Ns. juustohöylä on ehdottomasti älyvapain keino hallinnon ja toiminnan kulujen sopeuttamiseen missä tahansa organisaatiossa. Kirkko ja seurakunta eivät tee tässä suhteessa poikkeusta. Tasainen kaikesta leikkaaminen on tietysti hallintoelinten jäsenille helpoin ja vähinten sitoutumista ja älyllistä ponnistelua vaativa menetelmä. Ja vastuunkin saa sillä siirretty muiden harteille. Mitä vähemmän päättäjä asioita tuntee ja mitä vähemmän hän on toiminnan menestymiseen sitoutunut, sitä käyttökelpoisemmalta juustohöylä tuntuu.
Juustohöylän käyttö demoralisoi työntekijät ja talousvastuullisten yksiköiden johtajat. Se palkitsee ne, jotka ovat onnistuneet tavalla taikka toisella säilyttämään määrärahoissaan väljyyttä tai ovat jättäneet toimintatavat ja toiminnan painopisteet päivittämättä ja kustannukset karsimatta. Se rankaisee niitä, jotka ovat toimineet säästäväisesti, kustannuksia kaikessa minimoiden ja jotka ovat panostaneet tehokkaaseen ja sisällöllisesti tuottavaan toimintaan. Se opettaa kantapään kautta käsittämään, ettei yhdestäkään määrärahaerästä kannata eikä pidä luopua yhteiseksi hyväksi kuin äärimmäisessä pakossa ja muita vastuuyksiköitä kampittaen, koska seuraavassa leikkauksessa lähdetään aina silloisesta status quo’sta.
Ei ole vähäisintäkään järkeä kuvitella, että sama toiminnan kokonaisuus voidaan hoitaa, jos henkilöresurssit mitoitetaan niin, ettei työtä voida loppupeleissä hoitaa. Siinä palavat loppuun työntekijät, siinä toiminta lamaantuu ja siinä saadaan työyhteisössä synnytettyä kaikkien sota kaikkia vastaan.
Priorisoimiselle ei ole olemassa järkevää vaihtoehtoa. Se vaatii paljon enemmän työtä kuin kaavamainen juustohöylän heiluttaminen. Se vaatii luottamuksen rakentamista ja luottamuksen ylläpitämistä. Se vaatii kokonaisuuksien hahmottamista. Ja se vaatii hallinnolta ja johdolta rehellistä asioihin paneutumista ja henkilöstöstä huolehtimista. Vain siten voidaan saada aikaan ilmapiiri, jossa kaikki – niin hallinto, esimiesporras kuin henkilöstökin – saadaan sitoutumaan välttämättä edessä oleviin muutoksiin ja antamaan luova panoksensa ja kaikki osaamisensa yhteisön kehittämistyöhön. Ja säästöjä syntyy – usein odotettuakin enemmän – toiminnan kärsimättä ja jopa sitä kehittäen.
Juustohöylään turvautuva hallinto aikaansaa vain tuhoa.
Luterilainen kirkko on salannut oppinsa eli se on maallikoilta suljettu salaseura. Tarvittiin se kuuluisa ministeri Räsäsen puhe, tai sen sivujuonne, ennen kun kukaan kirkon jäsen esitti julkisuudessa, että kirkolla ei oikeastaan ole kantaa. Silloinkin keskustelu lähti onnettomasti liikkeelle arkkipiispan epäonnistuneesta aloituksesta.
Nyt on selkeästi todettu, ettei kirkon ääntä ole olemassa niin, että sen voisi selkeinä sanoina tuoda julki kirjoitettuna palerille tai puhuttuna äänennä. Jos tässä on vielä jotain epäselvää, niin voidaan tehdä koe. Kootaan sata kirkon jäsentä eduskuntatalon portaille ja jokainen heistä huutaa isoon ääneen mikä hänen mielestään on kirkossa totta, niin sitten äänitetään se ja kuunnellaan onko siinä selviä sanoja?
Nyt siis olisi mahdollista, että Pyhä Henki saisi tulla ja opettaa. Olisiko joku joka olisi halukas kuulemaan?
Lauri Lahtinen :” Olisiko joku joka olisi halukas kuulemaan?”
🙂 Voisinpa ollakin. Tulisipahan todistettua sekin, että jos pyytää sataa ihmistä katsomaan maisemaa ja kuvailemaan näkemänsä, saa tod.näk. ainakin lähelle sata erilaista kuvausta.
Ehkä ne sata näkisivät jotain samalla tavalla?
Kirkon ääni kuuluu Raamatusta Pyhän Hengen tulkitsemana. Jolla ei ole Pyhää Henkeä, hänellä ei ole kirkon ääntä!
Entä jos samaa Jumalan Sanan kohtaa tulkitsee täysin eri tavoin ja silti tulkitsijat ilmoittavat, että tulkitsevat Sanaa Pyhän Hengen johdattavana?
Nyt vois alottaa vaikkapa Owuorin sanomasta. Puhuiko Pyhä Henki vai ei? Jos puhui, mitä sitten?
Mitä haittaa, jos kansa ottaisi tosissaan?
Mitä haittaa, jos kansa hylkää sanoman?
Lauri Lahtinen :”Mitä haittaa, jos kansa ottaisi tosissaan? Mitä haittaa, jos kansa hylkää sanoman?”
Jos kuulija ei ymmärrä mitä sanojen käsitesisällöt tarkoittavat ja missä kontekstissa ne on sanottu, sanoma hylätään automaattisesti. Esim. kun en omista ajokorttia enkä autoa enkä ole edes kiinnostunut auton yksityiskohdista, käsite ”kampiakseli” on itselleni pelkkää ”hepreaa”, joka ei kertakaikkiaan kiinnosta. Joku voi pitää haittana sitä, että sitten en myöskään aja autoa.
Auraneko sen PH:n omistaa? Ja muilla ei ole?
Hölttä!
Nyt kai sitten löysimme yhteisesti ymmärretyn asian. Autolla liikkuminen. Oletan, että liikut kuitenkin ainakin joskus autolla. Koska et ilmeisesti itse ja, niin sinun tulee luottaa toisen ihmisen ajotaitoon. Kun istut jonkin toisen ohjastamassa autossa, niin annatko koko ajan neuvoja, että aja noin tai näin. Tunnetko liikennessäänöt ja merkit? Luotatko siihen, että kuljettaja tuntee asiat ja tekee ne oikein. Vai sallitko, että kuljettaja vaarantaa elämäsi joka kerran, kun astut autoon.
Vaimo väittää, että jos hän ajaa, minä annan ohjeita koko ajan. Kuulunee papin toimenkuvaan? Vai?
Lauri Lahtinen :”Vai sallitko, että kuljettaja vaarantaa elämäsi joka kerran, kun astut autoon.”
Pikemminkin kuljettaja on joskus vaarantanut elämänsä, kun olen astunut autoon. Vasenkätiseksi syntyneenä osa käden taidoista jäi vasempaam käteen (marjan poiminta, pallon heitto jne.) enkä ole koskaan oppinut ”erikseen miettimättä” erottamaan vasenta ja oikeaa. Kun olen toiminut kartanlukijana, olen ”onnistunut” neuvomaan kuljettajan ajamaan väärään suuntaan mm. yksisuuntaisella kadulla, kun olen sanonut, että ”nyt oikealle” vaikka piti sanoa, että ”nyt vasemmalle”. 🙂
Kyllähän vetoaminen uskovien yhteiseen ääneen vie halun osallistua keskusteluun. Tosin mistä sitten keskusteltaisiin. Ei ole vaikea järjestää empiiristä tutkimusta siitä, mitä taustaltaan uskonnoton Ihminen Uudesta Testamentista ymmärtää. Tosin tuloksia ei sitten saisi katsoa Teologisten Silmälasien läpi. Tämä olisi verrattomasti halvempaakin kuin suunnata rahoja 2000.n vuoden takaiseen, josta taas keskustelu lähtee asian hermeneuttisista kutinoista. Tosin, eihän nytkään kirkkomme kerro Raamattututkimuksen tuloksista suhteessa oppimme sisältöön ja sen merkityksiin, tästä esimerkkinä Kolminaisuusoppi. Ymmärrän kyllä sen , että työntekijät uskollisena omalle työlleen haluavat hyvän lopun uskolleen, mutta eikö olisi hyvä antaa Ihmisten käyttää moraalista synnynnäistä lahjaansa elämänsä hyväksi, milla Herramme kaikkia Meitä on siunannut.
Muureja voidaan rakentaa aidoissa samalla kun saavuttamamme sivistys muuttuu saavuttamamme irvikuvaksi.
Jos perisyntikäsityksen oikea huomaaminen Jumalan orastavissa lahjoissa ei tarkoita omantunnon ja harkinnan eteenpäinmenon kykyjä on kirkkomme pelkästään pelastusta katsoessaan ollut hirvittävästi väärässä.
Ihmislajin henkinen kasvu on päämääränä hylätty samalla kun hylätty on mahdollisuus Ihmisen pääseminen moraalissaan eteenpäin.
Ajatuksia herättävä, kiitos.
Tässä viimeisessä islamilaisten pyrkimyksessä tunkeutua Eurooppaan lienee kyse vuosien 1529 ja 1683 jatkumosta mutta vain tapa on hieman toinen. Silloin Wienin portit kestivät. Nyt Eurooppa on heikkouden tilassa ja viestit kulkevat somessa, mitkä ovat ne reitit, mistä invaasiota kannattaa yrittää. Puola hoitaa tällä hetkellä Wienin virkaa, vaikka monet ovat kauhuissaan tavasta, millä Puola rajaa puolustaa. Erkka Mikkosen haastattelema mies, joka muiden mukana yritti väkisin Puolan rajan yli totesi; Kun kerran EU/ Puola ei ”tarjoa heille kukkia, he antavat vastalahjaksi kiviä.” Polen: aktuelle News & Infos – T-Online 20.11, viimeisimmän tiedon mukaan; ”rajavartijat rekisteröivät yhteensä 195 laitonta rajanylitysyritystä.”
Ongelma ei ole mihinkään hävinnyt. Vaikka on selvää, että Valko-Venäjä käyttää pääasiassa nuoria miehiä aseena omien tarkoitusperiensä ajamiseen, se samalla tulee näyttäneeksi Eu:n heikkouden ja jakomielitautisen tilan. Miksi Eu tukee valtavilla rahasummilla Turkin diktaattoria, että raja pitää? Kuten vanhempi tutkija Katalin Miklóssy ylen uutisissa 15.11. totesi, Lukašenka on asettanut peilin Eu:n eteen tässä kysymyksessä. Miklóssyn mukaan ”pakotteet eivät myöskään auta mitään.” Mikäli tämä invaasio Euroopaan jatkuu, tuo ”globaali järjestely” on täysin arvattavissa.