Ortodoksinen teologia käyttää usein käsitettä jumaloituminen.
Asia voidaan myös ilmaista vapaammin ”jumalinhimillisenä yhteytenä”. Näin korostuu aiheellisesti se, että jumaloituminen perustuu suhteeseen.
Ihminen on suhdelo, kuten on hauskasti todettu. Hänellä ei niinkään ole jumalasuhdetta tai ihmissuhteita, vaan hän on itsessään suhdelo.
Jumalasuhde on perimmäinen ja ihminen on ”jumalakykyinen”.
Jumaloitumisen taustalla on kristinuskon ydinjuttu, ihmiseksitullut Jumala.
Jumala tuli alas, että ihminen pääsisi ylös. Yksinkertaisesti sanottuna.
Tarkoitus on tulla osalliseksi jumalallisesta elämästä, niin paljon kuin se armosta on mahdollista.
Käsitettä jumaloituminen ei löydy Raamatusta. Se kuitenkin yrittää ilmaista jotain hyvinkin raamatullista.
Ihminen on Jumalan sukua, kerrotaan Paavalin hyväksyvästi todenneen.
Hän tähdensi kuinka ihmisestä voi tulla Jumalan lapsi.
Kyse ei ole yksin ulkoisesta lapseksi ottamisesta tai perinnöstä. Kyse on syntymisestä ylhäältä.
Osallisuuden jumalallisesta elämästä voi toki nähdä vaikkapa voiteluna, yhteytenä, rohkeutena, siteenä tai kihlauksena.
Nämä ovat hyviä raamatullisia sanoja, jos 300-luvun käsite tuntuu vieraalta.
Kutsumus jumaloitua on syy kilvoitteluun. Jotain tarttis tehdä, edes myöntyä.
Itse työn tekee tietenkin armollinen Jumala, alusta loppuun, mutta yhteistyössä ihmisen kanssa. Muu olisi kyykyttävää hirmuvaltaa.
Kilvoituksessa yritetään hiljalleen harventaa ne syvälle juurtuneet tavat, jotka ovat rakkauden esteenä. Kilvoittelussa ei hankita ansioita tai pisteitä.
Useimmiten esteenä on oma napa, monessakin mielessä.
Tämä on syynä paastoamiseen, laupeuteen ja yrityksiin oppia nöyryyttä.
Jumaloitumisen vapaampi nimi on Aristotle Papanikolaoun kirjasta The Mystical as Political. Suhdelo-nimitys on Frank Martelan. Luonnehdinta ”jumalakykyinen” on Katolisen kirkon katekismuksesta. Jumaloitumisen raamatullisemmat vastaavat ilmaisut ovat Tomás Spidlíkin kirjasta The Spirituality of the Christian East.
Kiitos kommentista. On mukava lukea hyvää pohdiskelua aiheesta.
Väittäisin, ettei Martti Luther ole ongelma yksilönä. Ortodoksisuudelle kuitenkin yhden ihmisen opetuksen ja henkilökohtaisen kipuilun korottaminen yleiselle tasolle on ongelmallista.
Yhden kertomuksen mukaan suurinta kirkkoisää pohdittiin idässä. 1000-luvun paikkeilla päätettiin, ettei valita yhtä, vaan kolme. Gregorios Teologi, Basileios Suuri ja Johannes Krysostomos valittiin.
Toki luterilaisuus säilytti paljon. Jollain tasolla määrääväksi tuli silti Luther. Häneen tavalla tai toisella palataan aina.
Vitsissä luterilainen huokailee. Paavit kuolevat, mutta Luther ei kuole koskaan.
Tällainenkin vitsi on. Juuri itse kehittelin.
Ekumeenisessa konferenssissa oli vapaamuotoinen illanvietto. Yhtenä numerona oli tietokilpailu.
Kisaan osallistui monta piispaa; katolilainen, ortodoksinen, reformoitu, metodisti ja luterilainen.
Kisa oli hyvin tasaväkinen. Oli vuorossa viimeinen kysymys. Osallistujat kirjoittivat kysymyksen jälkeen aina vastauksen paperiliuskalle ja toimittivat sen luvan saatuaan tuomaristolle.
Kysymys kuului: Kuka on kirkkohistorian tärkein henkilö? Annan neljä vaihtoehtoa aasta deehen.
Oletteko valmiita?
Ensimmäinen vaihtoehto a on Martti Luther.
Toinen vaihtoehto b on…
Luterilainen piispa juoksi toimittamaan vastauksensa tuomaristolle.
Lutherin merkitystä ei liene syytä liikaa korostaa, mutta syrjäyttikö Luther tradition? Mielestäni ei.
Luther oli aikansa kirkon poika ja sellaisenaan hyvinkin Kirkon oppeihin perehtynyt ja hän meni tavallaan omiensa tykö, kun esitti Paaville sen Vanhurskauden opin, minkä oli löytänyt Paavalin kirjeistä. Uskonnollisen maailman ja historiallisen kehyksen ymmärtäen voidaan ajatella, että Kirkon toiminta oli ajautunut silloin siihen pisteeseen, että murros olisi tapahtunut ilman Lutheriakin. Hän ei siis ollut yksin näkemyksineen. Luther oli aikansa airut.
Erasmuksen kanssa käyty väittely kannattaa lukea huolella ja huomata, että Erasmus oli vahva Kirkon teologi. Luther oli kuitenkin hyvin vakuuttunut, että hän oli löytänyt Paavalin kirjeistä jotain sellaista, jonka Kirkko oli sysännyt ajan saatossa syrjään. Näin mielestäni juuri kävi. Paavi ei lopulta suvainnut Lutherin näkemyksiä ja historiaan on kirjattu mitä tapahtui.
No, lopulta onkin kysyttävä, oliko Luther väärässä ja Paavi oikeassa? Onko Lutherin löydöllä edelleen annettavaa teologiseen keskusteluun? Vai olisiko sanottava, mielummin olisiko Lutherin löydöllä mitään annettavaa nykyiselle ihmiselle ja Kirkolle, joka etsii rauhaa Jumalan kanssa?
Itse olen päässyt teologiassa selville vesille juuri Lutherin ja Paavalin kirjoitusten kautta ja niiden lohdullinen sanoma on saanut sieluni riemu huutoihin monet kerrat, ja kyynelet valuen olen löytänyt itseni Kristuksen edestä, juurikin Lutherin syvien ja teeskentelemättömien kirjoitusten johdolla. On tosin monia muitakin kirkkaita teologeja, joiden kirjoitukset ovat löydettävissä etsiville.
Hyviä Joulun odotuksia teille rakkaat veljet.
Kiitos, samoin sinulle ja kaikille muille keskusteluun osallistuneille.
Ismo, myös sinulle levollista jouluaikaa.
Muutama näkökulma viimeisen johdosta;
”mutta syrjäyttikö Luther tradition? Mielestäni ei.” Jos vertaamme yhtenäisen kirkon traditiota luterilaiseen perinteeseen, erot ovat helppo huomata. Tämän lisäksi koko traditio määritelmä on erilainen. Silloin kun luterilaisuus määritteli traditiota sen ensisijainen kritiikki kohdistui katoliseen kirkkoon ja sen kehityslinjoihin. Samalla kuitenkin tuhottiin yhteinäisen kirkon traditio ja muodostetiin uusi tulkinta linja.
Tulkintalinja ei koskenut pelkästään traditiota, vaan ulottui myös suoraan myös Raamatun tekstien tulkintaan. Oliko Luther se ainut joka löysi oikean vanhuskauttamisopin 1500 -luvulla? Oliko kirkko sitä ennen ymmärtänyt kaiken väärin? Vai oliko se unohdettu, työnetty syrjään? Mistä historian teksteitä löytyy luterilainen vanhurskauttamisoppi ennen uskonpuhdistusta?
Jos otat Lutherin teologian vakavasti ajaudut monergistiseen Jumala kuvaan. Lutherin predestinaatio tulkinta on sellainen hirmuvalta, joka hylätään suurimmassa osassa kristikuntaa. Minusta siinä ei ole mitään lohdullista. On hyvä pitää tämä mielessä kun Lutheria lukee. Tämä Lutherin kehittämä erikoisoppi vaikuttaa monella tavalla luterilaisessa teologiassa.
Sami, luen mielelläni raikkaita ajatuksiasi, jotka avartavat.
Toivon että jatkat kommentointiasi.
Sami hyvä. Predestinaatio, eli Armovalinta on Paavalin opetusta, eli niinkään Lutherin, joka tosin käsitteli oppia Jumalan ennaltatietämisestä hyvin lohdullisesti. Tosin ensin ymmärsi sen kauhulla, koska ei nähnyt sitä iankaikkisuudesta käsin, vaan ajallisena valintana kuten Calvin asiaa lähestyi. Luther lopulta ymmärsi Paavalin kirjeistä, mitä on Jumalan aivoitukset ihmistä kohtaan Kristuksessa ja kuinka Jumala on tehnyt pelastus päätöksen jo iankaikkisuudessa.
Armovalinta (predestinaatio) on yksin Jumalan teko, joka Pyhän Hengen kautta armovälineiden välityksellä ja kautta kutsuu, ihmisen Kristuksessa, käännyttää, vanhurskauttaa, pyhittää ja varjelee uskossa. Näin siis yksinkertaisesti ilmaistuna.
Predestinaatio on lohdullinen sen tähden, että Jumala on iankaikkisuudesta käsin päättänyt tehdä Kristityille sen minkä Hän täällä ajassa heille tulee tekemään.
Armovalinta on siis Kristittyihin kohdistuva toimi, (huom.Evankeliumin julistus) ja (usko on Jumalan teko Joh.6:29) jonka kautta Jumala on iankaikkisuudesta, Kristuksen tähden ottanut meidät huomioon, kutsumalla, käännyttämällä, vanhurskauttamalla, pyhittämällä ja varjelemalla meidät. Jumala on siis puuttunut meihin ulkopuolelta käsin, ilman meidän omaa vaikutusta asiaan.
Raamattu tuo selkeästi esille, että Jumala jo ennen maailman Luomista on iankaikkisuudessa, tehnyt päätöksen armon kautta tulevasta valinnasta, josta Paavali kirjoittaa:
”Jumala, on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,” 2.Tim.1:9
Toisaalla Apostolien teoissa (13:46-48) on kirjoitettu iankaikkisesti säätämyksestä:
”Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: ”Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen.
Sillä näin on Herra meitä käskenyt: ’Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti’.” Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.”
Ja taas Efesossa asuville; ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta
ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon
sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö. Ef.3:8-12
Jumalan aivoituksesta ja kutsusta Paavali kirjoittaa myös Roomalaisille 8:28-33:
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.”
Näin ollen, emme voi ohittaa näitä ja lukuisia muita Raamatun kohtia ja Apostolien ja Pyhien Profeettojen lausumia totuuksia, kun puhumme Jumalan Armovalinnasta. (Predestinaatiosta)
Predestinaatio tulee nähdä ainoastaan Jumalan iankaikkisuudessa tekemän päätöksen mukaan pelastaa omansa. Tämä on Ihana ja Armollinen päätös, joka oikein ymmärrettynä on mitä lohdullisin ja Jumalan pitämän Lupauksen rikkaudesta nousevaa todellisuutta.
Jumalan Armovalintaa ei siis tule käsittää, siten, että toiset ovat valittuja ja toiset eivät, vaan, että Jumala on Lähettänyt Pokansa maailmaan pelastukseksi. Jumalalla on hyvä tahto ihmistä kohtaan, joka kiteytyy Kristuksen kautta tulleen Rakkauden mukaan. Kaikki uskovat ovat siis valittuja Pyhän Hengen vaikutuksesta ja pelastusvarmuus on yhtä kuin, uskon kautta tuleva luja luottamus Jumalan lupauksiin Kristuksessa.
Meidän ei siis tule pohtia kuinkas sitten tämän toisen sitten käy, jos minä olen pelastettu? Vaan kaikille tulee julistaa Jumalan Pelastusta Kristuksessa.
Meidän tulee siis nähdä Jumala vain Kristuksen Rakkauden kautta ja uskoa, siihen, että Jumala kyllä tietää mitä tekee ja on Vanhurskas tuomioissaan. Meidän on turha kysyä miksei pelastus koske kaikkia, koska emme saa siihen koskaan vastausta.
Lutherin predestinaatio tulkinta on siis itseasiassa Paavalin tulkinta Jumalan Armotaloudesta, joka on hyvinkin vaikuttanut varhaisessa Kristillisessä elämässä ja kaukaisessa menneisyydessä, jossa Israelin kansa vasta odotti luvattua Messiasta.
Näin ollen voidaan sanoa, että Jumala on Pelastunut minut jo ennen syntymääni Kristuksessa, mutta, että sain tietää siitä vasta varhaisina nuoruuden vuosinani, ja myös vanhempieni hyvä päätös oli kastaa minut Kristukseen, joka myös on ollut minusta riippumaton päätös.
Kiitoksella otan Jumalan Armovalinnan todesta ja elän Jumalan todellisuutta tämän lyhyen maallisen vaellukseni ajan Kristuksessa.
Ismo, tämän mitä esität luterilaisena predestinaationa ei ole luterilainen käsitys. Luterilainen predestinaatio koskee iankaikkisuudessa valittuja, se ei ole yleinen vaan rajattu. Jumala on tietyt ihmiset valinnut ajan ulkopuolella, iankaikkisuudessa ja heidän pelastuksensa realisoituu ajassa sanan julistuksen kautta.
Luther tulkitsee Roomalaiskirjettä ja muita vastaavia kohtia juuri näin. Tunnustekstimme esittävät saman tulkintahorisontin. Alkukirkossa armovalinta, predestinaatio, ennaltatietämistä ei tulkittu näin. En pysty näkemään tässä lutherin ja luterilaisuuden edustamassa tulkinnassa armollisuutta tai lohdutusta. Se ei edes lohduta niitä jotka ovat nyt kristittyjä, koska he eivät voi olla varmoja valinnastansa.
Tiivistetysti voidaan sanoa luterilaisesta tulkinnasta näin; – kukaan ei pelastuisi jollei Jumala olisi valinnut iankaikkisuudessa tiettyjä ihmisiä pelastukseen. Koska tämä iankaikkisuudessa tapahtunut tiettyjen ihmisen valinta on tapahtunut pelastuu edes muutama. Kaikkia Jumala ei ole valinnut. Ei edes niitä jotka uskovat tietyn ajan.
Luterilaisessa predestinaatiossa on mielestäni muutamia ongelmia. Sen taustalla on filosofinen käsitys ihmisen tahdon tilasta lankeemuksen jälkeen. Koska ihmisen tahto on niin pilalla ( tunnustus käyttää tästä useita eri kuvauksia) täytyy Jumalan tehdä kaikki. Ihminen ei voi tehdä mitään, kuollut ei voi tahtoa, koska kuolleen tahto on kuollut. Koska ihminen ei voi tehdä mitään, on hän kuitenkin syyllinen, jo hedelmöityksestä asti ja Jla. kadottaa hänet varmasti jos hän ei kuulu iankaikkisuudessa määrättyihin valittuihin. En näe tässä mitään järkeä ja oikeudenmukaisuutta. Jumala on tässä näkemyksessä hirmuhallitsija.
Pitäkää kommentit lyhyenä. Pyydän. Mielenkiintoista on toki lukea, mutta pituus kommenteissa saisi olla lyhyempi.
Sorry Lars, pidetään tuo mielessä, asia vain on aika kimurantti ja pakottaa käyttämään Raamattua sanojensa tukena.
Lyhyesti vielä Samille, jonka näkemykset ovat tuttuja ja ymmärrän tuon hirmuhallitsija näkökulman. Siihen ei tarvitse kuitenkaan jäädä, kun ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat tänne syntyessään kadotuksen alaisia, ja siten ilman mitään mahdollisuuksia pelastua kuoleman alta, joka on synnin seurausta. Siis kuolema on synnin palkka. Perisynti käsite liittyy olennaisesti myös Armovalinnan sisälle.
Jos Jumala valitsee ja poimii ihmisiä tahtonsa mukaan, niin voidaan ajatella, että Hän poimii juuri ne, jotka uskovat Kristuksen Lähteneen Jumala luota Taivaasta tekemään Isän tahdon, eli Pelastamaan ihmistä. Eli ei ole mitään mielivaltaa tai hirmuhallintaa. Sanansa mukaan Jumala vain toimii. Onhan Kristus koko maailmaan annettu, ollen koko maailman syntien sovitus. Kuka sen uskoo, on Evankeliumin mukaan Pelastettu.
Paavali myös puhuu ihmisestä kuolleena ja hänen teologiansa on ylen kirkas tältä osin, kuten muutenkin;
”Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.” 2.Kor.5:14-16
Ja vielä: ”Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.” Room.6:8-10
Ja vielä tämä, joka on tullut itselleni hyvin rakkaaksi, koska siinä Paavali osoittaa oivan tien.
”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Kol.3:1-10
Tuo ”kuolettakaa” sana pitää sisällään ajatuksen kuolleena pitämisestä, jos joku on kuollut, niin sillä ei ole enää mitään virkaa. Voimme pitää itseämme kuolleena, juuri siltä osin, kuin Paavali tuossa kuvailee. Siis sitä mikä on maanpäällä, eli maallisia jäseniämme. Älkää katsoko siihen mikä on maanpäällä, vaan siihen mikä on ylhäällä.
No tämä näistä, tällä kertaa, ettei taas tule liian pitkälti…
Raamattu-copypaste ei oikein vakuuta. Sori. Mielenkiintoisin pätkä yllä oli kappaleet 2. ja 3. Muu olisi voinut jättää pois.
Taas täällä esitetään irvikuvaa Lutherista ja luterilaisuudesta. Esimerkiksi 1800-luvun puolivälin teologian oppikirjoissa todettiin, että vanhurskauttamisessa – Jumalan edessä kelpaavaksi – tullaan yksin armosta yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Sen sijaan vanhurskauttamista seuraa uudistus (renovatio) joka tapahtuu uskovassa Pyhän Hengen vaikutuksesta ja johon uskova osallistuu. Positiivista puolta siinä kutsutaan pyhitykseksi ja negatiivista synnille kuolemiseksi. Mutta koko ajan pelastukselle ratkaisevaa on ”käsittää Kristus” l. omistaa hänet uskolla.
Eipä tästä paljon saarnoissa puhuta.
Ihmettelen vaan sitä, miten tuo vapaa valinta/vapaa tahto/ yhteistyö Jumalan kanssa on mahdollinen, kun Paavali kerran toteaa, ”ettei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään” (Ro3:9-12)
Eihän Jumala ollut Paavaliakaan edeltämäärännyt tulemaan vanhurskaaksi laista, josta Paavalilla oli kyllä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä (jota hän syntiin sidotun tahtonsa takia vainosi kykenemättä mihinkään yhteistyöhön), vaan Jumala oli edeltämäärännyt Paavalin, kuten myös Lutherin ja meidät tulemaan vanhurskaaksi yksin armosta, yksin uskosta Kristukseen, jonka kautta meidät kaikki kutsutaan tähän armon osallisuuteen saarnatun sanan ja sakramenttien kautta. Ansiotta pelastumme, mutta mikäli olemme kovakorvaisia Jumalan sanalle, se on meidän oma syymme.
Kosti, eihän tuo ole luterilainen predestinaatio näkemys jota tuot tässä esille. Tämä on aika hauskaa, että monet luterilaiset ovat omaksuneet ilmeisesti viidennen liikkeen piirissä vaikuttavan predestinaatio käsityksen.
Luterilainen predestinaatio on tapahtunut iankaikisuudessa ja koskee vain osaa ihmisistä. Lopussa puhut yleisestä pelastus tahdosta joka on luterilaisuudessa eri asia kuin valinta. Näitä ei saa sekoittaa keskenään.
Tuohon Rm. kirjeeseen lyhyestiei tuossa kumota ihmisen vapaa tahdoa. Missä kohtaa se kumottaisiin?
Niin Sami, mitäpä Paavali sitten tahtoo sanoa sillä, ettei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan joka etsii Jumalaa. Eikö tuosta ole vedettävissä se looginen johtopäätös, että kaikki ovat synnin alle myytyjä. Sanoohan Paavali myös itsestään, että ”hän on lihallinen synnin alle myyty (Ro7:14).” Mikäli joku on myyty, niin hän on tietenkin loogisesti sen omaisuutta, jolle hänet on myyty? Mikä määrittää silloin hänen tahtonsa? “Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.”(Ro11:32)
”Jumalan iankaikkista valintaa on tarkasteltava “Kristuksessa”, ei ohi Kristuksen eikä ilman Kristusta” Eihän Paavalikaan tullut vanhurskaaksi laista, vaan uskosta Kristukseen, jossa meidät on ennaltamäärätty tulemaan osallisiksi Jumalan armosta. Jumala ei myöskään vedä meitä luokseen ilman välineitä, vaan kuten totesin meidät kaikki kutsutaan armon osallisuuteen saarnatun sanan ja sakramenttien kautta.
Iankaikkinen Jumalan valinta tapahtuu nyt-hetkessä, (koska iankaikkisuudessa on aina nyt-hetki) paitsi ripissä jumalanpalveluksen yhteydessä, myös silloin, jos joku sanoo meille, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut. ”Evankeliumin lupaus on myös universaali: se koskee kaikkia ihmisiä.” (YO11)
Kun kerran Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat (1Tim2:4), niin silloin se Sami tarkoittaa sitä myös tänä jouluna, sillä kaikki ovat Kristuksessa valittuja, jotka Häneen uskovat.
Kosti, olen kanssasi samaa mieltä, että valinta realisoituu nyt hetkessä, samoin kuin sovitus realisoitui nyt hetkessä. Näiden kummankin juuret ulottuvat kuitenkin iankaikkisuuteen. Iankaikkisuudessa päätettiin lähettää Kristus ja iankaikkisuudessa päätettiin pelastaa vain tietyt ihmiset. Nyt hetki ei ole siis irrallaan iankaikkisuudesta. Näin iankaikkinen valintaa tarkastellaan Kristuksesta käsin. Tämä mitä kirjoitan on kuitenkin samalla eri asia kuin miten sinä esität luterilaisen predestinaatio opin. En tunnista sinun esittämässä mallissa luterilaista predestinaatiota. > Rippi ei ole tässä kokonaisuudessa poikkeus.
1 Tim 2:4 Jlan yleinen pelastustahtoa voidaan sovittaa valittuihin juuri näin. Samalla luterilaisessa teologiassa eritellään ja puhutaan predestinaatio koskevan vain tiettyjä ihmisiä, jotka on iankaikkisuudessa valittu. Valinta ei koska kaikkia, eikä se realisoidu kaikissa, koska kaikki eivät ole valittuja Kristuksessa. – En tunnista kirjoituksissasi tätä luterilaista näkökulmaa. Evankeliumin universaalisuutta tämä ei kumoa.
Niin, voidaan tietysti pohtia sitä, kun Jeesus lähestyi Jerusalmia todeten: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.” Kyllä me tiedämme, miten juutalaiset oppineet Jeesukseen suhtautuivat. Ihminen ja Jumala yhdessä persoonassa oli heille liikaa. He eivät uskoneet Jeesusta siksi, mikä hän sanoi olevansa. Miksei valittu kansa halunnut ottaa häntä vastaan, varsinkaan oppineet, jotka tahtoivat pysyä laissa? Miksi Saul hylättiin ja Manasse sai armon, Juudas hylättiin, mutta ristin ryöväri pelastui? Saulhan oli valittu kuningas ja Juudas valittu muiden opetuslasten joukossa. Miksi Juudaksesta tuli kavaltaja. Hänen syntinsä lienee se, ettei hän pysynyt sanassa, vaan antoi himolleen vallan. Vaikka olisimmekin valittuja, ellemme pidä vaarin itsestämme, meille käy kuin Pietarille ja vaarana on, että me kiellämme Kristuksen, kun paha paikka tulee. Pietari itse sanoo tästä(1Pie2:10) Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea.” Emme siis ole niin valittuja, ettemme voisi langeta ja joutua hylätyksi.
Luther toteaa tähän liittyen: ”Jumalan valitseminen ja iankaikkinen kaitselmus ovat kyllä itsessään riittävän lujat, niin ettei niitä tarvitse vahvistaa. Kutsuminen on myös vakaa ja luja, sillä joka kuulee evankeliumin, siihen uskoo ja kastetaan, hän on kutsuttu ja pelastuu. Koska mekin olemme kutsutut, niin meidänkin – sanoo Pietari – on suuresti ahkeroitava, että kutsumisemme ja valitsemisemme olisi luja meidänkin puoleltamme eikä ainoastaan Jumalan puolelta. Pietari siis tarkoittaa, ettemme saa antaa uskon levätä ja olla (vaan tuottaa hedelmää), koska se on sen luonteinen, että se tulee varmaksi kutsumisesta ja valitsemisesta eikä voi joutua häpeään.”
Lisäksi Kristukseen uskovien ennaltamääräys ja valinta koskee meitä silläkin tavalla, että Jumala pelastaa meidät siten, että me joudumme kaikenlaisiin onnettomuuksiin, (toisin sanoen uskoa seuraavan ristin alle), joiden tarkoituksena on vetää meidät kadotukseen, (jonka me olemme syystä ansainneet), jotta Jumala osoittaisi, ettei hän pelasta meitä ansioittemme, vaan yksin valintansa ja muuttumattoman tahtonsa ja rakkautensa perusteella. Josko tässä olisi jotain siitä, mitä Jumalan valinta tarkoittaa.
Kosti, hyvää pohdintaa, varmasti nämä kysymykset ovat askarruttaneet meitä kaikkia. Ristin ryoväri pelastui kosta hän tahtoi, toinen ryöväreistä tahtoi pilkata. Luterilainen näkemys tämä ei tietysti ole, koska kummankin tahto on sidottu.
Luther puhuu välillä huu haata, lainauksessa hän ei tietysti kerro miksi hänen mielestään valitseminen on luja. Se löytyy muista hänen teksteistä. Takana on armoton predestinaatio. He pelastuu jotka on valittu iankaikkisuudessa. Lutherin teksteissä on myös jälkiä ihan oikeasta uskontulkinnasta, kuten tässä paljastuu jälkeen hänen synergistinen ja tahtoa painottava näkemys. Tosin hän on siihen tumpannut jotakin luostari ahdistusta ” ansioittemme.
Tuo Pietarin kirjeen kohta piti olla (2Pie1:10) Lutherin tekstissä valinnan peruste on mielestäni tämä: ”Kutsuminen on myös vakaa ja luja, sillä joka kuulee evankeliumin, siihen uskoo ja kastetaan, hän on kutsuttu ja pelastuu.” Toisin sanoen sana ja sakramentit, joiden kautta Jumala armosta lahjoittaa uskon ja pelastuksen.