Ortodoksinen teologia käyttää usein käsitettä jumaloituminen.
Asia voidaan myös ilmaista vapaammin ”jumalinhimillisenä yhteytenä”. Näin korostuu aiheellisesti se, että jumaloituminen perustuu suhteeseen.
Ihminen on suhdelo, kuten on hauskasti todettu. Hänellä ei niinkään ole jumalasuhdetta tai ihmissuhteita, vaan hän on itsessään suhdelo.
Jumalasuhde on perimmäinen ja ihminen on ”jumalakykyinen”.
Jumaloitumisen taustalla on kristinuskon ydinjuttu, ihmiseksitullut Jumala.
Jumala tuli alas, että ihminen pääsisi ylös. Yksinkertaisesti sanottuna.
Tarkoitus on tulla osalliseksi jumalallisesta elämästä, niin paljon kuin se armosta on mahdollista.
Käsitettä jumaloituminen ei löydy Raamatusta. Se kuitenkin yrittää ilmaista jotain hyvinkin raamatullista.
Ihminen on Jumalan sukua, kerrotaan Paavalin hyväksyvästi todenneen.
Hän tähdensi kuinka ihmisestä voi tulla Jumalan lapsi.
Kyse ei ole yksin ulkoisesta lapseksi ottamisesta tai perinnöstä. Kyse on syntymisestä ylhäältä.
Osallisuuden jumalallisesta elämästä voi toki nähdä vaikkapa voiteluna, yhteytenä, rohkeutena, siteenä tai kihlauksena.
Nämä ovat hyviä raamatullisia sanoja, jos 300-luvun käsite tuntuu vieraalta.
Kutsumus jumaloitua on syy kilvoitteluun. Jotain tarttis tehdä, edes myöntyä.
Itse työn tekee tietenkin armollinen Jumala, alusta loppuun, mutta yhteistyössä ihmisen kanssa. Muu olisi kyykyttävää hirmuvaltaa.
Kilvoituksessa yritetään hiljalleen harventaa ne syvälle juurtuneet tavat, jotka ovat rakkauden esteenä. Kilvoittelussa ei hankita ansioita tai pisteitä.
Useimmiten esteenä on oma napa, monessakin mielessä.
Tämä on syynä paastoamiseen, laupeuteen ja yrityksiin oppia nöyryyttä.
Jumaloitumisen vapaampi nimi on Aristotle Papanikolaoun kirjasta The Mystical as Political. Suhdelo-nimitys on Frank Martelan. Luonnehdinta ”jumalakykyinen” on Katolisen kirkon katekismuksesta. Jumaloitumisen raamatullisemmat vastaavat ilmaisut ovat Tomás Spidlíkin kirjasta The Spirituality of the Christian East.
Ihmisoikeudet ovat kaikille samat. Ei ole erikseen ihmisoikeuksia eri roduille, eri uskonnollisille ryhmille taikka eri tavoin seksualisesti suuntautuneille.
Hetero- ja homoseksuaalien välillä ei niin liene eriliasta näkökulmaa oikeudesta elämään, henkilökohtaiseen koskemattomuuden suojaan, omaisuuden suojaan, sanan- tai mielipiteenvapauteen, kokoontumisvapauteen, liikkumisvapauteen taikka järjestäytymisen vapauteen. Miksi siis näihin asioihin tarvittaisiin erikseen jonkun seksuaalivähemmistön edustaja?
Nyt törmäyskurssilla on kuitenkin erilainen käsitys uskonnonvapaudesta ja toisaalta siitä mitä vapaus avioliittoon tarkoittaa.
Kysynkin siis Sari Roman-Lagerspetzilta, Sonja Ottavaiselta ja Jusu Vihervaaralta: Onko henkilö, joka opettaa avioliitosta pysyvänä ja muuttamattomana asiana siten kuin Suomen ev.lut. kirkko opettaa, mielestänne kelvollinen lähetettäväksi lähetystyöhön maahan josssa kirkko ei hyväksu samaa sukupuolta olevien välisiä parisuhteita?
Sä et nyt pysy otsikossa. Tässä casessa kundi (t) tekee työtä hyväksikäytettyjen lasten kanssa. Mitä ihmettä siihen jokin halvatun Suomen pienten syrjivien porukan avioliittokäsitykset liittyy?
Valtio käsittelee lakialoitteet ja säätää lait. Siis avioliitto on julkinen sitoumus eikä mikään kirkon yksityisoikeus/tuote.
Mielestäni kysymyksen asettelu on epärelevantti. Yhtä hyvin olisi voinut kysyä, onko mustalla Passatilla ajava henkilö kelvollinen lähetettäväksi lähetystyöhön.
Mielestäni tämä asia ei ole niin mustavalkoinen, että olisi olemassa vain kaksi mahdollista suhtautumista homoihin: 1) pitää homosuhteita syntinä ja Jumalan tahdon vastaisena tai 2) kannattaa samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.
Käsittääkseni kukaan ei ole vaatinut, että lähetystyöhön lähetettävien ihmisten tulisi kannattaa samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä eikä opettaa, että avioliiton voi solmia myös kaksi miestä tai kaksi naista.
Piispainkokous on linjannut, että jotkut homoseksuaalit kokevat kristillisen vakaumuksensa kautta voivansa elää vakituisessa uskollisessa parisuhteessa ja että kirkossa tätä vakaumusta tulee kunnioittaa.
Mielestäni tässä on kyse siitä, että jotkut seurakunnat eivät halua tukea sellaista lähetystyötä, jossa homoseksuaaliset suhteet tuomitaan yksiomaan synniksi ja opetetaan, ettei sellaisessa tule elää. Tällainen viesti on omiaan lisäämään seksuaalivähemmistöjen kokemaa vainoa monessa kolmannen maailman maassa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sellainen toiminta ei ole eettisesti hyväksyttävää, jossa tietoisesti lisätään riskiä, että jokin vähemmistöryhmä joutuu hengenvaaraan. Tällä ei ole mitään tekemistä avioliiton määritelmän kanssa eikä asiaa minusta voi siihen pelkistää tavalla, mitä Jukka Kivimäki kommentissaan yrittää.
Sonja Ottavainen
Seikka että Kambodžan hyväksi käytetyt lapset saavat apua on ihmisoikeuskysymys, sitä vastoin ei ole ihmisoikeuskysymys että juuri kyseinen pariskunta sitä apua antaa.
Ei siis ole ihmisoikeuskysymys, että kehitysaputyössä on homoseksuaaleja. Toki se on myös ihmisoikeuskysymys, jos kehitysaputyöt olisi kategorisesti kielletty homoseksuaaleilta.
Seikka että sikäläinen kirkko suhtautuu torjuvasti samaa sukupuolta olevan pariskunnan vastaanottamiseen lähetystyöhön ei sekään ole ihmisoikeuskysymys.Tämä siksi että asia kuuluu uskonnonvapauden piiriin.
Näin siis sikäli jos torjuva suhtautuminen ei ulotu homoseksuaalien olemassaolon oikeuteen ihmisinä. Oikeus elämään ja fyysiseen koskemattomuuteen on uskonnonvapautta vahvempi ihmisoikeus.
Uskonnollisen ryhmittymän sisäiset rajoitteet avioliiton solmimisoikeuteen eivät ole ihmisoikeusrikkomuksia, sillä uskonnon vapaus on vahvempi oikeus.
Tässä siis oikeastaan jatkokommentti myös Jusulle: Oikeus pitää homoseksuaalista käyttäytymistä syntinä kuuluu ihmisoikeuksiin. Kysehän on mielipiteen ja uskonnonvapaudesta. Samoin toki oikeus vastakkaiseen kantaan.
”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sellainen toiminta ei ole eettisesti hyväksyttävää, jossa tietoisesti lisätään riskiä, että jokin vähemmistöryhmä joutuu hengenvaaraan.” Jusu Vihervaara
No ei todellakaan. Ja kun Jusu esitti vertauksen auton eri merkeistä, niin minäpä sitten kerron, ettei ole ollenkaan sama, mitä meikkivoidetta käyttää. Tiedän mikä on parasta sekä teatterissa että livenä. Et tätä osannut ajatella, mutta onneksi Jusu on niin h*tin älykäs ja huumorintajuinen, että oivallus meni läpi.
Voi, kävin tänään kampaajalla ja oli ihanaa. Siis se on niin tärkee suhde, kuten Antoniokin sanoi. Ihanaa että Pekka Haavistolla on noin hyvä puoliso.
Ai se meikkivoide, en mainosta. On kallis mutta kestää vuoden ja iho näyttää luonnollisen hyvältä. Ihanaa, että se on.
Jukka, ei voida ajatella että mielipiteenvapaus tai uskonnonvapaus automaattisesti oikeuttaa mitä tahansa. Englannissa eräs sankari jakoi taloihin lentolehtisiä, jossa vaadittiin (uskonnollisista syistä) kaikkien homoseksuaalien tappamista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on vahvempi ihmisoikeus kuin uskonnonvapaus.
En kuitenkaan veisi tätä lakitupaan vaan miettisin mikä on ihmisenä eettisesti hyväksyttävää käyttäytymistä. Jos itse olisin levittämässä toisessa maassa sellaista viestiä ja asennetta, joka olisi omiaan lisäämään jonkin ihmisryhmän turvattomuuden tunnetta, on mielestäni hieman epärelevanttia, onko minulla siihen laillinen oikeus.
Mielestäni ihmisen täytyy tehdä asioita, jotka ovat ensijaisesti moraalisesti oikein ja vasta toisena tulee omat oikeudet ja lakipykälät.
Näin on niinkuin Jusu sanoo. Kannattaa lukea Matteuksen evankeliumia. Siitä on Pier Paolo Pasolini tehnyt todella vaikuutavan elokuvan. Suosittelen.
Jusu Vihervara:”
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on vahvempi ihmisoikeus kuin uskonnonvapaus.”
Näinhän juuri edellä kirjoitin.
Kiitti Merja!
Alleviivata mäkään en osaa. Miten se tehdään?
Jukka Kivimäki, sanot että koska heteroilla ja homoilla on aivan samat ihmisoikeudet niin seksuaalivähemmistöjen edustajia ei tarvita kun edistetään ihmisoikeuksia ja siis myös homojen oikeuksia. (miksi muuten jätit ihmisoikeuslistastasi pois oikeuden syrjimättömyyteen sukupuolen, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, perhe-elämän ja parisuhteen muodon jne. perusteella?).
Itse olen sitä mieltä, että kaikilla on samat ihmisoikeudet ja juuri tämän takia tarvitaan sitä, että sen ryhmän edustajia itseään kuullaan joiden ihmisoikeuksia on tarkoitus edistää. En esim. antaisi mustien ihmisoikeuksien edistämistä rasistien tehtäväksi, siitäkään huolimatta, että rasisteilla ja mustilla on aivan samat perustavat ihmisoikeudet, ihmisinä.
Kysymykseesi:
mielestäni sellaista järjestöä, joka ei hyväksy homosuhteita ja pitää niitä syntinä, ei pitäisi lähettää lähetystyöhön sellaisille alueille jossa kirkko ei hyväksy samaa sukupuolta olevien parisuhteita (eikä muillekaan alueille). Olen myös sitä mieltä, että sellaista järjestöä, joka ei hyväksy eri rotuisten ihnmisten välisiä parisuhteita, ei pitäisi lähettää lähetystyöhön sellaisille alueille joissa ei hyväksytä eri rotuisten ihmisten välisiä parisuhteita (eikä muillekaan alueille)
Nyt menee vaikeaksi ja etten sanoisi vähän överiksi, hih! Kyllä tuossa jo menee konseptit sekaisin. Kuka lähettää kenet ja mihin ja kenen rahoilla?Mistä sitä varmasti tietää, mitä ihmiset missäkin lopulta ajalttelevat? Eli parempi kun ei lähetetä ketään mihinkään, niin pelataan varman päälle ettei kukaan vain loukkaannu, vai?
Sari Roman-Lagerspetz:
”mielestäni sellaista järjestöä, joka ei hyväksy homosuhteita ja pitää niitä syntinä, ei pitäisi lähettää lähetystyöhön sellaisille alueille jossa kirkko ei hyväksy samaa sukupuolta olevien parisuhteita (eikä muillekaan alueille).”
Vastauksesi on suoraselkäisen naisen puhetta. Asetut siinä avoimesti vastoin kirkkomme lähetysstrategiaa ja kirkolliskokouksemme yhteisiä päätöksiä.
Sinulla on siihen toki oikeus, mutta vain omana itsenäsi.Edustamasi järjestöjen tai seurakuntasi virallinen kanta tuo ei ole.
Hei, tajuuko tietyt kristityt vieläkään, että ulkoministeriö maksaa 85% tästä k e h i t y s y h t e i s t t y ö s t ä.
Ei siitä, että siellä nyt ”oikeaoppisten” kulttuuri-imperialisten myötä halutaan vaikuttamaan siihen, ettei laki tasa-arvoisuudesta toteudu valtion taholta siellä.
Mikä oikeus on puuttua toisen valtion asioihin? On, jos halutaan puuttua ihmisoikeuksien rikkomiseen. Mutta ei kai sentään ihmisoikeuksien toteutumisen estämiseen.
Tuo eri rotuisten välinen avioliitto ei liity mitenkään tähän asiaan. Ikävää asioiden kärjistämistä ja vääristämistä.
Ahneus ja ahmiminen ovat kuoleman syntejä. Voiko ökyrikkaita, syöppöydestä liikalihavia ja juoppoja lähettää lähetyskentille usein nälkää näkevien keskelle?
Vastausta vartoilen vaika turhaa taita olla…
Tämä uutinen ”Lähetysseuran vaatimus homoparin lähettämisestä työhön Kambodžaan osoittaa lähetyskentän kunnioituksen puutetta” kertoo siitä, että olisiko SLS voinut lähettää miesparin Kambodzaan lähetystyöhön ja edelleen, että se ei ole mahdollista paikallisen kirkon opin mukaan.
Nyt kommentointiin on sekoitettu kehitystystyö ja paljon muuta, mikä on sekoittanut koko pakan pahanpäiväisesti.
Sari mm. kirjoitti: ”Sitäkin ihmettelen että kirkkohallitus vakuuttaa että kaikki lähetysjärjestöt “mahdollisuuksien mukaan edistävät homoseksuaalien ihmisoikeuksia”.
Kirkkohallitus ei ole tiedottanut noin vaan:
”Järjestöt puolustavat työalueillaan mahdollisuuksien mukaan kaikkien ihmisoikeuksia.”
Jos halutaan kääntää katse uutisen aiheesta jälleen kirkkohallituksen syyttelyyn, niin se kertoo paljon asenteista kirkon johtoa kohtaan.
Ajoittain uhataan jo kristittyjen ihmisoikeuksia, joiden mukaan myös heillä on uskon-, sanan- ja mielipiteenvapaus.
Näyttää, että halutaan kääntää katse pois SLSn keväisestä yrityksestä viedä miespari lähetyskentälle, jonne paikallinen kirkko ei halua heitä kristilliseen oppiinsa vedoten. Ympyrä sulkeutuu otsikon ajatukseen ”Lähetysseuran vaatimus homoparin lähettämisestä työhön Kambodžaan osoittaa lähetyskentän kunnioituksen puutetta”.
Saattaa olla, että Kylväjä-lähetysjärjestön myönteinen vastaus
”Tulkaa kaikki”-liikkeen kutsuun yhteiseen palaveriin, laukaisee tulevaisuudessa lähetysavusten jakamisesta aiheutunutta jännitystä. ( nyt Kylväjälle on osoitettu
”valtion varoja” nykyisiä ja tulevien vuosien projekteja varten ). Olisko niin, että Sanansaattajilla ja Kylväjällä on enemmän teologista ja käytännöllistä
” liikkumaraa” kuin esimerkiksi Kansanlähetyksellä ja Sleyllä? ( jos näin on, en ota kantaa kumpi näkökulma on viisaampi – evankeliumin. näkökulmasta.).
Salme Kaikusalo tiivisti asian hienosti. Juuri tästä on kyse, niin siellä jossain, kuin myös tässä kommenttikeskustelussa.
”Pitää ymmärtää, ettei kirkko, saatikka pieni vähemmistöseksuaaleja vastustavia syrjivä joukko uskonnollisia ihmisiä, tai myös eronneitten uudelleen avioitumista vastustava LHPK:n pappi, joka on vielä ev.lut.kirkonkin pappisvirassa, ole niitä, jotka määräävät toistenkin yksityisasioista. Eikä uskonnollisista/kristillisestä näkemyksestä/opista ko. asioihin.
Nyt on kuitenkin kyseessä tämä lähetysasia ko. kohteessa, joten pitäytykäämme siinä, eikä sotketa kissoja ja koiriakin tähän. Onnistuuko?” Ottavainen 18.12.2013 klo 19.40
Ei taida onnistua kommentin lähettäjältä itseltäänkään kun hän sotkee keskusteluun LHPK:kin.
Miksi tässä yhteydessä esitetään syytöksiä LHPKn pappia kohtaan (tässä ketjussa on kommentoinut vain yksi ko. järjestöön kuuluva pappi) eikä hänkään määräillyt kenenkään yksityisasioista.
Pointti on siinä, että ne ovat ihmisten yksityiseen kuuluvia asioita, mitä pitää kunnioittaa, eivätkä ne kuulu muille. On tiettyja porukoita, jossa tätä ei valitettavasti ymmärretä.
Jokaisen ihmisen uskonnollinen vakaumus tai johonkin kirkkokuntaan kuuluminen on jokaisen yksityisyyteen kuuluva asia. Se olisi hyvä jokaisen ymmärtää ja kunnioittaa toisen oikeutta niihin.
Mutta kenelläkään ei ole oman vakaumuksena perusteella/takia lupaa puuttua toisten ihmisten elämäntapaan, perhesuhteisiin jne. Se on loukkaavaa ja vastoin ihmisoikeuksia sekä tervettä psykologista ymmärrystä.
En ole havainnut, että kukaan olisi puuttunut kenenkään toisen elämäntapaan tms. henkilökohtaisella tasolla. Nyt on keskusteltu (tai riidelty) siitä, miten kirkon kristillinen näkemys suhtautuu siihen, että lähetyskentälle lähetetään miespari vastoin paikallisen kirkon vakaumusta.
Toistaiseksi tällaisia yrityksiä on ollut vain yksi eli tämä SLSn tapaus.
Minun läheiseni on valitettavasti joutunut kokemaan silloin, kun hän on ollut todella heikoilla, jolloin silloin ihminen kykene puolustamaan omia rajojaan/oikeuksiaan. Ja pappiin turvautuessaan tekee sen luottamuksessa. Toinen taas rikkoo rajoja ja esittää omia kantojaan (ei ev.lut.kirkon) ja se on minusta huolestuttavaa.
Se, että joku muu ei ole sitä havainnut johtuu siitä, että ne ovat hyvin yksityisiä keskusteluja.
Ja ei kai nyt voi mitenkään kieltää sitä, että iso joukko (800) suomalaista, mukana kirkkoherrojakin, ovat ottaneet julkisesti kantaa asiaan, siis ihmisen yksityiseen liittyvään asiaan; tällä kertaa homoseksuaalien parisuhteeseen.
Minusta kotimaisen keskustelun asetelmat ovat tulleet selviksi.
Sari Roman-Lagerspetz ja hänen tavallaan ajattelevat eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien välisten parisuhteiden pitämistä syntinä, eivätkä halua näin ajattelevien vaikuttavan kirkossamme ja lähetyskentillä.
Kirkkomme on perinteisesti tulkinnut samaa sukupuolta olevien välisen seksuaalisuuden harjoittamisen Jumalan tahdon vastaiseksi, eikä ole muuttanut tulkintaansa. Kirkossa on myös sellaiseia jäseniä, jotka eivät ajattele asiasta perinteisellä tavalla, mutta eivät kuitenkaan halua sulkea perinteisesti ajattelevia kirkon ulkopuolelle, kuten Sari Roman-Lagerspetz.
Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijöistä valta osa ajattelee asiasta perinteisellä tavalla ja lähetysseura luoviin näiden erilaisten ajatusten välillä.
Jukka Kivimäen yhteenveto on oikean suuntainen, mutta mielestäni siinä on muutama asiavirhe, joissa tahallisesti venytetään totuutta tukemaan paremmin omaa mielipidettä asiasta.
Kivimäki kirjoittaa, että kirkkomme on perinteisesti tulkinnut homosuhteet Jumalan tahdon vastaiseksi. Tässä kohtaa oikeampi sanamuoto olisi minusta, että kirkkoon on kuulunut kuluneina vuosikymmeninä paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet homosuhteet vakaumuksensa vastaisina.
Käsitykseni mukaan tämä asia kuuluu etiikan alaan ja kirkolla ei ole, eikä ole koskaan ollut, opillista kantaa, jonka mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen olisi synti. Kyse on aina ollut yksittäisten uskovaisten henkilökohtaisesta vakaumuksesta, joka vuosikymmenestä riippuen on edustanut joko enemmistöä tai vähemmistöä kirkon jäsenistä.
On harhaanjohtavaa esittää asia muodossa, että nyt oltaisiin muuttamassa kirkon oppia tai opetusta koskien homoseksuaalisuutta. On myös harhaanjohtavaa esittää, että koska kirkko opettaa avioliiton olevan miehen ja naisen välinen, tästä seuraisi suoraan jokin kannanotto homosuhteiden syntisyydestä.
Kivimäki myös väittää, että Lähetysseuran lähetystyöntekijöistä valtaosa pitää homosuhteita Jumalan tahdon vastaisina. Mielestäni tämä väite jäi kokonaan toteen osoittamatta ja itse en pidä sitä mitenkään itsestäänselvänä, että Kivimäki on tämän väitteen osalta oikeassa.
Kivimäen ensimmäinen kappale Roman-Lagerspetzin kanssa samanmielisten motiiveista vastaa myös minun käsitystäni, jonka olen saanut näitä uutisia seuraamalla.
”Kivimäki kirjoittaa, että kirkkomme on perinteisesti tulkinnut homosuhteet Jumalan tahdon vastaiseksi.”
Kyllä tuo pitää paikkansa. Minä olen jo sen verran vanha ja ollut kauan mukana kirkon opetuksen piirissä, että olen kuullut noin opetettavan. Ts. se on nimenomaan perinteinen kirkon tulkinta asiasta. Sitä paitsi homokysymys ei ole ollut kirkossa aiemmin esillä ollenkaan siinä laajuudessa kuin muutamana viime vuonna.
Nyt on tullut uusia näkökantoja ja jotkut kirkon viranhoitajat ovat yksityisihmisinä julkituoneet kantansa, että kyseessä ei olisi Jumalan tahdon vastainen toiminta.
Jukka Kivimäki, kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on viime vuosikymmeninä muuttunut. Muutoksen näkee esimerkiksi vertailemalla piispojen yhteisiä kannanottoja Ajankohtainen asia (1966), Kasvamaan yhdessä (1984) ja Rakkauden lahja (2008) sekä parisuhderukouspäätöksiä (2010). Nykyisessä opetuksessaan kirkko ei ota asiaan jäsentensä omiatuntoja sitovaa kantaa, vaan velvoittaa jokaisen jäsenensä itse etsimään lähimmäisen hyvää.
Vesa sanoi: ”kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on viime vuosikymmeninä muuttunut.”
Näin on, tuo kanta ”parisuhderukouspäätöksiä (2010)”. on tosin vasta tämän vuosituhannen eetosta.
Mikä on mahtanut olla vaikuttamassa siihen, että kirkko on muuttanut kantaansa? Ovatko perutelut pohjautuneet enemmän teolgiseen vai humanistiseen tulkintaan?
Toisaalta, nyt ei taida olla aikaa tämän pohdiskeluun, kun joulu on jo ovella ja Jeesus kolkuttaa sydänten ovilla.
Niin, Salme. Päästetään Jeesus sisään sydämeemme. Hän saattaa tuoda mukanaan koko joukon ystäviään, joita emme muuten uskaltaisi päästää sisään. 🙂
Minusta on hassua puhua kirkon kannasta asiassa, joka ei ole opillinen vaan etiikan alueelle kuuluva.
Kirkko opettaa, ettei sillä ole eettisissä kysymyksissä mitään sellaista erityisosaamista, mitä ei olisi jokaisella ihmisella. Etiikka ei myöskään ole ikuisesti kiveen hakattua vaan se elää ihmisten mukana paikasta, ajasta ja tilanteesta toiseen.
Kirkko on etsivien yhteisö, joka kannustaa jokaista jäsentä löytämään rakastavan lähestymistavan suhteessa lähimmäiseen, mitä ikinä se sitten kullekin tarkoittaa.
Se, että homoseksuaaleihin osataan suhtautua nykyisen paremmin kuin ammoisina aikoina, johtuu mielestäni ennenkaikkea ihmisten sivistystason kasvusta globaalisti. Me tiedämme ja ymmärrämme enemmän kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.
En osaa sanoa tarvitseeko jokaiseen eettiseen näkemykseen olla teologiset perustelut, mutta olen kokolailla vakuuttunut siitä, että suurin osa kristityistä löytää omasta kristillisestä vakaumuksestaan perustelut olla tuomitsematta samaa sukupuolta olevia pareja.
Jukka Kivimäki: On syytä tehdä ero kahden asian välillä. Ihmisellä on ajatuksen ja mielipiteenvapaus. Tunnen useita henkilöitä, joiden mielestä homoseksuaalisuus on sairasta ja syntistä – kaikki tosin asuvat Venäjällä. Asioista voi keskustella ja olla eri mieltä. Raja tulee vastaan silloin, kun mielipide konkretisoituu syrjiviin tekoihin tai niiden kannattamiseen.
Afrikasta on tullut hyvin vastenmielisiä uutisia siitä, kuinka amerikkalaiset lähetyssaarnaajat ovat olleet tukemassa sikäläisten kirkkojen homovastaisuutta. Tämä homovaisuus on johtanut väkivallantekoihin ja esimerkiksi Ugandassa täysin pöyristyttäviin lainsäädäntöaloitteisiin, joista äärimmäiset on kuitenkin onneksi toistaiseksi saatu torjutuksi.
Mikään toiminta, joka antaa edes epäsuorasti tukea homojen vainoamiselle ei voi olla eettisesti hyväksyttävää, teki se sitten mitä muuta tahansa. Asenteet Afrikassa ja myös Aasiassa ovat polarisoitumassa. Tässä kehityksessä ainoa eettisesti kestävä asenne on olla hyväksymättä homojen diskrimointia missään muodossa.
”Niin, Salme. Päästetään Jeesus sisään sydämeemme. Hän saattaa tuoda mukanaan koko joukon ystäviään, joita emme muuten uskaltaisi päästää sisään. :)” Vesa
Näin voi käydä kaikilla rintamilla. Joulunahan lasketaan aseet ja toivotetaan rauhaa yli aselinjojen.
Jusu kirjoittaa: ”olen kokolailla vakuuttunut siitä, että suurin osa kristityistä löytää omasta kristillisestä vakaumuksestaan perustelut olla tuomitsematta samaa sukupuolta olevia pareja.”
Minä taas olen kokolailla vakuuttunut, että suurin osa kristillisen vakaumuksen omaavista ei tuomitse samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka he katsoisivatkin vakaumuksensa mukaan, että parisuhde on miehen ja naisen välinen suhde.
On eri asia omata vakaumus ja eri asia tuomita ihmisiä. Väite tuomitsevista kristityistä on mielestäni provokaatiota.
Kiitos Vesa Hirvonen kommentistasi (19.12.2013 klo 12.01).
Olen itse sitä mieltä että kirkossa on ihan oikeansuuntaisia päätöksiä ja linjauksia koskien homoseksuaaleja (joita Vesa mainitsee kommentissaan. Lisäksi on myös se kirkon päätös, että rekisteröidyissä parisuhteissa eläviä ei saisi leimata eikä eristää vaan heidän päätöstään (elää samasukupuolisessa suhteessa) tulee kunnioittaa kirkon toiminnassa).
Nämä hyvät linjaukset eivät valitettavasti vielä toteudu kovinkaan hyvin kirkon toiminnassa. Se, että ne eivät toteudu kirkon toiminnassa, näkyy muun muassa siinä, että hyvin monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kokevat syvää arkuutta tulla mukaan kirkon toimintaan, juuri tuohon leimaamiseen ja eristämiseen liittyvien kokemuksien takia, ja niiden pelossa. Tunnen itse paljon samasukupuolisia pareja ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Suurin osa ei kuulu kirkkoon; monet ovat eronneet syrjinnän ja halveksunnan takia. On hyvä muistaa, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin – leimaaminen ja eristäminen satuttavat heitä kuten kaikkia muitakin. Erityisen vahvaa leimaaminen ja eristäminen on mielestäni kirkon lähetystoiminnassa. Homoseksuaalit loistavatkin poissaolollaan kirkon lähetystoiminnasta; etenkin niistä järjestöistä jotka jo lähtökohtaisesti tuomitsevat samasukupuoliset suhteet.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluviin ihmisiin kohdistuvaa leimaamista, eristämistä ja ulossulkemista osoittaa myös nyt puheena oleva asia.
Jokainen voi mielessään kuvitella miten epä-tervetulleiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kokevat itsensä kirkon lähetystyöhön (ja koko kirkkoon) tämän miesparin saaman vastaanoton perusteella, kun jopa monet kirkkoherrat vastustavat julkisesti ja allekirjoittavat addressin jossa tämä Suomen Lähetysseuran rekrytointipäätös voimakkaasti tuomitaan. Kuten uutisesta käy ilmi, Suomesta on lähetetty myös lähetyskohdealueen kirkkoon vetoomuksia, etteivät he tekisi yhteistyötä tämän miesparin kanssa.
Aika ristiriitainen tilanne kun toisaalta kirkon johtajat ovat vakuuttaneet julkisesti (esim. vaikkapa vuoden 2010 Homo-ilta kohun jälkeen) että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, samasukupuoliset parit ja sateenkaariperheet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kaikkeen kirkon toimintaan (ja myös siis lähetystyöhön). Miten kirkossa voitaisiin entistä paremmin toteuttaa tätä tervetulotoivotusta, ihan oikeasti ja käytännössä?
”Miten kirkossa voitaisiin entistä paremmin toteuttaa tätä tervetulotoivotusta, ihan oikeasti ja käytännössä?” kysyy Sari.
Voisiko aloittaa vaikka siitä, että lopetetaan ”Kirkkohallituksen lähetystyöpaperi osoittaa vastuuttomuutta” Ja “Kirkkohallitus pyrkii hämärtämään ongelmaa” kaltaisten kirjoitusten kautta tapahtuva kirkkohallituksen syyttely ja kirkon sisäisten tosiasioiden hämärtäminen?
Seuraavaksi voisi kiinnittää huomiota kommentointitasoon. Myös sen tulisi olla tosiasioihin perustuvaa, ei-agressiivista, vähemmän provosoivaa ja oikeudenmukaista kaikkia, myös perinteisellä kannalla olevia kohtaan.
Näitä periaatteita tulisi soveltaa myös ns. maallisessa mediassa kirkosta esitettäviin väitteisiin ja huhuihin. Oikeudenmukaisuus, suhteellisuudentaju ja totuudellisuus, joita arkkipiispakin toivoo rukoiltavan median edustajille.
Sananlaskuissa sanotaan että ”Riidat ovat kuin linnan salvat”. Ja jotenkin tähän tapaan että sävyisä kieli saa vihamiehetikin sopuun keskenään.
Mielestäni Salme ei omassa vastauksessaan tullut tuumaakaan vastaan eikä esittänyt ensimmäistäkään keinoa, joilla samaa sukupuolta olevat parit toivotettaisiin tervetulleeksi kirkon toiminnan pariin.
Sen sijaan hän esittää useita moitteita samaa sukupuolta olevia pareja puolustavia ihmisiä kohtaan ja kehotti heitä muuttamaan omaa toimintaansa.
Jos näkee näin paljon roskia toisten silmissä, voisi myös miettiä, onko omassa toiminnassa mitään kehitettävää.
On ikävää, tuo, että ei kyetä toivottamaan tervetulleeksi kirkon toiminnan pariin saamaa sukupuolta olevia pareja. Kannattaisi miettiä, mitä siitä seuraa. Ihan Jumalankin ja Jeesuksen näkökulmasta. Ja ihmisyyden.
Ja voiko se olla Jumalan tahto?
Jusu, kysyin ”voisiko aloittaa..”. siis aloittaa.
Mitä mieltä olet, voisiko tuon lähentymisen aloittaa mediassa esitettyjen pamflettien kautta syntyneiden rintamalinjojen purkamisella?
Miten koet, onko sinun omassa toiminnassasi jotain kehitettävää?
Minä voisin kehittää toimintaani siten, että lopetan kokonaan täällä kommentoinnin ja sen jälkeen kenenkään ei tarvitsisi enää minuun hermostua.
Katsotaan, miten homma etenee.
Mutta tuo tervetulotoivotus ei etene/toteudu jatkuvalla kirkkohallituksen, lähetysjärjestöjen ja niihin kuuluvien ihmisten syyllistämisellä. Sellainen vai lujittaa rintamalinjoja. Se on psykologinen totuus.
Miten koet, onko sinun omassa toiminnassasi jotain kehitettävää?
Aivan varmasti.
Vaikka yritänkin pitää kirjoitukseni totuudenmukaisina ja asialinjalla sekä tunteenomaisten purkauksien sijasta perustella näkemykseni huolellisesti ja seikkaperäisesti, syyllistyn silti toistuvasti tarpeettoman provosoiviin sanamuotoihin ja tapoihin esittää asioita.
Lisäksi löydän itseni aika-ajoin ilkeilemästä asiayhteyksissä, joissa selvästi fiksumpi lähestymistapa olisi pitää suu kiinni ja kunnioittaa sitä, että toiset ihmiset elävät elämäänsä eri tavalla ja arvostavat eri asioita. Toivoisin oppivani, että aivan joka asiaan ei tarvitse työntää nenäänsä, ainakaan piikittelemällä.
Lisäksi minua on syytetty siitä, että laitan sanoja toisten suuhun. Allekirjoitan tämän johonkin rajaan saakka, mutta se menee mielestäni niin vahvasti pata-kattilaa-soimaa osastolle, että sen suhteen en koe erityisen huonoa omaa tuntoa.
Jusu Vihervaaran komentiin 19.12.2013 11:10 ja Vesa Hirvosen komenttiin 19.12.2013 12:01 toteaisin ettei tarkoitukseni niinkään ollut ottaa kantaa ko. asiasta tällä hetkellä vallitseviin erilaisiin käsityksiin ja mahdolisiin muutoksiin ihmisten käsityksissä, vaan seikkaan onko asiasta perinteisellä tavalla ajattelevilla enää tilaa kirkossa.
Käsittääksen esim. Tulkaa kaikki -liike ei olisi sulkemassa perinteisellä tavalla ajattelevia kirkollisen toiminnan ulkopuolelle. Siis toisin, kuin Sari Roman-Lagerspetzin nyt esiin nostama kanta.
Jusu, kiitos vastauksesta.
Uskon, että me kaikki, myös minä, täällä kommentoivat voimme pyrkiä mainitsemiisi tavoitteisiin. Psykologisesti se on oikea suuntaus.
Jukka Kivimäki, käsityksesi on oikea, Tulkaa kaikki -liike ei ole ”sulkemassa perinteisellä tavalla ajattelevia kirkollisen toiminnan ulkopuolelle”, eikä ole Sari R-L:kaan. Minusta meidän kaikkien, myös näillä sivuilla kirjoittavien, olisi syytä ponnistella tapaamis- ja keskusteluyhteyksien luomiseksi eri tavoin ajattelevien järjestöjen ja kristittyjen välille. Jo pelkät fyysiset tapaamiset voivat saada ihmeitä aikaan. TK-liike on aloittanut keskusteluja ja pyrkii niitä jatkamaan, ja muiden olisi hyvä tehdä samoin, myös paikallisseurakunnissa. Joistakin tapaamissuunnitelmista olenkin jo kuullut. Kaikkien kirkon tilanteesta huolestuneiden olisi syytä ottaa vastuuta ja toimia konkreettisesti, eikä jäädä odottamaan, että muut toimivat. Polemiikki keskustelusivuilla käy raskaaksi meille kaikille.
Kiitos vastauksestasi Vesa Hirvonen. Juuri tuo keskusteluyhteys ja asioista niiden oikeilla vaikuttimilla puhuminen on asia, johon itsekin pyrin.
Toki meidän on ymmärrettävä, ettei erilaisuudelle voida antaa tilaa vain yksisuuntaisesti. Tähän seikkaan törmättiin aikanaan myös virkakysymyskeskusteluissa. Yhteistyö edellyttää suostumista yhteistyöhön.
Kirkon olemassaolon perusta on sen tunnustuksessa ja ilmi selvä tunnustuksen vastaisuus on voitava torjua. Sitä vastoin tunnustuksen puitteissa tulee antaa tilaa erilaiselle ajattelulle sulkematta ketään yhteistyöhön halukasta ulos mielipiteensä vuoksi.
Sari R-L:n lukkilausuma kanta konservatiivisina pitämiensä lähetysjärjestöjen sulkemisesta pois lähetyskentiltä on kuitenkin juuri tätä tunnustukseen pitäytyvien ulos sulkemista. Hän ei ole osoittanut kohtaa jossa kyseiset järjestöt poikkeaisivat kirkon opista ja tunnustuksesta.
Toivotan Jeesuksen siunaamaa joulurauhaa kaikille täällä.
Laitan tähän vielä William Boothin (1829-1912) profetiaa, jossa hän kuvaa maailmaa ja kristikunnan hengellistä tilaa ”päivää ennen Jeesuksen tulemusta”, on kuusi kohtaa:
Elämmekö nyt tämän kaltaisia aikoja?
1. Noina aikoina politiikka ei tunne eikä tunnusta Jumalaa. Koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että hallinnon eri tasoilla ei enää pelätä Jumalaa. Eurooppaa hallitsee uusi poliittisten johtajien sukupolvi, joka ei pienessäkään määrässä ota päätöksissään huomioon Jumalaa.
2. Silloin julistetaan taivasta ilman helvettiä. Tulee päivä, jolloin tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn. Kuulijat määräävät, mitä saarnatuoleista julistetaan: ”Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.” (2 Tim.4:3)
3. Tuolloin kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että anteeksisaamista ei voi olla ilman parannuksentekoa synnistä. (Luuk.13:3, 15:10, Ap.t.2:38)
4. Päivinä ennen Jeesuksen tuloa monet ovat täynnä pelastusiloa, vaikka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä (Joh.3:3-8).
5. Noina aikoina tulee olemaan paljon uskontoa ilman Pyhää Henkeä (2 Tim. 3:5).
6. Kristikunta elää ikään kuin ilman Kristusta. William Booth kiteyttää asian: ”Kristus ei ole siellä, missä veri ja tuli eivät ole voimassa – kieltäkää noista sanoista toinen, ja teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.” (Matt.10:33, Luuk.9:26, Luuk.12:49, 1 Kor.1:21-24, 1 Kor.2:2)