Olemme tyhjentämässä vuosia sitten edesmenneen isäni kirjahyllyjä. Paljon löytyy vanhan rovastin kirjastosta ajatuksia. Hyllymetreittäin ovat aikansa viisaat Sanaa tutkineet ja selittäneet, eikä sen valmiimpaa ole tainnut tulla.
Vaimoni käteen osui yksi helmi. Aikoinaan Kirkon tutkimuskeskuksen johtajana toiminut teol.tri Harri Heino oli toimittanut Tampereen hiippakunnan pappeinkokouksen synodaalikirjan Kirkko tulevaisuuden yhteiskunnasssa.
Harri Heino: Kirkko tulevaisuuden yhteiskunnassa. Tampereen hippakunnan synodaalikirja. Kirjapaja 1985.
Turhan varhain viime vuosituhannen viimeisen joulun alla vain 55-vuotiaana kuollut Harri oli tulevaisuuden näkijä. Minulle toimittajana hän oli – ei nyt ihan ystävä – mutta monen uutisen lähde: ei hän salaillut omia näkemyksiään eikä pelännyt niitä edistää, ei varsinkaan julkisuudessa.
Ei tuosta synodaalikirjasta sen enempää, mutta yksi lainaus ansaitsee tulla lainatuksi, juuri tänään. Kuten sanottu, Harri oli tulevaisuuden näkijä. Vuonna 1985 hän kirjoitti näin, hahmottelemiensa kirkon eri väristen skenaarioiden yhteenvetona:
”Yhä harvempi unelma näyttää tulevaisuuden yhteiskunnassa olevan kaikille yhteinen. Yhä kapeammiksi ovat käyneet ihmisiä yhdistävät sillat, yhä vähemmässä ovat kohtaamispaikat. Fyysiset raja-aidat ehkä vähenevät, mutta yhä useammin törmäämme näkymättömiin kulttuurirajoihin. Emme ymmärrä toisiamme.”
”Tilanne on erityisen pulmallinen kirkolle, jonka tehtävä on mitä keskeisimmin yhteyden luominen niin Jumalaan kuin ihmisiinkin. Mutta onko seurakunnasta enää tulevaisuuden yhteiskunnassa yhteyden solmijaksi ja kohtaamispaikaksi?”
”Kohtaako siellä vain kourallinen jo entuudestaan tuttuja, samoinajattelevia sisäpiiriläisiä, joilla on oma seurakunnallinen kulttuurinsa ja käyttäytymismallinsa, omat hengelliset perinteensä, oma slanginsa ja nokkimisjärjestyksensä, joista ulkopuolinen tajuaa kunnolla vain yhden asian: ulkopuolisuutensa.”
”Missä määrin seurakuntamme ovat kirkollisen osakulttuurin kehiä, joiden sisälle ei ulkopuolisella ole asiaa? Olemmeko itsekin raja-aitojen rakentajia vai onko meistä niiden ylittäjiksi ja yhteyden rakentajiksi?”
Näin siis Harri Heino, jo vuonna 1985. Ei tähän ole tänään lisättävää.
Hyvä lainaus, kaima. Jotkut ovat aikoinaan nähneet kirkossakin paljon omaa nenäänsä pitemmälle. Tälle ajalle taas on tyypillistä toisten nenille hyppiminen.
Kerro kuka ei hyppää. Ken on jalo. ken?
Oli ilo tuntea humaani Harri Heino ja saada keskustella jonkun kerran hänen kanssaan esim. essealaisuudesta ja vastanottaa mm. hänen hieman kohuakin herättänyt tutkimuksensa v:ta 1995: ”Mihin v………i uskoo”.