Jumalan sanan palvelijat ovat Jumalan kansan palvelijoita

Colette opettaa saarnaajien puolisoita Mengin opistossa Kamerunissa. Hän on Kamerunin kirkon järjestyksen mukaisesti diakoniksi vihitty ja on tehnyt paljon evankelioimistyötä eri puolilla Kamerunia.

Hän on laulanut Martin Luther kuorossa. Pyhäkoulunopettajana hän toimi ensiksi Yaounden seurakunnassa, sitten kirkon kasvaessa Yaounden rovastikunnassa ja edelleen kasvaessa Eteläisessä hiippakunnassa. Pääkaupungissa Yaoundessa hänen apunaan oli puolentoistakymmentä muuta diakonia.

Kirkon diakonian virka on historiallinen jatkumo juutalaisen synagogan synagogapalvelijan tehtävästä.

SUNNUNTAI 26.4.2020
2. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Misericordia Domini
Psalmi: Ps. 23
Ensimmäinen lukukappale: Jer. 23: 1-4
Toinen lukukappale: 1. Piet. 5: 1-4
Evankeliumi: Joh. 21: 15-19.

Juutalaisessa synagogassa oli hyvä järjestys. Synagogan esimies ohjasi kaikkea toimintaa. Kukaan ei saanut tehdä vähääkään merkittävää työtä ilman hänen lupaansa. Hän valtuutti opettajat ja liturgian toimittajat ynnä ohjasi muunkin toiminnan.
Kirkon virkarakenteessa piispan virka on suora jatkumo synagogan esimiehelle.

Piispanvihkimys evankeliumissa

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Pietarin kutsusta piispalliseen tehtävään. Jeesus kohtasi Pietarin Tiberiaan järven rannalla. Siellä Jeesus kysyi Pietarilta kolme kertaa, rakastaako tämä häntä ja kolme kertaa hän julisti tehtävänannon Pietarille. Sama kaava toistuu yhä edelleen piispan virkaan vihkimisessä. Virkaan vihittävälle asetetaan kolme kysymystä ja kolmesti vahvistetaan hänen tehtävänsä.

Pietarin aikana Jerusalemin seurakunnassa ei vielä ollut niin paljoa kreikankielisiä, että Pietaria olisi alettu nimittää piispaksi. Hän siis oli evankeliumien kielenkäyttöä seurataksemme Jeesusta seuraavan synagogan esimies.
Mutta jo hänen seuraajansa Jaakob Vanhurskaan aikana kreikankielisten määrä oli kasvanut niin suureksi, että Jaakob otti käyttöön piispan nimen. Jaakob oli sosiologisesti Jeesuksen veli, kasvoi samassa lapsikatraassa Jeesuksen kanssa. Biologisesti hän oli Joosefin aikaisemmasta avioliitosta, jopa iältään vanhempi kuin Neitsyt Maria.
Jaakob Vanhurskaan jälkeen Jerusalemin piispaksi tuli Simeon Jerusalemilainen, Joosefin veljen Kleopaan poika. Hän toimi Jerusalemin järjestyksessään toisena piispana vuosina 63-107.

Nykyisin vuodesta 2005 alkaen samaa virkaa hoitaa Jerusalemin ja koko Palestiinan patriarkka Teofilos III.

Papin virka

Toisessa lukukappaleessa kirjoittaja kutsuu itseään ”vanhemmaksi”. Nykykielessä tuo nimitys ei kerro, mistä virasta on kysymys. Alkukielessä siinä käytetään sanaa ”presbýteros”, joka on sama sana kuin esimerkiksi ruotsin präst, englannin priest ja ranskan prêtre eli suomen pappi.

Virka on suora jatkumo juutalaisen synagogan rabbin virasta. Sekin sana merkitsee konkreettisessa kielenkäytössä ”isoa”, ”vanhempaa”, mutta jumalanpalvelusyhteisössä sillä oli erityisen merkitys, sananpalvelija.
Samalla tavalla kuin synagogassa tarvittiin synagogan esimiehen lupa, ennen kuin rabbi saattoi opettaa, samalla tavalla myös kirkossa on alusta asti ollut käytössä pappisvihkimys, ennen kuin pappi voi opettaa kirkon virallisena äänenä.

Yksittäinen henkilökohtainen todistus on eri asia, silloin puhuu omasta puolestaan ja omasta uskostaan, mutta kun puhuu virallisesti kirkon ääntä edustaen, niin silloin tarvitaan pappisvihkimys.

Sanalle ”vanhempi” on eräissä piireissä tullut 1500 -luvulla uusi tulkinta, kun sanaa alettiin käyttämään saksalaisen kaupunginraadin jäsenten kaltaisen hallintorakenteen jäsenistä ja alettiin nimittämään kirkkoneuvoston jäseniä ”vanhemmistoksi”.

Tämä on kuitenkin uudelleentulkinta eikä ota huomioon alkuperäisen pappi sanan tehtävää Jumalan sanan ja sakramenttien hoidossa Jumalan kansan palveluksessa.

Kirkon palvelija on kirkkokansaa varten

Jeremian profetiassa moititaan niitä juutalaisen kansan johtajia, jotka ovat kelvottomasti hoitaneet tehtäväänsä Jumalan kansan palvelijana. Nämä ovat unohtaneet, mitä varten heidät on tehtäväänsä asettu. He eivät ole ajatelleet heidän vastuulleen annettua kanssaa, vaan ovat keskittyneet oman etunsa ajamiseen ja laiminlöyneet tehtävänsä.

He joutuvat siitä vastuuseen.

Heidän tilalleen Jumala herättää uusia johtajia, jotka pitävät kansastaan huolta. Nämä toimivat kansan parhaaksi. Pitävät Jumalan omista huolta ja järjestävät näille hyvän elämän edellytykset. Näin kansa saa siunauksen ja menestyy kaikissa toimissaan. Jumalan siunaus on näiden uskollisten Jumalan kansan palvelijoitten mukana ja ihmiset saavat turvallisina elää Herran huomassa ja hyvässä hoidossa.

Suokoon Jumala meidänkin kirkollemme uskollisia sanan palvelijoita, jotka Herralle kuuliaisina tuovat esille elämän sanaa ja runsain määrin pitävät esillä hengen ravintoa sielujen virvoitukseksi.

Tässä vielä ensimmäinen lukukappale luettavaksemme

”Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat!” sanoo Herra. Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo minun kansani paimenille:
”Te olette hajottaneet laumani, päästäneet lampaani omille teilleen ettekä ole pitäneet niistä huolta! Mutta minä kyllä pidän huolen teistä: minä vaadin teidät tilille pahoista teoistanne.
”Sitten minä itse kokoan laumani rippeet kaikista maista, joihin olen lampaani karkottanut. Minä tuon lampaani takaisin laitumelleen, siellä ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Minä annan niille paimenia, jotka huolehtivat niistä. Enää ne eivät pelkää eivätkä säiky eikä yksikään niistä joudu hukkaan, sanoo Herra.”

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias

    Kiitos vastauksista. En tiedä mitä lopuosaa tarkoitat, mutta olkoon.

    Edellisen kommenttisi lauseesta : ” Kellä korva on se kuulkoon”, tuli mieleeni taas eräs yhtymäkohta, joka ei edes ole VT:ssä, vaan siitä kerrotaan muualla. En muista oliko Josefuksen kirjassa, vai toisessa, eli kirjassa ”Jerusalem, Kaunpungin historia” , vai oliko molemmissa.

    Me muistamme, että Jeesuksen ystävä sivalsi korvan papin apulaiselta Getsemanessa.

    Mutta se aikaisempi korvan sivallus, tapahtui ennen Jeesuksen aikaa. Eräs vallantavoittelija sivalsi Hyrkanokselta korvan. Miksi sitten ? Siksi, että häntä ei voisi valita enää ylimmäisen papin virkaan, koska ylimmäisen papin piti olla ruumiinrakenteeltaan täydellinen.

    Monta muutakin Jeesukselle laitettua tapahtumaa tai sanontaa, on sanottu ja tapahtunut jo aikaisemmin.
    _______________

    Matias ,
    ” Nuo muutamien kertomuksen osien yhtäläisyydet eivät ole mikään eilispäivän löytö, vaan vastaavanlaisten yhteyksien olemassaoloa ovat käyttäneet jo Vapahtajamme itse, apostolit ja myös muut vanhan kirkon opettajat selittäessään Jeesuksen työn merkitystä. ”

    En tiedä onko eilispäivän löytö, vai ei. Minä olen itse niitä miettinyt lukemani perusteella. Voi olla, että joku muukin on kiinnittänyt niihin huomiota, mutta ei ole sattunut minun lukukokemuksiini enempää yhtäläisyyksien pohdinta , kuin niiden merkityksen selityskään.

    Olis kiva kuulla mikä se merkitys on, jos sellainen on olemassa.

    VT:n lukeminen kiellettiin 200-luvulla, ehkä ajateltiin, että kukaan ei koskaan huomaa, kun kirjaa ei lueta.

    • Tarja

      Tuo muka Vanhan testamentin lukemisen kielto vaikuttaa täysin oudolta, koska tuohon aikaan Vanha testamentti oli ainoa käytössä ollut Raamattu. Uuden testamentin tekstejä oltiin vasta vähitellen kokoilemassa eikä niitä vielä ollut kuin muutamilla siellä täällä.

      Esimerkiksi nykyisen Lyonin tuolloinen piispa Irenaeus noihin aikoihin kirjoitti sellaista tekstiä että muutamilla sivuilla 1/2, 1/3, 3/4 tai paikoin jopa 4/5 aineksesta oli Vanhan testamentin sitaatteja, ja hänen kommenttejaan oli vain muutama rivi noiden siteerattujen Vanhan testamentin kohtien selityksenä.

  2. Matias Roto.

    Oli mukava lukea kirjoituksesi päreesi polttamisessa. Aina saat ainakin yhden, kaksi, ihmistä ajattelullaan puolellesi. Kaksi vastaan satoja, tuhansia, tutkijoita.

    Kuulut siihen Raamatun rakentajien ryhmään, joka määräsi kaikki muut Jeesuksesta kirjoitetut kirjoitukset hävitettäväksi kuin heidän Raamattuun ottamat. Meidän kaikkien onneksi se ei toteutunut. Esim. Nag Hammad Library 1945. Kenties seuraava löytö kertoo kuinka monta lasta Marialla ja Jeesuksella oli. Johanneksen evankeliumi kirjoitettu noin vuonna 90 eli noin 60 vuotta , kaksi sukupolvea, Jeesuksen poislähdön jälkeen. Gnostilaisuus oli ja on näköjään edemmeenkin harhaoppia koska se antaa kaikille ihmisille samanlaisen ihmisarvostukset. Naiset ! Se ei myöskään hyväksynyt ajatusta, että Jumala, Korkein, on ihminen.

    Annan suuren positiivisen arvostuksen Princetinin yliopiston uskonnonhistorian professori Elaine Pegals in kirjaan ” Gnostilaiset evankeliumit ”, joka valittiin sadan parhaan 1900-luvulla kirjoitetun kirjan joukkoon.

    Et muuten vastannut esittämiimi ajatuksiin, mutta en sitä kyllä ihmettele. Olen itse hiitollinen Korkeimmalle, että hän on antanut minulle ajattelukyvyn.

    • Reino

      Kummallisiapa kuvittelet maailman tutkijoitten huippujen ajatuksista. Ilmeisesti et ole ollenkaan ajatellut että paljon on vettä virrannut Volgassa siitä kun Elaine Pegals julkaisi kirjansa. Hänen suurin meriittinsä on siinä että hän on antanut Nag Hammadin teksteille nimityksen ”gnostilaiset evankeliumit”, ”Gnostic Gospels”.

      Samaten vaikuttaa, ettet ollenkaan tajua että maailman suurimman teologisen tiedekunnan, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan, eksegetiikan laitoksen runsaasti huippuluokan julkaisuja tuottanut gnostilaiuuden tutkimua on aivan maailman huippua.

      Panenpa tähän viittauksen yhteen netissä nähtävään osoitteeseen, mistä voit huomata minkä näköistä koptin kielen kirjaimin kirjoitettu teksti on. Otan sellaisen sivun että siinä on interlineaarisesti myös englantilainen sanoitus toisella rivillä.

      Luentosarjaani Tuomaan evankeliumista pitäessäni käytössäni oli vähän saman tapainen tekstistö, mutta siinä oli myös aikaisemmin viittaamasi Jeesus-seminaarin kannanotto jokaiseen lauselmaan. Toisin kuin näytät ennakkoluulojesi vallassa olettavan olen ollut täysin tietoinen, mitä tuo ryhmä oli mieltä mistäkin Tuomaan evankeliumin kappaleesta. Käytännössä noista kommenteista ei kuitenkaan ollut juuti mitään hyötyä. Niin vähän niissä oli mitään tekstien todelliseen ymmärtämiseen auttavaa ainesta. Aivan toista oli suomalaisten huippututkijoitten analyysit muutamista oleellisista kysymyksistä käsittelemieni tekstien ymmärtämisessä. Niistä oli todella hyötyä, vaikka noiden ruotsiksi pitämieni luentojen varsinainen pohjateksti olikin koptinkielinen teksti.

      http://gospel-thomas.net/gtbypage_112702.pdf

      Muuten tiedoksesi että jo edellä suosittelemani Johanneksen evankeliumin kommentaarin kirjoittaja Jukka Thurén oli tutustunut ensimmäisiin julkaistaviksi menossa oleviin teksteihin jo siinä vaiheessa kun muilla tutkijoilla ei vielä ollut ainoatakaan riviä aineistosta luettavissaan, joitakin muutaman rivin näytepaloja esitteeksi sille mitä tulossa oli. Toki Jukka joutui lupaamaan tutkijalle, joka jo oli pitkään työstänyt aineistoa julkaisua varten, ettei hän ”varastaisi” tämän aineistoa, julkaisemalla sitä ennen kuin hän, joka oli tehnyt varsinaisen työn ja vaivan julkaisukuntoon saattamisessa.

      Jukka piti lupauksensa, mutta hänellä oli se etu että aineiston julki tultua hän oli jo valmiiksi aineistoon perehtynyt, joten nopeammin kuin useimmat kollegansa koko maailmassa hän saattoi välittömästi aloittaa materiaalin hyväksikäytön tieteellisessä tutkimuksessaan.

  3. Matias

    Huippututkijat.

    Jos tutkitaan asioita oman uskonnon eduksi, sitä ei voi sanoa puolueettomaksi tutkimukseksi, jota tieteellisen tutkimuksen tulisi olla.

    Niin sanotut huippututkijat ovat mm. väittäneet, että Kristinusko on ollut ensin ja juutalaisuus on Kristinuskon harhaoppi.

    ”Vuonna 1904 uusi paavi lähetti kaksi kiertokirjettä. joissa hän tuomitsi kristinuskon alkuperän ja varhaishistorian kyseenalaistavan tutkimuksen. Kaikki katoliset opettajat, joita epäiltiin modernistisista taipumuksista, erotettiin virastaan yksin tein. ”
    ” Vuonna 1905 julkaistussa teoksessa The Sait ( Il Santo) Fogazzarro kirjoitti: ” Katolinen kirkko väittää olevansa totuuden lähde, mutta vastustaa totuuden etsimisen kun sen perustuksia, pyhiä kirjoituksia , dogmien sanamuotoja, sen väitettyä erehtymättömyyttä on alettu tutkia. ”

    Fogazzarron teos pantiin kiellettyjen kirjojen listalle.

    ”Vajaa kaksi kuukautta myöhemmin, syyskuussa, modernistit julistettiin käytännössä kerettiläisyydeksi ja koko liike kiellettiin. ”

    ” Vuonna 1910 annettiin määräys, että kaikkien opettavien tai saarnaavien katolilaisten tuli vannoa vala, jossa he luopuivat: ” kaikista modernismin erheistä ” .
    Useita modernistikirjailijoita erotettiin kirkon yhteydestä. Pappiskomissaarit valvoivat opetusta ja opiskelijoilta kiellettiin jopa sanomalehtin lukeminen. ”

    Ymmärtääkseni, myöskin Luterilaisen kirkon piirissä kukaan ei saa ajatella itsenäisesti, vaan heidän tulee kuulla kirkolliskokouksen linjauksia.

    • Tarja

      Nostat esille kysymyksen, missä teologian tieteellisen tutkimisen ja kirkon julistuviran suhteet ovat aina olleet lämpimät, toisinaan suorastaan tuliset.

      Valitettavasti monta kertaa näitä keskusteluja värittävät erilaisten ennakko-odotusten väliset erot. Aina ei huomata, että se mitä markkinoidaan muka totuutena kuitenkin perinteen kokonaisvirtaan verrattaessa osoittautuu kysymyksenasettelultaan erilaisille perusteille rakentuvaksi.

      Autolla ajoon verrattuna: Auto kyllä kulkee, mutta ei karttaan merkittyä tietä pitkin, vaan ryteikössä pensaiden kuorimakoneena. Mutta kun nähdään että teologian monet hedelmälliset tutkimustulokset oikein käytettynä tuovat valtaisan näköalan ajattelun syvyyteen ja sanallisen selkeyden kirkkaan säkenöivästi esiin tuotavaan sanoman selkeyteen, niin silloin näkyy teologisen tutkimuksen palveluviran erittäin runsas siunaus kaikessa kirkon työssä.

      Jumala ei ole pannut meitä teologeja palvelemaan tyhmyyttä, vaan kuten Stefanuksesta sanotaan, että hän oli täynnä Jumlaan Hengen voimaa ja viisautta, sellaista viisautta, jota häntä vastaan väittäneet eivät voineet ylittää vaan joka sitten tuli esille evankeliumin vapauttavana totuuden sanomana.

      Nimittäin kaikessa julistuksessa vain totuus voi olla vakuuttavaa ja samaten teologisessa tutkimuksessa vain totuuden etsiminen ja siinä johdonmukaisesti pysyminen voivat palvellla sekä tietämyksen kasvua että myös kirkon hengellisen elämän palveluksessa.

      Kuvaamasi aikakauden vastakkainasettelussa ei siis ollut kysymys totuus vastaan valhe, vaan kaksi erilaista ymmärrystä siitä mitä totuus on ja kuinka se on ymmärrettävä. Kumpikin taho on omista lähtökohdistaan lähtien ollut täysin vakaasti sitä mieltä että juuri heidän tapansa nähdä totuus on se oikea tapa.

      Verrattakoon juridiikan tutkimiseen. Juridinen teorisointi voi olla lujasti kaikkia ajattelun resursseja käyttävä juridisen totuuden löytämistä, mutta viime kädessä vain konkreettisen lainsäädännön pohjalle rakennettu oikeudellisten periaatteiden esiin tuominen kertoo miten kukin juridinen tapaus on lain mukaan ratkaistava.
      Konkreettisen lain ulkopuolella olevalle ajattelurakennelmien luominen ei ole oikeaa juridiikkaa vaan noiden ajatusmallien mielessään laatijoiden omia mielikuvituksen luomuksia.

  4. Matias

    Isä Skehan, Kansainvälisen tutkimusryhmän jäsen ( tutkittiin Kuolleen meren kirjakääröjä )

    Vuonna 1966 isä Skehan kirjoitti. Vanha testamentti ei ollut mikään ” yhteenveto ihmisrodun historiasta ja esihistoriasta ” …..Kun aika oli täysi, meidän Herramme tuli; ja on jokaisen raamatuntutkijan ensisijainen velvollisuus etsiä Vanhasta testamentista merkkejä kristillisen opin odotuksesta. ”
    Millään muulla tavoin tarkastaeltuna Vanhalla testamentilla ei ollut juurikaan arvoa ja merkitystä.

    Skehan, vielä suorasukaisemmin: – Vaikuttaa siltä, että aikamme raamatuntutkijoiden velvollisuus on…osoittaa…parhaan kykynsä mukaan ne yleiset kehityslinjat, joilla Jumala vakaasti johdatti – kuten hän varmuudella teki – kivikauden, kuparikauden ja antiikin pakanaihmistä, jotta tämä kasvaisi edes osoittain kristillisen kirkon mittaiseksi.

    Raamatuntutkijan työtä tulisi viime kädessä ohjata ja määrätä kirkon opetukset ja sitä tulisi ” aina sitoa Pyhän äitikirkon ylin oikeus todistaa, mikä todella on yhdenpitävää Kristuksen sille antamien opetusten kanssa ”

    ” Toisinsanoen, Kaikki tutkimus, riippumatta siitä, mitä se tuo esiin tai paljastaa, täytyy alistaa ja mukauttaa olemassa olevaan Kristilliseen kehykseen.
    Tutkimuksia pitää muokata, korjata tai vääristää, kunnes ne noudattavat vaadittuja kriteerejä
    Mikäli jotakin ei voi alistaa tai mukauttaa olemassa olevaan oppiin, se täytyy pakostakin salata.”

    Eikö tämä käsitykset ole vieläkin voimassa ?

  5. Tarja

    Mielestäni väität tasan tarkkaan 180 astetta väärään suuntaan sen mikä on aidon teologisen tutkimuksen ja oikean kirkollisen julistuksen välinen suhde. Totuus ja vain totuus, voi vapauttaa ihmisen todelliseen Jumalan lapsen vapauteen.

    Vääristelyillä ei saavuteta mitään hyvää, vaan ainoastaan tuhotaan kaikki se mikä hyvää ja kaunista on Jumalan luomassa ja Jeesuksen lunastamassa maailmassa, missä Pyhä Henki kutsuu kaikkia maailman ihmisiä yhteen pyhään katoliseen eli siis yhteiseen maailmanlaajuiseen kirkkoon eli siis Jumalan kansan yhteyteen.

    Mielestäni esittämässäsi vastakkainasettelussa on asenteellinen vinoutuma, koska totuus ja kirkon julistus pannaan toisiaan vastaan ikään kuin vain tuo toinen ajattelu olisi oikea ja kirkon ajattelu väärä.

    Asenteellisesti paljon rehellisempi näkökulma on se mitä muuan näyttelijä totesi omista rooleistaan ja kirkon papeista. Hän sanoi, että kirkon papit ovat paremmassa asemassa kuin näyttelijät sen takia, että he näyttelijät ovat sidottuja omien rooliensa hahmoon ja suoritukset on sopeutettava tuon roolihahmon mukaan silloinkin kun omat ajatukset ja oma elämänfilosofia ovat täysin tuon roolihahmon vastaisia, mutta teologeilla taas on suuri etuoikeus julistaa juuri sitä Jumalan sanaa, joka on hänen vakaumuksensa mukaista. Näin teologi voi omassa esiintymisessään olla oma itsensä, koska rooli ja oma vakaumus ovat yksi yhteen.

    Viisas mies tuo näyttelijä.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25