SRK:n toimittamasta Kirjasta ”Valinnan paikka” Kirja nuorelle, sivut 125-126
”Uskon hoitaminen
Jeesus opettaa tutussa vertauksessaan, että häneen uskovat ovat oksia Kristus-viinipuussa. Oksa saa ravintonsa puun rungosta ja tuottaa hedelmää. Mikäli oksaa ei hoideta, se kuivuu, käy tarpeettomaksi ja hakataan pois rungosta. Tällainen ihminen, kuiva oksa, on menettänyt elävän yhteyden runkoon eli Kristukseen.
Tähän liittyy myös yhteinen tervehdyksemme: ”Jumalan terve”. Tervehtiessämme ”Jumalan terveellä” kerromme toisaalta halumme olla uskomassa. Samalla myös kysymme toiselta uskovaiselta: ”Oletko pysynyt terveenä puun oksana?” Voimme miettiä, tyydymmekö sanomaan toiselle uskovaiselle pelkästään ”Moro” tai ”Terve”. Häpeämmekö tervehtiä toisiamme ”Jumalan terveellä”?
Jeesus on antanut meille, seuraajilleen, selkeän kehotuksen tunnustaa uskomme myös ihmisten edessä. Ei siis ole vaarallista, vaikka joku uskosta osatonkin kuulisi uskovaisten välisen tervehtimisen. Silloin hänkin kohtaa raikkaan hedelmän, joka kasvaa uskon puussa.
Sairastunut oksa saattaa tuulessa narista: ”Mitä minun asiani sinulle kuuluvat, hoida omat asiasi.” Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristitty käyttää ahkerasti Jumalan sanaa, Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO77).”
Raamatun Viinipuuvertauksen mukaan Jeesus on viinipuu ja Jumala viinitarhuri. Vertauksessa käy ilmi, että Jumala hoitaa viinipuuta; puhdistaa oksia ja heittää kuivuneet pois. Jeesuksen mukaan ne ihmiset ovat puhtaita, joita sana on saanut puhdistaa ja Jeesus kehottaakin pysymään sanassa ja pitämään hänen käskynsä: Joh. 15:12: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Minkälaista oli Jeesuksen rakkaus? Kyttäävää? Oliko se kristityn uskoa herkästi epäilevää ja mitätöivää? Ei, vaan armollista; Jeesus opetti meitä armollisuuteen toinen toistemme kanssa.
Luther kirjoittaa kirjassa Mannaa Jumalan lapsille näin (sivu 173): ”Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.”
Rakkautta ei siis ole se, että menet herkästi puhuttelemaan ja tuomitsemaan uskonystävääsi, vaan juurikin päinvastainen toiminta. Matt. 7: 1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”
Lainaamastani ”Valinnan paikka” -kirjan tekstistä saa sellaisen kuvan, että uskovaisen tulee elää niin avoimesti ajatuksineen, että hän on helposti toisten uskonystävien hoidettavissa: ”Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla.” Tavallaan avoimuus omien asioiden suhteen katsotaan uskon tunnusmerkiksi, ei niinkään toiseen kohdistuva pitkämielinen, kärsivällinen ja armollinen rakkaus. Olet avoin ja uskonystäväsi on myös avoin, jotta voitte hoitaa toinen toisianne. Tämä voi kuulostaa äkikseltään hyvinkin kauniilta ja kristilliseltä toiminnalta, mutta sisältää rumia vaaranpaikkoja. Kun keskitytään sekä oman että uskonystävän uskonelämän puhtauteen, ajaudutaan helposti suoritususkoon, lain alle. Ollaan vaativia sekä itseä että uskonystävää kohtaan. Rakkaus ei vaadi ja se on lempeä, sekä kaikkea muutakin ihanaa.
Vl-liikkeen kohdalla asiassa on isona ongelmana vielä se, että omat tai toisen uskon epäilyt liittyvät usein asioihin, joita Raamattu ei sano synniksi. Liikkeessäkin saatetaan asia myöntää ja selitellä, että ne ovat asioita, jotka saattavat johtaa syntiin. Eli jotta ei joutuisi vaikkapa huoruudensyntiin, ei saa harrastaa tanssia. Puhutaan ”harmaasta alueesta”. Pieni pätkä samaisesta kirjasta, sivu 127:
”Elämässämme kohtaamme myös asioita, jotka eivät ole suorastaan syntiä, mutta saattavat johtaa ”heikoille jäille” uskonelämässä. Esimerkiksi tekniikka, uudet aatteet ja tavat tuovat meille paljon uusia asioita, joista emme heti tiedä kuinka suhtautuisimme niihin.”
Myös raamatunaikaan ajateltiin näin. Roomalaiskirjeestä sen voi lukea. Juutalaiset keksivät oman sääntökokoelman suojelemaan uskovia joutumasta syntiin. Sitä voisi kuvata vaikkapa turva-aidalla kymmenen käskyn ympärillä. Ajatuksena ihan joo ymmärrettävä ja hyvä, mutta pitää sisällään vielä suuremman vaaran. Niin kuin joku onkin oivallisesti sanonut: ”Viruksentorjuntaohjelma, joka pitää sisällään viruksen”. Nimittäin, lakia ei voi toteuttaa mitenkään, koska se ottaa kiinni jo ajatuksesta. Kymmentä käskyä suojelemaan väsätty sääntökokoelma, viruksentorjuntaohjelma, pitää sisällään omavanhurskauden vaaran. Sääntökokoelman avulla, joka ei siis ole edes Raamatusta eikä Jumalan pyhää lakia, vahditaan sekä omaa että toisen uskoa, arvuutellaan, kuka on terve oksa viinipuussa ja oikeutettu tervehdittäväksi ”Jumalan terve” –tervehdyksellä.
Vl-liikkeen tervehtimiskäytännön liittäminen viinipuuvertaukseen, tekee tervehtimisestä helposti ahdistavan. Liikkeen sääntökokoelman, uskon tunnusmerkkien täyttäminen on usein vaikeaa ja Jumalan terveellä tervehtiminen edellyttää taas hoidettua ja puhdasta omaatuntoa; uskovaisen pitää olla ”terve oksa viinipuussa”. Muutoin tervehtimisen oletetaankin olevan vaikeaa. Ja sitähän se onkin. Kun vl-uskovaisena jo ajatustasolla sortuu rikkomaan sääntökokoelmaa (”hengen hedelmiä”) vastaan silloin kun haluaa sellaisia asioita mitä ei saa haluta, niin ”Jumalan terve” on usein tahkeasti sanottavissa. Ei tarvitse kuin katsoa terveyskeskuksen aulassa vähän aikaa telkkarista elokuvaa, niin sen jälkeen on vaikea tervehtiä ”jumalallisesti”. Sama homma jos kapinoi lapsiasiassa tai tekisi mieli laittaa ripsiväriä. Näin käy ainakin herkillä ja omantunnontarkoilla vl-uskovaisilla. Niille homma ei ole vaikeaa, jotka eivät ota näitä juttuja niin tosissaan.
Kirjoitus kehottaa tervehtimään ”Jumalan terveellä” myös sen takia, kun Jeesus on kehottanut tunnustamaan uskoa ihmisten edessä. Voin kertoa, että asia on monelle vl-ihmiselle äärimmäisen vaikea. Käytäntö ei ole edes raamatunmukainen ja se ei ole merkki uskosta Jeesukseen, vaan kuulumisesta vl-yhteisöön. Jeesukseen uskovia ja häntä Vapahtajanaan pitäviä ihmisiä kun on paljon muuallakin kuin vl-liikkeessä. ”Jumalan terve” on tunnusmerkki vl-uskosta, tunnussana saman liikkeen jäsenten välillä, sekä omaa että vastapuolen uskoa ilmentävä tervehtimismuoto. Eikä siinä vielä kaikki; kun joku uskonystävä jätetään yhtäkkiä tervehtimättä, se on merkki siitä, ettei häntä pidetä enää uskovaisena. Liikkeen ulkopuolisia liioin ei saa tervehtiä. Jos vahingossakin menee tervehtineeksi ”epäuskoista” henkilöä, tervehdys pitää ottaa takaisin, jotta ”epäuskoiselle” ei jää sellainen käsitys, että häntä pidetään uskovaisena ihmisenä.
Kun avoimuus liitetään uskovaisuuteen ja sulkeutuneisuus epäuskoon, saattaa myös aiheuttaa monelle vl-ihmiselle ahdistusta. Eivät kaikki ole luonteeltaan avoimia! Ei todellakaan! Ihmisillä on itse kenelläkin omia kipupisteitä tai traumoja, jotka tekevät muuria ”minän” ympärille ja estävät olemasta avoimia. Jos tällaisen ihmisen uskoa vielä epäillään sulkeutuneisuuden takia, hänen taakkaansa vain kuormitetaan lisää. ”Miksi se ei puhu asioistaan?” olen kuullut turhan usein sanottavan joidenkin ihmisten kohdalla. Tällaista ihmistä kehotetaan joskus myös avautumaan jollekin luotettavalle uskonystävälle, ”suljetulle astialle”.
Sulkeutuneella ihmisellä epäillään usein olevan jotain syntiä tunnollaan, joka estää olemasta vapaa ja avoin armolapsi. Tämä tämmöinenhän ei ole omiaan vahvistamaan kenenkään uskoa. Puhtausvaatimukset ja tahranpesuoppi myös lisäävät sulkeutuneisuutta. Aina on syyllinen olo jos mistä asiasta ja nurkka vastassa joka puolella. Pitäisi ripittäytyä, jotta voisi olla ”vapaa uskovainen”. Tieto ja varmuus Jumalan kaikenkattavasta armosta ei riitä, vaan ”tarttis vielä tehrä jotain”. Ripittäytyä. Puhdistautua. Jotta olisi terve oksa viinipuussa ja voisi vapain sydämin sanoa ”Jumalan terve”.
Ei varmasti kukaan ja varsinkaan herkkä ja sisäänpäin kääntynyt henkilö tykkää olla tarkkailtavana. Kuitenkin jo pelkkä vl-liikkeen tervehtimiskäytäntö on jonkinlaista sekä itseen että toiseen kohdistuvaa tarkkailua. Milloin voin tervehtiä puhtaalla omallatunnolla? Milloin uskonystäväni pitää jättää tervehtimättä? Tervehtikö se Matti vai ei? Katteliko Kalle muualle samalla kuin tervehti? Sanoiko Kirsi ”Jumalan terve” vai mutisiko jotain muuta?
– Jos nyt en voi vanhempia tervehtiä, niin lapsia kyllä voin, eiväthän he ole epäuskoisia vaikka vanhemmat ovatkin ”kieltäneet uskonsa”.
– Miten vaikeaa onkaan tavata ”uskonsa kieltäneitä” ensimmäisen kerran heidän kieltämisensä jälkeen kun ei oikein tiedä miten tervehtiä!
– En halua ottaa heihin mitään yhteyttä, kun en tiedä miten tervehtisin heitä.
– Tuntuu ihan hölmöltä alkaa sanoa ”Terve” kun on aina tottunut sanomaan ”Jumalan terve”.
– Olisipa niin mukava, kun voisin sanoa sinullekin ”Jumalan terve”!
Hirveästi vl-liikkeen ”jumalalliseen” tervehtimistapaan on saatu sisällytettyä asiaa. Siihen liittyy paljon tunteita ilosta ahdistukseen, riemusta tuskaan. Voi mikä murhe, kun joku ei enää tervehdikään ”jumalallisesti” ja mikä ilo kun ”tuhlaajalapsi” on alkanut taas tervehtimään ”oikealla tavalla”. Ja mikä ankaruuden vakavuus, kun seurakunta (=tietyt ihmiset) päättää ”sitoa” tottelemattoman, heittää hänet saatanan haltuun ja lopettaa sanomasta hänelle tuota kaikkein pyhintä, ylintä ja autuaaksi tunnustavinta tervehtimisen muotoa: ”Jumalan terve”. Ja miten mieluusti tottelemattomalle annetaan pyhä tervehtimisoikeus takaisin, kun hän käy ensin mutkan seurakunnan edessä.
Jos mietimme tuota viinipuuvertausta vielä. Siinähän sanotaan, että Jumala puhdistaa ja hoitaa oksia ja heittää kuivat oksat pois. Se ei siis ole ihmisen tehtävä. Ja miten ihmeessä nyt oksat voisikaan toisiaan hoitaa? Ei mitenkään, se on selvää. Joh. 15: 5 ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Eli pitää vain pysyä puussa, eikö? Ja miten siinä pysytään? Eikö niin, että Jumalan armohoidolla? Ei ihmisen, toisen oksan puoskaroinnilla, oksahan ei osaa tehdä muuta kuin piiskata (hyvä huomio Vuokko!).
Lopuksi pieni pätkä lohdutusta Lutherin galatalaiskirjeen selityksistä, sen sivuilta 44 ja 45:
”Nämä kaksi käsitettä, armo ja rauha, sisältävät siis koko kristillisyyden: armo anteeksiannon ja rauha iloisen, levollisen omantunnon. Mitään rauhaa ei ole, ellei syntiä ole annettu anteeksi. Lakihan syyttää ja kauhistaa omaatuntoa synnin vuoksi. Omastatunnosta syntiä eivät pyyhi pois pyhiinvaellukset, valvomiset, vaivannäkö, harjoitukset, paastot eivätkä mitkään teot – ne vain kasvattavat syntiä. Kuta enemmän me näemme vaivaa ja hikoilemme hävittääksemme synnin, sitä pahempana se meillä on. Se voidaan pyyhkiä pois yksin armolla, ei millään muulla.
—-Mutta mahdotonta on omaatuntoa rauhoittaa ja ilahduttaa, ellei saa rauhaa siitä armosta, joka on yhtä kuin Kristuksessa luvattu anteeksianto. Monet ovat tosin nähneet paljon vaivaa, kun ovat keksineet sääntökuntia ja harjoituksia rauhoittaakseen omaatuntoaan, mutta sillä keinoin he ovat vajonneet yhä useampiin ja suurempiin vaivoihin ja onnettomuuksiin. Kaikki nuo harjoitukset ovat omiaan pelkästään pahentamaan epäilyä ja epätoivoa. Eipä ole rauhaa minun luissani eikä sinunkaan, ellemme kuuntele armon sanaa ja jää sen varaan vakaina ja luottavaisina.”
Jorma Ojala:
”Ihmisellä on iso vastuu, tuleehan se esille Raamatussa joka puolella. Sananpalvelijoilla on ihan erityinen vastuu, he saavat suuremman tuomion, sanoo Jaakob. Jumalan omien viettelemisestä varoitetaan jne… samoin lasten. Kerran kaikki puheet punnitaan… Kristillinen rakkaus vaatii meitä huomioimaan jopa vl-kristityt, silloinkin kun heidän yhteisönsä tekee väärin.”
Juurikin näin, Jorma. Tämän vuoksi on tärkeää, että myös SRK:n johtoa ja puhujia muistutetaan Jumalan omien viettelemisestä noudattamaan raamatunvastaisia opetuksia. Myös minun mielestäni ”kristillinen rakkaus vaatii meitä huomioimaan jopa vl-kristityt, silloinkin kun heidän yhteisönsä tekee väärin”. Ja tämä tarkoittaa, että juuri opettajia täytyy nuhdella ja jopa kovistella vääristä teoista ja toimintatavoista.
Parannus lähtee aina itsestä, ei toisten muuttamisesta, .
Seurakunnan tapojen muuttaminen ei taida missään onnistua näin seurakunnan ulkopuolelta, sinunkin viestisi on jo varmaan mennyt moneen kertaan perille.
Jorma, en lainkaan epäile, etteikö Vuokon ja minun viestit ole menneet perille sinne, missä opillisia linjauksia tehdään. Niin kauan vahingollisista opetuksista on syytä muistuttaa kuin ne ovat korjaamatta. Ainakin ehdoton ehkäisykielto-opetus ja sellaiset ”sielunhoidolliset keskustelut”, joihin aloite tulee muualta kuin asianosaisilta itseltään. Puhumattakaan höpösyntien asettamisesta autuuden ehdoksi. Tässä tärkeimmät ahdistusta ja pahoinvointia aiheuttavat opilliset epäkohdat, jotka tulisi korjata kristllisyyden nimissä.
Ei nyut kannata ihan riemuun ratketa. Minä olen tutkinut ihan kenttätutkimuksena näitä asioita parinkymmenen vuoden ajan. Vankilalähetin ominaisuudessa olen saanut avata suutani useamman kirkon piirissä ja siksi tiedän asioista jotakin. Olen myös kuunnellut äänitteitä, joita ei ole puhuttu näyteikkunatilaisuuksissa. Jokaisessa kirkossa ja ryhmässä on omia poissulkevia piirteitä. Osa sanoo sen suoremmin ja osa peitetymmin. Annan yhden merkin. Kun ehtoollisyhteyttä ei ole niin se merkitsee, että yhteyden ulkopuoliset eivät kuulu rajoittajan mielestä Kristuksen kirkkoon ja se on samaa kuin helvetin tuomio.
Minusta tuo ehtoollisyhteydestä pysyminen ei ole välttämättä toisia pois sulkeva. Vaan itsensä pois sulkeva osallisuudesta johonkin missä ei voi tai halua olla mukana. En itsekkään mene ehtoolliselle. Niin kauan kun sinne menemininen tuntuu itsensä henkiseltä väkivallalta. Se ei kuitenkaan poista, ettei olisi mitä erikoisimpia porukoita. Mutta kannattaa tajuta, ettei tämä luterilaisuuskaan mitenkään onnistunut yhtälö ole. Paremminkin enemmistön nimissä pakottamista ja se ei sovi silloin kun puhutaan hengellisistä asioista. Eli ei kannata laittaa ehtoolista merkiksi.
Niinpä tietysti. Kristikunnan ykseydeksi kai sitten riittää se, että piispa kättelee paavia ihan käsipäivää ja ministeri polvistuu. Eli mikä sitten on ykseyden tai erottelun tuntomerkki?
Näissä asioissa oikeasti pata kattilaa soimaa ja musta kylki kummallakin.
Eiköhän se ole tässä blogissa jo esiin tullut. Ilman Häntä ei voi mitään. Enkä ole Raamatusta löytänyt, että ykseyden tuntomerkki olisi ehtoollinen. Toki monille tosi tärkeä yhdessä ja sitä ei ole mitään syytä pois yrittää.
” Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.”Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.”
3. minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5. Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Loistokommentti, Tarja! Kiitos kun palautit ainakin minut takaisin maan pinnalle. Aloin jo itsekin epäillä täyspäisyyttäni 😉
Kiitos myös Vuokolle kärsivällisyydestä ja anteeksipyyntö, kun tämä esikoisvääntö valtasi hienon avauksesi. Taidan olla itse suurin syntipukki, Jonia ei ainakaan voi syyttää.
Syy tähän lienee se, että meillä on huutava tietovaje esikoislestadiolaisuudesta. Keskustelulle pitäisi saada oma foorumi tai ainakin oma blogisti tänne Kotimaa24:ään. Ehdottaisimmeko Joni Toivosta?
Lepo vaan Pertti, keskustelu on hyvää!
Niin se on, Tarja.
Jos me avaamme silmämme, me löydämme näitä kummallisuuksia vähän joka puolelta, ja joskus jopa itsestämme. Kun seuraa tämän foorumin kirjoittelua, löytää koko lailla samoja ongelmia sieltäkin, missä eletään ja uudistetaan kansankirkkoamme paremmaksi..
Kirkossa itsessään löytyvät syyt monille ilmiöille, kuten Melanchthon totesi Augsburgin tunnustuksessa:
”valitettavasti tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon”. Tämän vuoksi monet sellaiset, jotka ovat ottaneet sanan vakavissaan, ovat kokoontuneet yhdessä, perustaneet yhteisöjä jne. Loppu on samaa inhimillisyyttä kuin koko kristikunnassakin.
Oman juoski jonkin verran kapea tietämys on Lestadiolaisesta liikeestä on, että se hajaantui jo yli satavuotta sitten eri liikeiksi ja niitäkin hajaantui sirpaleiksi. Siihen johti voimakkaat näkemyserot ihmisten kesken. Oli erilaisia jakaantuneita kuppikuntia samalla paikkakunnalla Lestadiolaisen nimikkeen alla, jotka saivat nimensä johtajiensa nimien mukaan, eli oli eriseuraisuutta ja näkemyseroja. Ne johtuivat monasti hyvin inhimillisistä syistä, eikä aina teologisista eroista ja näkemyksistä. Oli nähtävästi vahvojen saarnajien kinaaminen kuka on jostakihn kohdasta oikeammasta ja jos se sattui vielä seuratilanteessa, sitä pahempi.
Olenkohan tässä miten paljon oikeasssa tai väärässä, sen voisi joku tietävämpi oikoa.
Jumalan terve!
Yksi parhaita blogeja Vuokolta pitkään aikaan! Srk-lestadiolaisuudessa (olen tullut Tynkkysen kanssa samaan päätelmään; on sekä srk-lestadiolaisuus että vanhoillislestadiolaisuus, jotka kylläkin menevät limittäin) tuntuu olevan fiksaatio ”hoitamiseen”. Täytynee olla 70-luvun hoitokokousten laineita. Asioitahan ei ole vielä korjattu siinä määrin kuin olisi pitänyt.
Lainaus blogista / kirjasta:
”Jeesus opettaa tutussa vertauksessaan, että häneen uskovat ovat oksia Kristus-viinipuussa. Oksa saa ravintonsa puun rungosta ja tuottaa hedelmää. Mikäli oksaa ei hoideta, se kuivuu, käy tarpeettomaksi ja hakataan pois rungosta. Tällainen ihminen, kuiva oksa, on menettänyt elävän yhteyden runkoon eli Kristukseen.
Tähän liittyy myös yhteinen tervehdyksemme: ”Jumalan terve”. Tervehtiessämme ”Jumalan terveellä” kerromme toisaalta halumme olla uskomassa. Samalla myös kysymme toiselta uskovaiselta: ”Oletko pysynyt terveenä puun oksana?” Voimme miettiä, tyydymmekö sanomaan toiselle uskovaiselle pelkästään ”Moro” tai ”Terve”. Häpeämmekö tervehtiä toisiamme ”Jumalan terveellä”?
Tämä on tyypillistä, kovaa srk-hurskautta jota täysin sumeilematta nuorille propagoidaan. Surullista. Mikäkö sitten on sitä ”aitoa” vanhoillislestadiolaisuutta? Mielestäni se, että syntejä julistetaan anteeksi ”seiniä myöten” ja annetaan (sen jälkeen) Jumalan hoitaa. Ei tarvita hoitomiehiä mihinkään väliin puoskaroimaan hengellisellä tai henkisellä väkivallalla. Onneksi saarnapenkeistä vielä silloin tällöin tämänkin henkistä puhetta kuuluu.
Tahtoisin vielä aivan kuin lainata Vuokon omasta kynästä lähteneen tekstikatkelman, koska se on niin hyvä. Vuokko: ”Jos mietimme tuota viinipuuvertausta vielä. Siinähän sanotaan, että Jumala puhdistaa ja hoitaa oksia ja heittää kuivat oksat pois. Se ei siis ole ihmisen tehtävä. Ja miten ihmeessä nyt oksat voisikaan toisiaan hoitaa? Ei mitenkään, se on selvää. Joh. 15: 5 ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Eli pitää vain pysyä puussa, eikö? Ja miten siinä pysytään? Eikö niin, että Jumalan armohoidolla? Ei ihmisen, toisen oksan puoskaroinnilla, oksahan ei osaa tehdä muuta kuin piiskata.”
Jumalan rauhaan!
Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan tänä päivänä hyvin voimakkaasti sitä, että ”hoitamisen” on tapahduttava nöyrästi, lempeästi, varovasti ja ”alhaalta päin” eli hoitajan on asetettava itsensä hoidettavan alapuolelle. Näin oman kokemukseni mukaan.
”Sideavainten” käyttöön en pienen elämäni aikana ole törmännyt koskaan. Periaatteessa niiden käyttöä ei voi kyllä kieltääkään, koska Kristus itse nekin seurakunnalleen luovutti. Niitä tulee käyttää kuitenkin vain ääritapauksissa vihoviimeisenä keinona.
”Hoito” näyttäytyy minulle paljon vähemän dramaattisena asiana kuin blogissa. Se on lähinnä sitä, että uskovaiset lähimmäiset keskustelevat asioista ja opastavat toisiaan toimimaan oikein. Eikö tämän tulisi olla arkielämää meille jokaiselle ihan luonnollisen moraalitajunkin pohjalta?
Jumalan terve-keskusteluun en nyt jaksa puuttua, mutta tuohon Joonan ajatukseen ystävällisestä keskustelusta voin pitkän kokemukseni perusteella sanoa, että siitä ei tule mitään. Kuuntelemisen ongelma lestadiolaisuudessa on suuri. Informaatio on sinä-viestintää suurimmaksi osaksi ja kovin yksipuolista. Neuvojan eli ylemmäksiasettujan rooli on enemmistöllä. Toisen kokemuksia ja kärsimyksiä ei arvosteta. ”Ei ei jaksa hepo veella, aisa katkes…”. Lisäksi , jos saavat nimettöminä ”keskustella” kuten Suomi 24, niin siellä käännellään ja väännellään sanomiset aina ”ulkopuolisia” ei ”epäuskoisia” vastaan. Rakkaus lähimmäisiin puuttuu, ”heliseviä vaskia ja kiliseviä kulkusia” liikkuu ajassa.
Sen verran tuosta suomi24:stä ettei siellä montakaan vl-ihmistä pyörinyt. Enkä ihmetellyt sitä yhtään. Yhtä lukuun ottamatta todellisiksi havaitsemani mielestäni käyttäytyvät asiallisesti. Vuokkokin oli siihen aikaan pesunkestävä vl-ihminen joka kokoajan sai pelätä sulkiensa puolesta. Mutta vl-ihmisinä esiintyvien trollien viestejä havaitsin sitäkin enemmän. Yhdestä multinikistä on moneen rooliin.
Joona Korteniemi: “Sideavainten” käyttöön en pienen elämäni aikana ole törmännyt koskaan. Periaatteessa niiden käyttöä ei voi kyllä kieltääkään, koska Kristus itse nekin seurakunnalleen luovutti. Niitä tulee käyttää kuitenkin vain ääritapauksissa vihoviimeisenä keinona.”
Niin Joona! Oletpa sinä sulkenut silmäsi, kun et ole kertaakaan nähnyt sideavainten käyttöä! Ilmeisesti ajattelet, että vain se on sideavainten käyttöä, kun seurakunnassa nuhdellaan julkisynnistä, tai uskonveljien huomaa, että toinen uskova on tehnyt syntiä ja käy häntä nuhtelemaan. Jeesus neuvoo:
Matt. 18: 15 ”Jos veljesi tekee syntiä,”
18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Tässä on nyt tarkoin haettava Jumalan tahtoa, eli sitä, mikä ja kuka sitoo syntiä tehneen, joka ei tunne katumusta teoistaan. Ei sitoja ole ollenkaan seurakunta, tai toiset uskovat! Sitoja on aina se joka tuomitsee. Aina kun ihminen ei usko Jumalan sanaa, hän tulee sidotuksi. Mikä ja kuka sitten tuomitsee? Jeesus sanoo tämän:
Joh. 3:19 ”Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden.”
Miten sitten vapautetaan synnin kahleista? Aivan samoin, kuin silloin, kun kaksi uskovaa riitelee, mutta kun he katuvat, he saavat armotuomion:
19 ”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.”
Tästä Jeesuksen puheesta, me näemme, että Jumala antoi ihmiselle valinnanvapauden, valita pimeys, tai valo. Jokainen joka ei valitse valoa, pysyy pimeydessä, eli tulee tuomituksi. Tästä me näemme kuka ja mikä asettaa pannan, se on Jumalan valo, eli Jumalan sana:
Joh. 1:4 ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.”
Kirjoitin S24:selle nuhtelusta, laitan linkin. Käväisepä Joona lukemassa. Minä niin haluaisin, että sinä tulevana pappina ottaisit selvää kaikilta puolin. Tässä tuo linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8583603
Sovittamaton lähimmäinen merkitsee myös sitä, että rikkoja on sidottu synteihinsä.
Jeesushan neuvoo jättämään uhrilahjan alttarin eteen ja menemään sopimaan…
Sopiminen ei tapahdu toisen huomaamatta tai lyhyesti heittona kuittaamalla….
Jumalan terve, Pentti, Joona ja Heino!
Joonan arvelen vastaavan mielessään vain ”terve”, mutta syyn tähän me kaikki ymmärrämme. 😉
Pentin kommentista olen ja panen tyytyväisenä merkille, että olet tullut samankaltaisiin johtopäätöksiin SRK -lestadiolaisuuden suhteen. Jos rivilestadiolaisille annettaisiin nimettöminä mahdollisuus kertoa uskostaan ja heille tarjottaisiin kyselyllä valittavaksi vaihtoehdot vl-liikkeen keskeisimmistä opinkohdista ja opetuksesta ennen ja jälkeen 1960-luvun alun, en hetkeäkään epäile kumpi vaihtoehto voittaisi. Kyselyn lopputulos olisi jotain 80-20% tai 70-30%.
Joonalle kommentin kommenttia:
Olisiko se Joona sittenkin parempi, ettei ulkopuolelta ja PYYTÄMÄTTÄ mentäisi suhmuroimaan kenenkään uskonasioita ja sieluntilaa? Raamattu ohjeistaa tämän asian selkeästi: ”Jos veljesi rikkoo sinua vastaan…..” Olethan Joona sinäkin kuullut, mihin tällainen suhmurointi voi johtaa ja johtaakin aina kun ihmiset ”ojentavat” toisiaan uskomisen asioissa. Kuuntele myös vakavasti mitä Heinolla on sinulle sanottavaa. Kaikella ystävyydellä. 🙂
Korjaus heti perään:
Pentin kommentista olen samaa mieltä ja panen tyytyväisenä merkille, että olet tullut samankaltaisiin johtopäätöksiin SRK -lestadiolaisuuden suhteen. 🙂
Jumalan terveisiä, Pentti, Joona ja Heino!
Kiitos Heinolle tuosta ”nuhtelulinkistä”. Paljon hyvää olet ehtinyt kirjoittaa myös S24:ssä – tämäkin jo n. 5 vuoden takaa. Ongelma on, että S24:ssä asia hukkuu roskaan vielä helpommin kuin täällä K24:ssä 🙁
Toinen blogin otsikkoon liittyvä linkki on tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/2637970
Ketjun lopussa k.meadows kirjoittaa:
>> ”Jumalan terve”-tervehdys oli alkulestadiolaisuudessa tervehdys, jolla Lapin kristityt tervehtivät kaikkia ihmisiä erotuksetta. Se ei siis ollut koodi: ”minä tunnustan sinut uskovaiseksi”. Tämänkin kauniin alkuperäisen tavan merkityksen ovat vanhoillislestadiolaiset siis kääntäneet päälaelleen tajuamatta, että tervehdyksen alkuperäinen merkitys oli `Jumalan terveisiä`. Epäuskoinen ihminen juuri tarvitsee näitä terveisiä, eli sovituksen sanomaa Jeesuksessa Kristuksessa.
Esimerkiksi esikoislestadiolaiset noudattavat alkuperäistä lestadiolaista tapaa, ja tervehtivät kaikkia jumalanterveellä.
Historiallisesti tuo tervehdys on peräisin saksalaisesta ”Grüss Gott”-tervehdyksestä, jonka toivat Torniolaaksoon saksalaiset maahanmuuttajat paljon ennen lestadiolaisuutta. >>
———-
Olisikohan tämä ”syntyteoria” oikea?
Toinen kysymys: Käyttävätkö rauhansanalaiset ja uusheränneet myös ”jumalantervettä” vai onko muukin sanamuoto sallittu; miten tiukasti se on rajattu vain omaan uskonyhteisöön? Onko totta, että ”esikoislestadiolaiset tervehtivät kaikkia jumalanterveellä.”?
Kantsiii lukea vanhemmatkin viestit.
Jumalan terve on peräisin keskiajalta ja siinä mielessä saksalainen alkuperä on väärä.
Se on ollut käytössä Satakunnassa jo keskiajalla, muistan lukeneeni prof Unto Salon artikkelista.
Se on katolinen perinne, sanottakoon yleiseurooppalainen perinne.
Tulee hakematta mieleen 1. Joh. 1:7. ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
Monet meistä toivovat sielunhoitoa pyytämättäkin. Toivon, että jos teen syntiä tai loukkaan, minulle itselleni tullaan puhumaan, eikä moitita takanapäin. Joskus voi joutua niin tiukkaan uskonnolliseen umpisolmuun, ettei osaa edes apua pyytää. On vain paha olo. Silloin arvostaa uskonystävän lempeää lähestymistä.
Ei toinen oksa (toinen uskovainen) ole piiska. Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, että siitä, joka juo Jeesuksen antamaa vettä, tulee lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä (Matt. 18:14). Hoitaminen on useimmiten kahdenkeskistä keskustelua, lohduttamista ja rohkaisua, joskus neuvomista ja harvemmin nuhtelua. Ei edes huomaa ajatella, että tässä nyt pidettiin pieni hoitokokous.
Silti me voimme joskus olla ymmärtämättömiä ja kovia toisiamme kohtaan. Pahuus ei lähde meistä tässä elämässä, vaikka K24:n virtuaalinen hoitokokous on vuosikausia kurittanut meitä kovalla kritiikillä.
Muistuu mieleen karjalaismummo, jonka uskoa mies moitti. Mummo vastasi: ”Sie et ossoo sannoo kui paha mie oon.” 🙂
Jumalan rauhan terveisiä, teille kaikille palstalaisille!
Näin monet lapsuuteni aikaiset uskovat tervehtivät. Näin he ilmaisivat, että heillä on Jumalan rauha sydämellään ja toivoivat, että tervehdittävilläkin olisi tämä rauha. Tuo Tertun kirjoitus sai minut miettimään, miten pienillä ja viattomilla, jos vielä sanoisin, että hyvää tarkoittavilla ajatuksilla raamatun sana kääntyy väärille urille.
Luetaanpa: Terttu Keränen: ”Monet meistä toivovat sielunhoitoa pyytämättäkin. Toivon, että jos teen syntiä tai loukkaan, minulle itselleni tullaan puhumaan, eikä moitita takanapäin. Joskus voi joutua niin tiukkaan uskonnolliseen umpisolmuun, ettei osaa edes apua pyytää. On vain paha olo. Silloin arvostaa uskonystävän lempeää lähestymistä.”
Tämä Tertun kirjoitus on juuri sitä, mitä SRK opettaa tänä päivänä! Minä en missään tapauksessa toivo, että toinen(toiset) uskova alkaisi tarkkailla sieluntilaani. Kun sitten toinen uskova olisi päätellyt, että kehno uskova se on tuo Heino – täytyypä alkaa häntä hoitamaan.
Aina olen pyytänyt, että minua hoitaisi vain oikea puutarhuri. Niin kuin viinipuuvertauksessa Jeesus sanoo: ”Isäni on puutarhuri”, vain tämän puutarhurin hoitaessa saamme oikeanlaista hoitoa. Miten oikea puutarhuri sitten hoitaa? Nyt kun me tätä asiaa mietimme, niin otetaanpa avuksemme Tertun esille ottama toinen Jeesuksen vertaus, nimittäin ”elävän veden lähde”, niin voimme ehkä ymmärtää.
Jeesus sanoi: ”joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”
Tästä Jeesuksen vertauksesta, me näemme, että uskova on elävän veden lähde. Lähde kulkee siis uskovan ihmisen mukana. Mutta sitten tuleekin eteemme kysymys; kuka ammentaa tätä vettä, joka on tuossa ihmisessä? Jos ammentaja olisi tuo uskova ihminen, hän voisi tarjota vettä ja sanoisi; minussa on elävä lähde, minäpä annan sinulle elävää vettä?
Jos näin olisi, voisi toinen oksa sanoa, vieressään olevalle oksalle; oho, onpas sinulla liikakasvua! Minä leikkaan liikakasvun pois! Jos näyttäisi ihan kuivalta, katkaisisi koko oksan ja heittäisi tuleen. Tästä me näemme, miten hulluksi vertaus menee, jos ihminen alkaisi soveltaa vertausta oman uskonyhteisönsä tarpeisiinsa.
Jumala hoitaa itse lampaansa. Hes. 34:15 ”Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään — näin sanoo Herra Jumala. 16 Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.”
Miten Jumala hoitaa Kristuksen laumaa? Ei mitenkään muuten, kuin evankeliumilla, jota Jeesus on lähettänyt uskovat kertomaan ihmisille. Toinen oksa ei siis hoida toista oksaa! Eikä lähteen omaava itse ammenna elävää vettä! Vaan on niin kuin Paavali sanoo: 2 kor. 4:7 ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”
Jeesus sanoo: Matt. 24:14 ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.”
Evankeliumin saarnaaminen kuuluu kaikille uskoville, eikä ainoastaan papeille/saarnamiehille. Elävän lähteen omaava uskova siis kertoo; minä olen päässyt omistamaa tätä elävää vettä ja minä haluan kertoa, miten sinäkin voit tulla elävän veden lähteeksi.
Terttu kirjoittaa: ”Pahuus ei lähde meistä tässä elämässä, vaikka K24:n virtuaalinen hoitokokous on vuosikausia kurittanut meitä kovalla kritiikillä.” Kysyn sinulta Terttu, miksi koet keskustelun täällä ”kurittamisena”? Suoraa asiatonta kritiikkiä täällä on hyvin vähän, sitä vastoin keskustelua on paljon. Tarkoitan keskustelulla, että on eri näkökulmia ja erilaista uskon ymmärrystä. Ei se ole kurittamista, jos otetaan esiin uskonasia, joka koetaan raamatun sanan kanssa ristiriitaiseksi.
Minä en allekirjoita tuota karjalaismummon ymmärrystä: ”Sie et ossoo sannoo kui paha mie oon.” Uskova ihminen on armahdettu syntinen, eikä hänen tarvitse vaikeroida pahuuttaan, vaan voi iloita Daavin tavoin: Ps. 35:28 ”Minun suuni julistaa sinun uskollisuuttasi, ylistää sinua päivästä päivään.”
Kyllä, huomaan saman kuin Heino Joonan ja Tertun kommenteissa. Niissä näkyy selvästi SRK -lestadiolaisuuteen tuotu ja syvästi omaksuttu ”hoitamisen” kulttuuri, jota Joona ja Terttu pitävät oikeana ja terveenä kristillisenä toimintana ja toimintatapana. Huomasin tuossa äsken Luukan Valman kommentin, joka kannattaa lukea. Valma kommentoi Joonan idealistista ajatusta alhaalta päin ystävällisesti tapahtuvasta ”hoitamisesta”. Minä en myöskään usko että sellainen hoitaminen olisi mahdollista näistä asetelmista. Omien kokemukseni perusteella.
Edellä kuvatunlaista ”hoitamisen” kulttuuria ja toimintatapaa ei tunnettu vanhoillislestadiolaisuudessa ennen ns. pappishajaannusta. Heino minuakin vanhempana vanhoillislestadiolaisena uskoakseni voi vahvistaa tämän näkemykseni. Tässäkään kohtaa SRK -lestadiolaisuudessa ei opeteta ”niinkuin ennenkin on opetettu”, tätä SRK:n lempilausetta siteeraten.
Tästä opetetusta ja opitusta toimintatavasta ja -kulttuurista poisoppiminen ei tietysti ole helppoa, niinkuin ei ollut helppoa sen sisäänajokaan. Toivottavasti tästä poisoppiminen tapahtuu maltillisemmin, eikä vaadi tuhansia uhreja, mielenterveyspotilaita, itsemurhia ja -niiden yrityksiä, niinkuin sen sisäänajaminen on vaatinut. Tulevat opettajat ovat tässä tietysti ratkaisevassa asemassa. Rakkautta, lempeyttä, viisautta ja taitavuutta rukoilen heille tähän väärien ja vahingollisten toimintatapojen poisopettamisen tehtävään, jonka on jokatapauksessa tapahduttava, ennemmin tai myöhemmin.
Ihanaa, että jaksat kirjoittaa tänne Terttu. Sinun kommenttisi ovat kuin virvoittavia lähteitä täällä tiellä ja matkalla.
Jumalan terve!
Allekirjoittanut tunnustautuu lainatun ”k.meadows” sitaatin lähteeksi. Lestadiolaisten tervehtimiskäytännöstä on siis kysymys. Viittasin tosiaan n. 5 vuotta sitten tervehdyksen historialliseen alkuperään ja alkuperäiseen merkitykseen: terveisiä Jumalalta!
Täällä on jo mainittu tervehdyksen yleiseurooppalainen tausta. Tuo kaunis tervehdys on ollut käytössä laajasti Euroopassa ja kristikunnassa. SRK-lestadiolaisuus taas on vääntänyt ja kääntänyt tervehdyksen oman pikku piirinsä erottautumis- ja tuomitsemisvälineeksi. Siksi en juuri siitä perusta. Koskaan myöskään en ole kaivannut tulla tervehdityksi tuolla tavalla, tietäen tuon tervehdyksen sisältävän tuomion, jopa kadotustuomion, kun se jätetään lausumatta.
Ihmiselle ei ole annettu kykyä eikä mitään mandaattia lausua toisen ihmisen sieluntilasta yhtään mitään. Olemme rajallisia kaikki. Kristittyinä meidät on kutsuttu kertomaan hyvää uutista, evankeliumia. Ja jos sielunhoitoa tarvitaan, järjestyksen Jumala on asettanut Kirkkoonsa virat, palvelustehtävät tätäkin varten.
Mutu-tuntumalla ja uskonkiihkossa tapahtuvat ”hoitamiset” ovat kuin likainen vaate. Surullisin, ja varmasti yksi dramaattisin esimerkki tästä on lähihistoriassamme tapahtunut SRK:n masinoima hoitokokousaalto ja hengellinen väkivalta!
Hyvä kommentti, Kimmo! Aamenta sanon. 🙂
🙂
Halusin vain sanoa, että suurin osa vl:stä haluaa, että läheiset uskonystävät sävyisästi ojentavat, jos teemme syntiä. Kyllä siihen Raamattuakin löytyy, mutta en nyt ehdi hakemaan paikkoja.
Kontrolli on ihan eri asia. Toisen uskovaisen kontrollointi on väärin, siinä on vaativa mieli. Me olemme vapaita. Usko on vapaaehtoinen ja iloinen asia. Ketään ei pidä väkisin hoitaa.
Tunnetuin sielunhoitotilanne lienee se, missä profeetta Natan sai Herralta käskyn mennä kuningas Daavidin luo nuhtelemaan häntä synnistä (2. Sam. 12. luku). Kuningas ei kyennyt pyytämään sielunhoitoa, vaikka hänen ruumiinsa riutui ja kuihtui ja päivät päästään hän huusi tuskassa (Ps. 32:3).
Miksi emme saisi näin uskoa ja ajatella? Miten se vie meidät lain alle, kun se on vapaaehtoista? Onko se joltakulta pois? Aika vähän täällä perustellaan Raamatulla väitteitä.
Terttu Keränen:
”Halusin vain sanoa, että suurin osa vl:stä haluaa, että läheiset uskonystävät sävyisästi ojentavat, jos teemme syntiä……….Kontrolli on ihan eri asia. Toisen uskovaisen kontrollointi on väärin, siinä on vaativa mieli. Me olemme vapaita. Usko on vapaaehtoinen ja iloinen asia. Ketään ei pidä väkisin hoitaa.”
Juuri näin on oikein, olen samaa mieltä.
En malta olla kertomatta tapausta, jonka työkaverini ja hyvä ystäväni minulle kertoi. Muutama vuosi sitten hänelle yhteensattumien ja ulkomaanmatkan vuoksi tuli tilanne, ettei hän päässyt käymään seuroissa melkein kuukauteen. Sitten kun hän meni sinne, häneltä tultiin tauolla useamman ihmisen toimesta kysymään, miten hänen uskomisen asiat ovat, kun ei ole viimeaikoina näkynyt seuroissa. Hän oli kokenut tilanteen vaikeaksi ja ahdistavaksi. Jopa niin ahdistavaksi, ettei enää mennyt ollenkaan seuroihin tämän jälkeen ja jätti myös yhteisön jonkin ajan kuluttua. Tämän hän kertoi minulle noin vuosi sitten.
Mielestäni tällainen on kontrollointia, jos mikä. Vai mitä te muut ajattelette tällaisesta?
Terttu Keränen:
”Tunnetuin sielunhoitotilanne lienee se, missä profeetta Natan sai Herralta käskyn mennä kuningas Daavidin luo nuhtelemaan häntä synnistä (2. Sam. 12. luku). Kuningas ei kyennyt pyytämään sielunhoitoa, vaikka hänen ruumiinsa riutui ja kuihtui ja päivät päästään hän huusi tuskassa (Ps. 32:3).”
Niinpä Daavid laulaa: ”Daavidin virsi. Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois.”
Pyhän Hengen kautta Jumala ilmoittaa evankeliumin. Jeesus sanoo, mikä tehtävä on Pyhällä Hengellä.
Joh. 16: 8 ”ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio.
9 Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,
10 vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua,
11 ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.”
Evankeliumi ei ole lakia, ei vaikka evankeliumissa on myös totuus; ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Tämän takia, kun evankeliumia saarnataan, silloin kerrotaan totuus, ihan niin kuin Naatan sanoi Davidille; ”Sinä olet tuo mies:”
Daavidin synti oli tullut julkiseksi, vaikka hän yritti peittää tekoaan. Kyllä syntiä tehnyttä tulee nuhdella vääristä synnillisistä teoista. On hyvin vaarallista, jos varsinkin saarnamiehet joutuvat lihan synteihin. Daavid oli kuningas, mutta myös saarnamies, jonka Jumala itse valitsi:
Ps. 78:70 ”Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,
71 toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.
72 Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.”
Silloin kun Pyhä Henki nuhtelee SRK:ta väärästä opista, sinä sanot: ”K24:n virtuaalinen hoitokokous on vuosikausia kurittanut meitä kovalla kritiikillä.”
Missä on se katumus ja nöyryys, joka tuli esiin Daavidissa? ”Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.”
Eikö yhtään haluttaisi ojentaa itseään, Jumalan sanan mukaisesti uskomaan. Jos näin tehdään, silloin voidaan kuulla samanlainen Jumalan armopäätös, jonka Natan ilmoitti Daavidille:
Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”