Uutisissa, Jussi Rytkönen kyselee: Miten selvitä eri kulttuurien, kielien ja tapojen kanssa?
Onhan se vaikea haaste. Löytyisikö siihen vastaus kirkon omasta toimintakulttuurista, joka ehkä kaipaisi muutosta, jotta erilaiset ryhmät voisivat kokea kirkon toiminnan omakseen. Jollei kirkko kykene muuttumaan, niin ongelma on todellinen ja kasvaa yhä. Jos muutos on mahdollinen , niin se merkitsee kirkon todellista kasvua. Minusta ongelma ei ole monikulttuurisuus, vaan se, ettei kirkko halua huomioida kulttuurin muutosta. Asioita pyritään tekemään samoin kuin aina ennenkin. Kouluesimerkkinä toimii hyvin nuo rippikoululaisten pakolliset kirkkokäynnit. Heidän on pakko osallistua toimintaan, joka on heidän kulttuurilleen täysin vierasta ja käsittämätöntä. Miksikö näin toimitaan. Siksikö, että näin on aina tehty. Sitten päivitellään sitä, ettei näitä samoja nuoria enää koskaan kirkossa nähdä. Miten voisikaan olla toisin.
Yhteiskuntamme on sirpaloitunut moniin erillisiin kuppikuntiin. Miksi näiden ryhmien omia tarpeita ei otettaisi huomioon. Jos riparilaisille halutaan opettaa jumalanpalveluksen rakenne, niin sen voi toteuttaa nuorille mielekkäälläkin tavalla. Yhtä mielekkääksi voi muidenkin ryhmien osallistuminen muodostua, kunhan vain heidän oma kulttuurinsa huomioidaan. Jossain päin maailmaa järjestetään aamulla perinteinen-,päivällä perheiden – ja illalla nuorten jumalanpalvelus ja homma toimii. Siellä seurakunta kasvaa ja voimistuu.
Jos todella ainoa ja oikeasti varteenotettava mahdollisuus on siinä, että kaikkien on osallistuttava siihen perinteiseen toimintaan, jota kirkko itse haluaa järjestää, niin onko ihme, jos kakki ei tule mukaan.
Tietysti ajat ovat muuttuneet omista muinaismuistoksi kivettyneistä rippikouluajoista (tempura mutantur, nos et mutamur in illis) , mutta sellainen ero taitaa nykyään olla, että usein rippileireilläkin pappi toimittaa kaikki jumikset. Meidän aikaan leiriläiset toimittivat eri tehtäviä ja vastuuryhmän isonen saarnasi. PIdän sitä paljon parempana opetusmenetelmänä kuin pakollista penkissä istuttamista ensin merkintäkortin (tmv) täyttämisaikana ja sitten vielä, jos sama passiivisuus jatkuu leirilläkin.
Mieli tekisi myös purpattaa siitä, miten leirit ovat nykyään niin naurettavan lyhyitä, mutta kun osaan jo lukea työntekijöiden valitukset siitä, miten jo vajaan viikonkin leirit ovat niin – aijaijai – raskaita ja vaikeita järjestellä, että en viitsi.
Latinalaiseen lentävään lauseeseen oli näköjään livahtanut japanilainen ruokalaji. Ehkä tämäkin on merkki aikamme monikulttuurisudesta. Voihan se olla vihje siitäkin, että eri-ikäistä ja -kielistä voi lomittaa toistensa sekaan. Näen nimittäin vähän vaarallisenakin sen ajatuksen, että kirkko rupeaisi tarjoamaan monelle ryhmälle erikseen juuri heille sopivaa uskonnollisutta. Yhteys – jopa ykseys – on näet seurakunnan keskeinen piirre.
Tempora mutantur et nos mutamur in illis.
Monen perheen lapset eivät pääse haluamiinsa harrastuspiireihin, kun kaikki maksaa.
Seurakunnat saisivat paljon nuoria mukaan, jos ohjelmassa olisi jalkapalloa. Siinä sivussa saisi olla hengellistä toimintaa ja nuoriso kasvaisi siihen mukaan ja alkaisi pitää hengellistä elämää luontevana osana elämää.
Pekka: ”Seurakunnat saisivat paljon nuoria mukaan, jos ohjelmassa olisi jalkapalloa.”
Onko se sitä, missä isot miehet (tai naiset) juoksevat pallon perässä pitkin nurmikoita ja yrittävät potkia sitä nurmialueen vastakkaisissa päissä olevien kalanpyydystä muistuttavien verkkokehikoiden sisäpuolelle, johon toiset taas yrittävät palloa kaikin mahdollisin keinoin pääsemästä estää? Tuosta arvokkaasta ja tuottavasta juoksu/potkutyöstä noille pallon perässä juoksijoille maksetaan sitten vain vaatimattomia, vaivaisia muutamien miljoonien (dollarien/puntien/eurojen) palkkoja.
Pekka: ” Siinä sivussa saisi olla hengellistä toimintaa ja nuoriso kasvaisi siihen mukaan …”
Toiveajattelua. Ei kasvaisi.
Eivät tämän päivän nuoret ole tyhmiä. Osaavat ajatella itsenäisesti omilla aivoillaan, haistavat välittömästi manipulointiyritykset eivätkä ole helposti harhaanjohdettavissa.
Pekka: ”Sitten päivitellään sitä, ettei näitä samoja nuoria enää koskaan kirkossa nähdä. Miten voisikaan olla toisin.”
Mitäs sitä nyt itsestään selvää asiaa pitäisi ruveta päivittelemään. Ilman pakollista rippikouluaikaista kirkossakäyntiä nuoria ei nähtäisi kirkossa lainkaan, sen enempää rippikoulua ennen, sen aikana kuin jälkeenkään.
Nykyiselle ajalle on ominaista kulttuurin pirstotuminen alakulttuureihin. Ihmiset elävät omissa kuplissaan vailla kosketusta muihn kupliin. Siirtyminen kuplasta toiseen on usein hyvin vaikeaa, mutta kuitenkin terveeseen ihmisenä kasvamiseen kuuluu, että lapsesta tulee nuori, nuoresta tulee aikuinen ja aikuisesta vanhus.Luterilaisen kirkon käytänteet ovat valitettavasti tuoneet kuplautumisen myös seurakunnan sisälle. Vaikka on perusteltuakin se, että lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille on ryhmäkohtaista toimintaa, tulisi myös olla valmiutta näitten rajojen ylittämiseen. Ihanteena ja tavoitteena tulisi olla, että juuri seurakunnan sunnuntain päämesssu voisi olla tämmöinen kaikille seurakuntalaisille tarkoitettu kokoontuminen Tähänhän rippikoulun suorituskortti tähtää, mutta jumalanpalveluskasvatukseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta voitaisiin avata messun vuoropuheluluonnetta ihmisen ja Jumalan kohtaamisena. Samalla on tärkeää, että messu toteutetaan täysillä, mikä edellyttää papiston ja messutyöryhmien aitoa innostusta messun kehittämiseen puhuttelevaksi kokemukseksi. Se, joka voi todella kokea Pyhän kosketuksen messussa, tulee sinne mielellään. Kun me teemme parhaamme, Jumala tekee loput, viime kädessähän itse kutsuu ja houkuttelee luokseen.
”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
Mutta ole sinä raitis (totuudellinen) kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat. 2.Tim.4:2-8
En usko etteikö Totuus kiinnostaisi ihmisiä, mutta kun, kukaan ei tahdo enää uskoa mitä Raamatussa Totuudeksi kutsutaan. Paavalilla taas oli selkeä näky ja ymmärrys Jumalan ilmoituksen Todellisuudesta, hän ei epäillyt vaan julisti Elävän Jumalan Sanomaa, ilman epäilyksiä.
Nuoria kyllä kiinnostaa jos heille puhutaan suoraan mitä Raamatussa on kirjoitettuna, he voivat olla eri mieltä ja vakuutella omaa käsitystään asioista, mutta Totuutta hekään eivät voi kieltää. Kuten ei kukaan muukaan.
Jeesuksen ylösnousemus on edelleen puhutteleva asia ja kiinnostaa kyllä nuoria. Mutta jos en itse usko, niin kuinka nuoret voisivat uskoa minua? Jos meillä on toivo tässä ajassa, niin kuinka voisimme lohduttaa niitä, jotka etsivät iankaikkista Totuutta. Totuudesta on kaiken aikaa kysymys.
”Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. 1.Tess.4:13-18
Ismo: ”mutta kun, kukaan ei tahdo enää uskoa mitä Raamatussa Totuudeksi kutsutaan. ”
Asia, jota kukaan ei totuudeksi usko, tuskin on sitä.
Ismo: ”Jeesuksen ylösnousemus on edelleen puhutteleva asia ja kiinnostaa kyllä nuoria. ”
Mihin tämä väite perustuu?
Ismo: ”niin kuinka voisimme lohduttaa niitä, jotka etsivät iankaikkista Totuutta.”
Kertomalla totuuden, että mitään iankaikkista totuutta ei ole.
Ismo: ”“Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.”
”Tietämättömyytensä tietäminen on tiedon korkein aste.” – Laozi
”Kouluesimerkkinä toimii hyvin nuo rippikoululaisten pakolliset kirkkokäynnit. Heidän on pakko osallistua toimintaan, joka on heidän kulttuurilleen täysin vierasta ja käsittämätöntä.”
Itselläni on se vaikutelma, että Suomessa asuvien muiden kulttuurien kristityille nuorilla kirkossa käynti sujuu paljon luontevammin ja on säännöllisempää kuin suomalaisilla nuorilla. Ehkä rippikoulussa pitäisi opettaa suomalaiset nuoret käymään kirkossa niin kuin muiden kulttuurien nuoret tekevät? Mitä järkeä koko rippikoulussa enää olisikaan ellei edes kirkossa käytäisi.
Stenholm: ”Mitä järkeä koko rippikoulussa enää olisikaan ellei edes kirkossa käytäisi.”
Onko rippikoulussa joskus ollut jotain järkeä?
No mitä nuori kokee siinä penkissä ? Hän katselee ympärilleen ja havaitsee, ettei siellä ole ketään muita alle 60 vuotiaita, kuin heidän oma ryhmänsä. Jollei heitä ole ohjattu menemään ehtoollisella alttarille siunattavaksi, niin eiväthän he mene. Sama koskee kaikkea muutakin. Jolle heille ole sanottu, että otatte jokainen virsikirjan ja seuraatte sivulta se ja se jumalanpalveluksen kulkua ja laulatte virsiä, niin kukaan ei toimi niin. Tuskin he silloin kuulevat edes virsien sanoja, koska urut peittävät laulun äänet. Nuoret ovat nuoria, tai oikeasti vielä lapsia. Joten he voivat hiukan aiheuttaa häiriöitä. Siihen reagointi saa heidät yleensä innostumaan asiasta. Porukan sankariksi nousee se, joka parhaat kikat keksii. Joten miksi nuoret pakotetaan tähän tilanteeseen?
Onko tavoitteena se, että he tulisivat myöhemmin vapaaehtoisesti osallistumaan palveluksiin meidän vanhojen kanssa. Eikö vuosikymmenien kokemus ole opettanut, ettei se näin toimi. Eivät he tule.
Olisikohan sinulla Markku S. jokin vastaus siihen miksi näin toimitaan ?
Pekka: ”Nuoret ovat nuoria, tai oikeasti vielä lapsia. Joten he voivat hiukan aiheuttaa häiriöitä. ”
Takaako aikuisuus häiriötä aiheuttamattoman käyttäytymisen?
Pekka: ”Onko tavoitteena se, että he tulisivat myöhemmin vapaaehtoisesti osallistumaan palveluksiin meidän vanhojen kanssa.”
Mission impossible.
Ei minulla mitään toimintaehdotusta ole. Olen vain kiinnittänyt huomioita tuohon muista kulttuureista tulleiden nuorten kirkossa käyntiin. En usko, että se luterilaisessa kirkossa olisi poikkeavaa siitä mitä se on katolisessa kirkossa, koska melko pitkälle samoista kulttuureistahan ne nuoret tulevat.
Suomessa lapset eivät ehkä kasva kirkossa käymiseen samalla tavalla, koska vanhemmat eivät käy kirkossa. Eli pitäisi saada vanhemmat käymään ja ottamaan lapsensa mukaan.
Itse olen huomannut myös sen, että nuorten vanhemmat ovat jo pitkälti ateisteja, eli nuoret ovat omaksuneet paljolti vanhempiensa uskon. Jospa Kristus vielä kerran koskettaisi Suomalaisia.
Ismo: ”Jospa Kristus vielä kerran koskettaisi Suomalaisia.”
Se juna taisi mennä jo kauan sitten.
Tarkoitit varmaan suomalaisia etkä pelkästään Suomalaisia. Heitä on nykyisin jonkin verran yli kolmetuhatta.
Martti, aivan oikein, mutta tuo versaali S oli Ismon kommentissa, jonka kopioin.
Ateismi taitaa olla tällä hetkellä kirkon suurinmipia huolia, vaikka harvemmin siitä kuule puhuttavan.
Ihmiset kyllä uskovat edelleen, mutta eivät Jumalaan. Jumalaan uskominen vähenee kaiken aikaa. Eroa Kirkosta sivusto on tästä selkeä merkki (jo 700 000 on eronnut kirkosta sivuston kautta) Kaikki eivät ole lienee ateisteja, mutta valtaosa taitaa olla.
Euroopassa kehitys on jo pitkään ollut sama, Kristillinen elämänkatsomus, jossa Korkeinmman Jumalan tahto ja sanoma on elämän keskiössä on katoamassa. Mielenkiintoista on seurata nykyistä nopeaa kehitystä, mutta kaiketi näin pitää käydä, muutenhan Raamattu ei pitäisi paikkaansa.
Ismo: ”Euroopassa kehitys on jo pitkään ollut sama, Kristillinen elämänkatsomus, jossa Korkeinmman Jumalan tahto ja sanoma on elämän keskiössä on katoamassa.”
Kyllä se terve järki loppujen lopuksi kuitenkin aina voittaa sitä mukaa kun tieto lisääntyy, kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy.
Kimmo, ei terve järki ja usko Korkeimpaan ole ristiriidassa keskenään. Ateisti uskoo, ettei ole Jumalaa. Teisti taas, että Jumala on. Järki ei tuo uskolle mitään lisäarvoa, uskoo ihminen mitenpäin vain.
Huomaa, etten puhu nyt uskonnoista, jotka taas on ihmisten oma pelikenttä, eikä niillä ole välttämättä paljonkaan tekemistä Uskon kanssa, paitsi ehken taikauskon.
Ismo: ”Ateisti uskoo, ettei ole Jumalaa. ”
Ateisti EI usko.
Ateisti siis Ei usko Jumalan olevan, koska terve järki sanoo, että minkään sorttisia henkiolentoja ei ole osoitettu todistettavasti olevan.
”Terve järki sanoo, että minkään sorttisia henkiolentoja ei ole osoitettu todistettavasti olevan.” Tämä ei ole uskoa vaan sen puutetta, epäuskoa. Todistettava tieto suuntaan tai toiseen liittyy tietämiseen eikä uskomiseen.
Mikä on tiedon ja uskon ero? Tiedän, että Suomi on länsimainen kansanedustuslaitokseen perustuva tasavalta. Uskon, että länsimainen kansanedustuslaitokseen perustuva tasavalta pitää parhaiten huolta minun turvallisuudestani ja hyvinvoinnistani. edellinen on tarkistettavissa oleva tieto. Jälkimmäinen ei oikeastaan ole, mutta perustan mielenrauhani ja luottamukseni sen käsitykseni varaan.
Martti: ”Tämä ei ole uskoa vaan sen puutetta, epäuskoa.”
Niinpä, eikä epäusko voi olla uskoa.