Kirjoitan tänne ensimmäisen blogin. ?
Asiasta, joka on mietityttänyt viime aikoina. Monestakin syystä, joita en enempää käy läpi tässä. En ole koskaan ollut mikään bloggaajatyyppi. Kirjoitan mielipidekirjoituksia, kommentteja, käyn pitkiä vääntöjä eri ihmisten kanssa eri paikoissa. Vaikeina aikoina (erityisesti viime aikoina) se saa minut tuntemaan itseni eläväksi. Ja vaikeat ajat saavat miettimään mitä on elävä usko.
Vanhimmassa punaisessa laulukirjassa, joka oli ajankohtainen 1988, kun itse kävin rippikoulun, on mielestäni hieno laulu, joka on aika lailla unohtunut. ”Laulu lähettäjästä”.
Monta säkeistöä, jossa eräässä kysytään:
”Kun Herra lähetti oppilaansa pitkin maailmaa, niin käskikö hän heidän hartautta harjoittaa? Ei, ei vaan hän heitti heidät taisteluihin ihmisten. ”Minä lähetän nyt teidät”, läksivät he iloiten.”
Olen viime aikoina miettinyt muutamia raamatunkohtia, joissa ei pitäisi olla epäselvyyttä, mutta kuitenkin usein tehdään juuri päinvastoin. Taistelun ja kasvun paikka itsellenikin…
Monesti kuulee sanottavan, että ”kyllä, tietenkin haluan tehdä Jumalan tahdon. Elää Jumalalle kunniaksi. Elää Jumalan tahdon mukaista elämää” jne. Itsekin aina tuon kuullessani ajattelen kuin automaattisesti, että joojoo, tottakai.
Ja tämä on niin helppo tulkita sillä mukavimmalla tavalla. Eli tehdään sitä mitä tehtäisiin muutenkin, ja painotetaan ja keskitetään se uskonelämä sihen mikä on helppoa ja vaivatonta. Eli käydään kirkossa/kokouksissa, luetaan Raamattua, puhutaan Raamatusta, siunataan ateriat jne. Ollaan ystävällisiä ihmisille kaupan kassajonossa. Tulee hyvä olo ja antaa hyvän kuvan.
Kuitenkin se mitä Jeesus opetti, voi olla todella veret seisauttavaa kun oikeasti tajuaa mitä se tarkoittaa.
”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.” (Matt.5:23-24)
Jotenkin voi ehkä itseään huijata ajattelemalla sitä, että kyse on juutalaisten uhritoimituksista. Eihän meillä sellaisia ole… Tai jollain muulla selityksellä. Mutta mitä meillä on? Jumalanpalveluksia, joissa on helppo istua. Kokoontumisia joissa on mukava käydä, erityisesti jos on kaunis vaimo/oma mies käsipuolessa, tavata ystäviä kahvipöydässä, kutsua kylään omakotitaloomme, vaihtaa kuulumisia jne.
Tuo kohta ei tietenkään tarkoita, että seurakunnassa käyminen pitäisi jättää, vaan muistuttaa siitä mikä on ulkoista hartaudenharjoitusta tärkeämpää. Ja vaikeampaa.
”Käy. sopimassa. veljesi. kanssa.”
Tarkoittaen tietysti sitä, että selvitä asiat sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on selvitettävää, oli se kuka hyvänsä.
Olisi paljon helpompaa jatkaa vain niitä hartaudenharjoituksiaan.
Tällaiset kohdat ovat niin tuttuja, että ei sen monen kertaan luettuaan ehkä enää edes mieti sen merkitystä. Vanhan testamentin tekstit eivät ehkä puhuttele senkään vertaa kun ”niissähän on kyse vanhan liiton uhritoimituksista, mitä me niistä…” Tai eiväthän ne henkilökohtaisia ihmissuhdeasioita tarkoita, vaan yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten sosiaalihuoltoa jne…
Pidän profeettojen kirjoista, nimenomaan tällaisista ravistelevista kohdista. vaikka tai juuri siksi, että ne osuvat kuin ohjus ja iskevät kuin miljoona volttia. Panevat asiat tärkeysjärjestykseen, muistuttavat siitä mitä Jumala meiltä oikeasti haluaa. Tai sitten pidän niistä vain kunnes tajuan mitä niiden pitäisi tarkoittaa juuri nyt, tietyssä asiassa, omassa elämässäni…
”Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua! Uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat -minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne.
…. ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” (Jes.1:13,17)
Joo-o…
Taitaa Juuassa asiat olla mallillaan kun verorahaa rittää noinkin hyödylliseen.
Keväällä saadaaan sitte seurata kuinka kirkko, ei vain symbolisesti, sulaa silmiemme edessä.
Kiitos Sari. Kirjoitathan lisää. Tekstisi pistää prosessit käyntiin.
Omalla kohdallani olen yrittänyt opetella Vapahtajani seurassa olemista. Tehtävänä, joka onnistuessaan saa aikaan sen että, voin toteuttaa elämässäni Jumalan tahtoa. Se vaatii jokapäiväistä kuolemista itselle ja omille jutuille. Aamullakin olisi ensin kiva tulla nettiin. Vapahtajan seura ei useinkaan tunnu aamulla siltä, jota eniten kaipaa. Hengellinen Pekka on herätettävä joka aamu rukouksella, hartaudella ja sanan lukemisella.
Sitten päivän aikana kohtaan ihmisiä ja niissä tilanteissa saan usein tietämättäni olla toteuttamassa Jumalan tahtoa. Hän on luvannut kuljettaa minua edeltä valmistetuissa teoissa. Niissä tilanteissa saan pyytää sanoja ylhäältä. Omat tuntuvat kuivuvan kurkussa.
Jotenkin yhä syvemmin alan kokea sitä, miten Jumalan työ meissä on salattua. Samoin se miten Hän meitä ohjaa. Koen että Jumalan työ minussa tapahtuu useinmiten levosta käsin.
Jumalanpalvelukset ovat muodostuneen erittäin tärkeiksi siunauksen lähteiksi. Jumalan tahto toteutuu niissä usein salatulla tavalla. Sinne mennessä, kun pyytää siunausta, eli Jumalan koskettavaa läheisyyttä, niin koskaan en palaa sieltä tyhjänä. Olkoonpa saarna millainen tahansa.
Aina jokin kohta messussa koskettaa erityisesti. Uskon että juuri noissa tilanteissa tapahtuu se Jumalan tahto, jota omalle kohdallemme kaipaamme. Tuo kaipauskaan ei lähde kyllä meistä. Sekin tulee kokonaan ylhäältä.
Vapahtajan seuraan pyrkimisen tekee tarpeelliseksi jatkuva kamppailu syntisyyteni kanssa. Aina uudelleen ja uudelleen saan omistaa sydämelleni täydellisen anteeksiantamuksen. Oma osuuteni Jumalan tahdon toteutumisessa on jatkuvaa kompurointia ja sitä seuraavaa armon anomusta.
Eilen illalla olin yksissä tuleva suven seuratapahtuman järjestäytymistapahtumassa ja bloggaajan kirjoitus kolahti minuun niin täydellisesti kuin vain voi.
Nuo sanat ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.” (Matt.5:23-24)” pyörivät illan paiostavina ajatuksissa ja tulin surullisena kotiin. Kysymys, olimmeko vielä valmiit ja vapaat välittämään yhdessä kutsua kokoontua – aina yhteiseen pöytään asti. Mielestäni emme ?.
Eilen illalla olin yksissä tuleva suven seuratapahtuman järjestäytymiskokoontumisessa mukana ja bloggaajan kirjoitus kolahti minuun niin täydellisesti kuin vain voi.
Nuo sanat ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.” (Matt.5:23-24)” pyörivät illan painostavina ajatuksissa ja tulin surullisena kotiin. Kysymys, olimmeko vielä valmiit ja vapaat välittämään yhdessä kutsua kokoontua – aina yhteiseen pöytään asti. Mielestäni emme ?.
Armon alituinen korostaminen ja konkreettisten tekoje väheksyminen johtaa helposti tähän. Terävä huomio Sarilta. Armo myy hyvin, teot huonommin. Matteuksen evankeliumin luvusta 25 saarnataan suht. vähän.
Pointtini tässä oli nimenomaan se, että on hyvin helppoa sanoa usein ja näkyvästi, tuoda julkiin somessa tai missä tahansa, että ”haluan elää Jumalan tahdon mukaisesti.”
Tästä on valtavasti hienoja tunteisiin vetoavia lauluja. Erityisesti vapailla suunnilla. Ottamatta nyt kantaa eri kirkkokuntien tapoihin käsitellä asiaa, ja antaa merkitystä sille miten usko näkyy elämässä.
On vain niin helppo unohtaa, että joskus tarttisi oikeasti tehdäkin jotain. Homma ei ole hoidettu sillä että sen sanoo.
”Armon alituinen korostaminen ja konkreettisten tekoje väheksyminen johtaa helposti tähän.”
Se on samaa kuin sanoa, ettei hyvän ja pahan tekemisellä ole suurtakaan merkitystä. Apostoli oli eri mieltä:
”Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.”
”Matteuksen evankeliumin luvusta 25 saarnataan suht. vähän.”
Ei saarnata eikä haluta edes kuulla, etenkään kansojen tuomiosta, joka todistaa kirkko-opit harhaan johtaviksi, myös vapaiden suuntien opit.
Hei Sari, kiva kun olet täällä taas.
Anteeksipyytäminen on välillä vaikeaa, vaikka tietääkin, että se on tarpeen, jotta elämä jatkuu seesteisenä.
Hei Salme.
Olen miettinyt viime aikoina paljon kaikenlaista. Sitä kuinka valtavasti ihmissuhdesotkuja jää selvittämättä. Uskovienkin, vaikka Raamattu on täynnä ohjeita, jotka koskevat lähimmäisen huomioimisen tärkeyttä ulkoisesti hurskaan elämän sijaan. Sitä, että on kannettava vastuu, toimittava oikein ja ajateltava myös muiden parasta.
Itse opin tai jouduin opettelemaan jo lapsena, että asiat on selvitettävä. Äiti opetti, rankimman kautta. Olin kai kolmannella, ja lunttasin maantiedon kokeessa. Sain tunnontuskia ja kerroin äidille. Äiti sanoi että pyydä anteeksi opettajalta. Ei tullut mukaan, ei soittanut opettajalle, sanoi vain että hoida homma. Ja kysyi joka päivä koulun jälkeen, että teitkö sen?
Lopulta sitten tunnustin opettajalle. Jäi mieleen. Mutta ei se siitä sen helpommaksi muuttunut.
Anteeksipyytäminen on vaikeaa, mutta helppoa verrattuna anteeksiantamiseen. Taidamme usein unohtaa, mitä oikea anteeksiantaminen merkitsee: siis sitä, että unohdamme täysin, mikä meistä on tuntunut epäoikeudenmukaiselta, että painamme villaisella, että emme palaa meitä joskus haavoittananeeeseen asiaan, että pyydämme aloittamaan puhtaalta sivulta.
Kun pyydämme anteeksi, pyydämme itse asiassa toiselta ihmiseltä paljon. Pyydämme väärien tekojemme tai sanojemme totaalista unohtamista. Aika harva meistä tähän pystyy. Ei meistä oikeasti ole anteeksipyytäjiksi eikä -antajiksi.
Helposti näemme rikan lähimmäisemme silmässä, muttemme tukkia omassamme.
Sari: Kiinnostuksesi polyamoriaan ja sen tuominen kaikkien spn-avioliittoja koskevien keskusteluketjujen puheenaiheeksi on minulle ollut vaikea asia. Omassa liitossani kun en koskaan monien vuosikymmenien yhdessäelon jälkeen ole tuntenut tarvetta hakea muita kumppaneita.
Ehkä nyt, kun olet uudelleen palannut palstalle, voisit selvittää, miksi näet esim. minun vanhan mummon liiton toisen vanhan mummon liiton kanssa polyamoriaan verrattavana tai siihen johtavana suhteena?
On helpompi antaa anteeksi, jos tietää / ymmärtää, missä on tehnyt väärin.
Seija: ”Sari: Kiinnostuksesi polyamoriaan ja sen tuominen kaikkien spn-avioliittoja koskevien keskusteluketjujen puheenaiheeksi on minulle ollut vaikea asia. Omassa liitossani kun en koskaan monien vuosikymmenien yhdessäelon jälkeen ole tuntenut tarvetta hakea muita kumppaneita.
Ehkä nyt, kun olet uudelleen palannut palstalle, voisit selvittää, miksi näet esim. minun vanhan mummon liiton toisen vanhan mummon liiton kanssa polyamoriaan verrattavana tai siihen johtavana suhteena?”
—–
-Seija, olen iloinen kun kommentoit, ja kirjoitit mielestäni viisaasti. Mutta sitä en ymmärrä että miksi toit tämän asian tähän keskusteluun??? Melkein kaikista keskusteluista meinaa jo muutenkin tulla homokeskusteluja, jotka sitten rönsyilevät esim. tähän.
Voin kuitenkin vastata lyhyesti.
Mietin asioita paljon ja minua kiinnostaa kaikki. Minua kiinnostaa esim. se miksi joku asia olisi kaikkien hyväksyttävä ja siten eläviä vähemmistöjä ymmärrettävä ja tuettava ja sitten joitakin taas ei.
En minä väitä että homosuhteessa eläminen johtaisi polyamoriseen suhteeseen, tietenkään.
Minulle nämä suhdemuodot vain ovat täysin samalla viivalla. Enkä näe syytä nostaa toista toisen edelle. Toisaalta on sanottava että tunnen tietynlaista sympatiaa molempia vähemmistöjä kohtaan. Minulle ne siis vertautuvat toisiinsa, ja siksi kysyn asiaa muilta.
Ja on toki vielä muitakin suhdemuotoja, joiden harjoittajia on vähemmistö. Ja joista ei tällä hetkellä edes puhuta.
Pyydän anteeksi jos olen loukannut sinua, mutta en missään nimessä ole tarkoittanut mitään henkilökohtaiseksi kommentiksi tai vihjailuksi.
Siinä olet oikeassa että anteeksiantaminen on usein vaikeampaa kuin pyytäminen. Puolisentoistavuotta tässä on rämmitty ja mietitty anteeksiantamista, kun ei ole pyydetty anteeksi. Ja kävi oikeastaan niin, että kun päätin antaa anteeksi, olo paheni. Terapeutti sanoi että annoin anteeksi liian helposti ja liian pian.
Sitten olen yrittänyt ymmärtää mitä anteeksiantaminen oikeasti on. Koska totta on sekin, että se ei tapahdu automaattisesti ja helposti, vaan se on prosessi.
Anteeksiantaminen ei tokikaan ole myöskään suoritus, vaan valinta. Joka johtaa myös omaan paranemiseen. Sitä tässä läpikäydään edelleen.
Joo. Taitaa olla kaksi ihan eri asiaa, tehdä asioita Jumalan tahdon mukaan, tai sitten elää siinä. Sana tietysti vaatii meiltä paljon. On oikein hyvä että näitä vaatimuksia tarkataan ja pyritään kaikin tavoin niitä noudattamaan. Siinä on vain se huonopuoli, ettei vaatimus anna meille voimavaroja niiden täyttämiseen. Pappien kehotukset hyvään elämään ei oikein pääse toteutumaan arjessa. Mikäli se kaikki jää meidän oman yrityksen varaan. Siinä pian huomaa, ettei paukut riitä. Silloin on suuri vaara kuvitella, ettei meiltä enempää vaadita, kuin se mihin oikeasti kykenemme. Jolloin alamme venyttää Jumalan tahdon mukaista elämää meille sopivaksi. C.S. Levis sanoi: ”ei tarvitse kuin, yrittää olla oikein hyvä. Silloin huomaa, kuinka paha oikeasti on.”
Vasta oman pahuuden tunnustaminen ja sen syvyyden kohtaaminen saa etsimään toisenlaista lähestymistapaa hyvän tekemiseen. Vasta Jumalan armon kohtaaminen ja Vapahtajamme sovitustyön omistaminen tuo todellisen mahdollisuuden toteuttaa Jumalan tahtoa koko elämällään ja jopa kuolemallaan.
Pekka P:”Siinä pian huomaa, ettei paukut riitä. Silloin on suuri vaara kuvitella, ettei meiltä enempää vaadita, kuin se mihin oikeasti kykenemme. Jolloin alamme venyttää Jumalan tahdon mukaista elämää meille sopivaksi. C.S. Levis sanoi: “ei tarvitse kuin, yrittää olla oikein hyvä. Silloin huomaa, kuinka paha oikeasti on.””
-Tämä on totta.
Olen miettinyt tätäkin. Sitä miten helppoa on uskotella olevansa hyvä kristitty kun on sitä ulkoisesti, hartaudenharjoituksen ja seurakunnassa käymisen osalta. Mutta siitä voi tulla tapa kompensoida puutteita ihmissuhdeasioissa tai muussa.
Kuulun nykyisin vapaakirkkoon, mutta olen viime aikoina käynyt enemmän luterilaisessa jumalanpalveluksessa. Jotenkin vaikeina aikoina kaipaa enemmän sitä hiljentymistä ja penkissä veisaamista. Vapaissa suunnissa ylistäminen on tärkeä juttu, ja se onkin. Mutta kun tuntuu ettei jaksaisi laulaa seisten ylistyslauluja ja riemuita kädet ylhäällä, niin kirkon penkki tuntuu paremmalta paikalta.
Ja lisäksi, on tullut tärkeäksi se että jokaisessa luterilaisessa jumalanpalveluksessa luetaan synnintunnustus. Syntisyys uskoontulon jälkeen on sellainen asia, jota vapaissa suunnissa ei paljon käsitellä. Joidenkin mielestä luterilaisessa kirkossa ehkä liikaakin. Mutta se on nyt jotain mitä kaipaan, ja olen pohtinut.
Synnintunnustukset ovat hyvin sanoitettuja, kuin myös monet siihen liittyvät virret.
En halua tehdä tästä kirkkokuntien vertailua. Mutta parhaassa tapauksessa eri suuntaukset voivat joissakin asioissa oppia toisiltaan.
Korkeimman tahto on hyvin yksinkertainen. Se on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen ja sen noudattaminen kukin omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaisesti. Ei siinä tarvita Raamattua eikä mitään muitakaan opuksia kirkolliskokousten päätöksistä alkaen.
Seuraava Jeesuksen Sanoma kuvaa ihmisen luonnollista tilaa:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Kun tuo oli totta juutalaisilla niin kuinka se olisi muuttunut meidän pakanoitten kohdalla, siis ensinnäkin emme ”näe ja kuule” ja että meillä on paatunut sydän siihen asti kunnes käännymme ja Jeesus sen parantaa.
Mitä tarkoittaa tuo ettei ”kuule”, siis sitä ettei ihminen luonnostaan ymmärrä Jeesuksen Sanoja.
Siis vaikka kuinka lukisi ja pänttäisi evankeliumia niin ei sitä voi ymmärtää.
Tästä on hyvä esimerkki opetuslapset, siis vaikka he vaelsivat Jeesuksen kanssa kolme vuotta niin eivät he ymmärtäneet mitä Jeesus puhui, eivät yhtään.
Vasta kun he joutuivat nöyrtymään omavoimaisuudestaan eli tunnustamaan kelvottomuutensa niin vasta senjälkeen he saivat voiman, Pyhän Hengen.
Nyt kun ihmiseen Jumala vuodattaa Pyhän Hengen on hänellä voima elää Jumalan tahdossa JA VASTA silloin ”kuulee” Jeesuksen äänen. Samalla Jumala vuodattaa rakkautensa uudestisyntyneeseen ja se on se todellinen rakkaus rakastaa kaikkia ihmisiä tekivätpä tai sanoivatpa he mitä tahansa, tästä on esimerkkinä ensin jeesuksen elämä sitten myös opetuslasten ja Paavalin.
Yksi minulle tärkeimmistä Jumalanpalveluksen kohdista on juuri synninpäästön sanat. Vaikka omallatunnolla ei olisikaan mitään, niin nuo sanat antavat lohtua ja vapautusta. Toinen yhtä tärkeä, on kuulla ehtoollisella sanat:” sinun edestäsi annettu ja vuodatettu”. Niissä on oma voimanlähteeni elämään. Kelvottomanakin palvelijana saan jatkaa täysin purjein eteenpäin.
Se ettei syntiä käsitellä puheissa, tai omassa elämässä, johtaa siihen että sen tekeminen eri muodoissaan, hyväksytään. Oma syntisyys kielletään. Näin saadaan lupa synnin tekemiseen. Katsotaan vain tiettyjä tekoja, tai tekemättäjättämisiä. Unohdetaan oma sydän ja sen haluttomuus etsiä kaiken aikaa Jumalan tahtoa. Sydän joka ei oikeasti koskaan kykene Jumalaa rakastamaan yli kaiken. Jollei tätä suurta syntiä pidä syntinä, niin voi kävellä monen muunkin käskyn yli.
Olen tavannut karismaattisissa suunnissa , aivan käsittämätöntä kovuutta toisia kohtaan. Niistä tilanteista on ollut rakkaus kaukana. Karismaattisuutta vastaan minulla ei mitään ole, mutta jos siihen sisältyy tuo synnittömyysoppi, niin silloin on oltava varovainen. Sehän on todellisuudessa Vapahtajamme sovitustyön kieltämistä.
Pekka:””Se ettei syntiä käsitellä puheissa, tai omassa elämässä, johtaa siihen että sen tekeminen eri muodoissaan, hyväksytään. Oma syntisyys kielletään. Näin saadaan lupa synnin tekemiseen. Katsotaan vain tiettyjä tekoja, tai tekemättäjättämisiä. Unohdetaan oma sydän ja sen haluttomuus etsiä kaiken aikaa Jumalan tahtoa. Sydän joka ei oikeasti koskaan kykene Jumalaa rakastamaan yli kaiken. Jollei tätä suurta syntiä pidä syntinä, niin voi kävellä monen muunkin käskyn yli.””
Katsoppas asiaa toiselta kantilta, siis mitä mainitsemasi ”synninpäästö” jumalanpalveluksessanne tarkoittaa (kirjoitin tarkoituksella pienellä)? Eikö juuri ”lupaa” tehdä syntiä kun kerran se noin helposti ”saadaan” anteeksi?
Ari: Suomen kieliopin sääntöjen mukaan ’jumalanpalvelus’ kuuluukin kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, joten teit ihan oikein. Ihmettelen, miksi sinun täytyy tätä oikein kirjoittamistasi mainostaa. (Tarkoituksella siis oikein kirjoittaminen erillisinä sanoina).