Julkisessa keskustelussa jumalanpilkan poistamisesta laista unohtuu, että kyseinen laki koskee ensisijaisesti uskonrauhaa. Jumalan pilkkaaminen ei ole lainkohdan keskeinen sisältö, vaan se että ihmiset ja yhteisöt saavat harjoittaa uskontoaan vapaasti kenenkään häiritsemättä tai pyrkivän aktiivisesti pilkkamaan ja herjaamaan, vähättelemään, irvokkaalla tavalla vääristelemällä tekemään naurunalaiseksi heidän vakaumustaan, uskonnonharjoituksen muotoja tai pukeutumista.
Jumala ei tarvitse Suomen lain suojaa, mutta moni syvän uskonnollisen vakaumuksen omaava ihminen saattaa hyvinkin tarvita – jos ei tänään, niin tulevaisuudessa hyvinkin jos yhteiskunnallinen ilmapiiri kiristyy ja esimerkiksi ulkomaalaisvastaisuus lisääntyy. Suomalainen yhteiskuntarauha tarvitsee muistutuksen toisten vakaumusten kunnioittamisesta. Uskonrauhapykälä turvaa myös vähemmistöjen aseman.
Uskonrauhapykälässä on kaksi momenttia. Ensimmäinen käsittelee pyhinä pidettyjen asioiden, kuten Jumalan, pilkkaamista. On totta, että pyhän määrittely on hankalaa, varsinkaan jos ei tunnista sellaista käsitettä. Olisikin tärkeää, kun puhutaan ”jumalanpilkkalain” poistamisesta, keskityttäisiin ensimmäiseen momenttiin.
Toinen momentti puolestaan puhuu jumalanpalveluksesta, kirkollisesta toimituksesta, uskonnonharjoituksesta ja hautaustilanteesta. Näiden häirintä meluamalla, uhkaavalla käytöksellä tai muuten on rangaistavaa. Kyseinen pykälä estää mm. autostereoiden huudattamisen tarkoituksella täysillä samalla kun esimerkiksi muslimit ovat hautaamassa vainajaansa.
Uskonrauhapykälä on hyvä olla olemassa, sillä pelkkä vetoaminen hyviin tapoihin ja kohtuullisuuteen, fiksuun ja kunnioittavaan köytökseen suhteessa uskontoihin ja erilaisiin vakaumuksiin ei riitä. Yhteiskuntarauha perustuu luottamukselle ja avoimuudelle, mutta niitä tilanteita varten, joissa luottamusta ei ole ja avoimuus on vain haave, tarvitaan pykälänmuotoinen muistutus.
Kokoomuslaista ajatuskulkua mukailleen: Jos jumalapilkkamomentti tai koko uskonrauhapykälä poistetaan laista, Suomeen ei synny yhtään uutta työpaikkaa.
Yhtään satiirilehteä ei myöskään perusteta, jos lakipykälä poistettaisiin, eikä yksikään sanomalehti ala julkaista uskontoa irviviä pilakuvia. (Outoa, miten pilakuvavetoista tämä jumalanpilkkakeskustelu on, että on oikeus pilailla/pilkata sanavapauden nimissä.) Vaikea myöskään uskoa, että kriittinen keskustelu uskontojen roolista, kirkkojen asemasta ja uskonnollisten oppien mielekkyydestä lisääntyisi.
Jumalanpilkkamomentti ei ole estänyt ketään pilkkaamasta Jumalaa tai jumalia, omaansa tai muiden, jos sellaista halua on tuntenut. Vai olisiko niin, että jos jumalanpilkkalause poistetaan, halutkin menevät?
– Olli Seppälä –
Mikä ihme riepoo, ettei asiaa voitu selvittää? Sekö, ettei juttu kestä päivänvaloa? Turha pimittää ja pitkittää hommaa, totuus tulee kuitenkin jossakin vaiheessa ilmi. Rohkeutta ja selkärankaisuutta kaikille osapuolille selvittää asia. Jos on kuka möhliny, niin on sitten möhliny. Tunnustaminen vain ja anteeksipyyntö, pahempaa on vielä salailla kaiken päälle.
Samaa ihmettelen…
Vuokko ja Elias sanoivat jo oleelllisen, jos lisäisin niin korkeintaan sen, että ihmisten maailmassa ihmisten murheet. Asiaa vain selvittämään ja mitä pikimmin niin sen parempi.
Rikoslain 17 luvun 10 pykälästä poistaisin kolme ensimmäistä sanaa: ”julkisesti pilkkaa Jumalaa.” Ensimmäisen momentin jälkimmäinen osahan on muutoin ok, samoin toinen momentti. Voi olla, että ”Jumalan” mainitseminen rikoslaissa/yleensä oikeusjärjestelmässä saa monen nikottelemaan, ainakin minut. Itselleni ko. kohta jatkuu jumalanpilkkaan pikemminkin yllyttävillä sanoilla ”näillä lakeuksilla.” Ensimmäisen momentin jälkimmäinen osa, ts. se mitä kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää ”pyhänä asiana” on moniuskonnolliseen ja suhteellisen sekulaariin yhteiskuntaan sopivampi ja neutraalimpi tapa ajaa sama asia. Toisin sanoen jätetään ”Jumala” pois rikoslaista.
Yleinen käsitys siitä, mitä ”jumalanpilkkapykälä” sisältää todennäköisesti kiteytyy pitkälti pykälän mainittuihin kolmeen ensimmäiseen sanaan. Niillä on ollut huono ja surkuhupaisa kaiku viimeistään Hannu Salaman typerästä ”jumalanpilkkatuomiosta” saakka. Sen sijaan useimmiten unohtuu se, minkä Olli Seppälä myös nostaa blogissaan esiin: ensimmäisen momentin jälkimmäinen osa ja erityisesti toinen momentti. Se oikeushyvä, mitä ne suojelevat (uskon- ja yhteiskuntarauha) on edelleen erittäin perusteltua ja paikallaan. Sitäpaitsi niiden pitäminen lain ”kuolleena kirjaimena” voi tosiaan olla ennenaikaista.
Sanomalehdet ja monet muut tahot ovat varsin yleisesti olleet viime aikoina vaatimassa ”jumalanpilkkapykälän” poistamista. Voisiko olla niin, että vaatimus kohdistuu sittenkin enemmän ”Jumalan” poistamiseen rikoslaista kuin itse pykälään kokonaisuudessaan?
Kun laissa on sana Jumala, niin oikeuslaitoksen täytyy tietää mikä on Jumala ? Onko hän meidän ihmisten valitsema kolmiyhteinen Jumala ? Nikeassa 325 valittiin Jeesus jumalaksi jolloin tuli kaksiyhteinen jumala ja Konstantinopolissa 381 valittiin pyhä henki jumalaksi, jolloin ihmisille tuli kolmiyhteinen jumala. Vai mikä on Jumala käsite ?
Tätä kirkolliskokousten päättämä jumalaa voidaan verrata eduskunnan päätöksiin, joiden pilkkaamisesta joutuu oikeuden tuomittavaksi. Onko tässä mitään järkeä ?
Jumalan pilkka koskettaa lainkohdassa yhtä tavalla Allahia, Elohimia, Krisnaa tai Buddaa.
Kenenkään ei pidä loukkaavalla tavalla rienata asioita, jotka toiselle on pyhiä.
”On totta, että pyhän määrittely on hankalaa, varsinkaan jos ei tunnista sellaista käsitettä.”
Sotaa pakenemaan joutunut ja lapsena Suojeluskunnan Sotilaspoikiin liittynyt isäni menetti sodan seurauksena kotiseutunsa ja myös sen isänmaan, jota hän rakasti. Rauhansopimuksessa hänestä ja muista maanpuolustajista tehtiin syyllisiä ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin. Isäni sukupolven rajan taakse jääneet kirkot ja hautausmaat tuhottiin ja siitä mitä he puolustivat, heille jäi vain uskontonsa lukuunottamatta isoäitini kaltaisia, jotka salasivat ortodoksitaustansakin ”ryssittelyn” vuoksi.
Kuluneiden YYA-vuosikymmenten aikana sekulaari Herodeksen kaltainen valta on näyttänyt sotaveteraaneille kuinka halpa-arvoisia he olivat puolustaessaan jotakin niin naurettavaa, kuin ”koti, uskonto ja isänmaa”. Viimeisin uskontoon kohdistunut häpäisy oli mielestäni Maaseudun tulevaisuus -teatteri, josta myös tällä sivustolla on keskusteltu. Kun on ”roletaareja”, joiden viihtyvyysaluetta on häpäistä näitä asioita, niin siitä vaan. Sitten on meitä, jotka emme tätä ”yhteisöllisyyttä” ymmärrä emmekä hyväksy.