Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen

Kuvassa prinsessa Alice. Hän järjesti luterilaisen  seurakunnan omalle kotiseudulleen. Evankeliumi menee eteenpäin.

 

SUNNUNTAI 12.11.2023
24. sunnuntai helluntaista
Kahden valtakunnan kansalaisena

 

Suuri Jumalamme

Koko maailman on Jumalan edessä kuin kedon kukka meidän kädessämme.  Niin paljon suurempi, niin paljon väkevämpi Jumala on  maailmankaikkeuteen nähden.

Apokryfitekstimme sanoo sen selkeästi:

Kuin hiukkanen vaakakupissa
on koko maailma sinun edessäsi,
kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara.

Armo antaa parannuksen

Jotkut ajattelevat, että  ihmisen on itse  ponnisteltava Jumalan  armon saamiseksi. Näin parannuksesta  tulee oma teko.  Raamatussa parannus on Jumalan teko.  Jumala itse on hyvä. Hän antaa armonsa. Näin hänen  tekonsa vetää meitä parannukseen. Olen kokenut  tämän. omassa: Jumalan  hyvyys on vetänyt minua parannukseen.

Tämän sanoo myös apokryfitekstime:

Mutta sinä olet kaikille armollinen,
koska kaikki on sinulle mahdollista,
sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä,
jotta he kääntyisivät.

 

Jumalan kutsuu

Jumalan kutsuu meitä. Pelastumme Jumalan armosta. Hän vetää meitä puoleensa. Elämäämme saapuu Jumalan rakkauden henkäys. Hänen hyvyytensä sulkee meidät syliinsä. Lapsen lailla sanomme Jumalalle: ”Rakas Taivaan Isä.”

Tämäkin ajatus esiintyy apokryfitekstissämme:

Mutta sinä säästät kaikki,
koska kaikki kuuluu sinulle,
sinä, Valtias, rakastat kaikkea elävää,
sillä sinun katoamaton henkesi on kaikessa olevassa.

Usko on luottamusta Jumalaan

Turvallinen olo on tärkeää. Elämän tarkoitus antaa mielekkyyden. Luottamus tulevaisuuteen avaa ovia eteenpäin.  Usko huomispäivästä antaa rohkaisua. Elämä maistuu, kun on luottavainen mieli.  Uskon suuri lahja on  luottamus Jumalaan. Hänen turvissaan olemme levollisia. Jumala on voimallinen.  Kaiken hän kääntää niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat,  häneen perustavat elämänsä.

Apokryfitekstimme sanoin:

jotta he pääsisivät pahasta eroon
ja uskoisivat sinuun, Herra.

Apokryfiteksti:  Viis. 11:22–12:2

Kuin hiukkanen vaakakupissa
on koko maailma sinun edessäsi,
kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara.
Mutta sinä olet kaikille armollinen,
koska kaikki on sinulle mahdollista,
sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä,
jotta he kääntyisivät,
sillä sinä rakastat kaikkea olevaa
etkä inhoa mitään luomaasi –
jos jotakin olisit vihannut,
et olisi luonut sitä.
Jos et jotakin olisi halunnut,
kuinka siitä olisi tullut mitään pysyvää?
Jos et jotakin olisi kutsunut elämään,
kuinka se olisi säilynyt hengissä?
Mutta sinä säästät kaikki,
koska kaikki kuuluu sinulle,
sinä, Valtias, rakastat kaikkea elävää,
sillä sinun katoamaton henkesi on kaikessa olevassa.
Sen tähden sinä ojennat langenneita vähä vähältä,
varoitat heitä muistuttamalla heidän synneistään,
jotta he pääsisivät pahasta eroon
ja uskoisivat sinuun, Herra.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Raamatun mukaan myös ahneus siis esim.ahneus ruokaan eli liikasyöminen ja siis läskiys on synti, samoin tyhmyys. On Raamatun halveksimista näiden kuolemansyntien jatkuva väheksyminen.

    • Seppo H:”Raamatun mukaan myös ahneus siis esim.ahneus ruokaan eli liikasyöminen ja siis läskiys on synti, samoin tyhmyys. On Raamatun halveksimista näiden kuolemansyntien jatkuva väheksyminen.”

      Itse asiassa Raamatussakin erotellaan syntejä kadottaviin ja ei-kadottaviin synteihin. Siis synneiksi jotka johtavat/eivät johda (hengelliseen ja iankaikkiseen) kuolemaan.

      ”Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehoita rukoilemaan. Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan.” (1.Joh.5:16)

      Tässä nyt pointtina lähinnä se, että on turha puhua Raamatun ”halveksimisesta”, jos kaikkia syntejä ei pidä yhtä vakavina. Kyllä ylensyönti on synti, mutta vakavaksi ”kuolemansynniksi” se menee vasta jos muuttuu itsetarkoitukselliseksi nautinnon hakemiseksi, joka rappeuttaa ihmisen sisäisesti ja ulkoisesti.

      Enkä näkisi myöskään, että ylipainoisuus on syntiä, lähinnä elämäntavoista ja asennoitumisesta on kyse.

  1. Canterburyn arkkipiispa toteaa, että ”homofobia ei kuulu kristinuskoon.” Ei se kuulukaan, eikä myöskään toisten kiusaaminen, mutta synnin tiedostaminen ja kilvoittelu siitä pääsemiseksi Vapahtajan avulla kuuluu kristinuskoon. Tämän ovat allekirjoittaneet monet homo-ja biseksuaaleiksi itsensä kokeneet ja siihen elämäntapaan antautuneet, jotka ovat omakohtaisen Vapahtajan löytämisen jälkeen tahtoneet lähteä uudelle tielle, maksoi se mitä maksoi.

  2. Erikoinen otsikko, homojen kiusaaminen epäkristillistä. Minä en ole koskaan, missään tai kenenkään kuullut väittävän, että kristillisyyteen kuuluu homojen sen enempää kuin muidenkaan ihmisten kiusaaminen. Otsikosta saa käsityksen, että jotkut kiusaavat homoja, koska se on kristillistä.

    • Se saattaa olla heteroseksuaalin ihmisen, varsinkaan jos hänellä ei ole läheisiä homoseksuaaleja ystäviä, lähes mahdoton ymmärtää, että moni homoseksuaali kokee osan tällä foorumilla kirjoitetuista kommenteista loikkaavina ja henkisenä väkivaltana.

      Täällä monet pitävät homoseksuaaleja kohtaan kohdistettua henkistä väkivaltaan nimenomaan kristittyjen oikeutena ja jopa velvollisuutena ja ovat hyvin huolissaan siitä, että nykyisessä yhteiskunnassa osoitetaan liikaa hyväksyntää ja sympatiaa homoseksuaaleja kohtaan.

    • Näin on kuin Jusu kirjoittaa. Ei kovin sensitiivistä asennetta aina löydy. Vaan tosiaan ollaan ikään kuin hädissään, että eikö näitäkään enää saa syrjiä…

    • Salme, muistelen täällä useammankin keskustelijan esittäneen, että ammatinharjoittajalla tai virkamiehellä pitäisi olla oikeus olla palvelematta sateenkaariasiakasta. Jotenkin tällaista kiusaamista koetettiin perustella kristinuskolla.

  3. Muistan jo nuoruudestani erään henkilön, joka oli nykyajattelun mukaan homoseksuaali. Hän löysi omakohtaisen uskon Vapahtajaan, Pelastajaan ja Parantajaan, perusti perheen, johon syntyi monta lasta. Olisikohan hän ollut yhtä onnellinen jatkaessaan homoelämäänsä, sitä olen joskus miettinyt.

    • Itselläni homoelämä alkaa arkisin sillä, että herään homoherätyskellon ääneen ja käyn suihkussa. Jos olen työmatkalla, menen seuraavaksi hotellin homoaamiaselle, josta kävelen rautatieasemalle ja matkustan homopaikallisjunalla asiakkaan toimipisteeseen.

      Päivän mittaan teen kaikenlaisia homohommia ja osallistun homopalavereihin ja siinä vaiheessa kun alkaa väsyttää ihan homona, matkustan samaisella homojunalla takaisin hotellille. Toisinaan teen töitä myös homokodissamme omassa homotyöhuoneessani.

      Viikonloppuisin minä ja homomieheni tapaamme heteroseksuaalisia homoystäviämme tai saatamme piipahtaa homovanhempiemme luona kylässä.

    • Mitä Mirja Rautkoksi hänen onnellisuudestaan ja etenkin hänen vaimonsa onnellisuudesta todellisuudessa tiedät. Minä puolestani tunnen kulissiaviolittoissa olleita ja tuolloin erittäin onnettomia ihmisiä.

    • Rhaa, Jusun heitto hänen omasta, vivaihteikkaasta homoelämästään irroitti samoin hervottomat homonaurut. Ah, kiitos 🙂

      Ei näitä jaksaisi, jollei näitä olisi.

    • En tiedä, vieroksuisiko esimerkiksi Jusu Vihervaara kristinuskoa ellei kristinusko kieltämättä vieroksuisi sukupuoli-identiteetiltään homoja. Sama kysymys oli aikoinaan kirkolla suhteessa työväenliikkeeseen.

    • Seppo Heinola,
      Kun ihminen todella löytää Vapahtajan, siitä alkaa Jumalan tahdon etsiminen myös seksuaalisissa asioissa. Käsittääkseni tuo perhe oli/on kristitty perhe, jossa yhdessä rukoiltiin ja mentiin eteenpäin.
      Aikamme on hyvin individualismia ja yksilön onnea korostavaa. Monet selvät heteroperheetkin hajoavat tämän itsekeskeisyyden ja nautinnon tavoittelun vuoksi. Jumalan sana ohjaa kuitenkin lähimmäisen rakastamiseen ja kärsimysten yhdessä jakamiseen, olivatpa ne mitä tahansa, myös avioliitossa.

    • Olen joskus Raamattua lukiessani ihmetellyt sitä, että riivatut evankeliumien mukaan kokivat, että vastaan tullut Jeesus vaivaisi/vainoaisi heitä. Kuitenkin Jeesus toi heille avun, vapautti heidät.

      Tässä homokeskustelussa tuntuu joskus vähän samanlaiselta. Kun tuo esimerkein esiin Jeesusta Pelastajana ja Parantajana myös homoseksuaalisuudesta, sitä pidetään vainoamisena ja syrjintänä ja jopa väkivaltana. Kuitenkin avun saaneet entiset homoseksuaalit tietävät, ettei Vapahtaja tahdo heille pahaa, vaan hänellä voi olla tarjottavana aivan uusi mahdollisuus elämässä. Sen sai kokea myös tuo edellä mainitsemani henkilö vuosia sitten.

      Eri asia on sitten, jos joku ihminen oikeasti vainoaa homoseksuaaleja. Siihen meitä ei kristittyinä ole todellakaan kutsuttu!

    • Mirja, tuo sinun kirjoittelusi on homoseksuaaleja loukkaavaa, mutta koska teet sen omantuntosi siunaamana, oletan, ettet milloinkaan tajua sitä lopettaa.

  4. En nyt ota kantaa nk. sukupuolineutraaliin avioliittoon, mutta ei kai homoja tarvitse mistään ”parantaa?”

    Homoseksuaalisesti suuntautunut epäilemättä kokee sellaisen minuuttaan/identiteettiään väkisin muuttavan ”vapahtajan” enempi kiusaajana kuin auttajana.

    • Ajattelu on muuttunut 1960-luvulta lähtien radikaalisti muissakin seksuaalisuutta ja sen toteuttamista koskevissa asioissa. Aika näyttää, millaisia ovat hedelmät pitkässä juoksussa.

    • Koen tarpeettomaksi toistaa sitä, mitä juuri sanoin siitä, että ei itse ymmärrä toimivansa toisia loukkaavalla tavalla.

    • Mirja Rautkoski, kiitos arvokkaista mielipiteistäsi tällä foorumilla. Mielelläni näkisin niitä lisääkin.

      Eräiden toimenkuvaan täällä kuuluu ”loukkaantuminen” aivan kaikesta mikä voidaan edes etäisesti tulkita homoseksualismin kritisoinniksi. Olivatpa kritiikin perusteet kuinka pätevät tahansa. Valitettavasti he kaikki eivät omasta puolestaan aina pidättäydy hyvien tapojen mukaisissa kommentteissa.

  5. Canterburyn arkkipiispa Justin Welby: ”Welbyn mukaan koulujen haaste on samanaikaisesti taistella homofobista kiusaamista vastaan ja opettaa perinteistä anglikaanista näkemystä avioliitosta”.

    Tämä on myös oman kirkkomme haaste: opettaa perinteistä luterilaista näkemystä avioliitosta ja taistella samanaikaisesti homofobista kiusaamista vastaan.

    Olen ottanut haasteen vastaan. Kuka tulee mukaan?

    • Minä ainakin: homoja ei saa kiusata eikä perinteistä kristillisen kirkon 2000-vuotista, käytännössä yksimielistä, käsitystä avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen liittona horjuttaa.

    • Voisin myös tulla mukaan. Ja samalla toistaa Kari-Matti Laaksosen kommentin. Ei ongelmaa niin kauan kun Raamatun ja evankeliumin suhteen ei tehdä kompromisseja.

    • Jouni Turtiainen, tämä ei ole kirkkomme haaste. Tämä on haaste, jonka sinä määrittelet itsellesi. Meidän kirkkomme haasteet ovat esimerkiksi minun näkökulmastani aivan toisaalla.

      On tavallaan sympaattista, että haluatte käydä tällaiseen haasteeseen kiinni, mutta mitenkäs kun aika monet homoseksuaalit kokevat kiusaamisena sen, ettei heillä ole yhteiskunnassa samanlaisia oikeuksia heteroiden kanssa? Kyllähän teologit osaa neliöidä ympyröitä hienosti, se on maailman sivu nähty. Nähdäkseni kuitenkin teidän on jossakin pisteessä valittava kiusaatteko homoja vai pidättekö kiinni avioliittonäkemyksestä, jota attribuoitte sanalla ”perinteinen luterilainen” tai ”kristillinen”.

    • Hyvä kommentti Helena Paalanteelta. Kiitos.

      Kuka/mikä kirkko lieneekään antanut tämän haasteen khra Turtiaiselle.

    • Helena Paalanne: ”Jouni Turtiainen, tämä ei ole kirkkomme haaste. Tämä on haaste, jonka sinä määrittelet itsellesi.”

      Empiirisistä havainnoistani päätellen tämä nimenomaan on kirkkomme haaste, ei vain minun.

      Tosin kirkkoherrana joudun kohtaamaan konkreettisesti tämän haasteen aina, kun seurakunnassamme toimitetaan kirkollinen avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen ja samalla on niitä seurakuntalaisia, joille homoseksuaalien kanssa toimitettava rukoushetki ei olisi sopiva toteuttaa ns. pääkirkossa. Tätä homokammoa vierastan.

      Pastori Paalanne: ”Nähdäkseni kuitenkin teidän on jossakin pisteessä valittava kiusaatteko homoja vai pidättekö kiinni avioliittonäkemyksestä, jota attribuoitte sanalla “perinteinen luterilainen” tai “kristillinen”.”

      Miten niin ”teidän”..? Muistutanpa, että pappisvalassaan myös pastori Paalanne on sitoutunut olemaan ”opettamatta ja suosimatta” muuta kuin kirkon voimassa olevaa oppia.

      Jospa siis lähtisimme siitä, että pastori Paalanteenkin kohdalla kirkon perinteisestä = nykyisestä avioliittokäsityksestä kiinni pitäminen ja homoseksuaalisten kiusaamisen ehkäiseminen on vähintään haaste, ellei peräti ongelma..?

    • Jouni Turtiainen, joo, olet varmaan oikeassa siinä, että tuo ehkä on kirkon haaste. Reagoin vain siihen siksi, että minulle henkilökohtaisesti se ei ole minkäänlainen haaste. Olen valinnut olla kiusaamatta seksuaalivähemmistöjä ja minun mielestäni perinteisen avioliittokäsityksen (s.o. vain heterosuhdetta voidaan kutsua avioliitoksi nimeltään) on ehkä aika väistyä tämän kiusaamattomuuden periaatteen tieltä. Mutta se on vain minun mielipiteeni, ei kirkon. Kirkko ilmeisesti mieluummin kiusaa seksuaalivähemmistöjä. Olen valmis vastaamaan tästä ajatuksesta niin ihmisten kuin Jumalankin edessä. Muuten tuskin julkisesti sitä täällä olisin kirjoittanut auki.

    • Btw, tarkoitukseni ei ollut mitenkään hämärtää omaa osallisuuttani pappisvirkaan, vaikka kieltämättä sellainen vaikutelma edellisestä kommentista saattoi syntyä. Siksikö kenties tuo paino sanalla pastori Paalanne? ”Teillä” tarkoitin teitä (teologeja ja maallikoita), jotka haluavat olla pro seksuaalivähemmistöt, mutta contra sukupuolineutraali avioliittolaki.

    • ”Empiirisistä havainnoistani päätellen tämä nimenomaan on kirkkomme haaste, ei vain minun.

      Tosin kirkkoherrana joudun kohtaamaan konkreettisesti tämän haasteen aina, kun seurakunnassamme toimitetaan kirkollinen avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen…” Jouni Turtiainen

      Kuulisin mielelläni, miten tämä haasteen kohtaaminen ilmenee, siis tuleeko haastetta vihittäviltä, vierailta vai onko se oma sisäinen haaste? Kun empiirisistä havainnoista puhut ja konkreettisuudesta. Siis seurakuntalaista kiinnostaa kuulla ja tietää näistä.

    • Helena Paalanne,

      minusta mielipiteesi ovat sen verran radikaaleja pastorin esittämiksi, että pyytäisin täsmennystä väärinkäsitysten välttämiseksi.

      Onko seksuaalivähemmistöjen avioliitto-oikeuden vastustaminen mielestäsi näiden vähemmistöjen kiusaamista? Katsotko siis seksuaalivähemmistöjen kiusaamiseksi senkin, kun esitetään perusteluja nykyisen avioliittolain säilyttämisen puolesta?

      Mainitset seksuaalivähemmistöt monikossa. Tarkoitatko, että oikeus avioliittoon tulisi tämän mainitsemasi ’kiusaamattomuuden periaatteen’ mukaisesti myöntää myös muille seksuaalivähemmistöille kuin homoseksuaalit? Se olisi toki johdonmukaista.

    • Helena Paalanne: ”Mutta se on vain minun mielipiteeni, ei kirkon. Kirkko ilmeisesti mieluummin kiusaa seksuaalivähemmistöjä.”

      Joillekin (papeillekaan) ei kelpaa kirkon virkakäsitys. He tekevät siitä erilaisia johtopäätöksiä – omantunnonherkimmät lähtevät kirkosta ja perustavat omia hiippakuntia piispoineen.

      Toisille (papeillekaan) ei kelpaa kirkon avioliittokäsitys. He tekevät siitä erilaisia johtopäätöksiä. Toistaiseksi omat hiippakunnat ovat jääneet heiltä perustamatta, mutta se olisi varsin erikoista, jos kirkon virallisen opin kannattajat joutuisivat kokemaan, että he ”kiusaavat” sillä seksuaalivähemmistöjä..

      Pappeina lienee varmaan virkaamme kohtaan oikein, että pitäydymme kirkon opetuksissa – silloinkin, kun se tuottaa meille henk.koht. vaikeuksia. Omilla mielipiteillä ei lopulta ole merkitystä suuressa kuvassa. Kirkon opetuksilla on (puhun nyt pappisviran hoidosta, jossa ordinaation jälkeen ollaan 7/24).

      Tai sitten on tehtävä muita johtopäätöksiä..

      Parasta olisi kuitenkin olla kiusaamatta ketään. Edes erilaisten mielipiteiden vuoksi. Varsinkin, jos ne ovat kirkon omaa opetusta.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25