Jumalan vanhurskaus on kirkkomme arvokkain aarre.
Se on kalleinta helmeäkin arvokkaampi ja kukkiakin kauniimpi.
SUNNUNTAI 13.9.2020
15. sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus
Ensimmäinen lukukappale: Jes. 24:14-16
Mielemme täyttää kiitollisuus kun Jumala toimii. Hänen työnsä on suuren hyvyyden täyttämää. Hän on vanhurskas ja jakaa vanhurskauttaan ihmisten iloksi.
Jeesuksen sovintotyö Golgatan ristillä ojensi pelastuksen koko maailman hyväksi. Koko maailman saattaminen Jumalan rakkauden yhteyteen on tuon työn hedelmää. Koko maailman vanhurskauttaminen on valmiina. Tuohon saamme luottaa, tuohon turvamme panna, uskossa ojentautua uskomme kailleinta helmeä vastaanottamaan.
Riemullinenn kiitollisuus täyttää mielet, kun tämän huomaamme. Meillekin armo on tarjolla. Meidätkin hän omakseen ottaa. Meillekin lempeän katseensa luo, suloisuuden ja laupeuden luoksemme tuo.
Armon avaruus ulottuu idästä länteen, auringon noususta sen laskuun asti, koko maailmalle, rajoituksetta, ilman ehtoja, sulasta armosta, Jumalan vanhurskauden rajattoman rikkauden aarteista lahjoitettua, meille kaiken valmistettua, hellän hyvyyden syleilyyn sulkevana.
Jumalan vanhurskaus on suurempi kuin koko luotu maailma, koska sen perustana on Jumala itse, hän joka itse on Vanhurskaus. Oman olemuksensa rakastavasta luonteesta seuraa meille ääretön hyvyys: Juuri tällaisenaan kelpaamme Jumalalle, saamme tuoda hänelle hätämme ja ongelmamme, kaikki elämämme huolet. Isällisessä rakkaudessaan hän pitää meistä huolen ja kantaa meitä eteenpäin aina tulevan maailman koittoon asti, iankaikkisuuden aamun koittoon saakka.
Lähetystyö on Jumalan suurten armotekojen kertomista
Jotta ihmiset voisivat saada uskon, turvallisen luottamuksen Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, niin evankeliumi on julistettava koko maailmaan, kaikille kansoille, kaikille ihmisille. Koska jokainen ihminen on Jumalan luoma ja jokainen ihminen on Jeesuksen ristillä sovittama, niin evankeliumi myös kuuluu kaikille ihmisille. Siksi kirkko on kaikkia varten, Pyhän Hengen työ, koko maailman ihmisten kokoamiseksi yhdeksi Jumalan kansaksi, pelastuneitten joukoksi, Jumalan lasten maailmanlaajuiseksi perheeksi, ketään ulos jättämättä, ketään syrjimättä, jokaista mukaan kutsuen, yhteen joukkoon, tulevaisuuden osallisuuteen, taivaan toivosta osalliseksi pääsemisen todellisuuteen.
Koska Jumala on yksi, niin myös pelastus on yksi: Jumalan työ Kristuksen täytetyssä työssä. Kiitollisuus täyttää mielemme, kun tätä ajattelemme. Jumala on hyvä ja siksi hän myös jakaa suosiotaan avarasti ja kaikkia mukaan kutsuen, yhteiseen ylistykseen, kiitollisuuteen ja Jumalan kunnian kuuluttamiseen, täynnä iloa ja riemua, täyteen elämään, uskon uskallukseen, toivon täyteyteen, katse eteenpäin, kädet Jumalaa kohti kurottaen. Jumalan valtakunnan täyttymyksen odotus luo kiitollisuutta jo nyt tähän hetkeemmekin: Jumalan tulee kunniassaan ja siksi saamme jo nyt vapautuneesti elää elämämme kiitollisin mielin, alati kiittäen Isää, Luojaamme, Jeesusta Lunastajaamme ja Pyhää Henkeä, uskomme alkajaa ja täyttäjää, joka meistä huolen pitää aina taivaan iki-iloon asti.
Tässä sunnuntain ensimmäinen lukukappale
Jes. 24: 14-16
Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen,
he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta.
Huutakaa siis lännessä
ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta,
kunnioittakaa Herraa.
Meren saarilla ja rannoilla
kunnioittakaa Herran nimeä,
hänen, joka on Israelin Jumala.
Maan ääriltä saakka
me kuulemme laulujen kaikuvan
ylistykseksi Vanhurskaalle.
Tässä sunnuntain tekstit ja pientä esittelyä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-13-9-2020/
Temat och texterna för söndagen presenteras här
https://www.kyrkoarskalendern.fi/kalendar-dag/sondag-13-9-2020/
Matias
Kyllä kai, Koronankin voi koristella Armosta annetuksi.
Kiire loppuu ja vaskirumpujen soitto lakkaa ja ihmiset pysähtyvät huomaamaan tärkeimmän, eli Elämän. Sanommeko sitä, Elämän ylösnousemukseksi ?
Tarja
Kiitos puheenvuorostasi.
Kaikki elämää edistävät tapahtumat ovat Jumalan työtä. Sen sijaan kaikki elämää tuhoavat voimat ovat hänen tahtonsa vastaisia. Koska me tässä ajassa emme kuitenkaan pysty näkemään asioiden perimmäisiä juuria, niin silloin on hyvä jättää kaikki vaivat ja ongelmat Jumalan haltuun.
Kun tietää että pahinkaan tapahtuma ei voi vahingoittaa meidän Jumala-suhdettamme, niin voimme siis uskon rohkeudella tarttua kaikin voimin niihin haasteisiin, joita eteemme tulee, näin korona-aikana taisteluun koronan tuomia ongelmia vastaan.
Tuot esille sellaisen kasvun paikan ihmisen elämässä, mitä vanhastaan on sanottu ”kärsimyksen kouluksi” tai muuksi vastaavaksi. Eli tässä maailmassa hyvä ja paha eivät ole musta-valkoisesti toisistaan erillään vaan useinkin kietoutuneet toinen toisensa lomaan niin että sama asia voi koitua samaan aikaan sekä vahingoksi että kasvattaa eteenpäin jollakin toisella tasolla elämän koulussa.
Itselleni tämä aika on merkinnyt erittäin monen tapahtuman pyyhkiytymistä kalenterista, osa kokonaan, osa myöhempään siirtyen. Aivan eri tavoin kuin aikaisemmin on pitänyt sanoa, ettei voi ottaa vastaan yhtä tai toista tehtävää, niin että vain muutamaan on pitänyt mennä, koska ne kuuluvat niin oleellisesti velvoitteisiin joihin olen sitoutunut.
Matias
” kärsimyksen koulu ”
Niin se on sanottu, että kaksi on tietä, tiedon tie ja kärsimyksen tie. Jos ei opi, tai ei halua oppia tiedon kautta, oppii sitten kärsimyksen kautta.
Jos tietää etukäteen, mitä ei ole hyvä tehdä, eikä sitten tee sitä mitä ei ole hyvä tehdä, säästyy kärsimykseltä.
Koronasta puheen ollen, ajattelen, että periaatteessa meidän pitäisi kestää maailmaa, mutta meidän vastustuskyky on jostain syystä heikentynyt. Immuunijärjestelmän pitäisi suojella meitä bakteereilta, viruksilta ja muilta taudinaiheuttajilta, mutta se on jotenkin passivoitunut , nukahtanut tai kuollut, joten meillä ei ole ikäänkuin sisäisiä puolustusvoimia taistelemaan näitä ’vihollisia’ vastaan.
Joku tietysti kiiruhtaa sanomaa, etteivät ne ole vihollisia vaan niillä on oma tehtävänsä. Sekin pitää paikkansa, mutta ei niiden kuuluisi lahottaa elävää ihmistä.
Tai mistäs minä tiedän, jos meitä on liikaa ja maa-äiti katsoo, ettei hän pysty tulevassa ruokkimaan yhä kasvavaa, täysin älyvapaata ihmismassa, ja ajatteli vähän harventaa joukkoja. Emmehän me vielä tiedä minkäverran jää jäljelle.
Tarja
Kiitos pohdiskeluistasi.
Täydennyksenä mietiskelyihisi onko meitä liikaa suotaneen minun tuoda tähän esiin Väestöliiton uusimpiin julkaisuihin kuuluva päivän uutisaihe, että suomalaisten syntyvyys on yksi maailman alhaisimpia. Jotta voisimme turvata yhteiskuntamme tulevat tarpeet syntyvyyden pitäisi nousta merkittävästi. Tavoitteeksi pitäisi saada nousemaan keskimäärin 1,9 lapseen naista kohden.
Matias
En ajattele asioita ainoastaan suomalaisesta näkökulmasta.
Meillä ei tunnuta kaipaavan lisää herroja, vaan työntekijöitä, mutta vanhemmat yleensä toivovat, että lapset menestyisivät ja pääsisivät mahdollisimman pitkälle. Ei voida vaatia, että meneppä nyt synnyttämään työntekijä.
Ikäänkuin etukäteen vaatimaan, mitä valtio on varannut sinun lapsesi tulevaisuudeksi, mistä meillä on puute, mitä tarvitaan.
Tarja
Yksittäisiin ihmisiin menevät vaatimukset eivät toimi tämän luokan kysymyksissä. Sen sijaan yleinen tilanteen tiedostaminen voi luoda edellytyksiä olosuhteiden muuttamiseen sellaisiksi että useampi perhe alkaa miettimään lasten hankkimista.
Tarja
On todella merkittävää tuo että vanhemmat toivovat lastensa parasta. Koulutus on useinkin avain tämän paremman löytämiseksi.
Esimerkiksi lasten koulutuksen ja töihin pääsyn välillä on merkitystä. Yleensä on sitä helpompaa löytää työtä, mitä enemmän on opiskellut. Viime vuosina Suomi on ollut toisia Pohjoismaita jäljessä tässä suhteessa.
Tämä puolestaan näkyy työn tuottavuudessa tehtyä työtuntia kohti.
Tutkimuksen mukaan vuonna 2019:
Suomen talous tuotti 61,74 dollaria työtuntia kohti,
Ruotsin luku oli kahdeksan dollaria suurempi.
Tanskassa luku oli 13 dollaria suurempi
ja Norjassa 23 dollaria suurempi.
Muuten
Tulipa mieleeni että vanhurskauttamisoppia on erittäin perusteellisesti käsitellyt Franz August Otto Pieper, 1852 – 1931, teoksessaan Christliche Dogmatik, kolme osaa vuosina 1917–1924. Sen on suomentanut professori Heikki Koskenniemi nimellä Kristillinen dogmatiikka.
Alkukielellä saksaksi tässä viite vanhurskauttamisoppia käsittelevän luvun alkuun
https://archive.org/details/bub_gb_vaQMAAAAIAAJ/page/n607/mode/2up
Matias
Tarkoitukseni ei ole millään tavalla halveerata työntekijöitä, muut sen ovat tehneet aikojen alusta asti, työt on teetetty orjilla.
Onhan huomattu, että hallitsevat luokat voivat pitää pitkiäkin lomia, maa ei siihen kaadu, mutta jos työntekijät menevät lakkoon, koko maa pysähtyy.
Työntekijät ovat siis tärkeimpiä valtiossa, mutta se ei näy useinkaan palkassa, eikä muussakaan arvostuksessa, koska työn teettäjät katsovat, että työntekijöiden pitäisi olla kiitollisia siitä, että herra armollisesti antaa heille työtä. Jos työ on raskasta ja voimia vievää, antaa kirkko siihen lohdutuksen, että taivaassa sitten saat kruunun ja pääset itse hallitsemaan kristuksen kanssa koko maailmaa. Kukkuu, sanon siihen.
Näin ihmisiä on viety kautta aikojen kuin lammasta teuraaksi vallanpitäjien toimesta, lupauksella ” Työn raskas ies raukeaa, kun kuolet ja pääset taivaaseen ”
Kuitenkin ne työntekijät, joita myös maallisina pidetään, ovat niitä auttajia ja pelastajia ja elättäjiä ja palkanmaksajia kaikille ns. henkisen työn tekijöille, joiksi lasken kaikki, jotka eivät tee ruumiillista työtä.
Hyvä tietenkin, että nykyisin huomataan, kuinka tärkeitä työntekijät ovat, kun heitä kaivataan lisää, mutta palkkaa heille ei ole luvassa, koska jos he eivät tyydy olemattomaan, teettävät yritykset työn halvan työvoiman maissa. Kuten nyt tapahtuu. Josta voimme vetää sen johtopäätöksen, että meillä kaivataan oikeasti halpaa työvoimaa.
Tarja
Jumalan edessä kaikki työ, olipa se sitten henkisempää tai ruumiillisempaa ovat yhtä arvokkaita, kunhan ne vain rakentavat meidän yhteistä elämäämme. Silloin, kun puhutaan eämäntehtävästä Jumalan edessä, niin sitä voidaan nimittää kutsumukseksi. Luterilaiseen työn etiikkaan kuuluu, että kaikki työ on kutsumusta.
Mitäpä sitten Vanhurskaudesta.
1.Mooseksen kirja:
15:6 Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.
18:19 Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä, joka jää hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Aabrahamille tapahtua, mitä hän on hänelle luvannut.”
18:23 Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ”Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
18:24 Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
18:25 Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?”
18:26 Ja Herra sanoi: ”Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan.”
18:28 Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi.”
Tarja
Kiitos näistä raamatunkohdista.
Muuan tevä Abraham-tutkija Römer on sanonut, että tuo 1. Moos. 15:6 on koko Aabraham-kertomuksen keskeisin ydinkohta: Siinä tulee esille uskon vanhurskaus. Kaikki keskittyy Jumalan tekoon. Jumala lukee uskon vanhurskaudeksi.
Matias
Riippuu tietysti siitä, mitä uskoo.
Jos uskoo kaiken kuulemansa, voi seurata vääriä johtajia, kaikenlisäksi ristiin rastiin. ’Kukaan ei tiedä mistä tuuli tulee ja minne se menee, ja niin on jokaisen joka on hengestä syntynyt.’
On luotu myös pauloja ja ansoja ja kompastuskiviä. Meidän kai pitäisi huomata, ja varoa kompastumasta, huomata ne ansat ja paulat, ja siihen tarvitaan ihan omaa ajattelua. Se on kuin koulu, jossa saa myös kysyä ja kyseenalaistaa.
Aabrahan tuntuu keskustelevan itsensä kanssa, tai sisäisen äänensä, tai jonkun toisen jolle hän sanoo: ’ Ethän sinä niin voi tehdä. ’
Vai olenko väärässä?
Kuten lainauksessani sanotaan: ” Tekemään sitä, mikä on vanhurskaus ja oikeus.” Pitäisi siis oivaltaa mikä on vanhurskaus ja oikeus ja tekemään sitä.
Tarja
,
Puheet Pyhän Hengen liikkeestä niin ettei ole kerrottu, mistä hän tulee ja minne hän menee, on Jeesuksen keskustelusta Nikodemuksen kanssa Joh. 3: 1-15. Siinä hän viittaa luomiskertomukseen, missä kerrotaan että Pyhä Henki liikkui vesipilvellä liikkuen, kasteen esikuva, Pyhä Henki tekee luomistyönsä veden mukana liikkuen. Vedestä ja Hengestä syntyminen on siis luomistyön elämän luomisen uusi ilmaus, ihminen uudestiluodaan Jumalan lapseksi, Jumalan valtakunnan jäseneksi.
Aabrahamin puhe Jumalan kanssa ei ollut keskustelua oman itsensä kanssa, vaan elävän ja persoonallisen Jumalan kanssa. Siksi myös Jumalan julistus siitä, että Aabraham on vanhurskas on Jumalan oma julkilausuma eikä siis perustu Aabrahamin omiin suorituksiin vaan Jumalaan joka on aktiivinen omassa työssään.
Vanhurkaus käsitteen yhteiskunnallinen ulottuvuus on sitten seurausta tästä Jumalan omasta työstä ja toiminnasta. Jokainen hyvä työ minkä teemme, on ikään kuin hedelmää siitä, että Jumala toimii meissä. Jumalan vanhurskaus on kaiken perusta ja lähde, meidän vanhurskautemme on sitten tämän alkuperäisen ja aidon vanhurskauden heijatumaa, niin kuin kuun valo on auringon valon heijatumaa.
Matias
Tulkintoja on monenlaisia.
Minulle tämä on vahva sanonta:
”Katsokaa nyt, että minä, minä olen,
eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani.
Minä kuoletan ja minä teen eläväksi,
minä lyön ja minä parannan;
eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni. ”
Löytyy Mooseksesta.
Tuostakin voidaan tietysti kysyä, että onko se kuoletetun syy, jos hänet on kuoletettu, ja kuoletettuna tekee jotakin, joka palvelee suunnitelmaa, mutta muuten on viheliäistä ihmisten silmissä. Tuon mukaan siitä ei seuraisi rangaistus, vaan eläväksi tekeminen, joten ehkä se tarkoittaa sitä, että ensin pitää kuolettua, että voisi tulla eläväksi.
Kuten vaikka tehdä syntiä, että voi luopua synnistä.
Ei nämä niin helppoja ole nämä jakeet.
Tarja
Totta puhut, että jotkut jakeet ovat toisinaan vaikeita.
Mielestäni nuo sanat kuolettamisesta ja eläväksi tekemisestä jne haluavat kertoa, että Jumala on kaikkivaltias. Silloinkin kun me emme ymmärrä kaikkea kärsimyksen ja kuoleman ongelmasta, voimme silti panna turvamme Jumalaan, joka on suurempi ja vahvempi kuin kaikki meidän vaivamme.
Mielestäni emme voi sanoa, että meidän pitäisi tehdä syntiä saadaksemme anteeksiannon, vaan logiikka on päin vastoin sellainen, että voimme saada anteeksiannon siitä huolimatta, että syntimme ovat mittaamattoman suuret. Armon avaruus Kristuksen pelastuksen takia on niin laaja, että se riittää meidänkin pelastamiseksemme.
Anteeksianto ei mielestäni ole mikään automaatio, joka antaisi yllykkeen tehdä lisää syntiä, vaan se on vapautuksen antamista niin, että voisimme yhä uudelleen ja uudelleen suuntautua eteenpäin kristityn todellista vapautta kohti, kun aikaisemmat synnin kahleet eivät enää ole painamassa elämämme matkan tekoa.
Tarja
Koska olet nostanut esille erittäin tärkeän kysymyksen niin pyrin selventämään äskeistä vastaustani viittaamalla vastaavaan artiklaan Augsburgin tunnustuksessa.
Tuo ajatus, että syntien anteeksiantamuksen tavoite ei ole ikäänkuin antaa lupa tehdä mitä tahansa, koska kaikki kuitenkin saadaan anteeksi, vaan sen tavoitteena on vapauttaa ihminen kaikista rasitteista, niin että voi tämän jälkeen täysin vapautuneena pyrkiä parempaan elämään.
Sana tuomita tarkoittaa, että pitää siinä esitettyä kannanottoa virheellisenä:
XII Parannus
Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.
Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.
Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.