SRK:n toimittamasta Kirjasta ”Valinnan paikka” Kirja nuorelle, sivut 125-126
”Uskon hoitaminen
Jeesus opettaa tutussa vertauksessaan, että häneen uskovat ovat oksia Kristus-viinipuussa. Oksa saa ravintonsa puun rungosta ja tuottaa hedelmää. Mikäli oksaa ei hoideta, se kuivuu, käy tarpeettomaksi ja hakataan pois rungosta. Tällainen ihminen, kuiva oksa, on menettänyt elävän yhteyden runkoon eli Kristukseen.
Tähän liittyy myös yhteinen tervehdyksemme: ”Jumalan terve”. Tervehtiessämme ”Jumalan terveellä” kerromme toisaalta halumme olla uskomassa. Samalla myös kysymme toiselta uskovaiselta: ”Oletko pysynyt terveenä puun oksana?” Voimme miettiä, tyydymmekö sanomaan toiselle uskovaiselle pelkästään ”Moro” tai ”Terve”. Häpeämmekö tervehtiä toisiamme ”Jumalan terveellä”?
Jeesus on antanut meille, seuraajilleen, selkeän kehotuksen tunnustaa uskomme myös ihmisten edessä. Ei siis ole vaarallista, vaikka joku uskosta osatonkin kuulisi uskovaisten välisen tervehtimisen. Silloin hänkin kohtaa raikkaan hedelmän, joka kasvaa uskon puussa.
Sairastunut oksa saattaa tuulessa narista: ”Mitä minun asiani sinulle kuuluvat, hoida omat asiasi.” Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristitty käyttää ahkerasti Jumalan sanaa, Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO77).”
Raamatun Viinipuuvertauksen mukaan Jeesus on viinipuu ja Jumala viinitarhuri. Vertauksessa käy ilmi, että Jumala hoitaa viinipuuta; puhdistaa oksia ja heittää kuivuneet pois. Jeesuksen mukaan ne ihmiset ovat puhtaita, joita sana on saanut puhdistaa ja Jeesus kehottaakin pysymään sanassa ja pitämään hänen käskynsä: Joh. 15:12: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Minkälaista oli Jeesuksen rakkaus? Kyttäävää? Oliko se kristityn uskoa herkästi epäilevää ja mitätöivää? Ei, vaan armollista; Jeesus opetti meitä armollisuuteen toinen toistemme kanssa.
Luther kirjoittaa kirjassa Mannaa Jumalan lapsille näin (sivu 173): ”Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.”
Rakkautta ei siis ole se, että menet herkästi puhuttelemaan ja tuomitsemaan uskonystävääsi, vaan juurikin päinvastainen toiminta. Matt. 7: 1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”
Lainaamastani ”Valinnan paikka” -kirjan tekstistä saa sellaisen kuvan, että uskovaisen tulee elää niin avoimesti ajatuksineen, että hän on helposti toisten uskonystävien hoidettavissa: ”Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla.” Tavallaan avoimuus omien asioiden suhteen katsotaan uskon tunnusmerkiksi, ei niinkään toiseen kohdistuva pitkämielinen, kärsivällinen ja armollinen rakkaus. Olet avoin ja uskonystäväsi on myös avoin, jotta voitte hoitaa toinen toisianne. Tämä voi kuulostaa äkikseltään hyvinkin kauniilta ja kristilliseltä toiminnalta, mutta sisältää rumia vaaranpaikkoja. Kun keskitytään sekä oman että uskonystävän uskonelämän puhtauteen, ajaudutaan helposti suoritususkoon, lain alle. Ollaan vaativia sekä itseä että uskonystävää kohtaan. Rakkaus ei vaadi ja se on lempeä, sekä kaikkea muutakin ihanaa.
Vl-liikkeen kohdalla asiassa on isona ongelmana vielä se, että omat tai toisen uskon epäilyt liittyvät usein asioihin, joita Raamattu ei sano synniksi. Liikkeessäkin saatetaan asia myöntää ja selitellä, että ne ovat asioita, jotka saattavat johtaa syntiin. Eli jotta ei joutuisi vaikkapa huoruudensyntiin, ei saa harrastaa tanssia. Puhutaan ”harmaasta alueesta”. Pieni pätkä samaisesta kirjasta, sivu 127:
”Elämässämme kohtaamme myös asioita, jotka eivät ole suorastaan syntiä, mutta saattavat johtaa ”heikoille jäille” uskonelämässä. Esimerkiksi tekniikka, uudet aatteet ja tavat tuovat meille paljon uusia asioita, joista emme heti tiedä kuinka suhtautuisimme niihin.”
Myös raamatunaikaan ajateltiin näin. Roomalaiskirjeestä sen voi lukea. Juutalaiset keksivät oman sääntökokoelman suojelemaan uskovia joutumasta syntiin. Sitä voisi kuvata vaikkapa turva-aidalla kymmenen käskyn ympärillä. Ajatuksena ihan joo ymmärrettävä ja hyvä, mutta pitää sisällään vielä suuremman vaaran. Niin kuin joku onkin oivallisesti sanonut: ”Viruksentorjuntaohjelma, joka pitää sisällään viruksen”. Nimittäin, lakia ei voi toteuttaa mitenkään, koska se ottaa kiinni jo ajatuksesta. Kymmentä käskyä suojelemaan väsätty sääntökokoelma, viruksentorjuntaohjelma, pitää sisällään omavanhurskauden vaaran. Sääntökokoelman avulla, joka ei siis ole edes Raamatusta eikä Jumalan pyhää lakia, vahditaan sekä omaa että toisen uskoa, arvuutellaan, kuka on terve oksa viinipuussa ja oikeutettu tervehdittäväksi ”Jumalan terve” –tervehdyksellä.
Vl-liikkeen tervehtimiskäytännön liittäminen viinipuuvertaukseen, tekee tervehtimisestä helposti ahdistavan. Liikkeen sääntökokoelman, uskon tunnusmerkkien täyttäminen on usein vaikeaa ja Jumalan terveellä tervehtiminen edellyttää taas hoidettua ja puhdasta omaatuntoa; uskovaisen pitää olla ”terve oksa viinipuussa”. Muutoin tervehtimisen oletetaankin olevan vaikeaa. Ja sitähän se onkin. Kun vl-uskovaisena jo ajatustasolla sortuu rikkomaan sääntökokoelmaa (”hengen hedelmiä”) vastaan silloin kun haluaa sellaisia asioita mitä ei saa haluta, niin ”Jumalan terve” on usein tahkeasti sanottavissa. Ei tarvitse kuin katsoa terveyskeskuksen aulassa vähän aikaa telkkarista elokuvaa, niin sen jälkeen on vaikea tervehtiä ”jumalallisesti”. Sama homma jos kapinoi lapsiasiassa tai tekisi mieli laittaa ripsiväriä. Näin käy ainakin herkillä ja omantunnontarkoilla vl-uskovaisilla. Niille homma ei ole vaikeaa, jotka eivät ota näitä juttuja niin tosissaan.
Kirjoitus kehottaa tervehtimään ”Jumalan terveellä” myös sen takia, kun Jeesus on kehottanut tunnustamaan uskoa ihmisten edessä. Voin kertoa, että asia on monelle vl-ihmiselle äärimmäisen vaikea. Käytäntö ei ole edes raamatunmukainen ja se ei ole merkki uskosta Jeesukseen, vaan kuulumisesta vl-yhteisöön. Jeesukseen uskovia ja häntä Vapahtajanaan pitäviä ihmisiä kun on paljon muuallakin kuin vl-liikkeessä. ”Jumalan terve” on tunnusmerkki vl-uskosta, tunnussana saman liikkeen jäsenten välillä, sekä omaa että vastapuolen uskoa ilmentävä tervehtimismuoto. Eikä siinä vielä kaikki; kun joku uskonystävä jätetään yhtäkkiä tervehtimättä, se on merkki siitä, ettei häntä pidetä enää uskovaisena. Liikkeen ulkopuolisia liioin ei saa tervehtiä. Jos vahingossakin menee tervehtineeksi ”epäuskoista” henkilöä, tervehdys pitää ottaa takaisin, jotta ”epäuskoiselle” ei jää sellainen käsitys, että häntä pidetään uskovaisena ihmisenä.
Kun avoimuus liitetään uskovaisuuteen ja sulkeutuneisuus epäuskoon, saattaa myös aiheuttaa monelle vl-ihmiselle ahdistusta. Eivät kaikki ole luonteeltaan avoimia! Ei todellakaan! Ihmisillä on itse kenelläkin omia kipupisteitä tai traumoja, jotka tekevät muuria ”minän” ympärille ja estävät olemasta avoimia. Jos tällaisen ihmisen uskoa vielä epäillään sulkeutuneisuuden takia, hänen taakkaansa vain kuormitetaan lisää. ”Miksi se ei puhu asioistaan?” olen kuullut turhan usein sanottavan joidenkin ihmisten kohdalla. Tällaista ihmistä kehotetaan joskus myös avautumaan jollekin luotettavalle uskonystävälle, ”suljetulle astialle”.
Sulkeutuneella ihmisellä epäillään usein olevan jotain syntiä tunnollaan, joka estää olemasta vapaa ja avoin armolapsi. Tämä tämmöinenhän ei ole omiaan vahvistamaan kenenkään uskoa. Puhtausvaatimukset ja tahranpesuoppi myös lisäävät sulkeutuneisuutta. Aina on syyllinen olo jos mistä asiasta ja nurkka vastassa joka puolella. Pitäisi ripittäytyä, jotta voisi olla ”vapaa uskovainen”. Tieto ja varmuus Jumalan kaikenkattavasta armosta ei riitä, vaan ”tarttis vielä tehrä jotain”. Ripittäytyä. Puhdistautua. Jotta olisi terve oksa viinipuussa ja voisi vapain sydämin sanoa ”Jumalan terve”.
Ei varmasti kukaan ja varsinkaan herkkä ja sisäänpäin kääntynyt henkilö tykkää olla tarkkailtavana. Kuitenkin jo pelkkä vl-liikkeen tervehtimiskäytäntö on jonkinlaista sekä itseen että toiseen kohdistuvaa tarkkailua. Milloin voin tervehtiä puhtaalla omallatunnolla? Milloin uskonystäväni pitää jättää tervehtimättä? Tervehtikö se Matti vai ei? Katteliko Kalle muualle samalla kuin tervehti? Sanoiko Kirsi ”Jumalan terve” vai mutisiko jotain muuta?
– Jos nyt en voi vanhempia tervehtiä, niin lapsia kyllä voin, eiväthän he ole epäuskoisia vaikka vanhemmat ovatkin ”kieltäneet uskonsa”.
– Miten vaikeaa onkaan tavata ”uskonsa kieltäneitä” ensimmäisen kerran heidän kieltämisensä jälkeen kun ei oikein tiedä miten tervehtiä!
– En halua ottaa heihin mitään yhteyttä, kun en tiedä miten tervehtisin heitä.
– Tuntuu ihan hölmöltä alkaa sanoa ”Terve” kun on aina tottunut sanomaan ”Jumalan terve”.
– Olisipa niin mukava, kun voisin sanoa sinullekin ”Jumalan terve”!
Hirveästi vl-liikkeen ”jumalalliseen” tervehtimistapaan on saatu sisällytettyä asiaa. Siihen liittyy paljon tunteita ilosta ahdistukseen, riemusta tuskaan. Voi mikä murhe, kun joku ei enää tervehdikään ”jumalallisesti” ja mikä ilo kun ”tuhlaajalapsi” on alkanut taas tervehtimään ”oikealla tavalla”. Ja mikä ankaruuden vakavuus, kun seurakunta (=tietyt ihmiset) päättää ”sitoa” tottelemattoman, heittää hänet saatanan haltuun ja lopettaa sanomasta hänelle tuota kaikkein pyhintä, ylintä ja autuaaksi tunnustavinta tervehtimisen muotoa: ”Jumalan terve”. Ja miten mieluusti tottelemattomalle annetaan pyhä tervehtimisoikeus takaisin, kun hän käy ensin mutkan seurakunnan edessä.
Jos mietimme tuota viinipuuvertausta vielä. Siinähän sanotaan, että Jumala puhdistaa ja hoitaa oksia ja heittää kuivat oksat pois. Se ei siis ole ihmisen tehtävä. Ja miten ihmeessä nyt oksat voisikaan toisiaan hoitaa? Ei mitenkään, se on selvää. Joh. 15: 5 ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Eli pitää vain pysyä puussa, eikö? Ja miten siinä pysytään? Eikö niin, että Jumalan armohoidolla? Ei ihmisen, toisen oksan puoskaroinnilla, oksahan ei osaa tehdä muuta kuin piiskata (hyvä huomio Vuokko!).
Lopuksi pieni pätkä lohdutusta Lutherin galatalaiskirjeen selityksistä, sen sivuilta 44 ja 45:
”Nämä kaksi käsitettä, armo ja rauha, sisältävät siis koko kristillisyyden: armo anteeksiannon ja rauha iloisen, levollisen omantunnon. Mitään rauhaa ei ole, ellei syntiä ole annettu anteeksi. Lakihan syyttää ja kauhistaa omaatuntoa synnin vuoksi. Omastatunnosta syntiä eivät pyyhi pois pyhiinvaellukset, valvomiset, vaivannäkö, harjoitukset, paastot eivätkä mitkään teot – ne vain kasvattavat syntiä. Kuta enemmän me näemme vaivaa ja hikoilemme hävittääksemme synnin, sitä pahempana se meillä on. Se voidaan pyyhkiä pois yksin armolla, ei millään muulla.
—-Mutta mahdotonta on omaatuntoa rauhoittaa ja ilahduttaa, ellei saa rauhaa siitä armosta, joka on yhtä kuin Kristuksessa luvattu anteeksianto. Monet ovat tosin nähneet paljon vaivaa, kun ovat keksineet sääntökuntia ja harjoituksia rauhoittaakseen omaatuntoaan, mutta sillä keinoin he ovat vajonneet yhä useampiin ja suurempiin vaivoihin ja onnettomuuksiin. Kaikki nuo harjoitukset ovat omiaan pelkästään pahentamaan epäilyä ja epätoivoa. Eipä ole rauhaa minun luissani eikä sinunkaan, ellemme kuuntele armon sanaa ja jää sen varaan vakaina ja luottavaisina.”
Jussi. En mielestäni ole mennyt henkilökohtaisuuksiin, vaan ihan reilusti kysynyt, missä on moottori?
Ja minä kysyn sinulta Jorma, että mikä sinä olet määrittelemään sitä, milloin mistäkin asiasta puhutaan oikealla tavalla? Itse olet harvoin osoittanut hyvää keskustelutaitoa ja usein olet jonkun kimpussa ja vääntämässä pelkkä vääntämisen ilosta asioista. Alan kyllästyä taas tähän. Sinä pilaat hyvät keskustelut ASIOISTA käymällä jatkuvasti keskustelijoiden kimppuun.
Ole ystävällinen ja yritä keskustella asioista, EI IHMISISTÄ!
Eli kun itsekin kritisoit eri uskonnäkemyksiä ja -käsityksiä, MIKSI IHMEESSÄ SE ON MUIDEN KOHDALLA KIELLETTYÄ?
Jorma, vai niin et mennyt?. Ei kysymyksesi kuitenkaan liittynyt millään tavalla Vuokon blogin aiheeseen. Vai liittyikö jotenkin?
Eettiset kysymykset eivät ilmeisesti ole sallittuja, ymmärrän
Jorma, ehkä et ymmätänyt. 🙁 Juuri eettisistä asioista ja kysymyksistä yleisellä tasolla olemme täällä yrittäneet keskustella koko ajan. Henkilökohtaisuuksiin ja toisen henkilön persoonaan meneminen on kokonaan eri asia.
Jussi hyvä, toki minä kirjoituksenne ymmärrän, Koetin vain kysyä, mistä tulee voima sen ensimmäisen kiven heittämiseen. Sekin on eettinen kysymys.
Jorma, eikö ole meidän kaikkien kristittyjen tehtävä nostaa keskusteluun ja pitää esillä niitä asioita, joilla aiheutetaan ihmisille ahdistusta ja pahaa oloa?
Kivittämisestä puheenollen, Raamattu kieltää kivittämästä syntistä ihmistä ja armahtamaan. Sen sijaan Raamattu kehottaa tarkkaan tutkimaan opetuksia, ovatko ne Jumalan Sanan mukaisia. Ja jos eivät ole, näistä vääristä opetuksisa tulee sanoutua irti ja ne tulee tuomita.
Parahin Jussi, lienet huomannut käyttöehdoissa sellaisen kohdan, joka kieltää toisten uskontojen vähättelyn ja kyseenalaistamisen. Tämä koskee luonnollisesti myös blogistia.
Haluan Kari-Matti edelleenkin etupäässä keskustelua esille nostamistani asioista. Mistä mkäkin käsitys tulee, Raamatusta vai ihmisopista ja mitä ne aiheuttavat käytännöntasolla. Nyt on puheen alla vl-liikkeen tervehtimiskäytäntö ja sen seuraamukset ja kipupisteet elävässä elämässä. Miksi tämmöisestä ei voisi puhua, mikä on niin vaikeaa?
Voitaishan puhua vaikka suomalaisten eri tilanteissa käytettävistä tervehtimismuodoista: huomenta, päivää, iltaa, moi, terve, hei. Kuka käyttää missäkin tilanteessa mitäkin tervehtimistapaa ja miksi just sitä. Mikä on nuorille ominaista ja mikä vanhoille. Eriarvoistaako tervehtimistyylit tervehdittäviä jne. IHAN NORMAALIA KESKUSTELUA.
Kari-Matti, tosiasioiden kertominen ei ole vähättelyä eikä kyseenalaistamista. Joskus tosiasioiden kuuleminen tekee kipeää, mutta vain totuudessa pysyminen on lopulta ainoa oikea tie.
Myönnän kyllä, että toisinaan tulee sanottua asioita liiankin suoraan, mutta joskus kaikkinainen kaksinaamainen tekopyhyys ja suoranainen valehteminen suututtaa. Ei pitäisi provosoitua jos provosoidaan, sanoi Mauno Koivisto aikoinaan.
Ehkä Vuokko ja minä tiedämme SRK:n lähihistoriasta jotakin sellaista, mistä te kaikki muut ette tiedä, tai ette halua edes kuulla tai tietääkään. Luulen niin.
Kysyä saa, mutta ei kyseenalaistaa! Oletko todella tätä mieltä, Kari-Matti?
Mielestäni Vuokko ja Jussi kyseenalaistavat juuri niitä asioita, joita pitääkin kyseenalaistaa. Vähättelyä en ole huomannut. Sitä toki on syytä välttää kuten myös henkilökohtaisuuksiin menemistä. Mutta se on taitolaji, jossa jokainen meistä joskus epäonnistuu.
Jorma sanoi hyvin: ”Meidän tehtävämme on näyttää valoa, mutta ei sojottaa erehtynyttä suoraan silmiin….” Tämä kai tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”ei pidä leikata kuulijan korvia”. Jorma siis haluaa osoittaa lampullaan hämärässä kulkevalle oikeaa tietä eteenpäin. Liian kirkas valo suoraan silmiin vain häikäisee, eikä oikeaa tietä voi nähdä. Tämän kyllä ymmärrän.
Kari-Matti taas on moneen kertaan toivonut vl-liikkeen pitävän kiinni seurakuntaopistaan ja maallikkojohtoisuudestaan. Liikkeen ulkopuolella olevan lausumana tämä kuulostaa holhoamiselta. Toivotko, ettei lamppuun sytytetä valoa ollenkaan? Onko vl-liike kuin uhanalainen laji, jonka elinympäristö on turvattava meidän reservaatin ulkopuolisten ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi?
Hmm, taisin itsekin nyt epäonnistua siinä ”taitolajissa”.
Hyvin sanottu, Pertti.
Luulen, että suurin ongelma SRK -lestadiolaisuudessa on keskustelemattomuus. Kun on kymmenet vuodet opetettu, ettei uskonasioista pidä keskustella muutoin kuin vain yhdellä tavalla, silloin kritiikkiki saattaa tuntua pilkalta ja jopa vainoamiselta. Tämän olen vahvasti kokenut SRK -lestadiolaisuudesta keskusteltaessa. Ei saisi keskustella, eikä varsinkaan kritisoida.
Pertti,
Pahoin pelkään ettet aivan ole tavoittanut sitä, mitä olen tarkoittanut kirjoittaessani, että vanhoillislestadiolaisuuden tulee pitää viimeiseen asti kiinni seurakuntaopista ja maallikkovaltaisuudesta.
Vihje: kannattaa tutustua herännäisyyden historiaan ja nykypäivään.
Jos nyt toteaisin arvon herroille, että jokaisella olisi ollut mahdollisuus ottaa tuolta Vuokon kirjoituksesta jokin asia ja löytää siitä jokin, jolla voisi välttää toistoa ja keskinäisiä ristiriitoja. Myöskään oman itsensä kehittäminen nettikeskustelijana ei ole kielletty.
Vuokko ” Kun keskitytään sekä oman että uskonystävän uskonelämän puhtauteen, ajaudutaan helposti suoritususkoon, lain alle. Ollaan vaativia sekä itseä että uskonystävää kohtaan.”
Koskeeko tämä kohta vain vl-ihmisiä?
Kiitos Pertille tästä:
Lainaus Tapanisen kirjan sivulta 296:
>>Tervehdystavoista keskusteltaessa Oskari Jussila kertoi, että Paul Heideman usein käyttää “hauskaa muotoa Jumalan terveisiä”. Jussila tähdensi, että on vältettävä sitä, että tervehdyksestä tulee muoto, josta ei saa poiketa. Hän totesi edelleen, että tervehdystavat ovat muutoinkin periferia-asia.>>
On totta, että tervehdysmuoto ”Jumalan terve” ei ole ollut aina vl-liiikkeen tapa tervehtiä toisiaan. Sen voi havaita myös Kullervo ja Annikki Hulkon välisestä sotakirjeenvaihdosta heidän kihlausaikanaan.
Mutta nyt se on niin oleellinen osa vl-uskoa, niin oleellinen. Se on elämäksi ja kuolemaksi.
Mikähän tässä on niin vaikeaa?
”Uskon hoitaminen” Joh. 15
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh.+15%3A1&rnd=1394354843700
”Jeesus opettaa tutussa vertauksessaan, että häneen uskovat ovat oksia Kristus-viinipuussa. Oksa saa ravintonsa puun rungosta ja tuottaa hedelmää. Mikäli oksaa ei hoideta, se kuivuu, käy tarpeettomaksi ja hakataan pois rungosta. Tällainen ihminen, kuiva oksa, on menettänyt elävän yhteyden runkoon eli Kristukseen.”
”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.”
” Tähän liittyy myös yhteinen tervehdyksemme: ”Jumalan terve”. Tervehtiessämme ”Jumalan terveellä” kerromme toisaalta halumme olla uskomassa. Samalla myös kysymme toiselta uskovaiselta: ”Oletko pysynyt terveenä puun oksana?” Voimme miettiä, tyydymmekö sanomaan toiselle uskovaiselle pelkästään ”Moro” tai ”Terve”. Häpeämmekö tervehtiä toisiamme ”Jumalan terveellä”?
”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.”
Jeesus on antanut meille, seuraajilleen, selkeän kehotuksen tunnustaa uskomme myös ihmisten edessä. Ei siis ole vaarallista, vaikka joku uskosta osatonkin kuulisi uskovaisten välisen tervehtimisen. Silloin hänkin kohtaa raikkaan hedelmän, joka kasvaa uskon puussa.”
”Niin kuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.”
”Sairastunut oksa saattaa tuulessa narista: ”Mitä minun asiani sinulle kuuluvat, hoida omat asiasi.” Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristitty käyttää ahkerasti Jumalan sanaa, Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO77).”
”Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta. ”
Eija, se vaikeus on Raamatun tulkinnassa. SRK:n tulkinta myös ko. Raamatun kohdasta on tarkoitettu vain tekemään selkeä ero uskonliikkeeseen kuuluvien ja muiden välille, sekä alamaisten nöyryyttämisen mahdollistamiseksi puhuteluin ja hoitokokouksin. Kun Raamattu puhuu Jumalasta, SRK puhuu Saara-äidistä.
Eija, kyllä se vaikeus on Raamatun tulkinnassa. SRK:n tulkinta myös näistä Raamatun kohdista on ”korvasyyhyinen” ja tarkoitettu tekemään selkeä ero uskonliikkeeseen kuuluvien ja muiden välille, sekä alamaisten nöyryyttämisen mahdollistamiseksi puhuteluin ja hoitokokouksin. Kun Raamattu puhuu Jumalasta, SRK puhuu Saara-äidistä.
En lähde nyt arvioimaan mitä SRK tulkitsee, vaan vastuullistan lähinnä yksilön tutkimaan sen mitä siellä lukee tai sitten jättää tutkimatta. Enkä tällä tarkoita koko Suomea vaan niitä, jotka tuon paikan lukivat. Eikä ketään tee autuaaksi se pitääkö minua uskovaisena tai ei. Totean vain, että on suurempi Karsija ja Putsaaja kuin ihminen ja Hänen toimiinsa ei ole meillä sanomista. En nimittäin usko, että jossain olisi yksimielinen SRK, jonka niskaan jokainen voi laittaa valintansa tai perustella niillä tekojaan.
Eija moilanen:
”Totean vain, että on suurempi Karsija ja Putsaaja kuin ihminen ja Hänen toimiinsa ei ole meillä sanomista. En nimittäin usko, että jossain olisi yksimielinen SRK, jonka niskaan jokainen voi laittaa valintansa tai perustella niillä tekojaan.”
Tähän yhdyn ja olen samaa mieltä suuremmasta karsijasta ja putsaajasta. Tästähän juuri oli keskeisin asia Vuokon avauksessa. Vasta nyt Alinin Pentin kommentista huomasin lukea tarkemmin, kuinka hyvin Vuokko kirjoittikaan tästä ydinasiasta.
Vuokko siis kirjoitti näin blogissa:
”Jos mietimme tuota viinipuuvertausta vielä. Siinähän sanotaan, että Jumala puhdistaa ja hoitaa oksia ja heittää kuivat oksat pois. Se ei siis ole ihmisen tehtävä. Ja miten ihmeessä nyt oksat voisikaan toisiaan hoitaa? Ei mitenkään, se on selvää. Joh. 15: 5 “Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Eli pitää vain pysyä puussa, eikö? Ja miten siinä pysytään? Eikö niin, että Jumalan armohoidolla? Ei ihmisen, toisen oksan puoskaroinnilla, oksahan ei osaa tehdä muuta kuin piiskata.”
Tämä on todella hyvin sanottu.
Jumalan terve teille kaikille. Jumalan kirkas aurinko tuli juuri esiin ainakin täällä Njärvellä.
Kun olin nuori, pyysi el tätini minut usein piiakseen, kun hän suurten seurojen jälkeen kestitsi saarnaaja-appeaan ja muuta uskovaa väkeä kodissaan. Kaadoin kahvia, kantelin kakkuvateja, kumartelin ja autoin takkeja päältä ja päälle.
Minulla oli kaikki el tunnusmerkit, ei otsatukkaa, paksu nuttura niskassa, puhtaat kasvot. Minua tervehdittiin nyökkäämällä. Joskus joku huononäköinen täti tarttui käteeni ja sanoi Jumalan terve. Huomasin hänelle mainitun virheestä. Mitään tervehdyksen perumista ei kuitenkaan ollut, sain siis pitää tervehdyksen, hih.
Minä olin onnellinen, kun sain palvella, minä Martta, jossa Maria on pääsemässä valtaan vasta kun palveluvoimat ovat heikenneet.
Tätini hiljan olleissa hautajaisissa monet hänen el ystävänsä, hyvin vanhoja kaikki, muistivat minut ja tulivat juttelemaan.
Hautajaisissa puhui kolme saarnamiestä. Yksi erityisesti painui minun ja uskottomien serkkujeni mieleen:- Onneksi edes yksi,
eli tämä vainajamme sisarussarjasaan tuli uskoon ja pelastuu. Lapsista mainittiin vain ne, jotka ovat edelleen vl. Kahden muun nimeä ei edes mainittu. Me siis joudumme kadotukseen.
Vl hautajaisissa me uskottomat emme ole vieneet kukkia haudalle, koska näin on heidän taholtaan määrätty. Uskottoman serkkuni hautajaisissa viikko sitten laskettiin arkulle kauniita hänen rakastamiaan kukkia. Em tädin kaksi uskomassa olevaa tytärtä olivat ilman kukkia. En oikein ymmärrä.
Miksi ei voida nostaa etusijalle sitä mikä meidät katoliset, calvinistit, helluntailaiset jne.. yhdistää. Erilaisia ryhmittymiä syntyy lisää, lestadiolaisuuttakin sen seitsemää sorttia.
Onko kysymys vallasta? Saarnaajien ja muiden pikkuputinien halusta määrätä ja päättää mikä on ainoaa oikeaa olemista tällä meidän huonosti kohdellulla pallollamme, jossa yhteistä hoidettavaa on määrättömän paljon, jotta lapsenlapsillemmekin jää jotain.
Olen jo muistellut, että Jumalan terve oli yleisessä käytössä jo 1800-luvun puolivälissä ja periytyy keskiajalta.
Ongelman syyksi haetaan putinismia ja raakaa valtaa.
Se tuntuu olevan varsinkin naisnäkökulmasta yleinen selitys.
Valtaa toki on, sitä on jokaisessa pappilassakin, mutta uskoisin, että tässä
valta ei ole yksin, vaan se on sidottu tiukasti vastuuseen.
Näin kaanaan kielellä sanoen, takana on ajatus vastuusta , vastuu toisten sieluista.
Haluataan, että kaikki pelastuisivat, kuten edesmenneet ystävät ovat pelastuneet
”tässä kristillisyydessä”.
Kun nähdään ympärillä arvoissaan rapautuva maailma ja kirkkokin, haluttaisiin säilyttää
oma yhteisö sellaisena vielä lasten lapsille ja edelleenkin, jotta heillä olisi
turvanaan yhteisö, jossa julistetaan ”kokonainen jumalansana”.
Tässä on nyt oma kulttuuri, jota on vaikeaa ymmärtää monikulttuurisessa kansankirkossa, jossa mitään yhteistä pohjaa ei ole, eikä selvää näkymää siitä, mitä lastenlapsille voisi tästä jäädä….
Tuskin sellaista kukaan edes vaivautuu miettimään.
Kiitos Jorma hyvästä kommentoinnista ja vastauksesta.
Tiedostan varsin hyvin sen, että useimmilla vl-liikkeen käytännöillä on hyvät tarkoitusperät ja usein juuri tuo vastuu toisen sielusta. Mutta juuri oikeastaan tämä vastuu, joka ei ihmiselle oikeasti kuulu, tuokin juuri niitä murheita muassaan, joita olen usein yrittänyt täällä valottaa.
Kun tuota kristitty on vain kylväjä, se pitäisi aina muistaa. Sitten toinen muistamisen arvoinen asia on se, että neuvominen pitäisi tapahtua rakkaudella eikä painostamalla, pakottamalla, kyttäämällä ja kiristämällä. Olen joskus kirjoittanutkin kirjoituksen Kirveelläkö taivaaseen? Eli tavallaan kun lähdetään kylvelijän asemasta/paikalta pois ja otetaan vähän kättä pidempää mukaan kylvötyöhön, jälki on huonoa. Se ei yksinkertaisesti kanna odotettua hedelmää.
Ei Kristuksen kirjeenä oleminen, kylvötyön tekeminen, evankeliumin levittäminen saa olla sellaista, että siinä painaa omat halut eniten. Halutaan, että evankeliumi uskotaan, halutaan että yhteisö säilyy tietynlaisena jnejne. Kyllä hommassa pitää ohjata eniten Jumalan sana eikä oma halu. Väkisin ei saa mitään muuuta aikaiseksi kuin vastahakoisia sydämiä.
Kaikkien ihmisten, myös lastenlasten elämä ja tulevaisuus on Korkeimman kädessä, jos ihminen alkaa ottaa siitä omaa vastuuta kyseenalaisin menetelmin, jälki on rumaa. Herran haltuun koko maailma. Kylväjän vastuu lienee vain siementen heittely, eikö?
Kiitos Vuokko.
Ihmisellä on iso vastuu, tuleehan se esille Raamatussa joka puolella.
Sananpalvelijoilla on ihan erityinen vastuu, he saavat suuremman tuomion, sanoo Jaakob.
Jumalan omien viettelemisestä varoitetaan jne… samoin lasten.
Kerran kaikki puheet punnitaan…
Kristillinen rakkaus vaatii meitä huomioimaan jopa vl-kristityt, silloinkin kun heidän yhteisönsä tekee väärin.
Sinä arvioit ja tuomitset tekoja näkemiesi asioiden perusteella. minä taas otin asiat esille,
inhimillisen heikkouden näkökulmasta.. en hyväksyen, mutta jollakin tavalla ymmärtäen.
Näin se raadollisen ihmisen myötä menee ….
Kansankirkossamme eletään näiden samojen ongelmien ja vääristymien kanssa. Moni ei sitä huomaa.