Ortodoksinen teologia käyttää usein käsitettä jumaloituminen.
Asia voidaan myös ilmaista vapaammin ”jumalinhimillisenä yhteytenä”. Näin korostuu aiheellisesti se, että jumaloituminen perustuu suhteeseen.
Ihminen on suhdelo, kuten on hauskasti todettu. Hänellä ei niinkään ole jumalasuhdetta tai ihmissuhteita, vaan hän on itsessään suhdelo.
Jumalasuhde on perimmäinen ja ihminen on ”jumalakykyinen”.
Jumaloitumisen taustalla on kristinuskon ydinjuttu, ihmiseksitullut Jumala.
Jumala tuli alas, että ihminen pääsisi ylös. Yksinkertaisesti sanottuna.
Tarkoitus on tulla osalliseksi jumalallisesta elämästä, niin paljon kuin se armosta on mahdollista.
Käsitettä jumaloituminen ei löydy Raamatusta. Se kuitenkin yrittää ilmaista jotain hyvinkin raamatullista.
Ihminen on Jumalan sukua, kerrotaan Paavalin hyväksyvästi todenneen.
Hän tähdensi kuinka ihmisestä voi tulla Jumalan lapsi.
Kyse ei ole yksin ulkoisesta lapseksi ottamisesta tai perinnöstä. Kyse on syntymisestä ylhäältä.
Osallisuuden jumalallisesta elämästä voi toki nähdä vaikkapa voiteluna, yhteytenä, rohkeutena, siteenä tai kihlauksena.
Nämä ovat hyviä raamatullisia sanoja, jos 300-luvun käsite tuntuu vieraalta.
Kutsumus jumaloitua on syy kilvoitteluun. Jotain tarttis tehdä, edes myöntyä.
Itse työn tekee tietenkin armollinen Jumala, alusta loppuun, mutta yhteistyössä ihmisen kanssa. Muu olisi kyykyttävää hirmuvaltaa.
Kilvoituksessa yritetään hiljalleen harventaa ne syvälle juurtuneet tavat, jotka ovat rakkauden esteenä. Kilvoittelussa ei hankita ansioita tai pisteitä.
Useimmiten esteenä on oma napa, monessakin mielessä.
Tämä on syynä paastoamiseen, laupeuteen ja yrityksiin oppia nöyryyttä.
Jumaloitumisen vapaampi nimi on Aristotle Papanikolaoun kirjasta The Mystical as Political. Suhdelo-nimitys on Frank Martelan. Luonnehdinta ”jumalakykyinen” on Katolisen kirkon katekismuksesta. Jumaloitumisen raamatullisemmat vastaavat ilmaisut ovat Tomás Spidlíkin kirjasta The Spirituality of the Christian East.
Lähetystyötä ei kirkon pitäisi uskoa minkäänlaisille järjestöille.
Komppaan Osmoa syvästi!
Järjestöhän se kirkkokin on, ei sen jumalaisempaa.
Taitaisi ev-lut.-kirkon lähetystyö olla jokseenkin olematonta ellei sitä olisi uskottu seitsemälle lähetysjärjestölle.
Lehto. Kristuksen kirkko ei ole järjestö eikä edes yleishyödyllinen yhdistys. Se on paljon enemmän: Kristuksen ruumis. Se ei rajoitu joihinkin uskonnollisiin yhdyskuntiin, vaan on maailmanlaajuinen.
Osmo, kirkko on Kristuksen ruumis, mutta se on myös syvästi ja läpeensä inhimillinen instituutio ja sellaisena kaikkien muiden tämän maailman instituutioiden kaltainen. Sitä koskevat syntymän ja kuihtumisen, synnin ja armon, kuoleman ja ylösnousemuksen ’lainalaisuudet’.
Ja jos kirkon lähetysjärjestöt aiheuttavat päänvaivaa, niin tätä mallia voisi ehkä ajatella rinnasteisina esim. katolisen kirkon sääntökuntiin, jotka kukin erikoistuvat johonkin tiettyyn tehtävään. Silti ne ovat selkesti kirkon sääntökuntia.
Suomessa kirkon ja sen lähetysjärjestöjen välillä on juuri solmittu perussopimus. Siihen voisi ainakin yrittää lähtökohtaisesti suhtautua suopeasti. Tuossa prosessissa on käsittääkseni sovittu myös pelisäännöistä, joita kukin noudattaa. Ja jos ei noudateta, niin silloin siitä varmaan seuraa jotakin.
Jukka. Minusta sanoilla ”kirkko” ja kirkko on eri merkitys. Maan päällä elävät kirkot ovat inhimillisiä yhteisöjä. Mutta niiden jäsenet (kaikkien niiden) voivat kuulua myös Kristuksen kirkkoon, joka ei tunne maanpäällisiä eri uskontokuntien rajoja. ”Sääntökunta” voi olla ihan hyvä sana sellaiselle yhteisölle, joka ikään kuin hyväksyy kirkon sanoman, mutta toteuttaa sitä omalla ehkä poikkeavallakin tavallaan. Sen jäsenistä monet voivat silti kuulua ylimaalliseen Kristuksen kirkkoon. Ehkä Suomen Lähetysseura ja SLEY voisivat olla esimerkkeinä sellaisista. Mutta pelastuksen kanssa ei mielestäni tällaisillä ”jäsenyyksillä” ole mitään tekemistä. Niistä asioista päättää Herramme Jeesus Kristus, kuten Matteuksen evankeliumin luvussa 25 hän itse kuvaa.
Osmo, tiedän tuon, mutta käsittääkseni oli kysymys Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta organisaationa. Eikä se globaali Kristuksen ruumis koostu vain kirkoksi nimitetyistä organisaatioista, vaan kaikista uskovista, olivat he sitten mukana näissä ”maallisissa” uskonnollisissa yhteisöissä tai ei.
Nyt sie Olli näyt ymmärtänneen kirkon merkityksen.
”uskonto aiheuttaa seksuaalivähemmistöjen syrjintää.
Vai keksiikö joku eettisesti kestävän sekulaarin syyn vastustaa samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja työskentelemistä kansainvälisissä tehtävissä?”
Kukaan ei sinällään vastusta sitä että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa elää yhdessä. Sen sijaan sitä, että se rinnastetaan avioliittoon, vastustavat monet ateistitkin. Ja pitävät myös homoseksiä luonnonvastaisena, ei se ole vain uskovaisten juttu.
Mutta jokaisella ihmisellä, uskonnollisella tai uskonnottomalla, on jonkinlainen käsitys siitä millainen maailman pitäisi olla. Mitä siinä ei pitäisi olla ja mikä on tervettä ja luonnollista, mikä luonnotonta.
Uskonnon voidaan sanoa olevan luonnollinen asia, jos käytetään samaa perustetta kuin homouden luonnollisuus. Eli sitä on ollut aina, ja vieläpä selkeästi enemmistö ihmisistä on ollut uskonnollisesti tavalla tai toisella suuntautuneita.
Ateisti voi silti nähdä uskonnon asiana, jota ilmankin pärjättäisiin tai jopa paremmin. Onko järkevämpää vastustaa uskontoa ja uskovaisia ihmisiä kuin homoutta ja homoja?
Kristinuskoon joka tapauksessa kuuluu käsitys, että seksi ja seksuaalisuus kuuluu naisen ja miehen välille avioliitossa. Jonkun mielestä uskonto kuuluu vain kirkkoon ja uskonnollisiin tiloihin.
Niin kauan kuin on ihmisiä, on erimielisyyttä millaisia vapauksia pitäisi antaa ja mitä pitäisi pyrkiä kitkemään pois.
Jotkut haluavat elää kolmiosuhteessa, ja sitä kavahdetaan vaikkei oikein tiedetä syytä. Jotkut tuntevat seksuaalista vetoa sisareensa tai veljeensä, ja sitä pidetään luonnottomana, vaikkei oikein osata selittää.
Ihminen pitää aina jotakin ei-toivottavana. Mutta todellinen suvaitsevaisuus on sitä että vaikka pitää omat käsityksensä ja linjauksensa, suvaitsee toisenlaisia ja toisin ajattelevia ihmisiä. Vapaa-ajattelijoiden ei silti tarvitse ottaa puheenjohtajakseen uskovaista.
Ei se mielestäni Sari ole kirkon kanta, vaan joidenkin kirkkoon ehkä kuuluvien tai siihen kuulumattomien ns. ”uskovaisten” kanta.
Sari Weckroth, pitää ymmärtää, ettei kirkko, saatikka pieni vähemmistöseksuaaleja vastustavia syrjivä joukko uskonnollisia ihmisiä, tai myös eronneitten uudelleen avioitumista vastustava LHPK:n pappi, joka on vielä ev.lut.kirkonkin pappisvirassa, ole niitä, jotka määräävät toistenkin yksityisasioista. Eikä uskonnollisista/kristillisestä näkemyksestä/opista ko. asioihin.
Meillä on valtio, lainsäädäntö, YK:n ihmisoikeudet ja suurin osa suomalaisista kansalaisista, kristityistä, jotka ymmärtävät, että tasa-arvoinen avioliitto kuuluu kaikilla. Saa olla eri mieltä. Kirkkomme kannanotot kannattaa myös huomioida.
Nyt on kuitenkin kyseessä tämä lähetysasia ko. kohteessa, joten pitäytykäämme siinä, eikä sotketa kissoja ja koiriakin tähän. Onnistuuko?
Että sitä on ihminen tyhmä. En ole vieläkään oppinut, että aina kun yrittää keskustella homopareista, Sarille tulee kiire hössöttää moniavioisuudesta.
Joskus toivoisi, että myös lähetyskohdealueella toimivien ihmisoikeusjärjestöjen, naisjärjestöjen (esim. naisteologijärjestöjen), sateenkaarijärjestöjen (ja esim. myös kristillisten sateenkaarijärjestöjen) sekä alueella toimivien YK:n järjestöjen näkemyksiä kuultaisiin kun muodostetaan kantaa siitä mikä homoseksuaalien tilanne on kyseisissä maissa ja minkälaisia homoja koskevia ”paikallisia tarpeita” alueella on.
Täällä Suomessa olisi hyödyllistä saada monipuolista tietoa.
Tähän uutiseen on haastateltu Singaporen luterilaisen kirkon piispaa. Nyt puhutaan kuitenkin Kambodzasta eikä Singaporesta. Kambodza on Singaporen luterilaisen kirkon lähetyskohdemaa.
Jos on syytä kuunnella Singaporen luterilaisen kirkon piispaa, puhuttaessa Kambodzasta (ja liittyen homoihin), niin toivottavasti voidaan joskus myös kuunnella kambodzalaisia, myös kambodzalaisia homoseksuaaleja ja homosuhteissa eläviä paikallisia ihmisiä, heitä itseään koskevassa asiassa.
Mielestäni tällaiseen kuulemiseen on vahvat eettiset perusteet.
Perinteinen – ja edelleen voimassa oleva käytäntö – näyttää kuitenkin olevan se, että homoja koskevissa lähetystyöasioissa ei koskaan kuunnella heitä itseään (ja heidän järjestöjään) vaan PELKÄSTÄÄN enemmän tai vähemmän homovastaisten kirkkojen piispoja ja johtajia.
”Tähän uutiseen on haastateltu Singaporen luterilaisen kirkon piispaa. Nyt puhutaan kuitenkin Kambodzasta eikä Singaporesta. Kambodza on Singaporen luterilaisen kirkon lähetyskohdemaa.” Sari
Piispa on se, joka vastaa alueen hengellisestä toiminnasta. Siksi häntä on haastateltu. Niinhän meillä Suomessakin on jokaisessa hiippakunnassa oma piispa. Tosin suomalaiset eivät taida paljoa arvostaa piispojensa kannanottoja. Kuopion piispakin (samoin kuin kirkkohallitus) on täälläkin haukuttu ties miksi. Meillä on yleinen käytäntö, että esimiehiä ei kunnioiteta vaan halutaan itse olla pomo ja kaikkitietävä.
Sari R-L, juuri näin on. Kirkko ja lähetysjärjestöt laahaavat muun kehittämistyön jäljessä todella pahasti. Vastuuntunnottomasti. Kaikki muut toimijat ovat jo aikaa sitten tiedostaneet ja oppineet ottamaan mukaan jo projektin suunnitteluun ns. ensisijaiset hyödynsaajat (projektikieltä) eli ne, joihin työ liittyy/kohdistuu, joita siis ”autetaan”.
Mutta kirkko ja varsinkin monet lähetysjärjestöt toimivat edelleen sillä vanhan maailman eetoksella, että he a u t t a v a t ja heillä on tieto/käsitys siitä, mitä ns. työn kohteet tarvitsevat. Objektivoidaan ja ylhäältä päin. Sama tilanne on valitettavasti useimmiten myös täällä Suomessa näiden toimijoiden kyseessä ollessa.
”Perinteinen – ja edelleen voimassa oleva käytäntö – näyttää kuitenkin olevan se, että homoja koskevissa asioissa ei koskaan kuunnella heitä itseään (ja heidän järjestöjään) vaan PELKÄSTÄÄN enemmän tai vähemmän homovastaisten kirkkojen piispoja ja johtajia.” Sari R-L
Tässähän se ongelma juuri on. Ja vielä syyttivät äsken kulttuuri-imperialismista meitä ns. uudistusmielisiä ja SLS:aa, vaikka Kambodzassa on jo laki homoliittojen laillistamista esitetty.
Ja asia, jota nämä vastustajat eivät tunnu ymmärtävän, on se, että kirkko ei ole valtio. Kirkot toimivat v a l t io s s a.
Kiitos Paula Laajalahdelle tosiasioiden esiin tuomisesta!
Uutisen mukaan piispa kertoi ”Lähetysseuran aikomukseen lähettää samaa sukupuolta oleva pariskunta lähetystyöntekijöiksi Kambodžaan? Vastasin, että Aasian, erityisesti Mekongin alueen kristityt yhteisöt ovat edelleen hyvin konservatiivisia ja ne eivät hyväksyisi aktiivisesti homoseksuaalisia ihmisiä palvelemassa sanan ja sakramenttien jakamisen virassa.”
Kambodzassa ei ole samanlaista kansankirkkoa kuin meillä, johon kuulutaan syntymän perusteella ja jossa monet jäsenet eivät tunnusta kirkon kristillistä uskoa vaan ovat mukana vanhempiensa liittämänä (ja jotka kapinoivat kirkon oppia ja uskoa vastaan monin eri tavoin).
Koska Kambodzassa seurakuntiin kuuluvat vain he, jotka ovat itse ottaneet Kristuksen vastaan, heillä on Raamatusta omaksumansa kanta seksuaalisuuteen ja olisi kulttuuri-imperialismia viedä heille heidän oppinsa vastaista kristillisyyttä. Tämähän on sanottu myös kirkon yhteisessä lähetysasiakirjassa eli kunnioitetaan paikallisten kirkkojen tahtoa.
Hei Sonja,
kiitos hyvästä kommentista!
Sitäkin ihmettelen että kirkkohallitus vakuuttaa että kaikki lähetysjärjestöt ”mahdollisuuksien mukaan edistävät homoseksuaalien ihmisoikeuksia”. Miten vakuuttavaa ja uskottavaa on se, että homosuhteet tuomitsevat järjestöt (joiden toiminnassa ei ole lainkaan mukana homosuhteissa eläviä ihmisiä) edistävät homojen ihmisoikeuksia? Lähettäisimmekö rasistisia näkemyksiä edustavia järjestöjä edistämään mustien ihmisoikeuksia?
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/16E8167C7FC295F4C2257C3C00524FEF?opendocument&lang=FI
Tuossa sanotaan, että lähetysjärjestöt edistävät mahdolisuuksiensa mukaa kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia, ei vain homoseksuaalien.
”Järjestöt puolustavat työalueillaan mahdollisuuksien mukaan kaikkien ihmisoikeuksia.”
Yllä oleva on kirkkohallituksen päätöksestä suora lainaus.
Sari puhui ihmisarvojen edistämisestä, kirkkohallitus niiden puolustamisesta.
Pitää olla tarkkana sanojen sisällöstä.
Niin, se jäi sanomatta miksi vielä jaksan uskoa muutokseen on se, että silloin aikoinaan piispainselonteosta & Heikan työryhmän tuloksista huolimatta silloinen arkkipiispa rupesi perumaan sovittuja linjauksia eli, että kukaan ei voi kieltäytyä alttariyhteistyöstä pappisnaisten kanssa, ja seuraavaksi komppaamaan tuli toinen piispa. Näistä lipeämisistä johtuen SLEY heittäytyi todella röyhkeäksi. Ja miksipä ei?!
Niin siis, että takapakkia voi tulla kirkon itsensäkin taholta, (nyt kirkkohallitus), niin silloin sen taantumuksen jälkeen alkoivat toteutua viralliset kirkon linjaukset. Tutkimuksessani suurimmaksi ja merkittävämmäksi osoittautui silloisen piispa (nykyinen arkkipiispa) Mäkisen hellittämätön ja kirkon linjaan sitoutunut työ.
Ja lukuisat muut seurakuntalaiset, kirkolliskokousedustajat, luottamushenkilöt ja eri järjestöt. Varsinkin kirkkoherrat joutuivat tiukoille; jopa ilman piispan tukea. Niin siksi jaksan uskoa nytkin, että nämä aggressiiviset omaa agendaansa ajavat syrjijät häviävät kuin akanat tuuleen.
Ihmisoikeudet ovat kaikille samat. Ei ole erikseen ihmisoikeuksia eri roduille, eri uskonnollisille ryhmille taikka eri tavoin seksualisesti suuntautuneille.
Miksi siis ihmisoikeuksien ajamiseen tarvittaisiin välttämättä edustajia eri ryhmistä. Eikö ne voi edistää ihmisoikeuksia, jotka paikalla on?
Täällähän on menossa melkoinen sotku ja sota.
Uutinen selvittää sitä, miten paikallinen piispa suhtautui ”pitkään sillä alueella aktiivisesti työskennelleenä Lähetysseuran aikomukseen lähettää samaa sukupuolta oleva pariskunta lähetystyöntekijöiksi Kambodžaan?”
Pispa vastasi: ”– Sallikaa minun kertoa, mitä tapahtui. Minä en ole ollut yhteydessä Lähetysseuraan, vaan Lähetysseura otti yhteyttä minuun. Tammikuussa Thaimaassa pidetyssä kokouksessa minulta kysyttiin: Miten suhtaudutte pitkään tällä alueella aktiivisesti työskennelleenä Lähetysseuran aikomukseen lähettää samaa sukupuolta oleva pariskunta lähetystyöntekijöiksi Kambodžaan? Vastasin, että Aasian, erityisesti Mekongin alueen kristityt yhteisöt ovat edelleen hyvin konservatiivisia ja ne eivät hyväksyisi aktiivisesti homoseksuaalisia ihmisiä palvelemassa sanan ja sakramenttien jakamisen virassa.”
ts. SLS oli aikeissa lähettää ko. parin tuolle alueelle lähetystyöhön (toinen miehistä vihittiin papiksi tuossa SLSn keväisessä tilaisuudessa käsittäkseni juuri tätä varten?), mutta paikalliset kristityt eivät heitä halunneet kristilliseen lähetystyöhön vaan piispan sanojen mukaan: ” Kuitenkaan monet eivät piittaisi siitä, että homoseksuaalit palvelevat joissakin muissa tehtävissä pätevyytensä mukaisesti.”
Niinpä SLS lähetti heidät kehitysaputyöhön, jolloin heidän ei tarvitse hoitaa sanan ja sakramenttien-virkaa.
Asia on yksinkertaisen selvä. Tarvitseeko tuosta riidellä sen enempää?
No, eipä tätä päivänselvää asiaa kannata enempää jauhaa.
SLS otti lopulta huomioon paikallisten seurakuntien tahdon ja siten kunnioitti kohdemaan kirkkoa.
Niin, kyseessä on pääosin kehitysyhteistyö eikä mikään kirkkojen/lähetysjärjestöjen ideologia/agenda. Kyse ei ole sodasta vaan kehitysyhteistyöstä.
Tietysti jos jotkut kokevat tärkeimmäksi homojen ja pappisnaisten syrjimisen, ja vieläpä aggressiivisesti, niin on syytä ottaa voimakkaasti kantaa ihmisoikeuksien puolesta. Niin Jeesuskin teki.
Minä en kyllä ole havainnut minkäänlaista homojen ja pappisnaisten agressiivistä syrjintää sen enempää täällä kuin muuallakaan. Sen sijaan olen havainnut agressiivista pyrkimystä vaientaa niiden ääni, jotka hyväksyvät kirkkohallituksen linjaukset.
Joten on kai syytä ottaa voimakkaasti kantaa heidän ihmisoikeuksiensa puolesta.
” toivottavasti voidaan joskus myös kuunnella kambodzalaisia, myös kambodzalaisia homoseksuaaleja ja homosuhteissa eläviä paikallisia ihmisiä, heitä itseään koskevassa asiassa. Mielestäni tällaiseen kuulemiseen on vahvat eettiset perusteet.
homoja koskevissa lähetystyöasioissa ei koskaan kuunnella heitä itseään (ja heidän järjestöjään) vaan PELKÄSTÄÄN enemmän tai vähemmän homovastaisten kirkkojen piispoja ja johtajia.” Sari R-L
Tätä olen minäkin ajatellut. Olen täsmälleen samaa mieltä Sarin kanssa, että todellakin voitaisiin kuunnella myös asianosaisia itseään. Kampodzalaisten homoseksuaalien mielipiteen kuulisin erittäin mielelläni.
Merja, näin on. Komppaan sinua tasan!
(ps. kerro miten ton lihavoinnin saa tänne kommenttiin)
Puurot ja vellit menevät edelleen sekaisin. Uutinen käsittelee SLS ja Kambodžan luteriliasen kirkon välisiä asioita. Kirkko on nuori, vasta muutamia vuosia sitten työnsä aloittanut luterilainen kirkko, joka on Singaporen luterilaisen kirkon lähetyskenttä ja sen monin eri tavoin tukema alue. Käytännössä Kambodžan kirkko elää vielä lähetysvaihetta. Näin uutinen kertoo.
Lähetystyössä lähettävä kirkko käy keskusteluja paikallisen kirkon kanssa. Ei siis minkä tahansa porukan tai järjestön kanssa, ei homojen tai kenenkään muun järjestön kohdalla.
Yleisen käytännön mukaan paikallinen kirkko kutsuu työntekijöitä, ei niin, että täältä tyrkytetään itseään sinne.
Voi ei, opettajan kärsivällisyyteni alkaa loppua. Onneksi minulle Luoja antoi lapset, jotka oppivat nopeasti ja itsenäisesti. Ajattelemaan, pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Ja auktoriteeteja pelkäämättä.
Siis kysehän on kehitysyhteistyöstä. Eikö se nyt jo ole selvää. Siis mitä se on. Ja kuka maksaa ja kenelle ollaan vastuussa.
Kiitos Sonja Ottavainen kun opetat meitä. Nyt vaan vielä pitäisi ottaa se mikä hyvää on…
Ehkä nyt kannattaa jättää Sonja, Sari ja Merja harjoittamaan ”keskinäisen kehumisen kerhoa” Ja toivottaa hyvää yötä niin heille kuin muillekin. 🙂
Mitäs sä opiskelet?
Sorry, eivät ohje ja merkit tulleetkaan näkyviin. En tiedä miksi. Jos ylläpito osaa neuvoa.