Ehkä kymmenisen vuotta sitten alettiin puhua luterilaistenkin parissa heränneestä uudesta kiinnostuksesta neitsyt Mariaa kohtaan. Onhan hän esimerkiksi ikonitaiteessa ja hengellisissä patsaissa näkyvä hahmo osana ortodoksista ja katolista hurskauselämää. Kun luterilaisessa perinteessä Marian merkityksen mietiskely on sitten Lutherin kuitenkin jäänyt taka-alalle, ei perinnettä ole helppo uudelleen elävöittää. Uskontunnustuksen kohta ”ja syntyi neitsyt Mariasta” viestii kuitenkin osaltaan Kristuksen täydestä ihmisyydestä ja tulosta keskelle historiaa paradoksaalisesti täytenä ihmisenä ja tosi Jumalana. Jumalan voima ja armo kätkeytyy heikkouteen, kuten myös pääsiäisen viesti Ristiinnaulitusta ja Ylösnousseesta sekä Hengen toiminta aineellisten välikappaleiden, Sanan ja sakramenttien kautta, kertovat.
Uuteen virsikirjan lisävihkoon on otettu kolme lisävirttä Marian ilmestyspäivälle, jota vanhan perinteen mukaan vietetään 25.3. eli 9 kuukautta ennen joulua. Virsi 937 Ole tervehditty täällä, on laadittu Salve Regina -hymnin mukaan. Tämä kertoo osaltaan ekumeenisesta lähentymisestä. Pohjana on vanha luterilainen perinne, mm. Lutherin selitys Marian ylistyslaulusta (Luuk. 1:46-55), joka liturgisena tekstinä kuuluu luterilaiseen vesperiin, iltarukoukseen. Maria on Lutherille ennen muuta uskon esikuva. Hän on Tunnustuskirjojen mukaan ”pyhä”, ”autuas” ja ”ainainen neitsyt”, taivaallinen esirukoilija sekä Jumalansynnyttäjä, jos käytetään ortodoksisen kirkon suosimaa ilmausta. Siksi myös virressä 937 voidaan täysin rinnoin laulaa: ”Sinä äiti olet Herran, oi Maria.” tai virressä 934: ”Herramme ajaton, voimassaan rajaton syntyvä tänne on äiti Mariasta, Isä Jumalasta”. Esimerkiksi piispa Samuel Salmi on koonnut olennaiset luterilaiset näkökulmat Mariasta piispa emeritus Juha Pihkalan juhlakirjassa 2006 ilmestyneeseen artikkeliinsa Neitsyt Maria kirkkomme opetuksessa ja liturgiassa.
Yhteinen pohja on kirkkokuntien välillä varsin laaja ajatellen oppia Mariasta, mariologiaa. Eroja on esimerkiksi anglikaanisen, luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen perinteen välillä, kun tarkastellaan opetusta Marian tahrattomasta sikiämisestä sekä taivaaseen ottamisesta sitovina dogmeina, jotka paavi Vatikaanin I konsiilin yhteydessä 1870-luvulla julisti. On myös huomattava, että katolisessakin teologiassa oli erilaisia tulkintoja liittyen Marian tahrattomaan sikiämiseen, esimerkkinä erot Tuomas Akvinolaisen ja Johannes Duns Scotuksen välillä. Luterilaiset seuraavat tässä yleisesti ottaen pikemminkin Akvinolaista kuin Scotusta, joka edusti tahrattoman sikiämisen oppia. Eroja on toki myös siinä, millainen rooli Marialla on rukouselämässä. Luterilaiset eivät yleisesti ottaen kohdista rukouksia Kristukselle Marian kautta, vaikka häntä pidetäänkin taivaallisena esirukoilijana luterilaisissa Tunnustuskirjoissa. Olennaisinta on se, että Jeesus Kristus pelastuksemme perustana ei häivy taka-alalle – ja siitähän on yhdessä lausuttu varsin paljon Yhteisessä julistuksessa vanhurskauttamisopista (1999).
Päätteeksi vielä lainaus anglikaanien ja katolisten Kristus-keskeisestä Mariaa käsittelevästä asiakirjasta Maria: Armo ja toivo Kristuksessa (2004) liittyen Jumalansynnyttäjä tai jJumalankantaja-teeman vanhakirkollisiin juuriin, joihin luterilaiset myös Tunnustuskirjojensa todistuksen pohjalta liittyvät: ”34 Marian titteli Jumalan-kantaja (Theotókos) oli muodollisesti tarkoitettu suojelemaan oikeata oppia Kristuksen persoonan ykseydestä. Tämä arvonimi oli ollu käytössä Aleksandian vaikutuspiirissä olleissa kirkoissa ainakin areiolaiskiistasta [kysymys Jeesuksen jumaluudesta] lähtien. Koska Jeesus Kristus on ”tosi Jumala tosi Jumalasta”, kuten Nikean kirkolliskokous (325) julisti, nämä kirkot tekivät sen johtopäätöksen, että hänen äitiänsä, Mariaa, voidaan oikeutetusti kutsua ”Jumalan-kantajaksi”. … Efeson kirkolliskokous (431) käytti Theotókosta (kirjaimellisesti ’Jumalan-kantaja’, lat. Deipara) vahvistaakseen Kristuksen persoonan ykseyden identifioimalla Marian lihaksi tulleen Sanan äidiksi. Uskon säännön tekee tässä asiassa täsmällisemmäksi Khalkedonin määritelmä: ’Yksi ja sama Poika … syntyi Isästä ennen aikojen alusta jumaluuden puolelta ja viimeisinä päivinä tuli tuli meidän ja meidän pelastuksemme tähden ihmiseksi Mariasta neitseestä Jumalan-kantajasta.’ Ottaessaan vastaan Efeson kirkolliskokouksen ja Khalkedonin määritelmän anglikaanit ja roomalaiskatoliset yhdessä tunnustavat Marian Jumalan-kantajaksi.”
Anna-Maija Raittila pukee nämä ajatukset kauniisti runokielelle virsikirjan virressä 52:4-5: ”Maria, Herran äiti, uskollisuudessaan myös suuren tuskan alla uskalsi Jumalaan. Hänessä kasvoi näin vain lupauksen sana, vain armon kantamana hän kulki eteenpäin. Ja niin kuin Herran äiti myös kirkko Kristuksen voimaa ja valtaa vailla on kehto laupeuden. Se tehdään köyhäksi. Kun siltä kaikki puuttuu, sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi.”
Tomi
Kiitos tekstistäsi.
Ota esille opinkohdan joka valitettavan usein on laiminlyöty meidän kirkkomme käytännön toiminnassa.
Lukijoitamme ajatellen siteeraan tunnustuskirjojamme. Sinä nämä toki tiedätkin.
Yksimielisyyden ohje sanoo Mariasta että
1) Hän oli neitsyt ennen Jeesuksen syntymää,
2) Hän säilytti neitsyytensä synnytyksen aikana, niin ettei hän menettänyt neitsyytensä merkkejä
3) sekä että hän on säilyttänyt neitsyytensä Jeesuksen syntymän jälkeen, joten hän on ikuinen neitsyt.
”Luontojen persoonalliseen yhtymykseen ja yhteyteen perustuu se, että suuresti ylistetty Neitsyt Maria ei synnyttänyt pelkkää ihmistä, vaan sellaisen ihmisen, joka enkelin todistuksen mukaan todella on Korkeimman Jumalan Poika. Jo (Luuk. 1:32) äidinkohdussa hän osoitti jumalallisen majesteettinsa siinä, että neitsyt synnytti hänet neitsyyttänsä menettämättä. Maria on todella Jumalan äiti, mutta on silti säilynyt neitsyenä. 81”
Muutoin.
Tuossa viitteessä 81 olevaa selittelyä pidän ongelmallisena. Siinä olevien vanhojen kirkon isien Ignatios Antiokialaisen ja Justinuksen tekstistä en ole löytänyt ainoatakaan sellaista tekstiä joka puoltaisi Marialla olleen biologisesti muita lapsia. Olen mielestäni lukenut heidän koko tuotansa ja vaikutelmakseni jää että viitteen väite viistää vinoon eikä osoita vanhan kirkon perinteen tuntemusta.
Mitä tähän kirkkoisiä tarvitaan kun Raamattu itse selvääkin selvemmin puhuu Marian muista lapsista ja viittaa Joosefin yhtyneen häneen Jeesuksen syntymisen jälkeen.
Kiitos huomautuksestasi, Matias. On totta, että nykyisin tunnemme vanhan kirkon perintöä paremmin kuin reformaattorit. Tutkimus on tuottanut myös valaisevia ja kestäviä, käsitystä vanhan kirkon yhteisestä perinnöstä vahvistavia tuloksia.