Uskonnottomat ovat eri yhteyksissä ilmaisseet tuohtumuksensa, kun kaikille tarkoitetuissa tilanteissa on ollut heidän mielestään selvää uskonnonharjoitusta. On kiitetty ruoasta tai veisattu Enkeli taivaan tai Suvivirsi. Viime mainitusta on nyt arvovaltainen lausunto, jonka mukaan se ei ole uskonnonharjoitusta.
Ruokarukouksen tilalle on tarjottu tietoiskua ravinnon alkuperästä, virren tilalle neutraalia laulua.
Olenkohan ainoa muukalainen Jerusalemissa, kun en pidä sitä reiluna?
Uskonnoton kiusaantuu, jos sana ”Jumala” putkahtaa yhteislauluun.
Minä taas kiusaannun, kun huomaan, että minulta viedään uskonnon harjoittamisen vapaus ja ilo siitä, että saan sydämestäni ylistää Jumalaa.
Aion henkilökohtaisesti pitää Suvivirttä uskonnonharjoituksena ja olla siitä ylpeä.
Myös se, että jotakin jätetään pois, voi olla loukkaavaa ja satuttavaa.
Mihin ihmeeseen perustuu ajatuskulku, että vain uskonnottomien tunteita voi loukata? Eivätkö he oikeasti näe, että heidän vaatimansa poistot voivat loukata muita, jopa enemmistöä?
Tähän voi sanoa jaa ja aamen. Ateistit tuntuvat pitävän kristinuskoa helposti tarttuvana tautina, joka valtaa ihmisen heti kun hän kuulee jommankumman J-sanan. Voi jospa näin olisikin, kylläpä silloin papin työ olisi helppoa! Mutta eipähän vaan ole, ja ehkä sentään on hyvä, että ajattelukykyiset ihmiset myös ajattelevat. Mutta ajatelevan ihmisen tulisi uskaltautua avoimeksi kaikenlaisille vaikutteille, vasta silloin on mahdollisuuksia löytä totuuden lähteille.
Kuinkahan kauan menee ennenkuin nuo jumalattomat tajuavat nykyisen uskonnonvapauslain lähtökohtana olevan positiivinen uskonnonvapaus eli ensi sijassa oikeus tunnustaa sekä käytännössä harjoittaa uskontoa? Lukisivat edes säädetyn lain perustelut, niin jospa silmät aukeaisivat.
Eihän kukaan ole tätä vienyt. Jos olisi niin kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä se on laitonta. Ei se, että muut eivät halua julistaa Jumalaa tarkoita missään nimessä sitä, että sinä et saisi.
Jos Suomessa vain 27% uskoo kristinuskon Jumalaan niin en sanoisi uskovia ainakaan enemmistöksi. Suurin osa ihmisistä ei välitä – kuten en minäkään – siitä, että yhteisiin tilaisuuksiin sisältyy rukousta tai laulua. Mutta ymmärrän kyllä, jos uskonnottomat eivät halua, että heidän lapsensa tarvitsee rukoilla tai ylistää Jumalaa. Yhtälailla kuin kristityt eivät halua lastensa harjoittavan jotain väärää uskoa.
Ymmärrämme sen kyllä. Kukaan ei edelleenkään ole kieltämässä mitään näistä, joten älä väitä niin. Se, että on yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät halua harjoittaa uskontoa pitää nyt vain hyväksyä. Se ei ole uskovien vapaudesta pois millään tavalla.
Ja taas väärin. Kristinusko olisi aika heppoinen tautina sillä se tuntuu jättävän suomalaiset rauhaan. Itseasiassa, mitä enemmän uskovat käyttävät Jumala sanaa argumenteissaan niin sitä nopeammin väki jättää uskon.
Miten on mahdollista, että uskonnottomat aavistelevat / vainuavat Jumalan vähän joka paikassa, kun taas tavalliset rivikristityt eivät? Epistä! :p
Vastustajaa on pidettävä silmällä. Siksi ateistit ovat tarkemmin selvillä Jumalan toimista kuin häneen kaikessa rauhassa luottavat kristityt.
Itse ymmärrän tämän kehityksen täysin. Minun sukupolveni on nyt se, joka laittaa lapsiaan päiväkoteihin ja koulutielle. Suurin osa on maallisia-humanisteja, jotka eivät ehkä niinkään välitä mitä perinteitä heidän lapsensa käyvät läpi mutta jos asia otetaan puheeksi niin ei sinne kovinkaan moni lisää Jumalaa kaipaa.
Suvivirsi saa varmaan jatkossakin jäädä sillä melodia on kaunis ja siihen liittyvät lapsuusmuistot iloisia, sillä sen päälle pääsi aina kesälomille.
Mutta onko se niin hankala oikeasti ev. lut, uskojan ymmärtää, ettei joku halua lapsensa harjoittavan koulussa uskontoa. Antaisitteko lapsellenne opetettavan vaikka skientologiaa? Olisiko se uskonnonharjoittamisen rajoittamista, jos te haluaisitte sellaisen kieltää?
Uskova haluaa kouluun vain yhden oikean – sen oman tietenkin – uskon harjoitusta kun ateisti ei halua mitään. Mikä tässä on outoa?
”Mikä tässä on outoa?” Se saattaa olla ongelman ydin, ettei ateismia voi ’harjoittaa’. Jos voisi, olisi helppoa määritellä, miten ateistit voisivat muita loukkaamatta ilmaista vakaumustaan, kun sovitaan, miten buddhalaisuus, hindulaisuus, Islam ja niin edelleen saavat olla läsnä koulun arjessa. Näin toteutuisi tasa-arvo. Kun ateismi on jonkin puuttumista – tapojen, ruokasäännösten, päivien ja kellonaikojen, pukeutumissääntöjen ja niin edelleen – sen asettaminen samaan asemaan uskontojen kanssa on vaikeaa.
Uskovan ja ateistin suhtautumistapoja ei voi ihan suoraan verrata, koska uskovainen uskoo Jumalaan ja henkivaltoihin, ja väärän opin vahingollisuuteen myös iankaikkisessa merkityksessä.
Eikä tämäkään ole suoraan suhteutettavissa siihen, etteivät ateistit halua olla edes samassa tilassa uskontoa harjoittavien kanssa…
Tämä muuten uskovalle ei yleensä ole edes ongelma. Siis olla samassa tilassa vaikka buddhaa rukoilevien kanssa, kunhan ei itse tarvitse rukoilla.
Uskova ihminen ei tietenkään halua lapsensa kiinnostuvan eksyttävistä uskonnoista (siten että haluaa ryhtyä niiden harjoittajaksi), mutta eikö ateistivanhempi voi opettaa lapselleen että esim. ruokarukous on ”leikki”, johon jotkut hassut ihmiset uskovat oikeasti? Sitten voidaan kotona nauraa näille yksinkertaisille.
Ja ”opettaminen” voi tietysti tarkoittaa ihan vain tiedon jakamista. Ihmetyttää sekin, että Suomen virallisen uskonnon opetusta ei haluta tukea tai halutaan jopa vastustaa. Eikö olisi hyvä saada tietoa siitä mitä kristinusko on? Sen sijaan että ollaan tietävinään niin paljon.
Ateistit ovat tässä asiassa sen verran äänekkäitä, että ”ei halua” on melkoisen lievä ilmaisu kuvaamaan uskonnottomien suhtautumistapaa. Ateistit selvästi haluavat jotain, erittäin voimakkaasti. Mitä se on?