Juudas

Juudakselle ollaan sovittamassa samaa pelastushistoriallista viittaa kuin adventismi sovittaa saatanalle. Periaateessa kysymys on samasta asiasta. Oma näkemykseni.

Juudas Iskariotin salaisuus

Jeesuksen kavaltajan nimen kautta on yritetty soluttaa kristillisyyteen monen-moista harhaoppia, kuten Juudaksen evankeliumin nimellä kulkevaa vanhaa kirjoitusta, jotta ihmiset saataisiin eksytettyä vajavaisen ymmärryksensä filosofiseen suohon. Jopa uskovissa piireissä järkeillään kysymystä Juudaksesta maailmasta käsin, kun asiaa pitäisi tarkastella pyhien kirjoitusten kautta.

Evankeliumeissa törmää yllättävän monessa kohtaa Juudas Iskariotiin. Hän oli yksi niistä, joka luettiin Jeesuksen opetuslapsiksi. Johanneksen evankeliumi kertoo ratkaisevasta tilanteesta, jossa kaksitoista opetuslasta erottautui siitä lukuisasta joukosta, joka seurasi Jeesusta. Kun Jeesus puhui synagoogassa Kapernaumissa, hänen opetuslapsensa tyrmistyivät ja sanoivat: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”

Jeesus ei lihansa päivinä mielistellyt ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä, joten tilanne johti siihen, että Hän totesi seuraajilleen: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.” Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.

Juudas Iskariot kuuli Herran sanat, kuten kaikki muutkin läsnäolijat, mutta oli sulkenut korvansa, niin että kuulemalla kuuli, mutta ei ottanut vastaan. Jeesus jatkoi: ”Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.” Tämän tähden monet hänen opetus-lapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”

Kukaan ei enää lähtenyt, jolloin jäljelle jäi kaksitoista. Jeesus katsoi kahtatoista opetuslastaan, todennäköisesti jokaista erikseen silmästä silmään ja sanoi yhteisesti: ”Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.”

”Enkö minä valinnut teitä?” on kysymys, johon Herra pyysi jäljelle jääneiltä seuraajiltaan vastausta. Alkutekstissä on kysymysmerkki, joten asiassa ei pitäisi olla tulkinnan mahdollisuutta. Juudas Iskariotille annettiin uusi mahdollisuus muiden poistuttua tutkia vaikuttimiaan ja sydäntään: onko hänellä Isän kutsu vai onko hän Herran mainitsema perkele? Tässä vaiheessa Juudaksen sivuun vetäytyminen olisi ollut vielä helppoa. Sen kun vain olisi kävellyt pää pystyssä muiden vetäytyneiden perään, jolloin hän olisi pelastanut sielunsa. Mutta Juudas oli sydämessään kavaltaja Jeesuksen kysymyksen edessä. Jeesuksesta pois vetäytyneet olivat tutkineet vaikuttimiaan toisista lähtökohdista kuin Juudas.

Jeesus on luvannut, ettei heitä ketään luokseen tulevaa ulos, joten Juudas saat-toi huoletta jäädä hänen seuraansa opetuslapsena, kun taas ne Jeesuksen seu-raajat, jotka olivat tunteneet, ettei Isä heitä ollut kutsunut, olivat lähteneet. Ta-pahtuneen jälkeen Juudas luettiin opetuslapseksi, mutta se ei todista, että Isä olisi hänet kutsunut siihen asemaan. Isä valitsee Kristuksen temppelin kaksi-toista perustusta, kuten käy hyvin ilmi Jeesuksen sanoista opetuslapsilleen näiden jakaessa keskenään taivaallisia istumapaikkoja: ”…minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut.”

Juudas Iskariotia ei ollut kutsuttu perustukseksi eikä hänellä siten voinut olla Isän kutsua. Juudas pystyi ainoastaan varastamaan kaitsijatoimensa, ja koska hän oli varas, niin hän jatkoi taloudenhoitajana ja otti itselleen osan niistä rahoista, joilla ostettiin elintarpeita. Jeesuksen seuraaminen takasi hänelle taloudellisia etuja, ja ikävä kyllä näitä juudaksia on paljon, etenkin vapaissa suunnissa. He rikastuvat ja elävät yltäkylläisesti ottamalla röyhkeästi sairaiden ja köyhien, hädänalaisten kukkaroista käyttämällä Jeesuksen nimeä omien visi-oidensa toteuttamiseen.

Juudas sai opetuslapsena saman hengellisen ravinnon kuin muutkin opetuslap-set. Hän oli julistamassa evankeliumia ja parantamassa sairaita, mutta mikään ei pystynyt murtamaan hänen sydäntään. Kun Jeesus pesi opetuslastensa jalat, niin hän pesi myös Juudaksen jalat eikä tämä suinkaan estellyt, kuten teki Pietari. Juudaksen sydäntä Jeesus ei ollut saanut puhdistaa, vain jalat ulkoisesti, mikä kuvaa paljolti nykyistä kristillisyyttä vesikasteoppeineen. Jeesus totesi kaikille opetuslapsilleen yhteisesti: ”Ette kaikki ole puhtaat.” Juudas ei täs-säkään yhteydessä tutkinut itseään, vaan Jeesuksen sanat olivat hänelle merki-tyksettömiä.

Juudaksen sydän tuli kitkeränä esiin, kun Maria voiteli Jeesuksen nardusvoiteella. Juudas kiukustui ja kysyi: ”Miksei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?”

Juudaksen huomio oli sinänsä oikea ja hurskas, ja muutamat muutkin opetuslapset olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Hurskaudessa hän korotti itsensä jopa Jeesuksen yläpuolelle. Miten Herra saattoi sallia tuhlattavan kallisarvoista voidetta itseensä? Kolmesataa denaria vastasi työmiehen vuoden palkkaa, nykykristitylle kiiltävää uutta autoa. Apostoli Johannes kertoo Juudaksen todellisista vaikuttimista: “Tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu.” Ei siis ihme, että Juudas kuohahti kiukusta, sillä Jeesuksen voiteluun käytetty raha oli ikään kuin hänen omasta pussistaan pois.

Kuinka mieltä lämmittävät ovatkaan Jeesuksen sanat Marian arvostelijoille: ”Missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa.” Maria näki Jeesuksen it-sensä arvon. Juudas vain rahan, jota Jeesuksen avulla pystyisi keräämään, sa-malla voiden itse näytellä köyhiä arvostavaa ja hurskasta opetuslasta, aivan samoin kuin tapahtuu tänään. Maria näki hengessä, Juudas lihallisessa ihmismielessä.

Tuhlauksesta kiukustunut Juudas meni ylipappien luo ja sanoi: ”Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne? Ja he maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. Ja siitä hetkestä hän etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet.”

Kun Maria oli voidellut nardusvoiteella Jeesuksen kuolemaa varten, niin pääsiäisaterialla Herra sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut.” ja myös: ”Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt.”

Jeesus ei kuitenkaan ilmiantanut Juudasta, vaan antoi sanansa osua häneen, koska Juudaksella annettiin loppuun asti mahdollisuus kääntyä tieltään, kuten tuhlaajapojalle, mutta paatumus oli kivettänyt Juudaksen eikä hänellä ollut korvia kuulla. Kavaltajasta profetoiva Psalmi 109. kertoo: “Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas. Hän puki kirouksen yllensä niin kuin vaatteensa…”

Muut opetuslapset sen sijaan tulivat kovin murheellisiksi Jeesuksen sanoista ja kyselivät toinen toisiltaan, kuka petturi voisi olla. He tutkivat sydämiään, mutta kävi niin kuin liian usein käy – ne, jotka tutkivat sydäntään, eivät olleet kavaltajia, mutta Juudas, jonka nimenomaan olisi pitänyt tutkia sisintään, oli jo niin pitkällä, että saattoi kysyä Jeesukselta vasten kasvoja: ”Rabbi, en kai minä se ole?”

Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. Simon Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: “Sano, kuka se on, josta hän puhuu”. Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa vasten, sanoi hänelle: “Herra, kuka se on?” Jeesus vastasi: “Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan”. Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Minkä teet, se tee pian”.

Kun Jeesus ojensi kastetun palan Juudakselle ja tämä oli sen nauttinut, toteutui sana: “Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.” Juudas ei ottanut ehtoollisleipää papilta, vaan itse ehtoollisen asettajalta, ja kun hän tämän oli tehnyt, niin saatana pääsi häneen kaikella voimalla.

Juudas joutui kadotetuksi Jeesuksen yhteydestä, koska hän ei antanut valon loistaa sisimpäänsä, vaan pimeys täytti hänet niin, että perkele pääsi sisimpään. Juudas poistui yhteisestä pääsiäispöydästä yöhön ja pimeys oli saanut hetkensä, jota se koko Jeesuksen elinajan oli kuumeisesti etsinyt.

Juudas ilmiantoi Jeesuksen suunannolla, niin että kiinniottajat soihtuineen tiesivät, kuka oli vietävä ylipappi Kaifaan eteen. Jeesus kohteli Juudasta loppuun asti kuin omanaan, mistä kertovat Jeesuksen sanat kavaltajalleen tämän antaessa suuta: ”Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?” Tämäkään vastausta odottava, sielunhoidollinen kysymys ei saattanut Juudasta polvilleen Vapahtajan eteen anomaan anteeksiantoa. Se oli Juudaksen viimeinen mahdollisuus vastata Herran kutsuun, perääntyä ohimenossaan, hamartiassa, synnissä.

Jeesus vangittiin ja vietiin pois, mutta kun Juudas näki Jeesuksen tuomittuna, niin hän katui tekoaan ja toi takaisin saamansa kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille. ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.” Mutta he sanoivat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi.” Juudas viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä pois ja hirttäytyi.”

Juudasta ei missään vaiheessa työnnetty paikaltaan, vaan hän omin käsin hirttäytyi, joten edes hänen kuolemaansa ei voi pitää Jumalan tuomiona. Toisaalta on merkityksellistä Vt:n esikuvallisia kirjoituksia tutkittaessa, että Juudas hirttäytyi ennen opettajansa ristiinnaulitsemista.

Juudas ei ollut kutsuttu, kuten käy ilmi Herran sanoista: ”En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut” sekä hänen rukouksestaan Isälle sen jälkeen, kun Juudas oli jo poistunut yläsalista: ”En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut.” Siten on yksiselitteisen kiistämätöntä, ettei Isä ollut johdattanut Juudasta opetuslapseksi. Koska kaikki ihmissydämissä on avointa ja paljastettua Jeesuksen silmien edessä, niin hän hyvin tiesi, ettei Isä ollut antanut Juudasta hänen opetuslapsekseen. Ehkä Isä ei ollut kutsunut Juudasta, koska Hän oli jo edeltä nähnyt, ettei Juudaksen sydän ollut kutsuun otollinen. Todellisuudessa Isä tahtoi säästää Juudas Iskariotin petturuudelta ennalta tietämyksensä mukaan eikä siksi kutsunut tätä, mutta koska ihminen saa vapaasti tahtovan olentona valita oman tiensä, niin Juudas sai kulkea valitsemansa tien loppuun asti.

Joissain kristittyjen kirjoituksissa pidetään itsestään selvänä, että salaisuudeksi jää, miksi Jeesus valitsi Juudaksen, vaikka tiesi tämän petturiksi. Viitataan kohtaan, jossa Herra puhuu opetuslapsilleen: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”, mutta unohdetaan kysyä, kenelle Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu yhdelletoista opetuslapselleen. Juudas oli jo poistunut yöhön ja lähtenyt opetuslapsien joukosta iäksi, kavaltaakseen Jeesuksen eikä siten ollut kuuntelemassa. Ei ole olemassa yhtään raamatullista perustelua sille väitteelle, että Jeesus olisi valinnut pettäjänsä, ikään kuin Herramme toteuttaisi itse omaa sanaansa. Ei Hänessä, joka on valkeus, voi olla mitään pimeyttä. Pimeys on tulkitsijoissa, ihmisessä.

Vanhan liiton Juudas Iskariot

Juudaksella on esikuvansa Vanhassa liitossa, jotta niiden kautta voisi päästä sisälle hänen motiiveihinsa. Psalmit ovat avain ja Jeesuksen opetuslapset ymmärsivät hyvin tämän, koska käyttivät paljon Psalmeja Juudaksen toimintaa perustellessaan.

Kuningas Daavidin neuvonantajana toiminut Ahitofel on Juudaksen esikuva paljossa, sillä hän petti kuninkaansa saadakseen teostaan niin poliittista kuin taloudellista valtaa. Daavidin poika Absalom sai vedettyä Ahitofelin mukaan salaliittoon, jonka tarkoitus oli suistaa Daavid valtaistuimelta. Ahitofel oli ollut tärkeä avustaja Daavidille, joka ymmärtäessään salaliiton laajuuden huudahti: “Herra, käännä Ahitofelin neuvo hulluudeksi”. Näin tapahtuikin, vaikka hetken aikaa Absalomin ja Ahitofelin liitto valloitetussa Jerusalemissa näytti onnistuneelta, sillä Absalom noudatti Ahitofelin neuvoa mennä Daavidin sivuvaimojen luokse häpäisten isänsä vuoteen.

Ahitofelin vallanhimo paisui niin suureksi, että hän pyysi Absalomilta: “Salli minun valita kaksitoista tuhatta miestä ja nousta tänä yönä ajamaan takaa Daavidia, niin minä karkaan hänen kimppuunsa, kun hän on väsynyt ja hänen kätensä ovat herpoutuneet, ja saatan hänet kauhun valtaan, niin että kaikki väki, mitä hänen kanssansa on, pakenee. Sitten minä surmaan kuninkaan yksinänsä.”

Ahitofelin petturuus oli kääntynyt kostonhimoksi ja haluksi tappaa, mikä pal-jastaa hänen kantamansa syvän vihan ja halveksunnan Daavidia kohtaan. Myrkyn on täytynyt olla Ahitofelissa jo silloin, kun hän oli toiminut Daavidin neuvonantajana, mutta hän oli sen niin hyvin kätkenyt kuninkaalta, ettei tämä ollut sitä koskaan huomannut, vaan piti tätä ylimpänä ystävänään. Daavidin tuska purkautuu Psalmissa 55: ”Sillä ei minua herjaa vihollinen – sen minä kestäisin – eikä minua vastaan ylvästele minun vihamieheni – hänen edestään minä voisin lymytä; vaan sinä, minun vertaiseni, sinä, minun ystäväni ja uskottuni, jonka kanssa me elimme suloisessa sovussa, yhdessä vaelsimme Jumalan huoneeseen juhlakansan kohinassa!”

Mutta Ahitofelin mielipahaksi Daavidille uskollisena pysyneen neuvonantajan Huusain kautta mitätöitiin Ahitofelin hyvät neuvot, joiden ansiosta Absalom olisi voinut lyödä Daavidin Jerusalemista paenneet joukot ja nousta kiistatto-maksi kuninkaaksi. Tappion kärsinyt Ahitofel veti omat johtopäätöksensä:

Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan.

Vanhan testamentin kirjoituksista ei löydy toista hirttäytynyttä, joten Ahitofe-lin motiivien pohtiminen luo ymmärrystä Juudas Iskariotin toimintaan. Ahitofel halusi ilmeisesti enemmän kuin mitä hän Daavidin neuvonantajana omisti. Ehkä hän näki Absalomissa heikon hallitsijan, jota neuvojensa kautta manipu-loimalla voisi ohjata kuin nukkea. Ahitofel olisi siten ollut tärkein henkilö Israelissa, Jumalan kansassa, seurakunnassa, mikä kertoo Juudas Iskariotin esikuvallisesta merkityksestä pohdittaessa antikristuksen motiiveja. Daavid oli kunnianhimoiselle Ahitofelille liian kova pala, itsenäinen, koska Daavidia johdatti Herran sana, jonka kautta neuvojen oikeellisuus tutkittiin. Ahitofelille Oli siis ilmeistä, ettei Ahitofel pystynyt neuvomaan Daavidia kuin maallisissa asioissa, mutta Absalomin kautta Ahitofel voisi siirtää Israeliin omia näkemyksiään Jumalasta. Ahitofelilla oli ehkä suuret hengelliset visiot, mutta samalla myös suuret kuvitelmat itsestään.

Ahitofel ymmärsi, etteivät hänen neuvonsa kelvanneet Absalomille, vaan että Huusain neuvot johtavat salaliiton epäonnistumiseen. Kapinan kukistuminen taas tarkoittaisi sitä, että Daavid palaisi kuninkaana Jerusalemiin. Lisäksi Ahitofel oli menettänyt otteensa Absalomista, kun tämä ei kuunnellutkaan häntä ylimpänä neuvonantajanaan. Ahitofelille tappio oli karvas, mitä lisäsi sietämä-tön ajatus joutua petturina ja murhaa hautoneena katsomaan Daavidia silmästä silmään. Mieluummin kuin kohtaisi kuninkaan, Ahitofel valitsi ainoan näkemänsä tien.

Samoin kuin Juudas Ahitofel valitsi mieluummin hirttosilmukan kuin näkisi tekojensa seuraukset. Kumpikaan ei halunnut anteeksiantoa. He eivät halunneet nöyrtyä pyytämään armoa häneltä, jonka olivat pettäneet. He kumpikin vihasivat herraansa, koska olisivat itse halunneet olla enemmän kuin heidän asemansa edellytti. Kätketty halveksunta oikeutti Juudakselle varastamisen yhteisestä kukkarosta. Ahitofel osoitti halveksuntaa menemällä salaliittoon Daavidia vastaan tappaakseen tämän, kun taas Juudas meni salaliittoon juutalaisen yläluokan kanssa kuvitellen ehkä sitä kautta saavuttavansa sitä arvonnousua, joka oli hänelle tärkeämpää kuin kulkea piskuisessa opetuslapsijou-kossa, arvossapidettyjen fariseusten ja saddukeusten halveksimana. Ehkä Juu-das halusi olla merkittävä niiden silmissä, jotka hallitsivat juutalaista kansaa.

Kun Juudas oli kavaltanut Jeesuksen ja tarjosi rahoja takaisin, niin hän pettymykseen huomasikin ylipappien halveksivan häntä syvästi. Paluuta ei ollut opetuslapsien luokse eikä paikkaa löytyisi juutalaisessa yhteiskunnassa. Ahitofel oli samassa tilanteessa kuin Juudas, sillä hänelläkään ei ollut enää paluuta Absalomin ylimmäksi neuvonantajaksi eikä paluuta Daavidin eteen. Petturit olivat kumpikin pohjattoman ylpeitä halveksumisessaan sekä vallan himossaan eikä heidän niskaansa voinut mikään taivuttaa anteeksiannon pyytämiseen, ei edes syyllisyydentunto ja katumus.

Juudaksen ja Ahitofelin maallinen asema ennen petturuutta oli kuitenkin heidän itsensä kannalta parhain mahdollinen ja vain harvoille tarjottu ihmiskunnan historiassa. Heidän ongelmansa oli, etteivät he nähneet etuoikeutettua asemaansa Jumalan edessä, vaan tavoittelivat maallista arvovaltaa ihmisten edessä, niin uskonnollista kuin poliittista. He myivät etuoikeutensa ilmaiseksi saamatta palkaksi maailmasta mitään, aiheuttaen ainoastaan oman tuhonsa.

Samoin kuin Juudakselle ja Ahitofelille tulee käymään paratiisin käärmeelle, serafille, tuliselle käärmeelle, joka lankesi vallasta ja loistosta noustakseen Jumalan paikalle.

Hirttäminen oli Mooseksen lain mukaan kauhistuttavin tapa kuolla, sillä jokainen puuhun ripustettu oli kirottu Jumalan edessä. “Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen, niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi.”

Miksi sitten Ahitofel ja Juudas hirttäytyivät? Ehkä he eivät muistaneet paadutetuissa sydämessään, mitä oli kirjoitettu Mooseksen laissa. Hirttäytyessään he ikään kuin oman tahtonsa kautta joutuivat todistamaan olevansa Jumalan oikeamielisen tuomion alaisia.

Jahas, sensuurikirves heilahti ad-hominem hiokkeella terävöitettynä. Kumotkaa tuon linkin http://www.solarmythology.com/lessons/solarmyth16.htm
esitämä näyttö jos kykenette vaikka epäilenpä että ette kykene.
Se on fakta, että hopearaha oli muinoin kuun symboli ja 30 hopeista kuuta oli 30:n ’hopearahan’ kuukausi.
https://www.scribd.com/user/27346710/Pablo-Jr-Agsalud: ”
A Celtic belief is that at the full moon any silver coins on one’s person should be jingled or turned over to prevent bad luck, also the silver coins would increase as the moon grew in size.
A wish to a new moon could also be made, but not as seen through glass, jingling coins at the same time.

Tapiolla on paljon oikean suuntaista Juudaksesta. Seppo on ikävä kyllä harhateillä.
Muutama huomio: Abelin ja Kainin kertomus toistuu Raamatussa useasti, kuten myös Juudaksessa.

Kuten Faaraon kohdalla, Jumala paadutti Faaraon, samoin tapahtui Juudaksen kohdalla, niin tapahtui, että Kirjoitukset täyttyisivät niin täytyi tapahtua.
Meidän pelastumisen tähden Juudas oli saatana, joka nosti kantapäässä Herraa vastaan. Juudaksen osaksi tuli täyttää osansa, jotta kirjoitukset täyttyisivät. Juudaksen kavallus johti siihen, mitä Öljymäellä tapahtui. Jeesus olisi voinut estää kaiken, mutta Hänessä kaikki Kirjoitukset tulivat täyteen.

”Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä?
Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?” Matt.26:53-54

Kain sanoi Herralle; minun syyllisyyteni on suurempi, kuin jaksan kantaa, ja lähti pois Herran edestä. Kain olisi itse halunnut hoitaa erheensä ja sovittaa syntinsä, Hänelle ei käynyt tuoda samaa uhria, minkä Abel toi, vaan toi kättensä hedelmät. Ylpeys oli myös saatanan synti.

Kun Juudas meni Fariseusten luokse armoa anelemaan, niin heidän kova lakihenkisyytensä tulee hyvin esille: ”Katso itse eteesi, mitä se meihin kuuluu.”
Ilman Armoa, ihminen on kuoleman oma. Juudas meni ja hirtti itsensä.

Meidän on ymmärrettävä, että ihmisen vapaus on vain syntiin nähden, pelastusta ihminen ei voi itselleen valita, vain Jumalan Armo jää jäljelle. Eikä Lahjaa voi ottaa.

On siis ymmärrettävä, että meidän asiamme ei ole tuomita ketään, vaan julistaa Evankeliumia ja jumalan töitä maailmassa. Jumalan Sana kyllä tekee sen työnsä, minkä tähden se on lähetetty. Jolla korvaan on se kuulkoon.

Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: ”Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?’
Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies tehnyt’. Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’
Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'” Matt.13:23-30

Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: ”Selitä meille vertaus pellon lusteesta”.
Niin hän vastasi ja sanoi: ”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. Matt.13:36-43

Selväkielisesti: Uskallas nyt sinäkin Ismo lukea kirkkain silmin ja ajatuksin tämä:

Ainoa kohta, jossa saatanan kerrotaan päässeen ihmiseen, liittyy Juudakseen.

Joh.13:26 -27 “Jeesus vastasi: “Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan.” Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle. Ja sen palan jälkeen meni häneen saatana.”

Ottamalla palan Jeesuksen kädestä ja tietäessään Jeesuksen tietävän, mitä oli vehkeillyt, Juudas avasi portit sisimpäänsä. Se oli pahuutta, johon kukaan ei ollut ennen Juudasta ryhtynyt. Mitä kauemmin Juudas oli ollut Jeesuksen seurassa, sitä syvemmältä hän paatui kieltäytyessään ottamasta vastaan elämän sanaa.

Saatana pyörii kristittyjen ympärillä kuin leijona etsien kenet saisi niellä. Syöminen ei ole sama asia kuin päästä elävän ihmisen sisään ja vaikuttaa tässä tahtomista ja tekemistä.

Juudaksesta Joh.17:12 “Kun minä olin heidän kanssaan, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja vartioin heitä, eikä heistä hukkaan joutunut yksikään muu kuin tuhon poika, että kirjoitus täyttyisi.”

Apostoli antikristuksesta 2Tes.2:3 “Älköön kukaan teitä petkuttako, sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, tuhon poika,”

Juudas on antikristuksen esikuva. Antikristus on Jeesuksesta puhuva ja saarnaava ja ihmeitä tekevä, ihailtu ja palvottu henkilö, joka lopulta ottaa Juudaksen tavoin palan Jeesukselta. Mitä saatana lupaa antikristukselle palkaksi? Jeesukselle saatana lupasi valtakunnat ja kirkot. Tosin lupasi sellaista, mistä ei omistanut jalan leveyttä. Valheen isä osaa puhua uskottavasti, herättää uskoa. Jopa useat kristityt ottavat saatanan sanat Jeesukselle tosissaan ja luulevat tällä olevan maan hallinta käsissään. Sitten samat ihmiset moittivat Aadamia, kun tämä uskoi saatanaa enemmän kuin Jumalaa. Omena putoaa puunsa juurelle.

Jeesus voitti Jumalan sanalla saatanan valheet toisin kuin Aadam.

Tuomaalan ”käännöksen” voi käsittää niin, että saatana meni Jeesukseen. Viimeisen virkkeen subjekti eli tekijä on sama kuin edellisen eli Jeesus, koska missään ei sanota, että tekijä vaihtuu. Raamatussa on siksi tässä kohdassa mainittu subjektina Juudas.

Kavalluksesta jotain.

Flavius Josefuksen kirjassa kerrotaan, että kapinalliset syyttivät Josefusta ja papistoa maan kavaltamisesta, eli roomalaismielisyydestä. Maan luovuttamisesta roomalaisille. Kapinalliset halusivat Herodeksen kuoleman jälkeen itsenäisyyden ja isien lain voimaan, ja miehittäjän pois maasta.

Jos puhumme saatanasta ja siitä, mitä tämä lupasi Jeesukselle niin, eikö Jeesus antanut lähetyskäskyn, sanoin; ’ Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. ’ Joten hyvinkin noudatti saatanan kehoitusta. Ja sitä ovat seuraajatkin noudattaneet ’ Maailma Kristukselle, puheillaan.

Tosin, minä en usko saatanoihin, mutta jos herrat haluavat sellaiseen uskoa, niin mitäpä minä siihen muuta sanomaan, kuin että uskonnonvapaushan nyt vallitsee. Juudas tosin on turhaan syytetty, kun tarinan mukaan Kristinuskon Isä Jumala halusi uhrata poikansa, ja jostain syystä valitsi siihen tarkoitukseen juutalaisen pojan, jota minä sangen suuresti ihmettelen, kun Raamatun Jumala kieltää ihmisuhrit.

( 30 hopearahaa ) Saiko Juudas 30 hopearahaa ? Vai onko tarina kopio jostain muualta ?

Kyllä, Sakarja meni pyytämään palkkaa ja hänelle annettiin kolmekymmentä hopearahaa. Herra piti summaa liian vähäisenä ja käski heittää ne Herran huoneeseen savenvalajalle.

Mitäpä sitten Antikristuksesta ja hänen tulemisestaan. ” Saa tulenkin taivaalta lankeamaan ” Kenen on kerrottu tulevan ennenkuin tulee Herran päivä se suuri ja peljättävä ? Eikö Profeetta Elian. ” Hän kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen ”. Elia sai myös tulen taivaasta lankeamaan. Hän ei ollut kristitty, koska sellaisia ei vielä ollut, joten hän on tietysti antikristillinen kuten jokainen, joka ei ole kristillinen, tai joka oli olemassa ennen kristinuskoa.

Ei siis tämän pelottavampaa antikristusta ole olemassa.

Laki ei ole ennustusta sanan varsinaisessa mielessä, se on kuin liikennesäännöt ja tarkoitettu noudatettavaksi. Jos sanonta: ’ Kun noudatatte näitä käskyjä, jotka tänä päivänä teille annan, niin teille käy hyvin.’ Siinä on lupaus mukana. Paavalikin varoittaa laittomuuden lapsesta joka on tuleva, ja toisaalta pitää lakia kirouksen virkana, mutta sanoo lopulta ’ emme me lakia kumoa, me vahvistamme sen. ’ Ja niinpä säännöt kristinuskossa ovat vielä ankarammat kuin Mooseksella. Kristinusko ei kuitenkaan lakia tunnusta eikä halua olla ’ lain alla’ vaan armon alla, kuten on tapana sanoa. Kristinusko julistaa armoa ja anteeksiantoa, mutta jos joku polttaa kirkon, kyllä silloin käännytään lain puoleen, eikä anteeksiannosta ole puhettakaan. Armo-oppi ei toimi käytännössä. Eikä rikollinen siitä mitään opikkaan. ” Jos syntinen saa armon, ei hän opi vanhurskautta( = oikeamielisyyttä ) , vaan oikeuden maassa hän tekee vääryyttä ja unohtaa Jumalansa korkeuden. ”

”Jeesus ja Juudas muodostavat vastaparin. ”

Niin tekevät kristinopissa ja siinä on antisemitismin siemen kylvetty. Juudas edustaa juutalaisuutta ja Jeesus kristikansaa tässä opissa.

Kukaan ei kysy sitä, että miksi Jeesus lähetti juuri Juudaksen ja mitä tarkoittaa se saatana, jonka hän siirsi Juudakseen ja mitä on se leipä, jota Kristuksen ruumiina syödään. Kukaan ei syytä Jeesusta siitä, että hän antoi tällaista saatanaleipäpalaa Juudakselle, ja sai Juudaksen noudattamaan omaa tahtoaan.

Kun Juudas oli mennyt, tässä vaiheessa Jeesus sanoo, ” Nyt ihmisen poika on kirkastettu ja Jumala kirkastaa itsensä hänessä ja tekee sen pian. ” Kenessä HÄNESSÄ, Juudaksessako ? Eihän kukaan puhu itsestään muodossa hän ? Hän sanaa käytetään silloin, kun puhutaan jostakin, joka ei ole paikalla.