristuksen takaisin tullessa kuolleet heräävät elämään. Nousevat istumaan kasvot Kristuksen puoleen käännettyinä. Kristittyinä me saamme odottaa Kristuksen takaisin tuloa. Hän tuo vapautuksen. Ruumis herää kuolleista ja koko ihminen nousee taivaan iloon ja kunniaan Vapahtajamme eteen, rakkauden kohtaamiseen.
’Tulkaa te, jotka Isäni on siunannut! Saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman perustamisesta alkaen. Matt. 25:34.
Jumalan pyhä rakennus, pyhäkkö, kirkko, rukoushuone, on meille Jumalan asuinsija. Hänen kohtaamisensa paikka. Saamme tuoda huolemme, kiitosaiheemme, hätämme ja riemumme, kaikki elämämme asiat saamme tuoda hänen eteensä ja hän pitää meistä huolen.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa,
kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä,
ja hän kuuli minun huutoni.
Myös ajalliset asiamme saamme tuoda Jumalan eteen. Hänen tekoaan me olemme, hänelle rakkaita. Niinpä turvallisin mielin käymme häntä kohtaamaan. Saamme pyytää voimia, uskoa, rohkeutta ja toivon täyteistä elämää. Lapsen lailla saamme heittäytyä Taivaan Isän syliin, iankaikkisten käsivarsien turviin. Hän hoitaa meitä kuin rakas isä tai äiti omia lapsiaan. Kaikki elämämme tarpeet ovat hänen tiedossaan ja hän huolehtii meistä.
Septuagesiman psalmi:
Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan,
sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä,
saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni,
tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut,
näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa,
kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä,
ja hän kuuli minun huutoni.
Ps. 18:2–7
Matias
No hyvä on, Skeuaan pojat tekivät jotakin samaa Jeesuksen nimessä mitä Paavalikin teki, eivät siis olleet ainakaan vihamielisiä.
Jeesuksen ja Paavalin tunteva paha henkinen riivaaja ei kuitenkaan käynyt Paavalin kimppuun vaan noiden juutalaisten ja Paavali ei mitenkään pyrkinyt auttamaan heitä, hän olisi voinut loitsia pahan hengen sokeaksi, koska sellaistakin Paavali teki. Hän olisi voinut heittää kuuluisan hikiliinan pahan hengen silmille niin, että se olisi haparoinut pelkkää ilmaa raatelevilla käsillään ja pitkillä kynsillään.
Mutta aikuisten oikeasti, minä en usko riivaajahenkiin, en myöskään niiden karkotuksiin loitsuilla, tai manaamalla kristuksen nimessä. Hulluja ja raivohullujakin on, mutta tuskin ne hengen karkotuksilla rauhoittuu, tai paranee. Sitä voi tietysti kokeilla mielisairaaloissa. Ehkä minäkin uskon jos näen, että joku paranee.
Efeson tapauksen todenperäisyyteen suhtaudun hyvin epäilevästi, koska oikeasti juutalaiset tunsivat hyvin paljon sairauksia, eikä niitä parannettu taikakeinoilla, vaan yrteillä, hygienialla, terapialla, kylvyillä ja nesteytyksellä, siis aivan normaaleilla hoitotoimilla. Ja myös nykyisinkin tunnettu karanteeni, oli käytössä. Essealaisista kerrotaan, että he tutkivat vanhoja kirjoituksia juuri siitä syystä, että löytävät niistä parantavia kasveja, yrttejä, ja kiviä myös. He olivat näitä parantajia, mutta ei taikuudella.
Kristinuskolle nämä taidot olivat sitten turhia perinnäissääntöjä ja parannuksen kerrottiin tapahtuvan uskon kautta, eli uskomalla Jeesuksen kautta synnit anteeksi, niin halvaantunutkin lähtee kävelemän ja hullusta tulee rauhan kyyhkynen.
Kiitos rupattelusta tähän saakka, pidän nyt hiukan taukoa.
Tarja
Riivajat eivät kestäneet Jeesuksen edessä. Ne tiesivät loppunsa tulleen. Ilmestyskirjassa kerrotaan että Saatana tuhotaan täydellisesti. Paavali toimi Jeesuksen nimessä ja siksi kaikki pahat henget olivat voimattomia hänen edessään koska ylösnoussut Jeesus itse vaikutti hänen kauttaan.
Jo muinaisessa Orientissa nykyisestä Irakista Egyptiin saakka tunnettiin monia terveyttä vaikuttavia parannuskeinoja. Jo sumerin opettajani Armas Salonen on niistä ohi mennen kirjoittanut.
Tämä taito oli myös juutalaisuudessa ja välittyi myös kristinuskoon, vaikkakin eri kansallisuuksien keskuuteen siirryttäessä taidot eivtä aina kulkeutuneet yhtä tehokkaasti, joten keskiaikana eräät kulkutaudit riehuivat paikallisten alkuperäisasukkaiden, jotka olivat kristittyjä, kuin siellä esuvien juutalaisten keskuudessa, jotka olivat näitä vanhojja perinteisiä parannuskeinoja säilyttäneet elävänä perinteenä.
Sittemmin kristittyjen eurooppalaisten keskuudessa tervveydenhoito kehittyi tehokkaammin kuin muualla. Nimenomaan luostarien terveydenhoito on ollut koko nykyaikaisen lääketieteen kehittymisen lähtökohta.
Eri puolilla maailmaa lähetyssairaalat ovat edelleen monen maan parhaat terveyden hoidon laitokset.
Uskon rukouksen ja sairaan voitelun sakramentin käyttö eivät ole terveydenhuidon vastakohtia, vaan toimivat hyvässä yhteistyössä lääketieteen sivulla omista hengellisistä lähtökohdistaan käsin. Olen itse tavannut lukuisia ihmisiä, jotka itse ovat kokeneet perantuneensa kun heidän puolestaan on rukoiltu tai heille on toimitetty öljjyllä voitelu.
Olen käynyt erään Hänen majesteettinsa heimopäällikön luona, jonka puolesta Kamerunin kirkon arkkipiispaa vastaava toimitti öljyllä voitelun. Hän tuli terveeksi, kääntyi kristinuskoon ja perusti alueelleen kristillisen kirkon. Olen siellä käynyt lähetysmatkoillani eri puolilla Kamerunia toimiessani.
Ortodokseilla ja katolisilla öljyllä voitelu on sakramentti. Meillä luterilaisilla se on toimitus.
Tarja
Ei pidä sekottaa taikauskoa ja uskon rukouksen käyttöä.
Taikauskon lähtökohta on se, että toiimitus vaikuttaa ikään kuin omalla voimallaan, siihen sisältyy taikavoima.
Uskon rukous puolestaan ei ole muuta kuin rukoiltavan ihmisen terveydentilan jättämistä meidän Herramme haltuun. On sitten Hänen asiansa miten hän toimii, tuleeko vastaukseksi kyllä, ei vaiko ei-vielä. Jumala itse päättää vastauksensa oman harkintansa mukaan, minkä katsoo parhaiten koituvan koko luomansa ja ylläpitämänsä luomakunnan kokonaisuudessa.
”Ei pidä sekottaa taikauskoa ja..”
Mitä muuta usko joihinkin ihme riivaajiin on kuin taikauskoa?
Kun ei ole käsitetty esim. kaatumataudin luonnetta on uskottu henkilön olevan muka riivaajien kourissa.
Matias Roto mitä mieltä olet seuraavasta:
14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.(Jaak.5)
Ari
Kiitos hyvästä kysymyksestä, joka liittyy hyvin juuri edellä kirjoittamaani.
Tämä on ollut perinteisten kirkkojen käytössä jo alusta asti.
Katolisella kirkolla se on yksi seitsemästä sakramentista. Koska sitä aikoinaan käytettiin etupäässä vähää ennen kuolemaa, niin noin vuodesta 800 alkaen sitä useinkin kutsuttiin viimeiseksi voiteluksi. Vatikaanin toisessa kirkolliskouksessa sen merkitys nimenomaan sairaan puolesta rukoilemiseksi tuotiin jälleen selkeästi esille.
Ortodokseilla sairaanvoitelun sakramentti on koko historian ajan ollut käytössä nimenomaan sairaiden puolesta rukoilemiseksi niin ruumiillisten kuin henkisten sairaksien parantumiseksi.
Koska näissä kirkoissa se on sakramentti niin sen voi toimittaa vain virkaan vihitty pappi.
Meidän luterilaisessa kirkossamme sairaan voitelu on kirkkokäsikirjan mukainen toimitus muiden sairaan luona käymisen kaavojen rukouksista, joten sen voi toimittaa myös muu seurakunnan työntekijä.
Itse olen paljonkin käyttänyt tätä, Kamerunissa käytin sitä Ranskan luterilaisen kirkon käsikirjan kaavan mukaisesti, koska ranskan kieli on maan eniten käytetty virallinen kieli .
Matias Roto en ole kuullut/lukenut toimiiko ko asia luterilaisessa kirkossa?
Ari
En ole seurannut käyttöä yleisesti meidän kirkossamme.
Oletan että eri paikkakuntien välillä tässä lienee suuriakin eroja.