l
”Minä olen maan mato, en enää ihminen” Ps. 22:7
Raamattu on Jumalan Sana, joka on ilmaistu kirjaimin, samoin kuin Kristus, Jumalan ikuinen Sana, pukeutui ihmisyyteen. Niinpä Jumalan kirjoitettu Sana saa maailmassa samanlaisen kohtelun kuin Kristus aikanaan. Se on muihin kirjoituksiin verrattuna kuin mato. Sille ei näet osoiteta samanlaista kunnioitusta kuin muiden ihmisten kirjoille, joita tutkitaan, luetaan, tarkastellaan, säilytetään ja käytetään. Raamattu saa parhaassa tapauksessa jäädä lojumaan penkin alle. Toiset taas repivät sen kappaleiksi, ristiinnaulitsevat sen, ruoskivat ja kiduttavat sitä, kunnes saavat sen tulkituksi oman harhaoppinsa, mielensä ja pahan tahtonsa mukaan. Lopuksi se tuhotaan, surmataan ja haudataan niin, että se häviää maailmasta ja unohtuu. Se kuitenkin herää väistämättä eloon, siinä ei auta mikään vastustus. Siksi on hyvä merkki, jos joku on saanut sen kallisarvoisen lahjan, että rakastaa Raamattua, lukee sitä mielellään ja pitää sitä arvossa. Hänelle Jumala varmasti osoittaa kunnioitustaan.” (Martti Luther, Tienviittoja).
Jokunen aika sitten täällä keskusteltiin opista. Mikä on tämä oppi? Mikä on opin ja uskon suhde? Onko kysymys opista tärkeä? Onko oppi kenties uskon kohde? Tuleeko minun uskoa vain joitain kohtia Raamatusta vai kaikki? Mikä on opissa keskeistä, ydintä? Voinko uskoa kenties jotain muuta kuin mitä Raamatussa sanotaan ja silti olla kristitty?
90-luvun lopulla kuulin ev.lut. kirkossamme saarnoja, jotka olivat ristiriidassa Raamatun sanan kanssa. Huomasin myös tietynlaisen suhteellistamista. Synnistä ei juurikaan puhuttu. Mistään ei saanut otetta. Mitään perustaa ja oppia ei ollut, jolle saarna selkeästi olisi rakentunut. Pohdin etenkin tätä kaiken suhteellistamista. Kuitenkin Raamatussa Jumalan lain käskyt ja kehotukset ovat selväpiirteisiä, joita meidän tulee noudattaa. Kun Jeesukselta kysyttiin mitä hyvää pitää tehdä, jotta saisi iankaikkisen elämän, Jeesus vastasi antaen ensin kunnian hyvästä ja hyvyydestä yksin Isälleen Jumalalle: ”On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt”. (Matt. 19:16-17). Jeesus käskee pitämään käskyt ja hänen sanansa.
Jeesus sanoo: ”Jos, joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani”. (Joh. 7:17). Joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon, tulee tuntemaan opin. Mikä on tuo oppi, josta Jeesus puhuu? ”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidän vapaiksi”. (Joh. 8:31-32). Jeesuksen sanassa=Jumalan sanassa tulee siis pysyä. Minun tulee hyväksyä sana itseäni koskevaksi, tunnustaa se oikeaksi ja totuudelliseksi ja omaksua se itselleni. Silloin tulisin tuntemaan totuuden ja totuuden tunteminen vapauttaisi minut.
Ihmisen suurin ongelma kuitenkin on se, että hän ei tahdo tehdä Jumalan tahtoa. Ei tahdo tunnustaa, että Jumalan sana on totta. Ei tahdo lukea Raamattua, ei tahdo mennä kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa, ei tahdo kuulla sitä eikä lukea sitä. Ei tahdo kuulla, kun Jumala tuomitsee hänet syylliseksi syntiin ja kadotustuomion ansainneeksi. Ei vaan ihminen tahtoo tehdä oman tahtonsa. On tahtonut siitä asti, kun ihminen paratiisissa lankesi kuulemaan paholaisen eli valheen isän valetta siitä, ettei Jumalan tahtoa tarvitse totella, vaan voi tehdä miten itse tahtoo. Eikä tällä olisi pahoja seurauksia, vaan silmät avautuisivat tietämään hyvän ja pahan. (1 Moos. 3:1-5).
Ongelman ratkaisu on se, että Jumalan sana, Jumalan lain sanan saarna herättää ihmisen tajuamaan, että tämä Saatanan lupaus on valetta. Tällä valeella se on orjuuttanut ja sokeuttanut ihmisen niin pahoin, että ihminen tottelee paholaista herranaan ja Jumalaa hän pitää paholaisena pahantahtoisena murhanhimoisena julmurina. Mutta kuulemmeko tätä synnin unesta herättävää Jumalan lain saarnaa enää kirkossamme? Ja kuulemmeko sen jälkeen ilosanoman syntien sovituksesta eli kuulemme evankeliumia?
Kristinuskon opin tärkeys: Oppi on se uskon sisältö, joka uskotaan ja joka tunnustetaan. Jos et tiedä uskosi sisältöä, et tiedä mihin sinun tulee uskoa, mihin uskosi perustuu. Tällöin et voi olla kristitty! Paavali varoittaa: ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapeleissä ja eksytyksen kavalissa juonissa. Ja hän jatkaa: vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus. Ef. 4:14-15.
Oppien kiistämisellä ja Jumalan sanan turhentamisella on vuosituhantinen historia. Syntiinlankeemuskertomusta lähtökohtana pitäen yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Lähdetään kuitenkin ensin liikkeelle lähempää.
Immanuel Kant (1724-1804, kuuluisa saksalainen järjen aikakauden filosofi. Kuuluisin teos Puhtaan järjen kritiikki (1781). Merkittävä vaikutus nykyteologiaan. Puhutaan uuskantilaisuudesta.
Kantin käsitys uskonnon luonteesta pitää sisällään ajatuksen siitä, että uskontojen välillä ei ole merkittäviä eroja, koska etiikka on yleistä ja koskee kaikkia. Järjen varaan voidaan näin perustaa universaali, koko maailman kirkko.
Sovituksen tilalle tuli moraali ja Raamatun tilalle järki. Järjen uskonto levisi. Raamatulla ei ollut enää sijaa kristinuskon luonnetta määriteltäessä. Eettisen uskonnon omaksuivat vähitellen myös teologit. Se sopi ihmisten ajatteluun ja vaikutti mielekkäältä.
Friedrich Schleiermacher (1768-1834), preussilainen teologi romantiikan aikakaudelta. Hänelle uskonto ei merkinnyt oppeja, vaan ”kaikkeuden katselemista”. Selitti perinteiset opit psykologisoivasti. Hänen mielestään muutamat uskonkappaleista ja oppimääritelmistä ovat vain ”vapaita mietelmiä uskonnollisen mielen alkuperäisistä aikaansaannoksista.” (Puheita uskonnosta, s. 107). Aito uskonnollisuus löytyi ihmisen sisäisestä maailmasta, tunteista ja elämyksistä. Opit olivat ihmisten kuvitelmia Jumalasta. Ne olivat yrityksiä puhkea uskonnollisia elämyksiä sanoiksi.
Adolf von Harnack, 1851-1930, saksalainen teologi ja merkittävä historiallisen raamatuntutkimuksen kehittäjä. Häntä voidaan pitää historialliskriittisen raamatuntutkimuksen aloittajana. ”Kristinuskon saarna on pysyvä saarnana Jeesuksesta Kristuksesta; mutta tarvitsemmeko siihen kirkolliskokousten kolminaisuusoppia ja kerta kaikkiaan määriteltyä kristologiaa? Teologit olivat jo pitkään pitäneet ristinuhrista, sovituksesta ja armosta puhuvaa kristinuskon muotoa pakanallisen mysteeriuskonnon jatkeena. Opittomuutta puolustettiin, koska se teologien mielestä palautti uskonnon alkuperäiseen muotoonsa: kokemukseen. Harnackin mielestä Kristuksen uhrikuolema oli ymmärretty historian kuluessa väärin. Kristuksen kuoleman merkitys oli vain siinä, että se lopetti uhraamisen, ja oli näin osoitus siitä, että koko uhraaminen oli aluperin ollut väärää uskonnollisuutta (Kristinuskon olemus, 116).
Rudolf Bultmann, 1884-1976, saksalainen luterilainen teologi. Hänen mielestään UT:n opetukset olivat lainaa kreikkalaisista uskonnoista ja väitti että sovitusteologia oli muotoiltu ns. gnostilaisen Vapahtaja-myytin perusteella. Vaikka myöhemmin tutkijat huomasivat käytettyjen gnostilaisten tekstien olevan monta sukupolvea UT:ia nuorempia, näkemys jäi elämään yliopistojen opetukseen. Bultmannin tutkimusmentelmä oli ns. ”Myyteistä riisumisen ohjelma”. Moderni usko piti erottaa barbaarimaisesta veriuhrin käsityksestä ja sovituksesta. Teologia keskittyi näin ihmisten maailmaan ja ihmisten tulkintaan omista kokemuksistaan.
Joitakin suomalaisten nykyteologien väittämiä:
”Raamattu ei ole opin ohje” Miksi? Koska se on aikansa ihmisten tulkintoja Jumala -kokemuksistaan. Siksi se on alati muutoksessa olevaa kokemusperäistä tulkintaa. Uusia jumalakäsityksiä syntyy jatkuvasti uusien jumalakokemusten kautta ja ne muotoutuvat uusiksi opeiksi.
Raamattu on opillisesti hajanainen ja UT:n tekstit keskenään ristiriitaisia. Opit eivät sovi yhteen toistensa kanssa ja jotkut jopa kumoavat toisensa. Tekstien opillinen hajaannus estää perinteisen raamatuntulkinnan kirkossa. (Kari Latvus, Tulkinnan kehällä, artikkeli ’Raamattu, tunnustus ja tulkinta’, tarkoitettu kirkon koulutusmateriaaliksi). Raamattu on sisällöllisesti epäyhtenäinen ja siksi sitä on vaikeaa tulkita. Latvuksen mukaan löytyy useita kristologisia malleja, mutta vaikka niiden olemassaolo myönnetään niistä ei tehdä johtopäätöksi. Joten ei voida muotoilla yhtä tiettyä oppia.
Heikki Räisänen: ”Kirkon tulee muuttua ihmisten ja kulttuurin mukana…”.
Teologista hajanaisuutta yritetään perustella väitteellä apostolien ajan uskonkäsitysten hajanaisuudella. Teologisen radikalismin keskeisin väite: Ei ole koskaan ollut todellisuudessa yhtä opillista näkemystä siitä, miten ihminen pelastuu. Joku käsitys vain sai enemmän valtaa kuin toiset käsitykset. Siksi kirkossa pitää olla tilaa niin perinteisesti uskovalle kuin Kristuksen jumaluuden kieltäjällekin.
Käsitys Raamatun teologisesta hajaannuksesta liittyy Bultmanniin, jonka mukaan Raamatun maailmankuva oli myyttinen ja oppien lähtökohta oli antiikin mytologia, ei ihmistä koskeva totuus. Bultmann sai vaikutteita Martin Heideggerilta eksistenssifilosofiasta. Dogmaattisuus merkitsi pysähtyneisyyttä. Opillisuus oli itsessään virheellinen asenne, joka ei voinut mitenkään liittyä aitoon elämään ja sen mukaiseen uskoon. Kaikki sanoiksi puettu teologia oli jo lähtökohdiltaan väärää. Bultmannin uskonkäsityksen perusteet olivat, että sanoilla ilmaistu teologia heijastaa vain omaa aikaansa. Todellisella uskolla ei Bultmannin mukaan ole mitään opillista sisältöä. Aito kokemus on vain Jumalan puhuttelua sydämessä.
Nyt on keksitty, että evankeliumi onkin sanoma lähimmäisenrakkaudesta. (Jyri Komulainen, Yle radio Yksi, 13.3.2024 ). Anteeksi nyt vain, mutta evankeliumi on ilosanoma! Mitä ilosanomaa on lähimmäisenrakkaudessa? Evankeliumi on ilosanoma syntien sovituksesta ja anteeksiannosta ja Jumalan rakkaudesta ja armosta Kristuksessa Jeesuksessa. Lähimmäisenrakkaus taas on lakia!
”Kertomuksemme mies ja nainen söivät kielletystä puusta…ja havaitsivat, ettei se johtanutkaan kuolemaan vaan ihmisen rajallisuuden, sukupuolisuuden ja kutsumuksen uuteen tiedostamiseen. Lähtiessään toteuttamaan uudistettua kutsumustaan viljellä maata paratiisin ulkopuolella he saivat lähteä Jumalan vaatettamina ja varustamina…Näin paratiisin vartijakin ilmaisi hyväksymisensä opintielle lähteneelle ihmiselle” Wille Riekkinen.
”Radikalisoituneessa teologiassa Raamatun perinteinen käsitys synnistä vaihtuu psykologiseksi kasvuprosessin ajatukseksi. Teologisesti muutos on merkittävä. Sen yhteydessä ei enää voida puhua lopulliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkivästä, syntiä vihaavasta Jumalasta. Edelleen käsitys sovituksesta muuttuu täysin. Koska syntiä ei pidetä ihmisen perimmäisenä, iankaikkisuutta koskevana ongelmana, termillä ’sovitus’ tarkoitetaan vain ihmisen ja Jumalan ’kumppanuutta’ vaikeiden olosuhteiden keskellä tapahtuvassa elämäntaidon hankinnassa. Tosin lukijalle jää hieman avoimeksi, mihin itsenäinen ihminen ylipäätään enää tarvitsee taivaallista ’kumppania’.” (Timo Eskola, Ateistit alttarilla, Miksi papit kiistävät uskonoppeja, 2005)
Tästä huomataan kuinka tärkeäksi ja keskeiseksi ydinkysymykseksi käsitys synnistä osoittautuu. Kun teologin lähtökohta on virheellinen, päädytään ristiriitaan, pattitilanteeseen. Käsitykset sovituksesta, pelastuksesta ja Jumalasta liittyvät kiinteästi syntikäsitykseen. Käsitys koko kristinuskosta on riippuvainen syntikäsityksestä ja se romahtaa, kun syntiinlankeemusta ei tunnusteta. Tässä teologiassa ei ole sijaa Raamatulle ja Jumalan käskyille. Mihin käskyjä tarvitaan, jos ihminen ei ole syntiin langennut ja voi vapaasti elää tahtonsa mukaan ja hänen oikein tuleekin kapinoida Jumalaa vastaan kasvuprosessissaan? Tämä ei yksinkertaisesti ole kristinuskoa!
Lisäksi päädytään kysymykseen Jumalan kaikkivaltiudesta ja maailmassa vallitsevasta pahuudesta. Kaikki rehelliset ihmiset tunnustavat ja myöntävät, että maailmassa on järkyttävän paljon pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Onko Jumala siis kaikkivaltias vai paha? Miksi Jumala ei poista pahaa, jos hän kerran on kaikkivaltias? Joko Jumala ei ole kaikkivaltias tai hän on paha, koska ei suostu poistamaan pahuutta. Teologit alkoivat puhua Jumalan pimeästä puolesta. Toiset väistävät koko kysymyksen ja pitävät pahuutta vähäpätöisenä ongelmana. Mitä toivoa ihmisellä olisi tällaisessa maailmassa yhtään enää mistään?
Mutta Raamattu puhuu Jumalan vihasta ja tuomiosta. Kerran paha tullaan poistamaan. Silloin on syytä olla niiden Kuninkaan oikealla puolella olevien joukossa, joille Kuningas sanoo: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on olut teille valmistettuna maailman perustamisesta lähtien.” Matt. 25:34.
Kun teologit hylkäsivät Raamatun ihmiskuvan ja syntikäsitteen, ei sovitustakaan tarvita. Ja kun ei sovitusta tarvita, ei löydy perustetta armolle ja evankeliumille. Ja Jumalahan on paha, kun ei suostu poistamaan maailman pahuutta ja näin hän on syynä maailman kärsimykseen. Pahuus onkin Jumalan ongelma, ei meidän. Näin ollen Jumala ei olekaan rakkaus eikä tahdo meille hyvää ja pelastaa meitä, niin kuin Raamatussa sanotaan!
Aloitin Luther-sitaatilla. On käynyt juuri niin kuten Luther sanoo. Ihmiset tulkitsevat Raamattua omien ennakkoluulojensa ja harhojensa mukaan. Itse asiassa heidän tulkintatarpeensa on juuri seurausta synnistä, jonka he kieltävät. Se liittyy ihmisen psyykkisiin puolustusmekanismeihin: kieltäminen, torjunta jne. Ajattelen niin, että nämä psyykkiset puolustusmekanismit johtuvat juuri syntiinlankeemuksesta, kun ihminen pakeni Jumalaa paratiisissa huonon omantunnon takia. Mutta tämän kertomuksen he kieltävät epätodeksi.
Ratkaisu: Jeesuksen kuvaama ahdas portti, on sen mahdottomuuden tunnustamista Jumalan lain käskyjen pyhyyden ja ehdottomuuden edessä, etten omin voimin voi koskaan täyttää niitä. Näin päädytään todelliseen synnintuntoon Jumalan edessä ja syntien tunnustamiseen. Näin syntyy tarve evankeliumin vastaanottamiselle yksin armosta Kristuksen ristinsovituksen kautta. Näin syntyy suhde Kristuksen Persoonaan. Näin uudestisynnytään Jumalan lapseksi evankeliumin voimasta ja vapaudutaan näistä ihmispsyyken torjunta- ja puolustusmekanismeista. Vapauteen Kristus meidät vapautti!
Väärä tulkintamenetelmä: Radikaaliteologit eivät yksinkertaisesti tulkitse tekstejä, vaan omia ajatuksiaan siitä mitä heidän mielestään tekstissä pitäisi olla, koska he eivät tahdo hyväksyä sitä mitä tekstissä täysin selvästi viestitään. Lisäksi syntyy tulkintojen tulkintoja, jatkuva helvetillinen tulkinnan ketju, oravanpyörä, jolla ei ole alkuperäisen tekstin kanssa mitään tekemistä. Se on täysin Raamatusta irrallaan olevaa tutkimusta ja tulkintaa.
Sinä, joka haluat löytää elämällesi tarkoituksen, totuuden elämästä, merkityksen olemassaololle, totuuden maailmasta sen pahuuden syystä, itsestäsi, Jumalan tahdosta, suhteestasi Jumalaan, synnistä, pelastuksesta, kuoleman jälkeisestä todellisuudesta jne., Etsi sitä itsesi ulkopuolelta, Jumalan sanasta, Raamatusta. Ajatuksesi ja kaikki pohdiskelusi tuottavat sinulle vain epäjumalan. Luonnossa voit havaita Jumalan luomistyöt ja ihailla niitä, kiittää ja ylistää niistä elämän antajaa Jumalaa ja hänen hyvyyttään, mutta Jumala on luonnon yläpuolella. Jumala ei ole yhtä kuin hänen luomakuntansa.
Juuri siksi, ettet voi löytää vastauksia näihin kysymyksiin itsesi sisältä, identiteettisi rakentamisesta, oman jumalakuvan rakentamisesta ja sen sellaisesta, on Jumala suuressa rakkaudessaan tahtonut antaa meille kallisarvoisen Sanansa Raamatun, jota sanotaan Jumalan erityisilmoitukseksi. Se on annettu meille ihmisten muistiin kirjoittamana historian saatossa, siinä muodossa kuin se on, jotta me ihmisinä voimme ymmärtää sitä. Se ei ole hävinnyt maailmasta, vaan Jumala on varjellut sen säilymisen maailman historiassa sukupolvelta toiselle. Se ei ole ihmisten kokemuksia Jumalasta, vaan ihmiset ovat Pyhän Hengen johtamina kirjoittaneet ne sanat, sanoman, jonka saivat Jumalalta (1 Piet. 1:10-12, 2 Piet. 1:21). Raamattu on inhimillinen, mutta samalla täysin kolmiyhteisen Jumalan Pyhän Hengen inspiroimaa jumalallista ilmoitussanaa meille. Niin kuin Kristus on tosi ihminen ja tosi Jumala.
Yli 2000 vuotta sitten Jumala lähetti oman Poikansa, ihmiseksi inkarnoituneen oman Sanansa valoksi maailmaan pimeyteen. Harvat tunnistivat ja vastaanottivat hänet, koska tahtoivat jäädä pimeyteen, ettei heidän tekojaan nuhdeltaisi. Jeesusta pilkattiin ja häväistiin, hänet torjuttiin ja lopulta hänet naulittiin ristinpuuhun. Hänessä Jumala sovitti kaikkien ihmisten kaikkina aikoina tekemät ja tekemään tulevat kaikki synnit sijaisenamme, uhrikaritsana meidän puolestamme. 2Kor. 5:21. Hän sovitti sinun ja minunkin syntini, jotta synnin katkaisema yhteys Isään Jumalaan olisi taas mahdollinen. Hepr. 10:14-25.
Kun kuulen kuluneen fraasin ”me tiedämme tänään paljon enemmän kuin 2000 vuotta sitten”, näen punaista. Silloin pitää hälytyskellojen soida! Tämä tarkoittaa sitä, että me tiedämme nyt paljon enemmän kuin Jumala on milloinkaan tiennyt! Päälle päätteeksi vielä väitetään, että tämä näkemys perustuu kyllä ihan Raamattuun! Mutta juurihan sanottiin että ”me tiedämme”. Jotta tämä näkemys olisi tosi ja Raamattuun perustuva, Raamatusta pitäisi löytyä kohta, jossa Jumala sanoisi: Mutta jos te tiedätte 2000 vuotta myöhemmin paremmin kuin minä tiedän, niin tehkää sitten niin kuin tahdotte! Mutta ei sitä löydy.
Päinvastoin Jumala sanoo ”tänä päivänä”: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne, niin kuin katkeroituneina teitte”. Hepr. 3:15, RK)
Apostoli Johannes kirjoittaa: ”…mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.” Joh. 20:31.
Minäkin löysin niin kuin miljoonat muut ennen minua: Raamattu on totta. Siellä on oppi, Kristuksen oppi, Kristuksen terveelliset iankaikkiset ihmeelliset armon Sanat, Jumalan sanat, Evankeliumin oppi ja Lutherin kirkastama vanhurskauttamisoppi! Aloita Raamatun lukeminen jo tänään. Voin vakuuttaa, että se on parasta ja arvokkainta mitä milloinkaan voit tehdä! Siitähän riippuu sinun ikuisuutesi!
Minä olen jo vanhus ja lukenut Raamatun moneenkin kertaan.
Minulle Raamatun koko sisällys on aina kiteytynyt Jeesuksen opetuksiin. Raamattu todistaa, että Jeesus itse sanoi: ” Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Jeesus tosiaan koetteli oman aikansa uskonnollista ja maallista regimenttiä. Mutta Hän konkreettisella tasolla ja oman aikansa ihmisten maailmankuvaan peilautuen opetti meitä – Hänen seuraajiaan – toimimaan ympäröivässä yhteiskunnassa. Hän opetti rakastamaan muukalaista ja olemaan armollisia kaikille ihmisille, joita kohtaamme (laupias samarialainen -vertaus), Hän opetti olemaan tuomitsematta (syntinen nainen fariseuksen huoneessa ja ryöväri ristinpuulla) , Hän opetti meitä olemaan asettumatta toisten yläpuolelle ja heitä omasta näkövinkkelistämme tuomitsemaan (fariseus ja publikaani temppelissä -vertaus), Hän opetti, mitä on yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus (lesken ropo -vertaus)…jne.
Riitta: Olen samaa mieltä kanssasi. Raamatusta löytyy meille kristityille Jeesuksen opettama elämisen malli.
Seija, en ole samaa mieltä kanssasi, mutta senhän jo tiedätkin aiemmista keskusteluistamme. Lain julistus ja synnistä nuhtelu Jumalan sanan mukaisesti ei ole tuomitsemista, vaan toimimista ihmisen parhaaksi hänen iankaikkiseksi parhaakseen.
En ole kirjoittanut että Raamatusta löytyy vain Jeesuksen opettama elämisen malli. Jeesus on kyllä esikuva meille, mutta se on lakia, ei evankeliumia. Malli ei pelasta ketään, vaan sijaiselämä ja sijaiskärsimys. Luit siis huonosti blogini. Jeesus tuli sovittamaan meidän syntimme syntyessään ihmiseksi ihmisten joukkoon. Hän eli ihmisen elämän mutta synnittömän. Hän kärsi sijaisena ristillä sen kuoleman, joka olisi kuulunut Jumalan lain mukaan meille, kun Jumala sälytti meidän syntimme hänen kannettavakseen ja kärsittäväkseen. Mutta syntinen ei voi sovittaa syntejään eikä maksaa lunnaita syntisen edestä. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista kolmantena päivänä, hän ilmestyi opetuslapsille ja joillekin muillekin, söi ja joi heidän kanssaan ylösnousemusruumiissaan. Sitten hän nousi Isän luo taivaaseen ja istuu nyt Isän Jumalan oikealla puolella ja tulee kerran tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Apostolit ovat tämän todistajia. Helluntaina lähetettiin ja vuodatettiin ihmisille Pyhä Henki.
Pääsiäisusko ja sen tunnustaminen on kristinuskon ydinsanoma ollut apostoleista ja alkuseurakunnasta alkaen. Se on evankeliumia. Ja näin uskova tunnustaa olevansa samassa uskossa kuin apostolit ja oikein opettava Kristuksen kirkko kautta aikain on ollut. Apostolinen uskonnontunnustus, Nikean uskontunnustus ja Athanasiuksen uskontunnustus. Lisäksi meillä luterilaisilla on Tunnustuskirjat, joita kannattaa lukea.
Jeesuksella ei siis ollut yhteiskunnallista eikä poliittista sanomaa ihmisille, vaikka hanakasti radikaaliteologiassa näin väitetäänkin. Jeesus sanoi Pilatuksen edessä: ”Nyt minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.”Joh. 18:36. Siksi on ”nyt” näin, että ensimmäinen Jeesuksen tuleminen oli kärsivänä Messiaana. Jeesus täytti VT:n profetiat itsestään. Aika siis täyttyi hänen tulossaan. Jumalan valtakunta murtautui esiin ihmisten maailmaan. Mutta kun Jeesus tulee toisen kerran, silloin hän tulee Kuninkaana, Messiaana, joka tuo rauhan. Jeesus itse sanoo: kun Ihmisen Poika tulee…Korostetaan että hän on samalla tosi ihminen ja tosi Jumala. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja hänen tahtonsa on, että evankeliumia julistetaan kaikille kansoille kunnes hän tulee Kunnian Kuninkaana uudestaan maan päälle. Viimeisellä tuomiolla kaikki kansat kootaan hänen eteensä ja hän erottaa vuohet lampaista. Lampaat perivät iankaikkisen elämän mutta vuohet heitetään ikuiseen eroon Jumalasta ja hänen rakkaudestaan ja hyvyydestään. Tässä tapahtuu viimein oikeudenmukaisuus.
Ketään ei Jumala pakota tahtoonsa. Evankeliumia julistetaan. Toiset torjuvat, toiset ottavat iloiten vastaan. Näin on aina ollut ja tulee olemaan maailman loppuun asti. Toinen kuulee, toinen ei.
Jeesus kehotti uskomaan häneen, Jumalan sanaan ja Isään Jumalaan. Hän opetti että lain käskyt eivät koske vain ihmisen ulkonaista elämää vaan ennen kaikkea sydäntä, josta kaikki paha kumpuaa tekoina. Se on synnin juuri, ihmisen ”liha”, turmeltunut luonto. Lain käskyjen riman Jeesus asetti/selitti niin korkealle, että opetuslapset kysyivät ihmeissään: Kuka ylipäätään voi pelastua? Siihen hän vastasi heille että ihmiselle se ei tosin ole mahdollista, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.
Ihmiselle ei ole mahdollista pelastua Jumalan vihalta millään muulla tavalla kuin uskomalla evankeliumi Kristuksen sovitustyöstä. Eli kukaan ei pelastu lähimmäisenrakkauden avulla. Se on lakia. Sen on nyt kirkkomme nähtävästi nostanut ainoan oikean tosi evankeliumin tilalle. Sille on annettu uusi ideologinen sisältö, johon en nyt puutu tässä enempää.
Kun ihminen tunnustaa syntinsä Jumalan edessä ja turvautuu uskossa evankeliumiin Kristuksesta, hänessä syntyy uusi kuuliaisuus Jumalan tahdolle ja käskyille ja hän alkaa noudattaa elämässään Jumalan lakia. Tosin vaillinaisesti ja kompuroiden, mutta Jumala antaa sen anteeksi, koska hän on Kristuksen veren suojassa kun tunnustaa syntinsä ja turvautuu Kristuksen uhriin.
Jumalan tahdolle kuuliaisena olemista on ennen kaikkea se, että rakastaa lähimmäisiä sillä tavoin, että tahtoo että he kuulevat evankeliumin Kristuksesta, joka voi pelastaa heidät ikuiselta kuolemalta. Hän toimii omassa elinpiirissään, perheessään ja yhteiskunnassa evankeliumin eteenpäin viemiseksi ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden eteen ja toteuttamiseksi omalla paikallaan kutsumukselleen kuuliaisena. Siihen kuuluu myös varoittaminen synnissä elämisestä ja kehotus kääntymykseen ja parannukseen Jumalan sanan mukaisesti. Se ei ole tuomitsemista. En tiedä mitään pahempaa kuin evankeliumin sanoman estäminen ja peittäminen, syntielämän hyväksyminen ja suoranainen suosiminen ja siihen kehottaminen ihmisten iankaikkiseksi turmioksi toimien näin paholaisen tarkoitusperien mukaisesti.
Ongelma on ihmisen asettuminen lain herraksi, jolloin hän kuvittelee itse olevansa Jumala ja Jumalan tahdon yläpuolella. Tosin monet papit ovat nykyisin ateisteja. Jumala on heille kuollut.