Nevşehirin maakunnassa, Turkissa, asui tuhansia vuosia sitten perhe, johon kuului vanhempien lisäksi kolme lasta. Kaksi lapsista, Saadet (7) ja Sema (8), olivat tyttöjä, Ismetin (5) edustaessa perheen miespuolisia jälkeläisiä. Vanhemmat, Akay ja Ishik, olivat ajalle tyypillisesti maanviljelijöitä.
Perheellä saattoi olla ajoittain vaikeaa, satojen ollessa epätasaisia. He kuitenkin tulivat toimeen ja tekivät yhteistyötä alueen muiden maanviljelijöiden ja karjankasvattajien kanssa. Nälkä saattoi joskus olla, mutta se oli onneksi aika harvinaista. Alueella pärjättiin hyvin, jos sato onnistui edes joten kuten. Satokauden päättyessä kylällä pidettiin jopa juhlia.
Elämä oli vaatimatonta, mutta eivätpä aikalaiset paremmastakaan tienneet. He olivat tyytyväisiä vähään. Perhe oli myös menettänyt yhden lapsen aikaisemmin. Ekin oli kuollut muutaman kuukauden ikäisenä eikä kukaan tiennyt syytä. Kuolema oli ehkä rangaistus jostain. Saadet, Sema ja Ismet sen sijaan voivat hyvin. Ismetistä tulisi maatilan luontainen jatkaja kun sen aika koittaa, mikäli jotain odottamatonta ei tapahtuisi.
Ishik oli kuitenkin onneksi taas raskaanaa, lapsi voisi syntyä lähiaikoina. Lapsia olikin hyvä olla paljon, koskaan kun ei voinut tietää mitä tapahtuu ja selviävätkö perheenjäsenet, jos perhe kohtaa vaikeuksia tai sairauksia. Ei lapsiin silti ainoastaan hätävarana suhtauduttu. Lapset olivat perheessä rakastettuja ja heistä pidettiin kaikin puolin hyvää huolta. Iltaisin Ishik, oman aikansa Spotify, lauloi lapsille, josta myös Akay piti.
Kun Akay oli eräänä päivänä lopettelemassa päivän urakkaa, hän huomasi kasvoilleen ripsahtelevan jotain. Vettä. Outoa. Vettä ei ollut koskaan aikaisemmin tullut ylhäältä, taivaastako se tuli? Akay meni kotiinsa perheen luokse, jossa perhekin ihmetteli samaa asiaa. Lapset leikkivät ulkona ja antoivat sateen kastella heidät kokonaan. Akay oli mielissään, ehkä sadosta tulisi runsaampi sateen myötä.
Akay tiivisti katon ja perhe sai nukkua yönsä lämpimässä ja kuivassa. Perhe heräsi aamulla tavallistakin aikaisemmin siihen, että vettä alkoi tulemaan jo sisälle asti. Akay meni ulos ja näki peltojen olevan veden valtaamia. Vettä satoi jatkuvasti enemmän ja voimakkaammin. Perhe ei voinut muuta kuin jättää kotinsa väliaikaisesti ja siirtyä sateen ajaksi lähettyvillä sijaitsevalle, ehkä viisikymmentä metriä korkealle, vaaralle. Muutkin lähiseudun perheet alkoivat hiljalleen kerääntymään samaan paikkaan. He rakensivat mukana tuomistaan rakennustarvikkeista yhteisiä suojia, joissa voisivat nukkua, mikäli sade ei kohta lakkaisi.
Kun seuraava aamu valkeni, vaaralla olleet perheet kauhistuivat. Vettä oli satanut koko ajan lisää, nyt se oli peittänyt jo ison osan vaaran alapuolelta, kaikki pellot ja kodit olivat veden vallassa. Kolmantena päivänä vesi alkoi nousemaan jo vaaraa pitkin ja perheet alkoivat olemaan kauhuissaan. Neljäntenä päivänä vaaran huipulla oli enää niukalti liikkumatilaa. Osa perheistä oli yrittänyt rakentaa suojaksi tarkoitetuista tarvikkeista lauttoja pahimman varalle. Nyt alkoi olemaan se aika.
Kun vaaran huippukin peittyi vedestä, ihmiset siirtyivät tekemilleen hatarille lautoille, joiden päällä ei voinut olla mutta niistä pystyi sentään pitämään kiinni. Lauttoja ei riittänyt kaikille. Akayn perheestä vain Sema mahtui yhdelle lautoista, loput perheestä, kuten monet muutkin perheet, jäivät kokonaan veden varaan. Lautoistakaan ei ollut apua, niitä ei oltu tehty kellumaan veden varassa ja ne hajosivat lyhyen ajan jälkeen.
Kun vesi oli peittänyt vaaran ja Akay pidätteli perhettään vielä vaivoin veden pinnalla, Ishik kysyi itkunsekaisen kauhun keskeltä, mitä he ovat tehneet ansaitakseen tällaisen kirouksen. Akay ei keksinyt mitään vastausta. Ishik katsoi Akayta viimeisen kerran, hapuili jo pinnan alle vajonneita lapsia ja vajosi itsekin syvyyksiin. Perheen neljäs lapsi ei ehtinyt koskaan syntymään.
Akay vajosi kauhuissaan pinnan alle, taisteli viimeiseen hengenvetoon asti ja kysyi maallisen vaelluksensa viimeisen kysymyksen: miksi?
Se oli Jumalan rakkautta, Akay.
Minä odotan ilolla sitä päivää jolloin saan nähdä Jeesuksen ja sen jälkeen saan olla aina hänen kanssaan.
Joten en osaa enää suhtautua kuolemaani jonakin kauhistuttavana asiana. Kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Kaikkihan me kuolemme kerran. Se tulee vastaan joka tapauksessa. Nyt kun olen uskovana saanut olla Jumalan hyvän huolenpidon kohteena kymmeniä vuosia ja siinä oppinut luottamaan hänen hyvyyteensä ja rakkauteensa , niin olen varma, ettei se rakkaus lopu kuolemaani. Päinvastoin. Sen jälkeen saan olla esteettä Hänen rakkautensa ja hyvyytensä sisäpiirissä. Ne asiat, jotka täällä maan päällä ovat sen esteenä poistuvat kaikki kun kuolen. Kuolemassa ei ole mitään muuta pelättävää, kuin se että niin monista rakkaista asioista joutuu luopumaan. Nyt kun tiedän taivaallisen kirkkauden korvaavan moninkertaisesti sen kaiken mitä kuolemassa menetän, niinpä pelolle ei ole tarvetta.
Antero Syrjänen tuot esille omaa näkökulmaasi, siis asetut (saanen näin sanoa) Jumalan tasolle käymään oikeutta Hänen kanssaan eli Hänen tulisi toimia sinun ymmärryksesi mukaan.
Minulle Raamatun sanoma on erilainen eli kun Jumala loi ihmisen Hän tahtoi ihmisen toimivat yhteydessään, vapaasta tahdostaan.
Sitten kun ihminen käytti tätä vapaata tahtoa väärin eli rikkoi Jumalan tahtoa niin Jumala erotti ihmisen yhteydestään.
Silti Jumala halusi ihmisen yhteyteensä ja toimi kuin toimi saadakseen sen tapahtumaan, mutta kun Jumala huomasi ihmisen tekevän kaikkea pahaa toisilleen niin Jumala hävitti kahdeksaa lukuunottamatta muut ihmiset. Tätä kyseenalaistit kirjoituksessasi, nyt minulle on selvää että kyllä Jumala luomilleen saa tehdä mitä haluaa, siis kun homma meni pieleen (näin ihmismielellä katsottuna) niin aloitataampa uudelleen josko paremmin onnistuisi, ei vieläkään toiminut, pahuus ihmisten keskuudessa jatkui.
Minulle edellä oleva on selkeä että kyllä kaiken luoja saa tehdä luomilleen mitä haluaa ja kuitenkin tapahtumien tarkoituksena on hyvä eli ohjata ihmisiä hyvään, voisi sanoa että ”jalostamalla” opetuksen kautta elämään rakkaudessa keskenään, siis hävittämällä pahaa tekevät.
Ymmärrän että nyt tuot esille kertomuksesi pienet lapset, no minä ymmärrän Jumalan kaikkitietävyyteen eli siihen että Hän tietää etukäteen mitä tapahtuu ja kuitenkin Hän antoi näille aikoinaan kuolleille mahdollisuuden kuulla evankeliumin kun Jeesus julisti sitä tuonelassa.
Lähtökohtaisesti Jumalamme ei tee kauppaa Ihmisten sieluista olivat ne syntymättömiä vai elämänsä ehtoota odottavia.
Ari Pasanen: ”Antero Syrjänen tuot esille omaa näkökulmaasi, siis asetut (saanen näin sanoa) Jumalan tasolle käymään oikeutta Hänen kanssaan eli Hänen tulisi toimia sinun ymmärryksesi mukaan.”
Näinkin voidaan sanoa. Olisin tehnyt paljon paremman maailman kuin Jumala. On suorastaan ihme, miten surkean maailman kaikkivaltias tästä sai tehtyä.
Ari: ”nyt minulle on selvää että kyllä Jumala luomilleen saa tehdä mitä haluaa, siis kun homma meni pieleen (näin ihmismielellä katsottuna) niin aloitataampa uudelleen josko paremmin onnistuisi, ei vieläkään toiminut, pahuus ihmisten keskuudessa jatkui.”
Tämä olisi ihan hyvä argumentti, jos me puhuisimme entiteetistä, joka ei ole kaikkivaltias. Raamatun Jumala tiesi varsin hyvin, että vedenpaisumus ei ratkaise mitään. Täysin turha massamurha kaikilta osin.
Ari: ”Minulle edellä oleva on selkeä että kyllä kaiken luoja saa tehdä luomilleen mitä haluaa ja kuitenkin tapahtumien tarkoituksena on hyvä eli ohjata ihmisiä hyvään”
Miten se auttaa yhtään mitään tai ”ohjaa hyvään”, että Jumala murhasi vedenpaisumuksessa joukoittain täysin viattomia ihmisiä, jopa lapsia?
Ismo Malinen: ”Antero lähtee omaan päättelyynsä ohi Kristinuskon kontekstin, sillä Raamatun mukaan kukaan ihminen ei ole viaton”
Ymmärsit väärin. Tarinassa seikkaileva perhe on viaton suhteessa siihen, mistä syystä Jumala päätti murhata kaikki ihmiset. He olivat tavallisia ihmisiä, eivät niitä erityisen pahoja ihmisiä, joiden takia massamurha polkaistiin käyntiin. Sellaista tilannetta kun ei ole olemassakaan, että aivan kaikki ihmiset olisivat erityisen pahoja.
Antero,
Mitä tarkoitat käsitteellä ”erityisen paha”? Tarkoitatko että kyseessä olisi sellainen pahuus, joka olisi jonkinlaisen tilastollisen ”keskimääräistä pahuutta” suuremman pahuuden puolella? Raamatun tulvasta pelastuneet eivät tulvasta pelastumisensa jälkeen olleet aivan moitteettomia, joten ehkä kyse ei ollut sittenkään viattomuudesta vaan Jumalan armosta ja sen hyväksymisestä.
On sinänsä spekulaatiota miettiä, kuinka pahoja ns. pahat mielestämme olivat. Jos hyvä (sikäli jos sellaisia ylipäänsä olisi) tai armahduksen tunnustanut syntinen kuolisi ikäänkuin ”turhaan”, hän toki kristillisen käsityksen olisi päässyt parempaan maailmaan. Mikä kenenkin ikuisuuskohtalo on ollut, on spekulaatiota. Jos Jumala on rakastava Jumala hän myös osaa rakkaudessaan hoitaa asian asianmukaisesti. Kaikkea taustaa ja lopputulostahan me emme tiedä, saati ymmärrä.
Tämä ei tietenkään kumoa sitä, että joutumemme monesti ihmettelemään, miksi ikävältä tuntuvia asioita tapahtuu. Ex-piispä Huovinen vastasi rehellisesti TV-lähetyksessä kysymykseen, miksi Jumala salli Konninkankaan onnettomuuden: ”En tiedä.” Hän oli riittävän viisas pidättyäkseen selittelyistä.
Vastaavasti voidaan ihmetellä: miksi niin monet eivät usko (tai tunnusta) olevansa syntisiä ihmisiä, jotka voisivat luottaa Jumalan armahdukseen ja sitä kautta tulevaan pelastuksen toivoon? Miksi Jumala ei taivuttele tai manipuloi vallankäytöllään kaikkia uskomaan? Olisiko se rehellistä ja meille esimerkillistä toimintaa?
Jukka: ”Mitä tarkoitat käsitteellä ”erityisen paha”? ”
No ihan sitä mistä Raamattu kyseisen tapauksen yhteydessä kertoo.
Antero,
Vastauskesi mainitusta ja ”pahuudesta” jää lukijan erilaisten tulkintojen varaan. Toki ymmärrän, että kyseinen ”keissi” voi tuntua epäreilulta. Reiluus tietysti edellyttää aitoa tarkoitusta ja merkitystä, mikä sen lähde siutten onkaan.
Sen toki ymmärrän, että ymmärrät maailmamme olevan hyvin epätäydellisen. Niinhän se todellakin on.
Toki voi kysyä, miksei Jumala luonut meitä suoraan ikuiseen taivaaseen. Hän loi ihmisen paratiisiin, jonka ihminen pilasi. Miksi Jumala antoi ihnmiselle mahdollisuuden valita, miksi Hän loi meidät omaksi kuvakseen muttei jumaliksi, jää epäilemättä auki. Ainakaan minulla ei ole siihen vastausta.
Omasta mielestämme me osaisimme luoda jonkinlaisen paremman (ideaali)maailman ja maailmanhistoriankin?). Loisimmeko erilaisina ihmisenä ideaaliltaan samanlaisen maailman? Ja jos emme, miten ratkaisisimme erimielisyysongelman/-t? Vallankäyttäjinä sitä yks´sun toinen näyttä yrittävänparhaillaankin toteuttaa. Ehkä meidät olisi pitänyt luoda toistemme täydellisina ja samanlaisesti ajattelevina ”klooneina”, niin ei syntyisi ristiriitoja?
Jossitteluviisaus on oma viisauden lajimme. Sitä me kaikki toki harrastamme – ainakin toisinaa.
Sari Weckroth: ”Kyllähän me tiedämme, että kaikki kuolevat. Ajatteleeko blogisti siis, että jokainen ”liian aikaisin” tapahtuva kuolema on ”murha”? Miksi? Kun Jumalan varsinainen suunnitelma ja tarkoitus on, että jokainen saisi elää ikuisesti Hänen luonaan. Siellä missä on kaikki hyvin.”
Mitä merkitystä tällä maanpäällisellä elämällä sitten on, jos sillä ei ole mitään merkitystä, varsinaisen idean ollessa taivaallinen ikuinen fiilistely?
Ja vaikka varsinainen idea olisikin taivaallisessa fiilistelyssä, oikeuttaako se Jumalaa murhaamaan ihmisiä, jopa lapsia, ja aiheuttamaan heille kauhuja kuten vedenpaisumuksessa? Taivaallinen palkinto ei kuittaa sitä, että Jumala aiheutti ihmisille hirveitä tilanteita ja kokemuksia.
”Mitä merkitystä tällä maanpäällisellä elämällä sitten on, jos sillä ei ole mitään merkitystä, varsinaisen idean ollessa taivaallinen ikuinen fiilistely?”
-Oliko tuo retorinen kysymys, vai oletko kiinnostunut asiasta oikeasti? Siis elämän tarkoituksesta, kristillisestä näkökulmasta? Tai mitä minä ajattelen siitä. Tästä on toki paikallaan, ja kiinnostavaa keskustella.
Näkisin, että tämä elämä on meille annettu lahja, mutta itse olen aina mieltänyt asian siten, että olemme täällä ”töissä”. Emme lomalla. Meille on jokaiselle annettu oma paikkamme ja tehtävämme tässä maailmassa, ja toimeksianto voi olla lyhyt tai pitkä. Joku saa oman osuutensa valmiiksi pian, jotkut jo vauvaiässä. Uskon, että myös kohtuun kuolleen lapsen elämällä on ollut tarkoitus.
Tämä elämä on myös se vaihe, jolloin ihmisellä on mahdollisuus ja nk armon aika. Jolloin hän voi tehdä parannuksen synneistään ja etsiä yhteyttä Jumalaan.
Mutta toki meillä on lupa myös iloita ja nauttia elämästä täällä. Vaikka taivaassa kaikki on todellisempaa, täydempää ja parempaa. Elämä Jumalan yhteydessä taivaassa on se mihin tämä elämä tähtää. Ja mihin Jumala tahtoo ihmisiä ohjata.
”Taivaallinen palkinto ei kuittaa sitä, että Jumala aiheutti ihmisille hirveitä tilanteita ja kokemuksia.”
– On toki aivan oikeutettua kysyä miksi ihmiset joutuvat kärsimään. Tuskia, nälkää, sairautta jne. Usein ne ovat seurausta ihmisen pahuudesta. Joskus ne pysäyttävät ihmisen, josta seuraa hengellinen tervehtyminen. Kuten esim. vakavasti sairastuminen. Oma osuutemme on meilläkin, olemmeko halukkaita lievittämään maailmassa ihmisten kärsimystä, ja mitä olemme valmiit tekemään?
Paavali joka tapauksessa näki asian näin: ” Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.” (Room.18:8)
Mutta pitäisikö ensin päättää onko kritiikin kohteena kuolema sinänsä (jolloin kaikki edellämainittu kärsimys päättyy) vai tuskalliset kokemukset elämän aikana?
Toki tämän kaiken lopuksi on todettava, että en osaa antaa täysin tyhjentävää vastausta. Kyselen itsekin usein miksi omassa elämässä ei tunnu tulevan ”helppoa” vaihetta koskaan.
Mutta odotellaan sitä taivaallista luentosalia. Jos vastaukset vielä kiinnostavat. 🙂
Efesolaiskirjeen alussa Paavali kehottaa rukoilemaan hengellisten silmien avautumista. Joissain tilanteissa olen huomannut että silmäni on avattu . Silloin olen havainnut jotain, mitä ilman taivaallista puuttumista en olisi huomannut. Nimittäin sen miten Jumala on puuttunut jonkin asiani hoitamiseen. Kymmenien vuosien kokemus auttaa siinä myös. Olen oppinut tunnistamaan Jumalan toimintatapoja. Niissä tilanteissa saan syvän rauhan rauhattomassakin tilanteessa. Siinä kun tajuaa, että nyt on enkelit liikkeellä ja hoitamassa asioita, niin mieli rauhoittuu. Jumalan tapa toimia on hyvin looginen ja selkeä.
Hänellä on aivan omat tapansa toimia ja on hurjan hauskaa, kun saa seurata sitä sivusta.
Jos me emme tähän kysymykseen suoraviivasita vastausua osaa antaa, ehkä lohduttaa se, että viisaammatkin uskonnonfilosofit ja tieteenfilosofit näitä ovat pohtineet ja erilaisia vastausksia kehitelleet elämän suuriin kysymyksiin tai mysteereihin.
EIvät käsittääkseni ole lopullista vastausta vielä keksineet. Tietomme ja ymmärryksemme noiden ns. viisaampien pohdiskelijoidenkin mielestä on vajavaista, eikä pelkkä suoraviivainen logiikka kaikkea ratkaise – ei näissä ”ikuisuusasioissa” – eikä edes tieteellisten teorioiden syntymisen osalta.
Perkelehän se viime kädessä on, joka haluaa, ettemme ajattelisi mitään hyvää Jumalasta.
Onko Perkele kirjoittanut Raamatun? Sieltähän sen kuitenkin voi lukea suoraan, ettei Jumalasta ole syytä ajatella mitään hyvääkään.
Minä olen löytänyt Jeesuksen tähden rakastavan Jumalan Raamatusta. Syntini on sovitettu, maksettu, pois otettu ja anteeksiannettu. Ylistys ja kiitos Jumalalle siitä.
Olen saanut Jumalalta myös ikuisen elämän.
Jos ei osa vastata, voi myös vastata, ettei osaa vastata.