Jumalan lasten etuoikeus muiden ihmisten rinnalla on, että se mikä heitä kohtaa, koituu aina heidän parhaaksensa.
Kun Jumalan lasten (lapsi olet kasteen ja uskon kautta) olo on surkeimmillaan, kun Job istuu säkissä ja tuhkassa kaapien paiseitaan, kun Jeremia on laskettu syvään kaivoon ja Daniel heitetty leijonien luolaan, kun köyhä Lasarus makaa rääsyisenä rikkaan miehen oven edessä ja Johannes Kastaja viruu vankilassa, silloin eivät heidän asiansa kuitenkaan ole sen pahemmin kuin että he keskellä tätä kaikkea ovat Herran ”silmäterä” heidän sydämensä ilo ja hänen oma kansansa, pyhä kansa, jonka enkelit kerran kantavat Aabrahamin helmaan (taivaaseen).
Paavali opettaa edellä olleeseen liittyen: ”Jeesuksen Kristuksen kautta myös meillä oli tykökäymys (pääsy) uskossa tähän armoon, jossa me seisomme” ja edelleen: ”me kerskaamme Jumalan kunnian toivosta.” Ja vielä: ”me kerskaamme myös vaivoissa; sillä me tiedämme, että vaiva saattaa (saa aikaan) kärsivällisyyden, mutta kärsivällisyys koettelemuksen, koettelemus toivon. Mutta toivo ei anna häpiään (häpeään) tulla,” (Room. 5:1-5).
Kerrotaan eräästä uskovaisesta miehestä, joka oli mennyt naimisiin. Hän oli tehnyt työtä saadakseen oman kodin ja sitten suunnitellut, kuinka hänen kodissaan saarnaajat käyvät ja pidetään ehkä seuroja ja kuinka siellä on taivas maan päällä. Mutta kun koti oli valmis, sairastui vaimo pitkäaikaiseen sairauteen. Kaikki suunnitelmat menivät myttyyn. Sitä hän ihmetteli, kuinka Jumala näin teki. Siinä on risti eli taakka kannettavaksi. Se, jolla on Jeesus, saa alistaa oman tahtonsa Jumalan tahdon alle.
Onnettomuudenkin täytyy hyödyttää Jumalan lapsia! Jälleen Paavali puhuu siitä, kuinka kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Tai vielä enemmän niiden parhaaksi – meidän kaikkien – joita Jumala Kristuksen sovitustyön tähden rakastaa äärettömästi. Siis paljon enemmän kuin äiti lastaan tai sulhanen morsiantaan.
Paavali aivan kuin täyttyy ilosta, riemusta ja rohkeudesta sanoessaan: ”Kuka pitää meitä Kristuksen rakkaudesta eroittaman? Vaivako, eli (vai) ahdistus, eli vaino, eli nälkä, eli alastomuus, eli hätä, eli miekka? … Sillä minä olen vahva (varma) siitä, ettei kuolema, eikä elämä, eikä enkelit, eikä esivallat, eikä väkevyydet, eikä nykyiset, eikä tulevaiset, Eikä korkeus, eikä syvyys, eli (eikä) joku muu luontokappale taida meitä Jumalan rakkaudesta eroittaa (erottaa), joka on Jesuksessa (Jeesuksessa) Kristuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:35, 38 ja 39)
On mahdotonta, että ihminen joka on pannut luottamuksensa Herraan, lopulta joutuisi häpeään. Tutkistele kirjoituksia aikojen alusta lähtien ja pane merkille löydätkö ainoatakaan tapausta, jossa Herraan luottanut olisi joutunut häpeään. Jumala voi auttaa kaikessa. ”Jumalan tykönä ovat kaikki mahdolliset (Jumalalle on kaikki mahdollista).” (Matt. 19:26, Mark. 10:27, 14:36, Luuk. 18:27) Hän on joka suhteessa Isä, kaikkivaltias ja uskollinen Isä, joka kaikessa huolehtii lapsistaan, auttaa ja varjelee heitä. ”joka teihin rupee (koskee) se rupee hänen (Herran) silmänsä terään (silmäterään).” (Sakarja 2:8)
Luther selittää havainnollisella tavalla tuttua Jeesuksen opetusta taivaan linnuista ja kedon kukkasista vuorisaarnassa (Matt. 6): ”Mutta sitä paitsi Herra asettaa esikuviksemme muutkin luodut, oppiaksemme murehtimatta luottamaan Jumalaan. Tuolla lentelevät lintuset katseltavinamme, häpeäksemme. Oikeastaan meidän pitäisi nostaa heille hattua, sanoen ”Rakas herra tohtori, minun on tunnustaminen, ettei minulla ole vielä sitä taitoa, mikä sinulla on. Sinä nukut yösi pesässäsi, murehtimatta. Aamulla heräät iloisena ja hyvillä mielin, istut puun kukkivalle oksalle, kiität ja ylistät laulullasi Jumalaa. Sitten lähdet etsimään ravintoasi; sen myös löydät. Hyi minua vanhaa houkkaa; en vielä ole oppinut tekemään samoin, vaikka minulla olisi siihen kyllin syytä.”
”Näin siis lintunen murheetonna käyttäytyy tässä suhteessa, kuten pyhimys ainakin, vaikka sillä ei olekaan peltoja eikä latoja; ei arkkuja eikä aittoja: se laulelee, kiittää Jumalaa ja on iloinen ja hyvillä mielin tietäessään, että silläkin on holhoojansa, Isä taivaassa. Miksi me emme tekisi samoin, kun meillä on se etu, että voimme tehdä työtä, viljellä maata, koota viljaa ja tallettaa sitä vastaisten tarpeiden varalle? Ja sittenkään emme voi unohtaa tuota häpeällistä murehtimista.”
”Emme siis saisi unohtaa lintujen esikuvaa. Ne elävät murheitta, iloisina ja hyvillä mielin. Ja miksi ne murehtisivat? 0nhan heillä rikas ruoanhankkija ja juomanlaskija; taivaallinen Isä, keittiönään koko maailma! Lensivätpä minne tahansa, niiden ruoka on valmiina kaikkialla. Sama taivaallinen Isä, Kristus sanoo, tahtoo kernaasti olla teidänkin ruoanhankkijanne ja juomanlaskijanne, kunhan te vain häneen uskotte ja sellaista tahtoisitte.” (Huonepostilla s. 627. Turku 1945, lainaus löytyy viidennentoista kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain saarnasta. SLEY)
Lakiakin pitää julistaa. Jo Luther joutui aikanaan toteamaan: ”Niin kuin nähdään, kansa on nykyään käynyt ahneemmaksi, tylymmäksi, haureellisemmaksi, julkeammaksi ja häijymmäksi kuin ennen, paavikunnan aikana. Mistä tämä johtuu? Ei muuta kuin siitä, ettei tätä sanomaa (evankeliumia) oteta ilolla vastaan, vaan pidetään se turhana, kootaan vain enemmän kultaa ja tavaraa kuin tuota autuaallista lahjaa, jota Herramme Kristus meille tarjoaa. Sen tähden Herra Jumala nuhtelee meitä sanoen: kuinka saatatkaan olla minua kiittämättä siitä, että minä ainokaisen Poikani kärsimyksen ja kuoleman kautta otan pois synnin ja kuoleman?” (Huonepostilla s. 21. Turku 1945, lainaus löytyy 1. adventtisunnuntain saarnasta. SLEY) Eikö tämä kuvaus sovi liiankin hyvin myös meidän aikaamme?
Raamatun lupaukset ovat lohdullisia ja virkistäviä. Jeesus on ne toteuttanut veressään. Tässä tulee muutamia niistä: ”Jos teidän syntinne veriruskeat olisivat, niin heidän pitää lumivalkiaksi (lumivalkeaksi) tuleman; ja vaikka he (ne) olisivat niin kuin ruusunkarvaiset (ruusunpunaiset), pitää heidän kuitenkin niin kuin villa tuleman (tulla villan valkoisiksi).” (Jes. 1:18) Profeetta Jesaja myös ennustaa Herran kärsivästä palvelijasta eli Jeesuksesta: ”Tuntemisensa kautta minun vanhurskas palvelijani monta vanhurskauttaa; sillä hän kantaa heidän syntinsä”. (Jes. 53:11) Tässä kohdassa ja koko luvussa 53 siis puhutaan selvästi henkilöstä, eikä esim. Israelin kansasta! Hebrealaiskirjeenkin kirjoittaja julistaa: ”Sillä minä (Herra) tulen lepytetyksi heidän vääryydestänsä ja heidän synneistänsä, ja heidän vääryyttänsä en minä tahdo enempi (enää) muistaa.” (Hebr. 8:12)
Jeesus on siis verellään ansainnut armon ja anteeksiantamuksen koko maailmalle. ”Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon ristiinnaulitun,” lauletaan eräässä laulussa. Jeesus Golgatalla ja ylösnoustessaan voitti ja hävitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Eletään jokapäiväisessä parannuksessa ja uskotaan sekä turvaudutaan Häneen, rakkaat veljet ja sisaret.
Lopuksi vielä lainaus Lutherilta hartauskirjasta ”Mannaa Jumalan lapsille” (25.6.). Tätä kirjaa on muuten käytetty paljon Suomen kodeissa vuosikymmenten ajan. ”On kuin Herra sanoisi: Minä otan teidän ikeenne päälleni ja vapautan teidät siitä. Samoin ottakaa tekin puolestanne minun ikeeni päällenne. (Matt. 11:29) Älkää pitäkö raskaana sitä, että jonkin verran kärsitte minun tähteni kestämällä perkeleen ja maailman vihaa ja lihanne kiusausta, kun se himoitsee Henkeä vastaan. …Herra sanoo hänen valtakuntansa luonteen vaativan, että niiden, jotka ovat siinä tai tahtovat siinä olla, täytyy alati kuolla vanhan ihmisen himoista ja uudistua Hengessä uskon lisääntymisen kautta. Siksi hän vahvistaa heitä kärsivällisyyteen voimallisella esikuvallaan ja suloisilla lohdutussanoillaan.” (Vuoden 2008 painos, Kustannus Oy Arkki)
”KAIKKI ON MAHDOLLISTA SILLE, JOKA USKOO” (Mark. 9:23)
Tässä blogissa on käytetty selvennyksin vuoden 1776 Raamatunkäännöstä.
