Pientä vastausta Päivämiehen pääkirjoitukseen. Linkki:
http://paivamies.fi/usko-ja-elama/paakirjoitukset/549/
Pääkirjoitukset 17.9.2014 00:00 | Päivämies
”Lapsiperheet tarvitsevat meidän kaikkien tuen”
Olen otsikon kanssa tasan samaa mieltä. En usko, että koskaan satsataan liikaa lapsiperheisiin. Jos mikä, niin se satsaus on ns. siunauksellista. Kuin pistäisi rahaa pankkiin, kuin petaisi itselle pehmeää petiä, kuin söisi terveellisesti, kuin liikkuisi paljon, kuin laittaisi ryppyvoidetta kasvoille, kuin ottaisi vettä autiomaaretkelle, kuin kylväisi siementä viljapeltoon, kuin ja kuin. Lapsiperheisiin satsaaminen maksaa aina itsensä takaisin. Mutta sen takia sitä ei pidä tehdä, vaan siksi, kun jokainen lapsi on oikeutettu hyvään huolenpitoon ja rakkauteen syntyessään tänne maanpäälle.
”Vanhoillislestadiolaisten perheiden ja erityisesti äitien jaksaminen on ollut jälleen esillä mediassa. Perheiden hyvinvointiin ja lasten oikeuksiin on syytä kiinnittää huomioita. Niistä on ajankohtaista puhua laajemminkin yhteiskunnassamme, kaikissa yhteisöissä ja ryhmissä.”
Kyllä; näin on marjat. Ja mistäköhän syystä vl-perheiden ja äitien jaksaminen on ollut esillä mediassa? Onko se asia vielä selvinnyt kirjoituksen kirjoittajalle? Koko homma lähti liikkeelle minun ja Aila Ruohon kirjoittamasta kirjasta Usko, toivo ja raskaus. Ja idea kirjan kirjoittamisesta lähti taas liikkeelle vl-kentältä kuulemistamme tosi ongelmallisista ja kipeistä perhetilanteista.
Esimerkiksi sellaisesta tositarinasta, jossa vanhemmat, jotka eivät jaksa huolehtia ollenkaan pesueestaan, muiden huolehtiessa heistä lähes kokonaan, ovat sitä mieltä, että ehkäistä ei voi ja että heidänkin perheensä tarinalla on jokin tarkoitus. No se tarkoitus saattoi oikeasti olla nyt tämä kirjoittamamme kirja, sillä ilman tuota kuulemaani tarinaa, ei kirjaa välttämättä ehkä edes olisi. Eli tuo tarina oli viimeinen niitti, joka sai ystäväni Ailan heräämään. En voi kertoa tuota tarinaa kokonaisuudessaan, koska en halua ko. perheen paljastuvan kenellekään.
Vastaavia tarinoita ja vielä pahempiakin oli, mutta tuo kertomani oli viimeinen niitti. Jos kerta esimerkiksi Viljo Juntusen sanojen mukaan uupunut voi ehkäistä, miksi ihmeessä tämäkään kertomani pariskunta ei ole kuullut asiasta? He ovat vakaasti sitä mieltä, että vaikka he eivät jaksa ja kykene huolehtimaan lapsistaan, he eivät voi siltikään ehkäistä. Eli he synnyttävät lapsia suoraan yhteiskunnan huolehdittavaksi. Onko se ihan oikein?
”Viime viikkoina vanhoillislestadiolaisuutta koskevassa keskustelussa asioita on nostettu esille erilaisten ääriesimerkkien ja voimakkaiden otsikoiden kautta. Yleistämällä ja saattamalla ihmisten vakaumus kielteiseen valoon kuormitetaan monia lapsia ja heidän vanhempiaan. Uutisjutut ja mielipidekirjoitukset herättävät kysymään, elämmekö oikeusvaltiossa, jossa jokaisella kansalaisella on täysi vapaus elää ja uskoa vakaumuksensa mukaisesti. Kun puhutaan yksittäisten ihmisten elämäntilanteista, sairauksista, väsymyksestä tai muusta elämää kuormittavasta tekijästä, keskustelun tulisi olla kunnioittavaa.”
Miksi näitä ääriesimerkkejä on ylipäätään olemassa? Niitä ei pitäisi olla ollenkaan ja niitä ei olisi, jos liikkeessänne ei painostettaisi ja peloteltaisi ottamaan kaikki lapset vastaan. Ääriesimerkkejä EI voi ohittaa. Varsinkaan niitä, koska juuri niissä tapauksissa eletään ihan jaksamisen äärirajoilla ja niiden seuraamukset voivat olla tosi vahingollisia.
Otsikot voivat olla raflaavia, se on totta, ja asioiden yleistämistä tapahtuu. Kun kirjoitimme Ailan kanssa kirjaamme, yritimme kokoajan varoa yleistämästä asioita. En tiedä onnistuimmeko asiassa.
Minulla ei ole tarkoitus saattaa kenenkään ihmisen vakaumusta huonoon valoon. Mutta jos vakaumukseen liittyy vahingollisia piirteitä, niistä on hyvä keskustella ja miettiä mahdollisia parannuksia asian suhteen.
Kumpi on itse kenenkin mielestä pahempi asia; kuormittaa perhettä painostamalla ja pelottelemalla ottamaan kaikki lapset vastaan vai puhua samaisesta asiasta julkisesti? Kumpi asia on enempi omiaan kuormittamaan perheitä? Edelleenkin tässä asiassa haluan suunnata kaikkien katseet opetukseen, joka painostaa ja pelottelee. En ihmisiin, en perheisiin.
Suomi oikeusvaltiona antaa ihan varmasti jokaiselle kansalaiselle vapauden elää ja uskoa vakaumuksensa mukaisesti. Mutta se ei anna eikä sen pidäkään antaa kenenkään tai minkään yhteisön painostaa ja pelotella hankkimaan itselle vastentahtoisesti suuri perhe. Ne, joilla tässä asiassa ei oikeasti ole vapautta, ovat ne vl-liikkeen jäsenet, jotka painostuksen ja pelottelun vuoksi eivät uskalla ehkäistä, vaan ottavat lapsia vastaan vastentahtoisesti.
Jokainen saa halutessaan hankkia niin ison perheen kuin haluaa, kukaan ei estä sitä asiaa. Siitä ei ole edes kyse koko hässäkässä. Homma on hyvä niin kauan kuin se on vapaaehtoista. Edelleenkin.
”Nykyisen uskonnonvapauslain lähtökohtana on ajatus niin sanotusta positiivisesta uskonnonvapaudesta: Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on myös vapaus olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdistykseen ja toimintaan.”
Tuo viimeinen lause on tosi kyseenalainen vl-liikkeen kohdalla. Mitä ihmeen vapautta on lähteä halutessaan vl-liikkeessä, kun seuraamukset ovat usein mitä ovat? Painostusta, jatkuvia käännytysyrityksiä ja helvetillä pelottelua. Tiedän näitä ahdistavia tarinoita vaikka ja kuinka paljon. Niin moni pelkää lähteä vl-liikkeestä seuraamusten takia ja moni jättää lähtemättäkin. Yhteiskunnan puolelta vapaus on olemassa, mutta ei vl-liikkeen. Miksi vaatia sellaista yhteiskunnalta, mitä ei itsekään noudata?
– Alamäki alkaa kun ”uskonsa” kieltää.
– Jos tuolla tunnontilalla kuolet, joudut kadotukseen.
– ”Uskosi” kieltäminen tuntuu pahemmalta kuin jos olisit kuollut.
– Voi sitä, joka Jumalan hylkää, mutta VOI-VOI sitä, jonka Jumala hylkää!
– Kyllä sinä nyt aiheutit meille murheellisen mielen.
– Tee parannus, ei tiedä ollenkaan milloin itse kukin kuolemme ja jos silloin ei ole synnit anteeksi, niin helvettiin joutuu!
– Olen tosi murheellinen kun kuulin ratkaisustasi…
”Myös lasten vastaanottamiseen liittyen jokaisella on vapaus valita henkilökohtaisen vakaumuksensa mukaisesti. Vastuu kasvavasta perheestä kuuluu molemmille vanhemmille. Vanhoillislestadiolaisille vanhemmille lasten vastaanottaminen on kysymys, johon vaikuttaa henkilökohtainen usko. Se on asiana herkkä. Sen perustana on ensimmäisen uskonkappaleen sisältö: Jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja Jumalan antama lahja. Uskon näkökulmasta on kysymys luottamuksesta Jumalaan, elämän vastaanottamisesta lahjana sekä sen suojelemisesta ja varjelemisesta.”
Nonnih; siinhän se tuli koko homma siistissä paketissa; taivas ja helvetti. Valitse nyt siinä sitten!
”Ongelmia korostavan ja levottoman maailman keskellä toivoisi enemmän lapsiperheitä tukevaa ja tulevaisuudenuskoa luovaa uutisointia. Nykyajan monien haasteiden keskellä elävät lapsiperheet tarvitsevat kaiken tuen. Monet kansalaisjärjestöt ajavat aktiivisesti lapsiperheiden asioita. Niissä yleensä myös suhtaudutaan kunnioittavasti erilaisista taustoista tuleviin perheisiin ja keskitytään itse asiaan, lasten ja lapsiperheiden auttamiseen.”
Juuri tähänhän parjaamanne uutisointi ja koko tämä hässäkkä pureutuu; lapsiperheiden hyvinvointiin! Sellaisessa perheessä ei voida hyvin, jossa lisäännytään painostamisen ja pelottelun seuraamuksena. Kansalaisjärjestöt joo ajavat lapsiperheiden asioita, niin kuvittelisi tekevän myös Ainoiden Oikeiden Uskovaisten yhteisö, mutta kun ei; painostetaan, pelotellaan, syyllistetään ja viedään vielä viimeisetkin mehut talkootyövaatimuksilla. ”Usko rakkauden kautta työtä tekee”. Jos ei osallistu ry:n työtehtäviin, täytyy olla uskossa vika. Ei mitään ymmärrystä ja armoa uupuneille ja vähävaraisille. ”Muutkin on väsyneitä”. ”Muillakin on rahahuolia”. Köh, tässä asiassa on kyllä eroavaisuuksia eri rauhanyhdistyksillä. Puhun omasta ja tuttavieni kokemusten perusteella, mutta olen kuullut, että joillakin paikkakunnilla otetaan perheiden tilanteita huomioon ja se hyvä!
”Kristillisyytemme perhe- ja diakoniatyö on syntynyt lapsiperheiden tarpeista. Sen tehtävänä on ennaltaehkäistä kuormittavien tilanteiden syntymistä sekä vahvistaa ja tukea kotien ja perheiden hyvinvointia. Paikallisten rauhanyhdistysten diakoniatoimikunnat koordinoivat perheille apua ja tukea. Ne myös järjestävät erilaisia kodin hyvinvointiin liittyviä keskustelutilaisuuksia. Työn käytännön toteuttamisessa on korostunut jokaisen henkilökohtainen vastuu lähimmäisestä.”
Tämän asian toteutumisesta olisi kiva kuulla lisää. Sen, mitä olen tähän mennessä ”projektista” kuullut, ei ole ollut kovin myönteistä. Eräällä ry:llä oli mietitty, miten väsyneitä perheellisiä voitaisiin auttaa ja todettu, että suurperheet ovat vähän huonoja auttamaan toisiaan ja vanhuksilla on oikeus lepoon kun ovat pitkän elämäntyönsä puurtaneet. Eipä siellä ainakaan oltu löydetty ratkaisua asiaan. Oikeastihan perheille pitäisi palkata ulkopuolista apua, jotta se oikeasti hyödyttäisi.
Joo, eli tuosta kirjoituksen kappaleen viimeisestä lauseestahan löytyy ”ratkaisu” uupuneiden auttamiseen; vastuu sälytetään liikkeen jäsenille lähimmäisenrakkauden nimissä. Eli mitään oikeaa apua ei ole tiedossa. Sepä sitten siitä.
Ja muistakaa; keskusteluapu ei auta arjesta selviämisessä, se ei tuo lisätunteja yöuniin, se ei anna vanhemmille lisäkäsiä, -jalkoja, ja –päätä. Se auttaa vain ymmärtämään sen, minkä takia lapsia kannattaa jaksaa ottaa vastaan; kunniankruunun takia ja myös sen, minkä takia niitä ei kannata jättää ottamatta vastaan; helvetin tulenlieskojen takia.
”Myös kristillisyyden lapsi- ja nuorisotyömuodot, leirityö sekä opistotyö ovat syntyneet lapsiperheiden tarpeista. Näitä eri työmuotoja on kehitetty ajan haasteiden muuttuessa. Kodit ja perheet tarvitsevat edelleen näidenkin työmuotojen tarjoaman avun ja tuen.”
Ketkäs näitä eri työmuotoja sitten käytännössä sitten toteuttaa? Juu-u; perheelliset itse talkootyönä.
– Leirelle tarvitaan nyt työntekijöitä, ilmoittautua voi eteisessä Ermo Kekkoselle. Monet ovat kokeneet leirien eri työmuotoihin osallistumisen siunauksellisena, virkistävänä ja uskoa vahvistavana kokemuksena. Ei vaadittuna, vaan hyvällä mielellä. Jumala ahkeruutenne hyvästi siunatkoon.
Hmm, tulipa mieleeni. Sokea taluttaa sokeaa. Kuuro puhuu kuurolle. Uupunut auttaa uupunutta. Köyhä ravitsee köyhää. Tyhmä opettaa tyhmää. Noh, kaikkea sitä voi mieleen tullakin.
Älähän, Pertti Niukkanen, hermostu. Asiahan on nimittäin niin, ettei meihin naisiin tällaiset ”harhaopit” helposti tartu. Olen kai kerran kuullut seurapuheessa helvetissä synnytettävistä lapsista, mutta pidin sitä vertauskuvallisena puheena. Siis vuosikymmeniä sitten. Unohdin asian heti.
En ole koskaan miettinyt, milloin olen saanut sielun. Voiko siitä lopulta saada täyttä varmuutta? Emme voi ottaa Kaikkivaltiasta pinsetin nokkaan. Saahan asiaa tietenkin pohtia.
Olen melko varma, että suurin osa nykyisistä synnytysikäisistä naisista ei tiedä vauvavarastosta eikä pre-eksistenssistä yhtään mitään.
Ehkäisijänkin mielessä ovat mahdolliset lapset, koska tyhjää ei tarvitse ehkäistä. Ja se, joka ei ehkäise, ajattelee, että ehkä saamme vauvan yhdeksän kuukauden päästä, jos Jumala suo. Kun hedelmällinen ikä on lopussa, vasta tiedetään, kuinka monta lasta Herra halusi antaa.
En löydä Seppo Lohen alustuksesta pre-eksistenssiä. Ehkä siinä on ajatus Jumalan suunnitelmasta, johon ihminen suostuu tai ei. Lapsen oikeus syntymään realisoituu silloin, kun sanotaan, että lapsia on liikaa. ”Kuka näistä on liikaa?”
Lohen alustuksen mukaan lasten synnyttäminen on avioliiton perustehtävä. Äiti ja isä ovat Jumalan työtovereita uuden ihmiselämän luomisessa. Jotain samaa ajatusta olin huomaavinani siitä vähästä, mitä äitini asiasta puhui. Ei hän maininnut sanaakaan taivaassa ruumistaan odottavista vauvojen sieluista.
Piti kommnetoida tuota Niukkasen mielestäni hiukan asiatonta kommenttia, mutta en löydä sitä enää mistään. Jos kristinuskon monivivahteisesta historiasta mitään on oppiminen, niin ehkä se, että ”harhaoppi”-termiä tulisi käyttää säästeliäästi.
Kiitos palautteesta Vuokolle, Markulle, Kari-Matille ja varsinkin Tertulle.
Terttu palautti minut tehokkaasti maan pinnalle, kiitos siitä. Eiväthän naiset tosiaankaan kaikkea opetusta purematta niele. Jos et nähnyt Lohen lausunnossa mitään epäilyttävää, niin ehkä siinä ei sitä sitten ollutkaan. Tällöin olen anteeksipyynnön velkaa myös Seppo Lohelta.
Ensimmäisen kerran kirjoitteluni historiassa pääsin hyllylle: ”Kommenttisi odottaa hyväksyntää”. Tuskin mitään menetätte, vaikka se sinne jäisikin. Viimeinen lause kuului: ”Alan näköjään menettää malttini, paras lopettaa…” – mutta liian myöhään tuli tämä ymmärrys 🙁
Pidin tosiaan varmana, että oppi sielujen pre-eksistenssistä on julistettu vääräksi opiksi kaikissa suurissa kirkoissa (en enää uskalla käyttää sitä h-sanaa). Jos näin ei ole, putoaa puheeltani pohja pois. Kaikki versiot sielun ja ruumiin yhtymisestä toki kelpaavat minulle, mikään niistä ei ole minulle henkilökohtaisesti h-oppia.
Kari-Matti kirjoittaa: ”Jumalan todellisuudessa ei voine käyttää käsitteitä “ennen” tai “jälkeen.” Siinä mielessä koko keskustelu sielujen pre-eksistenssista on mieletön.”
Saman asian sanoi myös Markku. Oikeassa olette varmaan kumpikin. Tällöin tosin suuri osa teologisista peruskysymyksistä on todettava mielettömiksi, esim. Jumalan ennalta tietäminen ja predestinaatio. Entä Jumalan kaikkivaltius ja ihmisen vapaa tahto?
Pertti hyvä. Mielestäni kaikkeen mikä on meidän oman ymmärryksemme ja tajuntamme ulkopuolella kannattaa suhtautua epäillen, koska aina silloin ollaan uskon ja uskomusten alueella. Usko/uskomus ei koskaan ole tietoa ja kaikki ovat yhtälailla oikeassa tai väärässä uskonkysymysten äärellä. Usko on mitä suurimmassa määrin subjektiivinen asia ja tästä syystä omia ajatuksiaan ja omia uskomuksiaan ei kenenkään tarvitse koskaan pyydellä anteeksi. Mielestäni pahinta mitä ihminen voi itselleen tehdä on lukita ja kahlita uskonsa ja ajatuksensa johonkin uskonnolliseen dogmiin. Silloin Ihminen itse on rajannut oman ajatusmaailmansa, eikä tällöin ole enää vapaa, avoin ja valmis vastaanottamaan mitään uutta ja erilaista.
Jussi kirjoittaa ihan asiaa. Jotkut kysymykset vaativat henkilökohtaista ajatustyötä/pohtimista ja kannanottoa.. Toisaalta useimmissa tapauksissa on parasta, kun pitää tunnustuskirjat käden ulottuvilla.
Lisää arkiston aarteita:
http://arkisto.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/9183-vanhoillislestadiolaisten-johto-kommentoi-ehkaisykieltoa
Kahden vuoden takaisen uutisen kommenttiketjussa (213 kommenttia) pöyhitään samoja kysymyksiä kuin nytkin täällä. Alkupuolella kuulemme paljon Aila Ruohon ja Anna-Lea Mikkolan ajatuksia, loppupuolella ovat äänessä vanhat kiistakumppanit Panu Saarela ja Markku Korteniemi (ja minäkin heitän mukaan potenssilaskentaani). Kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ketju. Voi myös miettiä, onko keskustelun taso parantunut/heikentynyt näiden kahden vuoden aikana.
Aiemmin viittasin Omat polut -sivuston kirjoitukseen ”Milloin sielu tulee ihmiseen?” (http://freepathways.wordpress.com/2012/12/14/milloin-sielu-tulee-ihmiseen/ ) Siellä on linkki äsken kehumaani uutisketjuun, mutta se linkki ei toimi oikein (minun antamani toimii 🙂
”Omat polut” siteeraa vain Anna-Lea Mikkolan kommentteja. Keskusteluyhteydestään irti reväistyinä hänen ajatuksistaan saa ”kohtuuttoman” kuvan. Tällaiseen yksityishenkilöiden ajatusten riepottelemiseen on muuten asiallinen ja ansiokas sivusto syyllistynyt turhan monta kertaa.
———
Kiitos Vuokolle ja Jussille rohkaisevista ja empaattisista kommenteista.
Moniin ikuisuuskysymyksiin voisi olla viisasta suhtautua Lutherin tapaan ”nostamalla hattua”.
Harhaopilla tarkoitan siis vain kristikunnan yleisesti sellaiseksi julistamaa oppia. Mielestäni esim. Markion ja Areios ovat mahtavia teologeja, mutta myös harhaoppisia, koska kirkko heitä sellaisena pitää. Jos kirkon kanta muuttuu, muuttuu myös minun kielenkäyttöni.
Oma mielipiteeni sielun ja ruumiin yhdistymisestä on lähinnä sellainen, että kaikki käsitykset ovat vain huonoja vastauksia huonosti muotoiltuun kysymykseen (mutta huonoin niistä on oppi pre-eksistensistä;-). Taidan siis vain nostaa hattuani…
Terttu kirjoitti oivaltavasti:
>>En löydä Seppo Lohen alustuksesta pre-eksistenssiä. Ehkä siinä on ajatus Jumalan suunnitelmasta, johon ihminen suostuu tai ei. Lapsen oikeus syntymään realisoituu silloin, kun sanotaan, että lapsia on liikaa. “Kuka näistä on liikaa?”>>
Olen nyt Lohen tekstin ”eksegeesissäni” taipuvainen samanlaiseen tulkintaan. Lohella on varmaan mielessään juuri Jumalan suunnitelmaan suostuminen, jossa siis ”äiti ja isä ovat Jumalan työtovereita uuden ihmiselämän luomisessa.”
Tuo (ainakin minussa) pahennusta herättänyt hedelmöittämättömän munasolun oikeuksia koskeva lause tuntuu turhalta ja päälleliimatulta. Olisiko jonkun ”paremman teologin” toivoma lisäys?
————
Itse asiassa myös nuo maallikkojen saarnat ”puuttuvista lapsista” voidaan ymmärtää ilman sielujen pre-eksistenssiä. Tässä olen siis kääntänyt takkini kokonaan. Miten tämä on mahdollista? Avain on tuo Jumalan suunnitelma ja siihen suostuminen.
Jumala on aikojen alussa laatinut kaikkia ihmisiä koskevan tarkan suunnitelman. Siinä määritellään kuka menee kenenkin kanssa naimisiin, kuka jää naimattomaksi, perheeseen syntyvien lasten lukumäärä jne. Ei tarvitse ajatella, että Jumala loisi suunnitelmaan kuuluvat sielut etukäteen varastoon. Sielu luodaan vasta kun sitä tarvitaan eli hedelmöityksen hetkellä.
Ihminen voi kuitenkin asettua vastustamaan Jumalan suunnitelmaa. Jos esim. perheeseen piti suunnitelman mukaan syntyä viisi lasta, mutta vain kaksi syntyi, on rikottu Jumalan tahtoa vastaan. Tämä on synti, jonka vuoksi voi joutua helvettiin puuttuvia lapsia synnyttämään.
Hiukan vulgaariltahan tämä kuvaus tuosta maallikkoteologiasta tuntuu, mutta onko se pääpiirteissään oikea? Kysymyksiäkin herää: Mistä ihminen tietää, mikä rooli hänellä Luojan suunnitelmassa on? Ehkä minun piti suunnitelman mukaan pysyä sinkkuna, mutta meninkin naimisiin ja sain seitsemän lasta jne. Onko kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala tehnyt suunnitelman, jonka tietää jo etukäteen epäonnistuvan?
Teologit voivat hymähtää näille maallikon kysymyksille. Tällaiset paradoksit kuuluvat salatun Jumalan luonteeseen, meidän on tyytyminen ilmoitettuun Jumalaan. Usko antaa pelastukseen riittävän ymmärryksen. Vaikka Luther yrittikin ratkaista vapaan tahdon ja predestinaation ongelmaa, oli hänenkin lopulta (ymmärtääkseni) nostettava kätensä pystyyn. Ajan olemuksen pohdinnasta ei tässä ole paljonkaan apua (usko pois, Markku, vaikka hyvässä seurassa oletkin Augustinuksen kanssa 😉
Jääkö tästä pähkäilystä mitään käteen? Ehkä kehoitus varovaisuuteen Jumalan suunnitelmista puhuttaessa. Jos jokin asia ei ole selkeästi ilmoitettu, jääköön se Jumalan salaisuudeksi.
Ehkäisyyn liittyen vielä seuraava ajatuskoe vuoropuhelun muodossa:
– Olen tässä miettinyt, että onkohan meillä jo liikaa lapsia. Jospa Jumala oli suunnitelmassaan ajatellut vähemmän.
– Ei se ole mahdollista. Kun suunniteltu määrä on täysi, ei vaimosi voi enää tulla raskaaksi.
– Sehän on helpottava tieto. Lääkäri kun juuri sanoi, että seuraavaan raskauteen vaimoni kuolee.
– Kyllä se niin on. Ei tule vaimosi raskaaksi, jos määrä on jo täysi. Sinun ei tarvitse huolehtia ehkäisystä, Jumala tekee sen puolestasi.
– Entä jos sittenkin tulee raskaaksi ja kuolee syntymättömän lapsen kanssa?
– Silloin ei määrä ollut täysi, ja teit ihan oikein kun et ehkäissyt.
– Mutta vaimohan kuoli!
– Niin… Jumalan suunnitelma ei toteutunut. Äiti ei kai tahtonut olla Jumalan työtoveri uuden ihmiselämän luomisessa.
– Mutta hänhän kuoli!!
– Niin, ehkä sitä ei sitten hänelle synniksi lasketa. Jumalan tahtohan se kuolemakin oli.
– ???!!!
Nyt oli Pertin kommentti laitettu roskikseen. En kyllä tykkää yhtään.
Pertti Niukkaselle vielä. Tuo ”Jumalan suunnitelma” on kyllä ihan minun oma varomaton tulkintani. Suunnitelma-sanaa ei ole Seppo Lohen alustuksessa.
En ole teologi enkä filosofi. Siksi sanoinkin, ettemme me naiset kaikkia harhoja usko, koska emme edes ymmärrä, että saarnaaja tarkoittaa pre-eksistenssiä. Voi olla, että saarnaaja ei edes tarkoittanut pre-eksistenssiä, jos olisi erikseen kysytty. Maallikon ajattelu ei ole välttämättä johdonmukaista.
Me uskomme Jumalan johdatukseen elämässämme, mutta silti voimme vaikuttaa elämäämme omilla valinnoillamme. Haluamme tehdä Jumalan sanan mukaisia valintoja.
Äidit ovat sanoneet, että kaikkien lasten vastaanottaminen on uskosta nouseva valinta. Se ei ole kannanotto siihen, milloin sielu tulee vauvaan.
Hyvä Terttu, et anna lainkaan väärää todistusta Seppo Lohen lausunnosta. Siinähän Lohi kirjoittaa:
”Ihminen kuvittelee, että on turvallisempaa valita ihmisviisauden keinoin laaditut skenaariot kuin luottaa Jumalan omaan jo alussa ilmoitettuun suunnitelmaan ihmiskunnan tulevaisuudesta.”
Puhe Jumalan suunnitelmasta kuuluu varmaan yleisestikin ”klassiseen kristinuskoon” – ei tosin sillä tarkkuudella kuin edellä esitin. ID-liike (Intelligent Design) on sitten ihan oma versionsa suunnittelusta. Teologisfilosofiset vaikeudet kyllä seuraavat kaikkia ”suunnitteluoppeja”, olivatpa löyhempiä tai tarkempia.
Käytit sanaa ”johdatus”. Se varmaan paremmin vastaa meidän maallikkojen käsitystä Jumalan toiminnasta kuin ”suunnittelu”. Ei kai ”varjelukseen” uskominenkaan ole harhaoppia.
Kunnioitan kovasti rauhallista ja pohdiskelevaa asennettasi, ja toivon että en kärjistyksilläni ole aiheuttanut mielipahaa. Lopultahan on kyse vain henkilökohtaisesta uskosta, sinun ja minun.
Valitettavasti tämä keskustelu näyttää kutistuvan vain meidän keskinäiseksi. Kiitän arvokkaista ja ajatuksia herättävistä kommenteistasi, Terttu. Samalla kiitos myös muille. Varmasti näistä asioista keskustellaan vielä jatkossakin. Kaivan sitten taas tämänkin keskustelun arkistosta ja heitän linkin 🙂
Kiitos kohteliaasta keskustelusta, Pertti. Logiikkasi on kyllä lyömätön.
Lohen alustuksesta selviää, että kuoleman uhmaaminen on väärin.
Tuskinpa Jumala tahtoo sitäkään, että hänen työtoverinsa tyystin uupuvat. Myös olemassa olevaa elämää on suojeltava.
SRK:n johto on tänäkin kesänä ottanut kantaa tähän tapaan.
Pertille kiitokset täältäkin rehellisestä reflektoivasta pohdiskelusta ja kommentoinnistasi! – Tuo leipätyö kun on vielä haettona, niin ettei ehdi aina fundeeraamaan ja kommentoimaan niinkuin tahto olisi 🙂
Laurentius Laurinus laulaa: ”Ratki taivaassa, ratki taivaassa on tieto puutteeton. Siellä saamme täysin nähdä, millainen Herra on…”(VK 618:2) ja Lina Sandell: ”Kaikki entinen katoaa, itkun riemunkin aiheet, moni arvoitus ratkeaa…” (VK 547:3)
Johannes Krysostomos kirjoittaa pääsiäissaarnassaan Jumalan ennättävästä armosta mm:
”Hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin,
Hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle.
Viimeisenkin Hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen:
tuolle Hän antaa, tälle lahjoittaa.
Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin.
Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää.
Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.”