Jumalan koti keskellämme

Ukrainalaisten tultua Somerolle kutsuttiin heidät mukaan meidän kirkkoomme. Järjestettiin messu jossa heidät oli huomioitu.  Kuvassa Raamatun luku ukrainaksi.

 

Kirkko on paikkakunnan elämän keskus. Kirkossa kastetaan. Siellä vihitään. Myös hautaan siunataan kirkossa. Koko elämän kirjo koetaan pyhäkön suojissa. Elämä eletään Jumalan kasvojen edessä. Kirkko on Jumalan asunto. Hänen nimeensä kokoontumisen paikka.

 

Kirkko on vihitty käyttöönsä. Se on rukouksin ja siunauksin erotettu,  pyhitetty Jumalan kodiksi. Hänen tykönään  koko kansa kokoontuu: Elämäämme siunausta pyytämään ja saamaan.

Pyhän huoneen pyhitys on ikivanha tapa. Näin oli jo muinaisilla sumerilaisilla. Hekin vihkivät kaikki pyhäkkönsä omille jumalilleen.  Sumerin kielen pyhäkkö sano ”egal” on kulkeutunut myös heprean kieleen.  Jerusalemin temppelistä käytettiin saman sanan myöhempää muunnosta.  Myös Jerusalemin temppeli oli virkaansa vihitty. Jumalalle pyhitetty.  Sama tapa elää yhä edelleen keskuudessamme. Pyhät rakennukset vihitään käyttöönsä.

Muinaiset sumerilaiset siunasivat myös omat kotinsa ja muut rakennukset. Heidän tiilissään oli ristin muotoinen merkki,  jo muotista alkaen. Risti kuvasi sanaa ”elämä”.  Jokainen talo oli elämän merkillä merkitty,  elämää varten pyhitetty.  Meille kristityille ristin merkki syventää elämän sanomaa Jeesuksen sovintotyön takia. Golgatan ristillä Jeesus sovitti koko maailman synnit. Näin ristin merkki kertoo sovinnon ja Jumalan rauhan sanomaa.

Vanhastaan meilläkin oli talojen seiniin merkitty ristin merkki.  Se on peräisin  samasta perinteestä. Jokainen rakennus on pyhitetty Jumalan nimeen. Häneltä siunauksen saamiseksi.  Myös kodin siunaamisen toimitus puhuu samaa. Meillä luterilaisilla kotien siunaamisen kaava oli välillä unohduksissa. Nyt se on uudelleen otettu käyttöön kirkkomme käsikirjassa. Suosittelen sen ahkeraa käyttöä.

Myös kirkkojen uudelleen käyttöön ottamisessa käytetään samaa vihkimystä.  Olin paikalla Viipurissa kun Pietarin-Paavalin kirkko vihittiin uudelleen käyttöönsä.  Se oli toiminut välillä toisissa tehtävissä, mm upseerikerhona yhteen aikaan. Toimitukseen osallistuivat niin Leningradin sotilasjohto kuin ortodoksien metropoliitta meidän luterilaisten lisäksi.

Talmudin mukaan psalmia 30 käytettiin Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen juhlassa 160 -luvulla ennen Kristusta.   Antiokus IV Epifanes oli saastuttanut temppelin. Hän oli pystyttänyt sinne Zus Olympoksen patsaan, epäjumalan kuvan, ”turmeluksen iljetyksen”. Tämän takia temppeli oli käyttämättä vuosina 167-164 eKr. Kun  makkabealaiset onnistuivat vapauttamaan juutalaiset, niin temppeli saatiin uudelleen käyttöön. Silloin vietettiin Temppelin uudelleen vihkimisen juhla.  Tuosta alkaen juutalaiset ovat juhlineet Hanukkaa: Uudelleen vihkimisen  muistoksi. Juutalaisten Hanukasta on peräisin meidän kristittyjen tapa sytyttää adventtikynttilöitä.

Ensimmäisen Hanukan, temppelin uudelleen vihkimisen muisto on säilynyt psalmin 30 alkusanoissa: ”Daavidin psalmi. Temppelin vihkimisjuhlan laulu.”

 

SUNNUNTAI 4.9.2022

13. sunnuntai helluntaista

Jeesus, parantajamme

Pyhäpäivän psalmi on Ps. 30:3–6, 12–13

Kirkko on kristityn elämän keskus. Kirkossa tuomme Herran eteen kaiken, mitä elämäämme sisältyy. Ilomme, riemumme, menestyksemme, kuin myös vastoinkäymisemme, ahdistuksemme ja surumme. Myös kansalliset vaikeat kaudet tuomme Jumalamme eteen. Käymme hänen eteensä  kertomaan kaikki, niin hyvät kuin huonot tapahtumamme.

Tänä vuonna sunnuntai osuu sotiemme aselevon päivään . 4.9.1944 saatiin  Neuvostoliiton kanssa aseleposopimus.  Sen jälkeen 19.9.1944 välirauha. Somerolla olemme jo pitkään viettäneet Korpikirkkoa tämän muistopäivän kunniaksi.  Tänä vuonna messu on samalla kutsujumalanpalvelus  Someron sotaveteraanit ry:n 60v. juhlajumalanpalvelukseen.

Tänä vuonna saamme myös esirukoukssissamme kantaa Herran eteen Ukrainan ja sen kansan.

Sunnuntain introituspsalmin teksti kuuluu näin:

Herra, minTun Jumalani, sinua minä huusin avuksi,
ja sinä teit minut terveeksi.
  Herra, sinä pelastit minut tuonelasta.
  Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin elämään.
Laulakaa Herralle, te Herran palvelijat,
ylistäkää hänen pyhää nimeään!
  Hänen vihansa kestää vain hetken,
  hänen hyvyytensä läpi elämän.
Illalla on vieraana itku
mutta aamulla ilo.
  Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi,
  riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun.
Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun,
laulan koko sydämestäni enkä vaikene.
  Herra, minun Jumalani,
  sinua minä ylistän nyt ja aina.

Ps. 30:3–6, 12–13

 

 

 

 

 

  1. Koska Reijo aikaisemmin tässä keskustelussa kuvitteli, etten ole tutkinut Raamattua riittävän hyvin, niin mainitsin ohimennen heprean kielisestä lukemisestani.

    Tässä vähän täydennystä. Olen jo vuodesta 1964 lukenut Vanhaa testamenttia hepreaksi ja keväästä 1965 alkaen myös arameaksi. Nuo ovat Vanhan testamentin alkukielet.

    Tässä aivan hetki sitten – jälleen ties kuinka monennen kerran uuden kierroksen ollessa menossa alusta alkaen – sain päätökseen 4. Mooseksen kirjan tutkimisen, tällä kerralla hepreaksi Rabbi Dan Be’erin äänityksiä kuunnellen.

    https://archive.org/details/TanakhAudioRecordingByRabbiDanBeeri-BookByBook/04_numbers.mp3

    • Matias,

      tätä lukemisesi määrää olet vakuutellut sen verran paljon ja usein, niin sitä sitten voi jokainen ihmetellä vapaasti.

      Toistan, että jo Jeesus kohdisti nuhtelunsa silloisille matiaksille. Eli et ole uusi ilmiö ja liittyy Joh. 5:39, kun Jeesus huomautti silloisille kollegoillesi, että kirjoitukset, joilla he häntä vastaan nousivat todistivat juuri siitä mitä he vastustivat.

      Suoraan sanoen, Matias, pikalukusi omien sanojesi mukaan vaikka millä kielellä on tarpeetonta, jos Itse Asia suomeksi ei yllä sinun sydämellesi eli sinun uudestisyntyneeseen henkeesi. Sen voi sitten, tai oikeastaan täytyykin tällä foorumilla suomeksi selittää, niinkuin Jeesus Emmauksen tiellä kahdelle opetuslapselle selitti ennustukset itsestään hebreaksi.

      39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta.

      Eli onko kysymys samasta arvoituksesta, ”etsii, etsii eikä soisi löytävänsä”.

      Minun kritiikkini vuosien ajan sinulle on ollut vain , että ”ymmärrätkö myös mitä luet?”. Sen, eli ymmärtämisesi olet kertonut ja se poikkeaa siitä mitä Raamattu Raamatusta selvittää.

      Mainitsit jo muutaman kuukauden ajan julkaistun määritelmän ”sanatarkka tulkinta”. Tällainen sanapari kumoaa itsensä.

    • Reijo

      Olen uudestisyntynyt jo 23.4.1944, kun minut kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Varsinainen sana uudestisyntyminen esiintyy vain kahdesti koko Raamatussa.

      Matt. 19 se tarkoittaa koko maailmankaikkeuden uudistumista Jeesuksen tullessa takaisin kirkkaudessaan. Siksi myös vanha kirkko on nimittänyt pyhimysten marttyyrikuolemien päiviä näiden uudestisyntymisen päiviksi tarkoittaen heidän syntymistään uudessa kirkastuneessa elämässä ylösnousemusruumiissaan taivaan ihanuudessa.

      Toisen kerran se esiintyy Tiit. 3:5 missä kerrotaan että Jumala pelasti meidät ei meidän omien tekojemme tai ansioittemme takia, vaan puhtaasta armostaan

      pyhän kasteen pesussa

      joka aikaansaa uudestisyntymän

      ja Pyhän Hengen uudistuksen.

      Alkukielen genetiivirakenne kertoo tämän kasteen vaikutuksen.

      Huomaa suomennoksenkin sanonta UUDESTISYNTYMISEN peson KAUTTA .

      Tässä EI SANOTA sellaista ilmausta missä uudestisyntyminen muka olisi tapahtunut ennen kastetta ei siis sanota UUDESTISYNTYNEEN peso, vaan siis se että kaste on uudestisyntymisen väline. pesoN KAUTTA .

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      Tästä voi tarkistaa tuloksen. Panin hakukoneeseen kaikki sijamuodot mahdollistavan sanan taipumattoman osan ” uudestisyntym ”.

      https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=uudestisyntym&kaannos=fi-38&kirjat=kr

      Tämä hakutulos osoittaa, että KOKO Raamatun opetuksen mukaan ihmisen tämän elämän aikainen uudestisyntymä tapahtuu meidän KASTEESSAMME. Mistään muusta yhteydestä Raamattu ei puhu.

      Joten vastauksena kysymykseesi olenko uudestistynyt vastaan mitä suurimmalla ilolla, että kyllä olen. Jumala on uudestisynnyttänyt minut Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Samassa kasteessa olen myös saanut Pyhän Hengen uudistuksen eli uskon lahjan. Hän, Jumalan Henki, Totuuden Henki, on uskoni antaja ja täyttäjä. Hän myös antaa minulle ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän kun se aika koittaa. Siksi saan kiittää ja ylistää Jumalaa hänen sanomattoman suuresta armostaan, jolla hän joka päivä pitää minusta huolta.

    • Matias,

      Luetko kaiken sellaisella vauhdilla, ettet huomaa, käsitä, sisäistä mitä sinulle kirjoitan.

      Kirjoitin: ”Suoraan sanoen, Matias, pikalukusi omien sanojesi mukaan vaikka millä kielellä on tarpeetonta, jos Itse Asia suomeksi ei yllä sinun sydämellesi eli sinun uudestisyntyneeseen henkeesi.”

      En kysynyt oletko uudestisyntynyt. Kehität kysymyksen joen ole tehnyt: ”Joten vastauksena kysymykseesi olenko uudestistynyt vastaan mitä suurimmalla ilolla, että kyllä olen.”

      Olen kahdesti aikaisemmin huomauttanut, että väännät kysymykseni ja lausumani toiseksi. Kummallakaan aikaisemmalla kerralla et lukenut riittävällä hitaudella tai huolella tai ymmärryksellä mitä kirjoitin. Silloinkn ehdotin sinulle ”oops” metodia, virheesi korjaukseksi. Kirjoitit kyllä kommentin minun kommenttiini, tai niin se oli osoitettu, mutta puhuit umpia ja lampia, asioita, joilla ei ollut mokasi kanssa mitään tekemistä. Ehdotit, että ojennukseni sinulle olisi ollut sama kuin pikkuppoika (tai vastaava) olisi lähtenyt potkimaan korkeimman luokan laskuvarjojääkäriä??

      Myös apostolisten isien lausunnot kastaa lapsia olit väännellyt erilaisiksi kuin tekstilähteessä, josta lainasit.

      Nyt tämäkin vastaus on käsittämätön kaikin osin ja toistelet samaa kielellistä virhettä vuosikausia. En puutu tässä sinun lapsikasteeseesi ja uudestisyntymiseesi siinä. –

    • Reijo

      Tekstini uudestisyntymästä oli vastausta sinun lauseeseesi:

      ”Asia suomeksi ei yllä sinun sydämellesi eli sinun uudestisyntyneeseen henkeesi.”

      Esille laittamani Raamatunkohdat olivat suomeksi vuoden 1933/1938 käännöksen mukaisia, koska edellä lausuit:

      ”Sen voi sitten, tai oikeastaan täytyykin tällä foorumilla suomeksi selittää, ”

      Joten mielestäni olen liittynyt nimenomaan sinun puheenvuoroihisi.

      Oletko muuten tietoinen, että Apostolien isien teksteillä tarkoitetaan omaa kokoelmaansa niistä kirjoittajista joista osa on elänyt apostolien aikana ja osa seuraavien tai sitä seuraavien sukupolvien aikana. Olen pitänyt niistä luentosarjan alkukielellä kreikaksi yhdessä kommentaarien kanssa valmistellen.

      Ne on julkaistu suomeksi yhtenä kirjana: Apostoliset isät. Suosittelen sinulle, jotta silmäsi aukenisivat apostolisen ajan todellisen historiallisen todellisuuden ymmärtämiseksi.

      Sinun tekstissäsi toki lienee tarkoitettu eri asiaa kuin Apostolisten isien kokoelmaa. Vaikuttaa että sinulla on ollut kysymys Raamatun kirjoittajista, kun sanot:

      ”Myös apostolisten isien lausunnot kastaa lapsia olit väännellyt erilaisiksi kuin tekstilähteessä, josta lainasit.”

      En suinkaan väännä noita kohtia, vaan tulkitsen ne juuri sellaisiksi, kuin ne aivan kirjaimellisesti tarkoittavat. Sinua tietenkin häiritsee se, etten seuraa tulkinnoissani aikoinaan Hubmeierin vuosina 1525-27 keksimää anabaptistista kasteoppia enkä hänen tulkintojaan eräistä raamatunkohdista. Koko uudelleenkastajien oppihan keksittiin vasta 1520 -luvulla. Ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa kolme miestä, jotka jo lapsena olivat saaneet kasteen kastoivat toisensa uudelleen tammikuussa 1525, yhteiskunnallisena protestina Zürichin kaupungin päätökselle rangaista niitä, jotka laiminlöivät lapsiaan jättämällä heidät kastamatta. Koskaan aikaisemmin ei lapsena kastettuja ollut uudelleen kastettu koko kirkon historian aikana.

      Tämä nyt vain sattuu olemaan historian todellisuutta, eikä menneistyyttä voi muuttaa, vaikka kuinka jonkun mieli tekisi. ”Historia ei tunne jossia.”

    • Matias,

      ”Tekstini uudestisyntymästä oli vastausta sinun lauseeseesi:

      ”Asia suomeksi ei yllä sinun sydämellesi eli sinun uudestisyntyneeseen henkeesi.””

      Pidän tätä yhtenä syynä kysymykseen, ”ymmärrätkö mitä luet?” Meidän henekemme, vaikka uudestisyntynyt ei ole automaattinen ”imupapaeri”, vaan se on hallinnassamme. Lihallinen mielemme, sielullisuutemme on yhteistyössä syvyyden voimien kanssa, sekin vain siinä määrin kuin sallimme. Eli kaikki Jumalan vaikutukset eivät yllä uudestisyntyneeseen henkeemme. Niin sinulla kuin minulla ja kenellä tahansa. – Tämä kaikki on selkeästi selitetty Raamatussa.

      Siis: En kysynyt uudestisyntymisestäsi.

    • ”Oletko muuten tietoinen, että Apostolien isien teksteillä tarkoitetaan omaa kokoelmaansa niistä kirjoittajista joista osa on elänyt apostolien aikana ja osa seuraavien tai sitä seuraavien sukupolvien aikana. Olen pitänyt niistä luentosarjan alkukielellä kreikaksi yhdessä kommentaarien kanssa valmistellen.

      Ne on julkaistu suomeksi yhtenä kirjana: Apostoliset isät. Suosittelen sinulle, jotta silmäsi aukenisivat apostolisen ajan todellisen historiallisen todellisuuden ymmärtämiseksi.

      Sinun tekstissäsi toki lienee tarkoitettu eri asiaa kuin Apostolisten isien kokoelmaa. Vaikuttaa että sinulla on ollut kysymys Raamatun kirjoittajista, kun sanot:

      ”Myös apostolisten isien lausunnot kastaa lapsia olit väännellyt erilaisiksi kuin tekstilähteessä, josta lainasit.””

      ————————————————————–

      Matias,

      Tiedän ketkä ovat määritelmän ”Apostoliset isät” alla. Heissä kukaan vähän ennen ja jälkeen vuotta 100 ei suosittele tai opeta lapsikastetta. Apostolisten isien ”ansioksi” voidaan laskea seurakunnallisen elämän uskovien yhteydessä alkavan kangistua, mutta epäraamatullisuudet muuttuivat käytännöksi vasta kaksisataa vuotta myöhemmin.

      Olet saattanut pitää luentosarjoja. En pyydä niistä todisteita, mutta sellaisia ei ole liikkeellä ja siksi en edes mainitsisi niistä. Älä sinäkään. ”Vaikuttaa siltä” jne. Eikö lausumasi ole vähän hoopo? Minun tietoni näistä, Apostolista isistä on se minkä saa kaikki asiasta kiinnostuneet. Ikävä kyllä, minun on todettava, että harhautusvimmasi on syvällä sinussa.

      Kun kirjoitin, vastalauseen apostolisten isien lapsikastelauseisiisi, niin olit vaiti ja se riitti minulle tuolloin. Annetaan asian olla! Kuitenkin tartutat keskusteluun kyseenalaisen henkäyksen, näillä jatkuvilla yrityksilläsi tehdä minut asioista tietämättömäksi. Oli sommitelmasi, tulkintasi mitä tahansa, niin niihin puututaan, kun ne poikkeavat jo lasketulta Perustukselta. Esitä asiasi, kantasi, mutta jätä esimerkiksi minun persoonani ulkopuolelle mollauksiesi.

    • Reijo kirjoittaa:

      “Tiedän ketkä ovat määritelmän ”Apostoliset isät” alla. Heissä kukaan vähän ennen ja jälkeen vuotta 100 ei suosittele tai opeta lapsikastetta. Apostolisten isien ”ansioksi” voidaan laskea seurakunnallisen elämän uskovien yhteydessä alkavan kangistua, mutta epäraamatullisuudet muuttuivat käytännöksi vasta kaksisataa vuotta myöhemmin.”

      Reijon väite ei pidä paikkaansa;

      Apostolisistä isistä suora lainaus; ( Polykarpuksen marttyyrio)

      “ Polykarpos lausui: ”Jo kahdeksankymmentä kuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?” ( Apostoliset Isät)

      Polykarpos oli tässä tekstikatkelmassa 86 vuotta kohdatessaan marttyyri kuoleman ( v 156/7 jkr. ). Hän oli koko ikänsä palvellut Kristusta ja kastettu apostolisena aikana eli sylilapsena v 69/70 ekr.

      Apostolisista isistä löytyy muitakin kohtia ( jota laajuuden tähden ei voida tässä käsitellä) esim Barnabaan kirje jossa yhdistetään Vt:n tekstejä veteen liittyviin kohtiin. Näin kirje puhuu Jumalan asettamasta kasteen sakramentista.

      Reijon toinen väite ei myöskään pidä;

      “ Apostolisten isien ”ansioksi” voidaan laskea seurakunnallisen elämän uskovien yhteydessä alkavan kangistua, mutta epäraamatullisuudet muuttuivat käytännöksi vasta kaksisataa vuotta myöhemmin.”

      Reijo ei mainitse mitä nämä epäraamatullisuudet ovat. Vihjailu ei tässä auta! Logiikka on seuraava;

      Alkuperäinen kristinusko rappioitui hyvin nopeasti ja kirkon elämä turmeltui, nyt helluntailaisuus palauttaa alkuperäisen ja puhtaan uskon. Helluntaiherätyksen katsotaan saaneen alkunsa 1900-luvun alussa huomaamattomasta Los Angelesin Azusa-kadun herätyksestä.

    • Reijo

      Kastekäsityksesi perusoletus on keksitty vasta 1520 -luvulla. Tämä on historiallinen todellisuus. Kuvitelmasi kirkon alkuaikojen opista ja käytännöstä leijuvat ilmassa. Niillä ei ole mitään kosketuskohtaa lähetystilanteitten koko perheen kasteiden kanssa. Jo paljon ennen Jeesuksen aikaa juutalaisessa kääntymyksen kasteessa vallitse sellainen sääntö, ettei pakanaperheestä saanut kastaa ainuttakaan ihmistä, jos yksikin aiottiin jättää pyhän kansan ulkopuolelle eli ilman kastetta. Tuollaisessa tilanteessa rabbi ei saanut antaa lupaa kasteelle.

      Samaisesta kasteesta opetettiin, että juuri tuon kasteen välityksellä ihminen aloitti uuden elämän. Hän tuli kasteessa ”yhden päivän ikäiseksi”, kuten tuolloin sanottiin, nykyisen matematiikan mukaan ihminen aloitti kasteessa koko elämänsä uudelleen nollapisteestä alkaen eli siis uudelleen aivan syntymästään asti.

      Tähän samaan sisältöön viittaa Raamatun puhe kasteesta uudestisyntymänä. Uuden testamentin puolella vain tähän yleiseen kokonaan uuden elämän alkuun liitetään sanoma Vapahtajastamme Jumalan kansan yhteyden perustana. Kirkkohan on Kristuksen ruumis, kuten Efesolaiskirje sanoo Ef. 1:22-23.

      Apostolien isien kirjasta sinun kannattaisi ottaa oppia

      Samin

      selkeästä tekstistä. Se on täyttä asiaa.

      Muista että maailman vanhin kasteen toimitusta selostava käsikirja selkeästi antaa ohjeet siitä, että kastetoimituksessa ensiksi kastetaan lapset ja vasta sitten aikuiset.

  2. Matias,

    Yritin pitää asian yksinkertaisena ja mainitsin toisen käskysanan puuttumisesta, jonka puuttumista kaikella epäraamatullisella puolustelit.

    Vielä kerran pyyntö: Miksi ei toista käskyä ole RKK/evlut opissa. Kummankin Raamattulaitoksessa se on mutta huomautuksella (RKK), että sitä ei enää tarvita, koska kuvat vain edesauttavat Jumalaa lähestyttäessä.

    Mitä idän katolisten kymmeneen käskyyn tulee, niin siitä ei ole kysymys. Ei kaikkea asiaankuulumatonta, eli sellaista mistä en mainitse, tarvi kasata ”vastauksiisi, ikäänkuin olisin niihin puuttunut.

    • Reijo

      Edelleenkin kinaat aivan turhanpäiväisestä kysymyksestä. Turhennat alkuperäisen kuvakiellon ajatuksen että siinä kielletään epäjumalan kuvien palvonta, lisäämällä siihen islamin uskontoon kuuluvan tulkinnan, että siinä muka kiellettäisiin kaikkien kuvien tekeminen. Tämä islamin opin mukaisen tulkinnan kirkko on kumonnut jo vuoden 787 Nikeassa ja Konstantinopolissa pidetyssä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa.

      Joten mielestäni aivan turhaan yrität uudelleen herättää henkiin sellaisia menneisyyteen kuuluvia tappeluita, jotka kristikunta on valmiiksi käsitellyt jo noin 1235 vuotta sitten torjuttuaan islamin aiheuttaman haasteen.

      Muuten miksi kiivailet sellaisen tulkinnan puolesta, jota itsekään et noudata. Näen nimittäin sinun kuvasi tämän ketjun bloggaajien esittelyssä. Jos nimittäin olisit uskollinen omalle tulkinnallesi, niin et alkuunkaan käyttäisi minkäänlaisia kuvia. Joten. missä on johdonmukaisuutesi?

      Mutta onhan toki aihetta huomata kuvasi olevan miellyttävä. Ihan hyvän näköinen mies siinä kuvassa on ja kuvakin on onnistunut.

      Itse en näe mitään estettä kotini koristamisessa kauniilla kuvilla.

      Olen myös ollut Kumlingen kirkkoherra. Kumlingen kirkko on upein seinämaalauksin koristeltu. Koko sarja on myös aivan oikeaoppisesti järjestetty:

      Alhaalla on ilmestysmajan verhot: Jumalan kansa on matkalla Egyptin orjuudesta luvattua maata kohti, eli siis kirkko on matkalla ajasta iäisyyttä kohti, ajan vaivoista taivaan iloa kohti,.

      Seinillä on kuvattu koko pelastushistoria maailman luomisesta viimeiseen tuomioon asti. Kaikki oleelliset kohdat on kuvasarjassa esitetty aivan oikeassa järjestyksessä ja asianmukaisin muotoiluin. Näin siis kerrotaan kaikki se Jumalan työ mitä hän on meidän pelastamiseksemme tehnyt. Näin matka ajasta iankaikkisuuteen on valmistettu ja yhteys luotu maan ja taivaan välille.

      Katossa on kuvattu pyhimyksiä ja enkeleitä. Koko taivaan joukko on kuvattu myös liturgisesti oikein pukeutuneina. Heillä on albat yllään, kastepuku, vanhurskauden vaate. Heillä on myös stola aidosti ristissä. Näin heidän asunsakin kertoo, että Jeesuksen risti on meidän toivomme ja taivaan meille avannut. Ristin sanomaa he julistavat ja ylistävät Jumalan Karitsaa.

      Kuvien tehtävä kirkollisessa käytössä on julistaa evankeliumia. Pitää esillä elämän sanaa. Siinäkin hyvä kuva puhuu enemmän kuin sata sanaa.

    • Matias,

      Kysyin yksinkertaisen kysymyksen ja se koski niitä kymmentä käskysanaa, jotka Itse Jumala ”sormellaan” kirjoitti kivitauluun.

      Kuvakiellon merkityksestä en kirjoittanut. Kirjoitin vain, että se on toinen käsky, Jumalan antamasta kymmenestä käskystä.

      Älä nyt enää tähän jatka uudella umpien ja lampien juoksutuksella. Voit omaksua vastaisen varalle Vatikaani II:n jälkeen , -68 työstetyn La Sacra Bibbia- laitoksen, Esodo 20, 3-5, (sivu 106) selitys-tulkinnan. Tämä laitos on englanniksi ja ranskaksikin.

    • Matias ja Reijo

      Olisiko seuraavista raamatun paikoista jotakin apua tässä keskustelussa?

      2. Kor. 4:4
      Kol. 1:15

      Jeesus Kristus toisena Aadamina? Tosi ihminen ja tosi Jumala? Jeesus Kristus lain täyttäjä?

    • Reijo

      Katolisten opetus kymmenestä käskystä on saatavissa suomeksikin. Katolisen katekismuksen kohdassa 2051 todetaan läntisen perinteen mukainen opetus otsikolla: ”Katekeettinen traditio”.

      Katolisen katekismuksen tämä kohta on julkaistu suomeksi osoitteessa

      https://katolinen.fi/ktlnnf-wp-content/uploads/2014/01/KKK-3.OSA-1.JAKSO-1691-2051.pdf

      Tarkempi kymmenen käskyn selitys alkaa sitten kohdasta 2052 eteenpäin. Kolme ensimmäistä käskyä löytyvät osoitteesta:

      https://katolinen.fi/ktlnnf-wp-content/uploads/2014/01/KKK-3.OSA-2.JAKSO-1.L-2052-2195.pdf

      Tästä näkyy katolisen kirkon opetus yksiin kansiin pantuna. Toinen käsky alkaa näin:

      Toinen artikkeli

      TOINEN KÄSKY

      ”Älä käytä väärin Herran, sinun Jumalasi, nimeä” (2 Moos. 20:7).67

      ”Teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: ’Älä vanno väärää valaa’ … Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan” (Matt. 5:33–34).

      I Herran nimi on pyhä 2807–2815

      2142. Toinen käsky säätää pitämään Herran nimen kunniassa —– Jne.

    • Reijo

      Viittaat johonkin italiankieliseen raamattujulkaisuun ja sen sivunumeroon. Olisi mielenkiintoista tietää mistä käännöksestä tai kommentaarista on kysymys. Italiaksi nimittäin on julkaistu moniakin erittäin hyviä ja ajankohtaisia raamatunkäännöksiä ja joissakin niissä on myös eri tasoisia kommentteja aina laitoksesta riippuen.

      Viimeksi olen lukenut psalmin 112 kommentaarin osoitteesta

      https://www.novena.it/sacra_bibbia/salmi/sal112.htm

      Valmistelen seuraavaa blogiani sunnuntain 11.9.2022 introituspsalmista Ps. 112:5-9 sekä lehtiartikkelia perjantain 9.9. Kotikirkko palstan kirjoitustani Somero -lehteen.

      Mutta tehdäksemme asian yksinkertaiseksi kannattaa lukea puhtaalla suomen kielellä mitä 2. Moos. 20 sanoo:

      Kymmenen käskyn laki

      20

      1 Niin Jumala puhui kaiken tämän:

      2 »Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.

      3»Sinulla ei saa olla muita jumalia.

      4 »Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. 5 Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua.
      6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

      7 »Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.

      Huomaapa tästä nyt selvästi, että kysymys on epäjumalien palvonnan kieltämisestä. Kuvat eivät olleet mitä tahansa kuvia vaan epäjumalien kuvia.

      Se että historian kuluessa on esiintynyt erilaisia tapoja yhdistää Raamatun käskyjen luettelo kymmeneen kohtaan, ei alkuunkaan muuta itse käskyjen sanomaa.

    • Teosofien väärät opetukset voivat siirtyä seuraavalle sukupolvelle. Heidän harhaoppiset kuvitelmat sokaisevat seuraavan sukupolven ja näin he aiheuttavat itse itsellensä tuhoa. Vastaavasti alkoholiperheen lapsi kärsii ja jopa hänen lapset, lapsen lapset.

    • Seppo

      1) Elämän arkirealismi osoittaa, että pahat taipumukset siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tarvitaan melkoisen paljon sivusta tulevaa apua, jotta tuollainen kierre voidaan lopettaa.

      2) Tuo yhteys, missä tämä mainitsemasi lauselma esiintyy, voidaan kääntää kahdella tavalla.

      Joko niin että tuo sana ”tuhannet” viittaa hyvin moniin ihmisiin, luku on vain kuin viitteenomainen vihje valtavan suuren luvun kertovana.

      Toinen mahdollisuus on kääntää niin, että tuo sanoo tuhansille sukupolville.

      2.Mooseksen kirja:

      20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;

      20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

      Kun siis yritetään tulkita sanoma asialliselle suomelle, niin se kuuluu vapaasti ilmaisten tämän tapaisesti:

      Jumala antaa pahojen tekojen vaikuttaa useamman sukupolven ajan kurjuutta ja vaikeuksia niille jotka rikkovat hänen tahtonsa,

      mutta suuressa hyvyydessään ja armossaan hän antaa valtaisan rakkautensa runsain mitoin koitua käsittämättömän suuren joukon hyväksi niille, jotka häneen turvaavat ja tahtovat elämänsä ojentaa hänen tahtonsa mukaiseksi.

      Tähän voidaan verrata sitä kiinalaisten esittämää ajatusta, että sellainen joka tappaa ihmisen, tappaa myös ne tuhannet sukupolvet tulevia ihmisiä, jotka mahdollisesti olisivat hänen jälkeensä syntyneet.

    • Paajanen, teosofeilla on erittäin vähän alkoholiongelmia ja terveellisen ruokavalionsa vuoksi he sairastavatkin km vähemmän kuin muut ja heidän keksi-ikänsä on hyvin korkea.
      Mutta jätit (tietysti) vastaamatta onko siis Jumalan kosto viattomille lapsille , lapsenlapsille ja lapsenlastenlapislle oikeudenmukaista.

    • Paajanen, teosofeilla on erittäin vähän alkoholiongelmia ja terveellisen ruokavalionsa vuoksi he sairastavatkin km vähemmän kuin muut ja heidän keksi-ikänsä on hyvin korkea.
      Mutta jätit (tietysti) vastaamatta onko siis Jumalan kosto viattomille lapsille , lapsenlapsille ja lapsenlastenlapsille oikeudenmukaista.

    • Matias, kysyin onko oikeudenmukaista että Jumala KOSTAA muiden tekoja niihin syyttömille lapsille. Kiertelit tapasi mukaan taas kysymyksessä olennaisen.

    • Tesofit opettavat mm. että Ihmisten tulisi saavuttaa yleinen veljeys huolimatta rotujen , uskontunnustuksien, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin eroavaisuuksista.

      Paajasen mukaan tämä on siis väärää opetusta.

    • Seppo

      Elämme yhteisönä. Yhteisössä kaikki ihmiset vaikuttavat toisiinsa. Näin myös yhden ihmisen pahan teon vaikutukset koituvat koko yhteisön ongelmaksi. Vastasin siis nostaen esille tämän kokonaista yhteisöllisyyttä korostavan ylisukupolvisen näköalan esittelyllä.

      Muista sellainen kiinalainen viisaus, että puun istutuksella vaikutetaan sadaksi vuodeksi, mutta lapsen kasvattamisella tuhanneksi vuodeksi.

      Hyvän tekeminen eli siis tulevaisuudesta huolehtiminen toteutuu viisaiten siten, että kasvattaa lapsensa mahdolisimman hyvin, kun taas lasten laiminlyönti saa aikaan pahoja hedelmiä monien sukupolvien ajan.

  3. Matias Roto 02.09.2022 08:04 ja 10:59.

    Mitä näillä on tekemistä minun kommenttiini kommentoinnin ja meneillään olevan keskustelun kanssa??!!

    RKK:n toinen käsky on Jumalan kolmas käsky. Älä lähde Jumalan ”kelkasta” pois ja liukastelemaan itseksesi, vaikka RKK:n kanssa.

    Myös: ” Viittaat johonkin italiankieliseen raamattujulkaisuun ja sen sivunumeroon. Olisi mielenkiintoista tietää mistä käännöksestä tai kommentaarista on kysymys.” ei edusta asiasta, RKK:n Raamatuista, perilläoloa. Ei tietysti tarvikkaan olla niistä perillä, mutta sinun sadat eri kieliset raamattu-kopiot velvoittavat enempään asiantuntemukseen. Palaan kun ehdin, eli laitan sinulle tietoja tästä 1968 laitoksesta ja sen merkityksestä RKK:ssa.

    • Reijo

      Aivan lyhyesti

      Erilaiset tavat ryhmitellä kymmenen käskyä eivät muuta pienimmässäkään määrin Raamatun tekstien tulkintaa. Kysymys kun niissä on ainoastaan erilaisista katekeettisista tavoista antaa saman aineksen opetuksessa.

      Oleellista on huomata että Raamatun tekstit puhuvat epäjumalan kuvien teon ja palvonnan kiellosta. Niissä ei kielletä kuvien käyttöä Jumalan kunniaksi. Mietipä itse Ilmestysmajan koristelua ja sitten myöhemmin Jerusalemin temppelin. Niissä oli melkoinen määrä taideteollisen työn tuloksia.

      On miellyttävää että vaivaudut antamaan mainitsemasi teoksen julkaisutiedot. Minä puolestani viittasin erittäin korkeatasoisen oppilaitoksen palveluksessa olevan opettajan teokseen. Halusin vain kertoa, että italiaksi on kirjoitettu hyvinkin iso määrä erittäin päteviä raamatunkäännöksiä ja kommentaareja.

    • Reijo

      Raamatun sanomasta perillä olosta puheen ollen.

      En muista nähneeni sinua eksegetiikan tutkijaseminaareissa kolmeen vuosikymmeneen sen paremmin Helsingin yliopistossa kuin Åbo Academissa.

      En myöskään muista nähneeni sinua Timo Veijolan järjestämässä Euroopan eturivin Vanhan testamentin eksegetiikan ja Raamatun arkeologian tutkijoitten konferenssissa Hyvinkäällä viime vuosituhannen loppupuolella.

      Enkä myöskään muista sinun olleen mukana siinä Suomen Akatemian huippuyksikössä, missä meitä oli 60 eksegeettiä mukana.

      Alkaakohan minulle tulla vanhuuden unohduksia vai mistäköhän se johtuu, etten sinua muista noissa tilanteissa nähneeni?

  4. ”Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista,”

    Tämä näyttää ainakin kristillisessä kontekstissa pitävän paikkansa, se on otettu omaksi ohjenuoraksi. Eräs varhainen kirkkoisä loihe lausumaan, että Kristuksen murha on anteeksiantamaton ja se koskee jokaista juutalaista. Kaikkialla, ja kaikkina aikoina, he ovat siihen syyllisiä. Siksi he kirjoittivat juutalaisia herjaavan uskonnon, koska halusivat ilokseen katsella, kun juutalaiset menevät ikuiseen piinaan.

    Toinen sanoi, että heitä ei kuitenkaan pitäisi tappaaa, koska heissä on Kainin merkki, mutta piinatkaamme heitä alati. He voivat olla keskuudessamme, mutta eläkööt he köyhyydessä ja kurjuudessa, näin he todistavat, että jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto.

    Sitten laadittiin juutalaisvastainen lainsäädäntö joka levisi koko Eurooppaan.

    Vaikuttaako oikealta uskonnolta tämä ?

    • Tarja

      Se mitä kerrot antisemitismin siirtymisestä aikakaudelta toiselle annoit yhden näkökulman. Se kuitenkin on vain yksi tekijä valtavan jo muinaisista puunilaissodista peräisin olevan laajemman antisemitismin syvästä puoliksi alitajuisesta tai ainakin tiedostamattomasta perinteen siirtymisestä sukupolvesta toiseen.

      Sen sijaan puheesi siitä, että kirkkoisät muka olisivat keksineet uuden uskonnon, ei ota todesta sitä aatehistoriallista jatkumoa, että Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen vuonna 70 jKr. vain kaksi juutalaisesta kulttuurista noussutta liikettä on jatkanut nykyaikaan asti. Niistä isompi on Jeesus Nasaretilaisen seuraajat eli kirkko ja toisena on synagoga-juutalaisuus. Näistä kirkko on ottanut todesta ikivanhaan juutalaisuuteen kuuluneen kansainvälisen näköalan, että uskonisä Aabrahamin perinnöstä siunataan kaikki kansat maan päällä. Synagogan juutalaisuus puolestaan on voimakkaammin pitäytynyt uskonnon ja juutalaisen kansallisuuden yhteenkuuluvuuteen.

      Kuten olen jo ennenkin kertonut keskustelustani erittäin oppineen ja miellyttävän juutalaisen herrasmiehen kanssa, niin toistan tässä vielä uudelleen saman ajatuksen. Kirkon ja synagogan väliset erot voidaan asettaa niiden oleellisuuden mukaan tärkeysjärjestykseen. Kun kaikki sivuseikat on jätety sivuun, niin lopulta jäljelle jää vain se suuri ja ratkaiseva näkökulma, että

      synagogan juutalaiset odottavat Messiaan tuloa vasta vastedes,

      mutta kristityillä Messias on jo tullut. Hän on Jeesus Kristus.

  5. Eellä kuvaamani tapaus ’Kristuksen murha’ on itseasiassa tuntematon käsite, koska evankeliumin tarinassa oli nasarealaisen lahkon jäsen Jeesus, Iesous, jonka roomalaiset ristiinaulitsivat kahden muun kanssa, ja hyvin monen Tuhannen muun kanssa, koska se oli roomalainen rangaistustapa. Kristus on joku arvonimi, miten sen voi murhata. Kristus on kirjoitettu sanan Messias päälle.

    Murhaa voimme kutsua myös teloitukseksi, koska se oli Rooman lain mukainen, ei siis varsinaisesti mikään summittainen murha, vaan lakisääteinen rangaistus.

    Kaiken lisäksi, Päähenkilön kerrotaan elävän, vielä kahdentuhannen vuoden jälkeenkin, joten siinäkin mielessä hänen kuolemansa rankaiseminen sukupolvelta toiselle ja vielä syyttömille ylittää jo kaiken ymmärryksen.
    Miten te koskaan voitte saada anteeksi ajattelemattomuuttanne, kun teille on kuitenkin järki annettu ajattelemista varten.

    • Tarja

      Olisi hyvä, että palaisit näissä kannanotoissa nykyajan tasolle. Jo natsien aikaisissa juutalaisten vainoissa monet kristityt auttoivat lukemattomia juutalaisia pelastumaan. Silloisessa poliittisessa tilanteessa se vain oli todella vaikeaa ja toisinaan myös auttajalle hengenvaarallista.

      Sodan jälkeen on pidetty lukemattomia syvällisiäkin seminaareja sekä konferensseja ja kokouksia, missä eri kirkkojen edustajat ja juutalaiset ovat keskustelleet keskinäisistä suhteista. Melkoinen määrä yhteisiä julkilausumia on laadittu antisemitismin torjumiseksi.

      Toisinaan antisemitismin leimaa käytetään myös täysin päättömästi. Näin esimerkiksi tänä vuonna venäläinen sotapropaganda on käyttänyt ukrainalaisista mielettömiä väitteitä nimittäen heitä natseiksi. Eivät mokomat huomaa että Ukrainan presidentti on juutalainen.

      Joten meediakriittisyys on aiheellista myös antisemitismistä puhuttaessa. Onhan venäläisten propagandan varsinainen tähtäyspiste aivan muualla kuin juutalaisissa. He haluavat nostaa kansallistunnetta ja valmiutta sotaan vetoamalla ihmisten muistikuviin toisen maailmansodan ajoilta, jolloin saksalaiset, natsit Hitlerin johdolla hyökkäsivät Neuvostoliittoa vastaan. Tuohon muistikuvaan vedoten kuvitellaan nostettavan uutta intoa uuteen sotaan.

  6. Matias, sinulla on mahtava tietomäärä. Voisitko laatia vaikka tietokirjan tuosta jatkuvasti ajankohtaisesta lapsikaste – uudestisyntyminen -aiheesta? En oikein tiedä, kuinka paljon aikaa ja vaivaa kannattaa uhrata näihin blogeissa tapahtuviin mielipiteen vaihtoihin. Argumentointisi valuu täällä kuin vesi hanhen selästä ja saat koko ajan kohdata samoja väitteitä ja argumentteja, joiden perusteelliseen perkaamiseen tarvittaisiin aikamoinen helluntailaisen teologian ja suoraan sanottuna jargonin tuntemus. Teologiaa opiskelleet helluntailaiset osaavat kirjoittaa huomattavasti asiallisempaakin lapsikasteen kritiikkiä anglosaksisen baptistisen tutkimustradition pohjalta. Mutta nämäkin veljet ovat tainneet saada osansa Reijon vuodatuksista.

    Reijo M, suosittelen vielä kerran, että lukisit läpi 1-2 kirkkohistorian peruskurssikirjaa, niin ymmärtäisit paremmin, miksi emme innostu väitteistäsi. Silloin voisit myös paremmin ymmärtää niitä helluntailaisia, jotka opiskelevat teologiaa. Emme me yritä pimittää Raamattua vaan ymmärtää sitä paremmin. Koska monet meistä ovat myös kokeneet, kuinka Jumalan sanassa on voima pelastaa meidät ja varjella pelastuksemme täyttymyksen asti.

  7. Matias
    ”Olisi hyvä, että palaisit näissä kannanotoissa nykyajan tasolle. Jo natsien aikaisissa juutalaisten vainoissa monet kristityt auttoivat lukemattomia juutalaisia pelastumaan. Silloisessa poliittisessa tilanteessa se vain oli todella vaikeaa ja toisinaan myös auttajalle hengenvaarallista.”

    Kyllä minä nykyajankin tunnen, kerroin sinulle vasta että juutalaispalstalla on eräänä otsikkona Saatanan synagoga, ja karmeita kommentteja löytyy pilvin pimein jos haluat, että siirrän tänne, mutta tuskinpa kukaan haluaa. Voi olla, että niitä on mennyt myös poistoon.

    Muutamat tavalliset ihmiset ovat toki voineet auttaa myös natsiaikana, eiväthän kaikki ole evankeliumin ja Lutherin oppien läpitunkemia, tuskin ovat koskaan lukeneet kumpaakaan, Mutta kirkko institutiona ja suurena mielipidevaikuttajana ei ole tehnyt selvää eroa natsien ideologiaan vaan myös Suomessa on ollut mielipiteitä pappien taholta ikäänkuin hyväksyvänä tapahtumille. Viitaten juuri ”Kristuksen murhaan ”ja sen aiheuttamaan muka ikiaikaiseen onnettomuuteen heidän osalleen.
    Siihen sisältyy ikäänkuin uhka, että tulette kärsimään siihen saakka kunnes otatte Kristuksen vastaan. Toisin sanoen, käännytte kirkon uskoon.

    Ei vaikuta armolliselta poppoolta.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25