Uskonnottomat ovat eri yhteyksissä ilmaisseet tuohtumuksensa, kun kaikille tarkoitetuissa tilanteissa on ollut heidän mielestään selvää uskonnonharjoitusta. On kiitetty ruoasta tai veisattu Enkeli taivaan tai Suvivirsi. Viime mainitusta on nyt arvovaltainen lausunto, jonka mukaan se ei ole uskonnonharjoitusta.
Ruokarukouksen tilalle on tarjottu tietoiskua ravinnon alkuperästä, virren tilalle neutraalia laulua.
Olenkohan ainoa muukalainen Jerusalemissa, kun en pidä sitä reiluna?
Uskonnoton kiusaantuu, jos sana ”Jumala” putkahtaa yhteislauluun.
Minä taas kiusaannun, kun huomaan, että minulta viedään uskonnon harjoittamisen vapaus ja ilo siitä, että saan sydämestäni ylistää Jumalaa.
Aion henkilökohtaisesti pitää Suvivirttä uskonnonharjoituksena ja olla siitä ylpeä.
Myös se, että jotakin jätetään pois, voi olla loukkaavaa ja satuttavaa.
Mihin ihmeeseen perustuu ajatuskulku, että vain uskonnottomien tunteita voi loukata? Eivätkö he oikeasti näe, että heidän vaatimansa poistot voivat loukata muita, jopa enemmistöä?
Ruokarukous on päivittäistä uskonnonharjoittamista, ja jokainen voi tehdä sitä itsekseen. Kunnan rahoilla palkatun opettajan tai lastehtarhanopettajan hommiin ei kuulu johtaa ääneen lausuttavia ruokarukoiluttamisia. Seinäjoen kaupunki on ohjeessaan kouluille esittänyt, että ruokarukouksen sijaan on hiljentyminen ruokailuun. Kun yksi uskovainen opettaja kanteli siitä, apulaisoikeusasiamies katsoi päätöksessään, että kaupungin suositus on oikein hyvä. Eihän lasten vanhempienkaan työpaikoilla ole esimiehen johtamia ruokarukouksia ääneen. Tai voi kirkon työpaikkalounailla olla, miten lienee, sehän on uskonnollinen yhdyskunta, mutta ei siis tavallisilla työpaikoilla Suomessa. Johdettu ruokarukouiluttaminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.
Tämä selvä. Ei tähän voida kunnan työntekijöitä velvoittaakaan. Mutta omassa työssä on tullut vastaan niitäkin ateistivanhempia, jotka eivät haluaisi uskonnollisuutta edes seurakunnan kerhoissa!
Seurakunnan päiväkerhoja ja iltapäiväkerhoja käyttävät siis monet uskonnottomat perheet, koska ne tarjoavat viriketoimintaa, valvontaa ja toimintaa, sekä ovat monelle halpa tai ilmainen hoitopaikka.
Yksittäinen perinnevirsi koulun yhteisessä juhlassa, joka olisi kokonaisuutena moniarvoinen, on tietenkin aivan eri asia kuin julkisen palvelun instituution viranomaisen (esim. rehtorin) toimintaansa ottama säännöllinen uskonnonharjoitus. Koululaisjumalanpalvelukset ja aamuhartaudet kouluissa katsotaan uskonnonharjoituksdeksi, ja niitä käsitellään ihan eri kategoriassa kuin koulun yhteisiöä juhlia. Opetushan on koulussa ops:n mukaan uskonnollisesti tunnustuksetonta ja poliittisesti sitoutumatonta.
Tässä on ajankohtainen esimerkki vähemmistön oikeuksien polkemisesta. http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/vaasan-lyseo-ja-uskonnonvapaus-1.1443610
Vaasan lyseon lukio ilmoitti nettisivuillaan opiskelijoille, että lukuvuosi alkaa Vaasan kirkossa….
Minua vähän ihmetyttää tämänkinkaltainen perustelu, että jokin ”ei kuulu” jonnekin. Ei sitä oikeastaan voi määrätä, eikä sanoa. Voidaan puhua siitä mihin on totuttu, mistä on tullut perinne tai tapa. On paljon tapoja, joilla on aiemmin ollut merkittävääkin uskonnollista sisältöä, mutta myöhemmin muuttuneet vain tavoiksi.
Kulttuuri muotoutuu itsekseen, ja säilyttää itse erikoispiirteensä. Mielestäni ei tarvitsisi tapella siitä säilytetäänkö jotain vai poistetaanko. Jos jokin kaunis perinteinen tapa jää, jääköön. Vaikka se olisi ruokarukous. Jokainen voi sitten päättää kiittääkö ruoasta Jumalaa vai äiti maata.
Koko homman ideana on juurikin se, ettei tarvitse toisen uskontoa harjoittaa. Se miksi nyt ollaan luopumassa monesta uskonnonharjoituksesta johtuu siitä, ettei niitä haluta enää harjoittaa. Vaihtoehtona olisi toki täyttää koulu kaikenlaisella uskonnonharjoituksella mutta on varmaan viisaampaa tehdä siitä neutraali vyöhyke kuin lähteä tukemaan monien ristiriitaisten, ainoiden oikeiden totuuksien julistusta.
Sari, seurakunnan iltapäiväkerhoja on varmaankin kahta plaatua. Pienten koululaisten ip-kerhot ovat lakisääteistä toimintaa, josta vastaa kunta, ja jos kunta on sopinut srk:n ”alihankkijaksi” ja antaa siihen rahaa, srk:n pitäisi noudattaa ip-toiminnan valtakunnallisia ohjeita, joiden mukaan toiminta on uskonnollisesti tunnustuksetonta.
Srk:n ikiomissa, omarahoitteisissa (ja perheiden maksamissa) kerhoissa voidaan toki rukoilla ja veisata jne. niin paljon kuin halutaan
Sari kommentoi: Minua vähän ihmetyttää tämänkinkaltainen perustelu, että jokin ”ei kuulu” jonnekin.
Tarkoitukseni ei ollut tuolla ilmaisulla olla normatiivinen, vaan toteava. Että ei havaintojen mukaan kuulu. Olen ollut aika monilla työpaikoilla, enkä ole havainnut enkä kuullut, että porukalla tai pomon johdolla ääneen ruokarukoliltaisiin lounaspaikassa…. Eikä edes työnantajan maksamissa pikkujouluissa illallisella….
Tämäkään ei ihan pidä paikkaansa. Kritiikki tulee siitä, että koulussa lapset laitetaan samaan tilaan uskonnonharjoituksen kanssa eikä heille annetta omaa tekemistä. Sellainen on turhauttavaa. Kyllä ateisti uskonnonharjoituksen kestää.
Eikö se nyt jo pikkuhiljaa valkene, että Suomessa ei uskota kristinuskon Jumalaan? Vain noin neljännes kansalaisista ilmoittaa näin tekevänsä. Miksi ihmeessä selkeä enemmistö haluaisi tukea sellaista mihin ei usko?
No ainakin sitä, ettei ihmisiä tuomittaisi monien ihmisten tekemien ristiriitaisten yliluonnollisten tahtojen tulkintojen perusteella. Minä olen ikäni ollut kouluissa sekä oppilaana että opettajana. Toivottavasti lukuisten ristiriitaisten uskonjärjestelmien paine pysyy pois sieltä, jotteivät oppilaat käänny toisiaan vastaan niin kuin aikuiset näilläkin palstoilla uskon takia tekevät.
Uskonnon harjoittamisen ja uskontoihin tutustumisen raja on lapsille tarjoiltuna tärkeä asia, koska he ottavat opettajan tms. aikuisen viestit täysillä. On täysin hyväksyttävää, että esitellään eri uskontojen ajatuksia, tarinoita ja rituaalejakin. Se voi tapahtua oppilaan tai vaikkapa kyseisen uskonnon oppineen välityksellä ja ikäkauteen sopivassa muodossa. Sen sijaan se, että uskonnolliset riitit ja myytit liitetään arkipäiväiseen tai vuosittaiseen koulun rutiiniin, on mielestäni indoktrinaatiota, joka on vielä yksipuolisesti yhden uskonnon harjoittamaa. Tällaiseen kuuluvat aamuhartaudet (ei aamunavaukset yleisesti), ruokarukoukset, ja…. kyllä, myös Enkeli taivaan ilman selityksiä legendaan tai Suvivirren toinen säkeistö.
Nyt Sari vähän mopo keulii;)
Tuonne Hannu K:n blogeihin sopisi paremmin tuollaiset kommentit, kun siellä on aina mukavan humoristinen ote.
Kyllä ei muotoudu kulttuuri itsekseen. Sen muodostumista ohjaa moni asia, vaikkapa lähetystyö. Eikä se välttämättä säilytä erikoispiirteitään, jos niitä muuttava vaikutus on riittävän voimakas.
Ties kuinka monennen kerran: suvivirret ja muut virret, jumalanpalvelukset, ruokarukoukset yms. ”kauniit tavat” saa säilyttää, sitä suojaa meillä jopa uskonnonvapauslaki. Ateistitkaan eivät niitä yritä keneltäkään riistää.
Puhutaanko taas vertauksilla? Kouluun ei uskonnonharjoitus kuulu. Kirkkoon taas ei kuulu vaikkapa Erotiikkafilmien ystävät ry:n iltapäivänäytäntö. Eikä kyllä kouluunkaan.