Ortodoksinen teologia käyttää usein käsitettä jumaloituminen.
Asia voidaan myös ilmaista vapaammin ”jumalinhimillisenä yhteytenä”. Näin korostuu aiheellisesti se, että jumaloituminen perustuu suhteeseen.
Ihminen on suhdelo, kuten on hauskasti todettu. Hänellä ei niinkään ole jumalasuhdetta tai ihmissuhteita, vaan hän on itsessään suhdelo.
Jumalasuhde on perimmäinen ja ihminen on ”jumalakykyinen”.
Jumaloitumisen taustalla on kristinuskon ydinjuttu, ihmiseksitullut Jumala.
Jumala tuli alas, että ihminen pääsisi ylös. Yksinkertaisesti sanottuna.
Tarkoitus on tulla osalliseksi jumalallisesta elämästä, niin paljon kuin se armosta on mahdollista.
Käsitettä jumaloituminen ei löydy Raamatusta. Se kuitenkin yrittää ilmaista jotain hyvinkin raamatullista.
Ihminen on Jumalan sukua, kerrotaan Paavalin hyväksyvästi todenneen.
Hän tähdensi kuinka ihmisestä voi tulla Jumalan lapsi.
Kyse ei ole yksin ulkoisesta lapseksi ottamisesta tai perinnöstä. Kyse on syntymisestä ylhäältä.
Osallisuuden jumalallisesta elämästä voi toki nähdä vaikkapa voiteluna, yhteytenä, rohkeutena, siteenä tai kihlauksena.
Nämä ovat hyviä raamatullisia sanoja, jos 300-luvun käsite tuntuu vieraalta.
Kutsumus jumaloitua on syy kilvoitteluun. Jotain tarttis tehdä, edes myöntyä.
Itse työn tekee tietenkin armollinen Jumala, alusta loppuun, mutta yhteistyössä ihmisen kanssa. Muu olisi kyykyttävää hirmuvaltaa.
Kilvoituksessa yritetään hiljalleen harventaa ne syvälle juurtuneet tavat, jotka ovat rakkauden esteenä. Kilvoittelussa ei hankita ansioita tai pisteitä.
Useimmiten esteenä on oma napa, monessakin mielessä.
Tämä on syynä paastoamiseen, laupeuteen ja yrityksiin oppia nöyryyttä.
Jumaloitumisen vapaampi nimi on Aristotle Papanikolaoun kirjasta The Mystical as Political. Suhdelo-nimitys on Frank Martelan. Luonnehdinta ”jumalakykyinen” on Katolisen kirkon katekismuksesta. Jumaloitumisen raamatullisemmat vastaavat ilmaisut ovat Tomás Spidlíkin kirjasta The Spirituality of the Christian East.
Niin, syrjijinnän hyväksyvien mielestä on siis v ä ä r i n p e r u s t e i n lähetetty Kambodzaan työntekijöitä. Tarkoittaa siis v ä ä ri n s u u n t a u t u n e i t a s e k-
s u a a l i s e s t i. Kehitysyhteistyössä ei kysymys ei seksuaalisuudesta. Sen kyllä Pekka Haavisto tietää ja ymmärtää hyvin.
Sonja; vielä mitä. Kyse on koko ajan ollut siitä miten Kambodžassa suhtaudutaan aiheeseen. Siihen kirje antaa suoran vastauksen ilman mitään kierrepotkuja. Miksi se on vaikea ymmärtää?
Kun maksajana on 85% ministeriö, niin ei syrjintää hyväksytä.
Mutta monissa lähetyskohteissa myös vahvistetaan/legitimoidaan syrjintä, esim. Afrikassa.
Vaikka monet ivallisesti puhuvatkin länsimaisesta kulttuuri-imperialismista, on syytä muistaa, että länsimaat eivät vie homoseksuaalisuutta Afrikkaan. Se on ollut siellä aina. Sen sijaan länsimaat ovat vieneet homofobiaa Afrikkaan. Sitä on kutsuttu lähetystyöksi ja nyt riidellään sen rahoituksen jatkamisesta.
Lupaan tarjota lounaan sille, joka esittää eettisesti kestävän sekulaarin perustelun vastustaa samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja työskentelyä kansainvälisissä tehtävissä.
Niin kauan kuin tuohon kysymykseen ei löydy vastausta, pidän konservatiivista uskonnollisuutta syöpänä, joka levittää vihaa ja ennakkoluuloja sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka ovat liian heikkoja ajatellakseen omilla aivoillaan.
”eettisesti kestävän sekulaarin perustelun vastustaa samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja työskentelyä kansainvälisissä tehtävissä.”
Yksi sana: terveys. Törmäät konkreettisesti realiteetteihin, kun yrität tarjoutua verenluovuttajaksi. En rupea esitelmöimään, mikä osuus miesten homoseksuaalisella käytöksellä on maailman aids-epidemian syntyyn. Onneksi terveydenhoitoalalla nykyään tiedostetaan riskit ja ollaan varovaisia, vaikka joku voisi syyttääkin ”syrjinnästä”.
Olli Lehto viitannee homomiesten suureen suhteelliseen osuuteen HIV-tartunnoissa. Sitä pitää täysin paikkansa, mutta samaan aikaan on todettava, että homoseksuaalisuus tai parisuhde samaa sukupuolta olevaan ei lisää sukupuolitautien riskiä vaan suojaamaton seksi.
Tässä mielessä näkisin, että vakiintuneet ja laillistetut parisuhteet ovat pidemminkin ratkaisu kuin ongelma. Näen HIV-tartuntojen suuremman suhteellisen osuuden takana kaksi syytä: yhteiskunnan asenteet jotka eivät ole aikaisemmin kannustaneet homoja pysyviin parisuhteisiin ja homojen typeryyden siinä mielessä, että kuvitellaan ettei kondomia tarvita kun ei kerran ole vaaraa tulla raskaaksi.
En pidä veripalveluita tuottavia tahoja syrjivinä. Heillä on ihan tilastoihin perustuva syy ennaltaehkäistä riskit. On täysin perusteltua, että homomies saa puolisostaan vastaavanlaisen karenssin kuin heteromies saa huorasta. Toivon, että homot ottavat itseään niskasta kiinni ja tämä muuttuu.
Mielestäni Olli Lehdon esiin tuoma asia ei ole syy vastustaa samaa sukupuolta olevien suhteita vaan päinvastoin kannustaa pysyviin uskollisiin parisuhteisiin.
Niin sitä heteromiehet tuo itärajan tuolta puolen tänne ja turistimatkoiltaan mm. Thaimaasta. On esitetty aikamoisia lukuja, miten moni heteromies ei tiedä tuoneensa tuliaisia ja kerkiivät tartuttaa sitten eteenpäin viruksiaan.
Ei kun vaan testeihin!
Eihän heteromiehen tarvitse mikään pukki olla. Testit testejä tarvitseville!
No sanoin yleisesti. Myös vaimoille.
Jusu Vihervaara: ”Sen sijaan länsimaat ovat vieneet homofobiaa Afrikkaan. Sitä on kutsuttu lähetystyöksi ja nyt riidellään sen rahoituksen jatkamisesta.”
Väite on kyllä paikkansa pitämätön. Se mitä minä tiedän lähetystyöstä on jotakin aivan muuta. Se jotakin tarkoittaa ilosanoman viemistä ja paikallisten kirkkojen auttamista. Ainoa fobia on suomalaisten itsensä kehittämä.
Kristittynä kyseenalaistan täysin tuollaisen sanoman iloisuuden.
Peruskysymys asiassa on, tuleeko kehitysyhteistyö ja lähetystyö pitää toisistaan erillään. Kehitysyhteystyöhön ei liity evankelioiminen eikä siihen tarvita työyhteyttä paikalliseen kirkkoon. Tällöin ei myöskään ole perustetta kirkolliseen vokaatioon.
Sikäli jos kehitysyhteistyön rinnalla tehdään myös lähetystyötä, työyhteys paikalliseen kirkkoon on tarpeen. Tällöin tulee kunnioitttaa paikallisen kirkon toiveita.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa henkilöt ovat olleet jokseenkin terve tulleita ei-hengelliseen kehitysaputyöhön, mutta heidän ei haluta osallistuvan kyseisellä kentällä hengelliseen työhön. Tästä huolimatta ko. henkilöille kerätään Suomesta ”lähetyskannatusta”. Joku siis mättää, mutta mikä.
Kannattaa myös huomata, että kyseisen paikallisen kirkon kanta homoseksuaalisuuteen ei poikkea oman kirkkomme viralliseasta kannasta. Molemmissa kirkoissa asiaan suhtaudutaa ristin teologian kautta.
Kaikki tällainen tukee aika vankasti omaa ajatteluani, että kirkon ei pitäisi antaa lähetystyötä erilaisten aatteellisten järjestöjen hommaksi rahoittamalla niitä, vaan ottaa toiminta omaan hallintaansa. Ehkä taloutta voitaisiin edistää myös kilpailuttamalla, ellei haluta tehdä itse lähetystyötä.
Kilpailutuksessa eri järjestöjen välillä voitaisiin panna ehtoja. Esimerkiksi, että toimintaa on suoritettava kirkon määräämissä paikoissa ja naispappeja on otettava lähetystyöhön yhtä paljon kuin miespappeja eikä homous voisi olla este työntekoon. Näin saataisiin selville, mikä järjestö tekee vaaditun työn edullisimmin ja ihmisarvoa kunnioittavimmin. Luulempa, että tulisi työ tehokkaammaksi, kun hallintokulut kuihtuisivat seitsemäsosaan ja olisi varaa palkata enemmän varsinaisen työn suorittajia.
Osmo puhuu viisaita.
Tai ehkä kirkon päätöksenteossa tulisi antaa enemmän valtaa niille seurakunnille, jotka ovat hoitaneet työnsä hyvin, ts. missä eniten kuulutaan kirkkoon.
Kari-Matti. Sehän on jo näin. Kirkolliskokouksen vaalissa ovat äänioikeutettuja vain kirkkovaltuustot ja seurakuntaneuvostot jäsenmäärien mukaisessa suhteessa. Ei kirkosta eronneilla ole sananvaltaa.
Osmo, tarkoitin tietysti, että kun Reisjärvellä tai Ranualla seurakunnat ovat hoitaneet työnsä hyvn, papit ovat päteviä ja kirkkoon kuulumis% on lähes 100, niitä voisi jotenkin palkita..
Ikävä, että lähetyksellä tietyt tahot tekevät politiikkaa. 2000-luvulla vastaanottajakirkon kanta tulisi tottakai ottaa huomioon, muu on ”kulttuuri-imperialismia.”
Kyseisen projektin maksajana on 85% ministeriö. Että sillä rahalla pitää tehdä kehitysyhteistyötä.
Kari-Matti. Voitaisiin palkita Reisjärven ja Ranuan seurakuntia esimerkiksi vapauttamalla ne kokonaan antamasta vähiä varojaan lähetysjärjestöille. Paljonko lienevät sitten antaneetkaan?
Nooh Sonja Sonja… Raamatussahan käsketään kääntämään toinen poski. Minä olen ihan mielelläni mannekiini.
Kambodža
• Homoseksuaalinen kanssakäyminen on laillista, ja myös homoliittojen laillistamista on esitetty.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki
Siinä ihan faktaa. Tuonneko nyt pitää saada homofoobiset ja homoseksuaalisuuden synnillistäjät töihin? Takapajuista ”oppia” viemään!
Juu juu, sinne pitää suomalaisten veronmaksajien rahoilla lähettää homontorjuntapartio paikalle ennen kuin paikallisesta yhteiskunnasta tulee ihan mätä. Ja lähimmäisenrakkauden nimissä tottakai.
Jusu, sä ootkin kristillisempi. Eikä se ole aina oikea ratkaisu. Kokemusta on.
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen on vastannut Kotimaan numerossa 39/2013 avoimeen kirjeeseen koskien työntekijöidemme rekrytointia Kambodzhaan seuraavasti:
4. Lähetysseura on perinteisesti kunnioittanut paikallisten yhteistyökirkkojensa periaatteita ja hengellisiä linjauksia. Miksi Kambodzhan kirkon ja sitä edustavan Singaporen kirkon kielteistä mielipidettä homoseksuaalisista työntekijöistä ei kunnioitettu?
Lähetysseura on kunnioittanut ja kunnioittaa kumppaneidensa erilaisia näkemyksiä homoseksuaalisuudesta sekä homoseksuaaleista oman kirkkonsa työntekijöinä ja luottamushenkilöinä. Vastavuoroisesti yhteistyökirkot kunnioittavat oman kirkkomme kantoja, joita Lähetysseura toteuttaa.
On tarpeen todeta, että Mekongin alueen kehitysyhteistyön koordinaatiotehtävä ei ole perustamisestaan, vuonna 2008, alkaen ollut Kambodzhan kirkon alaisuudessa. Työntekijämme toimivat edeltäjiensä tavoin koordinaatiotehtävissä Lähetysseuran työnjohdon alaisuudessa palvellen yli kymmentä kansalaisjärjestöä viidessä Mekongin alueen maassa. Yhteistyömme tässä työssä jatkuu entiseen tapaan yhteistyökirkkojemme kanssa.
Mitä ovat nämä ”yhteistyökirkot”? Toimiiko kiistanalainen pari yhteydessä niihin? Miksi keskustelua Singapoern piispan kanssa ylipäätään käytiin?